Monopolirahaa

Vaikka vastakkainasettelu on viime vuosina hiljalleen hiipinyt takaisin politiikkaan kaikkien muiden kuin kokkesksdp-puolueen ammattipoliitikkojen riemuksi, politiikassa tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista sekä oikeisto että vasemmisto ovat riemastuttavan yksimielisiä.

Yksi esimerkki on vanha fraasi "monikulttuurisuus on rikkaus". Kapitalisteille monikulttuurisuus on rahassa mitattava rikkaus, koska neekeriorjuus työvoiman vapaa liikkuvuus tulee halvemmaksi kuin kantaväestön duunarien vaatiman palkkatason maksaminen. Vasemmisto taas saa monikulttuurisuudesta arvokasta rikkautta, kuten kivoja pelihetkiä, ja maksaa siitä mielellään arvotonta rikkautta, kuten rahaa.

Toinen samanlainen on ajatus, että Veikkaus Oy, uhkapelejä tarjoava valtion monopolifirma, on perseestä. Vasemmisto on sitä mieltä, koska Veikkaus vääryydellä ja väkisin riistää köyhiltä heidän viimeiset ruoka- ja vuokrarahansa; oikeisto taas koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli.

Pari viikkoa sitten Veikkaukselta tuli kohua kohun perään. Lopulta se meni jopa aika säälittäväksi väkisinvääntämiseksi, kun otsikoita revittiin siitäkin, että Veikkauksen työntekijät saavat bonuksia hyvistä tuloksista. Joka tapauksessa keskustelu tiivistyi jälleen siihen, että köyhiä ei saa pakottaa väkisin tunkemaan rahojaan markettien aulojen pelikoneisiin, tai ainakin siihen bisnekseen pitäisi päästää sijoittajat osille.

Sinänsä asialla ei ole minulle mitään periaatteellista merkitystä, mutta pari huomiota minulla on. Tasapuolisuuden nimissä yksi oikeistolle ja yksi vasemmistolle.

Ensiksi, Veikkauksesta ei koskaan tule mitään sellaista uutista, jota ei välittömästi ruvettaisi käyttämään perusteena monopolin purkamiselle, riippumatta siitä, liittyykö uutisoitu asia mitenkään monopoliasemaan. Katsokaa kuitenkin ensin tätä:

Veikkauksen jakamat avustukset.

Kaikki peliraha, joka monopolin purkamisen myötä virtaisi luxemburgilaisten sijoittajien ja pietarilaisten mafiosojen taskuihin, olisi pois hyväntekeväisyyskohteilta. Siihen on helppo todeta, että "sitten ne joutuvat pärjäämään vähemmällä", mutta todellisuudessahan se ei menisi niin, vaan katseet kääntyisivät poliitikkoihin, jotka paineen alla ryhtyisivät rahoittamaan noita kohteita veronmaksajan laskuun.

Tuohon vastataan, että "kyllähän yksityiset pelifirmat maksaisivat veroja, joilla sitten voitaisiin rahoittaa samat asiat". Jaa että pelifirmojen tuotot kasvaisivat niin paljon, että ne voisivat maksaa Veikkauksen nettotuloksen verran veroja ja samalla tehdä voittoa kovassa kilpailuympäristössä, mutta samaan aikaan ongelmapelaamisen haitat vähenisivät? Joo ei.

Sitten se toinen huomio. Kaupat ja muut eivät saa mielin määrin pelikoneita ihan vain pyytämällä. Veikkauksella on lupa vain tiettyyn määrään pelikoneita (olisiko ollut noin 20 000 kpl), joten jos johonkin viedään, jostain muualta täytyy ottaa pois. Kaupat siis joutuvat kilpailemaan niistä. Veikkaus ei väkisin tunge niitä mihinkään, eikä joidenkin salaliittoteorioiden vastaisesti niitä ainakaan tarkoituksella viedä nimenomaan köyhien ihmisten alueille. Niitä viedään sinne, missä niillä pelataan eniten. Se on sitten toisen tutkimuksen aihe, miksi köyhät pelaavat negatiivisen odotusarvon tuuripelejä enemmän kuin rikkaat, ja olisiko pelaamisella ja vähävaraisuudella jonkinlainen kausaatiosuhde.

Ainakin matemaattiset perusasiat pitäisi hyväksyä. Jos pelin palautusprosentiksi on ilmoitettu vaikka 90 %, se ei tarkoita, että satasen sijoituksella jää keskimäärin 90 € voitolle, eikä se varsinkaan tarkoita, että pelissä on 90 %:n todennäköisyys voittaa, eikä se tarkoita edes sitä, että koneen ääressä voi seistä koko päivän ja illan päätteeksi ottaa ulos 90 % aloitussummastaan. Se tarkoittaa, että kun on sijoittanut satasen ja pelannut sata kierrosta euron panoksella, jäljellä on 90 €. Jos sen rahan pelaa uudestaan läpi (ja tietenkin pelaa, koska ihmispsykologia ei anna lopettaa 10 % tappiolla), jäljelle jää 81 €, ja niin edelleen.

(Joo, työpaikallani on pelikoneita, ja rahansa hävinneet asiakkaat katsovat toisinaan aiheelliseksi mennä lähimmälle henkilökunnan edustajalle valittamaan, että kone on rikki tai kusettaa. Ei, kyllä se toimii juuri niin kuin sen on ilmoitettukin toimivan.)

Hyväksykää sekin, että kun pistätte rahaa pelikoneeseen, teette lahjoituksen. Saatatte saada jotain takaisin, mutta se ei ole tarkoitus. Jos te annatte Greenpeacen feissarille tilinumeronne, ette te silloinkaan ihmettele, että mitäs kusetusta tämä on, kun joka kuukausi se vain ottaa tililtä rahaa eikä ikinä laita sinne mitään päävoittoa.

Oma näkemykseni? Aikuinen ihminen tunkee omat rahansa ihan mihin itseään huvittaa. Jos joku kokee saavansa rahoilleen vastinetta ja elämäänsä sisältöä kultajaskan rullien pyörimisestä, antaa palaa vaan. Jos ei koe, on omalla vastuulla keksiä jotain muuta tekemistä. Toisaalta politiikassa ei ole mitään väliä sillä, mikä on oikein, vaan vain sillä, mikä toimii, joten hyväksyn senkin näkökulman, että holtiton pelinarkkaus aiheuttaa täysin tarpeetonta kärsimystä. Se pakollinen tunnistautuminen pelikoneisiin olisi ihan OK.


Ei enempää Veikkauksesta. Siirrytään toiseen otsikoissa olleeseen monopolifirmaan, eli Postiin. Valtion firmaan, joka päätti, että duunarit tienaavat niin paljon liikaa, että niiltä voidaan aivan hyvin napsaista palkasta 30-50 % pois. Päätös tehtiin sellaisen kaverin johdolla, joka tienaa duunarin vuosipalkan verran kahdessa viikossa.

Yleisö reagoi kuten arvata saattaa, valtio puuttui peliin, ja tämänhetkinen tilanne taitaa olla, että duunarien palkkoja ei lasketa, mutta johtoportaan palkat otetaan lähempään tarkasteluun. Tässä kohdassa voisi naurahtaa pilkallisesti ja todeta johtoportaalle, että kukaan tuskin olisi kiinnittänyt huomiota heidän turvonneisiin palkkioihinsa, jos he vain olisivat malttaneet olla perseilemättä.

No mutta sitä se on, kun vauhtisokeus iskee. Sekä johtajat että duunarit pyrkivät parantamaan omaa asemaansa kaikin laillisin keinoin, tarvittaessa jopa toisen kustannuksella, ei siinä sen kummempaa. Lähinnä minua kummastuttaa monen sivustaseuraajan aito ihmetys ja järkytys, että eikö muka yrityksen johto saakaan päättää, millaisia palkkoja yrityksessä maksetaan.

Olisihan se kiva, jos saisi. Se vain edellyttäisi sitä, että johto ei käyttäisi valtaansa duunarien talouden romahduttamiseen tiputtamalla heidät mielivaltaisilla ja yksipuolisilla päätöksillä yhteiskuntaluokasta toiseen, vaan duunarit voisivat luottaa siihen, että heitä kohdeltaisiin yrityksen jäseninä eikä pelkkinä kuluerinä.

Se edellyttäisi sitä, että isojen firmojen pomot eivät ilmoittelisi, että syöminen on duunarille ihan turhaa luksusta. Se edellyttäisi sitä, että vasemmistohallituksen ei tarvitsisi pelastella duunareita tällaisilta. Erityisesti se edellyttäisi sitä, että oikeistolaiset eivät komppaisi firmojen pomoja, että ihan oikein ja mitä ne vassarit taas sekoilevat. Ihmettelen, jos demarien kannatus tämän sotkun seurauksena nousee vähemmän kuin prosenttiyksikön verran.

Ehkä omituisin argumentti, jolla duunarien palkkojen polkemista perustellaan, on "kuka tahansa osaa tehdä tuota työtä". Samaa sanottiin jokin aika sitten, kun lastenhoitajat vaativat palkankorotusta. Joo, niin osaa, mutta kuka viitsii? Suomessa ei ole mikään pakko tehdä töitä, jos ei halua, ja mitä lähempänä työläisen elintaso on työttömän elintasoa, sitä vähemmän työnteossa on järkeä.

Ei kyse ole osaamisesta. Kyse on ahkeruudesta ja luotettavuudesta. Jos palkka on huono, avoimiin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi hakemuksia, jolloin on pakko ottaa huonoja hakijoita. Sen lisäksi, että he ovat jo lähtökohtaisesti huonoja työntekijöitä, huono palkkataso ei motivoi heitä yrittämäänkään, jolloin esimiehen rooli muuttuu työnjohtajasta rottapaimeneksi. Kyllä sillä vuoropäälliköllä on ihan riittävästi omiakin hommia, ettei tarvitse kuluttaa työaikaa muiden jälkien korjaamiseen.

Jos postilaisten palkka-ale olisi mennyt sellaisenaan läpi, viimeistään talvella olisimme saaneet lukea otsikoita Postia riivaavasta ankarasta työvoimapulasta. Toimitusjohtaja olisi 82 tonnin kuukausipalkallaan liittynyt kuoroon huutamaan, että "monikulttuurisuus on rikkaus", ja vaatimaan, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on kiireellisesti lopetettava, koska Suomessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa pitämään yllä huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä postinlajittelupalveluita.

Me oltais tienattu tällä.

Setämiehistä ja tahallaan rumista naisista

Tehän tiedätte, mikä on setämies. Setämies on keski-ikäinen, valkoihoinen, kristitty, hetero- ja cisseksuaalinen, lihaa syövä ja bensalla ajava mieshenkilö. Minä olen suurimmaksi osaksi sellainen, ja luulen, että merkittävä osa teistä lukijoistanikin on sellaisia. Yleensä setämiesten yhteiskunnalliset mielipiteet ovat keskimääräistä konservatiivisempia, mutta näkee heitä välillä vihervasemmistopuolueissakin yrittämässä olla jäämättä muodikkaampien ryhmien varjoon ja saada niiltä huomiota.

Monet ottavat setämies-määritelmän solvauksena, mutta minua se ei haittaa. On näppärää, että meille on nyt keksitty oma sana, ettei tuota määritelmälitaniaa tarvitse toistaa aina meistä puhuttaessa. Edellinen termi, "käppäukko", ei lopulta ottanut tuulta alleen, koska sen merkitys ei aukea kuulijalle niin vaivattomasti, ja termit, jotka täytyy erikseen selittää, eivät yleensä leviä laajempaan käyttöön.

Haukkumasanat kannattaa muutenkin ottaa omiksi eikä ruveta inttämään vastaan. Jos sanan loukkaavuudesta rutisee, se ainoastaan tehostaa sanan loukkaavuutta ja kannustaa sen käyttäjiä käyttämään sitä entistä enemmän. Lisäksi sanan käyttäjät saavat rauhassa esittää omia argumenttejaan ilman vastaväitteitä, kun vastustajat keskittyvät väittelemään siitä, olisiko noin saanut sanoa.

Setämiesten valta-asema yhteiskunnassa on hitaasti heikkenemässä. Suomeen saatiin historiamme tasa-arvoisin hallitus, koska nykyhallituksessamme on vähemmän setämiehiä kuin koskaan ennen. Jätän lukijan mietittäväksi, tarkoittaako se, että viimein on saatu yli satavuotinen pimeyden ja barbarian aikakausi päätökseen, vai että kohta Sipilän ja jopa Kataisen pääministerikausia muistellaan wanhoina hywinä aikoina. En minä siitä jaksa kirjoittaa.

Hallituspuolueidemme nuorilla naispuolisilla aktivisteilla on kaksi poliittista teesiä:

1) Henkilön ikä ja sukupuoli ovat täysin merkityksettömiä, ainoastaan asiasisällöllä on väliä! Myös meillä on painavaa sanottavaa ja meidät pitäisi ottaa vakavasti julkisessa keskustelussa!

2) Voisivatko setämiehet vain jo olla hiljaa? Eivät heidän mielipiteensä kiinnosta ketään, ja he puhuvat muutenkin ihan liikaa!

Varmaan nuo jonkun mielestä voi sovittaa yhteen, ja demokratiassa saa vapaasti päättää, millaisen vartalon haluaa pistää Eduskuntatalon istuntosaliin kaikua vaimentamaan. Tässä vanhojen miesten ja nuorten naisten vastakkainasettelussa ei oikeasti ole kyse siitä, että ryhmillä olisi lähtökohtaisia eroja kyvyissä ja taidoissa.

Ongelma on siinä, että ryhmät kommunikoivat eri tavoilla. Eri sukupolvet yrittävät kyllä keskustella keskenään tärkeistä asioista, mutta koska ne käyttävät täysin eri kieliä, argumentit, jotka oman ryhmän mielestä ovat itsestäänselviä faktoja, ovat vastapuolen käsityksen mukaan pelkkää trollausta.


Asiaan. Tehän tiedätte, mitä on aposematismi. Vaikka ette olisi nimeä kuulleet, tiedätte varmasti ilmiön. Luonnossa eläimillä on kaksi tapaa suojautua saalistajilta: syömäkelpoiset eläimet usein pyrkivät sulautumaan maastoon ja olemaan mahdollisimman huomaamattomia, kun taas myrkylliset tai pahanmakuiset eläimet pyrkivät erottautumaan ympäristöstään mahdollisimman räikein huomiovärein. "Joo, tässä minä olen, ja kantsii kiertää kaukaa!" Aposematismia on tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Nokkelimmat myrkyttömät otukset ovat jopa onnistuneet kehittymään aivan myrkyllisten eläinten näköisiksi siinä toivossa, että saalistajat erehtyisivät ja jättäisivät ne rauhaan. Esimerkiksi harmittomiin kuningaskäärmeisiin kuuluva maitokäärme (yllä) näyttää erehdyttävästi tappavan myrkylliseltä korallikäärmeeltä (alla):

Tarkkaavainen luontoretkeilijä erottaa nämä siitä, että jos käärmeellä on punainen ja musta vierekkäin, sitä tohtii paijata, mutta puna-kelta-yhdistelmää kannattaa välttää. Tosin tämä sääntö toimii vain Pohjois-Amerikassa; Etelä-Amerikassa siihen luottamalla pääsee äkkiä hengestään.

Oma lukunsa on esim. tämä paikallisessa puistossa kuvaamani kaveri, joka ei nuorena päässyt hämähäkkien peruskurssista läpi:

Kurkkuhämähäkit sulautuvat kirkkaanvihreän värinsä ansiosta täydellisesti lehvästöihin, joihin ne virittävät ansaverkkonsa. Sulautuvat siis täydellisesti sillä oletuksella, että eivät valitse puuta, jolla on violetit lehdet.


Ihmisten maailmassa taas on nuoria naisia, jotka harrastavat isoja tatuointeja, naamalävistyksiä ja luonnottomia hiusvärejä. Setämiehet kommentoivat, että on rumaa. Monet ovat jopa verranneet aposematismiin sitä, että nainen värjää tukkansa neonväreillä. Että hätkähdyttävä ja tarkoituksella valtavirtaisista kauneusihanteista poikkeava ulkonäkö olisi merkki henkisestä epätasapainosta tai muusta myrkyllisyydestä.

Arvostelun kohteita se ei haittaa. Aposematismin tarkoitushan ei luonnossakaan ole epäkelvon yksilön merkitseminen, vaan vaarallisten saalistajien karkoittaminen. Nämä naiset ovat oikein iloisia, jos heidän ulkonäkövalintansa karkoittaa heidän peräänsä kuolaavia setämiehiä. Sehän on vain yksi mukava lisäsyy vetää naama täyteen uistimia koko pakin mitalta.

Koska Pekka-setää ärsyttää seurata vierestä keskusteluja, jotka jankkaavat vuosikausia paikoillaan siksi, koska osapuolet eivät ymmärrä tarkoituksia toistensa sanoista, on aika setävääntää setämiesten setäkommentit setärautalangasta.

Kun setämies sanoo, että "olisit paljon nätimpi, jos kasvattaisit pitkät hiukset, että ne peittäisivät tuon päälakeesi tatuoidun peniksistä koostuvan perhosen", se ei tarkoita, että "en enää halua panna sinua, ja se on sinulle suuri menetys".

Se tarkoittaa, että "sinulla on niin huono arvostelukyky, että sinua tuskin voi ottaa vakavasti missään muussakaan asiassa".

Se on tietysti toinen asia, kiinnostaako näitä naisia pätkääkään se, mitä joku setämies pitää vakavastiotettavana, ja pitäisikökään kiinnostaa. Aika harva setämieskään muuttaa tyyliään, jos jossain naistenlehdessä joku tantta sanoo, että valkoisia tennissukkia ei saa käyttää mustien kenkien kanssa. Asia on silti hyvä pitää mielessä, jos poliitikon tai muun vaikuttajan uralle mielivä nuori haluaa saada kannatusta muiltakin kuin toisilta punkkareilta.

Ja miksi asia ilmaistaan ulkonäön kautta? Jaa, en tiedä. Varmaan siksi, koska monet setämiehet olettavat, että kyllähän jokainen nuori nainen haluaa olla mahdollisimman nätti ihan vain nättiyden itsensä takia.

Väärin menee. Feminismin suhteesta kauneuskäsitykseen voisin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta nyt riittäköön, että ohjeet tyyliin "näin olisit nätimpi" voidaan suomentaa muotoon "näin saisit kilpailuetua kanssasisariisi nähden", eikä sillä saa niissä piireissä vastakaikua.

Ei kai tässä muuta. Nuoret naiset: älkää kuvitelko, että setämiehet arvioivat teitä pelkästään sillä akselilla, haluavatko he teiltä seksiä vai eivät. Ja setämiehet: älkää kuvitelko, että nuoret naiset (tai ketkään muutkaan) reagoisivat positiivisesti negatiivisiin ulkonäkökommentteihin.

Jos olisin hyvä työssäni

Paikallisessa marketissa käydessäni pisti silmään mainoslappu, jolla viestitetään, että ostosten yhteydessä on mahdollista nostaa käteistä rahaa. Lapussa lukee, että "osta & nosta":

Onhan tuo mahdollisuus ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja se taitaa olla jo aika laajalle levinnyt perusjuttu. Vasta nyt vain tuli mieleeni, että jos perustaisin asekaupan, sen tiskillä voisi sitten lukea, että "osta & kosta".


Hehheh. Hauska juttu. Asiaan. Aseista puheenollen, seikkailin taas Wikipediassa, ja vastaani tuli artikkeli Lahti-Saloranta M/26 -pikakivääristä. Asia ei olisi muuten maininnanarvoinen, mutta huomioni kiinnitti seuraava kappale:

Palvelus- ja varsinkin sotakäytössä M/26 sai epäluotettavan aseen maineen. Aimo Lahden mielestä pääsyynä toimintahäiriöihin oli, ettei aseen tukin sisässä olevaa rekyylijousta puhdistettu paksusta varastorasvasta. Tämän toimenpiteen vaatima aseen purkaminen oli tavallisilta sotilailta nimenomaan kielletty, ja se olisi pitänyt suorittaa asevarikoilla ennen aseitten käyttöön jakamista.

Kuinka monelle muulle on esim. työelämästä tuttu seuraavanlainen keskustelu?

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. Joo... varaston moka, niiden olisi pitänyt korjata.
2. Ei se mitään, voin minäkin--
1. Ehdottomasti ei! Se on varaston poikien ongelma.
2. Miten sitten ajattelit, että suoriudun tehtävästäni toimimattomalla työkalulla?
1. Se on sinun ongelmasi. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit kyllä keinon.

Toinen versio:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. No tässä on toinen.
2. Tämäkään ei toimi.
1. Entäs tämä kolmas?
2. Sekään ei toimi, ja nyt täällä ei enää mahdu liikkumaan, kun kaikki paikat ovat täynnä romua.
1. Mitä ihmettä sinä vielä nillität? Sinulla on jo kolme kappaletta pyytämääsi työkalua. Kyllä niillä luulisi jo pärjäävän.

Lopuksi oma lempparini:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Et saa.
2. Miksi en? Ei se vaatisi edes mitään hankintoja tai investointeja, vaan niitä pitäisi kyllä olla varastolla käyttövalmiina.
1. Ei käy. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit keinon suoriutua tehtävästä ilmankin.

Oli ihan mukavaa lukea se Wikipedia-artikkeli. On hyvä tietää, että tällaiselle touhulle on sentään Suomessa jo pitkät perinteet.

"Laukaus! Laukaus! Herra vänrikki, tämä ei tunnu toimivan!"
"No huuda lujempaa!"

Putin mun ääntäni syö

Joo, tiedän, että etusivulla näkyvistä seitsemästä uusimmasta kirjoituksesta noin joka toisessa mainitaan Persut, mutta ei voi mitään. On ollut tiivis vaalikevät. Yritetään ottaa kesäkuu vähän epäpoliittisemmin, mutta yksi vielä pitää eurovaalien kunniaksi vääntää.

Vaalihuuman huipentuessa vastuullisimmat mielipidevaikuttajat ovat pitkästä aikaa muistaneet, että "kansallismielinen" on pelkkä koodisana "Venäjä-mieliselle". Euroopan kansallismieliset puolueet kilpailevat siitä, kuinka nopeasti saisivat myytyä Euroopan Venäjälle, ja miksipä eivät kilpailisi, koska Putinin trolliarmeija määrää tässä maailmassa kaikesta, uusien Star Warsien saamista arvosteluista aina USA:n presidentinvaalien tuloksiin.

Kirjoitin aiheesta jo kolme vuotta sitten, mutta aihe pysyy sitkeästi pinnalla. Uusimpana asiaan otti kantaa Hesarin kolumnisti Yrjö Rautio, jolla vanhana kommunistina on asiaankuuluvaa kokemusta itänaapurin etujen ajamisesta.

Mutta tosiaan; ajatus, että ainoa merkittävä puolue, jonka mielestä kansallisvaltio on tehokkain työkalu yhteisten asioiden hoitoon, olisi kaikkein innokkaimmin tyrkyttämässä päätösvaltaa ulkomaisille valloittajille, on niin laatikon ulkopuolelta, että yleensä sellaisen voisi ohittaa olankohautuksella. Koska uskomus kuitenkin nauttii niin laajaa ja sitkeää kannatusta, ei se voi olla pelkkää höperehtimistä. Jokin logiikka siinä on pakko olla taustalla. Itse olen keksinyt kolme mahdollista selitystä.

1. Kulttuuristen ajatusmallien peruste. Kuten Rautio kolumnissaan sanoo:

Esimerkiksi Suomen ”isänmaallinen” äärioikeisto oli ennen sotia ja sotien aikana valmis myymään maansa natsi-Saksalle.

Tosiaan, suomalaisilla on aina ollut mielenkiintoinen hinku pyrkiä vähemmistöksi johonkin suurempaan, tai vähintään jonkin suuremman komennettavaksi. Jo ennen toista maailmansotaa Suomessa tapeltiin verissä päin siitä, pitäisikö Suomen olla Saksan vai Venäjän satelliittivaltio, ja kiista jatkui sotien jälkeenkin kymmeniä vuosia. Radikaaleimmat väläyttelevät toisinaan jopa Ruotsin yhteyteen palaamista. Nyky-Suomessa tämä ajattelu tulee useimmin vastaan siinä, että politiikkaa linjatessa kommentit "mitä ulkomailla ajatellaan meistä?" ja "olemme länsimaiden viimeinen maa asiassa X" nähdään väkevinä argumentteina.

En tiedä, mistä tällainen ajattelu juontaa juurensa, mutta ei nyt mennä siihen. Kun tällaiselle ihmiselle sanoo, että integraatiota EU:n kanssa ei pidä syventää, hän ei vastaa, että "pitäisikö sitä sitten vähentää?" Sellaista kalua ei hänen pakissaan ole. Hän kysyy, että "minkäs kanssa sitten?" Eikä niitä kilpailevia vaihtoehtoja tässä lähialueilla kovin monta ole.

2. Taktinen peruste. Mehän tiedämme, tai ainakin oletamme, että erityisesti Suomen kansallismielisissä piireissä ryssäviha elää edelleen vahvana. Kaikkeen itärajan ja varmuuden vuoksi etelärajankin takaa tulevaan kuuluu suhtautua lähtökohtaisella epäluulolla ja vihamielisyydellä, koska vaikka voissa paistaisi ja silleen.

Silloin kannattaa kokeilla heittää, että "olet itse asiassa Venäjän puolella, koska, öö... no, varmaan tajuat itsekin". Ei sen ole tarkoituskaan olla mikään vakavastiotettava argumentti, johon itsekään uskottaisiin. Tarkoitus on vain säikäyttää kansallismieliset ja saada heidät epäröimään. Ehkä joku niistä jopa muuttaa mielensä ja alkaa vastustaa Persuja Putinin pelossa.

Tai ehkä ei, mutta aina voi yrittää. Ei siinä mitään menetäkään.

3. Vilpitön peruste. Itse luulen, että tämä on näistä kolmesta merkittävin. Kun katsomme jenkkien aiempia vaaleja, huomaamme jännän jutun. Valituiksi on tullut hyvin kiistanalaisia tyyppejä, kuten konservatiivinen presidentti Donald Trump, sekä liberaalit kansanedustajat Ilhan Omar ja Alexandria Ocasio-Cortez. Kaikkien näiden valinta vatutti ja vatuttaa edelleen ankarasti heidän vastustajiaan.

Ero on kuitenkin siinä, että konservatiivit yleisesti ymmärtävät Omarin ja AOC:n valinnan. Kyllähän se tiedettiin, että vihervasemmisto kasvattaa kannatustaan Amerikassakin, eikä asialle oikein voi muuta kuin yrittää itse olla parempi ja vakuuttavampi.

Sen sijaan liberaalien maailma romahti Trumpin valinnasta totaalisesti. Vaikka he kyllä näkivät, että Trump keräsi valtavia hurraavia yleisöjä, he olivat loppuun asti varmoja, että kannatus koostuu muutamista fanaatikoista, eikä se riitä vaalipäivänä mihinkään. Vaalien jälkeen alkoi riehuminen ja vaatimukset, että Trump pitää panna viralta, ennen kuin virka oli ehtinyt alkaakaan, ja erikoisesti vaatimuksia perusteltiin nimenomaan demokratialla.

Konservatiivit sietävät liberaalien ehdokkaiden valintaa, koska he tietävät, että monilla nyt vain on liberaali maailmankuva ja he äänestävät liberaalisti. Liberaalit eivät vastaavaa siedä, koska on nyt vain kerta kaikkiaan ihan mahdotonta, että ihmiset olisivat tarpeeksi hulluja äänestääkseen konservatiiveja valtaan.

Mistä tällainen johtuu? Siitä on mielenkiintoisia tutkimuksia. On havaittu, että konservatiivi pystyy yleensä selittämään liberaalien ajatusmalleja ja teeskentelemään liberaalia uskottavasti; ymmärtää siis, miten ja miksi liberaali on näkemyksiinsä päätynyt, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Liberaali taas ei pysty samaan, vaan pyrkii selittämään konservatismin tyhmyydellä, pahuudella tai muulla mielenvikaisuudella.

Moral foundations -teorian mukaan ihmiset arvioisivat tekojen moraalisuutta kuuden akselin perusteella. Liberaaleille ja konservatiiveille ovat yhteisinä hyvänteko, oikeudenmukaisuus ja yksilönvapaus, mutta konservatiiveilla on näiden lisäksi auktoriteettien kunnioitus, pyhyys ja ryhmäuskollisuus. Liberaaleille niillä on paljon vähemmän merkitystä, jos he ylipäänsä edes tunnustavat niiden olemassaolon, eivätkä he siksi ymmärrä päätöksiä, jotka perustuvat niihin.

Koska liberaali ei ymmärrä eikä hyväksy vahvasti konservatiivisiin moraaliakseleihin perustuvaa kansallismielisyyttä, mutta toisaalta ei halua uskoa, että niin monet ihmiset olisivat niin tyhmiä ja pahoja, että olisivat kansallismielisiä rehellisesti omasta halustaan, tarvitaan jokin ulkopuolinen selittäjä. Siihen sopivat mukavasti Putinin trollit. Eivät ihmiset olekaan tyhmiä ja pahoja luonnostaan, ne on vain maksettu tai aivopesty sellaisiksi. Maailma loksahtaa taas paikoilleen.

Ei siitä sen enempää. Joo, ihan totta, että jos EU:ssa alennutaan kinastelemaan keskenään epäoleellisuuksista ja kieltäydytään puuttumasta oikeisiin ongelmiin, siitä on Venäjälle etua, jos Venäjä joskus päättää lähteä hakemaan elintilaa lännestä. Näistä ongelmista ei kuitenkaan voi Putinia syyttää. Ihan itse EU on kieltäytynyt puuttumasta ongelmiin, joiden ratkaisua EU:lta olisi toivottu. Ihan itse EU murentaa demokratiaa laajentamalla vaikutusvaltaansa kansallisten parlamenttien tonteille. Ja ihan itse eurooppalaiset ovat äänestäneet valtaan poliitikkoja, joiden mielestä tämä on ihan hyvä juttu.

Sitten teille, jotka kannatatte EU:ta ja olette vakavissanne huolissanne Putin-mielisten voimien kasvusta EU:ssa. Lopettakaa se nillitys. On väärä taktiikka vedota siihen, että "joo, EU:ssa on ongelmansa, mutta ei se sentään mikään Venäjä ole", vaikka se ihan totta onkin. Tuollainen asenne on syy, miksi Hillary Clinton hävisi Trumpille, ei mikään Putin-trollailu. Jos kampanjan keskeinen sanoma on "joo, olen minäkin aika paska, mutta en sentään ole Trump", sillä ei vakuuteta ketään, joka ei ole jo valmiiksi vakuuttunut.

Keskittykää mieluumin kehittämään EU:ta niin, että se olisi osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa.

Lopuksi pitää vielä kehua nuorisoa. Nuorisovaalien tuloksissa - en tiedä, mitkä ovat "nuorisovaalit", mutta ilmeisesti joku kysely, johon on vastannut kymmenisentuhatta alaikäistä - toiseksi tuli se tyyppi, jonka äänestysnumero on 69.

Nuorissa on tulevaisuus. Itse äänestän kerhon suosituksen mukaisesti Matti Vireniä numerolla 162.

Lawful evil

Fantasiaroolipelejä pelanneet tietävät, että hahmojen - pelattavien sekä NPC-sivuhahmojen - moraalikäsitys esitetään yksinkertaistettuna yhdeksänruutuisena kenttänä, jolla seurataan kahta akselia: "hyvä" vastaan "paha", sekä "laillisuus" ja sen vastakohtana "kaoottisuus".

Tämä johtuu siitä, että vaikka joku on hyvä ihminen, se ei vielä tarkoita, että hänen mielestään lakeja pitää noudattaa niiden itsensä vuoksi, vaan voi olla, että hänen mielestään moraalittomia ja vääriä lakeja saa hyvällä omallatunnolla rikkoa. Vastaavasti paha ihminen ei automaattisesti ole lainrikkoja, vaan hän saattaa nähdä lait hyvänä työkaluna omien kusipäisten päämääriensä edistämiseen.

Tässä hyvä selvennys Game of Thronesia katsoneille:

Tosielämässä asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Osittain siksi, koska oikeat ihmiset ovat monivivahteisempia, eikä mikään yksinkertainen kenttäruutu määritä heidän jokapäiväistä toimintaansa, ja siksi, koska lähes kaikki oikeat ihmiset yrittävät vain tulla toimeen, jolloin he viettävät suurimman osan ajastaan "true neutral"-ruudussa, piipahtaen vain hetkittäin muissa ruuduissa tilanteen mukaan.

Ennen kaikkea kuitenkin siksi, koska siinä, missä fantasiapelien pahat hahmot tietävät olevansa pahoja ja pitävät pahuuttaan ihan hyvänä juttuna, oikeassa elämässä jokainen on omasta mielestään hyvyyden ja oikeuden puolella, vaikka käytännön teot osoittaisivat jotain ihan muuta.

Silti pahojakin ihmisiä on. Chaotic evil -tyyppisiä kavereita näkyy paljon otsikoissa, mutta heitä on saamaansa mediahuomioon suhteutettuna hyvin vähän, ja heistäkin vain osa on vapaalla jalalla. Neutral evilit ovat itsekeskeisiä mulkkuja, joista voi olla harmia, mutta hekään eivät yleensä erikseen hakeudu tilanteisiin, joissa pääsisivät kyykyttämään viattomia sivullisia ilman selkeää hyötyä. Kaikkein eniten minua inhottavat lawful evil -ihmiset. Hyväksi esimerkiksi lawful evilistä ilmoittautui kirjailija Natasha Tynes:

Eli kun hän näki paikallisjunan työntekijän syövän junassa eväitään, hänen moraalinen impulssinsa oli järkätä työntekijälle potkut, eikä edes suoralla yhteydenotolla työnantajalle, vaan Twitterin kautta, jolloin poispotkittavan työntekijän naama tuli julkiseen tietoon Amerikasta jopa tänne Suomeen asti.

Joo, junissa ei saa syödä. Varsinkin jos univormupukuinen työntekijä syö junassa, se on hyvin noloa mainosta firmalle, ja voisin olettaa, että firman sääntöjen mukaan sellaisesta saa potkut. Pykälien mukaan on siis ihan oikein, että sääntöjä rikkovat työntekijät käräytetään firmalle, että sellaisista voidaan hankkiutua eroon.

Joku muu (itse asiassa miljoonat muut) voisi olla sitä mieltä, että tuollainen rike ei ole niin paha, että siitä ansaitsee potkut ja lisäksi maailmanlaajuisen häpäisykampanjan. Palaute oli niin rajua, että yli kymmenen vuotta Twitterissä vaikuttanut ja itsensä "social media stategistiksi" brändännyt Tynes päätyi poistamaan Twitter-tilinsä.

Asia ei jäänyt tähän, koska Tynesin uhri oli musta nainen, jotka ovat muutenkin korkealla uhrihierarkiassa. Voi olla, että samanlaista kohua ei olisi syntynyt, jos kyseessä olisi ollut valkoinen mies, mutta ei minua edes kiinnosta. Kohun seurauksena hänen kirjansa kustantaja irtisanoi sopimuksen ja kirjan painaminen lopetettiin. Se tuskin edes vaikutti enää kovasti myyntituloihin, kun katsoo, millaisia arvosteluja hänen kirjansa on saanut kohun jälkimainingeissa:

Would you still go ahead and buy a book if you know it was written by a bigot who went out of her way to get an African American lady fired for eating on her way to work? I asked myself this question, then decided I'd rather give my money to someone more deserving.

Ei mennyt social media -strategia ihan putkeen. Ja mitä Tynes olisi parhaassakaan tapauksessa hyötynyt ilmiannostaan? Pahaa hyvää mieltä siitä, että pääsi kusemaan rankasti toisen muroihin ihan vaan koska voi.


Seuraava tapaus tulee Suomesta. Lawful evilin ja chaotic goodin ongelma on, että ne menevät ihmisiltä helposti sekaisin. Kun ihminen kokee olevansa epätavallinen maailmassa, joka syrjii epätavallisia, hän helposti uskoo taistelevansa hyvän puolesta järjestelmää vastaan, vaikka käytännössä hänen toimintansa on pelkkää kiukuttelua viattomia sivullisia kohtaan järjestelmän sallimien rajojen puitteissa.

Esimerkiksi vegaaniravinto on siitä hankala, että se vaatii vaivannäköä. Sekasyöjä voi lappaa turpaansa mitä tahansa, kun taas vegaanin pitää erikseen valikoida tuotteita, joissa ei ole eläinperäisiä osia. Tästä saattaa joillekin tulla tunne, että lihanormatiivinen yhteiskunta syrjii vegaaneja. Tämä ymmärrettävästi suututtaa, ja kun suuttumus pysyy yllä ja vahvistuu arjessa päivä päivältä enemmän, se tekee ihmisestä kyllästyneen ja kärttyisän, eikä hän enää jaksa kohdata sortajia ja niiden kätyreitä sivistyneesti.

Sortajien kätyreitä, kuten vaikka ravintoloiden tarjoilijoita. Kun ihminen menee ravintolaan, hän ihan oikeutetusti odottaa saavansa hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Asiakashan on aina oikeassa ja silleen. Kaikki ravintolat eivät ole erikseen erikoistuneita vegaaniravintoloita, mutta toki jos asiakas vegaaniruokaa haluaa, häntä ei yleensä ohjata v-alkuisin saatesanoin suoraan takapihalle voikukkia järsimään, vaan vegaaniruokaa pyritään järjestämään hänelle parhaan mukaan. Helsingin vihreälle kaupunginvaltuutetulle, Kaisa Hernbergille se ei riitä:

Artikkelista:

Ravintola Baskeri & Basson päivitykseen jättämän kommentin mukaan ei pidä paikkaansa, että tarjoilija olisi sanonut seurueelle, etteivät vegaanit olisi tervetulleita ravintolaan.

– Tämä oli suhteellisen kärjistetty tulkinta eilen käydystä keskustelusta, minkä varmasti pystyt itsekin myöntämään, ravintola toteaa kommentissaan.

– Itse emme kuitenkaan luokittele Baskeri & Basso Bistroa vegaaniravintolaksi. Sen tarjoilijamme totesi sinullekin ihan rehellisesti eilen ja sanoi myös, että tämän viestin voi kaikin mokomin viedä eteenpäin.

Ravintola: Emme luokittele itseämme vegaaniravintolaksi.
Hernberg: Haluatte siis vegaanien pysyvän poissa ravintolastanne?

(Toki tässä on vain ravintolan sana Hernbergin sanaa vastaan, mutta itsekin melkoisen todellisuusrajoitteista asiakaspalautetta kuulleena uskon lähtökohtaisesti ravintolaa.)

Mutta joo, asiakkaalla on oikeus vaatia rahoilleen vastinetta ja kertoa asiasta sosiaaliselle piirilleen, jos ei ole tyytyväinen, vaikka se sosiaalinen piiri olisi koko Suomi. Ei siinä mitään. Tarkemmin artikkelia lukemalla saamme kuitenkin tietää, että tarjoilija on saatu itkemään, eli reagointi ja kielenkäyttö ovat olleet paljon ankarammat kuin artikkeli antaa ymmärtää.

Onneksi Hernberg sentään ymmärsi kohun myötä, että ketutuksen purkaminen satunnaisiin työntekijöihin ei ole asiallista, ja pyysi anteeksi:

– On ollut tosi ikävä jälkeenpäin kuulla, että tarjoilija oli purskahtanut itkuun tapahtumien seurauksena. Selvästikin esitystapani oli tarpeettoman kärjekäs ja olen siitä pahoillani. Asiakaspalvelijoiden tylyttäminen ei ole fiksun ihmisen käytöstä, Hernberg kirjoitti.

– Tilanne on ikävä kaikille osapuolille. Omalta osaltani pyydän anteeksi, että huonoa palvelua saatuani käyttäydyin itsekin epäasiallisesti.

Tämä riittäisi minulle, eikä minulla olisi enempää syytä hermoilla Hernbergille, mutta syy, miksi otin tapauksen tähän kirjoitukseen, on tuo viimeinen lause. Vika ei Hernbergin mielestä ollut hänen omassa käytöksessään, vaan se oli vain ylimitoitettu reaktio koettuun vääryyteen. Hän ei hahmota, että tapaus on täysin sama, kuin jos minä menisin vegaaniravintolaan tilaamaan pihviä ja järjestäisin kohtauksen, jos nenäni eteen tuotu annos ei täyttäisi tasokkaan pihviravintolan standardeja.

Aika vähän on sellaisia ravintoloita, joista voi odottaa saavansa millaista ruokaa tahansa. Ravintoloilla on tyylinsä ja teemansa, joiden mukaan ruokalistat on suunniteltu. Listan ulkopuoleltakin voi tilata, mutta silloin on ymmärrettävä, että saatetaan astua kokin mukavuusalueen ulkopuolelle, eikä lopputulos välttämättä ole sama kuin ravintolassa, jonka kokit vääntävät kyseisenlaisia annoksia joka päivä aamusta iltaan.

Jos Hernbergin oikuttelulle ei naureta päin naamaa, vaan päinvastoin pyritään loppuun asti miellyttämään, ja jos hän edelleen pitää toimintaansa periaatteen tasolla oikeana, vaikka tuskin sallisi vastaavaa minulle, se ei osoita, että hänen valitsemansa viiteryhmä on syrjitty. Päinvastoin, perseilyn pitäminen periaatteessa oikeutettuna ja hyväksyttävänä silloinkin, kun sen myöntää olevan ylimitoitettua ja vääriin tahoihin kohdistettua, pudottaa hänet lawful evil -kategoriaan.


En nyt jaksa kaivella aiheesta enempää esimerkkejä. Olen harvinaisen ärhäkässä flunssassa, joten aion kuluttaa suurimman osan viikonlopusta luurit korvilla Call of Dutya pelaten. Lopuksi vielä kiitos Hernbergille ravintolasuosituksesta. En ollut aiemmin kuullut Baskeri & Basso -ravintolasta, mutta kotisivujensa perusteella se näyttää hyvin viihtyisältä paikalta. Pitää joskus käydä.

Havaintoja lapsimessuilta

Mainosbannerit ovat hauskoja. Ne yhdistelevät selaajan henkilötietoja esim. Facebookista ja hiljattaisista Google-hauista niin, että niissä markkinoidaan aina sitä, minkä voisi olettaa selaajaa kiinnostavan. Jos vaikka olen käynyt Fitnesstukun sivuilla tilaamassa proteiinijauhetta, voi olla varma, että seuraavan viikon ajan joka puolella netissä mainokset tyrkyttävät minulle kaikkia mahdollisia ravintolisiä. Jos ei pitkään aikaan googleta mitään erityistä, mainokset gravitoituvat pikkuhiljaa yleisteemoihin, jotka Porstuan riippumattoman tutkijaryhmän havaintojen mukaan ovat 30+v. naiselle vaippoja ja muita lastentarvikkeita, ja samanikäiselle miehelle kehitysmaalaisia postimyyntimorsiamia.

Ihmettelin, että olinkohan ohittanut jonkin ikärajapyykin, vai olinko vain googletellut taas jotain epämääräistä, kun yhtäkkiä minulle ruvettiin mainostamaan "kypsiä kaunottaria":

Sitten muistin, että edellisen tekstini kuvitukseen olin etsinyt ihmisoikeuksiaan perääviä ISIS-morsiamia. En kyllä tiedä, miksi minulle tarjotaan kypsiä morsiamia, koska olinhan etsinyt nimenomaan raakoja morsiamia, kuten tällaisia:

Toisaalta kyllähän aika moni alkaa jo olla kypsä tuollaiseen touhuun, mikä näkyy mm. siinä, että Perussuomalaiset nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi siitä huolimatta, että sen kannatus käväisi välillä jossain RKP:n ja Vasemmistoliiton välissä ja kaikki ministerikokemusta saaneet korkean profiilin jäsenet päättivät jo pari vuotta sitten porukalla, että politiikka on jo ihan tylsää, mennään vain pois.

Heh, Sininen tulevaisuus. Nythän on niin, että Kokoomuksen vahvuus on loistava julkisuuskuva: vaikka äänestäjät eivät olisikaan samaa mieltä Kokoomuksen toteuttaman käytännön politiikan kanssa, he äänestävät sitä silti, koska kokoomuslaisia pidetään nuorekkaina, kauniina ja menestyvinä, ja ihmiset haluavat samaistua sellaiseen. Perussuomalaiset taas ajavat politiikkaa, jonka kanssa moni äänestäjä on samaa mieltä, mutta koska Persut on saatu profiloitua kaljanhuuruisiksi junteiksi, puoluetta äänestävät vain ne, jotka ovat valmiita hyväksymään huonon imagon hintana mieleisestään politiikasta.

Tässä tilanteessa Sinisten tavoitteena oli olla puolue, jossa yhdistyisi Kokoomuksen imago ja Persujen poliitiikka, mutta koska Siniset eivät tietenkään pystyneet olemaan kokoomuksempi kuin Kokoomus ja persumpi kuin Persut, todellisuudessa heidän markkinaraokseen jäi se äänestäjäsegmentti, joka kannattaa Kokoomuksen käytännön politiikkaa, mutta joka haluaa samaistua Persujen imagoon. Tuskin kovin monia yllättää, että sillä äänimäärällä ei eduskuntaan ollut asiaa.

Sori. Ei enempää politiikkaa. Kuten sanottua, se on jo ihan tylsää. Asiaan. Yksi Helsingin hyvistä puolista on Pasilan messukeskus. Vaikka tällaisen introvertin mettäpöyröön v-käyrä lähtee heti eksponentiaaliseen nousuun suuressa väkijoukossa vietetyn ajan funktiona, messuilla on kivaa, koska siellä tulee aina vastaan asioita, joiden olemassaolosta ei ole ennen tiennytkään. Kävin pitkästä aikaa messuilla pari viikkoa sitten. En tällä kertaa kirja-, vaan lapsimessuilla. Perhe meni edeltä jo aamulla, mutta koska olin päässyt töistä kotiin vasta aamuviideltä, seurasin äijäporukalla vasta iltapäivällä. Lapsiosasto jäi tietysti siinä seurassa vähemmälle huomiolle, mutta kyllä siellä katseltavaa silti riitti.

Tuollaisia ostoksia tarttui mukaan. Katsotaanpas:

- Säilöttyä kilohailia, 9 purkkia 20 €:lla. Monenmoista kalaruokaa olen syönyt, mutta en kilohailia. Oikein hyvää leivän päällä.

- Savustettua hirvimakkaraa. Vielä parempaa leivän päällä. Sen kanssa vain kävi huonosti: niistä lähti niin vahva koko kämppään leviävä savunhaju, että emäntä vaati niitä säilytettäväksi ilmatiiviisti. Homeeseenhan ne menivät, ennen kuin ehdin syödä puoliakaan.

- Metrilakua, kaikkien messujen vakiotuliaista.

- Kuvaan jäi ottamatta mukaan puolalaisten veljesten myymä englantilainen toffee. Viiden sentin levyisiä kuutioita monta eri makua. Olivat hyviä, mutta tuli niille hintaakin; kymmenisen palaa maksoi melkein pari kymppiä.

- Dynamite warrior, thaimaalainen toimintaelokuva. Takakannessa sitä kuvaillaan näin:

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Thaimaan maaseudulle, missä kostonhimoinen Zieng taistelee jokaista vastaantulijaa vastaan toivoen, että tämä olisi hänen etsimänsä murhaaja. Murskaavat iskut ja räjähteet hallitseva mies kiitää vailla pelkoa taistelusta toiseen.

Ei tuollainen voi olla huono edes teoriassa. Lisäksi tällä on sivistävä funktio, koska en ole aiemmin saanut tilaisuutta tutustua thaimaalaiseen elokuvataiteeseen.

- Men In Black -animaatiosarja. Kaikki tuntevat ne Will Smithin tähdittämät elokuvat, mutta harvempi tietää, että niiden pohjalta tehtiin 90-luvulla piirrossarjakin. Tässä on sen seitsemän ensimmäistä jaksoa. Kun ei maksanut kuin kaksi euroa, ostin katsoakseni, onko se vielä niin räävittömän hauska kuin silloin teininä katsoessani.

- Tietokirjallisuutta: Stefan Forss: Tali-Ihantala 1944, elokuva ja historia.

- Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918, pääkaupunki ja sota.

- Jarkko Kemppi: Isänmaan puolesta, jääkäriliikkeen ja jääkärien historia.

Kirjojen nimet kertovatkin sisällöstä kaiken oleellisen. Ei sillä, että olisin niin fanaattinen lahtari, että lukisin tällaisia kirjoja pääasialliseksi viihteekseni, mutta minulla on työn alla eräs aihepiiriin liittyvä akateeminen projekti, joka vaatii laajaa taustaperehtymistä. Kirjojen myyjää täytyy kyllä kehua. Aina, kun vilkaisinkaan jotain kirjaa myyntipöydällä, alkoi myyntipuhe: "Tuon saat vitosella. Tuossa on lapussa 15 €, mutta saat kympillä. Tuosta pitää saada kymppi, kun se on viimeinen kappale." Ja mukaan asiantunteva selostus kunkin kirjan sisällöstä. Tykkäsin, ja hän sai myytyä minulle tuollaisen läjän, vaikka tarkoitus oli ostaa korkeintaan yksi. Hintaakin tuli alle puolet siitä, mitä noista olisi pitänyt maksaa missä tahansa nettikaupassa.

- Lopuksi seurapeli, Cards Against Humanity. Tämä on ollut kauan hankintalistalla, mutta sitä on vaikea löytää Suomesta. Peli toimii niin, että jokaiselle jaetaan muutama valkoinen vastauskortti. Vedetään esiin musta kysymyskortti, ja jokainen pelaaja antaa omista korteistaan kysymykseen parhaiten sopivan vastauksen. Jokainen on vuorollaan tuomari, joka valitsee parhaan vastauksen, ja sen antaja saa pisteen.

Sellaista. Parasta messuilla ei kuitenkaan ole tavaran ostaminen, vaan ihmisten ja asioiden havainnointi. Tuli puheeksi, että on aika alhainen temppu, kuinka myyntityössä käytetään asiakaspalvelijoina kauniita nuoria naisia. Sellainen ihminen on luonnostaan tehokkain mahdollinen suostuttelija ainakin miesasiakkaille, minkä lisäksi joku saattaa innostua tuhlaamaan ihan vain osoittaakseen, että on millä mällätä eikä meidän suvussa ole ollut muutenkaan tapana nuukailla, reh reh.

Tämä ei päde vain messu- ja torimyyjiin, vaan kaupan alaan kokonaisuutena. Myös apteekkeihin, mitä olen aina ihmetellyt. Apteekin kassalla kun kommunikointi viehättävän asiakaspalvelijan kanssa on yleensä muotoa "tässä tämä peräpukamavoiteeni ja jalkasienilääkkeeni, ja... joo, minäpä tästä jatkan matkaa vähin äänin". Harva ajattelee siinä vaiheessa, että "otanpa tuosta vielä tuota extravahvaa kaljuuntumisenestolääkettä, ihan vain koska se on kallista ja muutenkin hiustenlähtö johtuu testosteronista, joten se jos mikä on varma alfakarjun merkki ja naisten mieleen".

(Aiemmin mainittu kirjakauppias oli vanha mies, eli ei liity tähän ilmiöön.)

Messuilla oli maatalouspuoli, jossa oli esittelyssä alpakoita ja ties mitä muita karjaeläimiä. Isossa aitauksessa esiteltiin lammaspaimenkoiraa, josta juontaja kertoi, että se tuntee neljä eri komentoa, joista se tietää, mihin suuntaan lampaita pitää ohjata. Ensimmäinen ajatus minulla, kuten varmaan hyvin monella muullakin katsojalla, oli, että onpas se koira fiksu eläin.

Tarkemmin ajatellen, se todella fiksu eläin tässä kuviossa on ihminen. Koirahan vain tekee, mitä sille on opetettu, mutta mietin sitä kivikautista keskustelua, jonka seurauksena lammaspaimenkoiria on ylipäänsä olemassa.

1: Lampaanliha on hyvää ja ravitsevaa, mutta lampaita on niin hankala löytää ja saada kiinni.
2: Ehkä meidän pitäisi napata lammaslauma elävänä ja pitää se heimon mukana, niin siitä saataisiin lihaa aina tarvittaessa.
1: Hyvä idea, mutta miten estämme niitä karkaamasta?
2: No, öö... Sudet ovat nopeampia kuin lampaat. Otetaan tuosta heimon liepeillä roikkuvasta susilaumasta muutama ja opetetaan ne pitämään lampaat kurissa. Opetetaan niille vaikka joitain komentoja, että ne tietävät, mitä me haluamme niiden tekevän.
1: Tuossa vain on se pieni aukko, että sudet syövät lampaita.
2: Jaa, joo... No, otetaan laumasta muutama sellainen yksilö, joita lampaansyönti kiinnostaa vähiten, ja tapetaan loput. Sitten tehdään niiden pennuista uusi susilauma ja tehdään sama uudestaan niin kauan, että niitä ei enää kiinnosta lampaansyönti ollenkaan.
1: Jumankauta, jätkä on nero.

"Hei, jos koulutetaan susia tuomaan nuo sarvikuonot tänne, niin saadaan syötyä tällä viikolla."
"Oletko ihan vajaa? Jos me mennään susille jotain tsetseä huutelemaan, niin ne ovat ne sudet, jotka pääsevät syömään tällä viikolla."
"No, kai me voidaan rakentaa noiden ympärille aitakin. Hae kirves ja..."
"Joo joo, okei okei, missä niitä susia on?"

Kolmas havainto tuli lemmikkipuolelta. Fretit ovat aivan mahtavia otuksia. En ollut ennen nähnyt sellaista livenä, mutta kävi ilmi, että ne ovat mahdottoman söpöjä luikeroita, minkä lisäksi niillä on oikea asenne. Kouluttaja yritti esitellä fretin ketteryyttä ohjastamalla sitä talutusnuorassa pikku esteradan läpi, mutta otus vain makasi lötkönä maassa ja lähinnä raahautui radan läpi.

En jaksaisi minäkään. Paha haju niistä lähtee, mutta niinhän lähtee minustakin.

Paskapuheen hälytysmerkeistä politiikassa

Blogistikollegani Jaska Brown julkaisi muutama päivä sitten erinomaisen osuvan kirjoituksen eduskuntavaalien tärkeimmistä asiakysymyksistä. Itse asiassa se oli uusinta edellisten vaalien alta, mutta eipä mikään ole neljässä vuodessa muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan. Koska hänen kirjoituksensa käsitteli keskustelujen asiasisältöä, hän varoitti:

Listaan ei ole otettu mitään maailmaasyleileviä blankosanoja vailla sisältöä tyyliin Vapaus, Siskous ja Tasa-arvoisuus, ainoastaan jollain lailla konkreettisia faktoja vähintäänkin sivuavia asioita.

Kuinkas sattuikaan, että minulla oli juuri työn alla se kirjoitus, jonka hän tuossa epäsuorasti tilaa.

Mutta asiaan. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja ehdokkaat ovat jalkautuneet kylille jakelemaan mainoslehtisiä. Emäntä onkin tuonut niitä pöydälle hyvän läjän. Niitä selaillessa tulee väkisinkin mieleen, että kylläpäs netin vaalikoneet ovat mahtava juttu. Toki vaalikoneita voi moittia monesta asiasta, ja onpa ollut nähtävillä merkkejäkin, että vaalikoneen toteuttajatahon oma ideologia näkyisi koneen antamissa tuloksissa, mutta mikä realistisesti ajatellen olisi toinen vaihtoehto? Ilman sivustoja, joilla pääsee vaivattomasti selaamaan ja vertailemaan ehdokkaiden selkeitä kannanottoja tärkeisiin kysymyksiin, suurin osa kansasta tekisi äänestyspäätöksen sen perusteella, kenellä ehdokkaista on sympaattisimmannäköinen hymy.

Lisäriskiä tuo se, että Suomessa kaikilla puolueilla ja yksittäisillä ehdokkaillakin on käytännössä samat perusarvot, ainakin puheissa. Erot tulevat siitä, mikä on kenenkin mielestä kyseisten arvojen paras ilmenemismuoto, ja mitkä ovat parhaat tavat pyrkiä niihin. Tästä seuraa, että kun joka ikisessä mainoksessa mahdollisimman karismaattiseksi ammattilaiseksi meikattu kaveri kertoo, että "minä olen fiksu ja kannatan kivoja asioita", äänestäjällä ei ole mitään turvaa sen suhteen, ovatko ne kivat asiat juuri samoja, joita äänestäjä pitää kivoina.

Kaiken kukkuraksi tämä on juuri se tilanne, jota poliitikot toivovat, ja he pyrkivät tietoisesti hämärtämään tarkkaa asiakeskustelua epämääräisellä mielikuvakeskustelulla. Muutenhan he saisivat ääniä vain samanmielisiltä, kun nyt he voivat toivoa saavansa ääniä myös niiltä, jotka luulevat olevansa samanmielisiä.

Koska siis vaalimainostaminen on suurelta osin sisällötöntä paskapuhetta, jonka ainoa tarkoitus on mielikuvamarkkinointi ja oman julkisuuskuvan kiillottaminen, ajattelin kirjoittaa oppaan, jolla pahimmat sumutusyritykset voi tunnistaa tiettyjen varoittavien avainsanojen perusteella. Eli sanojen, joista kaikki tykkäävät, mutta jotka samanaikaisesti tarkoittavat kaikkea ja eivät yhtään mitään. Katsotaanpas.

1. Tasa-arvo. Otetaan kaikkein räikein esimerkki ensin. Kaikkihan kannattavat tasa-arvoa. Aika harvassa ovat ne suomalaiset, jotka vakavissaan ovat sitä mieltä, että ihmiset pitäisi jaotella eri tavoin kohdeltaviin kategorioihin synnynnäisten ominaisuuksiensa pohjalta ihan vain koska niin on aina ennenkin tehty.

Koska kuitenkin ihmiset ovat erilaisia, kaikki eivät pääse eivätkä välttämättä edes halua samoista lähtökohdista samoihin tuloksiin, jolloin väistämättä joku alkaa jossain vaiheessa rutista, että nyt tasa-arvo ei toteutunut, tehtiin mitä tahansa. Pitää siis priorisoida ja valita näkökulma. Pitäisikö siis mieluumin:

A) pitää huoli siitä, että kaikki pääsevät aloittamaan samoista lähtökohdista ja edetä sitten rauhassa mihin rahkeet riittävät, vai

B) pitää huoli siitä, että kaikki pääsevät samaan lopputulokseen, tarvittaessa vaikka suosimalla heikompia, syrjimällä parempia ja kieltämällä tekemästä epätasa-arvoisia valintoja?

Jos valitaan B, seuraava kysymys onkin, että jaksetaanko ihmisten etuoikeusasemia tarkastella yksilöllisesti, vai ruvetaanko tasa-arvon nimissä suosimaan ja syrjimään ihmisiä ryhminä synnynnäisten ominaisuuksien pohjalta muodostetuissa kategorioissa.

2. Oikeudenmukaisuus. Sehän onkin jo sananmukaisesti asia, jota ei voi vastustaa olematta avoimesti vääryyden puolella. Varsinkin oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta puhutaan innokkaasti niin vasemmistossa kuin oikeistossakin.

Otetaan esimerkkitapaus. Ulosteenlapiointifirmassa on matalapalkkainen lapiomies, joka suorittaa varsinaisen lapioinnin, sekä firman omistaja, joka on hyödyntänyt mahdollisuutensa vetäytyä lapiohommista kevyempiin toimistotöihin. Kumman pitäisi tienata enemmän?

Vasemmistolaisen mielestä lapiomies ansaitsisi suuremmat tulot, koska hän tekee kaiken varsinaisen suorittavan työn. Oikeistolaisen mielestä omistajalle kuuluu suurempi tulotaso, koska kuka tahansa pölvästi osaa lapioida ulostetta, mutta koko firmaa ja työpaikkaa ei olisi olemassakaan ilman omistajaa.

Vastaavasti jos puhutaan oikeudenmukaisista rikostuomioista, pitää ensin selvittää, onko ehdokkaan mielestä rikollisuus peräisin yhteiskunnan sortorakenteista vai yksilöiden kusipäisyydestä. Siitä riippuu, tarkoittavatko oikeudenmukaiset tuomiot ehdokkaan mielestä mahdollisimman lievää vai mahdollisimman ankaraa linjaa.

3. Vapaus. Kaikkihan tykkäävät vapaudesta. Sitäkin vain on kahdenlaista: on vapautta tehdä asioita, ja vapautta olla tekemättä asioita. Toisin sanoen on vapautta toteuttaa itseään, ja vapautta huolista ja murheista. Toisin kuin voisi luulla, ne eivät ole samaa jatkumoa, ja joskus ne jopa ovat ristiriidassa keskenään.

Jos siis poliitikko lupaa ajaa kansalaisten vapautta, haluaako hän silloin:

A) pudottaa veroprosenttia ja leikata julkista sektoria niin, että kansalaisille jää palkasta suurempi osuus omaan käyttöön, sekä vähentää holhouslakeja, että ihmisillä olisi suurempi oikeus päättää elämästään ja tekemisistään; vai

B) luoda perustulomallin, jolloin työttömien ei enää tarvitsisi murehtia, miten saa milloinkin sosiaaliviranomaiset vakuutettua rahantarpeesta, ja rahoittaa tämän uudistuksen tarvittaessa korottamalla työssäkäyvien verotusta, sekä tiukentaa lainsäädäntöä, että ihmisten ei tarvitsisi tehdä huonoja päätöksiä ja sitten murehtia niiden seurauksista?

4. Edistys. Tämä onkin kaikkein vaarallisin. Tätä ei enää nykyään tässä muodossa kovin usein kuule, koska menneiden vuosikymmenten Neuvostoliitto-fanit jättivät sanaan ikävän jälkimaun, mutta nykyään sillä on muita synonyymejä, kuten kehitys, tulevaisuus, muutos, uudet tuulet tai sukupolvenvaihdos.

Eikä siinä mitään; eiväthän asiat ikinä niin hyvin ole, etteivät ne voisi olla vielä paremmin, ja siksihän poliitikkoja valitaan, että ne muokkaisivat valtiota parempaan suuntaan. Ongelma vain on siinä, että monille ihmisille itse matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Näille ihmisille muutos itsessään on tärkeää, eikä niinkään se, onko muutos parempaan vai huonompaan. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta ihmisestä on mieleeni jäänyt eräs ylipainoinen nettiväittelijä, joka oli sitä mieltä, että koska ihminen väistämättä lihoo vanhetessaan, omasta kunnosta ja painosta ei kannata eikä edes saa huolehtia. Luonnollisempaa ja ihanampaa on vain heittäytyä muutoksen vietäväksi, ja kaikki, jotka eivät ole ylipainoisia, ovat syömishäiriöisiä.

Tästä syystä, vaikka kuinka pitäisi nykypolitiikkaa ummehtuneena hyvävelikähmintänä, ja kovasti haluaisi äänestää ehdokasta, joka pyrkii radikaaleihin muutoksiin, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisia muutoksia hän tarkalleen ottaen suunnittelee.

5. Ihmisoikeudet. Samoin kuin tasa-arvon kohdalla, ihmisoikeuksistakaan puhuttaessa Suomesta ei juuri löydy ihmisiä, joiden mielestä YK:n ihmisoikeusjulistus tai muut asiaan liittyvät sopimukset olisivat pelkkää liberaalia lumihiutaleunelmaa. Kaikkien mielestä ihmisoikeudet ovat hyvä juttu. Tästä huolimatta suomalainen poliittinen kenttä on täynnä porukkaa, joka on vahvasti sitä mieltä, että Suomen ihmisoikeustilanne on karmaiseva ja että juuri he ovat ainoat oikeat tyypit korjaamaan asian.

Koska kaikki kannattavat YK:n ihmisoikeussopimuksia, asiasta pitävätkin meteliä lähinnä ne, joille sovitut oikeudet eivät riitä, vaan joilla on mielessä ihan oma ihmisoikeuspatteristo, joka pitäisi saada lainsäädäntöön, ettei asiasta tarvitsisi enää väitellä vastustajien kanssa.

Eikä siinäkään mitään. On ihan perusteltua vaatia, että ihmisiä kohdeltaisiin paremmin ihan vain koska ei ole mikään pakko kohdella huonommin. Äänestäjän on kuitenkin oltava tarkkana, koska vaikka kaikkien mielestä ihmisillä pitäisi olla oikeus olla kuolematta nälkään ja jihadistien luoteihin, asiasta puhuvat poliitikot voivat olla hyvin eri mieltä siitä, saako maailmassa turvaa muualtakin kuin Suomen kansaneläkelaitoksen luukulta.

6. Ilmasto. Näissä vaaleissa kaikkein eniten julkisuutta saanut höpösana. Ilmastosta puhumalla on helppo saada kannatusta, koska ihmisiä on kolmenlaisia:

1) niitä, jotka uskovat, että maailma tuhoutuu hiilipäästöjen takia just ny ja ovat valmiita sen vuoksi äänestämään ihan ketä tahansa, joka lupaa vetää hiilipäästöt nolliin keinolla millä hyvänsä;
2) niitä, joihin maailmanlopun julistaminen ei uppoa, mutta jotka ovat silti huolissaan ilmaston kehityksestä ja joille sen vuoksi ilmaston puolesta kampanjoijat näyttäytyvät mukavan samanmielisinä ja trendikkäinä; ja
3) niitä, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen tai ihmisen kykyyn vaikuttaa siihen, mutta joille luonnonsuojelu ja biodiversiteetin hyvinvointi ovat silti kannatettavia asioita, ja joiden mielestä ympäristöaktivismi on ihan kiva ja harmiton harrastus.

Sen sijaan ihmisiä, jotka kannattaisivat luonnon tuhoamista ja sen takia vastustaisivat ilmastoaktivisteja ja muita luonnonsuojelijoita, ei juuri esiinny kaivosfirmojen johtokuntien ulkopuolella.

Itsekin mielelläni äänestäisin puoluetta, joka olisi huolissaan ilmastoasioista, mutta jonka kannanotot asian suhteen olisivat järkeviä ja oikeasti ilmastoa hyödyttäviä. Ongelma on, että ilmastosta puhuttaessa vain taivas on rajana sen suhteen, mitä kaikkea epäoleellista kiusaa keksitään. Kasvisruokapäiviä, kaiken mahdollisen verotuksen lisäämistä, ihmisten valinnanvapauden rajoittamista liikkumis- ja asumismuotojen tai oikeastaan minkä tahansa suhteen, toimivien talousjärjestelmien korvaamista toimimattomilla ja mitä niitä nyt on.

7. Työperäinen maahanmuutto. Suurin osa kansasta on sitä mieltä, että ulkomaalaiset ovat tervetulleita Suomeen, kunhan heistä on hyötyä, eikä merkittävästi haittaa. Vähintään lakeja pitäisi noudattaa ja töissä käydä. Vaikka slogania "rajat kiinni" käytetäänkin innokkaasti, harva tarkoittaa sitä kirjaimellisesti niin, ettei ketään pitäisi päästää rajan yli. Tämän takia on ruvettu puhumaan paljon "työperäisestä" maahanmuutosta vastakohtana "humanitaariselle" maahanmuutolle, jonka tervetulleudesta on paljon enemmän erimielisyyttä. Valitettavasti poliitikkojen puheita analysoidessa työperäiselle maahanmuutolle nousee (ainakin) viisi eri määritelmää:

1) jos joku ulkomaalainen asiantuntija on saanut työpaikan Suomesta, hänet kannattaa päästää tänne;
2) ei haittaa päästää Suomeen asiantuntijoita aloille, joilla on pulaa työvoimasta, vaikka heillä ei olisikaan valmista työpaikkaa odottamassa, koska he luultavasti työllistyvät kyllä äkkiä;
3) Suomeen kannattaa päästää töihin kaikki halukkaat, koska sitten ei enää tarvitse maksaa korkeita palkkoja eikä käydä mitään tylsiä TES-neuvotteluja;
4) Suomeen kannattaa päästää töihin kaikki halukkaat ja toivoa, että kyllä hommia aina jostain löytyy, vaikka töitä ei olisi edes omalle väelle, koska kyllähän tarjonta luo kysyntää, vai miten päin se nyt meni; ja
5) Suomeen täytyy hankkia kaikki mahdollinen väki keinolla millä hyvänsä, ja sitten heitä voidaan sanoa työperäisiksi maahanmuuttajiksi, vaikka he jäisivät suoraan eläkkeelle, koska kyllähän he olisivat työperäisiä maahamuuttajia, jos he menisivät töihin.


Lisääkin sanoja keksii, mutta lopetetaan nyt ja tehdään yhteenveto. En tosiaan vastusta mitään listatuista sanoista. Tuskin moni muukaan. En myöskään vastusta poliitikkoja, jotka noista puhuvat, koska silloin vaihtoehdot jäisivät aika vähiin. Kehotan vain jokaista puoluekantaan katsomatta kiinnittämään huomiota siihen, mitä se oma ehdokas oikeasti sanoo, kun käyttää näitä sanoja.

No, ketäs minä meinaan äänestää? Tänä vuonna jäi perinteinen vaalikonekirjoitus tekemättä. Korvatkoon tämä sen. Heti, kun vaalikoneita alkoi ilmaantua, sain jostain koneesta tällaisen kärkinelikön:

Keskustaa en tietenkään äänestä. Sori, Sanna.

Eri koneet saattavat antaa hyvinkin erilaisia ehdokkaita, mutta varsinkin Perussuomalaisten Jenni Lastuvuori ja Tanja Vahvelainen esiintyvät kärjen tuntumassa kaikissa vaalikoneissa säännöllisesti. Koska molemmat ovat melko tasaväkisiä, valinta kallistuu Vahvelaiseen, koska hän perustelee vastauksensa huolellisesti ja Lastuvuori ei, ja kuten olen aiemminkin vaalikoneiden yhteydessä sanonut, en äänestä ehdokkaita, jotka eivät perustele sanallisesti, ellei ehdokas sitten satu olemaan jotain muuta kautta tuttu. Enhän silloin voi tietää, onko hän kanssani sama mieltä loogisen päättelyn seurauksena, vai ihan vahingossa.

Se hänessä vähän häiritsee, ettei hän halua ostaa hävittäjiä, mutta ei kukaan ole täydellinen, ja puoluettahan näissä vaaleissa vain äänestetään.