tiistai 29. joulukuuta 2015

Hardcoreja eläimiä ja muuta jännää

Miehen karvoitus on jännä juttu. Pikkupojille kerrotaan, että murrosiässä alkaa kasvaa karvaa uusiin paikkoihin, kuten leukaan, muniin ja joillekin jopa rintaan. Se, mitä heille ei kerrota, on, ettei tämä prosessi rajoitu murrosikään, vaan läpi koko elämän ilmestyy uusia karvapeitteitä erikoisiin paikkoihin, kuten esim. korviin.

Hiuksetkin muuttuvat iän karttuessa. Joillain ne alkavat harventua, joillakin harmaantua. Entäs minä? No ei. Minun hiukseni ovat alkaneet kihartua. On kuulemma harvinaista, mutta ei mahdotonta, että kiharuusgeeni aktivoituu vasta myöhemmällä iällä. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin jo laulaa karaokessa uskottavasti Hasselhoffia.

Mutta asiaan. Puoli vuotta sitten tein satunnaispostauksen, jossa esittelin hienoja eläimiä, ja minua pyydettiin vastaavasti tekemään postaus rumilla eläimillä. En tiedä kovinkaan montaa rumaa eläintä tiettyjä ruttuturpaisia koirarotuja lukuunottamatta, koska yleensä rumat eläimet ovatkin tavallaan aika hienoja. Niinpä postaankin tänään otuksia, jotka ovat tavalla tai toisella hardcoreja.

Ensimmäisenä peikkohai:


Eikä tuossa vielä mitään, mutta katsokaa kuinka sen leuat menevät, kun se haukkaa:


Ei kannata härnätä tuollaisia heiluttelemalla sormia sen naaman edessä.

Merten syvänteistä löytyykin suurin osa maailman hienoimmista eläimistä. Toinen sellainen on Chiasmodon niger, musta nielijä:



Tämä kala on kovimmasta päästä siksi, koska venyvän mahalaukkunsa ansiosta se pystyy nielemään itseään suurempia saaliita.

Ai niin, joulukin oli. Käytiin taas emännän perheen kanssa kirkossa. Siinä sitten virsiä veisatessani tajusin yhden jännän asian. Joululla on nimittäin ihan oma sanastonsa, jota ymmärretään lähinnä vaistonvaraisesti.

Esimerkiksi "seimi". Se on hevosen ruokakaukalo, mutta kuinka moni nykyään tietää sen? Seimi on vain se juttu, mihin Jeesus-vauva laitetaan, eli varmaan jokin kehdon tapainen. Kaikki silti tietävät, että vastasyntynyt Jeesus laitettiin seimeen tietäjien pällisteltäväksi, ilman sen kummempia selittelyjä.

Toinen on "kapaloida". Pyysin emäntää selittämään, mitä se on, jolloin hän itsekin huomasi, ettei oikein tiennyt. Jotain vauvan käärimistä pakettiin se kai on. Kuinka moni tuore äitikään sanoo "kapaloivansa" lapsensa? Silti kaikki osaavat kertoa, että vastasyntynyt Jeesus kapaloitiin ennen "seimeen" panemista.

Niin, ja sitten kaikki tietävät, että Jeesus sai lahjaksi "mirhamia", mutta kuka tietää googlettamatta, mitä se on? Kiinnostaako se edes ketään? Jeesus sai sitä ja sillä siisti.

Kai näitä muitakin on. Sanoja, joita käytetään vain jouluna ja joiden merkitystä monetkaan eivät tiedä, mutta joita silti säännöllisesti käytetään, koska niin on tapana.

Takaisin asiaan. Seuraavakin listamme otus on kala, Etelä-Amerikan suurissa joissa elävä candiru:


Ei näytä kovinkaan pelottavalta. Tuolla vain on sellainen ikävä taipumus, että se tykkää tunkea itsensä ahtaisiin paikkoihin, kuten ihmisten ruumiinonteloihin. Sillä on myös terävät selkäruodot, joten sen poistamisen yrittäminen pyrstöstä vetämällä ei ole hyvä idea.

Vaginoista noita on jouduttu poistelemaan, mutta onneksi tarinat noiden tunkeilemisesta miesten virtsaputkiin ovat (varmaankin) (pääosin) myyttejä.

Mitäs muuta asiaa sitä olisi? No jos ottaisin pari yleisökysymystä. Ne ovat aina jänniä.

avointyöhakemus

Suosittelen välttämään avoimia työhakemuksia, kunnes opit yhdyssanat. Sellaiset rasti ruutuun -tyyppiset ovat muutenkin mukavampia, kun ei mene koko päivää sen täyttämisessä, koska kuitenkin niitä pitää lähettää toista sataa ennen kuin tärppää.

camel spider

No, miksipä ei. Arolukit, nuo luonnon omat kofeiinitabletit, toki ansaitsevat tulla mainituiksi hardcorejen eläinten listalla.


Ei ihme, että arabit ovat niin kärttyisiä. Eiväthän ne piruparat ole uskaltaneet mennä nukkumaan tuhansiin vuosiin.

Sitten mennäänkin hyönteisten puolelle. Torakka:


Näitä oli Maltalla. Mutta syy, miksi mainitsen ne tällä listalla, on, että hiljattain sain tietää, että islanninkielinen torakkaa tarkoittava sana on "kakkalakki".

Kakkalakki. Miettikää.

Seuraava kysymys:

kuinka voittaa tappelu

Tappelu on helppo voittaa, kun seuraa näitä ohjeita:

1. Lyö aina ensimmäisenä, mielellään ennen kuin vastustaja edes tietää olevansa tappelussa.
2. Jos mahdollista, lyö takaapäin.
3. Jos mahdollista, lyö jollain raskaalla ja/tai terävällä esineellä.
4. Munat ja kurkku ovat herkkiä kohtia, mutta niihin on vaikea osua. Ohimoon tai niskaan kolauttamalla vastustaja tipahtaa äkkiä.
5. Älä jätä todistajia. Turvakameroiden rikkominen auttaa vain etukäteen tehtynä.

Porstuan virallinen kanta kuitenkin on, että älkää tapelko. Vaikka joku kaataisikin juomasi, ei se kalja takaisin tuoppiin lyömällä mene. Ja jos joku tulee pokaamaan naistasi sinun seistessäsi vieressä, ja uskot, että nainen lähtee tyypin matkaan, ellet viipymättä katkaise tilannetta lyömällä, suosittelen naisen vaihtoa.

Sitten taas Etelä-Amerikkaan. Siellä viidakoissa elää luotimuurahainen:


Toisin kuin suomalaisilla muurahaisilla, tuolla on myrkkypistin. Sen myrkky ei ole vaarallista, mutta se on eläinmaailman tuskallisinta. Se aiheuttaa 24 tuntia kestävän kivun, joka on verrannollinen ammutuksi tulemiseen, mistä otuksen nimikin on peräisin.

Tällainen normaali länsimaalainen saattaisi järkeillä, että on fiksuinta pysyä mahdollisimman kaukana tuollaisista, mielellään kokonaan toisella mantereella. Paikalliset alkuasukkaat ovat kuitenkin ehtineet miettiä asiaa jo kauemmin, ja ovat keksineet toisenkin vaihtoehdon: niistähän voidaan vaikka tehdä miehuuskoe jumalauta. Punotaan lehdistä hanska, johon muurahaisia laitetaan kiinni pistimet keskelle päin, ja laitetaan teinipoika tunkemaan kätensä sinne.

Oppiipahan olemaan.

No mutta kun sen kerran on saanut hoidettua pois alta, sittenhän siitä ei enää tarvitse murehtia, vai mitä? No ei. Sama toistetaan kaksikymmentä (20) Jumalan kertaa, että varmasti nulikka oppii, miltä tuntuu olla mies.

Ja sitten suomalaisesta miehuuskokeesta eli armeijasta rutistaan, ettei pitäisi olla pakko kun metsässä sataa eikä siellä edes toimi 3G, nyt jotain suhteellisuudentajua hei.

Söpöjä eläimiähän minun ei pitänyt tänään postata, mutta Porstua ei olisi Porstua ellei siellä olisi myös nuolimyrkkysammakoita, joten kas tässä:


milloin joululauluja on ruvettu laulamaan

Joskus siinä lokakuun lopussa.

minkä ikäiselle korvakorut

Suoraa vastausta en osaa tähän antaa, mutta sanotaanko, että sen ikäiselle, joka sinun puolestasi saa jo ruveta vokottelemaan miehiä.

korvakorut pojille

Ks. ed. vast.

Sitten jotain Suomestakin. Viime aikoina tänne on levinnyt sellainen elukka kuin kyynelyökkönen:


Elikkäs perhonen, joka imee ihmisten verta. Haistakaa nyt jo paska, geeni-insinöörit. Ensin te keksitte kissan, joka haukkuu ohikulkijoille kuin koirat, ja nyt tämä. Mitä seuraavaksi? Ehkä kärpänen, joka tappaa ihmisiä munimalla toukkansa niiden aivoihin? Tai peukalonkokoinen ampiainen, jonka myrkky syövyttää lihaa? Entäs tappavan myrkyllinen käärme, jonka nahka on lehtien peitossa, ettei sitä erota pusikosta ennen kuin on liian myöhäistä?

En halua enää jatkaa. Yksi vielä, eli kärpäsloukku:


Vaikka se ei teknisesti ottaen olekaan eläin, mainitsen sen silti, koska lihansyönti indikoi korkeampaa älykkyysosamäärää tai ainakin parempaa MBTI-persoonallisuustyyppiä.

Ei tässä sitten enää muuta. Kovasti tuli kala/ötökkäpainotteinen teksti, mutta ei voi mitään. Korjataan myöhemmissä julkaisuissa. Kovien elukoiden vastapainoksi vielä loppuun tällainen hyvin sympaattisen oloinen hämis:


6 kommenttia:

  1. Peikkohai on ollut jo jonkin aikaa suosikkejani.

    Mustasta nielijästä sanoisin, että se joka pystyy kerralla hotkaisemaan kaiken, ei voi olla läpeensä paha.

    Lempikirjailijani Daniil Harms, neuvostokirjallisuuden klassikko, oli kirjoittanut, että lapsia ei pidä ollenkaan kapaloida, vaan ne pitää tuhota. Jonkin verran huono ajatus minusta.

    Mirhamista en sano mitään. Mutta sanoin juuri maanantai-iltana joulutonttusiivoojalleni, että ennen kuin seuraavan kerran laaja joukko ihmisiä tulee kylään, niin voisin pyytää jotain ortodoksipappia päästämään ilmaan kämpilläni hieman suitsukkeita...

    Lisäksi arolukit ovat kivan näköisiä.

    VastaaPoista
  2. Hienointa tuossa mutanttikissassa oli sen äänensävyn vaihtuminen, kun se huomasi miten sitä tarkkailtiin. Wuffuttelu muuttuu lennossa miautteluksi.

    Keleen sniikkikatit.

    Onneksi viaton nom-nomittelu ei enää hämää, se on jo tiedossa että ne suunnittelevat uutta kissojen valtakuntaa, kuten jo Sandmanissa ennustettiin.

    Steamistähän löytyykin jo realistinen simulaattori, jolla päästään noiden pikkupetojen pään sisään, Catlateral Damage:

    http://store.steampowered.com/app/329860/?snr=1_7_15__13

    Mutta hyviä uusia vuosia porstuankin puolelle, elkää antako sänkyluotimuurahaisen purra.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  3. Huomenta, Tom ja Lihapuhe, ja kiitos kommenteista.

    Jännä, että Neuvostoliitossa oltiin tuollaista mieltä. Luulisi, että juuri ne nimen omaan olisivat halunneet kannustaa ihmisiä tekemään uusia sotilaita tulevaisuuden human waveihin.

    Suitsukkeita minäkin tarvitsisin. Olen vanhempieni luona Peräseinäjoella, ja täällä elää vanhuuttaan pidätysongelmainen vasikankokoinen koira sekä kaiken eteen osuvan syövä koirankokoinen kissa. Voit kuvitella täällä vallitsevat aromit.

    Arolukit ovat hienoja, ja erityisesti kehotan kiinnittämään huomiota niiden leukarakenteeseen. Kaksi paria pystysuuntaisia saksia. Kyllähän noilla repii kamelin jos toisenkin.

    Tuo mutanttikissa paljastaa hienosti kissojen älykkyyden. Se itsekin tietää tekevänsä väärin ja yrittää peitellä tekojaan. Pitää perehtyä catlateral damageen ensi vuoden puolella, kun pääsen takaisin omalle koneelleni.

    Hyvää uutta vuotta myös rakkaille lukijoilleni.

    VastaaPoista
  4. Tuosta luotimuurahaisen käytöstä kun luin, tuli ensimmäisenä mieleen joku muu ruumiinuloke jolla sitä mieheyttä testataan. ;)

    Tuohan käsi juttuhan on mietoa. :D

    VastaaPoista
  5. Mitä olen itse luotimuurahaisen puremia kuullut kuvailtavan (ei ole onneksi omakohtaista kokemusta), suosittelen ensin itse kokeilemaan sillä kädellä, ja vasta sitten miettimään muita ulokkeitaan. :)

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  6. Huomenta, 1/17 ja taas Lihapuhe, ja kiitos kommenteistanne.

    Joo, voi olla, että siinä kuolisi viidakkokansa äkkiä sukupuuttoon, jos ihan mitä tahansa ulokkeita menee tuonne tunkemaan. Toisaalta voisi jossain vaiheessa tehdä kokoelmakirjoituksen kaikista erikoisista miehuuskokeista, mitä maailmalta löytyy. Suosikkini on jemeniläinen ympärileikkaus, jossa revitään mulkusta nahka kokonaan, ja jos kokelaalla ilmekään värähtää, homma kaatuu siihen.

    VastaaPoista