Feministinen kirjallisuushaaste 3: Yhteenveto

Tämän talven lukijakartoitusgallupissa ilmoittautui 91 lukijaa. Tänä vuonna en erotellut tuttuja ja tuntemattomia, vaan kysyin, onko täällä sellaisiakin vakiolukijoita, jotka olisivat kanssani eri mieltä. Yllättäen jopa neljä tunnusti. 64 kertoi lukevansa juttujani, koska ovat samaa mieltä, ja kaksi piti tarjonnastani, vaikka olivat uusia tuttavuuksia. Kukaan satunnainen paikallehortoilija ei kertonut vastustavansa ilosanomaani.

Kaksi vastaajaa ei ymmärtänyt kysymystä, ja peräti 19 vaati isoja tissejä. Aloittakaamme siis tämä feministishenkinen teksti viehättävän assistenttini Denisen vastauksella:

Asiaan. Reilu vuosi sitten kolumnisti Maria Pettersson toi esille epäkohdan, että suurin osa miehistä ei lue lainkaan naisten kirjoittamia kirjoja ja että se on ongelma, koska sellainen on ihan junttia. Tutkiskelin hänen sanojaan sydämessäni ja järkytyksekseni huomasin, että se päti minuunkin. Omistamistani kirjoista alle 7 % oli naisten kirjoittamia.

Samassa yhteydessä Pettersson haastoi kaltaiseni juntit lukemaan naisten kirjoja. Tai ei suoraan haastanut, mutta vihjasi sinnepäin väittämällä allekirjoittanutta sivistymättömäksi, mainitsemalla sitten ihmisten harrastavan sellaista, että lukevat vuoden verran vain tietynkaltaisten kirjailijoiden teoksia, ja ottamalla lopuksi itse tavoitteekseen lukea n. 18 eri vähemmistön kirjoittamia teoksia.

Koska nobody calls me chicken ja jippikaijei motherfucker ja muita latteuksia, tartuin haasteeseen. Samassa yhteydessä esitin vastahaasteenkin, johon keräsin omia lukusuosituksiani, mutta antaa muiden kirjoitella siitä.

Hehheh, te varmaan luulitte, että olin jo unohtanut koko jutun. Ehei; voin ylpeänä kehua, että vuonna 2017 luin ainoastaan naisten kirjoittamia kirjoja, kuten luvattu oli. Nyt käyn ne läpi ja pohdin lopuksi, kannattiko.

Sitä ennen lanseeraan käsitteen "toiseuspiste". Koska kuulemma kirjailijan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on väliä, ja on sitä parempi, mitä useampaan vähemmistöön kirjailija kuuluu, aion nyt pisteyttää lukemani kirjat sen mukaan, kuinka monella tavalla kirjailija minusta poikkeaa. Kriteerejä ovat Petterssonin määritteleminä ainakin sukupuoli, kansallisuus, uskonto, ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus.

No niin, tässä koko läjä:

Marge Piercy - Woman on the Edge of Time. Tämä ei ole niinkään romaani kuin utopistinen pamfletti, jossa kirjailija kuvailee ihanneyhteiskuntaa, jossa kaikilla on kivaa, kaikki toimii anarkistisesti itsekseen eikä kukaan tee pahaa kenellekään, ilman turhia pohdintoja siitä, miten se on mahdollista ja millaisia uhrauksia se ehkä vaatii. Ainoa lukemistani, jonka sain aikaiseksi arvostella blogiini. Pahoittelut siitä, varsinkin, kun se oli koko vuoden lähes heikoin tekele. Silloin annoin pisteiksi 2,5/5, mikä sekin tuntuu näin jälkikäteen anteliaalta. Toiseuspisteitä Piercy antaa 2, koska on amerikkalainen nainen. Tässä vaiheessa suomalainen feministi saattaa huomauttaa, että amerikkalaiset eivät edusta riittävän toisenlaista kulttuuria ansaitakseen pisteitä, mutta jos heidän amerikkalaisilta kollegoiltaan kysyisi, edustaako suomalaisuus toiseutta, varmasti vastaus olisi myöntävä.

Ursula Le Guin - The Dispossessed. Myös anarkistinen utopiaromaani, jossa riistokapitalistiselta planeetalta paennut siirtokunta on perustanut anarkokommunistisen yhteisön naapuriplaneetalle, ja useiden sukupolvien jälkeen päähenkilö anarkistiplaneetalta saapuu tarkkailemaan kapitalistiplaneettaa. Tässä yhteiskunta on kuvattu paljon elävämmin ja uskottavammin kuin Piercyn tekeleessä: anarkistit eivät elä yltäkylläisyydessä ja välillä jopa kuolevat nälkään; anarkistinen ajattelu ei tule ihmisiltä täysin luonnostaan, vaan he joutuvat vahtimaan poliittista puhdasoppisuutta ankaralla vertaispaineella; ja johtoneuvostot, joita anarkistien on ollut pakko perustaa saadakseen hommansa organisoiduksi, ovat huomaamatta saaneet hyvinkin autoritaarisia piirteitä. 3/5 pistettä. Vaikka maailma on mielenkiintoinen, tämäkin kirja jää juonensa puolesta melko köyhäksi, eikä mielenkiintoisia juonielementtejä käytetä läheskään tarpeeksi. Myös 2 toiseuspistettä.

Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen. Pikkutyttö seuraa vierestä 30-luvun Amerikan etelävaltioiden junttiseuduilla, kun hänen lakimiesisänsä puolustaa valkoisen tytön raiskauksesta syytettyä mustaa miestä. Todisteiden mukaan mies on selvästi syytön, mutta hänet on silti hirtettävä ihan vaan periaatteesta, ja hänen puolustamisensa tarkoittaa perheelle sosiaalista itsemurhaa. 5/5 pistettä. En ihmettele, että tästä on tullut niinkin maineikas klassikko. Mielenkiintoinen pääjuoni, monia sulavasti yhteensopivia sivujuonia, mielenkiintoisia henkilöitä, miellyttävää kieltä. Toiseuspisteitä Lee antaa 2 kuten edellisetkin. Vahvojen epäilysten mukaan Lee olisi ollut lesbo, mutta koska tätä ei ainakaan nopean googletuksen perusteella ole vahvistettu, jätetään kolmas piste antamatta.

Leena Lander - Käsky. Suomalaista välillä. Sisällissodan aikana nuori jääkäri saa tehtäväkseen kuljettaa vangitun punaisen naisen oikeudenkäyntiä varten kenttätuomioistuimeksi muutettuun entiseen mielisairaalaan. Matkan aikana he viettävät kahdeksan päivää autiolla saarella ilman yhteyttä ulkomaailmaan, ja tapausta tutkiva viiniä lipittävä tuomari ottaa tehtäväkseen selvittää, mitä he saarella keskenään puuhastelivat. 3,5/5 pistettä. Nykykirjallisuudessa ei oikein voi välttyä "punaiset = hyvä, valkoiset = paha"-asetelmalta, mutta tässä se ei pistänyt silmään niin pahasti kuin olin pelännyt. Enemmän minua harmitti se, että kun koko kirjan ajan mieltäni oli jäytänyt pelko siitä, että tämänkin kirjan loppuratkaisu on juuri se sama vanha, joka tällaisiin aina poikkeuksetta laitetaan, niin kyllähän se oli. Tapanani ei ole paljastaa loppuratkaisuja, mutta ette te tästä oikeasti ylläty. Jääkäri auttaa punavangin pakoon ja haavoittuu itse kuolettavasti samalla, ja tuomari ampuu itsensä. Vaikka kirja muilta osin oli jännittävä, tunnelmallinen ja erinomaisesti kirjoitettu, en tuon loppuratkaisun takia voi antaa korkeampia pisteitä. 1 toiseuspiste Landerin naiseudesta.

Gillian Anderson & Jeff Rovin - Liekkien näkijät. Lastenpsykologi tutkii muutamaa eri maissa asuvaa ihmistä, joilla on samanlaisia outoja sairauskohtauksia. Samalla arkeologit löytävät oudosti kuvioituja muinaisjäänteitä, joiden mystinen energia tappaa porukkaa. Näillä kaikilla on yliluonnollinen yhteys Antarktiksella muinoin asuneeseen sivilisaatioon. 1/5 pistettä. Entinen X-Files-tähti Anderson on kokeillut taitojaan monella eri taiteen ja viihteen alalla, mutta kirjallisuus olisi saanut jäädä väliin. Juoni on kliseinen ja teksti on yksinkertaista, mutta silti raskaslukuista, vaikka apuun oli pestattu useita kymmeniä kirjoja monesta eri aihepiiristä tuottanut ammattikirjailija. Kirja on aika lyhyt, mutta se tuntui pidemmältä kuin mikään muu näistä, eikä hyvällä tavalla. 2 toiseuspistettä.

Tiina Korhonen - Rautasaappaiden kaiku. Aiempien tekstieni kommentteihin tuli paljon ehdotuksia kirjoista, jotka minun kannattaisi sisällyttää haasteeseeni, mutta tämä oli niistä ainoa, jonka sain käsiini. Pääasiassa suomalaisista vapaaehtoisista koostuva ryhmä SS-sotilaita seikkailee itärintaman verisissä ja kaoottisissa taisteluissa. Sinänsä tämä on tyypillinen sotaromaani, jossa ei ole selkeää juonta, vaan jossa seurataan monipuolista hahmovalikoimaa ryyppäämässä, tappelemassa, kiroilemassa ja yrittämässä pysyä hengissä, mutta siinä lajissa tämä on erinomainen, lähes Tuntemattoman sotilaan veroinen. 5/5 pistettä ja kunniamaininta siitä, että oli feministisen kirjallisuushaasteen paras kirja. 1 toiseuspiste etunimen perusteella; Tiina Korhosesta ei oikein tahdo googlettamalla löytää mitään tietoja, ja aikaisempien tekstieni kommenteissa esitettiin sekin mahdollisuus, että kyseessä olisi salanimellä esiintyvä miespuolinen kirjailija, mutta ei anneta vahvistamattomien spekulaatioiden vaikuttaa pisteytykseen. Blogistikollegani Tom Kärnä luki tämän myös juuri hiljattain ja kirjoitti yksityiskohtaisemman arvostelun.

Octavia E. Butler - Dawn. Lähitulevaisuudessa ihmiskunta on lähes tuhonnut itsensä ydinsodassa, ja Sopivasti paikalle osuneet alienit ovat pelastaneet muutamia ihmisyksilöitä tarkoituksenaan uudelleenkansoittaa maapallo heidän jälkeläisillään. Jekkuna on sellainen ehto, että alienit sulauttaisivat ihmisiin omaa DNA:taan, jolloin ihmiskunta saisi jatkaa olemassaoloaan, mutta muuttuneena ja vieraana. Päähenkilölle annetaan tehtäväksi valmentaa ja kouluttaa ryhmä ihmisiä uudisasukkaiksi, mutta samalla hän kamppailee sen kysymyksen kanssa, kannattaako koko touhu lainkaan, jos tulevaisuuden ihmiset eivät oikeasti ole ihmisiä. 4/5 pistettä ja kunniamaininta mielenkiintoisimmasta ideasta. Välillä homma meni tunteista jaaritteluksi, ja ärsytti kirjailijan tapa kuvata miehet aggressiivisina juntteina, joiden ainoa motivaatio on saada seksiä, vaikka väkisin jos ei muuten. Toisaalta naiset kuvattiin typerinä ja mielipiteettöminä kanoina, jotka mieluumin roikkuvat miehissään kuin tekevät mitään itse, joten siinä mielessä kirja on aika tasa-arvoinen. Alieneilla on kolmas sukupuoli, ooloi, jonka jäsenet ovat alienyhteiskunnan tasa-arvoisimpia jäseniä urosten ja naaraiden ollessa lähinnä avustajan roolissa. Päähenkilön alienit määrittävät ooloiksi, vaikka ihmisten rajoittuneemmalla asteikolla hänet mielletään naiseksi. 3 toiseuspistettä naiseudesta, amerikkalaisuudesta ja listan tummimmasta orvaskedestä.

Virginia Woolf - Orlando. Päähenkilö syntyy 1500-luvulla ja elää 1900-luvun alkupuolelle asti kiertäen maailmaa ja tarkastellen eri aikakausia, ja muuttuu jossain vaiheessa yllättäen miehestä naiseksi. 2/5 pistettä. Tämän piti olla humoristinen ja vauhdikas. No ei ollut. Tuon aikakauden brittikirjallisuus on yleensäkin puuduttavaa luettavaa, ja ymmärrän toki, että tekstin oli osittain nimenomaan tarkoitus parodioida sellaista, mutta silti. 3 toiseuspistettä brittinaiseudesta ja lesboudesta.

Jennifer Egan - Sydäntorni. Amerikkalainen bilehile saa kutsun keskieurooppalaiseen keskiaikaiseen linnaan, jota hänen serkkunsa restauroi hotellikäyttöä varten. Linnan keskitornissa asuu yhä linnan aiemmin omistaneen aatelissuvun viimeinen jäsen, joka ei suostu luopumaan perinnöstään, vaan aiheuttaa ongelmia. Päähenkilö joutuu murehtimaan, onko vanha ruhtinatar oikea ihminen vai jokin demoni, vai onko koko touhu vain serkun kehittämä monimutkainen kostojuoni teininä tehdystä liian pitkälle menneestä pilasta. 4,5/5 pistettä. Oikein viihdyttävä, vaikka loppuratkaisu ei oikein tarjoakaan vastauksia mysteereihin. Osittain tämä selittyy sillä, että kirjan päähenkilöksi on (ihan toimivasti) valittu henkilö, joka ei kuitenkaan ole varsinaisen tarinan päähenkilö, ja siksi vain puolen pisteen miinus. 2 toiseuspistettä.

Vain yhdeksän kirjaa. Vuodessa. Säälittävää. Lukioaikoina meni tuon verran kuukaudessa. No, ei voi mitään.

Mitä tästä haasteesta jäi käteen? Ensinnäkin yhdeksästä kirjasta sain 18 toiseuspistettä, että kai jonkin sortin tasa-arvoa sain ajettua. Oli kirjoja, jotka olisin joka tapauksessa lukenut ilman haastettakin, vaikka paljon myöhemmin, ja oli kirjoja, jotka minulta olisivat jääneet lukematta kokonaan. Osasta olen oikein iloinen, että luin, mutta osa olisi saanut jäädäkin lukematta. Oli erinomaisia kirjoja ja ala-arvoisia kirjoja. Ei ollut pelkkää scifiä ja sotaa, kuten aluksi suunnittelin, vaikka olisin minä vuodeksi löytänyt lukemista pelkästään niistäkin.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen, mutta loppupäätelmäni tuskin miellyttää haasteen esittäneitä feministejä. Havaitsin nimittäin selvästi, että naisten kirjoittamat kirjat poikkeavat oleellisesti miesten kirjoista. Siinä missä mieskirjailijat keskittyvät jännittävään ja mielenkiintoiseen juoneen, naiskirjailijat keskittyvät henkilöidenvälisiin suhteisiin ja heidän tunteisiinsa. Mieskirjailijoilla henkilöt saattavat jäädä latteiksi, tylsiksi ja stereotyyppisiksi, kun taas naiskirjailijoilla juonenkuljetus saattaa unohtua kokonaan useiden kymmenien sivujen ajaksi ja loppuratkaisukin jää usein mitäänsanomattomaksi. Poikkeuksia toki on paljon ja niitä mahtui tähänkin mukaan, mutta jo yhdeksässä kirjassa huomasi selvän trendin.

On täysin lukijasta kiinni, kumpaa pitää pahempana puutteena, eikä tarkoitukseni olekaan ottaa kantaa siihen, minkä sukupuolen edustajat ovat parempia kirjailijoita. Kysyntää varmasti riittää molemmille, joten on hyvä, että tarjontaakin riittää. Tulin kuitenkin osoittaneeksi vääräksi feministisen väittämän, että kannattaisi lukea tasapuolisemmin eri sukupuolten kirjoja sillä oletuksella, ettei sukupuolella ole väliä. Koska miehet ja naiset kirjoittavat eri tavalla, on täysin perusteltua pitää toisesta tyylistä enemmän kuin toisesta. Kohdistui valinta sitten miesten tai naisten kirjoihin.

No niin. Kun ahmin vuoden verran pelkkiä tyttöjuttuja, täytyi ottaa kuurin päätteeksi kunnon vastalääke.

Lee Child - Tappotahti. Entinen sotilaspoliisiupseeri, Tom Cruisen tähdittämästä elokuvastakin tuttu Jack Reacher, kiertelee amerikkalaisissa pikkukaupungeissa muuten vaan hortoilemassa, kun tulee syytetyksi murhasta ihan vain koska on ainoa muukalainen. Hän alkaa itse tutkia asiaa välttääkseen tuomion ja paljastaa valtavan rikosoperaation, jossa on mukana korkean profiilin kaupunkilaisia ja jonka suojelemiseksi väkivallassa ei pihtailla. 4/5 pistettä, miinusta em. stereotyyppisistä henkilöistä sekä juonessa vilahtelevista liian epätodennäköisistä yhteensattumista. Toimii tämä silti feministihaasteen jälkeen. Annanpa pienen lukunäytteen:

Olin tappanut yhden miehen ja sokeuttanut toista. Minun oli aika kohdata tunteeni, mutta en tuntenut juuri mitään. Oikeastaan en yhtään mitään. Ei syyllisyydentunnetta, ei katumusta. Ei minkäänlaista.  Tuntuu kuin olisin jahdannut kahta torakkaa vankilan pesutiloissa ja tallonut niitä. Mutta torakka on sentään jonkinlainen ymmärrettävissä oleva, järjellinen ja kehittynyt olio. Ne pesutilaan tulleet tyypit olivat syöpäläistä pahempia. Olin potkaissut yhtä kaulaan, ja hän oli tukehtunut kurkunpäänsä murskaannuttua. No, paska nakki. Hänhän tappelun aloitti. Eikö niin? Se että käy minun kimppuuni on kuin työntäisi auki oven, jota on kielletty avaamasta. Oli hänen ongelmansa, mitä oven toisella puolella odotti. Hänen riskinsä. Jos se ei häntä miellyttänyt, hänen ei olisi pitänyt avata sitä saamarin ovea. Kohautin harteitani ja unohdin koko jutun.

Kunnon äijäenergiaa. Ja tosiaan, saa Childista vielä yhden toiseuspisteenkin.