maanantai 15. tammikuuta 2018

Presidentin valinnasta tavallista lyhyemmin

Päiväkotia ehdittiin kokeilla kaksi päivää yhteensä neljän tunnin ajan, ennen kuin iski se, mistä aina varoitellaan. Ankara ripulioksennustauti siis. Ei minuun, mutta naisväkeen. Piti minunkin sitten ottaa viikonloppu sairaslomaksi, koska emännälle tulee merisairauskohtauksia sohvalla maatessaankin.

Kummaa byrokratiaa tuo saikkujuttukin. Lääkärintodistus pitää ottaa lapsen eikä emännän nimellä, että minä saan olla poissa töistä, koska johtoportaan mielestä sairas lapsi vaatii hoivaa, kun taas emännän sairaus ei ilmeisesti kuulu minulle millään lailla. Todellisuudessahan terveen vauvan hoitaminen ei ole merkittävästi lokoisampaa kuin sairaankaan, kun taas emännän sairastaminen vaikeuttaa asioita aika oleellisesti.

Asiaan. Presidentinvaalit ovat tulossa. Ajattelin, että tekisin taas samanlaisen vaalikonepostauksen kuin olen aiemmin tehnyt kunta-, eduskunta- ja eurovaaleista, eli kävisin kysymykset yksitellen läpi ja sitten esittelisin minulle tarjotun ehdokkaan. Sitten totesin, etten jaksakaan. Onhan tuo jo tehty kolmeen kertaan, ja samat kysymykset niissä pyörivät.

Laura Huhtasaarta ne minulle tarjoaisivat kumminkin. Eihän näissä vaaleissa ole kuin kaksi ehdokasta: Huhtasaari ja kaikki muut. Meinaan vaan, että presidentillä ei nykyään ole sen merkittävämpiä tehtäviä kuin puheiden pitäminen, ja nyt valitaan se, puhutaanko niissä puheissa Suomesta vai Suomen kansainvälisestä vastuusta.

Onhan siellä tietysti Paavo Väyrynen, joka on sen mittaluokan poliittinen supertähti, että häntä tullaan tietyissä piireissä äänestämään vielä 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin, mutta jos vanhempani eivät äänestäneet häntä valtaan silloin, kun hän vielä oli keski-ikäisyytensä voimissa, en minäkään taida jaksaa. Vähän sama juttu kuin se, etten minä enää tässä iässä jaksa ruveta fanittamaan Madonnaakaan, vaikka hänellä onkin muutamia hyviä biisejä.


Mutta joo, nyt ei ole kyse niinkään siitä, ketä äänestäisin, vaan siitä, kannattaako vaivautua äänestämään lainkaan vaaleissa, joiden lopputuloksella ei ole käytännön merkitystä ja joissa virkaatekevän presidentin kannatus huitelee lukemissa, joille Vladimir Putinkin olisi kateellinen. Senkään takia en viitsi tehdä mitään syväluotaavaa vaalikonetekstiä.

Onneksi äänestyspäätöksen voi tehdä helpommallakin metodilla. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kun valitsee äänestettävänsä, ei kannata keskittyä vain siihen, mitä ehdokas itse sanoo. Asiansa osaava poliitikko osaa kyllä puhua vaikka pikkulasten syömisestä niin, että kuulija alkaa ennen pitkää pitää sitä kohtuullisena, järkevänä ja kannatettavana toimintana. Oleellisempaa onkin kiinnittää huomiota siihen, millaisilla argumenteilla häntä vastustetaan. Erityisesti siihen, ovatko vasta-argumentit järkevämpiä kuin ehdokkaan omat argumentit, vai ovatko ne pelkkää riehumista ja mölinää.

Esimerkiksi Huhtasaarta vastustetaan kivittämällä hänen ikkunansa rikki ja kutsumalla häntä "homohuoraksi" (mikä on sinänsä aika erikoinen syytös, ottaen huomioon, että hän ei ole profiloitunut erityiseksi seksuaalivähemmistöjen asioiden ja seksuaalisen vapaamielisyyden esitaistelijaksi, vaan niiden luulisi olevan juuri hänen vastustajiensa juttu).

En ainakaan muista kuulleeni, että edes vihervasemmiston suosikki ja äärioikeiston inhokki Pekka Haavisto, muista ehdokkaista puhumattakaan, olisi joutunut kärsimään tuollaisesta. Voidaan siis päätellä, että Huhtasaarella on kaikkein väkivaltaisimmat ja vähäjärkisimmät vastustajat. Ja koska hänen vastustuksensa on tuota tasoa, eikä häntä vastaan keksitä muita asiaperusteita kuin kreationismista jauhaminen ja puolivillaisia logoplagiointisyytöksiä, voidaan päätellä, ettei hän kovin väärässä voi olla. Minun on siis näissäkin vaaleissa mentävä paikalle ja äänestettävä Huhtasaarta, jos ei muuten niin ihan vaan tuon porukan kiusaksi.

Eihän Huhtasaarikaan täydellinen ole. Mainittu kreationismi edustaa harhaista maailmankuvaa, mutta toisaalta Haaviston siviilipalvelustaustakin edustaa harhaista maailmankuvaa, eivätkä hänen äänestäjänsä näytä pitävän sitä merkittävänä ongelmana. Ehkä siis pieni kreationismikin voidaan katsoa läpi sormien. Lisäksi koiraihmiset ovat aina vähän epäilyttäviä.

Kissat ovat parempia.

Eipä täydellistä ehdokasta olekaan, ainakaan ennen kuin itse lähden ehdolle. Sitä odotellessa, näillä mennään.

Pahoittelen, jos tekstissä on kirjoitusvihreitä. Prkl kun nykyään on pakko juoda saunakaljakin 5,5-prosenttisena, niin ei meinaa osua oikeisiin nappeihin. Eikö kukaan enää ajattele lapsia?

14 kommenttia:

  1. Miten niin pakko?? Kai sitä keppanaa saa edelleenkin kaupoista. Ja onhan siellä ykköstäkin:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Kyllähän minäkin kisseistä pitäisin, mutta kun tuo allerkia vaivaa. :(
    Siispä olen koiras-immeinen. :)

    VastaaPoista
  3. Siviilipalvelustausta on myös Jussi Halla-aholla, ja tietyt tahot ovatkin pyrkineet käyttämään sitä lyömäaseen tapaisena.
    Asianomainen lausui itse asiasta kuultuna eräässä haastattelussa, että se oli se valinta, jonka hän teki 19-vuotiaana ja jota katui jo parin vuoden kuluttua, mutta eipä sitä enää voitu perua.

    Presidentinvaaleissa äänestämisen merkityksestä olisin sitä mieltä, että ääni muille kuin Sauli Väinämölle on protestiääni, mutta sellaisen voi antaa tyylikkäästikin.
    Ja joka tapauksessa meiltä kysytään, kenet haluamme pressaksi. Tässä maailmassa kun on sellaisiakin demokraattisia kansantasavaltoja, joiden kansalaisilla tällaista oikeutta ole eikä kyllä paljon muutakaan.

    Protestoikaamme siis äänestämällä Laura toiselle kierrokselle, jolloin eräs toimittelija joutuu tatuoimaan otsaansa Ilja Janitskinin nimen ja syömään hatullisen sitä itseään!

    VastaaPoista
  4. Tämä on melko järkyttävää tämä, että joudun vieläkin ostamaan kaiken tai melkein kaiken nauttimani oluen Alkon myymälöistä. 5,5-prosenttia ei riitä. Ja vaikka riittäisi, niin Varustelekalla on vielä paljon oppimista oluitten määrittelemisessä. Jakaa oluet vaaleisiin ja tummiin sen sijaan että ensisijainen jaotteluperuste olisi jako pohjahiiva- ja pintahiivaoluisiin!

    Äänestäisin muuten varmaan Pekka Haavistoa, mutta kun hän ei ole profiloitunut kansallisena ehdokkaana, niin äänestän sitten Laura Huhtasaarta.

    PS. Onko tohtori Viha eli Hallis todellakin tehokkaasti katunut siviilipalveluselämäänsä?

    VastaaPoista
  5. Katsoppa vaan Qroq, siinä käy niin kuin niissä piireissä on tapana, että hirmuisen uhon jälkeen kissa syö kannantakaset. Sama kuin sen yhen papin Tansaniaan vai mihin se muuttikaan. Paljon porua vähän villoja. Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Olemme saaneet seurata saippuaoopperaa Kaunis ja Röyhkeät, juoni oli ennalta arvattu.
    Arvioita prospekteista on riittänyt. Esim. Sanden analyysi http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/01/sauli-niinisto-katastrofipresidentti.html
    Myös Virolaisen sarjatuli tuo oman värinsä taistoon http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2018/01/1129-sauli-niiniston-kannatus-laskussa.html
    Nimim: ei tarvi vipata, mulla on jo viitonen

    VastaaPoista
  7. Huomenta, Huru-ukko, 1/17, Qroquius, Tom ja Veijo, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Huru-ukko: Tuohan nyt on aivan absurdia.

    1/17: No, pakon edessä hyväksyttäköön. Henkilökohtaisesti suosittelen kuitenkin allergiaystävällisiksi lemmikeiksi käärmeitä.

    Qroquius: Joo, Halla-ahokin on sivari, mutta ymmärtääkseni hän on osoittanut asiasta sitä "tehokasta katumista", joten se voidaan antaa anteeksi.

    Suomessakin on tahoja, joiden mielestä meillä ei pitäisi olla oikeutta haluta vääränlaista presidenttiä, joten jo sekin riittää syyksi äänestää sellaista.

    En ole kuullut tuosta toimittelijan lupauksesta, mutta ennustustaitojen ja argumentaation tason perusteella arvaan kyseessä olevan eräs Saska. Tosiaan, uskon kun näen kuvallisen todisteen lupauksen toteuttamisesta, mielellään Tansaniassa otettuna yhteiskuvana punapapin kanssa.

    Tom: Niin, eihän tämä kovasti tapeltu prosentinkorotus juuri mihinkään vaikuta. Oikeastaan ainoa muutos itselleni on, että kun olen jo käynyt paikallisten markettien erikoisolutvalikoiman läpi moneen kertaan, nyt saan pitkästä aikaa jotain uuttakin. minä en ole niin tarkka luokittelujen suhteen, vaan minulle riittää jaottelu tummiin ja vaaleisiin, koska tummempi maistuu paremmalta.

    Olenkin tässä harkinnut, että jos toiselle kierrokselle pääseekin Haavisto, ehkä äänestänkin häntä. Ihan vaan että pääsee naureskelemaan tiukkapipoisempien ulkomaiden reaktioille.

    Veijo: Joo, Kokoomus on nilkkien ja bandiittien puolue, joka on jotenkin onnistunut rakentamaan itselleen paremman imagon kuin mikään muu puolue. Onhan siellä joitain fiksujakin ihmisiä, joita voisi jopa äänestääkin, jos he kuuluisivat johonkin toiseen puolueeseen. Niinistön äänestäminen ei innosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut Saska, vaan tällainen tapaus:

      https://mvlehti.net/2017/08/07/jori-eskolinin-lupaus/

      Marjaana-pastoritar tuskin on Tansaniassa. Todennäköisemmin kirkko ohjasi hänet työterveyshuollon kautta vapaaehtoisen tahdonvastaiseen laitoshoitoon, kun hänen käyttöarvonsa oli kulutettu loppuun.

      Mikäli oletukseni hänen nykyisestä tilanteestaan pitää paikkansa, soisin toki kovasti hänen poseeraavan yhteiskuvassa Jorin, Saskan ja lukuisten muiden uusien osastokavereidensa kanssa.

      Poista
  8. Väyrysen valituksi tulo merkitsisi hyvää viihdettä, ja mies pääsisi sitten eläkkeelle lähtemään, ettei tarvitse elää vielä sadan vuoden päästä yrittäessään yhä päästä presidentiksi.

    Mutta olen ajatellut, että Haaviston presidentiksi tulo merkitsisi vielä suurempaa viihdettä. Ja miehestä olisi ehkä presidenttinä vähemmän haittaa Suomen tasavallalle kuin Väyrysestä.

    VastaaPoista
  9. Laura ei ole tainnut pitää uskontoa tai siihen liittyviä asioita mitenkään erityisemmin esillä. Ei ainakaan enempää kuin Pekka Haavisto uskoaan jälleen syntymiseen. Siitä ei tosin toimittajat ole pahemmin Pekalta kyselleet. Ehkä syytä olisi. Minua ainakin kiinostaisi tietää uskooko Pekka oikeasti olevansa uudelleen syntynyt J.K. Paasikivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ovat Juho-Kustin jäänteet ehtineet pilaantua joulukuun 1956 ja kesän 1957 välisenä aikana...
      Toisaalta, jos Pekka on J-K:n reinkarnaatio, hänellä voi olla lupa käyttää J-K:n oppiarvoja hoidellessaan maailman ongelmia. Juho-Kustin kiinnostusta hiusmuotoiluun en tiedä, mutta tuskin se Pekan persehtyneisyyttä sillä alueella koskaan edes hipaisi.

      Poista
  10. Huomenta taas, Qroquius, Tom, sinä kolmas ja Veijo, ja kiitos kommenteista.

    Qroquius: Jahas, Eskolin, toinen samanlainen ideologisten liuottimien imppaaja.

    Ilmeisesti Marjaana oli perunut päätöksensä melko pian. "Läheiset kokivat, etteivät halua, että menen pois, vaan rakennan elämää täällä. On paljon ihmisiä, joiden kanssa haluan elää kaikesta huolimatta." Jep jep.

    Tom: Väyrynen toki ansaitsisi jo päästä presidentiksi. Haavistossa minua pelottaa se, että hän luultavasti jatkaisi haloslaisella maailmanparannuslinjalla. Toki hän ei ole höperehtivä dementikko, joten jälki ei ehkä olisi ihan niin pahaa, mutta kyllä minä uskoisin, että Väyrysestä olisi vähemmän haittaa.

    Ano ja Veikko: Ainakaan nopean googletuksen perusteella Haavisto ei itse ole väittänyt olevansa Paasikiven reinkarnaatio, vaan tämän teorian on esittänyt joku hänen hörhömmistä puoluetovereistaan. Paasikivellä saattoi olla kiinnostusta hiusmuotoilua kohtaan, koska luullakseni oikeanmittaisen siilitukan ylläpito vaatii säännöllistä parturointia, mutta eipä sillä ole mitään väliä.

    Lauralta voisi kyllä lopettaa niiden uskontojuttujen tivaamisen. Alkaa vaikuttaa siltä, että Suomessa on paljonkin porukkaa, joka ihan oikeasti uskoo koulujen vaihtavan opetussuunnitelmiinsa evoluution tilalle kreationismin saman tien, jos Laura valitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hörhö oli Timo Harakka, jota vihreät ja toimittajat pitävät melkoisessa arvossa. Asiassa on nimen omaa se puoli, että ehdokas saattaa olla kiinnostunut itämaisista uskonnoista ja väitteessä on toinen puoli totuutta? Miksi sitä ei siis kysytä suoraan? Itse olen suvaitsevainen ihminen eikä minua asia haittaa vaikka olisi tosikin. Ei haittaa ainakaan ihmisiä, jotka Pekkaa äänestävät. Ei varmaan ainakaan enempää mitä Lauran uskonnolliset käsitykset maailman luomisesta niitä ihmisiä, jotka häntä äänestävät.

      Poista
  11. Tiedä onko Haavisto Paasikiven reinkarnaatio vai eikö ole, mutta onhan hänellä paljon muita arvopohja-avuja, joita on hyvä olla nykyisen Suomen pressaksi pyrkiessä. Ja ne eivät ole yhtään sen hörhömpiä kuin tuo reinkarnaatiotarina.
    https://beta.oikeamedia.com/o1-31727
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000905209.html

    Aika velikulttia, nuo vihreät ylioppilaat.

    VastaaPoista