Hyvää mongolialaisuuden päivää!

Muutama päivä sitten vietimme ruotsalaisuuden päivää. Liputettiin, mutta ei saatu palkallista eikä edes palkatonta vapaata.

Suomessahan on tiettyjä tahoja, jotka jaksavat aina revitellä sillä väitteellä, että kaikki hyvä, mitä Suomessa on, on Ruotsista peräisin. Olemme ruotsalaisten sivistämiä, rahoittamia ja jopa geneettisesti rikastamia, ja oikeastaan mitään varsinaista suomalaisuutta ei ole olemassakaan. Ruotsalaisten kielikin on parempaa kuin suomi, koska sen avulla oppii saksaa ja voi käydä ulkomaankauppaa, jos ei osaa englantia.

Pohjanlahden toisella puolella asiaan ei kuitenkaan suhtauduta ihan yhtä suurella innolla, enkä muista ainakaan kuulleeni, että siellä olisi TV-sarja nimeltä "Ruotsi on suomalainen". Ruotsalaiset rotutieteilijät tulivat viime vuosisadan alkupuolella johtopäätökseen, että suomalaiset polveutuvat mongoleista, ja asiaa opetettiin koulukirjoissa vielä vuosikymmeniä toisen maailmansodan jälkeenkin. En tiedä, vaikka opetettaisiin vieläkin.

Nyt kun Absolutin ja mädän silakan maku on keskiviikon jäljiltä ehtinyt hälvetä kurkusta, ehdotankin, että säästääksemme länsiserkkumme suomalaisten Ruotsi-fanien aiheuttamalta kiusaantumiselta ja myötähäpeältä, säädämme tämän päivän, marraskuun toisen lauantain, mongolialaisuuden päiväksi. Lauantai sen täytyy olla siksi, koska silloin on paras aika juhlistaa asiaa hartaalla ryyppäämisellä. Tutkimusten mukaan mongoleilla on geenimuunnos, joka heikentää viinapäätä, ja sillä ollaan joskus yritetty selittää suomalaisten itsetuhoista suhdetta alkoholiin. Tšingis-kaanin muuten tiedetään sanoneen näin (en nyt muista sanatarkasti):

Sopiva määrä alkoholinkäytölle on kaksi kertaa kuussa. Jos mies ryyppää vain kerran kuussa, hän ansaitsee kehut. Kaikkein parasta olisi tietysti olla ryyppäämättä kokonaan, mutta mistä muka löytyy sellainen mies, joka ei ikinä juo?

(No jos totta puhutaan, minun piti kirjoittaa tämä jo viikolla, mutta on niin paljon muutakin kirjoitettavaa, ettei meinaa ehtiä. Nytkin pitäisi olla kirjoittamassa esseetä siitä, miten kertovat tasot ja kertojan suhde yleisöön vaikuttavat Joseph Conradin Pimeyden Sydämen tulkintaan. Kaikenlaiseen sitä meneekin pieni ihminen itsensä tunkemaan.)

Hiljentykäämme kuulemaan Mongolian kansallislaulu suloisen lapsikuoron esittämänä:

Mongoleilla oli 1200-luvulla historian suurin yhteinäinen imperiumi, ja vaikka he, toisin kuin ruotsalaiset, eivät koskaan Suomeen asti päässeet, se oli hyvin pienestä kiinni; Laatokalle ja Suomenlahdelle he jo ehtivät. Heillä oli jo valmiina suunnitelmat koko Euroopan valtaamiseksi, mutta Ögödei-kaanin äkillinen kuolema sydänkohtaukseen keskeytti suunnitelmat ja käänsi huomion sisäpolitiikkaan. Suomalaiset eivät siis päässeet auttamaan mongoleja Euroopan valloituksessa kuten ruotsalaisia muutama sata vuotta myöhemmin, mikä on tietysti harmi, koska meitä jatkuvasti muistutetaan suomalaisten sotaisasta ja verenhimoisesta kansanluonteesta, ja tuo jos mikä olisi ollut hyvä tappelu.

Se ainakin on varmaa, että mongolit hallitsivat kauan suomensukuisten kansojen alkukotia Keski-Venäjällä - tosin kauan sen jälkeen, kun suomalaiset olivat sieltä jo lähteneet - ja väitteen mukaanhan kaikki suomalaisuus, mikä ei ole ruotsalaisuutta, on itse asiassa venäläisyyttä.

Mongoliassa, aivan kuten Suomessakin, äärioikeisto on nousussa.

Mongolialainen ruokakulttuuri on hyvä ja kuuluisa varsinkin liharuoistaan, joskin asiasta esiintyy eriäviäkin mielipiteitä. Nuorena poikana asuin vuoden verran Teknillisen Korkeakoulun opiskelija-asuntolassa, jossa minulla oli kämppäkavereina kaksi kiinalaista. Samoihin aikoihin aloin itse opetella kokkausta, ja löysin netistä hyvänkuuloisen mongolialaisen liha-sieni-nuudelipatareseptin. Hyvää oli, ja tein kerralla niin ison lastin, että siitä olisi riittänyt seuraavaksikin päiväksi.

Kun seuraavana päivänä menin keittiöön etsimään tähteitäni, löysin ne roskiksesta. Toinen kiinalaisistani oli haistanut ruokaani, todennut sen olevan pilaantunutta ja heittänyt menemään. En kuitenkaan tiedä, oliko vika minun kokkaustaidoissani, mongolialaisessa ruoassa yleensä vai kiinalaisten rasistisuudessa. Hän oli kyllä asiasta pahoillaan, ja selitti luulleensa sen olleen sen toisen kiinalaisen kokkausta. Hänen kokemuksensa aiemmista suomalaisista kämppäkavereista oli antanut hänen ymmärtää, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu, että mies laittaa itse ruokaa.

Viehättävä sisustussuunnittelijani Battsetseg (englannintaitoiset pidättäytykööt vääntämästä vitsiä nimestä) on kotoisin Mongoliasta.

Olisin sanonut tähän jotain nasevaa mongolinkielellä, mutta sitä ei valitettavasti löydy Google Translatesta. Kielen puhujia löytyy kuitenkin maailmasta lähes yhtä paljon kuin suomen, ja on spekuloitu, että kielet olisivat altailaisen kielikunnan kautta jopa sukua keskenään. Mongolinkielen opiskelusta olisi siis suomalaiselle hyötyä ulkomaankaupan edistämisen lisäksi myös oman kulttuurinsa arvostamisessa, ja se myös auttaisi muiden eurooppalaisten kielten, kuten kalmukin, opiskelussa.

Vielä tähän eräs saksalaisen suomalaisen kulttuurin kulmakivistä: