Sekalaista pasifistista logiikkaa

Tulin huomanneeksi, että kolmessa edellisessä postauksessani oli jokaisessa kuva vähäpukeisesta miehestä, kun taas naisia esiintyi samalla ajanjaksolla vain yksi. Tällainen sovinismi, patriarkaalisuus ja syrjintä ei käy päinsä, vaan koska Pekan Porstuassa tasa-arvokysymykset ja muut yhteiskunnalliset velvoitteet otetaan hyvin vakavasti, positiivinen erityiskohtelu vähimmäiskiintiön muodossa on otettava käyttöön todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi:

Markkinointipäällikkönäni Candicen vastuualueeseen kuuluu myös yleisöni tiedottaminen heteroseksuaalisuudestani säännöllisin väliajoin.

No niin, jatketaan. Nyt olisi virallisen protestin paikka. Viimeksi ABC:lla käydessäni sain kuulla, että megapekoni oli poistettu valikoimasta, eikä ole tulossa takaisin. Ymmärrän kyllä, että menuja pitää välillä uudistaa, mutta kuinka leikkuri osuu aina juuri siihen annokseen, johon minä olen sopeuttanut ruokavalioni edellisen muutoksen jälkeen? Tämä oli ainakin kymmenes kerta kuuden vuoden sisällä.

Näköjään muutkin tahot organisoivat protestiliikkeitä hallitsevia voimia vastaan. Kirjamessupostauksessani jäi vielä mainitsematta eräs ständi, jossa oli ilmaiseksi jaossa näytenumeroita vaikka kuinka monesta erilaisesta pienilevikkisestä tietyille  intressi- ja aateryhmille suunnatusta aikakauslehdestä. Tältä ständiltä nappasin mukaani ihan vain mielenkiinnosta Antimilitaristi-lehden. Lehden sama numero on ladattavissa pdf-muodossa täältä.

Kyseessä on Aseistakieltäytyjäliiton jäsenlehti, jossa tiedotetaan erilaisista asepalveluksen korvaavista vaihtoehdoista, joista Puolustusvoimat ei ymmärrettävästi paljoa melua pidä. Lisäksi mainostetaan aktivistien sodanvastaisia tapahtumia, julkaistaan artikkeleita sotajutuista maailmalla ja yllytetään rikolliseen toimintaan ihannoimalla totaalikieltäytymistä. Omien sanojensa mukaan lehti "lietsoo rauhaa".

Rauhanlietsonnassa ei tietenkään ole mitään pahaa, koska sotiminen on kallista ja tuottamatonta, ja ymmärrän kyllä senkin, ettei metsissä rämpiminen pyssyjen kanssa päänahkoja metsästäen kaikille sovi. Mielelläni olisin itsekin pasifisti.

Näyttäkäämme yhdessä persettä asevarustelulle.

Pasifisteja on kuitenkin kahdenlaisia: niitä, jotka ottavat logiikan ja realiteetit huomioon, kuten minä, ja huomaavatkin ehkä, etteivät enää olekaan kaikkien mielestä pasifisteja; ja sitten niitä, jotka uskovat sotien johtuvan vain siitä, etteivät muut ole tulleet ajatelleeksi asioita yhtä syvällisesti kuin he, ja jos he vain päättävät lopettaa sotimisen, ei mene kauaa, kunnes kaikki muutkin tajuavat saman.

Antimilitaristin toimitus kuuluu pääsääntöisesti jälkimmäiseen kategoriaan. Ajattelin nyt esimerkkiluontoisesti poimia lehdestä muutamia pieniä pätkiä, jotka mielestäni kuvaavat pasifistista mielenmaisemaa, ja sitten todeta kyseisten mielipiteiden olevan vääriä ja perustella miksi. En viitsi keskittyä mihinkään yksittäiseen kokonaiseen artikkeliin, mutta äkkiä te tuon lukaisette läpi, jos kiinnostaa. Ei siinä ole kuin parikymmentä sivua.

Katsotaanpas. Heti pääkirjoituksessa sivulla 3 päästään käsiksi aseistariisujien lempiaiheeseen, miinoihin. Perusargumentti on vanha tuttu, että miinat pitää kieltää Suomesta, koska Afrikassa miinoitukset tehdään kylvämällä niitä joka paikka täyteen. Teksti päättyy lauseeseen:

Epäinhimillisten aseiden käyttöä ei lopeteta vaatimalla niitä lisää, vaan kieltämällä ne.

Miina on toki epäinhimillinen ase, koska se vammauttaa ja tappaa ihmisiä, toisin kuin vaikkapa rynnäkkökivääri, joka vain paukkuu pelottavasti ja näyttää hienolta Facebook-profiilikuvassa. Tuohon pitää kuitenkin huomauttaa, ettei auta, että kielletään miinat itseltä, koska se ei estä vastapuolta käyttämästä niitä. Viholliselta ne pitää kieltää, ja se onkin sitten jo huomattavasti hankalampaa.

Tuohon voi toki vastata, että pakkohan jonkun on olla ensimmäinen, mutta palataan siihen ihan kohta.

Rynnäkkökivääreitä ei ole tarpeen kieltää, koska niillä ei juuri koskaan saada ketään hengiltä, ainakaan Afrikassa.

Jatketaan. Sivuilla 6-7 on valvontarangaistuksen saaneen totaalikieltäytyjän haastattelu. Siinä hän perustelee valintaansa mm. näin:

Kieltäytymiseen vaikutti henkilökohtainen eriarvoisuuden kokemus. Koin joutuvani armeijan hierarkkiseen, machoistiseen ja militaristiseen ympäristöön ainoastaan minulle syntyessä annetun sukupuolen perusteella.

Antiautoritaarisesta näkökulmasta armeijassa ei pelkästään totella, vaan myös opetellaan todella hierarkkisia ja machoistisia yhdessä olemisen tapoja.

Machoilu on toki rasittavaa teinipelleilyä, joten siihen en väitä vastaan. Hierarkkisuudesta vain sen verran, että armeijan on vähän pakko olla sellainen, koska demokraattisesti taistelunsa toteuttava yksikkö istuu vielä palaverissa ja viinerikin on vasta puoliksi syöty siinä vaiheessa, kun vihollinen jo puuhaa pääkaupungissa voitonparaatia.

Mutta eniten minua korpeaa tuo uusi muoti-ilmiö, että joka Jumalan kerta asevelvollisuudesta puhuttaessa pitää ruveta vinkumaan jostain tasa-arvosta. Lopettakaa jo, ei mene läpi. Eihän kukaan oikeasti ole tässä yhteydessä tasa-arvosta huolissaan, vaan sitä käytetään vain tekosyynä asevelvollisuuden lakkauttamiselle, kun ei huvita mennä armeijaan tai muuten vaan. Tämän huomaa siitä, että tasa-arvovaatimuksesta käytännössä aina (kuten lainaamassanikin tapauksessa) vedetään johtopäätös, että jos naisten ei tarvitse mennä armeijaan, ei sitten miestenkään. Jos tässä olisi oikeasti tasa-arvosta kyse, kuuluisi paljon enemmän vaatimuksia, että jos miesten pitää, sitten pitää naistenkin.

Oli miten oli, armeija ei ole olemassa sitä varten, että sillä demonstroitaisiin yhteiskunnan edistyksellisyyttä, vaan maahantunkeutujien torjumista varten. Tämän takia armeijassa ei kuulu olla muodikasta diversiteettiä, vaan porukkaa, joka pystyy maahantunkeutujan torjumaan. Vaikka otankin tasa-arvokysymykset vakavasti, se ei tarkoita, että jokainen tasa-arvokysymys olisi vakavastiotettava.

Vielä vähän kieltäytyjältä:

Olen pitkään kokenut, että militaristisiin kansallisvaltioihin perustuva maailmanpolitiikka ei pysty takaamaan globaalia turvallisuutta.

En tiedä tuosta, mutta mikä sitten pystyisi? Ehkäpä suuret valloittajaimperiumit, joille kansallisvaltioaatteen jääminen pois muodista ja pienten maiden puolustuskyvyn romahtaminen loisi otollisen kasvualustan?

Asevelvollisuudesta voi toki kieltäytyä armeijan jälkeenkin, ja sivuilla 10-11 haastatellaan neljää reservinkieltäytyjää. Yleinen mielipide on, että sota on järjetöntä ja typerää, eivätkä he halua omalta osaltaan osallistua sellaiseen. Tästä voitaneen päätellä, että sota on jokaisen yksilön ja valtion oma valinta ja sodalta voi välttyä, kunhan vain päättää olla sotimatta.

Tässä voisi miettiä, että kuinkahan monen koulukiusatun kohdalla kiusaaminen on saatu loppumaan niin, että kiusattu sanallisesti ilmoittaa, ettei jatkossa tahdo omalta osaltaan osallistua koulukiusaamistapauksiin uhrin roolissa.

Eräs kieltäytyjä vielä sanoo:

Minulle sota edustaa suurvaltapolitiikan ja diplomatian epäonnistumista.

Niin, on kai se noin. Tässä vain tehdään se ajatusvirhe, että oletetaan suurvaltapolitiikassa ja diplomatiassa aina olevan onnistumisen mahdollisuus. Entä jos suurvallan vaatimukset ovat kohtuuttomia, tai se nyt vain yksinkertaisesti on päättänyt hyökätä? Pienen ja suuren maan välisten suhteiden lämpimyydestä päättää aina suurempi, ja jos pienemmälle joskus tuleekin sellainen illuusio, että voi vaikuttaa asiaan, se johtuu vain siitä, että sillä hetkellä suurempi on päättänyt suhteiden olevan lämpimät.

Sivulla 17 on mainos toimintaleiristä sotaa vastaan 16.-27.8. 2014 Saksassa "suuren sotaharjoitusalueen vierellä".

Leirin ohjelmaan kuuluu työpajoja, keskusteluja ja toimintapäivä, jolloin tehdään suoraa toimintaa ja tottelemattomuutta tukikohtaa vastaan.

Sinänsä kiinnostaisi tietää, mitä tuo tarkoittaa käytännössä, että mennään paikan päälle varta vasten olemaan tottelematta. Mutta kuuluuko asia oikestaan meille? Näköjään:

Vuosia jatkuneen, hiljaisuudessa toteutetun NATO-yhteistyön seurauksena Suomi on ajautunut läheiseen suhteeseen ydinaseiden käyttöä valmistelevan, hyökkäyssotia käyvän sotilasliiton kanssa ja päätynyt "rauhanturvaamisen" nimissä osalliseksi Afganistanin sotaan. Suomen aseteollisuus käy kauppaa laitonta miehitystä toteuttavan Israelin kanssa ja on myynyt Saudi-Arabiaan aseita, joita saatetaan käyttää siviiliväestöä vastaan.

Okei...

Tiedämme, että sodankäynnin häiritseminen 'rauhallisessa' Länsi-Euroopassa on mahdollista.

Niin. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten kävisi, jos nämä menisivät protestoimaan ja olemaan tottelematta sinne, missä sotia käydään. Olisiko sodankäynnin häiritseminen mahdollista Afganistanissa Talebanien tukikohdan vieressä tai Syyriassa ISIS:n tukikohdan vieressä, vai tultaisiinkohan sieltä sanomaan, etteivät he kunnioita protestoijien eriävää mielipidettä, ja pyydettäisiin ystävällisesti poistumaan? Olisikohan länsimainen meininki militarismeineenkin kuitenkin kaikille mukavampi vaihtoehto kuin ei-länsimaiset käytännöt?

Kun miinat tuli jo käsiteltyä, Sivulla 21 päästään toiseen vastaavaan asiaan, eli rypäleaseisiin, otsikolla "Suomen tappava valinta". Kun miinat kovan väännön jälkeen kiellettiin, oli puhetta, että ne korvattaisiin mm. rypäleaseilla. Jo silloin oli kyllä selvää, että ne ovat vielä syvemmältä perseestä kuin miinat, ja nekin tultaisiin muutaman vuoden sisällä kieltämään.

[Rypäle]pommien uhreista 98% on siviilejä. Ne uppoavat helposti räjähtämättöminä maastoon, ja päättävät niin leikkivien lasten kuin ohikulkijoidenkin elämiä.

Miinoistahan ainakin periaatteessa voidaan tietää, missä ne ovat, kun taas rypälepommit kylvetään laajalle alueelle ilmasta, joten jos nyt jotakin pitää kieltää, loogisempaa olisi aloittaa rypälepommeista. Mitään korvaavia vaihtoehtoja artikkelissa ei tietenkään mainita. Tässä on kuitenkin sama periaatteen ja käytännön ongelma kuin miinoissakin, eli:

Ongelmana säilyy se, että useat sotilaallisesti merkittävimmät valtiot eivät ole liittymässä kyseisiin sopimuksiin.

Tämän ei silti saa antaa häiritä, koska:

Pienillä valtioilla on mahdollisuus sekä toimia rauhan esimerkkeinä ja vaikuttaa symbolisesti rypäleaseiden hyväksyttävyyteen, että rajoittaa niiden kansainvälistä kauppaa lopettamalla niiden valmistus ja ostaminen.

Eli Venäjä seuraa mielenkiinnolla Suomen puolustusratkaisuja, tietenkin vain mallia ottaakseen.

Mikäli käy niin ikävästi ja epäuskottavasti, että Putin ratsastaa karhulla ja tankeilla rajan yli, rypälepommit eivät tule Suomea pelastamaan. Maamme mahdollisuus onkin diplomatiassa ja luottamuksessa kansainväliseen oikeuteen ja aseliennytykseen - ei sen vastustamisessa.

Kansainvälisen oikeuden nopean toiminnan divisioonat ovatkin kuulemma sen verran tehokkaita, että niitä joko totellaan tai itketään ja totellaan. Talvisodan aikanakin kansainvälinen oikeus puuttui asiaan erottamalla Neuvostoliiton kansainliitosta, ja kuten muistamme, sota taisi loppua siihen paikkaan.

Sekin on jännä, että kansainvälisen oikeuden kaikkivaltiuteen mielellään vedotaan hyvänä puolustusratkaisuna, mutta aina, jos tuollainen skenaario ihan oikeasti toteutuu jossain ja länsimaiden liittoumat menevät pistämään roistovaltiot kuriin, alkaa kauhea huuto amerikkalaisten hyökkäyssodista ja ettei meillä ole mitään oikeutta puuttua muiden asioihin.

Tulipas tästä pitkä teksti, vaikka yritin olla menemättä kovin pitkälle yksityiskohtiin. Laitetaan lopuksi vähän pasifistista musiikkia:

Lapsellista

Tänään on marraskuun toinen lauantai, ja tehän tiedätte, mikä päivä se on. Virallinen mongolialaisuuden päivä. Pitäkää hauskaa ja juhlistakaa. Viime viikonloppuna tuli huomatuksi, että amerikkalaiset halloween-perinteet ovat viimein lyöneet itsensä läpi Suomessa, joten vastaavasti odotan, että muutaman vuoden sisällä mongolialaisuuden päivä leviää ympäri maailman tai edes Amerikkaan asti.

No niin, asiaan. Pari tekstiä sitten kerroin, kuinka olin 8-vuotiaana päätellyt toimittajien ammatinkuvaan kuuluvan patologisen liioittelun ja sensaatiohakuisuuden. Tunsin pientä ylpeyttä huomatessani, että jo noin pienenä olen kyennyt noin fiksuihin ja kypsiin johtopäätöksiin.

Sitten tulin pohtineeksi asiaa pidemmälle töissä istuskellessani. Siellä on usein tylsää, joten on aikaa mietiskellä kaikenlaista. Siellä myös kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, mikä joidenkin ekstrovertikkojen propagandasta huolimatta ei ole läheskään aina mukava asia. Tulin siihen johtopäätökseen, että ihminen on henkisesti kypsimmillään ala-asteikäisenä. Tämä saattaa tarkoittaa mielipiteiden oikeellisuutta ja syvällisyyttä, mutta lähinnä tarkoitan käytöstä sekä suhtautumista muihin ihmisiin ja asioihin.

Murrosikään tultaessa tapahtuu nopea romahdus henkisessä kypsyydessä, kuten kaikki tietävät. Parikymppiseksi kasvettaessa pahimpien hormonimyrskyjen laantuessa sisäinen maailma tasaantuu, ja nuoresta kasvaa pääosin asiallinen ja täysjärkinen ihminen, joka toki saattaa olla usein väärässä, mutta se johtuu vain elämänkokemuksen ja muun informaation puutteesta. Kolmeakymmentä lähestyttäessä taantuminen alkaa kuitenkin uudestaan; uskoakseni siksi, koska henkilökohtaisten saavutusten, tulojen ja syntymästä kuluneen vuosimäärän kasvaessa ihminen alkaa kuvittelemaan ns. olevansa jotain ja uskoo siksi omien mielijohteidensa olevan päteviä argumentteja asiassa kuin asiassa.

Verrataanpas lapsia ja aikuisia muutamassa kohdassa.

Ensinnäkin pikkulapset ovat harvoin kännissä. Tämän ansiosta, vaikka heidän älykkytensä ei vielä olekaan kehittynyt lopulliselle tasolleen, he silti kykenevät aina halutessaan kognitiivisiin prosesseihin. Siispä heidän kanssaan pystyy aina kommunikoimaan ja kärsivällisyydellä jopa järkeilemään. Pikkulapsille ei myöskään ole ehtinyt kehittyä machoistista kasvojenmenetys-kunniakulttuuria, joka estäisi heitä myöntämästä olevansa väärässä silloinkin, kun asia on aukottomasti todistettu.

Toiseksi, pikkulapset ovat toki itsekeskeisiä ja itsekkäitä, ja heille on tyypillistä vaatimus, että asiat tehdään joko juuri niin kuin he haluavat, tai sitten ei ollenkaan. Jos siihen ei suostuta, he toteavat, että "mä en sitten ala", ja ryhtyvät istumalakkoon tai jopa lähtevät kokonaan lätkimään. He kuitenkin osaavat yleensä kohdistaa protestinsa suurin piirtein oikeaan osoitteeseen.

Aikuisten maailmassa sen sijaan käy niin, että aina kun Päivi Räsänen höpisee jotain homoihin liittyvää, nelinumeroinen ihmismäärä eroaa kirkosta.

Itse keksin vain kaksi hyvää homoliittoihin liittyvää syytä erota kirkosta:

1) Kannatat homoliittoja, mutta sitten luet Raamatun ja huomaat sen kannan homoihin olevan sen verran yksiselitteisen kielteinen, ettei asiassa ole juuri tulkinnanvaraa, ja siksi toteat, ettei kristinusko ole sinun juttusi.

2) Vastustat homoliittoja, mutta sitten huomaat piispojen ja muiden päättävissä asemissa olevien kirkonmiesten puoltavan homoliittoja sen verran vahvasti, että toteat, ettei kirkko enää edusta oikeaa kristinuskoa.

Kummassakaan tapauksessa Päivi Räsäsen mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, koska hän on kirkossa vain rivijäsen, aivan kuten minä ja ne eroajatkin. Jos joku haluaa erota Kristillisdemokraatit-puolueesta Räsäsen kommenttien takia, se on ihan OK, mutta ei sekään pulju ole mikään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon parlamentaarisiipi.

Jumalauta. Minä olen Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnan rivijäsen. Saatan täällä blogissani olla sitä mieltä, että koulussamme opetetaan joitain yhteiskuntatieteitä liikaa ja/tai vääristä lähtökohdista. Jos joku lukijani närkästyy tällaisesta mielipiteestä, pidän kohtuullisena ja hyväksyttävänä, että hän lopettaa blogini seuraamisen. Blogger-käyttäjätilin poistaminen voisi olla ylireagointia, mutta edes suunnilleen asiaan liittyvää. Mutta olisiko mitään järkeä erota ylioppilaskunnasta sen takia, että siellä on minunkinlaisiani jäseniä?

Kantakaa valitsemanne uskonto ylpeydellä.

Jatketaan. Kolmanneksi pikkulapsilla on tietyt uhmaikänsä, jolloin auktoriteetit kyseenalaistetaan ja rajoja haetaan. Muulloin he pääsääntöisesti kuitenkin kunnioittavat auktoriteetteja ja tekevät niin kuin käsketään ainakin sen viisi minuuttia, jonka keskittymiskyky sallii.

En nyt suinkaan väitä, että kaikkia auktoriteeteiksi itseään väittäviä pitäisi kyselemättä totella, mutta vähän voisi silti miettiä, mitkä kaikki tahot on syytä kyseenalaistaa ja millä perusteilla. Aikuisten maailmassahan saattaa nimittäin käydä niin, että jos vaikka poliisi käskee puhaltamaan alkometriin, kansalaiset suorastaan muotivillityksenomaisesti kieltäytyvät, ihan vain koska ei oo pakko jos ei haluu.

Ei se mitään, että tehtiin omalta osaltaan rattijuoppojen kiinniseulominen hankalammaksi ja siten autettiin niitä olemaan jäämättä kiinni, koska päästiinpähän sentään vähän lällättelemään poliiseille. Enpä usko, että monelle ala-astelaiselle mikään noin lapsellinen tulisi mieleenkään.

Ylipäänsäkin jos pikkulapset perseilevät, se johtuu yleensä siitä, että he eivät vain tule ajatelleeksi siitä olevan kiusaa muille. Aikuisilla sen sijaan on silloin tällöin tapana perseillä tietoisesti pelkästään siitä syystä, että heillä on siihen lain mukaan oikeus eikä siitä rangaista.

Nyt kun asiaa ajattelen, en enää halua olla töissä aikuisten parissa. Jos tätä lukee joku, joka rekrytoi ala-asteen luokanopettajia, kommentteihin saa laittaa työtarjouksia. Tässä ansioluetteloni:

- Valmistuin pedagogiksi vuonna 2001 Satakunnan Tykistörykmentin aliupseerikoulusta.
- Tiedän kaiken oleellisen.
- Huumorintajuni sopii hyvin ala-asteelle.
- Kämppäni lähellä kasvaa pitkä- ja notkeaoksaisia pajuja.
- Olen esimerkillinen roolimalli.

Miesten ja naisten eroista: fyysinen viehätys

Kun tuo vasemmassa ylänurkassa oleva kysymys umpeutuu kuun lopussa, pitänee seuraavaksi laittaa kysely, jossa kartoitan lukijakuntani sukupuolijakaumaa. Kommentoijista arviolta 80-90 % on miehiä, mutta Porstuaan tulleista yleisökysymyksistä voin päätellä monien naistenkin lukevan tätä. Toissapäivänäkin tänne päätyi joku kysyttyään Googlelta:

miehen ulkonäkö jumalattoman tärkeää

Enpä nyt oikein osaa vastata tähän. Oikeastaan tuo ei ole kysymys, vaan paremminkin toteamus, kuten tämä:

kuolemanjälkeinen elämä on fakta

Toisaalta eihän Google voisi kaikkea tietää, ellei joku vastaavasti kertoisi sille asioita. Jatketaan. Varsinainen asia, joka inspiroi tämän tekstin, oli tämä kysymys:

miksi miehet pitävät tisseistä

Tuo onkin oikein hyvä kysymys. En minä vaan tiedä. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi asiaa. Kai tuohon joku evoluutiobiologi voisi selittää, että isommilla tisseillä saa imetettyä enemmän jälkikasvua, tai joku antropologi tms. voisi selittää, että sukupuolten kiinnostus kohdistuu sellaisiin yksityiskohtiin, jotka eniten poikkeavat oman sukupuolen vastaavista, tai joku feministi voisi selittää, että se on patriarkaatin tapa redusoida nainen objektiksi, jonka arvo voidaan määrittää tarkasti mittanauhalla.

Mutta tässäpä havaitsemmekin erään merkittävän eron sukupuolten välillä. Miehet kiinnittävät paljon huomiota naisten ulkonäköön, ja eri miehillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet. Jotkut tuijottavat isoja rintoja, toiset timmejä peppuja. Jotkut tykkäävät blondeista, toiset bruneteista. Jotkut tykkäävät äidistä ja toiset tyttärestä, kuten sanonta kuuluu.

Yhteistä useimmille miehille on se, etteivät he ihmettele tai selittele, miksi he pitävät siitä, mistä pitävät. He eivät myöskään kiistele omien näkemyksiensä puolesta ja yritä käännyttää muita miehiä omalle kannalleen. Heille riittää, että kyseinen asia on kaunis katsella. Naiset sen sijaan pyrkivät rationalisoimaan miesmakunsa: "Miehen pitää olla X, koska..."

Verrataanpas esimerkin vuoksi naisten tissejä vaikkapa miesten isoihin hauiksiin ja pyykkilautavatsoihin. Naiset usein sanovat, että miehen täytyy olla iso ja vahva, että hän voisi suojella naista. Tästä herääkin kysymys, että miltä sitä naista sitten pitäisi suojella? Onko hänellä tapana haastaa riitaa kaikkien kanssa, vai onko hän vain niin arka, että pelkää kaikkea? Nykyisessä sivistyneessä yhteiskunnassa satunnaiset päällekarkaukset ovat harvinaisia, ja silloinkin, kun niitä sattuu, niiden tekijät ovat sen verran opportunistista ja itsesuojelullista porukkaa, että joko niiltä suojautumiseen riittää millainen mies tahansa, tai sitten ne tulevat koko pesäpallojoukkueen voimin, jolloin minkäänkokoinen sankari ei pärjää.

Suurempi riski naisilla on nyky-Suomessa saada turpaansa omalta mieheltään (tai en tiedä, mutta tällaisia tilastoja feministit tykkäävät aina julistaa), joten loogisesti paremmassa turvassa he olisivat hintelän miehen seurassa.

Koska tämä kirjoitus on lähinnä suunnattu naislukijoilleni, tässä vähäpukeinen kiintiömies.

Mutta eihän logiikalla olekaan mitään tekemistä näiden asioiden kanssa. Teoriani on, että koska naisille on pienestä pitäen opetettu, että ainoastaan sisäisellä kauneudella on väliä, he pelkäävät olevansa pinnallisia bimboja, jos he myöntävät kiinnittävänsä huomiota ulkonäköön. Siksi heidän on keksittävä järkevänkuuloisia tekosyitä oikeuttaakseen miesmakunsa.

Nyt toivoisinkin, että naiset myöntäisivät rehellisesti, että jos jonkun miehen ulkonäkö viehättää, kyseessä on primitiivireaktio, jota ei voi eikä tarvitse perustella kaukaa haetuilla tekosyillä. Eivät ne läpi mene kuitenkaan.

Tuosta luonnollisesti seuraa sen tiedostaminen, että viehätys on makuasia, eikä mikään faktoilla perusteltu valinta, jolloin naiset voivat luopua siitä yleisestä asenteesta, että "en tykkää tuosta miehestä, joten et kai sinäkään voi oikeasti tykätä", ja siirtyä ennemminkin sellaiseen malliin, että "en tykkää tuosta miehestä, joten katsotaan, jos voisin jotenkin auttaa sinua saamaan hänet". Niin miehetkin tekevät.

Eipä tässä muuta. Kun nyt kirjoitus sivusi tissejä, pitää kai mukaan liittää asianmukaista kuvamateriaalia, ettei minua syytettäisi valheellisesta markkinoinnista. Eilen oli palaveri, joten rintakysymyksiin vastaamisesta yleensä vastuussa oleva assistenttini Denise on krapulan vuoksi saikulla, mutta tässä vähintään yhtä viehättävä assistenttini Ewa:

Miksi en luota toimittajiin

Muistan tarkasti hetken, jolloin menetin luottamukseni toimittajiin. Se tapahtui kesällä 1991 ollessani 8-vuotias (saattoi olla vuotta aiemminkin). Olin juuri ollut Seinäjoen Kyrkösjärvellä nuorten virvelikilpailussa, jossa olin sijoittunut sarjassani hopealle saatuani kolmannella heitolla nipin napin mitat täyttävän hauen (enkä sitten enää mitään muuta).

Järven penkalla kierteli toimittaja aikeenaan tehdä kisoista jutun lehteen, ja jostain syystä minä sitten valikoiduin hänen haastateltavakseen. Kerroin hänelle, kuinka innokas urheilukalastajaisäni oli opettanut minulle harrastustaan suunnilleen syntymästäni lähtien. Kalassa hän oli kuljettanut minua niin ongella kuin virvelöimässäkin heti siitä lähtien, kun vapa vain oli kädessäni pysynyt, ja onkikilpailuissakin olin jo useasti ollut. Sillä hetkellä käynnissä ollut kisa oli kuitenkin ensimmäinen virvelikilpailuni.

Kun sitten päivän parin päästä luin valmiin artikkelin lehdestä, sainkin lukea olleeni elämäni ensimmäistä kertaa kalassa.

Jälkeenpäin ajatellen on ihan mahdollista, että tällä kertaa toimittaja vilpittömästi ymmärsi väärin pikkulapsen sekavat höpinät. Silloin vedin kuitenkin sen johtopäätöksen, että toimittajat ilmeisesti jo koulutusvaiheessa ehdollistetaan siihen, että arkiset ja tylsätkin pikkuasiat esitetään mahdollisimman voimakkain sanavalinnoin ja kaikesta täytyy väkisin kaivaa jotain extremeä lukijoiden mielenkiinnon herättelemiseksi.

Kultamitali meni täpärästi tälle kaverille.

Tähän ikään mennessä en ole vielä saanut syytä kyseenalaistaa tuota johtopäätöstäni. Päin vastoin, kaikki havainnot tukevat sitä edelleen. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä Tekniikan & Talouden uutinen, jonka Ilta-Sanomat välitti edelleen. T&T:n otsikko ei ilmeisesti ollut tarpeeksi raflaava, joten IS joutui vähän parantelemaan sitä:

Suomen kansalaisilta omat autot pois, tilalle kuukausimaksullisia paketteja.

Artikkelin perusteella näyttäisi siis siltä, että liikenteen turvallisuusvirasto Trafi haluaisi muuttaa lainsäädäntöä niin, että ihmiset eivät enää voisi omistaa autoja, vaan niitä lainattaisiin/vuokrattaisiin valtiolta tarpeen mukaan. Paketeiksi oltiin ehdotettu vaikkapa seuraavanlaisia:

-Taksin käyttö 100 km, vuokra-auto 500 km, lähiliikenne (juna) 1500 km, vapaa julkinen liikenne kaupungissa! Pakettihinta 95 euroa kuukaudessa.

-Tai taksi ulkomailla, videoneuvotteluyhteys kaikkialla EU:ssa, vuokrapyörä, pick-up-palvelu kaikkialla EU:ssa ja leasing-auto + tiemaksut! Pakettihinta 800 euroa kuukaudessa.

-Tai pienelle perheelle kimppataksi, joka saapuu 15 minuutin kuluessa, 6500 minuuttia puheaikaa, huippunopea nettiyhteys, leasing-auto + tiemaksut, vapaa julkinen liikenne kotikaupungissa, lähiliikenteen (juna) käyttö 2500 km! Pakettihinta 1200 euroa kuukaudessa.

Tämähän tietysti täysin aiheellisesti kirvoitti kansalta katkeria kommunismisyytöksiä, ja vaikka en itse autoilekaan, olin jo vähällä itsekin kirjoittaa tekstin aiheesta että nyt Trafi jumalauta virta päälle.

Menin kuitenkin uteliaisuuttani katsomaan, mitä Trafin omilla sivuilla asiasta mainitaan. En löytänyt mitään, eikä edes kyseisen Liikenteen tila -seminaarin yhteenvetopamfletissa ollut mitään mainintaa asiasta. Noh, minähän olen sen verran hidasliikkeinen tyyppi, etten ehdi kommentoida juuri mitään tuoreeltaan, vaan annan yleensä kaiken hautua ainakin pari päivää.

Niinpä siinä sitten ehti käymään, että kyseisestä kommari-ideasta syytetty ministeri Paula Risikko tuli korjaamaan, että ei se nyt ihan niin ollut.

- Liikenne- ja viestintäministeriö ei suunnittele mitään rajoituksia oman auton käytölle toisin kuin muutamissa lehtijutuissa ja nettikirjoituksissa on väitetty, Risikko painottaa.

Risikko kertoo tiedotteessa, että väärinkäsitykset ovat lähteneet liikkeelle viime perjantaisesta Trafin seminaarissa pidetystä esitelmästä, jossa ideoitiin, miten tulevaisuudessa taataan liikkumisen mahdollisuudet niille ihmisille, joilla ei ole käytössään omaa autoa tai julkista liikennettä.

- Jos palvelupaketteja heille tullaan joskus tarjoamaan, on kyse yksityisestä liiketoiminnasta eikä missään tapauksessa valtion tuottamasta palvelusta.

Niin ettei siellä nyt mitään olla kieltämässä tai rajoittamassa. Kunhan vain ollaan pidetty scifi-con ja vähän visioitu. Tässä kyllä väistämättä alkaa miettimään, että mihinkähän kaikkeen muuhunkin reportterit pistelevät reteästi omiaan ihan vain saadakseen enemmän klikkauksia otsikoilleen.

Liikenteen tila -seminaarin esitelmöijät.

Mutta noista paketeista. Sinänsä tietenkin tuollaisten pakettien olemassaolo olisi hyvä tekosyy kiristää yksityisautoilun verotusta, koska voitaisiin sanoa, että muitakin vaihtoehtoja on, mutta se on kokonaan toinen juttu. Silti vähän ihmetyttää, miksi tällaisia tarvitsee ministeriöissä ja virastoissa ideoida. Jos joku yrittäjä on sitä mieltä, että tuollainen kommuuniautojärjestelmä olisi hyvä bisnes, eihän mikään estä perustamasta kyseisenlaista firmaa jo nyt. (Nykyisiin autovuokrafirmoihin vertaaminen ei oikein onnistu, jos aloitteen ideana on tarjota edullisempi vaihtoehto omalle autolle.)

No sehän johtuu tietysti siitä, että tuo on kuolleena syntynyt idea. Kaiken yhteisomistuksen ongelma on se, että a) koska kenelläkään ei ole henkilökohtaista vastuuta omistetun asian kunnosta, sitä väärinkäytetään surutta, ja b) koska tiedetään, että sillä menolla se ennen pitkää hajoaa/loppuu kuitenkin, jokainen pyrkii ottamaan asiasta itselleen niin paljon hyötyä kuin ehtii.

Joissain Keski-Euroopan kaupungeissa on kaupunki järjestänyt kansalaisille polkupyöriä. Sellaiseen saa käyttöoikeuden rekisteröitymistä ja nimellistä maksua vastaan, ja homma toimii niin, että pyörätelineitä on ympäri kaupunkia. Telineestä otetaan pyörä, kun satutaan tarvitsemaan, ja parkkeerataan se määränpäässä toiseen vastaavaan telineeseen.

Sloveniassa Ljubljanassa olen itsekin käyttänyt tällaisia pyöriä. Periaatteessa asia on oikein kiva ja näppärä, mutta valitettavasti puolet pyöristä on enemmän tai vähemmän ajokelvottomia. Se johtuu siitä, että niiden renkaat ovat vääntyneet, koska porukka ajaa niillä kuin viimeistä päivää, koska ei ole penniäkään omaa rahaa kiinni ja miksi ei ja haistakaa muutenkin paska.

Romuksi ajetun auton korvaaminen uudella on astetta kalliimpaa kuin polkupyörän. Varmaankin autot tarkistettaisiin pintapuolisesti aina käyttäjää vaihdettaessa, jolloin isoimmat reiät paikattaisiin ja enimmät mummonveritahrat pyyhittäisiin edellisen kuskin laskuun, mutta mikään ei estäisi osakkaita suorittamasta ajojaan ykkönen silmässä käsijarru päällä ja mitä muuta nyt keksiikin.

Jos tuollaisia paketteja siis joskus tarjotaan, kyse on nimenomaan valtion/kunnan tuottamasta palvelusta, koska yksityiset firmat tapaavat tavoitella voittoja.

Laitetaanpa lopuksi etäisesti liikenneaiheista musiikkia:

En aina kuuntele örinäheviä, joten ymmärrän, jos tuo on liian raskasta jonkun makuun. Niinpä täytynee vielä laittaa ihan vain tasapainon vuoksi tämä:

Messujen kirjasaalis 2014

Toissaviikon perjantaina vietimme klaanikavereideni kanssa perinteistä tapaamisjuhlaamme MPSJ:ä, eli "Muiden Pervojen Sekaan Juhlimaan", Tampereella. Edellinen taisikin olla jo vuonna 2008 Riihimäellä, eli hyvin oli jo ehtinyt aikaa vierähtää.

Aivan putkeen ei reissu mennyt, koska junassa havaittiin, että olin unohtanut hakea opiskelijakorttiin uuden lukuvuositarran, ja niinpä konduktööri läiskäisi 24 euron lisämaksun. Sitten illalla baaria vaihtaessamme en päässyt enää seuraavaan sisään, joten jouduimme vetäytymään takaisin tukikohtaan jo kesken illan. Se ei johtunut niinkään minusta, vaan ylitarkasta portsarista, mutta eihän häntä voi asiasta moittia. Sellaista se portsarin työ on; tuntemattoman henkilön humalatila täytyy arvioida silmämääräisesti sekunneissa, eikä voi ottaa huomioon sitä, kuinka yksilöllisesti alkoholi vaikuttaa eri ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn.

Hävisin myös kolme kymppiä blackjackiin. Ei kannata pelata sellaisia. Ihan mukavaa silti oli, ja olisi ilta huonomminkin voinut mennä; tänä viikonloppuna se baari, jossa aluksi olimme, oltiin yritetty polttaa.

No niin, asiaan. Tällekin viikonlopulle oli kalenteriin merkattu aktiviteettia, joka edellytti aikaisin heräämistä ja ihmisten ilmoille menemistä. Yksi pääkaupunkiseudulla asumisen harvoista hyvistä puolista on Helsingin kirjamessut, joilla pitää käydä joka vuosi. Tasan vuosi sitten listasin tänne senkertaiset hankinnat, joten tehdäänpä sama uudestaan.

Rahaa meni vähemmän kuin viimeksi, mutta hankittuja kirjoja on enemmän, koska uusien kirjojen puolella pitäydyin tarjouspokkareissa ja divaripuolelta minulla ei ollut tiedossa mitään harvinaisuuksia, jotka olisi ollut pakko saada. Harmittamaan jäi vain, että kunnon DVD-hyllyä ei tällä kertaa ollut yhdelläkään divarilla. Mutta katsotaanpas:

12 kappaletta metrilakua. Harmittaa, olisi pitänyt ottaa enemmän. Emäntäkin valitteli, että kun olin jo ehtinyt sanoa, että 3 noitapilliä, 3 minttulakua ja 2 sitruunaa, hänelle jäi valittavaksi enää neljä.

Ruokamessut oli samaan aikaan toisessa salissa. Sieltä ostin iloisenvärisiä kookospalloja. Niitä pitää koittaa tehdä itsekin jossain vaiheessa.

Neal Bascomb - Tähtäimessä Eichmann. Tämä kirja kertoo natsien keskitysleirien operatiivisen johtajan takaa-ajosta sodan jälkeen 60-luvulle, jolloin hänet viimein saatiin kiinni Etelä-Amerikassa. Minulla on myös DVD:llä mielenkiintoinen elokuva Eichmann: kuoleman allekirjoittaja, joka kertoo hänen kuulusteluistaan Israelissa.

Hunter S. Thompson - Pelon valtakunta. Myyjäkin kehui kassalla, että tämä on oikein hyvä.

Conn Iggulden - Valloittaja: Veljessota. Tämä on Tšingis-kaanin elämästä kertovan sarjan viides osa, jonka otin lähinnä siksi, että sain neljä kympillä -tarjouksen täyteen. Oikein mielenkiintoiselta kuulostaa silti, ja nelososankin olen joskus tullut hankkineeksi. Kun nyt vain löytäisi niitä alkupäänkin kirjoja, että pääsisi lukemaan.

Terry Jones - Starship Titanic. Starship Titanic on Douglas Adamsin suunnittelema tietokonepeli jostain 90-luvun lopulta, ja sen kirjoitti romaanimuotoon Monty Pythonin jäsen. Pitäisi siis olla hauska.

Teemu Keskisarja - Raaka tie Raatteeseen. En ostanut pelkkää fiktiota, vaan myös tällaisen Raatteen tien taistelusta kertovan kirjan, josta olen aiemmin tainnut kuulla positiivisia kommentteja.

Antti Tuuri - Aukko taivaassa. Pidän Tuurin kerrontatyylistä, joten ostan hänen kirjojaan, kun halvalla saa. Tämä kertoo Amerikkaan töihin lähtevästä suomalaismetsurista, joka sekaantuu paikallisiin intiaaneihin.

Aldous Huxley - Tajunnan ovet & taivas ja helvetti. Tämä kertoo huumehoureseikkailuista ja -filosofoinnista, ja kansikuvakin on niin sienissä piirretyn näköinen, että pakkohan se on lukea.

Albert Camus - Putoaminen. Camus on yksi niistä kirjailijoista, joita kirjallisuustieteen kursseilla jatkuvasti ruoditaan.

Emile Zola - Naisten paratiisi. Zola oli naturalistisen tyylisuuntauksen kovimpia nimiä 1800-luvulla. Naturalismi on realismia kaikkein likaisimmilleen ja pessimistisimmilleen vietynä, eli nimestä ja aiheesta huolimatta luvassa on hardcorea meininkiä.

Alastair Reynolds - Muistoissa sininen maa. En ole Reynoldsia vielä lukenut, vaikka hän onkin piireissään hyvin kuuluisa ja vaikka pari kirjaa jo omistan. Kaveri joskus suositteli. Kovaa scifiä.

Hugh Howey - Siilo. Emäntä löysi tällaisen, ja innostuin välittömästi. Tulevaisuuden ihmiset elävät maanalaisissa siiloissa, koska ulkoilma on hengenvaarallista, ja yhteiskunta on päässyt lipsahtamaan totalitaariseksi. Kiinnostaa varsinkin nähdä, millaisia yhtäläisyyksiä tällä on Metro 2033:n kanssa.

Piper Kerman - Orange is the new black. Tästä on TV-sarjakin, mutta en ole katsonut.

Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen. Päähenkilö kyllästyy suomalaisten jurouteen ja päättää ruveta ruotsalaiseksi. Ostin tämänkin lähinnä saadakseni tarjoukseen vaadittavan kirjamäärän kasaan, mutta kuulostaa silti jännältä.

Alex Kershaw - Dachaun vapauttaja. Toinen dokumenttiluonteinen sotahistoriakirja. Tässä seurataan amerikkalaisen upseeri Felix Sparksin ja hänen yksikkönsä sotaretkeä Euroopassa.

Paulo Coelho - Alef. Coelhon tuotanto on kuulemma erittäin korkeatasoista korkeakirjallisuutta. Katsotaan nyt, pitääkö paikkansa.

Väinö Linna - Sotaromaani. Olen tainnut joskus kuulla tästä. On kuulemma ihan jees.

Sergei Lukjanenko & Vladimir Vasiljev - Päiväpartio. Toinen osa viisiosaisesta sarjasta, jonka ensimmäisen osan luin vuosi sitten ja tykkäsin kovasti. Kolmososakin olisi ollut, mutta sen jätin odottamaan parempia alennuksia.

Sokal - Ei kuutamoa katuojaan ja Kasvoton nainen. Viimeksi ostin yhden kappaleen Tarkastaja Ankardon tutkimuksia, tykkäsin ja ostin nyt lisää. Nuo kaksi valikoituivat halvan hinnan perusteella, mutta kyllä varmaan kerään näitä myöhemmin enemmänkin.

Ksenofon & Petri Hiltunen - Anabasis, 1. osa: Kyyroksen sotaretki. Antiikin Kreikka ja Persia sotivat jatkuvasti keskenään ties kuinka kauan. Tämä kirja on Sokrateen oppilaan Ksenofonin silminnäkijäkuvaus yhdestä näistä rähinöistä sarjakuvaksi piirrettynä. Ostin, kun ei maksanut kuin 2 euroa.

Se minun osuudestani. Sitten emäntä osti tällaiset:

Cassandra Clare - Tuhkakaupunki ja Lasikaupunki. Nuo ovat toinen ja kolmas osa sarjasta, jonka ensimmäistä osaa hän parhaillaan lukee. Urbaania fantasiaa, mutta kuulemma sen verran outoa, että minunkin kannattaisi lukea.

J. K. Rowling - Paikka vapaana. Harry Potter -kirjailijan pyrkimys laajentaa lukijakuntaansa aikuisempiin.

Stephenie Meyer - Vieras. Uutta Twilight-kirjailijalta. Vaikuttaa joltain alienijutulta.

Stephenie Meyer - Bree Tannerin lyhyt elämä. Spin-off Twilight-sarjasta. Minulla olisi siitäkin vielä viimeinen osa lukematta.

Otin koko läjästä kuvan, mutta puhelin ei suostu yhteistyöhön. Laitan kuvan sitten joskus, kun emäntä tulee kotiin ja korjaa puhelimeni.

Pekka lukee lehteä 15: Natseja ja Amerikkaa

Viime marraskuussa laitoin tuonne vasempaan ylänurkkaan kyselyn, jolla halusin arvioida lukijamääriäni. Bloggerhan näyttää minulle yksittäisten käyntien määrät, mutta ei erottele kävijöitä (tai jos erottelee, en osaa vain katsoa oikeasta paikasta). Silloisten tulosten pohjalta arvioin lukijamääräkseni noin 50, ja ajattelin nyt pistää saman kyselyn uudestaan nähdäkseni, miten tilanne on vuodessa kehittynyt. Olen kiitollinen vastauksistanne, olitte sitten vakiolukijoita tai vain osa sitä sankkaa joukkoa, jota tänne päivittäin Googlella harhailee tisseihin liittyvillä hakusanoilla.

No niin, asiaan. Tai no en tiedä, onkokaan minulla tänään mitään asiaa. Ei oikein jaksaisi kirjoittaa etnisistä rähinäjengeistä tai Laajasalon murhasta, koska ne alkavat olla jo aika loppuunkaluttuja aiheita. Ruotsalaisesta Punaisen Lokakuun metsästyksestä minulla ei sanottavaa olisikaan.

Jos vain laitan söpöjä kissakuvia, kun niitäkin aina googletetaan.

No olkoon, kirjoitetaan sitten jotain, mutta ihan vain muutamalla sanalla.

1. Yle: Kansallissosialistit ja antifasistit ottavat yhteen Helsingin kaduilla – luvassa sovittuja tappeluita?

Kansallisen vastarinnan jäsenet ovat aiemmin hankkineet kyseenalaista julkisuutta kaasuttamalla homokulkueita ja heilumalla puukkojen kanssa vasurien kirjakerhoissa, mutta nyt ryhmä on näköjään päättänyt lähteä kohottamaan julkisuuskuvaansa puuttumalla asiaan, jota suuri osa tavallisesta väestöstä pitää ihan oikeana huomiota vaativana ongelmana. Ketju meni näin:

1. Etniset jengit hakkaavat valkoisia lapsia ihan vain siksi, että valkoisten hakkaaminen on kivaa ja siitä saa kavereilta rispektiä.
2. Poliisi ei viitsi tehdä mitään, kun eivät ne oikeastaan ole mitään jengejä, vaan paremminkin kaveriporukoiden yhteenliittymiä ja muutenkin on donitsi kesken, tai jos viitsii, niin oikeusjärjestelmä ei viitsi tehdä mitään, kun pojat nyt ovat poikia, tai jos viitsiikin, niin viimeistään lehdistö ja poliitikot tulevat soheltamaan, että ei se ole riehujien omaa syytä, vaan kaikki johtuu siitä, ettei Call of Duty: Ghosts pyöri enää Playstation kakkosella.
3. Koska väkivalta jatkuu puheista ja kirjoitteluista huolimatta, joku porukka päättää, että asialle voisi kannattaa tehdäkin jotain. Nyt tämä porukka sattui olemaan natsit.

Äärivasemmisto tapansa mukaan potkii itseään jalkaan rähisemällä natseille, koska heidän kapasiteettinsa ei riitä pitämään mielessä enempää kuin yhden askelen loogisesta päättelyketjusta. Kun he näkevät natsipartioita, he unohtavat kokonaan sen, miksi niitä partioita ylipäänsä on.

Elämyspartisaanin päiväuni.

Jos vasurit siis haluavat lopettaa natsipartiot, heidän on perustettava omia partioitaan (siis riehujajengejä eikä natseja vastaan) ja oltava tehokkaampia siinä kuin natsit. Pitää muistaa, että aatteiden taistossa merkitystä on ainoastaan sillä, miltä asia näyttää puolueettomalle sivustakatsojalle. Nythän asiassa on kolme puolta:

1. Viranomaiset, jotka teeskentelevät, ettei mitään ongelmaa ole.
2. Natsit, jotka tunnistavat ongelman ja tekevätkin sille jotain.
3. Antifasistit, jotka antavat toiminnallaan ymmärtää, että suomalaislapsia joutaakin vähän hakata.

Mitähän noista luulette kannattavan niiden tavallisten kansalaisten, jotka ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta? Näin ne aatteet lähtevät kasvuun.

Ei minuakaan miellytä ajatus, että kansalaiset joutuvat partioimaan kaduilla rauhanturvatehtävissä, oli ideologia mikä tahansa, mutta se on pienempi paha kuin ohikulkijoita hakkaavat jengit. Kiitos siis näille partioijille. Toivottavasti ette saa mitään syytteitä tms. paskaa niskaan.

Jahas, nyt kun kansalaisaktivismia alkaa esiintyä, poliisi ilmoittaakin sopivasti, että jengit saatiin juuri kuriin. Että sopii mennä takaisin kotiin ja lakata murehtimasta, tai jotain.

2. HS: Poliisi: Laajasalon murha johtui raivon purkautumisesta

Suomen pääministeri vuosina 2031-2035 meni ja hakkasi naapurinsa hengiltä. Syyksi on nyt paljastunut se, että naapuri oli sanonut miehelle, ettei tämä saisi hakata koiriaan. Tämä herättää pari kysymystä. Ensinnäkin tietysti se, että olisiko lemmikkien hankkiminen mahdollista tehdä luvanvaraiseksi. On varmaan, jos niitä voi verottaakin. Toisaalta sitten joku kuitenkin keksisi saivarrella, että pitäisikö lastenkin tekemiseen olla luvat, enkä nyt jaksa.

Sitten on tällainen:

Epäillyn asianajaja on kertonut, että epäilty aikoo pyytää mielentilatutkimukseen pääsemistä.

No ylläri. Haluaisin, että joku virallinen taho määrittäisi hulluuden ja ihan vain tavallisen mulkkuuden eron ja niiden välisen rajan. Ei muuten, mutta olisi vain kiva tietää.

Jos tuo tyyppi kuitenkin vapautetaan syyntakeettomana tai muuta vastaavaa, siinä voisi taas olla em. natseille työsarkaa. Tähän väliin voisin minäkin mainostaa kymppiliikettä.

Tämä on jo ihan tylsää. Amerikasta kuuluu jännempiä uutisia:

3. HS: Republikaanit pyyhkivät koulukirjoista Coloradossa historian synkät vaiheet

Paikallinen konservatiivien kansoittama koululautakunta haluaa poistaa historiankirjoista asioita, joista oppilaat voisivat saada päähänsä, että Amerikka ei ehkä olekaan aina oikeassa ja maailman paras maa kaikissa suhteissa. Esimerkiksi orjuus ja Vietnamin sota ovat sen verran noloja juttuja, että niistä voisi olla ihan hiljaa.

Lautakunnan mielestä oppikirjat käsittelevät liian paljon Yhdysvaltain historian synkkiä jaksoja, kuten sotia intiaaneja vastaan, ja liian vähän Yhdysvaltain ainutlaatuisuutta.

Nelsonin mielestä historiankirjoja tulisi muuttaa, koska nyt niiden opetus on antiamerikkalaista, suorastaan marxilaista. Hänestä demokraattien tavoite on tehdä Yhdysvalloista "sosiaalidemokraattinen Eurooppa".

Amerikassa on kaksipuoluejärjestelmä, minkä heikkous on se, että puolueet polarisoituvat ja niiden linjaa pääsevät määrittämään pahimmat hihhulit puolin ja toisin. Amerikassa olisi monessa mielessä kiva asua, mutta ketä siellä muka voisi äänestää?

Sinänsä olisi kiva nähdä, miten Saksassa tai yleensä Euroopassa reagoitaisiin, jos saksalaisista historiankirjoista poistettaisiin samoilla argumenteilla viittaukset natsismiin, Holokaustiin ja muihin noloihin pikkujuttuihin. Ei sillä, että edelleen jatkuvalla äänekkäällä natsimoralisoinnilla saataisiin yhtään enempää hyvää aikaan.

Jatketaan. Hesarin Nyt-liitteessä tehdään historiaa kirjoittamalla sinne jotain järkevää:

4. HS: Kiitos, Renée Zellweger, kun kävit kauneusleikkauksessa ja näytit sen kaikille

Hollywood-näyttelijä meinasi rupsahtaa, joten hän kävi leikeltävänä, ja näyttää nyt ihan erilaiselta kuin ennen. Tämä on aiheuttanut kohun, koska ilmeisesti kauneusleikkaukset ovat väärin ja kaikkien pitäisi tyytyä olemaan juuri niin rumia kuin luonto on määrännyt. Toisaalta samalla oletetaan, että julkkikset pysyvät nuorina ja kauniina, koska onhan se nyt kova paikka, jos joku entinen parikymppinen, nykyinen 45-vuotias näkee ikäisensä julkkiksen rupsahtaneena ja joutuu kohtaamaan omankin kauneutensa katoavaisuuden.

Niinpä julkkisten pitää käydä vähän väliä kohoteltavana pikkuisen, että nuorekkuus säilyy, mutta ei niin paljon, että eron huomaa selvästi.

Antakaa nyt jo olla. Kyllä kai ihminen saa näyttää juuri siltä miltä itse haluaa, jos vain sen käytännössä pystyy toteuttamaan.

5. HS: Kanadalaisopettaja sai potkut 40 vuotta vanhan nakufilmin vuoksi, koska menneisyyttä ei enää voi peittää

Kanadassa eletään irrallaan sivistyneestä maailmasta, eikä siellä lueta tätä blogia. Siellä ei siis olla myöskään luettu tekstiäni toissakeväisestä tapauksesta, vaan historia on toistanut itseään. Nyt jo yli 70-vuotias opettaja on saanut potkut, koska hänen työpaikkansa sai hiljattain tietää, että hän on joskus hippivuosina ollut alasti kameran edessä.

Koulu vastasi tiedotteella, jossa se totesi, että internet on tuonut Laurent-Augerin uran "eroottisen osan nykypäivään" ja oppilaiden tieto opettajansa roolista filmeissä vaikuttaa koulutyöhön.

"Näiden elokuvien saatavuus internetissä loi aivan uuden kontekstin, joka ei ollut ihanteellinen oppilaidemme kannalta", koulun lausunnossa todettiin.

Autoritäärishenkisen toimittajan näkökulma tapaukseen ei ole se, että haistakaa siellä kanadalaisessa koulussa paska, vaan että kannattaisi jokaisen olla tekemättä mitään, ettei kukaan saa aihetta tulla kymmenien vuosien päästä lässyttämään. Onhan hän sinänsä ihan oikeassa, mutta silti. Voisi myös kysyä, että mikä ihme kanadalaisissa nuorissa on vialla, jos tuollainen niitä haittaa?

Luulin, että tällainen on vain jenkkien ongelma, mutta ilmeisesti se vaivaa koko mannerta.

Vähemmästäkin lapsen mieli särkyy.

Ei jaksa enää, hermo menee. Tämä enää:

6. Yle: Rovaniemi sytytettiin 70 vuotta sitten – nyt sotanäyttelyä mainostetaan tulitikkuaskilla

Saksalaiset polttivat Rovaniemen 70 vuotta sitten, ja nyt asiaa muistetaan tällaisella:

En ole koskaan Rovaniemellä käynyt. Siinä lähellä Rovajärvellä olen pari kertaa käynyt näyttämässä kohtaa, kun toiset roitelevat tykeillä, mutta muuten en. Ihan hauskaa sellainenkin.

Kuitenkin, pitääpä joskus käydä Rovaniemellä. Siellä ainakin näyttää asuvan asiallista porukkaa.

Kirja-arvostelu: Robert A. Heinlein - Kuu on julma

Aikaisemmin, kun arvostelin Heinleinin klassikon Starship Troopersin, minulta kysyttiin mielipidettä tästä kirjasta. Koska mielelläni otan vastaan toiveita, varsinkin jos toivottu kirja sattuu jo olemaan valmiiksi hyllyssäni, otin tämän äkkiä työn alle. Sain tämän kyllä jo luettua pari kolme viikkoa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi arvostella sen.

Ensi viikonloppuna onkin sitten taas kirjamessut. Otin perjantain töistä vapaaksi, että pääsee aikaisin lauantaina kiertelemään, eikä tule kiire.

Vuonna 2075 Kuuhun on perustettu siirtokuntia. Alun perin ne olivat vankiloita, mutta ne ovat sittemmin kehittyneet maatalousyhteisöiksi, joiden viljasta ylikansoittunut Maa on riippuvainen. Alkuperäinen valvontavirasto on samalla kehittynyt yhtiöksi, joka hoitaa kaiken kaupankäynnin siirtokunnissa, maksaa työläisten palkat ja määrää hinnat. Ei siinä muuten mitään, mutta kun palkat laskevat, hinnat samaan aikaan moninkertaistetaan, eikä kestävään kehitykseen kiinnitetä mitään huomiota, kansa alkaa tuumata, että yhtiön monopoli olisi hyvä jotenkin murtaa.

Päähenkilöinä hääräävät tietokoneteknikko, anarkistinen professori, isotissinen blondi ja siirtokuntien keskustietokone, jolle on kenenkään huomaamatta kehittynyt tietoisuus. Sivuhahmoina sitten jokunen muista Heinleinin kirjoista tuttu kierrätyshahmo. Yhdessä he organisoivat vastarintaliikkeen, kääntävät eri keinoin yleisen mielipiteen valtaapitäviä vastaan, ryhtyvät rekrytoimaan väkeä ja lopulta nousevat aseisiin ja julistavat itsenäisyyden.

Maa ei tietenkään hyväksy asiaa sellaisenaan, vaan vapaussota täytyy käydä. Eiväthän kuusiirtokuntien viljelijät ja kaivostyöläiset mahtaisi muuten mitään Maan avaruusaluksille, mutta onneksi heillä on magneettikiihdytin, joka on suunniteltu viljalastien ampumiseen Maahan, mutta sopii yhtä hyvin Maan pommittamiseen isoilla kivillä.

Kirjassa kuvaillaan vastarintaliikkeen muodostaminen oikein mielenkiintoisesti ja yksityiskohtaisesti. Valitettavasti vain siinä on muutamia scifipullonkauloja, jotka vähentävät realismia; esimerkiksi kapina on täysin riippuvainen keskustietokoneesta, joka pystyy kontrolloimaan kaikkea siirtokunnissa tapahtuvaa ja jolle kehittyneestä älystä ja tietoisuudesta vastapuoli ei tiedä mitään.

Vakavia juonellisiakin epäuskottavuuksia on. Alkuasetelma, jossa sama yritys maksaa käytännössä koko kaupungin asukkaiden palkat ja samalla omistaa kaikki vuokra-asunnot ja kaupat, ei ole mitään scifiä, vaan varsinkin amerikan kaivosalueilla sellainen on normaalia. Tai on ainakin ollut varmaan vielä 60-luvulla kirjan kirjoittamisen aikoihin, en tiedä miten nykyään. Sata vuotta sitten palkkoja ei usein edes maksettu oikeana rahana, vaan yhtiön poletteina, jotka toimivat maksuvälineenä vain yhtiön omissa kaupoissa, eikä työläisillä siis ollut edes mahdollisuutta muuttaa muualle. Kirjassa kuvattu kehitys, jossa yhtiö pudottaa palkat, mutta nyhtää työläisiä entiseen malliin, tapahtui oikeasti vuonna 1894 Pullmanin kaupungissa, joten sen haitat ovat tiedossa ja sitä osataan nykyään välttää.

Toinen asia, mikä ihmetytti koko kirjan ajan, oli se, että kuinka muutaman miljoonan ihmisen kansoittama tunneliverkosto pystyy tuottamaan niin paljon viljaa, että sillä olisi oikeasti merkitystä ylikansoittuneen Maan jatkuvan nälkäongelman lievittämisessä.

3,5 pistettä viidestä. Sinänsä mielenkiintoinen ja jännittävä, mutta liian monin paikoin epäuskottava. Lisäksi vielä yksi ärsyttävä yksityiskohta: luin tämän englanniksi, joten en tiedä, miten kääntäjä oli käsitellyt asian suomenkielisessä käännöksessä, mutta kirjoitustyyli oli kuvitteellisella Kuun murteella, joka ilmeisesti oli ottanut paljon lainasanoja ja muita vaikutteita venäjästä. Artikkelit olivat miten sattuu, eikä sanaa 'the' käytetty käytännössä ollenkaan. Oli raskasta lukea sellaista.