torstai 3. huhtikuuta 2014

Täytekirjoitus pakolaislogiikasta

Viime viikot ovat olleet jotenkin hiljaisia. Edellisestä kirjoituksestani on jo viikko, mutta uusia jutunjuuria tulee vastaan melko nihkeästi. Puhutaan nyt sitten paremman puutteessa tästä mediaseuranta-blogista huomaamastani pääkirjoituksesta, jonka mukaan lahtelaisten, noiden viattomia syyrialaisia vainoavien kusipäiden, pitäisi viimeinkin sovittaa rikoksensa ja kantaa vastuunsa uhreistaan.

Olkoon tämä kirjoitukseni vaikkapa esimerkkisuorituksena aloitteleville aivojenkäyttäjille. Normaalisti en tosiaan tuollaista artikkelia lähtisi ruotimaan muuten kuin korkeintaan ohimennen, kolmesta syystä:

1) Useimmat lukijani ovat löytäneet tänne sellaisten blogien kautta, joissa vastaavia asioita on käsitelty ennenkin. Niinpä he todennäköisesti tietävät jo etukäteen, mitä aion sanoa, ovat samaa mieltä ja saattavat jopa olla kyllästyneitä koko aiheeseen.

2) Näiden ruotiminen on kuin antaisi ekaluokkalaiselle turpaan. Ei se ole kovin reilua, eikä sillä saa kuin kiusaajan maineen.

3) Näitä on liikkeellä niin paljon, että jos niitä alkaa järjestään käymään läpi, päivästä ja viikosta loppuvat tunnit hyvin äkkiä. Eikä uusien vastaavien määrä tai laatu muutu miksikään kumminkaan.

Lisäksi käsittelin Syyrian sotaa jo aiemmin täällä. Mutta aivan sama. No niin, ihan aluksi tiivistetään teksti pääpiirteisiinsä, että sen käsittely olisi selkeämpää. Huomaamme, että se koostuu kolmesta osasta/väittämästä:

- Meidän on pakko auttaa, koska meillä on vastuu.
- Auttamisen täytyy tapahtua nimenomaan täällä eikä siellä, koska se on paska mesta eikä siitä muutenkaan tulisi mitään.
- Me tienaamme tällä.

Katsotaanpas sitten, mitä siellä tarkkaan ottaen lukee:
Lahden kaupunki on hyvää vauhtia kantamassa oman, sinänsä varsin vaatimattoman vastuunsa Syyriassa pitkään raivonneen sisällissodan uhrien auttamiseksi.
Kaupunginhallitus päätyi maanantaina esittämään ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että nykyinen, 2000-luvun alkupuolelta voimassa ollut 20 pakolaisen vuosittainen kiintiö kaksinkertaistettaisiin tilapäisesti kuluvaksi vuodeksi.
Edelleen kiinnostaisi tietää, mitä pahaa lahtelaiset ovat tehneet syyrialaisille (tai mitä hyvää syyrialaiset lahtelaisille), että lahtelaisilla on vastuu syyrialaisten hyvinvoinnista. Lisäksi voisi kysyä, että jos pakolaisleireillä on "pari miljoonaa" pakolaista, millä laskukaavalla ollaan saatu Lahden vastuuksi 40 pakolaista, eikä esim. 4 tai 4000. Tiedän kuitenkin, etten noihin saa vastausta, joten jatketaan.

(Jos tässä nyt on kyse vain siitä, että jostain ideologisesta syystä on pakko saada Suomeen muslimeita, niin ehdottaisin ensimmäiseksi viehättävää adygeineitoa Sati Kazanovaa:


Toisaalta hän on venäläinen, ja niiden kanssa on ongelmana, että kun niitä alkaa olla tarpeeksi, se luo ikäviä ulkopoliittisia jännitteitä, kuten ukrainalaiset tietävät kertoa. On tämä hankalaa.)
Perussuomalaiset vetoavat mielellään siihen, että pakolaisia tulisi auttaa heidän lähtömaassaan eikä tuoda heitä Suomeen meikäläisten veronmaksajien elätettäviksi. Kaikki Syyrian tilannetta vähänkin seuranneet tietävät, että ajatus on sula mahdottomuus.
Samoin kuin on turha odottaa vastausta aiemmille kysymyksilleni, en myöskään usko kuulevani perusteluja em. "sulalle mahdottomuudelle". On varmaan totta, ettei sota ja kärsimys siihen lopu, että viedään kriisialueelle sideharsoa ja riisisäkkejä, mutta kyllä hädänalaisia voi muutenkin auttaa kuin heittämällä rahaa heille. Syyrian kapinallisarmeija käyttää nimittäin seuraavanlaisia kranaatinheittimiä:


Täytyy kyllä kehua poikien motivaatiota ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolella, mutta eihän tuosta rehellisesti sanottuna mitään tule. Heitä auttaisi suunnattomasti, jos heille vietäisiin vaikkapa seuraavanlaista suomalaista kriisiapua:

Ei hajuakaan, paljonko tuollainen maksaa, mutta kyllä kai ihan kohtuullisen patteriston saisi hankittua kehitysapurahoista, vaikka niitä juuri pienennettiinkin.

Syyrian sota on venynyt loputtoman pitkäksi sen takia, koska kapinallisilla on niin laaja kannatus sekä kotimaassa että ulkomailla, että he saavat jatkuvasti uusia innokkaita täydennysmiehiä kaatuneiden tilalle, mutta niin vähän materiaalisia resursseja, ettei heillä kuitenkaan ole riittävästi voimaa vihollisensa murskaamiseen. Kunnon aseistuksella he voisivat saada jotain aikaankin.

Tuo siis olettaen, että halutaan kapinallisten voittavan. Jos halutaan hallituksen voittavan, tilanne on kinkkisempi, koska kapinallisryhmiä on hankalampi hävittää kuin hallituksia, mutta sama ylivoiman periaate toimii silti. Jos autetaan molempia osapuolia tasapuolisesti ihan vain sillä periaatteella, että ihmisiähän tässä kaikki ollaan eikä niiden riidat kuulu meille, sillä vain pitkitetään kriisiä entisestään.

Lopuksi päästään puhumaan rahasta:
Se, että pohjoisiin hyvinvointivaltioihin niin ikään lukeutuva Suomi on nyt valmis vastaanottamaan joitain satoja pakolaisia enemmän kuin normaalisti, on vähintä mitä maaltamme voidaan odottaa, vaikka ottaisi huomioon vaikean taloustilanteemme.
Okei...
Ja jos rahasta puhutaan, kannattaa muistaa, että lisäkiintiö ei edellytä merkittäviä resursseja senkään vuoksi, että pakolaisten tulo jakautuu kahdelle vuodelle.
x / 2 = 0, kun x > 0. Laudatur.
Sitä paitsi valtio maksaa pakolaisista kunnille korvauksia, joita Lahti sai jo viime vuonna noin 1,5 miljoonaa euroa. Pakolaisten määrän lisääntyessä myös korvaukset luonnollisesti kasvavat, mikäli se tieto jotakuta helpottaa.
Ööh. Pakolaiset eivät siis maksa mitään, vaan niillä itse asiassa tienataan, koska valtio maksaa kunnalle korvauksena vuodessa summan, jonka tienaamiseen minulta menisi bruttonakin yli 70 vuotta. Onneksi minun ei sentään tarvitse osallistua tuon summan maksuun, koska valtio tienaa rahansa jostain muusta lähteestä kuin veronmaksajilta.

Ja jollain logiikalla minua pitäisi helpottaa tieto, että summa "luonnollisesti kasvaa" entisestään.

Onpas viime aikoina tullut tehtyä paljon poliittisia kirjoituksia. Ensi kerralla sitten jotain kevyempää.

7 kommenttia:

  1. No näähän on näitä laman ja resulssipulan aikana mieltä eniten lämmittäviä kirjoituksia.

    "millä laskukaavalla ollaan saatu Lahden vastuuksi 40 pakolaista, eikä esim. 4 tai 4000"

    Ehkä se on se kipuraja josta voi sanoa vielä vastarannankiiskeille että "mutta kun se 40 on niin vähän verrattuna siihen paljonko muut ovat ottaneet pakolaisia jne, quit bitching", kun suurempaan määrään saattais oikeasti olla asianmukaista sanoakin jotain vastaan, eikä argumenttiaan sais enää niin helposti huuhdottua vastapuolen kurkusta alas pelkkään eettisyyteen vetoamalla. Luulisi ihmisten myös ehkä säikähtävän ja nousevan kiihkeämmin pakolaisten hamstraamista vastaan, jos niitä otettais kerralla isoa määrää, näin pienissä erissä ihmiset pysyy mukavasti passiivisempina, vaikkei sinänsä ideasta tykkäis. 40 uutta potentiaalista sosiaalipummia ei tunnu missään.

    VastaaPoista
  2. Eikö Syyriassa ole enää jäljellä hätääkärsiviä kristittyjä? Heillä kun on hiukan paremmat mahdollisuudet sopeutua Suomeen. Tämän voin kertoa kokemuksesta: vähäsen lusmuja velikultia, mutta heidän kanssaan voisi ajatella töitä tekevänsä. Toisin kuin jonkun musun, jolle kelpaa millä tahansa työmaalla vain se piällysmiehen rooli. Eihän sitä nyt dhimmien käskettävänä voi olla!

    VastaaPoista
  3. Iltaa, Lonegaru ja Turkkulaanen, ja kiitos kommenteistanne.

    Lone: Tuo kipurajateoria on hyvä, ja olet varmaan oikeassa. Valtion budjetissa tuollainen parinkymmenen pakolaisen elättämiseen tarvittava puolitoista miljoonaa häviää pyöristyksiin, mutta kun niitä pakolaisia kerätään useita vuosia ja niiden määriä aletaan laskemaan viisinumeroisissa luvuissa, voi jokainen itsekseen laskeskella, kuinka nuo summat kertautuvat. Olisi kiva tietää, kuinka paljon valtio antaa kunnille yhteensä tuollaisia pakolaiskorvauksia.

    Turkkulaanen: Kuulostaisi hyvältä muuten, mutta eihän nyt uskonnon perusteella voida valikoida pakolaisia, koska sehän olisi kamalaa syrjintää. Jos Syyriassa on kristittyjä vain 10 %, silloin 40 pakolaisen joukossa saa olla vain 4 kristittyä, tai muuten rasismi. Onneksi Suomeen tulee kuitenkin vain kivoja pakolaisia, ettei tarvitse pelätä, että ne 36 muslimia alkaisivat vastaanottokeskuksessa kiusata niitä neljää kristittyä.

    VastaaPoista
  4. Mitä tulee kirjoitukseesi yleensä, niin se on varsin kelpo mallikirjoitus siitä, kuinka pirstotaan oikeaoppinen alaleuanväpätys kappaleiksi. Hatunnosto. Mutta olet näemmä törmännyt samaan ongelmaan kuin minäkin, eli näitä alaleuanväpätyksiä tulee niin jatkuvalla syötöllä, että pistää miettimään, että puuttuako enää ollenkaan.

    Olen itse päätynyt siihen johtopäätökseen, että kannattaa kyllä puuttua edelleenkin. Jo muistuttaakseen ihmisiä, että tuo vastapuoli on ihan tosissaan ja toisaalta muistuttaakseen, että ei näitä purematta tarvitse niellä, eikä tuputuksen suuri määrä muuta tuputusta todeksi.

    VastaaPoista
  5. Päivää Ykällekin ja kiitos kehuista.

    Kyllähän tämä vähän muistuttaa rikkaruohojen kitkemistä. Uusia kasvaa kuitenkin, kun ei niitä kaikkia juurenpätkiä kuitenkaan pois saa nypittyä. Kyllä näihin puuttua kannattaa; toisaalta kuten sanoit, ihmisten muistuttamiseksi siitä, millaista tämä meininki nykyään on, mutta myös vastapuolen muistuttamiseksi siitä, etteivät kaikki ajattele heidän laillaan. Jos ei noita tekstejä ruodittaisi, niiden kirjoittajat ajattelisivat olevansa itsestäänselvästi oikeassa, kun ei vastapuolella ole vastaväitteitä.

    Tai niinhän ne ajattelevat nytkin, eivätkä he tätä lue kuitenkaan, mutta jos vaikka yleisöstä löytyisi joku, joka on tähän asti vain uskonut sen, mitä lehdissä sanotaan.

    VastaaPoista
  6. Muistelisin kaukaselta 80-luvulta, että eräs Sulo sai lokaa niskaansa, kun sanoi että pakolaisapu olis tehokkaita, jos pakolaisia autettas paikanpäälle, tai lähialueelle ...

    -jpt-

    VastaaPoista
  7. Huomenta, jpt, ja kiitos kommentista.

    Itse en noin kauas muistakaan, mutta Raptorin asian tiimoilta tekemän biisin toki tiedän:

    https://www.youtube.com/watch?v=J-JssFE2ynE

    80-luvun närkästyneille maailmanhalaajille voi oikeastaan antaa anteeksi siinä mielessä, että pakolaistenottoa ei oltu vielä kokeiltu, eivätkä kaikki pikkulapsetkaan usko puheesta, ettei kättä kannata laittaa kuumalle hellanlevylle, vaan oppivat sen vasta kokeilemalla. Nykyporukkaa voisi verrata aikuiseen ihmiseen, joka pikkulapsesta asti on hieronut kuumaa hellanlevyä, ja vedet silmissä ja hampaat irvessä hokee, että onpas mukavan lämpöinen, koittakaa tekin.

    VastaaPoista