You gotta cock it, motherfucker

Ihan ensiksi haluan esittää nöyrähkön anteeksipyyntöni Creative Assemblyn hienoille ihmisille toissaviikkoisesta vihakirjoituksestani. Väitin, ettei Total War: Rome II:ssa saa päitä ja raajoja lentelemään, mutta kyllä näköjään saa. Piti vain odottaa, että saa tehtyä riittävän äkäisiä miekkamiehiä.

Perääntyvä spartalainen saa perääntyä yhdellä kädellä.

Vähän huonosti saa kuvankaappauksia, kun nuo tapaukset ovat niin nopeita ja yllättäviä, mutta kyllä tuossa pää tippuu.

Anteeksipyyntöni on kuitenkin vain puolittainen, koska olen edelleen sitä mieltä, että lisämaksun vaatiminen verestä ja ruumiinvammoista sotapelissä on sellaisen luokan koijaamista ja lypsämistä, että historiassa on tehty kansanmurhiakin sellaisen takia. Katsoin sarjan muidenkin pelien myyntisivuja, ja näköjään sama meininki jatkuu niissä jopa kiihtyvällä tahdilla.

O tempora, o mores, pelin hahmot sanoisivat, mutta asiaan. Kävin viikonloppuna katsomassa kotimaisen elokuvan Big Game. Yleensä vieroksun suomalaisia elokuvia, koska niitä on sotaelokuvien lisäksi vain kahdenlaisia: draamaa ja komediaa. Molemmissa tyypillinen juoni menee niin, että masentuneet mulkvistit juovat viinaa, tappelevat ja kärsivät ennenaikaisesta siemensyöksystä, ja tyylilajien ero on, että komediassa sille on tarkoitus nauraa, kun taas draamassa sen on tarkoitus kertoa jotain syvällistä suomalaisesta sielunmaisemasta.

Joskus kymmenen vuotta sitten ajattelin, etteivät ne voi oikeasti niin paskoja olla. Että minä vain olen ennakkoluuloinen. Testasin asiaa päättämällä katsovani seuraavan nykyaikaisen suomalaisen elokuvan, joka TV:stä tulee. En enää muista, mikä sen nimi oli, enkä haluakaan, mutta ensimmäisen viiden minuutin aikana siinä joku esitti kärkevää taidekritiikkiä naiskentelemalla takaapäin lampaanmuotoista ilmapalloa.

Pidin taas vähän aikaa taukoa suomalaisista elokuvista.

Onneksi viime vuosina on tullut muutosta parempaan. Big Game on Suomen historian kallein elokuva, ja siinä näyttelee Samuel L. Jackson, joten lupaavalta kuulostaa.

Air Force One lentää Lapin jylhien vuoristomaisemien yli, kun USA:n presidentti (Jackson) on tulossa vierailulle Suomeen. Kun hänen lentokoneensa aloittaa lähestymislaskeutumisen Helsinki-Vantaan lentokentälle jossain Korvatunturin tienoilla, terroristit ampuvat koneen alas. Onneksi Lapissa on ikiaikainen perinne, että 13. syntymäpäivänään pojat laitetaan yksin metsään metsästämään jousipyssyllä peuroja, karhuja, susia tai mitä nyt sattuukaan vastaan tulemaan, ja eräs tällainen poika sitten löytää presidentin ja auttaa häntä pakenemaan terroristeilta.

Kuten jo edellämainitusta juonikuvauksesta voi päätellä, elokuva on alusta loppuun täyttä riemuidiotismia, joka suhtautuu realismiin suunnilleen samalla asenteella kuin muslimit pekoniin. Komeita räjähdyksiä, nopeatempoista toimintaa ja suorastaan schwarzeneggermaisen nerokasta dialogia. 10/10, suosittelen tätä elokuvaa varauksetta kaikille.

Lisäksi täytyy sanoa, että vasta tämän elokuvan myötä huomasin nyt, että minähän olen suuri Samuel L. Jacksonin fani. Toki olen aina pitänyt häntä erinomaisena näyttelijänä, mutta tässä elokuvassa hänen lahjakkuutensa pääsee loistamaan täydeltä terältä. Seuraavassa lisää näytteitä Jacksonin taidoista hänen uransa varrelta:

Myös David Hasselhoff tuli Suomeen uraa luomaan. Hänen talkshownsa suhteen odotukseni eivät olleet korkealla, vaan lähinnä pohdin, onkohan se huono itseironisella ja viihdyttävällä tavalla, vaiko vain nololla tavalla. Yllätyin siitä, että se onkin ihan hauska. Vielä enemmän yllätyin siitä, että Hoff on kaiken muun lisäksi laulaja, ja vieläpä aivan tajuttoman hyvä sellainen. Miksi en tiennyt asiasta aiemmin?

Nyt päästäänkin sitten kirjoituksen varsinaiseen asiaan, eli Hasselhoffin musiikkiin. Nauttikaa:

Näitä ei vain malta lopettaa kesken. Vielä yksi klassikko:

Noin. Kun tuossa nyt tuli iso lasti äijäenergiaa, laitetaan loppuun jotain rauhallisempaa. Hasselhoffin musiikillinen tuotanto on valitettavan suppea, mutta Johnny Cash ehti monikymmenvuotisella urallaan tekemään niin paljon musiikkia, että törmään jatkuvasti uusiin kappaleisiin, vaikka luulen aina häneltä jo kaiken kuulleeni.

Ehdokkaani eduskuntaan

No niin. Eduskuntavaaleihin on reilu viikko aikaa, joten voisi tässä vaiheessa ruveta miettimään, ketähän äänestäisin. Jonkinlaista osviittaa ajattelin ottaa vaikka jostain vaalikoneesta. Joo, onhan se vähän noloa, että nykyään kaikki tekevät äänestyspäätöksensä jonkin internetin persoonallisuustestin perusteella sen sijaan, että perehtyisivät ehdokkaiden taustoihin ja aikaisempiin saavutuksiin politiikan saralla, mutta jos nyt rehellisiä ollaan, eihän kukaan normaali ihminen muutenkaan niin tekisi. Ilman vaalikoneita äänestyspäätös perustuisi kadunvarsimainoksiin, joissa voidaan perehtyä vain hymyn leveyteen ja kolmisanaiseen iskulauseeseen, jossa mainitaan jokin sanoista "järki", "kokemus", "tasa-arvo", "asenne", "tulevaisuus", "maksuton", "ratkaisu" tai "vastuu".

Muutenkin puoluekurin ansiosta/takia vain puolueen valinnalla on merkitystä, ja ehdokkaan valinta on vain hienosäätöä, jota ei tarvitse ottaa niin vakavasti.

Viimeksi eurovaaleissa käytin Hesarin vaalikonetta, mutta nyt siellä näyttää olevan aika paljon samoja kysymyksiä, joten koitetaan vaihteeksi jotain muuta. Vaikkapa Ilta=Sanomien. Koska tästä tulee pitkä ja poliittinen teksti, kompensoin sitä heti alkuun vähäpukeisilla naisilla:

Viehättävä assistenttini Xenia onkin jo rantakunnossa.

Pitemmittä puheitta:

1. Monipuoliset ja ilmaiset sosiaalituet ja -palvelut ovat tehneet suomalaisista laiskoja ja kiittämättömiä.

Osittain samaa mieltä.

Ohhoh, tämähän lähteekin kunnon asenteella käyntiin. Nykyään on kieltämättä vähän turhan paljon sellaista porukkaa, jonka mielestä sosiaalituet ovat itsestäänselvä ihmisoikeus, eikä pelkkä almu, jonka avulla työtön pidetään hengissä siihen asti, kunnes löytää töitä. Ei kuitenkaan voi yleistää, vaan useimmat edelleen pitävät työttömyyttä jollain tapaa hävettävänä asiana, mitä pidänkin terveenä suhtautumisena. En suinkaan tarkoita, että työttömyydessä sinänsä olisi mitään hävettävää, vaan että jos kulttuurissa yleisesti ruvetaan ajattelemaan, että sitä parempi, mitä enemmän valtiolta saa nyhdettyä, eikä se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa, siinä vaiheessa alkaakin olla game over.

2. Valtion velkaantuminen on vaarallisen voimakasta (2015 budjetin loppusumma on 53,9 miljardia euroa ja se on 4,7 miljardia euroa alijäämäinen).

Täysin samaa mieltä.

Melkein kymmenen prosenttia. Omiin tuloihini suhteutettuna kyllä minua ainakin huolestuttaisi, jos joutuisin pummimaan kavereilta satasen kuussa, että saisin kulut katettua.

3. Euron haitat ovat suurempia kuin hyödyt.

Täysin samaa mieltä.

Yhteisvaluutta tarkoittaa yhteislamaa, ja kun yhden osavaltion talous ei pääse vaikuttamaan rahan arvoon, lamasta on hankalampi palautuakin. Siinä ei paljoa lämmitä se, että saksalaisesta verkkokaupasta saa tilattua roinaa puolet halvemmalla kuin Suomesta. Jumalauta, tämänkin minä osasin sanoa jo silloin 19-vuotiaana nulikkana, kun euroon liityttiin. Mutta kun ei, niin ei.

4. Säännöt ja lait kahlitsevat liikaa taloudellista toimeliaisuutta.

Jokseenkin samaa mieltä.

Ihan hyvä, että säännöillä pyritään pitämään laatu hyvänä ja kilpailu terveenä, mutta kyllä joku voisi selittää, miksi liikkeitä ei saa pitää auki silloin kun haluaa. Ja minkä takia puhelinmyyntiä ei olla vieläkään kielletty? Kaikki muu kyllä kielletään, mutta kun kerrankin olisi tilaisuus oikeasti tehdä jollain kiellolla ihmisten elämästä siedettävämpää, niin ei sellainen tule sitten mieleenkään.

5. Kreikan velat pitää antaa anteeksi tai ehtoja huojentaa. Muuten maa ei selviä talousahdingosta.

Täysin eri mieltä.

Minulle on tullut Kreikan tilanteesta sellainen kuva, että siellä syytetään Eurooppaa ongelmista ja vaaditaan sitä ratkaisemaan ongelma antamalla Kreikalle rahaa, tai muuten. Oli miten oli, itse ne ovat itsensä tilanteeseensa ajaneet. Sellaisen huojennuksen voisin heille myöntää, ettei heidän enää tarvitsisi kuulua euroon.

6. Sote-uudistus parantaa kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluja ja hillitsee kustannuksia.

En osaa sanoa.

En ole tätä asiaa seurannut, niin ei hajuakaan. Yleisrealistina totean vain, että kaikki menee päin persettä kuitenkin, jos jotain yritetään sörkkiä.

7. Suomessa pitää siirtyä tasaveromalliin, jossa kaikilla on sama veroprosentti tuloista riippumatta.

Täysin eri mieltä.

Järjestäytyneen yhteiskunnan pyörittäminen maksaa tietyn verran, ja on ihan kohtuullista, että ne maksavat enemmän, joilla on siihen enemmän varaa. Se on sitten oma väittelynsä, millaisia veroprosentteja pitää käyttää, paljonko rahaa ylipäänsä pitää saada lypsettyä ja onko se nykyisellään käytetty järkevästi, mutta periaatteellisella tasolla en kannata tasaveroa.

8. Suomessa pitää rajoittaa ylisuuria eläkkeitä säätämällä eläkekatto.

En osaa sanoa.

Kuinkahan suuri ongelma ylisuuret eläkkeet nykyisellään ovat? En suoralta kädeltä jaksa vaatia kattoa, mutta jätän kysymyksen vastaamatta, koska siinä ei sanota, minkäkorkuisesta katosta olisi kyse.

9. Työttömyys johtuu liian korkeista palkoista. Niitä pitää alentaa yritysten kilpailukyvyn takia.

Jokseenkin eri mieltä.

Osaltaan liian korkeat palkat johtuvat liian korkeista elinkustannuksista ja liian korkeasta verotuksesta. Koskas niitä ruvetaan alentamaan?

10. Valtion pitää osallistua vaikeuksiin joutuneiden yritysten ja niiden työpaikkojen pelastamiseen.

Jokseenkin samaa mieltä.

Jaa-a. Periaatteessa se on väärin, eikä firmoille saa tulla sellaista käsitystä, että valtion siunauksella saa rauhassa perseillä, mutta onko se nyt kuitenkaan käytännössä suurempi paha kuin suuryhtiöiden kaatuminen?

11. Suomen pitäisi liittyä Natoon.

Täysin samaa mieltä.

Kallista lystiähän sekin on, mutta Venäjän kehityksen perusteella tuskin menee enää kauaa, kun Natoa ruvetaan täällä tarvitsemaan. Jos taas Naton ja Venäjän välille tulee jossain Suomen ulkopuolella rähinää, kyllä siinä vaiheessa Venäjä hakee operaatiosyvyyttä Suomesta aivan riippumatta siitä, kenen kanssa Suomi silloin kaveeraa.

12. Venäjä on muuttunut Putinin kaudella Suomelle sotilaalliseksi uhaksi.

Täysin samaa mieltä.

Jaa, no tuossa yllähän tämäkin tuli käsitellyksi.

13. Suomen tulisi ottaa tiukempi linja Venäjän tekemiin ilmatilaloukkauksiin.

Täysin samaa mieltä.

Juuri senhän takia Venäjä ilmatilanloukkauksia tekee, että se näkee, miten Suomi reagoi. Sen perusteella sitten arvioidaan, paljonko munaa Suomen armeijalla ja poliitikoilla on, ja sen perusteella päätetään, paljonko Suomelle viitsii kettuilla. Kaikenlaisilla "anteeksi, kun ilmamme tuli koneidenne tielle"-ratkaisuilla itse asiassa vain huononnetaan Suomen asemaa Venäjän suhteen.

14. Suomen olisi pitänyt jättäytyä pois EU:n asettamista Venäjä-pakotteista.

Jokseenkin eri mieltä.

Ymmärrän asian taloudelliset ongelmat, mutta jos pakotteissa ei olla yksimielisiä ja jämäkkiä, ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

15. Oli virhe liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen 2011.

Täysin samaa mieltä.

Yleensäkin oman maan aseistariisunnassa ei ole mitään järkeä. Ennemmin pitäisi pyrkiä riisumaan aseista naapurimaat.

16. Suomen on tiivistettävä sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa.

Täysin samaa mieltä.

Miksei. Niillä on kuulemma runsaasti käyttökelpoista kalustoa. Muutenkin tuossa kaupassa Suomi on saamapuolella, koska ei Ruotsiin hyökätä muuten kuin Suomen kautta.

17. Noin miljardin euron suuruista julkista kehitysapua on vähennettävä tuntuvasti.

Täysin samaa mieltä.

En vastusta kehitysapua periaatteessa, mutta kyllä nyt pitäisi vähän ensin katsoa, onko budjetti plussalla vai miinuksella, ja sitten vasta miettiä, paljonko on varaa jaella lahjoja muille. Suomen valtio kun ei ole vastuussa muille kuin omille kansalaisilleen. Kehitysmaiden kansalaisilla on omat valtionsa. Jos nyt kehitysmaiden hallitsijat ovat taitamattomia tai korruptoituneita eivätkä hoida hommiaan, se on perseestä, mutta ei se voi sitä tarkoittaa, että sitten kehitysmaalaiset siirtyvät Suomen vastuulle.

Yleensäkin pelkkä rahan heittäminen ongelmaa päin on huono tapa ratkaista se. Jos joku haluaa omistaan niin tehdä, siihen on olemassa hyväntekeväisyysjärjestöjä. Valtiotason kehitysavun suosittelisin korvattavaksi kokonaan opiskelijaviisumeilla ja rauhanturvaoperaatioilla, koska koulutus ja rauha ovat oleellisimmat avaintekijät yhteiskunnan kehittämiselle.

18. Puolustusmäärärahoja pitää lisätä tuntuvasti.

Täysin samaa mieltä.

Jo Nato-jäsenyyskin vaatii sitä. Ei niissä ainakaan leikkaamisen varaa ole, jos armeijalla katsotaan olevan jokin muukin tehtävä kuin toimia kontekstina väittelylle siitä, pitääkö olla asevelvollisuus.

19. Ääri-islamistinen terrori uhkaa myös Suomea.

Täysin samaa mieltä.

Se uhkaa kaikkea sivistystä. Jostain syystä sitä esiintyy eniten siellä, missä on eniten muslimeita, vaikka sillä ei olekaan mitään tekemistä islamin kanssa, mutta en kyllä keksi mitään syytä, miksi terroristit tykkäisivät Suomesta, vaikka vihaisivatkin Tanskaa ja Ranskaa.

20. Suomen nettomaksu EU:lle on noussut noin miljardiin euroon. Suomi maksaa liikaa EU:lle.

Täysin samaa mieltä.

Tämä on jo ihan tylsää. Paljonko näitä kysymyksiä oikein on?

21. Minua ei haittaa, jos lapseni menee naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa.

Jokseenkin samaa mieltä.

Homokantojani täällä ja täällä. Eipä siinä vaiheessa minun haittaamisiani kyselläkään. Eivät ne ainakaan sillä heteroiksi muutu, että kielletään homoliitot.

22. Kannabis (marihuana) pitää vapauttaa Suomessa. (Kannabiksen kasvatus, hallussapito ja käyttö on nyt kielletty rikoslaissa.)

Jokseenkin eri mieltä.

Huumepoliittiseen näkemykseeni voi tutustua täällä. En kuitenkaan pidä järkevänä, että pelkästä huumeiden käytöstä laitetaan vankilaan, koska eivät ne sillä sitä lopeta. Kompromissina voisin ehdottaa sellaista, että huumeidenkäyttäjien ampuminen vapautettaisiin.

23. Suomalaisen ei tarvitse antaa rahaa kerjäläiselle.

Täysin samaa mieltä.

Oudosti muotoiltu kysymys. Vastaoletus olisi, että suomalaisuudessa on jotain, joka velvoittaa pakkoveroluontoisesti antamaan rahaa jokaiselle, joka ymmärtää pahvimukinsa ojentaa. Jos nyt on kyse Balkanin romanikerjäläisistä, he eivät ole Suomen, vaan omien kotimaidensa ongelma. Sama juttu kuin tuon em. kehitysavun kanssa. EU:n kautta Suomi kyllä tukee jo kyseisiä maita romanikysymyksensä ratkaisemisessa, joten en koe itseäni velvolliseksi vielä henkilökohtaisesti rahoittamaan ihmiskauppaa.

24. Alle 3-vuotiasta lasta ei ole hyvä laittaa päiväkotiin.

En osaa sanoa.

Siitä on niin kauan, kun olin alle 3-vuotias, joten en muista.

25. Lajittelen kaikki jätteet kotonani.

Jokseenkin samaa mieltä.

Emäntä lajittelee, jos tarkkoja ollaan. Täytyy toki myöntää, että jos lajittelu olisi itsestäni kiinni, se tarkoittaisi vain sitä, että pyrin olemaan laittamatta roskapussiani lehtiroskikseen.

26. Aina kannattaa tunnustaa, jos pettää.

Täysin samaa mieltä.

Emäntä tapaa oikolukea tekstini.

27. Raha tuo onnea.

En osaa sanoa.

Kyllä kai raha helpottaa elämää huomattavasti, mutta asia riippuu ennen kaikkea siitä, mitä sen rahan eteen joutuu tekemään. Tai mitä joutuisi tekemään, jos rahaa ei olisi.

28. Syön enemmän eines- kuin kotiruokaa.

Jokseenkin samaa mieltä.

Valitettavasti. Enkä vielä ehtinyt tekemään sitä pääsiäisruokapostaustakaan, jonka kommentaattorilleni Lonelle lupasin. Yritän korjata asian mahd. nop., mutta niinhän minä aina sanon.

29. Kissat ovat koiria fiksumpia eläimiä.

Täysin samaa mieltä.

Tarvitseeko tuota edes kysyä?

30. Suomi on hyvä maa.

Jokseenkin samaa mieltä.

Vikoja löytyy kyllä, mutta en minä parempaakaan tähän hätään osaa nimetä.

Se siitä. Kone ehdottaa...

Ainoat puolueet, mitä minulle tarjotaan, ovat Perussuomalaiset ja Muutos 2011. Tuon olisin kyllä arvannut ilman konettakin, enkä minä puolueiden virallisista linjoista johtuen muita olisikaan hyväksynyt äänestettäväkseni. Minulle etäisin vaihtoehto on näköjään Suomen Työväenpuolue, jonka riveistä kerrotaan mm. että "Suomi on muuttunut Stubbin kaudella sotilaalliseksi uhkaksi Venäjälle" ja "Uusnatsit ovat paljon olennaisempi uhka [kuin ääri-islamismi]".

Mutta vilkaistaanpas vähän tarkemmin noita ehdokkaita.

1. Hannu Tanskanen, M11. Ikä 72 vuotta. Voitaneen olettaa, että sen ikäinen jo tajuaa jostain jotain. Toisaalta hän ei perustele vastauksiaan mitenkään, mikä vähän huolettaa. Vaikka hän onkin päätynyt samoihin lopputuloksiin kuin minä, ei voi ikinä tietää, onko hän kulkenut sellaisia loogisia polkuja pitkin, jotka voin hyväksyä.

2. Toni Kemppainen, PS. Hän silloin tällöin perusteleekin. Kysymykseen siitä, haittaisiko häntä, jos hänen lapsensa menisivät homonaimisiin, hän vastaa, että "tytärteni osalta ei haittaa".

Nyt hänen logiikkansa kyllä ontuu pahasti. Kunnon heteromies nimenomaan tukee homoja ja vastustaa lesboja, koska näin hän maksimoi itselleen jäävien naisten suhteellisen määrän. Toisin päin toimiessa suurempi miesjoukko joutuu kilpailemaan pienemmästä naismäärästä. Perheenisänä Kemppaisella on toki varaa kettuilla sinkkumiehille tällä tavoin, mutta onko sellainen päättäjälle sopivaa käytöstä?

3. Kristina Ljungqvist, M11. Nythän vasta tajusin, ettei tässä vaalikoneessa kysytty mitään pakkoruotsista. Hänkään ei perustele mielipiteitään.

4. Jussi Niinistö, PS. Ensimmäinen, jonka nimen tunnistin. Nyt kyllä alkaa jo tulla vähän mielipide-erojakin vastauksissa.

5. Kyuu Eturautti, M11. Häntä minulle taidettiin tarjota eurovaaleissakin. Hän perustelee mielipiteensä sen verran hyvin, että voisin jopa äänestää häntä.

6. Jenni Lastuvuori, PS. Hänen perustelunsa ovat ytimekkäitä, mutta vähän kaihertaa hänen "ei toistaiseksi"-vastauksensa Nato-kysymykseen. Pelkään hänen olevan samanlainen kuin nykypoliitikkojen enemmistö, eli että tilanne ei ole riittävän kärjistynyt Natoon liittymistä varten vielä siinäkään vaiheessa, kun Venäjän spetsnatsit kiertelevät eduskuntatalon käytävillä niskalaukauksia jakelemassa. Ei kai mikään puolustusliitto halua jäsenekseen maata, joka on välittömän hyökkäysuhan alla.

7. Saara Lång, PS. Hän sanoo Natosta samaa kuin edellinen. Muuten kyllä vaikuttaisi ihan pätevältä.

Tämän perusteella ääneni on menossa siis Kyuulle. Suostun kyllä harkitsemaan kaikkia seitsemää edellämainittua, joten jos joku heistä sattuu lukemaan tämän, hänellä on vielä tilaisuus kalastaa ääneni itselleen kommenttiosiossa.

Lopuksi vielä persuille sellaiset terveiset, että seuraavanlaisen omiin muroihin kuseskelun lopettamiselle voisi nyt olla otollinen aika:

10. Kysymys oli jotain sellaista, että Vaasantori (tms.) olisi viihtyisämpi paikka, jos...

Uskon kyllä, että Tolppanen tarkoitti jotain fiksumpaa, kuin mitä suusta sattui tulemaan, mutta eihän hänen minua tarvitsekaan vakuuttaa. Hänen pitäisi saada vakuutettua ne äänestäjät, joiden mielestä vanhat suurpuolueet ovat aivan paskoja, mutta äänestävät niitä silti, koska persut ovat pelkkiä rasistisia juntteja, eivätkä mikään uskottava vaihtoehto. Siinä tavoitteessa tuollainen "vähemmän mamuja, enemmän ihmisiä"-retoriikka ei ole kovin tehokasta.

Kirja-arvostelu: Clifford D. Simak - All Flesh Is Grass

Tehdäänpäs pitkästä aikaa kirja-arvostelu. Talvella luin uudestaan Clifford Simakin legendaarisen City-novellikokoelman, jossa oman sivilisaationsa kehittäneet koirat tarinoivat leirinuotiolla ja pohtivat, ovatko vanhoissa myyteissä mainitut "ihmiset" olleet oikeasti olemassa, vai ovatko ne vain satuolentoja. Luin sen jo lukiossa parin muun Simak-kirjan ohella ja innostuin niin, että jossain vaiheessa tilasin läjän hänen vähemmän tunnettuja kirjojaan.

Amazonin kautta kun tilaa amerikkalaisista divareista, saa hyvään hintaan. Ainakin silloin joskus postimaksu oli kympin luokkaa (koko läjältä, eli kannattaa tilata monta kerralla), mutta kirjat itse olivat halvimmillaan vain yhden (amerikkalaisen) sentin. Matkaan saattaa kulua useampi kuukausi, jos pääsevät perille ollenkaan, mutta ei se tuolla hinnalla iso riski ole.

Ne olivat sitten istuneet hyllyssäni lukemattomina n. 10 vuotta, mutta nyt ajattelin pitkästä aikaa lueskella vähän klassista scifiä. All Flesh Is Grass on vuodelta 1965, eli keskeltä genren kulta-aikaa. Ajalta, jolloin ideat olivat vielä uusia.

Kirjan päähenkilö on Brad, huono-onninen bisnesmies persaukisessa pikkukaupungissa jossain Amerikan takamailla. Tarina alkaa, kun hän törmää autollaan näkymättömään muuriin, joka ympäröi kaupunkia eikä päästä lävitseen mitään elävää. Alkuasetelma muistuttaakin Stephen Kingin Under the Dome -kirjaa (en ole lukenut, mutta olen katsonut TV-sarjaa), enkä ihmettelisi, vaikka King olisi saanut vaikutteita tästä kirjasta. Aluksi samaan tyyliin totutellaan uuteen tilanteeseen ja seurataan, miten eri tavoin ihmiset reagoivat.

Jotkut epämääräiset tyypit ottavat Bradiin puhelimitse yhteyttä tarjoten kovapalkkaista työtä "edustajanaan". Pitkän aikaa hän miettii, uskaltaisiko, kun ei tiedä, keitä tyypit ovat ja mitä edustajuus pitää sisällään - varsinkin häntä huolestuttaa, että heillä saattaa olla jotain tekemistä kuvun kanssa.

No, tyypit ovat sitten vieraasta ulottuvuudesta tulleita alieneita, jotka sattuvat olemaan nättejä violetteja kukkia. Jokin muinainen kansa oli geenitekniikalla kehittänyt älykkään, telepaattisilla kyvyillä varustetun kasvilajin tiedonvarastointijärjestelmäkseen. Kansa katosi kauan sitten, mutta kasvusto jäi ja tarkoituksensa mukaisesti keräsi ympäristöstään kaiken mahdollisen informaation ihan vain koska sitä varten se oli olemassa. Sitten se oppi siirtymään eri ulottuvuuksien välillä ja jatkoi toimintaansa lukemattomilla eri versioilla Maa-planeetasta, kunnes lopulta vastaan tuli ihmisten asuttama versio.

Kasvit tarjoavat ihmisille yhteistyötä: ne antavat kaiken varastoimansa tiedon ihmisten käyttöön, jos ihmiset antavat kasvien levittäytyä planeetalleen ja laittavat tiedon hyötykäyttöön, koska kasvit eivät pysty itse tekemään fyysisesti mitään. Kaupan päälle kasvit lupaavat ratkaista kaikki aliravitsemusongelmat, lääkittävissä olevat sairaudet ja ylipäänsä kaiken, mihin kasvimateriaalilla voi olla osuutta, koska ne pystyvät halutessaan muuttamaan perimäänsä niin, että ne voivat kasvaa millaisiksi tahansa.

Sattumalta Brad pääsee livahtamaan naapuriulottuvuuteen, jossa ei ole mitään muuta kuin silmänkantamattomiin violetteja kukkia muinaisen sivilisaation raunioiden päällä. Sitten mietitäänkin, onko kasveilla ihan puhtaat jauhot pusseissaan, vai onko kyseessä vain juoni maapallon valtaamiseksi ja ihmisten hävittämiseksi. Jos ehdotukseen suostuttaisiin, ihmisistä tulisi täysin kasvien panttivankeja, koska ne voisivat helposti tappaa ihmiset sukupuuttoon vaivihkaa ja huomaamatta korvaamalla kaikki planeetan kasvit omilla imitaatioillaan ja sitten vain yhtäkkiä päättämällä olla kasvamatta.

Kirjan loppupään pääosassa onkin Bradin mietiskely siitä, kannattaako kasveihin luottaa vai ei. Ettei asia olisi turhan helppo, viranomaiset uhkaavat pysäyttää kasvi-invaasion hävittämällä kaupungin ydinpommilla ja muut kaupunkilaiset jahtaavat häntä lynkkausaikeissa.

Neljä pistettä viidestä. Tämä on näitä tällaisia yhden nokkelan idean ympärille rakennettuja tarinoita. Vaikka idea onkin yksinkertainen, on se silti omaperäinen ja jännä, ja vaikka kirja onkin lyhyt, ehditään siinä käsittelemään aihe riittävän kattavasti. Ajankohtainenkin se aikanaan oli, kun käsitellään geenimanipulaation mahdollisuuksia ja ydinasevarustelua.

Ainoa, mikä ärsytti, oli loppuratkaisun surkea kliseisyys. Samanlaisia toki näkee nykyäänkin, mutta ei missään sellaisessa tuotannossa, jota kukaan kehtaisi kehua hyväksi. Toisaalta, silloin 60-luvulla se ei ehkä vielä kliseinen ollutkaan.

Väkivaltaa aprillipilana

Minun täytyy nyt esittää pahoitteluni lukijakunnalleni. Minulla oli suunniteltuna hauska aprillipila teidän riemastuttamiseksenne, mutta valitettavasti se tarttui sensuurin kynsiin jo luonnosvaiheessa.

Mitä tästä opimme? Muistakaa, lapset, että kun joskus saatte jonkin hyvän idean, älkää koskaan kysykö lupaa sen toteuttamiseen. Joku sen kuitenkin kieltää, eikä sellaiseen kannata turhan päiten antaa tilaisuuksia. Samasta syystä esimerkiksi minäkään en ole koskaan kysynyt pomoltani, saanko tulla töihin kännissä.

Mutta onneksi jäyniä on riittänyt ilman minun panostani. Sanomalehdilläkin on nykyään tapana juksata lukijoitaan julkaisemalla aprillipäivänä älyttömiä vitsiuutisia. Suosikkini on edelleen Mikrobitissä kohta parikymmentä vuotta sitten ollut juttu pankkiautomaattiprintteristä, jonka voi hankkia kotiin ja se sitten printtaa seteleitä vähentäen samalla saman summan pankkitililtä. Legenda kertoo, että joku oli ottanut jutun tosissaan ja mennyt alan liikkeeseen kyselemään kyseistä vehjettä. Kun ei ollut löytänyt, oli hän sitten nikkaroinut rahaprintterin itse ja yllättäen joutunut väärentämisestä linnaan. En tiedä, voiko olla totta.

Tänä vuonna palkinto parhaasta lehdistöaprillauksesta menee kuitenkin Ylelle. Yle otti varaslähdön julkaisemalla juttunsa jo 19.3., mutta sehän on vain fiksua. Eiväthän ne aprillipäivänä enää mene läpi, kun väki osaa odottaa niitä. Eli siis:

Miksi kukaan ei puuttunut ahdisteluun Tapanilassa? – Näillä ohjeilla katkaiset häirinnän

Mitä tehdä, kun joku tai joukko ihmisiä ahdistelee toista ihmistä esimerkiksi junassa tai kadulla? Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio pohti keinoja puuttua ahdisteluun ja häiritsevään käyttäytymiseen.

Nythän on niin, että:

...erityisesti tytöt ja maahanmuuttajat kokevat paljon erilaista häirintää. Yleinen kokemus on, etteivät ihmiset puutu tilanteisin, vaan jäävät seuraamaan niitä sivusta.

– Minua kiinnosti, miksi monelle käy niin, ettei toimi omien arvojensa mukaisesti. Mikä estää väliinmenemistä, kun tietää, että tuo tilanne ei mene oikein, Laitio pohtii.

Kyllähän tuollaisia varmaan tulee monelle mieleen, kun katsoo vierestä häiriötilanteita ja miettii, miksei kukaan muu tee mitään. Vastauskin on aika selvä, eli vaikka suomalaiset ovat eläneet sivistyneessä yhteiskunnassa jo useiden sukupolvien ajan ja sen seurauksena monet eläimelliset vaistot ovat regressoituneet tasolle, jolla niiden aktivoimiseksi tarvitaan viinaa, itsesuojeluvaistosta emme silti ole vielä päässeet eroon.

Kun aprillipila on näin pohjustettu, päästään itse jäynään:

Yksinkertainen keino saada häiritsijät järkiinsä on Laition mukaan nimetä teko ja siten tuomita se.

– Kuulostaa tosi yksinkertaiselta ja helpolta sanoa "Hei te häiritsette tätä ihmistä, voitteko lopettaa?". Sillä on kuitenkin kummallinen vaikutus, se ikään kuin laittaa aivot päälle.

Ylen juttuun ei ole päässyt mukaan alkuperäisen ohjeistuksen ykköskohtaa, että jos tilanne vaikuttaa vaaralliselta, kannattaa mieluumin soittaa hätänumeroon kuin mennä itse väliin, joskaan sielläkään ei määritellä, mistä vaarallisen tilanteen tunnistaa. Syy, miksi väliinmenoa ei aprillikauden ulkopuolella suosita, on tämä:

Silminnäkijän mukaan mies löi yökerho Namun edustalla varoittamatta parikymppistä miestä sillä seurauksella, että tämä kaatui maahan ja loukkasi päänsä. 

Silminnäkijän mukaan uhrilla on aivoruhje ja hänet olisi viety sairaalaan, jossa hän olisi odottamassa hengityskoneessa pääsyä leikkaukseen. HS:lle puhuneen silminnäkijän mukaan uhri olisi mennyt väliin, kun tekijäksi epäilty olisi seurueineen häirinnyt naisseuruetta yökerhon edustalla.

Mutta joo. Netissä oli monia muitakin hauskoja piloja, kuten vaikka Samsungin älylihakirves, poliisien suunnitelma kouluttaa vainukoiria haistamaan haittaohjelmat verkkokaapeleista ja Cernin hiukkaskiihdyttimellä tehty läpimurto Voiman olemassaolon havaitsemiseksi. Yle kuitenkin voittaa seuraavien kriteerien ansiosta:

+ Pilassa käytettiin luovalla tavalla hyväksi ajankohtaisia puheenaiheita.

+ Pila nojaa kauniin humanistisiin ja poliittisesti korrekteihin lähtöoletuksiin, kuten kaikki parhaat ja menestyneimmät kusetukset kautta historian.

+ Hyvä ajoitus - kukaan ei ymmärrä olla varuillaan aprillipilojen vuoksi vielä maaliskuun puolessavälissä.

+ Pila on kohteelleen mahdollisesti hengenvaarallinen, kuten kunnon aprillipilan kuuluukin olla.


Eipä siitä sen enempää. Nyt on pakko tunnustaa, että tänä vuonna pitkästä aikaa tulin itsekin aprillatuksi. Kävi nimittäin niin, että ostin pelin Total War: Rome II, koska se oli 75 %:n alennuksessa. Peli itse on oikein viihdyttävä ja koukuttava, vaikka onkin melko yksinkertainen. Ideana on antiikinaikaisilla sotajoukoilla valloittaa kaikki vastaantulijat alueella, joka vastaa pääosin Rooman valtakuntaa laajimmillaan.

Taistelukentillä ohjastetaan eri asein varustettuja komppaniamuodostelmia. Jousimiehillä pehmennetään vihollista, jalkaväellä piiritetään ja lahdataan vihollisen jalkaväki, ratsuväellä tuhotaan vihollisen jousimiehet ja keihäsmiehillä pidetään vihollisen ratsuväki loitolla.

Spartalaiset valmistautumassa ottamaan vastaan germaanisoturieni hyökkäyksen.

Pelissä itsessään ei ollut jäynän makua, mutta sitten menin sijoittamaan reilun euron lisää ja ostamaan Blood & Gore packin, joka parantaa peliä tekemällä siitä väkivaltaisemman veritahroilla ja -roiskeilla sekä näyttävillä päiden ja raajojen irtihakkaamisilla.

Spartalaiset ottamassa vastaan germaanisoturieni hyökkäyksen.

Ensimmäinen vedätys on tietysti siinä, että pitää erikseen maksaa grafiikka-asetuksesta, jonka luulisi olevan normaalihinnaltaan 55 €:n pelissä jo valmiina. Eikä se siihen jää; pelissä on kymmeniä eri valtioita, mutta puolet niistä ei ole valmiiksi pelattavissa, vaan ne saa käyttöönsä ostamalla ne erikseen lisäosina (kolmen nipuissa, seitsemän eri nippua, hinta 7,49-14,99 €/kpl)

Suurin valituksenaiheeni on silti se, ettei siinä oikeasti ole niitä paljon mainostettuja raajankatkomisia. Samaa ovat netissä muutkin näköjään valittaneet. Jotkut ovat kuulemma onnistuneet näkemään, mutta en minä vaan. Toistaiseksi hardcorein kohdalle osunut on tuo allaolevan kuvan vasemman alareunan spartalainen, joka saa kaksi keihästä takaraivoonsa ja ne tulevat silmistä ulos.

Niin että kiitos vaan tästäkin vähästä. Sarjan seuraavat osat taidankin vain warettaa. Niin aina ennenkin tehtiin, vaikka silloin pelit vielä myytiin valmiina ja kokonaisina, ja kaikki oli paremmin.

Miksi perseilevä vähemmistöläinen on koko vähemmistön ongelma

Kuten viimeksi mainitsin, menneellä rasisminvastaisella viikolla sattui kaikenlaisia ikäviä kommelluksia, joiden vaikutus yleisöön oli kaikkea muuta kuin rasismin väheneminen. Muutenkin liikkeellä on ollut yhä enemmän sellaista, että jotkut yksilöt yksin tai porukassa tekevät asioita, joita normaali ihminen ei katso hyvällä. Teot liittyvät tyypillisesti närkästykseen siitä, että joku on ollut rumasti eri mieltä yksilön uskonnosta; reesusapinamaiseen kyvyttömyyteen olla nylkyttämättä satunnaisia vastaantulijoita; tai ihan vain siihen, että haistakaa maitonaamat paska. Sattumalta tekijät tuppaavat kuulumaan selvästi ulkonäöstä tunnistettaviin vähemmistöihin niin median, vihervasemmiston kuin itse vähemmistöjenkin harmiksi.

En nyt jaksa ottaa kantaa siihen, pitäisikö asiasta tehdä joitain johtopäätöksiä sen suhteen, millaista porukkaa maahan olisi järkevää päästää ja millä kriteereillä. Enhän minä kirjoita siitäkään, että vesi on märkää ja nykytaide huonoa. Haluan tässä kirjoituksessa mieluumin puhua siitä, miten vähemmistöjen itsensä tulisi asiaan suhtautua.

Aina, kun joku vähemmistön edustaja tekee jotain pahaa, tapahtuu kaksi asiaa. Ensiksi, median edustajat tulevat muistuttamaan, että tämä on vain valitettava yksittäistapaus ja tekijänä vain yksittäinen häiriintynyt yksilö, eikä hänen viiteryhmäänsä saa kiinnittää mitään huomiota, koska useimmat vähemmistöläiset käyttäytyvät kuitenkin ihmisiksi ja sitä paitsi kyllähän enemmistöläisetkin tekevät pahojaan. Toiseksi, em. lainkuuliaiset vähemmistöläiset julistavat vihaisesti, että ei heitä saa asiasta moittia, koska eivät he henkilökohtaisesti hyväksy tapahtunutta eivätkä voi asialle mitään, joten asia ei edes kuulu heille.

Teoriassa molemmat ovat oikeassa. Vaikka kulttuuri vaikuttaisikin asenteisiin, jokainen päättää ihan itse käytöksestään, enkä minäkään tykkää siitä, että minulle tullaan ihonvärini perusteella urputtamaan jostain kolonialismista tai ristiretkistä. Tosielämä ei taaskaan ole aivan noin yksinkertaista, ja nyt onkin Pekka-sedän aika kertoa, miksi molemmat ovat väärässä ja miksi on nimenomaan vähemmistöjen tehtävä ottaa jäseniään niskasta kiinni ja pistää ne ojennukseen.

Ihmiset näkevät vain oman viiteryhmänsä jäsenet yksilöinä, kun taas muut nähdään enemmän tai vähemmän omien ryhmiensä edustajina. Perseilevä enemmistöläinen on siis vain ääliö, kun taas vähemmistöläisen perseilemisen tulkitaan kertovan jotain koko vähemmistöstä. Joku somalikin on huomannut asian:

Kun somalia epäillään rikoksesta, jokaisesta somalista tuntuu tulevan rikollinen vähintään kadulla ja sosiaalisessa mediassa.

"Siksi toivon, että voisimme yhteisönä äänekkäästi tuomita teot", helsinkiläisessä nuorisotalossa työskentelevä Ahmed vetoaa.

"Rikoksista ovat vastuussa vain rikosten tekijät, mutta me kaikki kärsimme tekojen seurauksista", Ahmed sanoo.

Tästä syystä aina, kun ollaan tekemisissä muiden kuin oman porukan kanssa - mikä se "oma porukka" kulloinkin sitten on - täytyy muistaa, että esiinnytään samalla oman porukan mannekiinina, ja käyttäytyä sitten sen mukaisesti. Sama toimii toki toiseenkin suuntaan, eli enemmistö voi pilata maineensa vähemmistöjen keskuudessa, mutta enemmistön näkemys yleensä pelkän ylivoiman vuoksi hallitsee julkista keskustelua.

Tämähän ei missään nimessä ole kivaa eikä reilua, mutta niin asia nyt on ja on aina ollut, eikä siihen mikään auta. Ei ainakaan se, että kovaan ääneen valitetaan, ettei se ole kivaa eikä reilua. Reaalitilanne on se, että jos Suomessa asuvat vähemmistöt haluavat, ettei heihin kohdistuisi epäluuloja, heidän on käyttäydyttävä paremmin kuin kantaväestö, ettei yksinkertaisesti saada aiheita ikäviin stereotypioihin.

Somaliyhteisön pitäisi siirtyä yhteisön puolustamisesta uhrin puolustamiseen, Ahmed katsoo.

Ahmedin kaveri on eri mieltä:

Ystävän mielestä Ahmedin ulostulossa ei ole järkeä. Jos somalit yhteisönä tuomitsisivat yksilöiden rikoksen, eikö yhteisö juuri silloin osoittaisi olevansa jollain tavalla vastuussa rikoksesta, mies kysyy.

Niin, no...

Suomalaisetkin raiskaavat, kuten näissä yhteyksissä aina kuulemme. Ehkä eri tavoilla ja eri tilanteissa kuin somalit, mutta raiskaavat kumminkin. Kukaan suomalainen ei kuitenkaan tunne sympatiaa raiskaajaa kohtaan, vaan aina vaaditaan mahdollisimman pitkää tuomiota ja tekovälineiden takavarikointia valtiolle. Kukaan ei määrittele uhria huoraksi ja syytä häntä tapahtuneesta (sen sanominen, että kannattaisi vähän katsoa, mihin menee ja kenen kanssa, ei ole syyttämistä, sanoivat feministit mitä tahansa). Syytettyjen äidit ovat oikeussalissa hyvin vakavina, ja iästä riippumatta syytetyt saavat istunnon jälkeen kotona remmiä soljella.

Kun taas somalit raiskaavat, somaliyhteisö syytettyjen äideistä alkaen vastaa uhreille ja oikeusjärjestelmälle näin:

Onko se mikään ihmekään, että keskisormikulttuurien parissa sikiää selvästi enemmän raiskausherkkiä yksilöitä kuin suomalaiseen kasvatusfilosofiaan luottavissa piireissä?

Uskon kyllä, etteivät Ahmed ja hänen kaverinsa suvaitse raiskauksia, jos he niin sanovat. Nyt vain on niin, että jos vähemmistökulttuurissa tuollaista ajattelutapaa on, ei enemmistö sitä pysty ulkopuolelta muuttamaan. Ainoastaan vähemmistö itse voi muokata asenteitaan, ja siksi kannattaisi kuunnella Ahmedin neuvoja. Oma neuvoni raiskausstereotypioista huolestuneille somalinuorukaisille on:

1) Älä raiskaa.
2) Jos joku tuttusi haluaa raiskata, vedä häntä turpaan niin kauan, kunnes hän ei enää halua tai voi raiskata.

Mutta se somaleista. Tarkoitukseni ei ollut puuttua minkään tietyn ryhmän tiettyihin toilailuihin, vaan kaikki tässä sanomani pätee kaikkeen ryhmienväliseen kanssakäymiseen. Omalla toiminnallaan voi vaikuttaa toisten mielipiteeseen paljon tehokkaammin kuin millään vaatimuksilla, viharikosilmoituksilla tai syrjintävingunnalla.

Muslimeista täytyy kuitenkin vielä mainita erikseen, koska varsinkin heille omien perseily on paha imago-ongelma. Sanotaan, etteivät kaikki muslimit ole terroristeja ja että suurin osa on rauhaarakastavaa, suvaitsevaa ja melko maallistunuttakin porukkaa, eivätkä he hyväksy terrorismia. Olisi siis heidän mielestään kiva, jos heidät jätettäisiin kokonaan asian ulkopuolelle, kun terroristit pannaan kuriin, koska asia ei kuulu heille.

Valitettavasti kuitenkin terroristit tekevät tekonsa islamin, heidän jumalansa ja profeettansa ja koko porukan nimissä. Jos perusmuslimit ovat vain kuin eivät huomaisikaan, käytännössä heitä ei siis haittaa, että heidän puolestaan tapetaan porukkaa. Jos muslimeita oikeasti kiinnostaa, että "eivät kaikki muslimit"-lässytys aletaan ottaa vakavasti, heidän on ryhdyttävä aktiivisiin ja tehokkaisiin toimiin kitkeäkseen kilikallot keskuudestaan.

Sitä odotellessa.

Kun feministiä ei kiinnosta

Viime torstaina oli näköjään Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Samalla myös vietettiin rasisminvastaista viikkoa. Joku voisi sanoa, että on melko irvokasta, että tasa-arvon päivän ympärille rakennetaan kokonainen viikko, jonka teemana on keksiä lisää syitä ja tapoja, joilla maahan saataisiin mahdollisimman paljon porukkaa, jonka maailmankuvan mukaan tasa-arvo on rangaistavaa syntiä tai parhaimmillaankin jonkinlaista sketsiviihdettä. Somalit polkaisivatkin viikon komeasti käyntiin joukkoraiskauksella.

Mutta en minä siitä halunnut puhua. Muissa blogeissa ja kolumneissa on jo ihan riittävästi puitu maahanmuuttajien kantaväestöön kohdistamaa rasistista väkivaltaa ja sitä, kuinka hyvin siihen tehoaa sellainen rasisminvastainen viikko, jolla keskitytään kertomaan kantaväestölle, ettei saa olla tykkäämättä erivärisistä. Halusin tämän kaiken keskellä kiinnittää vähän huomiota tasa-arvoteemaankin puhumalla pitkästä aikaa feminismistä.

Porstuan monikulttuurisuuskoordinaattorin Vanessan työnkuvaan kuuluu mm. feminismin ja rasisminvastaisuuden yhdistäminen luontevaksi kokonaisuudeksi.

Blogistikollegani Korppi on oikeus on useasti ja ansiokkaasti kirjoittanut feminismistä ja linkitellyt amerikkalaisille feministisivuille, ja olen niitä sivuja piruuttani lueskellut. Amerikassahan tunnetusti kaikki on suurempaa, myös ideologisten liuottimien imppauksesta syntyneet hahmotushäiriöt, ja on se kuulkaa kovaa kamaa. Perusidea feministien teksteissä on, että valkoinen normaalivartaloinen heteromies (artikkelin teemasta riippuu, mitä em. ominaisuuksista korostetaan) on etuoikeutettu ja kaikki muut ovat sorrettuja, mikä ilmenee siten, että heillä ei ole aina kivaa eivätkä he saa kaikkea haluamaansa. Jos käykin niin, että myös valkoiset normaalivartaloiset heteromiehet kärsivät samasta asiasta, se on eri asia, koska ainakaan heidän sortonsa ei ole järjestelmällistä.

Feministin ja tavallisen naisen ero on siinä, että tavallinen nainen ei ymmärrä miehen järjenjuoksua, mutta hyväksyy asian ja tyytyy kiroilemaan asiasta kaveriporukassaan. Feministikään ei ymmärrä miehen järjenjuoksua, mutta yrittää parhaansa mukaan analysoida ja teoretisoida asiaa. Koska hän ei kuitenkaan ymmärrä tutkimaansa asiaa, ja lähtökohdatkin ovat usein vääriä ja vihamielisiä, lopputulos menee päin seiniä.

Törmäsin sitten tällaiseen kirjoitukseen. Siinä nainen on huomannut, että kun baarissa miehet tulevat vonkaamaan, he lopettavat suosiolla ja poistuvat vain, jos nainen väittää, että hänellä on jo poikaystävä. Tästä hän sitten vetää johtopäätöksen, että miehet eivät kunnioita naisen omaa tahtoa, vaan vain toisen miehen omaisuutta.

Male privilege is “I have a boyfriend” being the only thing that can actually stop someone from hitting on you because they respect another male-bodied person more than they respect your rejection/lack of interest.

Hänen feministinen ohjeensa lukijoille on, että naisten pitää opetella sanomaan vain, ettei kiinnosta ilman mitään selittelyitä, että miehet oppisivat ymmärtämään ja hyväksymään sen, että naisilla ihan oikeasti on päätäntävalta siihen, kenen matkaan lähtevät. Kommenteissa naiset intoilevat, että on oikein hyvä ohje, että eivät malta odottaa pääsevänsä kokeilemaan sitä käytännössä, ja että opettavat saman tyttärilleenkin.

Minä taas väitän, että kirjoittajan ohje on huono, koska hänen johtopäätöksensä on ylianalysoitu ja väärä. Ajattelin kirjoittaa vastineeni tänne, että edes suomalaiset naiset jättäisivät tuollaisen feministisen teoretisoinnin omaan arvoonsa.

Kannatan toki feminismiä ja muutenkin huomaavaisuutta naisia kohtaan jne.

Eivät miehet kunnioita tuntemattomien miesten suhteita niin paljoa, että jättäisivät sen takia heidän naisensa rauhaan ainakaan ilman väkivallan uhkaa. Osaltaan tuossa on kyse siitä, että varatun naisen saaminen mukaan on paljon vaikeampaa ja epävarmempaa kuin sinkun, joten varattuun ei kannata haaskata aikaa.

Suurempi syy on sitten se, että miehet pääsääntöisesti ovat herkkiä ja epävarmoja, vaikka kulttuuri ja yhteiskunta vaativatkin heitä esittämään muuta. Tästä johtuu, että he saattavat loukkaantua ja ajautua puolustuskannalle, jos nainen mitenkään vihjaa miehessä olevan jotain vikaa. Varsinkin jos nainen ei sano mitään syytä, miksi ei kiinnosta, mies tulkitsee sen niin, että vika on miehessä, eikä nainen vain kehtaa sanoa. Yleensä niin varmasti onkin.

Jos siis nainen mitenkään vihjaa miehen olevan epätäydellinen, epävarmalle miehelle tulee paineita todistaa väite vääräksi. Niinpä hän liimautuu naisen seuraan ja alkaa todistella omaa ihanhyvätyyppeyttään, kunnes nainen muuttaa mieltään. Koska sellainen vastaaninttäminen vain vähentää naisen kiinnostusta entisestään, on turha toivoa, että mies ihan heti häipyisi.

Tästä syystä, jos nainen haluaa miehestä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti eroon, hänen on annettava tekosyy, josta mies voi päätellä olevansa oikeasti kiinnostava ja että ehkä jossain muussa tilanteessa olisi onnistunutkin, mutta juuri nyt jonkinlainen force majeure estää etenemisen. Näin mies voi vetäytyä tilanteesta menettämättä kasvojaan.

Varatun esittäminen on kenties helpoin tapa, muttei ainoa. Voi myös väittää olevansa lesbo, joskin siinä on vaarana, että mies pyytää päästä kolmanneksi mukaan tai alkaa kyselemään typeriä lesboudesta. Muitakin voi keksiä. Elegantein näkemäni torjunta oli, kun eräs afrikkalaistaustainen vanhempi herrasmies lähestyi baarissa paria nuorta tyttöä:

Mies: Saanko liittyä seuraan?
Nainen: Et!
Mies: Miksi en?
Nainen: Ei kiinnosta.
Mies: Miksi ei? Oletko rasisti?
Nainen: En... eiku olen!

Tuo ei ollut miehen ensimmäinen lähestymisyritys, vaan naiset olivat selittelemättömällä "ei kiinnosta"-linjalla saaneet jatkettua niitä jo pari tuntia.

Periaatteessahan nuo feministit ovat oikeassa siinä mielessä, että kyllä naisella on oikeus kieltäytyä mistä syystä haluaa tai vaikka ihan ilman syytä. Oikein mukava nainen voisi vielä kertoa rehellisesti, miksi ei kiinnosta, ja täydellisessä maailmassa mies ei närkästyisi, vaan pyrkisi annettujen ohjeiden pohjalta kehittämään itseään.

Ei siinä tekosyistä pidättäytymisessä siis mitään väärää ole. Kunhan vain halusin tällä kirjoituksella selittää, miksi miehet käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, eli että kyse ei ole mistään sovinistisesta perusoikeuksien kyseenalaistamisesta, vaan pelkästä puolustusreaktiosta miehisen kelpoisuuden kyseenalaistamista vastaan. Toisaalta asiaa voisi myös verrata siihen, jos nälkiintynyt etiopialaislapsi tivaa, miksi et anna hänelle ruokaa.

Tästä johtuen miestä ei voi myöskään kouluttaa "kunnioittamaan naisen päätösvaltaa", kuten mainittu kolumnisti vaatii, koska kyse ei ole siitä. Voihan sitä yrittää ja sitkeästi käyttää "ei kiinnosta"-argumenttia, mutta sillä vain helposti pilaa oman iltansa, kun kaikki aika menee miesten väistelyyn.

Niin että ihan kuinka vaan.

If you want happy you must don,t for get allh

Egypti, osa 2. Viimeksi kerroin mitä itse tein matkallani, mutta sivuutin paikalliskulttuurin suurimmaksi osaksi, koska ajattelin sen ansaitsevan kokonaan oman postauksensa.

Koska en ole tuolla päin muualla reissannut, en tiedä, kuinka suurelta osin nämä ovat yleisislamilaisia piirteitä, ja mikä on tyypillistä nimenomaan Egyptille. Nyt kuitenkin törmäsin, kuten jo viimeksi kommenteissa mainitsin, ensimmäistä kertaa sellaiseen kulttuuriin, jossa ihan mielelläni pysyttelin hotellikylän vartioidun aidan sisäpuolella mahdollisimman kaukana kantaväestöstä.

En tarkoita, että olisin tuntenut oloni mitenkään uhatuksi, koska (kaupusteluun liittymätöntä) ahdistelua ei tullut vastaan minkäänlaista. Se voi toki johtua siitäkin, että Hurghadan seutu elää aivan täysin turismista, ja vallankumouksen jälkeen turismi on muutenkin puolittunut. Jos siis joku paikallinen alkaisi hätyyttelemään turisteja, hänet varmasti lynkattaisiin muiden paikallisten toimesta siihen paikkaan, turistilta vuolaasti anteeksi häiriötä pyydellen.

Paikalliset olivat muutenkin hyvin ystävällistä, joviaalia ja humoristista porukkaa, eli yksilöistä minulla ei ole pahaa sanottavaa. Kulttuurissa oli kuitenkin muutamia piirteitä, joilla ei ole mitään sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Päällimmäisenä nousee mieleen kaksi:

Ensinnäkin tinkiminen. Hyvin kuvaava on tämä Monty Python -klassikko:

On tapana, että jos mennään kauppaan ostamaan jotain, ei saa heti tarttua siihen tavaraan, jonka haluaa, vaan pitää katsella ja odottaa myyjän ehdotuksia, ja lopulta hienovaraisesti ohjata huomio haluamaansa tavaraan välinpitämättömän oloisena. Tämä siksi, koska jos myyjä tietää ostajan haluavan juuri kyseisen tuotteen, hän tohtii vaatia enemmän hintaa.

Joka tapauksessa hän vaatii aluksi naurettavaa ylihintaa, mistä sitten lähdetään neuvottelemaan alaspäin, ja neuvottelu saattaa kestää hyvinkin kauan. Kuten viimeksi sanoin, hintataso saattaa olla paljon korkeampi tai matalampi kuin Suomessa, riippuen siitä, kuinka pitkälle kärsivällisyys ja neuvottelutaidot riittävät.

Esimerkiksi se, kun basaarin matkamuistokojusta ostimme kaksi massatuotettua hyllynkoristetyyppistä matkamuistoa ja kaksi huivia, joiden yhteishinta missä tahansa päin Eurooppaa olisi korkeintaan 30 €. Kauppiaan aluksi tarjoama hinta (jossa kuulemma oli jo paljousalennus mukana) oli n. 130 €.

En minä nyt sano, etteikö saisi pyytää alennusta, jos ei rahat riitä, mutta tällainen laajamittainen tinkauskulttuuri on taloudelle tuhoisaa: ensinnäkin tehottomuutensa vuoksi, kun viiden minuutin kauppareissuun menee helposti pari tuntia, ja toiseksi siksi, koska se aiheuttaa täysin ylimääräistä ja tarpeetonta köyhyyttä siinä väestönosassa, joka jostain syystä ei tinkimistä osaa. Sitähän on turha kuvitella, että tinkimiskulttuurista olisi asiakkaille hyötyä, koska ei kauppias tappiolla kuitenkaan myy.

Moskeijan sisäpuoli imaamin kuvaamana.

Toinen on sitten tippaaminen. Jo Euroopassakin joutuu kiroamaan sitä, kun ei ikinä tiedä, pitääkö ravintolassa tarjoilijalle jättää tippiä vai ei ja paljonko, mutta Egyptissä asia on laajennettu ihan uuteen ulottuvuuteen, kun joka Jumalan välissä pitää olla antamassa hiluja vastaantulijoille. Julkisten vessojen siivoojille, nähtävyyksien vieressä notkuville kahden minuutin turistioppaille, linja-auton kuljettajalle, ihan viralliseksi turistioppaaksi palkatulle yliopiston egyptologille jne. Ymmärrän, että kuumalla aavikolla tarvitaan paljon juomaa ja siksi tarvitaan myös paljon juomarahaa, mutta siinä vaiheessa, kun moskeijan imaami ei päästä vääräuskoista sisään, mutta tarjoutuu ottamaan vääräuskoisen kameralla kuvia sisältä juomarahaa vastaan, luulisi jo jollain tulevan mieleen, että ehkä touhu on jo mennyt vähän liian pitkälle.

En minä sitäkään sano, etteikö tippiä saisi antaa. Onhan rahaa kivaa saada. Jos kulttuuri sen myötä kuitenkin taantuu siihen, että tippiä ruvetaan odottamaan ja pitämään yleisenä käytäntönä, ajaudutaan taas rasittavaan ja tehottomaan sähellykseen. Jos joku haluaa antaa tippiä siinä toivossa, että saa erikoishyvää palvelua, siitä vaan, kunhan vain sen seurauksena minun ei ole pakko ruveta antamaan tippiä, että saisin normaalia palvelua.

Lisäksi tuosta on vain lyhyt matka sellaiseen ruohonjuuritason korruptioon, jossa kaiken haluamansa saa ohi virallisten kanavien, kunhan vain voitelee rahalla oikeita tahoja. Esim. Egyptissä tämä on johtanut siihen, että juuri kukaan ei oikein tunne liikennesääntöjä, koska ajokortin voi saada lahjuksillakin. Tästä taas ei ole pitkä matka sellaiseen entisissä neukkumaissa kuulemma tuttuun tapaan, jossa virallisiakaan kanavia myöten ei tahdo saada mitään, ellei voitele välikäsiä joka portaalla.

No niin, katsotaanpas, mitä muuta.

Ylikuormaa? Mitä ylikuormaa?

- Rekkojen avonaiset perävaunut lastataan n. 1,5 kertaa korkeammiksi kuin Suomessa. Viritys pysyy kasassa pressuilla ja liinoilla.

- Moottoriteillä ei ole nopeusrajoituksia, mutta kovin lujaa ei kannata ajaa, koska ne ovat melko epätasaisia. Muista päällystetyistä maanteistä vain sen verran, että kerrankin kun istuimme linja-autossa, emäntä luuli meidän olevan soratiellä.

- Traktoria ei luokitella ajoneuvoksi, vaan maatalouseläimeksi, ja niinpä sen ajamiseen ei tarvita mitään lupia tai ikää.

- En ole varma, mistä nuo hankkivat ruokansa. Kävimme parissa paikallisessa supermarketissa (maailmalla "supermarket"-nimellä kulkevat kaupat vastaavat suunnilleen Suomen R-kioskeja), eikä niissä kehuttavasti tavaraa ollut. Maitoa niistä saa ja leipäpaketteja sun muuta huoneenlämpöistä. Toisessa kaupassa oli oikein lihatiski, mutta se oli tyhjä lukuunottamatta yksinäistä lauantaimakkaran pötköä leikkurin päällä. Jos ne piruparat joutuvat käymään erikseen neuvottelemassa hintoja liha-, vihannes- ja maitokauppiaan sekä leipurin kanssa, ensimmäiset ostokset ehtivät jo mädäntyä kassiin, ennen kuin on kauppareissupäivä pulkassa.

- Erilaisia säädöksiä on vähemmän kuin Suomessa. Minulla oli vähän vaikeuksia sopeutua tähän, mikä ilmeni refleksinomaisena tapana kysyä "suomalaisia" kysymyksiä, kuten että saanko syödä omia eväitä baarin pöydässä tai saanko mennä drinkkini kanssa ulos. Henkilökunta taisi pitää minua vähän tärähtäneenä.

Työturvallisuuslainsäädäntö? Mikä työturvallisuuslainsäädäntö?

- Kaikki varmasti arvaavat, että tuolla uskonto otetaan paljon vakavammin kuin Suomessa, mutta yllättää se silti, kun paikalliset turistioppaat alkavat tauoilla kertomaan uskonnollisista näkemyksistään ja jumalasuhteestaan. Tämän kirjoituksen otsikkokin tuli bongatuksi taksin takaikkunan yläreunasta.

- Ihmisten elämänasenne on jännän fatalistinen. Ihmisille tapahtuvat asiat eivät ole seurausta heidän omasta toiminnastaan, vaan kaikki, niin menestymiset kuin epäonnistumisetkin, ovat Allahin tahto.

- Kuten tunnettua, kulttuuri on hyvin miesvaltainen. Asia ilmeni lähinnä siten, että minun oletettiin olevan kaikesta vastuussa ja tekevän päätökset. Ei emäntää varsinaisesti syrjitty, mutta aina kauppiaiden tai hotellihenkilökunnan kanssa keskustellessamme heidän huomionsa keskittyi minuun n. 90 % ajasta. Se oli sen verran hienovaraista, ettei sitä varmaan olisi huomannutkaan, ellei olisi tottunut pohjoismaiseen tasa-arvomentaliteettiin. Samasta asiasta johtunee, että paikallisia naisia ei juuri näkynyt, vaan jokaista naispuolista työntekijää kohtaan oli ainakin kymmenen miespuolista.

- Minä olen kuulemma egyptiläisen näköinen. On minua eksoottisista kansallisuuksista ennenkin epäilty, mutta tämä olikin uusi. Voisin koittaa kerätä koko sarjan.


Nyt ei tule enää muuta mieleen. Kuten alussa sanoin, paikalliset olivat hyvin ystävällisiä ja muutenkin hauskaa seuraa, vaikka en voikaan olla varma, kuinka suurelta osin se johtui kaupankäyntitarkoituksista tai muusta turistien mielistelystä. Tämän analyysin - ja varsinkin kahden ensimmäisen kohdan - perusteella täytyy kuitenkin sanoa, että toivon egyptiläisen ja sen sukuisten kulttuurien vaikutuksen suomalaiseen kulttuuriin pysyvän mahdollisimman vähäisenä.