sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kiintiömuhammed

Kun nyt kaikki muutkin blogistit kirjoittavat Charlie Hebdon iskusta, täytyy kai minunkin. Tiedämmehän, että ollakseen suosittu ja kuuluakseen porukkaan, täytyy mennä ryhmän mukana kulloisiakin virtauksia kyseenalaistamatta, ja vastaavasti ollakseen uskottavalla tavalla omaperäinen ja erityinen, täytyy olla omaperäinen ja erityinen juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin omaperäiset ja erityiset tyypit.

Toisaalta kun kaikki muut ovat jo ehtineet, minun on aika hankala sanoa mitään plagioimatta muita, joten tästä ei tulle kovin pitkää tekstiä. Muutama pikkuhuomio vain.

Mutta joo. Jotkut ranskalaiset tekivät muslimeista pilakuvia, eivätkä muslimit tykänneet, vaan menivät tappamaan pilakuvailijat. En nyt jaksa kauhistella sitä, kuinka heidän aatteensa ei jostain syystä käykään dialogia samoin keinoin kuin länsimainen kulttuuri, vaan keskityn rakentaviin ehdotuksiin. Jos yksittäisiin pilakuviin reagoidaan noin, tällä hetkellä paras ratkaisu on, että jokainen julkaisee muhammedkuvia missä vain voi, että a) vastaavia iskuja ei voitaisi tehdä tai ainakaan niitä ei voitaisi todeta yksittäistapauksiksi, kun iskettävää olisi joka puolella; ja b) että äkäisten kilikallojen sietokyky tai ainakin stressitaso kasvaisi, eikä jaksaisi jokaisesta kuvasta lähteä rähisemään. Esimerkiksi minä laitan tähän vanhan kestosuosikkini:


On esitetty, että pilakuvien esittäminen asioista, joita toiset pitävät tärkeinä ja joiden pilkkaamisesta tiedetään heidän pahoittavan mielensä, on pelkkää moukkamaista ja epäkohteliasta perseilyä. Onhan se niin. On se kuitenkin pienempi paha kuin se, että jokainen vastakarvaan silittäjä ammutaan, eivätkä he ikinä opi tavoille, jos ei heiltä minkäänlaista ihmismäistä käytöstä edellytetä.

On myös kysytty, että onko pakko aina provosoida? Jos tiedetään, että muslimit pillastuvat aina, jos heidän ylivertaisuuttaan ja oikeassaoloaan ei jatkuvasti tunnusteta, niin eikö olisi parempi vain istua hiljaa kuin kusi sukassa, ettei vain tulisi häirinneeksi tai loukanneeksi ketään? Itse esittäisin vastakysymyksen, että onko pakko tietoisesti rahdata maahan sellaista porukkaa, jonka tiedetään olevan epävakaata ja herkästi syttyvää?

Sitten on vielä esitetty, että kristinusko se vasta verinen aate onkin ja sen nimeen ollaan tehty kaikki historian kamalimmat verityöt, millä yleensä viitataan ristiretkiin ja inkvisitioon ja mitä kaikkea niitä keskiajalla olikaan, eikä meillä siis ole mitään pelimerkkejä kritisoida muslimeja, jos ne nyt joskus vähän posauttelevat. Väitteen todenperäisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta tätä logiikkaa minä en ihan oikeasti tajua. Homma siis menee niin, että koska yksi porukka tappoi toisen porukan jäseniä joskus tuhat vuotta sitten, jollain kolmannella porukalla on moraalinen oikeus tulla ja tappaa väitteen esittäjä (ja minut ja sinut siinä samalla). Täh? Jatkokysymykseksi voisin esittää, että jos tavallisia muslimeja ja islamia ylipäänsä ei saa mainita terrori-iskujen yhteydessä, millä logiikalla sitten minut voidaan niputtaa yhteen ristiretkeilijöiden kanssa?

Myös Iltalehti on tullut johtopäätökseen, että jos pilakuvista suututaan, ratkaisu on tehdä lisää pilakuvia. Tämä kuva jotenkin hihitytti irvokkuudestaan huolimatta:


Useimmat kuvat kuitenkin olivat blogistikollegani Kumitontun osuvan määritelmän mukaan "lähinnä pasifistista lässytystä asettamalla kynät ja aseet vastakkain".

On esitetty, että kynä on miekkaa mahtavampi. En tiedä miekoista, mutta ei kynä näytä rynnäkkökiväärille pärjäävän. Nythän tilanne on terroristien hyväksi 12-0 pilapiirtäjiä vastaan. Se, että pilapiirtäjät, toimittajat ja poliitikot keskittyvät piirtelemään symbolisia kynänkuvia ja höpisemään ympäripyöreästi sananvapaudesta, osoittaa vain, ettei heillä ole pokkaa suunnata kritiikkiään sinne, missä sitä tarvittaisiin. Halla-ahokin kirjoitti hienosti:
Koska kukaan ei halua kuolla, terrorismin pelko ajaa yhteiskunnan yhä syvempään itsesensuuriin, lepyttelyyn ja myöntyväisyyteen. Tätä on käytännön islamisaatio, islamistien pillin mukaan tanssiminen. Siihen ei tarvita muslimien enemmistöasemaa.
No joo, enhän minäkään koko nimeäni tai naamaani paljasta. Minua ei edes pelota kuolema, vaan se, että joku tunnistaa minut ja tulee väittelemään asioista sellaisissakin tilanteissa, joissa minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta väitellä vastaan. Lisäksi emäntä on kieltänyt. Meinaan vain, että kai niitä pilakuviakin voi tehdä anonyymisti. Oli miten oli, tämä yhtäkkinen innostus sananvapaudesta muistuttaa ruotsalaista muurinrakentamista:

Klikkaa isommaksi.

Olen tässä pelannut emännän kanssa moninpelinä Civilization 5:ä, ja oma sivilisaationi on Ruotsi. Rakensin muurin pääkaupunkini ympärille, mutta jostain syystä kävi niin, että muurin sisällä puolet alueesta on tyhjänä, ja puolet kaupungista jäi muurin ulkopuolelle.

5 kommenttia:

  1. Keskimmäinenkin kuva on kiva.

    Itselläni on sellainen ongelma, että kohta en kykene kirjoittamaan blogiini mihinkään muuhun kuin islamiin liittyen.

    VastaaPoista
  2. Huomenta, Tom, ja kiitos kommentista.

    Ymmärrän ongelmasi. Islam on jatkuva kirjoitusaiheiden runsaudensarvi. Itsekään en halua profiloitua ensisijaisesti maahanmuuttokriitikkoblogistiksi, vaan haluan pysytellä imagoltani yleisasiantuntijana, ja siksi kirjoitan tällaisista aiheista vain silloin tällöin. Aina ei kuitenkaan voi vastustaa kiusausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan kyllä profiloitua varsin selvästi maahanmuuttokriittiseksi, mutta en halua olla bloggaajana pelkästään sitä, vaan kirjoitan varsin monenlaisista aiheista loppujen lopuksi. Tai ainakin ennen olen näin tehnyt,

      Poista
  3. Tervehdys taas. Jotain tuollaista tarkoitin itsekin. En suinkaan halua peitellä maahanmuuttokriittisyyttäni, mutta jos keskityn siihen aiheeseen liikaa, kohta tätä eivät lue enää muut kuin maahanmuuttokriittiset piirit, ja haluaisin laajentaa yleisöni mahdollisimman suureksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuuttokriittisyyteen liittyen, eräs tietyissä piireissä tunnettu autisti haukkui minua epäsuorasti juuri erään blogin lukijakommenteissa salaliittoteoreetikoksi. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin menetin juuri Firefoxini varsin laajan kirjanmerkistön. Pitää keksiä ne tärkeimmät siihen takaisin.

      Poista