Kerronpa tarinan. Isäni pelaa innokkaasti peliautomaatteja, ja niinpä hän opetti minutkin jo pienestä pitäen niiden ihmeelliseen maailmaan. Kävin usein hänen mukanaan Täyspotissa ja sain muutaman markan pelirahaa, että voisin kierrellä paikkaa kokeilemassa muita koneita hänen pelatessaan pokeriautomaatilla.
Kerran sitten sattui niin, että paikan työntekijä tuli hätistämään minut pihalle, koska eihän minulla ollut ikää vielä kuin ehkä kymmenen vuotta. Yritin kovasti väittää, että olen isäni seurassa, mutta ei hän uskonut. No, eihän minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä salin oven viereen ulkopuolelle odottamaan isää tulevaksi pois. Vartin verran siinä ehdin seisoskella, kunnes kassatäti päätteli, että ehkä sittenkin puhuin totta, ja päästi minut takaisin sisään.
No, kävin taannoin paikallisessa peliluolassa hakemassa oman osuuteni kansanterveysrahoista. Huomasin, että vanhasta hyvästä "ehkä noin 15, jos ei ole vanhempia mukana"-ikärajasysteemistä ollaan siirrytty totalitaristisempaan "ei jumalauta alle 18 ikinä"-systeemiin. Ulkopuolella norkoili useita lukiolaisryhmiä tuijottaen sisään, ja heti, kun työntekijät selkänsä käänsivät, ne riensivät pelaamaan puoleksi minuutiksi, kunnes taas lensivät pihalle. Lopulta yhden tytön piti jäädä ovelle portsariksi päivystämään.
En voi ymmärtää, mikä siinä on niin kauheaa, jos joku nulikka pääseekin livauttamaan viikkorahansa pelikoneeseen. Siinähän ne oppivat rahan arvon, kun miettivät, kuinka monta kaljaa olisivat silläkin rahalla voineet isoveljellä haetuttaa.
En tietenkään syytä asiasta peliluolan henkilöstöä, koska hehän vain tekevät sen, mitä on käsketty, ja he siinä saavat paskaa niskaansa, jos jättävät annetut ohjeet noudattamatta. 40-luvun saksalaisiakin moititaan aina siitä, että he piiloutuvat "noudatin vain määräyksiä"-tekosyyn taakse eivätkä ota henkilökohtaista vastuuta siitä, etteivät nousseet kapinaan, mutta siinä näppärästi unohdetaan, että natsit tykkäsivät ampua vastaanväittäjiä.
Tiukkaa ikärajaa tietysti perustellaan sillä, että jos nuorena oppii pelaamaan, sitten on vanhana peliriippuvainen. Olen eri mieltä. Voisin viitata tämän tekstin alkuun ja mainita pelaavani itse vain keskimäärin pari euroa viikossa, mutta eihän yhtä yksilöä voi käyttää tieteellisesti pätevänä otoksena. Sen sijaan mainitsen toisen tekemäni havainnon: isompien panosten pöytäpeleissä, siis pokerissa ja ruletissa, aikaansa viettävät asiakkaat ovat lähes järjestään kotoisin jostain Marokon ja Intian välistä. En nyt osaa varmaksi sanoa, mutta luulisin, että siellä uhkapelaamiseen ei suhtauduta edes niin sallivasti kuin Suomessa. Tuosta voinee jo jotain päätellä.
Alentamis- ja löysäämisvaraa on, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikista ikärajoista kokonaan luopuminenkaan ole mikään ratkaisu. On kuitenkin järjetöntä, että niiden rikkomisesta rangaistaan (vain) rikkonutta firmaa ja henkilökuntaa. Niin kauan, kuin yrittäminen on ilmaista, niistä ovella päivystävistä nuorisoparvista ja isoveljen autonavaimia esittelevistä kaljanostajista ei päästä eroon. Voisin kuvitella, että sellainen työ on aivan riittävän epäkiitollista jo sellaisenaan, ilman hermoja raastavia ipanoita.
Teinit, keksikää joitain oikeita harrastuksia. En minäkään tuon ikäisenä norkoillut kauppakeskuksissa terrorisoimassa viattomia ruletinpyörittäjiä. Minä istuin kotona pelaamassa tietokoneella. Fallout 2 oli kova. Suosittelen. Fallout-sarja on tämän viikonlopun alennuksessa, ja ostinkin juuri tätä kirjoittaessani kolmosen ja New Vegasin. Mutta joo, vaadin siis, että (myös) ikärajaa rikkovaa alaikäistä ruvetaan kiinnisaadessa sakottamaan. Jos hänellä ei iän takia ole oikeudellista vastuuta, sakko siirtyy vanhempien maksettavaksi, ja he ottavat sitten asiallisiksi katsomansa kasvatukselliset keinot käyttöön.
Uskonko, että tähän oikeasti ruvetaan? No en. Realistisesti odotan, että seuraavaksi televisioon keksitään liittää pakollinen lapsilukko, jonka voisi avata vaikkapa kirjautumalla sisään pankkitunnuksilla. Onhan se väärin, ettei kukaan valvo, ettei kukaan 17-vuotias pääse näkemään Walking deadia.
Laitetaanpa loppuun yksi aihetta sivuava uutinen. Kovasti haluttaisiin, että tällä vuosituhannella syntyneet eivät koskaan saisi ostaa Suomesta laillisesti tupakkaa. Tämä on oikein mukava uutinen. Kun tämä tulee voimaan, alan tienata hakemalla tupakkaa aikuisille. Tuskin voin lopettaa työssäkäyntiä tuon ansiosta, koska sama idea on varmaan miljoonalla muullakin, mutta jos jotain suolarahaa saisi.
Ihan alkuun pahoitteluni, että olen laiminlyönyt blogini päivitysvelvollisuudet jo kolme viikkoa. Minulla on ollut töissä lisäkoulutusta, minkä seurauksena olen joutunut tekemään parhaimmillaan 14-tuntisia päiviä. Läksyjäkään en ole ehtinyt tehdä, joten saatan lentää ulos eräältä kurssilta, joka on pakollinen ja jonka voi suorittaa seuraavan kerran kahden vuoden päästä.
Energiajuoma ei riitä, tarvitsisin vahvempia piristeitä.
En kuitenkaan ole unohtanut teitä. Tässä miettiessäni, millaista täytettä tänne laittaisin, muistin, etten ole tehnyt musiikkipostausta pitkään aikaan.
Tumblr-blogialustasta olen maininnut ennenkin, että siellä blogistien välinen vuoropuhelu päivitysten kautta onnistuu näppärästi, mikä tietysti näkyy yhteisön kommunikointitavoissa. Esimerkiksi siellä kiertää blogista blogiin enemmän tai vähemmän järkeviä kysymyslistoja (kuten tällaisia), joista lukijat voivat poimia esitettäväkseen kysymyksiä, joihin blogistin on sitten vastattava. Hauska seuraleikki.
Eihän minulta kukaan ole mitään kysynyt, mutta ajattelin silti vastata tuohon esimerkkilistaan. Pitäähän näissä jokin kantava teema olla. Siispä, minä ja musiikki:
1. Milloin viimeksi kävit konsertissa? Mikä se oli?
Jahas, hankala heti alkuun. Olen kyllä käynyt tapahtumissa, joissa on ollut kuuluisiakin live-esiintyjiä, mutta en muista menneeni mihinkään ihan vain musiikkia kuunnellakseni. Viime vuosina olen ollut erilaisilla keikoilla työtehtävissäkin, viimeksi joskus keväällä. Vasta työmaalle päästyäni sain tietää, että siellä on Vasemmistoliiton vaalitapahtuma, jossa musiikista vastasi mm. Paleface. Onhan se jännä käydä aina välillä tuollaisissakin katsomassa, millainen meininki siellä on.
2. Onko mitään musiikkityyppiä, jota et voi sietää?
Joo, dubstep. Se kuulostaa enemmän rakennustyömaan taustahälyltä kuin miltään musiikilta. Yhteen aikaan muutama vuosi sitten se oli suurtakin muotia, mutta luojan kiitos ihan mikä tahansa paska ei mene läpi edes kaikkein pahiten trendien riepoteltavissa oleville laumasieluille, vaan kaikki ovat palanneet kuuntelemaan suomihiphoppia, mikä toki sekin on paskaa, mutta sentään pääsääntöisesti musiikiksi tunnistettavissa olevaa sellaista.
3. Soitatko mitään instrumenttia?
Hah. Musiikillinen lahjakkuuteni ei riittäisi edes triangelin soittamiseen.
4. Montako CD-levyä omistat? Miltä artistilta sinulla on eniten CD:itä?
Enhän minä sellaisia juuri käytä, enkä jaksa mennä kaivelemaan, mutta neljä tulee näin yhtäkkiä muistiin. Artisteina Jope Ruonansuu, Turo's Hevi Gee, Johann Strauss nuorempi ja Tšaikovski.
5. Nimeä 3 bändiä, jotka haluaisit tavata. Miksi?
No miksi minä haluaisin tavata bändejä? "Hei, tykkään teidän musiikistanne." "Ai, kiitos." "Joo. Öö... no, nähdään."
6. Mitä mieltä vanhempasi ovat kuuntelemastasi musiikista?
Samaa mieltä, tai ainakaan eivät ole koskaan valittaneet. Esimerkiksi, kuten olen tainnut ennenkin sanoa, minä ja isäni pidämme molemmat CCR:stä. John Fogerty on vieläkin kovassa vedossa, kuten tämä tällä viikolla julkaistu pätkä todistaa:
7. Ostatko vielä CD-levyjä? Mikä oli viimeisin, jonka ostit?
Aika vähän olen ennenkään niitä ostellut. Viimeisin taisi olla tuo mainittu Tšaikovski, jonka hankinnasta ei ehkä ole vielä aivan kymmentä vuotta. Levyn nimikkokappaleena oli tämä:
Tähän väliin täytyy sanoa, että kyllä venäläiset ovat nokkelaa kansaa. Kenelle muulle olisi tullut mieleen käyttää tykistöä klassisen musiikin soittimena?
8. Kiinnitätkö enemmän huomiota melodiaan vai sanoitukseen?
Näin enemmänkin kirjallisesti kuin musikaalisesti suuntautuneena ihmisenä täytynee sanoa, että sanoitukseen, mutta kovasti riippuu siitä, mihin mitäkin kappaletta tehdessä on enemmän panostettu.
9. Nimeä 3 parasta albumia lempiartistiltasi.
Täh. Kuka niistä nyt pitää kirjaa? Eivätkös kaikki levyt ole sellaisia, että niissä on yksi tai kaksi hyvää hittiä, ja loput ovat sitten lähinnä vain täytettä?
10. Onko mitään bändiä, josta pidit 10 vuotta sitten, mutta josta et pidä nyt?
Eipä oikeastaan. Paremminkin on käynyt niin, että olen ruvennut pitämään bändeistä, joita inhosin nuorena. Luultavasti tämä johtuu siitä, että nykymusiikin yhä huonontuessa vanhat huonot kappaleet kuulostavat suhteellisesti paremmilta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä:
Nykyään suorastaan ilahduttaa, kun tuo pärähtää soimaan.
11. Voitko keskittyä muihin asioihin kuunnellessasi musiikkia?
Riippuu vähän musiikista. Sen pitää olla hyvää, muttei liian hyvää.
12. Listaa 5 parasta musiikkivideota.
En nyt viitsi niin montaa laittaa, että jää tilaa muillekin vastauksille. Laitetaan yksi, johon liittyy hauska tarina. Armeijassa meillä oli patterin alakerrassa luokkahuoneita, joissa oli televisioita ja videotykkejä, joita saatiin katsoa illalla ennen nukkumaanmenoa. Eräänä iltana kuljeskelin siellä aikeenani mennä katsomaan jotain elokuvaa, mutta astuessani yhteen luokkaan, huomasin sen olevan jo varattu. Lähes koko patteri, toistasataa miestä, istui penkeillä täydellisessä hiljaisuudessa tuijottaen tiiviisti seinää, jolle joku oli videotykillä heijastanut tämän videon:
Esiintyjän pukeutumisella saattoi olla tekemistä asian kanssa.
13. Laita soittolistasi shufflelle ja postaa 5 ensimmäistä kappaletta, jotka tulevat.
Tuon teinkin jo vuosi sitten, joten katsokaa siitä.
14. Laulatko suihkussa?
No en. Tai jos laulankin, lauluni on yleensä tämä:
15. Paljonko aikaa kulutat päivittäin musiikin kuunteluun?
Aika vähän nykyään. Töissä kun soi (huonoa) musiikkia taustalla koko ajan, se on vaikuttanut minuun niin, että kyllästyn helposti hyvänkin musiikin kuunteluun.
16. Jos voisit soittaa mitä tahansa instrumenttia, mikä se olisi?
Ehdottomasti haitari. Siinä on kunnon tyyliä. Soittelisin naapureiden iloksi kaiket päivät Säkkijärven polkkaa, Eldankajärven jäätä ja tietenkin tätä:
Vanhemmillani taitaa vielä olla vintillä vaarin vanha haitari kolmattakymmentä vuotta käyttämättömänä. Pitäisi käydä hakemassa. Tosin häätöhän siitä tulisi. No sitten, jos joskus pääsen asumaan omakotitaloon.
17. Jos olisit laulu, mikä laulu olisit?
Tämäpä olikin helppo kysymys.
18. Millainen luulisit maailman olevan ilman musiikkia?
Melko samanlainen. Teinitytöt fanittaisivat jotain muuta. Baareissa ryypättäisiin nopeampaan tahtiin, kun ei aikaa haaskaantuisi tanssimiseen. Television nolojen kykyjenetsintäkilpailujen määrä ei muuttuisi miksikään, koska kyllä siellä jumalauta aiheita keksitään. Kyllähän musiikin puuttuminen jättäisi suuren aukon viihteiden ja tunteidenilmaisun kenttään, mutta uskon, että kirjallisuus eri muodoissaan paikkaisi sen suurimmaksi osaksi nopeasti.
19. Mistä muusikoista pidit 5 vuotta sitten? Entä 10 vuotta sitten?
Turha puhua muusikoista, musiikkilajit saavat riittää. On myös turha puhua 5 vuotta sitten olleista asioista, koska sehän oli aivan äsken. 10 vuotta sitten pidin tietysti samanlaisesta musiikista kuin nykyäänkin, mutta kuuntelin enemmän räppiä. Siis sitä oikeaa, enkä sitä, mitä nykyään väitetään räpiksi. Amerikasta, eikä minkään valkolaisen naamasta. Esim.:
Joo, tuo kestää melkein 15 minuuttia. Siinä loppuu Cheekiltä äkkiä strepsilsit kesken, jos samaa yrittää.
No niin, eipä tässä muuta. Laitetaanpa vielä loppuun jotain, jonka minun olisi pitänyt tietää jo lapsuudesta asti, mutta jonka löysin vasta äsken tätä postausta tehdessäni:
En vieläkään haluaisi kirjoittaa pakolaisjuttuja. Nyt onneksi tuli mediaan toinenkin puheenaihe, eli lakkoilut ja mielenosoitukset, mutta en haluaisi kirjoittaa niistäkään. Eihän minulla mihinkään lakkoiluun ole aikaa. Keksitäänpäs siis jotain muuta.
Jokin aika sitten kirjoitin asioista, joita en ymmärrä. Ajattelin jatkaa tätä sarjaa, koska ymmärsin, että sen lisäksi, etten ymmärrä kaikkia asioita, en aina ymmärrä toisia ihmisiäkään. Yleensähän se tarkoittaa, että sellaiset ihmiset ovat väärässä, ja sellainen ärsyttää.
1. Tyypit, jotka käyttävät persoonapronominia "hän" lemmikeistä.
Yleensä nämä ovat vanhempia naishenkilöitä. Joo, ymmärrän, että pidätte koiristanne enemmän kuin useimmista ihmisistä. Objektiivisestikin tarkasteltuna ne ovat varmaan fiksumpia kuin monet ihmiset. Mutta ettehän te sano ihmisistäkään "hän" normaaleissa yhteyksissä, vaan vain "se".
Lopettakaa jo. Eivät ne elukkanne siitä ihmisiksi muutu.
Asiaan liittymättä, tuli muuten mieleen, että vaikka en olekaan millään lailla koiraihminen, naapurin rouvalla on aivan älyttömän suloinen koira. Ihan oravan näköinen. Joku pomeraani tai sinne päin.
Tuollainen.
Niin ja kerätkää niiden lemmikkienne paskat. Jos minä paskantaisin teidän kynnyksellenne ja selittäisin sitten, että on se ihan OK, koska kyllä sade huuhtoo sen aikanaan pois, minuthan vietäisiin piipaa-autolla pehmustettuun huoneeseen. Mutta sitten kun samaa tavaraa levitellään koiran perseestä samalla argumentilla, se onkin yhtäkkiä ihan normaalia?
2. Tyypit, jotka kehuskelevat viinapäällään.
Minulla on huono viinapää. Pääasiassa se johtuu siitä, etten ryyppää kuin muutaman kuukauden välein, eikä minulle siis pääse kehittymään toleranssia. Jotkut kuitenkin kehuskelevat suureen ääneen sillä, että juovat kenet tahansa pöydän alle, ja pohjiksikin pitää ennen baariin lähtöä vetää koko mäyräkoira, että tuntuu missään.
Mitä ihmettä? Mitä hienoa on siinä, että humalaan pääseminen edellyttää litrakaupalla viinaa? Itse olen oikein tyytyväinen siihen, että baari-illalle ei tule hintaa viittäkään kymppiä.
Kävinkin perjantaina baarissa erään lesbokaverin kanssa. Oli jännä reissu. Pitkästä aikaa ovella kysyttiin paperit, ja kauan aikaa portsari syynäsi ajokorttiani miettien, että onkohan tämä väärennetty vai voiko tuo nulikka muka olla vuodelta -82. Päästiin sisään kuitenkin.
Baaritiskillä sanoin, että "tummaa olutta", ja tästä joku mukava vieressä seissyt keskipohjalainen riemastui heti, että pohjalaisia täällä. En vieläkään ymmärrä, miten hän pystyi sen noista kahdesta sanasta päättelemään. Eihän Pohjanmaalla edes juoda olutta, vaan kaliaa.
Sitten vielä siirryimme karaokebaariin, jossa lauloimme tämän:
3. Tyypit, jotka tykkäävät lesboista, mutta eivät homoista.
Tästä olen maininnut ennenkin, mutta tuli vain tuosta lesbokaverista mieleen. Sen ymmärrän, että moni paljon mieluumin ajattelee lesboja puuhissaan kuin homoja, mutta eihän nyt ole siitä kyse, vaan joillain tämä on kehittynyt pidemmälle siihen, että he suhtautuvat lesboihin paljon suopeammin ja hyväksyvämmin kuin homoihin. En ymmärrä, millainen logiikka tässä on taustalla.
Otetaanpas nyt järki käteen ja käytetään matematiikkaa. Mitä enemmän yhteisössä on homomiehiä, sitä enemmän jää vapaita naisia kritisoijalle itselleen, joka tyypillisesti on heteromies. Sen sijaan mitä enemmän yhteisössä on lesbonaisia, sitä harvemmista naisista kritisoija joutuu kilpailemaan muiden miesten kanssa; varsinkin, jos vielä homomiehet halutaan käännyttää heteroiksi.
Ettekä te niiden lesbojen väliin kolmanneksi pääse kuitenkaan.
Jos siis ylipäänsä pitää murehtia toisten seksijuttuja, kaikkein loogisinta heteromiehen näkökulmasta olisi kannustaa muita miehiä homoilemaan ja samalla paheksua lesboja.
Aihe vaatii kuvitukseen kiintiöhomoja.
4. Lakkoilu on perseestä.
Kirjoitetaan nyt sitten vähän siitä lakostakin. Tässä ei niinkään ole kyse siitä, etten ymmärtäisi, vaan ihan vain ärtymyksen purusta.
Pääkaupunkiseudulla ihmiset omistavat auton paljon harvemmin kuin muualla keskimäärin. Meilläkin, jos autoa tarvitaan, joudutaan lainaamaan emännän vanhempien kakkosautoa. Tämä johtuu monesta tekijästä, kuten kohtuuhintaisen säilytyspaikan löytämisen vaikeudesta, muutenkin korkeista asuinkustannuksista ja siitä, että julkinen liikenne on niin hyvä, ettei omaa autoa juuri koskaan tarvitse.
Paitsi niinä päivinä, jolloin on lakko. On aivan sama, mikä porukka menee lakkoon ja mistä syystä, ensimmäisenä julkinen liikenne pysähtyy, kun nekin haluavat auttaa työtaistelussa. Nyt oli sitten yleinen mielenilmaus, jolla haluttiin auttaa erityisesti persaukisia vuorotyöläisiä, eli siis juuri minua.
Olikin aivan jumalattoman autettu olo, kun perjantaina piti päästä keskustaan.
Julkinen liikenne ei ole olemassa pääomaa, elinkeinoelämää tai päättäjiä varten, vaan tavallisia persaukisia kansalaisia varten. Kun se menee lakkoon, se häiritsee korkeampia tahoja korkeintaan vain välillisesti häiritsemällä tavallista kansaa.
Eiväthän poliisit ja sairaanhoitajatkaan lakkoon mennessään kokonaan toimintaansa lopeta. Aina sinne muutama jää vahtimaan, ettei koko yhteiskunta leviä käsiin sillä aikaa.
Espoossa on keskeisellä paikalla mormonien kirkko, ja sitä tulee usein ohi kulkiessa ihasteltua. Suuri ja mahtava laitos se on. Se vain pistää aina ihmettelemään, että onko Espoossa tosiaan niin paljon mormoneja, että ne saavat niin jumalattoman kokoisen kirkon täyteen, sillä eihän hurskaskaan perse vie kuin tilansa verran penkkiä.
Mormonit ovat vähän kuin Amerikan lestadiolaisia, paitsi että ne saavat ottaa useamman vaimon. Lisäksi uskontoon kuuluu jotain että Jeesus eli Amerikassa tai jotain sinne päin, mikä entisestään lisää ihmetystäni, että se on levinnyt Suomeen asti niin voimakkaasti. Mutta en minä mormoneista halunnut puhua. En ole koskaan tavannut heitä, joten minulla ei ole mitään heitä vastaankaan.
Ajattelin vain, että onhan se melkoista julkisen tilan haaskausta, että jokaisella uskonlahkolla pitää olla oma kirkkonsa. Vaikka itsekin olen melko uskonnollinen, en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä. Seinäjoellakin lapset menettivät luistinradan, kun helluntailaisten oli ihan pakko läiskäistä kirkkonsa sen paikalle, vaikka kaupungissa olisi kirkkoja kyllä ollut ennestäänkin.
Kuvituksessa sorsa nauttii tähtiportin läpi kulkemisesta.
Niinpä edellytänkin nyt vähän kristillistä solidaarisuutta. Kyllä kaikkien eri kirkkokuntien pitäisi pystyä tulemaan toimeen keskenään samoissa tiloissa.
Jos jumalanpalveluksissa nyt on joitain yhteensovittamattomia näkemyseroja, voitaisiin ottaa käyttöön vuorojärjestelmä. Vaikkapa niin, että sunnuntaiaamuna kuuden maissa ensimmäisinä vuoron saisivat jehovantodistajat ja mormonit, että sitten pääsisivät hyvissä ajoin lähtemään soittelemaan ihmisten ovikelloja. Sitten helluntailaiset, ortodoksit, katoliset ja niin edelleen. Normaalit luterilaiset voisivat olla viimeisinä joskus iltapäivällä, ettei tarvitse herätä turhan aikaisin.
Alttaritauluja voitaisiin vaihtaa samalla mekanismilla, jolla teatterissa vaihdetaan taustamaisemia.
Ja kun mietitään asiaa loogisesti pidemmälle, ei ole mitään järkeä siinäkään, että eri uskonnoilla on kullakin omat temppelinsä, vaan kaikki mahtuvat kyllä yhteen. Tässä vuorojärjestelmä jopa helpottuu, kun kaikkia ei tarvitse änkeä samalle päivälle. Muslimit voivat pitää menojaan perjantaina ja juutalaiset lauantaina. En tiedä, koska hindut, buddhalaiset, shintolaiset, zarathrustralaiset sun muut pitävät pyhäpäiviään, mutta varmaan heillekin ajat löytyvät. Ateistit voisivat vapaasti valita oman päivänsä.
Näin säästämme paljon julkista tilaa tuottavampaan käyttöön, ja samalla pääsemme eroon erinäisten uskonryhmien valituksesta siitä, ettei heille ole kukaan järjestänyt omaa paikkaa.
Toisaalta haluaisin kirjoittaa jostain uutisesta tai muusta ajankohtaisaiheesta, mutta sellaisissa on nykyään ikävän suppea tarjonta. Pelkkää pakolaiset sitä ja vastaanottokeskukset tätä. Tekee mieli kiljua tätä saman toistoa kuunnellessa, ja mistä minä muka tähän hätään kiljua saisin? Enhän edes tunne ketään teini-ikäistä.
Kirjoitetaanpa siis jostain muusta. Kuten vaikka Timo Soinista.
En löytänyt sopivaa kuvaa Soinista, joten viehättävä assistenttini Xenia saa luvan toimia käänteisenä esimerkkinä.
Toisin kuin persujen vastustajat (ja ehkä Timo Soini itse) kuvittelevat, persuja ei kannateta Timo Soinin vuoksi, vaan hänestä huolimatta. Havaittiinhan tämä jo presidentinvaaleissakin, vaikka myönnän häntä äänestäneeni. Nyt omakin sietokykyni ylittyi, kun hän oli plokissaan tällaista mieltä:
Olen tullut siihen tulokseen, että omalla nimellä ja nuunalla esitetyllä mielipiteellä on merkitystä ja uskottavuutta.
Olen jo jonkun aikaa sitten tehnyt päätöksen, että deletoin ilman nimeä ja yhteystietoja tulleen postin lukematta niitä. Samalla tavalla suhtaudun nimettömiin lähteisiin. Arvostus tulee, kun sen takana seisoo kokonaisena ja omana itsenään ilman viikunanlehtiä.
En tiedä, esiinnynkö omalla nuunallani, koska en tiedä, mikä on nuuna, mutta tuskin kukaan epäilee, ettenkö esiintyisi täällä oikealla nimelläni. Anonyymiksi minua kuitenkin solvataan, koska en paljasta sukunimeäni ja muita yhteystietojani. Timo tai joku muu voisi vihdoinkin vääntää minulle rautalangasta, miten mielipiteeni paranevat siitä, että henkilöllisyyteni on tiedossa.
Typerä ja harhainen mielipide on edelleen typerä ja harhainen, sanoi sen kuka tahansa, kuinka julkisesti tahansa ja kuinka vakuuttavalla Dressmann-äänellä tahansa. Vastaavasti järkevä mielipide on järkevä sellaisenaan ja seisoo omillaan täysin riippumatta siitä, kuka sen esittää.
Ymmärrän toki Soinia siinä mielessä, että hän varmasti saa asiatonta paskaa niskaansa kaiken maailman kylähulluilta koko ajan, eikä häntä kiinnosta vastailla sellaisille, mutta suurempana ongelmana tässä asiassa ovat eri tahot, jotka jatkuvasti vaativat nettikommentoinnin ja -kirjoittelun anonyymimahdollisuuden poistamista. Pitäisi kuulemma käyttää aina Facebook-tunnuksia tai jopa verkkopankkitunnuksia, että kommentoijan henkilöllisyys olisi tiedossa, ja tämä sitten parantaisi kommenttien tasoa.
Demokratiassa ei tarvitse, eikä pidä pelätä. Haluan säilyttää sellaisen Suomen, jossa on sananvapaus ja jossa joutuu itse vastaamaan sanoistaan.
Sanoista vastaaminen on mielenkiintoinen konsepti. Esimerkiksi työnantajani varjelee tarkasti julkisuuskuvaansa, mikä käytännössä tarkoittaa, että firma kannattaa virallisesti monia kauniita punavihreitä aivopieruja, etteivät hyvät ihmiset alkaisi boikotoida. Minut on velvoitettu tukemaan tätä tavoitetta, ja niinpä jos minä julkisesti omalla nimelläni solvaan punavihreitä ideologioita, saatan joutua vastaamaan sanoistani raskaimman eli työsuhteeni kautta. Esimerkiksi edellistä kirjoitustani ei otettaisi ilolla vastaan.
Samasta syystä useimmat epämuodikkaiden ajatusten blogistit esiintyvät anonyymisti. Nimellään esiintyvistä tehdään rikosilmoituksia, tai sitten he saavat ilmiantoja työpaikalle. Ruotsin puolella on tavallista, että he saavat porukalla turpaan. Vastakkaisten mielipiteiden edustajille tämä sopii mainiosti, koska heillehän on aivan sama, saavatko he hiljennettyä vastustajansa asia-argumenteilla vai muilla keinoilla. En minä keksi muuta syytä, miksi ihmeessä kukaan edes haluaisi tietää vastaväittäjänsä henkilöllisyyden.
Demokratiassa ei ehkä tarvitse tai pidä pelätä. Herättäkää minut sitten, kun elämme demokratiassa. En kyllä ymmärrä, miten demokratiassakaan sananvapaus ja "sanoista vastaaminen" ovat sovitettavissa yhteen. Luulin Timon nähneen tätä touhua sen verran läheltä, että ymmärtäisi asian; edes Halla-ahon kertomana, jos ei henkilökohtaisesti.
Ei Soinista sen enempää. Mistäs muusta kirjoittaisin? Noh, tässä on asia, josta olen valittanut ennenkin:
Kuvassa näette vaihtoehtoista historiaa, jossa britit ja saksalaiset sotivat yhdessä Neuvostoliittoa vastaan.
Menin sitten ja ostin sellaisen pelin kuin Company of Heroes 2, toiseen maailmansotaan sijoittuvan reaaliaikaisen strategianaksuttelun, koska se oli alennuksessa ja kaveritkin pelaavat sitä. Vaihtoehtoinen historia johtuu siitä, että peruspelissä pelattavina osapuolina ovat vain saksalaiset ja neukut, ja briteistä pitää maksaa erikseen. Kaveri maksoi, itse en. Jos haluaisi koko pelin, se olisi:
Peruspeli 34,99 €
Jenkit ja länsirintaman saksalaiset 19,99 €
Britit 12,99 €
Neljä lisätehtävä- ja karttapakettia yhteensä 23,96 €
Ja näin saadaankin 35 euron pelin hinta turvotettua yli 90 €:n. Kiitos taas tästäkin vähästä. Lakkaan kyllä valittamasta sitten, jos ne tekevät talvisotalisäosan.
On tietyllä tavalla irvokkaan kaunista, kuinka viikkojen ajan valtakunnan pääpuheenaihe on järkytys, jonka on nostattanut jonkun kansanedustajan negatiivinen suhtautuminen monikulttuurismiin, ja heti seuraava puheenaihe onkin valtakuntaan kohdistuva ennennäkemätön pakolaisiksi haluavien vaellus. Sitä saa mitä tilaa, tai jotain. Suvaitsevaisto saa monikulttuuria ja persut äänestäjiä.
Tavallaan ymmärrän Immosen vastustajia. Joukkohysteriassa kun on se kiva puoli, ettei tarvitse miettiä, mistä on kyse, vaan voi vain toistella kuorossa muiden keksimiä syytöksiä. Eikä Immosen tekstissäkään mainittu, mikä siinä monikultturismissa niin pahaa on, joten aivan hyvin joku valmiiksi vihamielinen saattoi tulkita asian niin, että Immonen vain haluaa neekerit vattuun Suomesta.
Kun nyt Immoskohu on laantunut ja tehnyt tilaa seuraavalle puheenaiheelle, on aika käydä asiaa läpi minunkin toimestani. Koska suvaitsevainen kansanosa ei tunnu tajuavan mitään ilman rautalankaa, eikä immoslainen kansanosa tunnu rautalankaa viitsivän vääntää, jäänee se minun tehtäväkseni.
Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kritisoidaan monestakin syystä. Jotkut saattavat olla huolissaan jälkipolvien ihonväristä tai kulttuurinsa omaleimaisuudesta, mutta sellainen on aika vähäistä. Aika monet murehtivat turvallisuudestaan ja yhteiskuntarauhasta, mutta sellaiset ongelmat keskittyvät vain suurimpiin kaupunkeihin, ja monikulttuurisuutta vastustetaan muuallakin. Asuntojen riittävyys, naisten asema, turhanpäiväinen kulttuurisensitiivisyys ja monet muut syyt vaikuttavat, mutta nähdäkseni suurin yksittäinen syy on taloudellinen.
Taloudellinen kysymys kuuluu näin: miksi meidän on elätettävä ulkomaalaisia?
Sillä aikaa, kun lukija miettii, miten muotoilisi perustelunsa kommenttiosioon, ajattelin käydä läpi muutamia väitteitä, joilla meilläonunelmoijat yrittivät kampanjansa aikana osoittaa Immosen ajatukset vääriksi. Katsotaanpas:
Pizzasi on Italiasta. Kebabbisi on Turkista. Autosi on Venäjältä. Ilmakiväärisi on Itä-Saksasta. Remonttimiehesi ovat Virosta. Miljonäärikaverisi on Nigeriasta. Kansojenvälinen kanssakäyminen on rikastuttanut kulttuuriamme ja arkielämäämme lukuisin tavoin.
Myönnetään. Voi olla, että olisimme itsekin ennemmin tai myöhemmin keksineet laittaa tomaattimurskaa ja jauhelihaa leipätaikinalätylle, tai sitten emme, mutta henkilöautomerkkejähän meillä ei ole, eikä siitä mihinkään pääse. Duunareitakaan meillä ei ole omasta takaa, tai siis olisi, mutta kun niille pitäisi maksaa kunnon palkkaa.
Se vain minulle on epäselvää, että miten siitä, että olemme matkineet ruokareseptejä etelän maista, seuraa se, että meidän on maksettava sosiaalitukia kehitysmaalaisille?
Joku voisi myös havaita, että jotkut kansat ovat tuoneet mukanaan vähemmän hyvää kuin jotkut toiset, mutta sellainenhan olisi rasismia. Eipä siis mennäkään siihen, vaan jatketaan turkkilaissyntyisestä Vihreiden kansanedustajasta Ozan Yanarista, joka protestoi Immosta vastaan kertomalla olevansa hyvinkin suomalaistunut.
Hän puhuu sujuvaa suomea, ja kuten kunnon suomalaisen kuuluukin, hän rentoutuu luonnossa poimimalla mustikoita, vaikka yhtä hyvin voisi hengailla turkkilaiskavereidensa kanssa. Kuulemma hän ei ole ainoa, vaan monet muutkin maahanmuuttajat ovat tehokkaasti kotoutuneet. Hän kirjoittaa:
Yhtenä päivänä voin käydä kahvilla yliopistoprofessorini kanssa puhumassa Suomen taloudesta ja seuraavana turkkilaisravintolassa syömässä lapsuuden kavereiteni kanssa. Kaikki tämä on yhtä suomalaista.
Jaah... Minua ei oikeastaan kiinnosta, kuinka suomalaiseksi Ozan tuntee itsensä, tai kuinka suomalaisena muut häntä pitävät. Minua kiinnostaa se, että miten Ozanin mustikkaharrastuksesta seuraa se, että Suomen on maksettava sosiaalitukia maahanmuuttajille?
Sitten kohua herätti tällainen kuva, jossa armeijan käyneet nuoret poseeraavat veteraanimuistomerkin vieressä:
Kuvaa oli ryyditetty kysymällä, mitä eroa on Immosella, Halla-aholla ja näillä pojilla, ja vastaus oli, että nämä ovat suorittaneet asepalveluksen.
Näinhän sen tietysti pitääkin olla. Jos maahan tulee nuoria miehiä, kyllä niiden pitää armeija käydä kuten kaikkien muidenkin. Minullakin oli armeijassa ulkomaalaisia palvelustovereita, vaikkakaan ei tuonvärisiä.
Se minua tässä vain ihmetyttää, että miten siitä, että maahanmuuttajanuoret käyvät armeijan, seuraa se, että maahan on otettava porukkaa, jolla ei käytännössä ole mahdollisuuksia työllistyä ja siten jäävät veronmaksajan elätettäviksi?
Sitten oli paljon kuvia kansallispukuisista saamelaisista ja niissä tekstinä muistutus, että itse asiassa suomalaisetkin olivat aikoinaan maahanmuuttajia. Esimerkiksi tällainen:
Niinhän se taitaa nykytutkimuksen valossa olla, että saamelaiset asuivat täällä ennen kuin suomalaiset levittäytyivät alueelle. On myös kurjaa, että suomalaisen valtakulttuurin puristuksessa saamelaiskulttuuri on henkitoreissaan. Mutta miten tästä seuraa se, että suomeen on otettava kehitysmaalaisia elämään sosiaalituilla?
Lisäksi jos pohditaan tätä näkökulmaa pidemmälle, voitaisiin kysyä, että eikö saamelaisten kohtalo nimen omaan todista immoslaisten pelot monikulttuurisuuden kulttuureita hävittävästä vaikutuksesta oikeiksi? Loogisesti asiaa ajatellen luulisi, että juuri Immosen kannattajat levittelisivät näitä saamelaiskuvia. Vai onko kyse vain jostain runollisesta oikeudesta, että koska saamelaiset on lähestulkoon hävitetty, myös suomalaiset ansaitsevat tulla hävitetyiksi?
Mutta Pekka, eiväthän kaikki maahanmuuttajat elä sosiaalituilla. Monet käyvät töissä, jotkut ovat jopa nettoveronmaksajia. Myös kehitysmaalaisista maahanmuuttajista löytyy näitä.
Niinpä. Enhän minä tässäkään väittänyt, että esim. Ozanin kaverit tai nuo armeijapojat olisivat riippuvaisia tuista. Mutta miksi tästä seuraa se, että meidän on otettava myös ne, jotka täytyy veronmaksajan elättää? Eikö olisi järkevintä päästää maahan ne, jotka tulevat tänne tekemään jotain järkevää, ja olla päästämättä muita? Miksi se ei käy?
No niin, jokohan lukija on saanut vastauksen alussa esittämääni kysymykseen muotoiltua? Jos ei, odotan kyllä. Se vain on se oleellinen kysymys, mihin on vastaus saatava, ennen kuin Immosen ja muiden persujen vastustajat voivat toivoa immoslaisten kannatuksen lähtevän laskuun. Siihen asti monikulttuurisuuden kritisointi ja ihan oikea rasismikin vain lisääntyvät.
Tässäpä onkin eräs kotimaisen kirjallisuuden keskeisistä klassikoista. Monet teistä, jotka kuulutte ikäpolveeni, olette varmaan katsoneet koulun äidinkielen tunneilla tämän pohjalta tehdyn elokuvan, tai jos ette muuta ole nähneet, niin ainakin tämä kohtaus kuuluu yleissivistykseen:
No niin, asiaan:
Talvisota-kirjan (ja elokuvan) päähenkilön Martti Hakalan neljä poikaa ovat kokoontuneet perheineen jakamaan Amerikassa kuolleen vaarinsa vaatimatonta perintöä. Samalla käydään läpi erilaiset elämänpolut valinneiden veljesten perhe-, raha- ja työasiat ja muutenkin juoruillaan kaikesta, mistä sukutapaamisissa yleensäkin on tapana puhua.
Pääpuheenaiheena on kuitenkin se, kuinka yksi veljeksistä on menettänyt konkurssissa rahansa petolliselle liikekumppanille. Hänen tekisi kovasti mieli mennä ja tappaa roisto niille sijoilleen, mutta eräs fiksumpi veli kehittää juonen, jolla hän vie koko nelikon muualle alibia hankkimaan sillä aikaa, kun nuoremman polven pojat menevät pitämään huijarille puhuttelua.
Veljeksillä on taipumusta aggressiivisuuteen ja känniääliöilyyn, ja niinpä he kulkevatkin ympäri maakuntaa ryyppäämässä, haastamassa riitaa ja ammuskelemassa samalla kun vaimoväki odottaa kotona ja itkee. Nuoremmat pojat eivät onnistu yhtään sen paremmin, eikä putkalta ja sairaalalta vältytä.
Viisi pistettä viidestä. Tuurin kirjoitustyyli on terävä ja humoristinen, ja varsinkin dialogi on aivan hulvatonta. Loppuratkaisun suhteen saattaa joutua pettymään, jos odottaa kirjalta Hollywood-tyylistä toimintatarinaa, jossa paha saa palkkansa ja kaikki päättyy onnellisesti; paremminkin tämä on 70-luvulle siirretty realistinen häjyilytarina, ja loppuratkaisu on sen mukainen.
