sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ikäviä faktoja leikkauspolitiikasta

Kuten muistamme, Suomeen saatiin niin oikeistolainen hallitus kuin Suomen poliittisessa ilmapiirissä on ylipäätään mahdollista, eli varojen-mukaan-vasemmistolainen hallitus. Jo vaalitulos aiheutti tuoreeltaan viihdyttäviä avautumisia siinä väestönosassa, jonka mielestä lompakkoon ei ole katsomista silloin, kun on aatteesta kyse, kuten esim. tämä löytämäni keskustelu:

Henkilö 1: Sanottakoon, että jos olit äänioikeutettu, etkä äänestänyt näissä vaaleissa, niin sulla ei oo mitään asiaa valittaa.

Henkilö 2: Sanottakoon, että jos olit äänioikeutettu, etkä olisi äänestänyt perussuomalaisia, mutta et äänestänyt, en halua että valitat ollenkaan.

Henkilö 3: Sanottakoon, että jokainen saa valittaa perseensä pohjasta, koska vaikka kaikki äänioikeutetut olisivat äänestäneet, niin vaalitulos näyttäisi silti lähestulkoon samalta, koska vanhuksia jotka äänestää suurimpia (juntti)puolueita on vitusti vaan enemmän kuin meitä fiksumpia vasemmalle sijoittuvia nuoria.
Joko kaikki ovat lopettaneet ilmaisulle "fiksumpia vasemmalle sijoittuvia nuoria" naureskelemisen? Eikö? No, odotetaan vielä hetki.


No niin. Nyt hallitus on kai pusertanut ulos jonkinnäköistä toimintasuunnitelmaa, ja valittaminen on parantunut siinä mielessä, että nyt jo tiedetään, mistä valitetaan, eikä tarvitse puhua ympäripyöreitä rasismista ja kapitalismista. En ole jaksanut perehtyä hallituksen ohjelmaan, mutta sen verran olen kuullut, että leikata meinataan. Julkisista palveluista ja sosiaalituista. Varmaan jostain muustakin, mutta ainakin nyt niistä, eikä näin kuulemma saisi tehdä, koska silloin leikkaukset kohdistuvat "vähäosaisimpiin".

En nyt aiokaan ottaa kantaa mihinkään yksittäisiin leikkauskohteisiin, vaan vain kommentoida leikkausten aiheuttamia reaktioita. Periaatteessahan ymmärrän kyllä, ettei ole kivaa, kun leikataan. Siinä saattaa joutua opettelemaan tulemaan toimeen vähemmällä kuin ennen, ja enemmän olisi parempi. Jotkut tulevista toimenpiteistä saattavat jopa hankaloittaa minun henkilökohtaista elämääni. Tosielämässä ei kuitenkaan aina voida jättää jotain tekemättä siksi, että se ei ole kivaa.

Leikkaukset eivät johdu siitä, että meillä on oikeistohallitus, vaan siitä, että meillä on persaukinen valtio. Suomi kuluttaa enemmän rahaa kuin tienaa, mikä näkyy kasvavana velkana. Vaihtoehtoja on kolme:

1) Leikataan nyt jonkin verran,

2) Jatketaan vielä neljä vuotta entiseen tyyliin, kunnes sitten joudutaan leikkaamaan enemmän kuin nyt jouduttaisiin,

3) Jatketaan senkin jälkeen entiseen tyyliin, kunnes talous romahtaa ja palvelut ja tuet lakkaavat kokonaan. Kreikassa valittiin aikoinaan tämä, ja ymmärtääkseni siellä ei nykyään ole monellakaan kivaa.

Sekin on ikävää, että leikataan nimenomaan köyhiltä, mutta keiltäs sitten? Rikkailta on hankala leikata tukia ja julkisia palveluita, koska he eivät yleensä käytä niitä. Rikkaiden veroja voi toki aina nostaa, mutta siinä ongelmaksi muodostuvat A) se, että rikkaita on niin vähän, ettei sillä saada muuta kuin hyvä mieli kommunisteille, ja B) se, että rikkaat voivat vapaasti valita asuinpaikkansa mistä päin maailmaa tahansa, ja jos heitä liikaa kuristaa, he häipyvät rahoineen maksamaan pienempiä veroja johonkin muualle.

Tietysti voitaisiin heikentää infrastruktuuria ja nostaa yritysten veroja, mutta sitten romutettaisiin niitä tahoja, joita tienaamiseen tarvitaan. Tuskin fiksut vasemmalle sijoittuvat nuoretkaan ovat sitä mieltä, että on aivan sama, kuinka köyhiä olemme, kunhan vain olemme kaikki yhtä köyhiä.

Noissa piireissä puhutaan mielellään "elvytyksestä" vaihtoehtona leikkauksille. Se ei tarkoita sitä, että velkarahalla tehdään investointeja teollisuuteen, kuten saattaisi luulla, vaan sitä, että laitetaan velkarahaa sosiaalitukiin, että saataisiin lisää rahaa pyörimään maan sisällä. En ole varma tämän logiikasta, mutta se taitaa mennä jotenkin niin, että jos esim. miljardi euroa jaetaan kansalle ja se kiertää taloudessa muutaman kierroksen, ja joka kerralla verottaja nappaa valtiolle joitain kymmeniä prosentteja, jotka taas jaetaan kansalle, bruttokansantuote on äkkiä kasvanut monella miljardilla. Sillä voidaan sitten maksaa pois alkusijoitus ja vähän vanhojakin velkoja, koska BKT on yhtä kuin valtion pankkitilillä oleva rahasumma tai jotain.

Pallokalatkin ovat tunnetusti erittäin nopeakasvuisia.

Sekin on kuulemma väärin, että EU:n ulkoa tulevat opiskelijat joutuvat jatkossa maksamaan lukukausimaksuja. Vähän vain on jäänyt epäselväksi, miten Suomi hyötyy siitä, että se tarjoaa ilmaisen koulutuksen muiden maiden asukkaille. Kai kyse sitten on kansainvälisyydestä, eli siitä, että on itseisarvoisen tärkeää, että pulpettia kuluttaa erivärisiä ihmisiä, ja yliopisto-opiskelijat voivat sen myötä sanoa tuntevansa porukkaa ympäri maailmaa ja tuntea itsensä kosmopoliiteiksi.

Suomessa kuulemma on maailman paras koulutus, tai ainakin melkein, ja usein kuulee julistettavan, että siitähän me saamme seuraavan menestysvientituotteen. Niin, miksipä ei. Nyt vain pitäisi ymmärtää käsite "vientituote". Se on jotain sellaista, minkä saamisesta ulkomaat maksavat rahaa. Niin kuin vaikka lukukausimaksuja koulutuksen kyseessä ollessa.

Mitäs vielä? Joo, kova on huoli myös siitä, että transseksuaaleja koskevia lakeja ei saada muutettua tälläkään kaudella, ja homoliittolakikin saatetaan kumota. Jo tämä itsessäänkin on ollut monelle riittävä syy vastustaa nykyistä vaalitulosta, talousnäkemyksistä riippumatta.

En nyt väitä, etteikö noissa olisi mitään säädettävää, tai että olisin noista asioista persujen kanssa aina läheskään samoilla linjoilla. Nyt on kuitenkin niin, että taloustilanne on muutamaa pykälää oleellisempi ongelma kuin se, saavatko transseksuaalit muuttaa passistaan yhden kirjaimen ihan vain pyytämällä ja saavatko homot sanoa avioliittoaan avioliitoksi.

Alkoholi ja tupakkakin kallistuvat. Ei haittaa, tarvitseehan Virokin vientituloja. Ja makeisvero. Pitää varmaan tässä jossain vaiheessa perehtyä oman suklaan tekemisen mahdollisuuksiin.

Meinasin laittaa vielä yhden kalakuvan, mutta tulikin vahingossa aksolotli.

Mutta saa nähdä, mitä tuleman pitää. Tuskin mitään, minkä voisi määritellä "kivaksi", mutta parempi sekin kuin tähänastinen "highway to Hell"-meininki.

9 kommenttia:

  1. Hyvin porstuoitu Porstuan isännältä. Komppikitaraa (Fender Stratocaster).

    Vaan jos mietitään näitä ”fiksumpia vasemmalle sijoittuvia nuoria” ja muuta porukkaa, jotka ovat kirjoittamastasi aiheesta turpakäräjiä käyneet, näkisin, että niitä on pääosin kaksi ryhmää:

    1. Ensimmäinen ryhmä, jonka mielestä tää on vaan niinqu hirveetä ja persut on niinqu kauheita ja paha mielikin tuli ja siinäpä se rääkymisen perusta pääosin sitten olikin. Ajattelukyky ei riitä sen pitemmälle.

    2. Se toinen, vähän fiksumpi ryhmä, joka hoksaa, että tulevaisuudessa näitä ”vähäosaisia” saattavat ollakin he itse, huolimatta mahdollisesta maisterin paperistaan, sillä he tajuavat olevansa akateemisten joko nykyisten tai tulevien suojatyöpaikkojensa kanssa yhteiskunnallisessa tulonjaossa suurinpiirtein sataprosenttisesti sillä saamapuolella, eivätkä he tajua varsinaisesta työnteosta muuta kuin sen, että H.C. Andersen kirjoitti jotain siihen viittaavaa sadussaan ”Pieni Tulitikkutyttö”.

    Nyt heillä on pelkona se, että tämä loisiminen saattaa joskus loppuakin, ja edessä on työn hakeminen. Siis oikean sellaisen. Pistäähän se veren kiehumaan.

    VastaaPoista
  2. Minä kannatan yksimielisesti leikkauksia, siitäkin huolimatta että olen nyt työttömänä.

    Kyllä kakaroidenkin kuuluu oppia se perusperiaate, että kuulu olla suu säkkiä myöden. Silloin kun huomataan, että on tuhlattu yli varojen, pitää asia korjata säästämällä. Eli turvat tukkoon ja rahahanat pienemmälle. Ei kiinni, mutta sen verran pienemmälle, että vaje tulee korjattua.

    VastaaPoista
  3. Kaikesta muusta voidaan leikata mutta ei puolustusmäärärahoista, kurin- ja järjestyksenpidosta, sisäisestä turvallisuudesta ja vastavakoilusta, ulkomaantiedustelusta eikä liikenneverkosta.

    1. Puolustusvoimien toiminta on turvattava joka sekunti. Vain näin voidaan pitää ulkoiset viholliset loitolla mieluiten jo pelotevaikutuksella. Sotalaitoksella pitää olla valmiudet toimia tosipaikassa. Sveitsin mallin mukaisesti varusmiehille kelpo päivärahat ja ase kotiin kun siirrytään reserviin. Puolustusbudjetin taso nostetaan 2-kertaiseksi per lärvi eli Norjan tasolle. Vanhat palvelusajat 240, 285 ja 330 takaisin. Kertausharjoituksia enemmän. Sotilastiedustelulle annetaan lisäpanostuksia ja opintomatkalle Amanin luokse: http://en.wikipedia.org/wiki/Military_Intelligence_Directorate_(Israel)

    2. Kuri ja järjestys on turvattava joka sekunti. Poliisi määrätään pois kyttäämästä kansalaisten nettikirjoitteluja ja mokueliitin lakeijat heitetään pois poliisihallinnosta. Muuten joudutaan turvautumaan vigilantismiin eli korttelipoliisiin, kansalaiskaartiin, ampumaseuroihin, metsästysseuroihin, nyrkkeilykerhoihin, kamppailulajikerhoihin...

    3. Sisäisen turvallisuuden valvonnan ja vastavakoilun täytyy toimia joka sekunti. Tämä on edellytys sille että maasta löydetään ja eliminoidaan ne jotka ovat sisäisiä vihollisia tai potentiaalisia sisäisiä vihollisia, jotka muodostavat turvallisuusriskin. Opintomatkalle Shin Betin luokse: http://en.wikipedia.org/wiki/Shin_Bet

    4. Ulkomaantiedustelun täytyy toimia joka sekunti. Tämä on edellytyksenä sille jos halutaan torjua etukäteen sellaiset henkilöt jotka muodostavat turvallisuusriskin tai potentiaalisen turvallisuusriskin. Näin estetään heidän pääsy tänne. Opintomatkalle Mossadin luokse. http://en.wikipedia.org/wiki/Mossad

    5. Liikenneverkon täytyy toimia joka sekunti, että maata voidaan hallita, ja että voidaan käydä kotimaankauppaa ja ulkomaankauppaa. Siksi maantiet, rautatiet, satamat, lentokentät, ja tietoliikenneyhteydet on pidettävä kunnossa joka sekunti.

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Ykä, Turkkulaanen ja Vieras, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Sekä persujen refleksivihaajat ja omista tuloistaan huolestuneet ovat merkittäviä ryhmiä, mutta lisäksi olen myös ollut havaitsevinani varoista-huolimatta-vasemmistolaisia. Porukkaa, jolle köyhiltä leikkaaminen on oletusarvoisesti ehdottomasti väärin ja ensimmäinen askel kohti köyhien kaasuttamista, ja jotka eivät suostu harkitsemaan leikkauksia missään olosuhteissa. Kaipa heidän oletuksensa on, että koska raha on vain numeroita pankkien tietokoneilla, lisää rahaa saadaan laittamalla numeroihin nollia perään.

    Se olisikin näkemisen arvoista, jos joku yksityishenkilö yrittäisi tasapainottaa taloutensa velkaelvytyksen periaatteilla. Itseenikin nämä leikkaukset saattavat jonkin verran vaikuttaa; varsinkin jos sunnuntain tuplapalkat poistetaan, kuten on kuulemma vihjailtu, sitten olen melkoisessa kusessa. Mutta ei voi mitään.

    Samaa mieltä siitä, että turvallisuudesta ja liikenteestä ei voi karsia. Tällaiset vaatimukset toki aiheuttavat kovaa kiljuntaa poliisivaltion luomisesta, mutta pienempi paha se on kuin reviirejään perustelevat rikollisliigat.

    Noh, siinä vaiheessa, kun kansalaispartiot ja korpilaki alkavat täyttää poliisin ja oikeuslaitoksen jättämiä tyhjiöitä, alkaa kuulumaan rahoitusvaatimuksia niiltäkin suunnilta, jotka ovat tähän asti pitäneet poliisia fasistina.

    VastaaPoista
  5. Elvytyksestä sen verran, että se ei nyky-Suomessa kauheasti kannata, koska sitä kautta talouteen pumpattavat varat valuvat pitkälle Kiinaan tai ylipäätään maihin, joissa tuotetaan suomalaisten hankkimia tavaroita ja palveluita.

    VastaaPoista
  6. Joo, tuo ”varoista-huolimatta-vasemmistolainen” kieltämättä elää ja voi hyvin. Yhtenä esimerkkinä tuli mieleen Ritva Viljanen, joka pokkana totesi, että kotouttaminen on onnistunut sitä paremmin, mitä enemmän kaupunki uhraa rahaa kotouttamiseen. Tuo on sellaista logiikkaa, että sitä ei oikeastaan millään järkisyillä pysty edes perustelemaan nurin. Koska käytetty raha on jo tulos itsessään.

    VastaaPoista
  7. Huomenta, Tom ja taas Ykä, ja kiitos kommenteista.

    Niinpä. Jos elvytystä tehtäisiin investoimalla pitkällä tähtäimellä materiaalista hyvinvointia tuottaviin kohteisiin, se voisi jopa toimia. Jos taas se tehdään jakamalla kansalle käyttörahaa, se valuu pikkuhiljaa tuontitavaroiden kautta ulkomaille, ja sitten ollaan taas lähtöpisteessä. Plus velka, tietenkin.

    Viljasen kommentti kieltämättä vetää minutkin sanattomaksi. Tuo ei edes ole enää mitään vasemmistolaisuutta, vaan tyyppi selvästi myöntää olevansa jonkinlainen ylipapitar, jolle tulee uhrata kymmenyksiä, koska jokin jumalankorvike niin vaatii. Eikä hän edes itse vaikuta huomaavansa asiassa mitään epätavallista.

    VastaaPoista
  8. "Sekin on ikävää, että leikataan nimenomaan köyhiltä, mutta keiltäs sitten? Rikkailta on hankala leikata tukia ja julkisia palveluita, koska he eivät yleensä käytä niitä. Rikkaiden veroja voi toki aina nostaa, mutta siinä ongelmaksi muodostuvat A) se, että rikkaita on niin vähän, ettei sillä saada muuta kuin hyvä mieli kommunisteille, ja B) se, että rikkaat voivat vapaasti valita asuinpaikkansa mistä päin maailmaa tahansa, ja jos heitä liikaa kuristaa, he häipyvät rahoineen maksamaan pienempiä veroja johonkin muualle."

    Amen! Jos tämän saisi jotenkin hakattua ihmisten pään sisään, en valittaisi enää ikinä yhtään mistään (köhköh http://too-spoopy-to-be-frukd.tumblr.com/post/120120315943/oon-jollain-tasolla-ylpea-naista).

    Toisaalta minulla ei ole mitään vastaan julkisen sektorin hervottomien palkkojen leikkaamisesta (mm. sukulainen on tietynlainen ministerishenkilö, joka mm. toki on siltä kannalta kiva, että olen suht. köyhästä viislapsisesta perheestä huolimatta päässyt ulkomaanreissuille ja kaikkea tämän sukulaisen maksamana, mutta tuskin sattuisi kamalasti hänen palkkaansa leikata).

    VastaaPoista
  9. Huomenta vielä, Lone, ja kiitos kommentista.

    En ole vielä aivan varma, meneekö leikkausten vastustajien logiikka niin, että "valtiolla on äärettömästi rahaa, joten leikkaaminen on pelkkää kiusantekoa", vai niin, että "vaikka pitäisikin leikata, pitää leikata joltain muulta kuin minulta".

    Nimenomaan Tumblrista sainkin inspiraation tähän kirjoitukseen. Tuo linkittämäsi ei suinkaan ollut ainoa, joka tuontyyppisiä kuvia on postaillut sinne.

    Julkinen sektori on siitä ikävä, että se leviää ja turpoaa lähestulkoon itsekseen, ja sitä on pakko karsia säännöllisin väliajoin. Ymmärtäähän sen, että saavutetuista eduista luopuminen kirpaisee, mutta mitä harvemmin karsitaan, sitä enemmän se kirpaisee silloin, kun se viimeistään on välttämätöntä.

    VastaaPoista