tiistai 28. elokuuta 2018

Jonnet ei muista

No niin, loma on lusittu. Viikko Pohjanmaalla, viikko mökillä ja viikko Kreetalla. Näistä viimeinen jopa ilman nettiä, koska kiinalainen wifi-tekniikka noudattaa samaa periaatetta kuin kiinalainen työvoimapolitiikka. Ei haittaa, jos kännykkä tai työntekijä menee rikki, koska jos niitä tekee miljardin varastoon, aina saa uuden helposti ja halvalla tilalle.

Tarkastellaan sitä Kreetaa myöhemmin, kuten minulla on tapana ollut ulkomaanmatkojen kanssa. Otin hienoja luontokuvia. Mutta sitä ennen, lainaan blogistiikan oppi-isääni Yrjöperskelestä toisen kerran putkeen. Hän on kunnostautunut kirjoituksillaan, joissa hän muistelee 70- ja 80-luvun Suomea ja tutkii niiden eroja nykyaikaan, kuten tämä hiljattainen julkaisu. Sivulauseessa hän tuli ehdottaneeksi, että joku nuoremman sukupolven blogisti voisi myös tehdä vastaavan, ja olenhan minä täällä ennenkin haasteisiin tarttunut. Muistellaanpa siis lapsuuteni 90-lukua.

Ettei tämä menisi pelkäksi matkimiseksi, listaan ensin asioita, jotka ovat omasta lapsuudestani merkittävästi muuttuneet, minkä jälkeen listaan asioita, joiden olen yllätyksekseni huomannut olevan jo hyvää vauhtia muuttumassa. Lopuksi listaan asioita, jotka ovat tällä hetkellä arkipäivää, mutta joita oma jälkikasvuni todennäköisesti tähän ikään päästyään muistelee, että niin, tuollaisiakin oli joskus.

1. Ensimmäisenä kaikkein räikein itsestäänselvyys, puhelimet. Parissa vuosikymmenessä puhelin on muuttunut asunnon eteisessä makaavasta yhteydenpitovälineestä jatkuvasti taskussa kulkevaan tietokoneeseen. Tämä on vaikuttanut moneenkin asiaan, mutta erityisesti on muuttunut ihmisten suhtautuminen yhteydenpitoon. Koska teoriassa kaikkiin voi saada yhteyden koska tahansa, ihmiset ahdistuvat ja hätääntyvät, jos se ei jollain hetkellä onnistukaan.

Ennen vanhaan, jos kaveri ei vastannut puhelimeen, ajateltiin, että "se ei varmaan ole kotona, soitan muutaman tunnin päästä uudestaan". Nyt ajatellaan, että "jotain on varmaan tapahtunut, soitan viiden minuutin päästä uudestaan".

Vastaavasti jos on sopinut kaupungilla tapaamisen kaverin kanssa, ennen vanhaan oltiin aina sovittuun aikaan sovitussa paikassa, koska jos ei oltu, kaikkien aikaa tärvääntyi turhaan haahuiluun. Nykyään on vähän liiankin helppoa pirauttaa, että tulenkin puoli tuntia myöhässä, koska nlubliblugui. Onhan tällainen mahdollisuus kiva olemassa, jos syy on hyvä, mutta yleensä se ei ole. Tästä ei ole enää pitkä matka sellaiseen italialaistyyliseen anarkiaan, jossa ketään ei enää kiinnosta pitää kiinni mistään.

2. Tietosanakirjat. Juuri vähän aikaa sitten vein kaatopaikalle hyllymetrillisen sellaisia ja jätin hyllyyn lähinnä vain tunnearvollisia teoksia, kuten isoäidiltäni 7-vuotislahjaksi saamani Suuren maailmantiedon, josta voin oppia mm. että Neuvostoliiton BKT asukasta kohti on n. 14 000 markkaa.

Eihän niillä enää mitään tee. Sellaista painettua kirjasarjaa ei voi ollakaan, ettei Wikipediassa olisi tietoa useammista asioista, laajemmin ja ajankohtaisemmin. Tämän kun yhdistää edellämainittuun taskussa kulkevaan tietokoneeseen, mitään ei tarvitse enää tietää tai muistaa itse, koska kaiken voi aina halutessaan katsoa netistä. Joku saattaisi väittää tuota huonoksi asiaksi, koska se muka tyhmentää ihmisiä, mutta en usko siihen. Ne, jotka eivät vaivaudu tarkistamaan, eivät vaivautuisi opettelemaan ulkoakaan.

Ilman Wikipediaa minäkään en tietäisi, että Perbrinckia scansor on Sri Lankan ainoa puissa kiipeilevä makeanveden taskurapulaji.

3. Musiikin fyysiset tallennusvälineet. Tässä voisi mainita LP-levyt, c-kasetit, CD-levyt ja mitä niitä nyt oli, mutta niiden erottelu on aika epäoleellista. Siirtyminen c-kasetista CD-levyyn kun ei muuttanut mitään muuta kuin hintaa reilusti ylöspäin. Nykyään taas, kun on Youtube ja Spotify, musiikkia voi kuunnella paljon helpommin, halvemmalla ja ennen kaikkea laajemmalta skaalalta. Nykyään pääsee helpommin käsiksi ulkomaiseen musiikkiin, vähemmän suosittuihin musiikkilajeihin ja uusiin nouseviin kykyihin.

Parasta on se, että muusikoiden riippuvuus levy-yhtiöistä on loppunut, kun he voivat itse tuoda tuotoksensa kansalle julki netin kautta, minkä ansiosta tarjolla olevan musiikin määrä on moninkertaistunut. Joo, suurin osa siitä on järkyttävää paskaa, mutta niinhän se on ollut aina. Musiikkibisnes on aina ollut määrä- eikä laatuteollisuutta. Mitä enemmän on massaa, sitä enemmän sieltä löytyy yksittäisiä helmiäkin.

Niin, ja löytyy netistä myös sellaisia lapsuuteni lempikappaleita, joiden olin jo luullut olevan olemassa enää omissa hämärissä muistoissani, kuten tämä:


4. Hedelmät. Ennen vanhaan oli banaaneja, omenoita, kiivejä, vesimeloneja sekä sitrushedelmiä akselilta appelsiini - mandariini - sitruuna. Nykyään on lisäksi pomeloita, kumkvatteja, ananaskirsikoita, pitahajoja, rambutaaneja, annoonia, donitsipersikoita, violettia parsakaalia, karamboleja, paraabeleja, neljää erilaista melonia jo ennen vesimeloneille asti pääsyä, sekä armeijan alati kasvavaan kasvisruoan tarpeeseen kehitettyjä kranaattiomenoita. Ja vielä kiwano eli suomeksi kivakurkku:


Mitä kivaa tuossa nyt on? Ymmärtäisin, jos tuota sanottaisiin kurkuksi ja sitten sinkkunaiset olisivat nimenneet tavallisen kurkun kivakurkuksi, mutta tuollainen ei oikein mahdu jakeluun.

En nyt sitäkään sano, että hedelmävalikoiman lisääntyminen olisi huono juttu. Ainoa ongelma on vain se, että joskus emäntä erehtyy kirjoittamaan ostoslistaan vain "hedelmiä", jolloin minä luonnollisesti ostan sellaisia, joita en ole ennen maistanut. Sitten tulee kiukkuista palautetta, että mitäköhän minä kuvittelen hänen kokkaavan jostain tangelosta tai jaboticabasta.

5. Filmi. Ennen vanhaan, kun kameran filmirullassa oli ne pari tusinaa kuvanpaikkaa ja kuvien kehittämisestä katseltavaan muotoon piti maksaa, oltiin hyvin tarkkoja siitä, että otettava kuva varmasti on ottamisen arvoinen. Ja jos kuva meni pilalle, sitä ei tiennyt pariin viikkoon, joten uusintaotoksiakaan ei saanut.

Eikä varmasti innokkainkaan kuvaaja ottanut viikon lomamatkalla nelinumeroista määrää kuvia.

Elokuvafilmiin taas pätee sama kuin musiikkiinkin. Kun harrastelijaohjaajat voivat ladata tuotoksensa nettiin, julkisuuteen ponnahtaminen helpottuu huomattavasti. Laadukkaita elokuvia tietysti harvemmin saa aikaan ilman mittavaa rahoitusta, mutta Youtuben kautta sponsorienkin löytyminen helpottuu.

Ilman digikuvia ja nettiä tämänkin pistoleron idiotismi olisi jäänyt vain oman jengin tietoon.

Sitten osa 2. Työyhteisössäni on paljon minua kymmenenkin vuotta nuorempia jäseniä, mikä on oikein mukavaa. Eräs sen hyvistä puolista on, että pääsen heidän kauttaan seuraamaan maailman muuttumista paljon lähempää kuin ikätovereideni seurassa. On paljon pieniä asioita, joiden muuten luulisin olevan ikuisia vakioita, mutta jotka näyttävätkin olevan pelkkää katoavaa kansanperinnettä.

1. Kaunokirjoitus. Ilmeisesti sitä ei enää opeteta kouluissa. Havaitsin asian, kun Tumblrin puolella tuli vastaan taas uusi kysymyslista (pariin sellaiseen olen itsekin täällä vastannut), jossa yhtenä kysymyksenä oli "osaatko kirjoittaa kaunolla?" Ja suurin osahan palvelun käyttäjistä on koulunsa käyneitä nuoria aikuisia. Mikä ihmeen kysymys tuo oikein on?

Toisaalta, nyt kun asiaa mietin, en minäkään ole kirjoittanut kaunolla enää mitään moneen vuoteen, ja kun kokeilin, huomasin, etten osaa enää. Aloinkin opetella uudestaan.

2. Deittailu. Kun olin nuori, netin deittisivut tekivät tuloaan. Aluksi niillä oli maine, että niissä pyörii lähinnä epätoivoisia, pervoja, huijareita tai muuten vaan vinksahtaneita tyyppejä, joten ne eivät olleet kovin suosittuja, mutta pikkuhiljaa varsinkin nuorissa ikäluokissa ne saavuttivat suosiota.

Ennen vanhaan oli Suomi24:n deittiosio, joka sekin oli melkoinen lihatiski, koska sen hakualgoritmi mahdollisti ehdotusten hakemisen tarkasti määritettyjen ikä-, pituus- ja painohaarukoiden ja hiusten, silmien ja ihon värin ja monen muun asian perusteella. Oletus kuitenkin oli, että ensin luetaan profiili ja sitten vasta mietitään, kiinnostaako vai ei.

Nykyään on Tinder. Kännykkäsovellus, joka arpoo jonkun pärstän ruudulle, ja sitten se pyyhkäistään joko oikealle tai vasemmalle sen mukaan, kiinnostaako vai ei, ja kone arpoo saman tien uuden tilalle. Kokeneelta selaajalta menee puoli sekuntia päätöksen tekemiseen, ja myöhemmin voi paremmalla ajalla käydä läpi kiinnostavat profiilit tarkemmin. Monesti olen vierestä seurannut naisten Tinder-selausta ja kauhistellut, kuinka raakaa peliä olisi, jos vielä pitäisi mennä etsimään naisia ja menestys olisi siitä kiinni, onnistunko näyttämään hyvältä puolen sekunnin naamanväläytyksessä.


3. Pihaleikit. Nykyään, kun lapsi on siinä iässä, että ulkoilu kiinnostaa, lähialueen leikkikentät ovat tulleet tutuiksi. Täällä on paljon kerrostaloja, ja jokaisen taloyhtiön pihalla hiekkalaatikkoja ja keinuja. Monenko perheen kanssa arvaatte minun jutelleen lasta ulkoiluttaessani vuoden 2018 aikana?

Varmaan arvasitte yläkanttiin. Oikea vastaus on, että kahden.

Lapsia on, mutta ei niitä juuri pihalla näe. En tiedä sitten, ovatko ne pelaamassa tietokoneella vai mitä. Tosin jos vanhemmat murehtivat lastensa sosiaalisten taitojen kehityksen puolesta, kun ne vain istuvat huoneessaan pelaamassa, ei se ole niin vaarallista. Nykyään pelaaminen on joukkuehuvia, ja vaikka huoneessa ei lapsen lisäksi muita istukaan, kyllä siellä kuulokepiuhan toisessa päässä on neljä kaveria. Liikuntaakin ne saavat kyllä, nykyään on tarjolla niin paljon erilaisia maksullisia ja ohjattuja harrastuksia, joihin vanhemmat sitten lapsiaan kuskaavat.

4. Pakkoruotsi. Minäkään en juuri osaa ruotsia. Koulussa asia ei minua kiinnostanut, joten ruotsinnumeroni olivat keskiarvoni alapuolella, enkä YO-kirjoituksissakaan saanut siitä kuin M:n. Kun en koulun jälkeen ole ruotsia käyttänyt, ja olen opetellut muita kieliä sen päälle, minun on turha yrittääkään keskustella kenenkään kanssa ruotsiksi.

Voisi luulla, että nuorempi polvi osaisi paremmin. Niillä se on tuoreemmassa muistissa, ja varmaan opetustakin on vuosien varrella tehostettu. Mutta ei. Tuttavissani on pari innokasta ruotsifania, jotka osaavat hyvin ja ovat kovasti sitä mieltä, että pakkoruotsi on "just hyvä", mutta kaikille lopuille numeroidenkin osaaminen ruotsiksi on haastavaa.

5. Fyysinen turvallisuus. Ainahan koulukiusaamista on ollut, enkä minäkään siltä säästynyt. On minulla kuitenkin kaikki hampaat tallella. On jännää kuunnella vierestä, kun nuoremmat kaverit vertailevat tekohampaitaan osoittelemalla suuhunsa, että tämä, tämä ja tuo hammas on posliinia. He vielä ovat keskimääräistä älykkäämpiä, leppoisia ja muutenkin sellaisia, ettei heillä ole tapana aloittaa tappeluita.

He eivät edes miellä tulleensa mitenkään erityisesti kiusatuiksi, vaan sellaista se nyt vaan on, koulunkäynti. Jätän lukijoille kotitehtäväksi pohtia, mistä tämä muutos johtuu, mutta sanottakoon, että näiden kavereiden mielestä monikulttuurisuus ei ole rikkaus.


Lopuksi osa 3, eli asioita, joiden normaaliusstatus on jo murtunut, mutta jotka ovat yhä arkipäivää ihan vain sen takia, että kaikki ihmiset eivät ole vielä ehtineet kehitykseen mukaan.

1. Kahvi. Kahvi on pahaa, se kellastuttaa hampaat ja se pitää erikseen valmistaa. Energiajuoma on raikasta ja trendikästä ja nykyään siitä on saatavilla hyvänkinmakuisia vaihtoehtoja.

Kahvi raaka-aineena ei toki ole poistumassa. Starbucks-tyyppiset kahvilat ja niissä juotavat kalliit erikoiskahvit pitävät varmasti pintansa. Sen sijaan kotona pelkäksi kofeiininlähteeksi keitettävä peruskahvi poistuu, koska se on energiajuomaan verrattuna yksinkertaisesti vanhentunutta teknologiaa.

Voin toki olla väärässäkin. Voi olla, että kofeiiniriippuvuuden kymmenvuotiaina ES:llä hankkineet nuoret tarvitsevat aikuisina vahvempia aineita, jolloin kahvin suosio vain kasvaa entisestään. Saa nähdä.

2. Savukkeet. En suinkaan tarkoita, että tupakkatuotteiden käyttö vähenisi. Ainoastaan poltettava muoto poistuu ja korvautuu nuuskatyynyillä.

Mietitäänpäs Suomen lainsäädäntöä. Savukkeita saa myydä, mutta ei alaikäisille. Nuuskaa saa tuoda Ruotsista omaan käyttöön, mutta myydä ei saa kenellekään. Koska Torniossa ei kuitenkaan käytännössä kovin tarkasti valvota nuuskakuljetuksia, sitä tuodaan maahan rekkalasteittain myytäväksi.

Tupakkaharrastus aloitetaan yleensä roimasti alaikäisenä. Jos alaikäinen haluaa tupakkaa, on kaksi vaihtoehtoa. Joko hän pyytää jotain spurgua tuomaan kaupasta savukkeita, jolloin hän joutuu maksamaan reilusti hakupalkkaa ja ottamaan riskin, että spurgu häipyy rahojen kanssa tai tuo pelkkää muumilimpparia; tai sitten hän ostaa salakuljettajalta nuuskaa normaaliin hintaan, koska salakuljettajaa ei kiinnosta, minkä ikäisiä hänen asiakkaansa ovat.

Sitten, kun hän täyttää 18, savukkeisiin siirtyminen ei enää onnistu, koska nuuska on niin paljon vahvempaa, etteivät savukkeet enää riitä tyydyttämään nikotiininhimoa. Eipä kenelläkään ole mielenkiintoakaan siirtyä, koska savukkeita voi polttaa vain erikseen määrätyillä ja koko ajan harvenevilla alueilla, kun taas nuuskatyynyjä voi imeskellä missä ja koska tahansa.


3. Mainos-TV. Ennen vanhaan, kun TV:stä tuli kiinnostava ohjelma, piti järjestää aikataulut niin, että voitiin olla lähetysaikaan TV:n ääressä katsomassa. Nykyään voi kännykällä merkata kiinnostavat ohjelmat suoratoistopalveluun niin, että ne voi katsoa seuraavan parin vuoden aikana, kun aikatauluun sopii. Koska yhä harvempi ihminen istuu TV:n ääressä parhaaseen katseluaikaan, mainosten vaikutus vähenee, ja sitä kautta vähenevät myös mainostajien lähetysajasta maksamat summat.

Kehitystä vauhdittaa sekin, että nykyään yhä harvempi laadukas sarja on nähtävissä ilmaisilta kanavilta, kun maksulliset kanavat tuottavat omat ohjelmansa eivätkä myy niitä muiden levitykseen.

Tulevaisuudessa selviävät lähinnä em. maksukanavat, joilla on omat tuotantonsa ja suoratoistopalvelunsa, ja yleisradiokanavat, joiden ei muutenkaan tarvitse murehtia rahoitustaan.

4. Kaupat. Siis fyysiset myymälät. Alkukesästä kävin ostamassa uudet farkut, sitä ennen taisin keväällä käydä ohimennen kirjakaupan alelaareja penkomassa. Muuten ei tule näin suoralta kädeltä mieleen, koska viimeksi olisin käynyt varsinaisessa kaupassa ruokakauppaa ja Kreetan matkamuistokauppoja lukuunottamatta. Miksi viitsisin, kun kaiken saa netistä? Aikaahan siinä menee, kun odottaa postin saapumista, mutta harvoin minä tarvitsen jotain sellaista, jota ei ehdi paria päivää odottaa.

Nykyään ruokakaupastakin saa tilattua netistä. Pari kertaa on tullut kokeiltua, kun on tarvittu iso lasti ja on ollut kiirettä tai flunssaa. Näppärää ja muutenkin kaltaiselleni sosiaalisesti rajoittuneelle pökkelölle oikein sopivaa.

5. Valtamedia. En nyt tässä tarkoita sitä, kuinka Hesarin ja Ylen punaviheragendaan kyllästyneet ihmiset siirtyvät porukalla lukemaan uutisensa kansallismielisemmiksi profiloituvista lähteistä. Onhan tuokin totta, mutta se on vain yksi osa koko ilmiötä. Vastaavasti Suomessa on merkittävästi ihmisiä, jotka hylkäävät valtamedian sen tunkkaisen persuagendan ja fasismin kanssa flirttailun takia ja siirtyvät lukemaan vihreämpää, vasemmistolaisempaa ja feministisempää vaihtoehtomediaa.

Kansan uutiset kyselee, että mihin tarvitaan MV-lehteä, kun oikea media on tällainen.

Vanhat uutisfirmat kaatuvat, kun ihmiset kautta linjan siirtyvät hakemaan uutisensa lähteistä, jotka aatteiltaan sopivat paremmin omaan maailmankuvaan. Ainoa, mitä vanhat, neutraaleiksi itsensä brändänneet firmat voivat tässä yrittää tehdä, on olla yrittämättäkään miellyttää kaikkia ja rohkeasti valita puolensa. Sekään ei toimi, koska vanha neutraali media ei voi mitenkään olla yhtä räväkkä kuin uusi aatteellinen media, ellei halua vuotaa toisesta päästä ulos enemmän asiakkaita kuin mitä toisesta päästä tulee sisään.

Lopulta kansa on jakautunut ryhmiin, jotka eivät yritä ymmärtää toisiaan sitäkään vähää kuin nykyään. Tai no, ei se vielä haittaa mitään. Ennemminkin ongelma on, että kansa jakautuu ryhmiin, jotka eivät edes tiedä toistensa olemassaolosta. Sitten meillä onkin maa täynnä porukkaa, jolle erimielisen kohtaaminen ei ole jännä tilaisuus väittelyyn, vaan shokki ja järkytys, josta toipuminen vaatii safe spacen ja vertaistukea. Yritä siinä sitten saada mitään järkevää aikaiseksi.

14 kommenttia:

  1. LP-Levyista tuli mieleen, minulla on hyllyssä edelleenki jokunen Lp-levy, taitaa olla jokunen sata ja vielä vanha hyvä tekniksin LP-soitin ja en hävitä niitä koskaan, on noita CD-levyjäkin, mutta uudempaa tekniikka käytä kuuntelemiseen juutuubia lukuunottamatta
    Noista Kivijalkakauposita sitten kun ne häviää kokonaan kadulta, alkaa niitä kaipaan.. ihmisen kun pitää päästä hypisteleen tavaraa mitä aikoo ostaa, erityisesti huonekalut on sellasia ..
    -jpt-

    VastaaPoista
  2. Muistan, kuinka noin 15 vuotta sitten vanhempani onnistuivat kerran hätääntymään, kun eivät saaneet minuun hetkeen yhteyttä. Olin silloin Juha Tapion konsertissa.

    Pienenä luin jatkuvasti paperisia tietosanakirjoja. Tällä hetkellä tekee vain mieli päästä eroon ylimääräisestä painavasta, jonka olin ottanut matkaani vanhempieni perinnönjaosta, kirjahyllystössäni.

    Minä pidän kumkvatista. Ei vain enää löydy nykyään lähikaupoistani. Tietääkseni. Muuten pidän hieman outona kaikkea, mitä nykyään ruokakauppa voi tarjota kasvispuolelta.

    "Kivakurkkua" kutsutaan tällä nimellä, koska ruotsin kieltäkin voidaan kutsua jippiikivajännäksi.

    Itse olen tavallaan pahoillani siitä, kuinka valokuvan arvo on mennyt lujasti alaspäin digikuvaamisen myötä. Muistan, kuinka pienempänä otin mustavalkovalokuvia. Ja kehitin ne itse kotini kellarissa sijainneessa pimiössä. Pimiö meillä oli jonkin aikaa, koska me teimme sukulaisen firmalle välillä (sivu)töitä kehittämällä lämpökuvia.

    En minäkään ole kirjoittanut pitkään aikaan kaunolla. Tosin en ole kirjoittanut kynällä viime vuosien aikana paljon mitään muutakaan. Tietokoneella sen sijaan olen ollut käsittämättömän tuottelias.

    Itse ihan periaatteesta en osaa ruotsin kieltä. Olen päättänyt, että rupean kertaamaan sitä sitten kun suomen kielestä on tullut tasa-arvoinen kieli Pohjoismaiden neuvostossa ja kun Suomessa ei ole enää pakkoruotsia kouluissa.

    Minusta olisi ihana, jos voisi tilata verkosta kotiin kaupan tuotavana ruokatarpeita riittävän halvalla.

    VastaaPoista
  3. Kiitän nuoremman polven blogistia muisto- ja ajanmuuttumispläjäyksestä. Jotain tämmöstä minä peräänkuulutinkin. Meillä on ikäeroa jotain parikymmentä vuotta ja tästä itse näen myös tietynlaisen sinä aikana tapahtuneen hahmottamistavan muuttumisen. Tosin kun olen itse huono hahmottamaan niin en osaa sitä oikein sanoilla sen tarkemmin selittää. Joka tapauksessa voisi todeta että asiat vanhenevat nykyisin paljon nopeammin kuin ennen ja eikös se facebook myös ole jo so last millenium, jos oikein, no, hahmotan. Muinaishistoria liikkuu kiihtyvällä vauhdilla kohti vallitsevaa nykypäivää.

    Tuli vaan mieleen sekin että ovatkohan nykyajan jonnet jo niin nuoria etteivät ne enää muista tuota lausetta ”jonnet ei muista”.

    VastaaPoista
  4. Pihaleikeistä tuli mieleen, että aikanaan naapurin kersat tulivat kilkuttamaan ovikelloa: "tuutsä ulos?" Ja sitten mentiin. Mahtaakohan nykyaikana viesti mennä whatsuppilla ja kysymyksenä "pelataax fortnitee?" Pokemon go tosin oli pari vuotta sitten pinnalla ja sai vesseleitä ulos, mutta se villitys tuli ja meni.

    Yrjö on muuten ihan oikeassa naamakirjan suhteen. Havaitsin asian aluksi nuorempien serkkujeni kohdalla, jotka käyttävät lähinnä instagramia ja joille se naamakirja todella on last season. Sosiaalista mediaa ilman muuta käytetään, mutta alustat vaihtuvat.

    VastaaPoista
  5. Hieno loma! Noin paljon varastoit lomaltapaluublogia varten!
    Paljon asiaa, joten lyhyt komm.: kaunokirjoitus: 20 v sinua nuoremman blogistin Yrjö I:n blogeissa olen ihaillut hänen uusi-suomeaan, joka on taidokkaasti sulautettu jopa vanhoihin hyviin aikoihin. Eli hyvin hiihdetyllä ladulla olet, ei tarvitse havuja perkele kiroilla.
    Fyysinen turvallisuus. Lukion viimeisellä, matikkaluokalla, joku keksi tuoda nyrkkeilyhanskat luokan käyttöön. Ennen open luokkaanastumista ehdittiin ottaa pari matsia ja sitten vaan takarivin pulpetit takaisin paikoilleen ja oppimaan. Opin väistön ja luikahduksen, josta oli hyötyä sittemmin varusmiesaikana. Reaaliluokan filosofit kuulemma pelasivat shakkia vastaavan aikaraon täyttäjänä. Lienevät toimittajina elantonsa hankkineet valtamediassa meitä valistuneempina.

    VastaaPoista
  6. Hyvä ajankuva kirjoitus. Se kun on tällai keskiäkäisenä, kiljuuntuneena, kaljuuntuneena ja etenkin keljuuntuneena vaikea muistaa, että ysikutlukulaiset alkaa olemaan pian aikuisia.

    Minähän tapasin tuon rouvan juurikin legendaarisen S24:n chatissa. Vajaa parikytä vuotta sitten. Nykyään kuulemma nettitreffailu on se luonnollinen tapa ja baarissa iskijää kasotaan vähän pitkään. Kuulemma.

    Some on noh, some. Face oli omansa, oikeastaan ensimmäisen somesukupolven juttu. Eihän siellä nykyään roiku kuin minä ja muut punakat ja pönäkät.

    VastaaPoista
  7. Jatketaan.

    "Sellaista painettua kirjasarjaa ei voi ollakaan, ettei Wikipediassa olisi tietoa useammista asioista, laajemmin ja ajankohtaisemmin."

    Järkytyin, olen shokissa! Eikö blogisti ole tietoinen V-pedian arvopohjasta. Pitääkö blogisti Guradiania, Hesaria tai Yleä neutraalina mediana.

    Kannattaa hakea neutraaliajan tietokirjat takaisin kaatopaikalta.

    (tämä ei ole moite blogistille, vaan hänen mainostamalleen "tietojen aarrearkulle").

    VastaaPoista
  8. Ennen oli kaikki...jotenkin muuten kuin nyt:

    1) Puhelimet
    Siitä 1970- ja-80-luvun lankapuhelimesta ei voinut tietää, kuka soittaa. Oli pakko vastata niillekin, joille ei olisi halunnut.
    Kännykkä on vapauttanut tästä.
    2) Tietosanakirjat
    Itselläni on edelleen kirjahyllyssäni isävainaan perintönä (ehkä tunnesyistäkin) kaksi tietosanakirjasarjaa. Osa tiedosta on vanhentunut auttamatta, mutta on siellä edelleen käyttökelpoistakin.
    3) Musiikin nykyiset tallennusvälineet
    Velipoika tallenteli musaa c-kaseteille, itse en jaksanut asiasta innostua muuten kuin kuuntelemalla.
    4) Hedelmät
    Minulle hedelmiä ovat lähinnä ne samat, joita olen kaupassa nähnyt jo Kekkoslovakiassa.
    5) Filmi
    Sain ylioppilaslahjaksi silloiselta naapuriltani valokuvakansion, johon olisi varmasti niin mukava koota muistoja. En ole kylläkään koskaan harrastanut valokuvausta.

    Osa 2
    1) Kaunokirjoitus
    Kaunokirjoitusta ei enää todellakaan opeteta. Sain kuulla tämän vähän aikaa sitten veljenpojaltani, jolle näytin kaunon koukeroita. Tai yritin näyttää:
    huomasin, etten oikeastaan osaa enää itsekään.
    2) Deittailu
    En ole koskaan deittaillut.
    Ensimmäinen tyttöystäväni näki kovasti vaivaa saadakseen minut iskettyä ravintolassa, mutta jätti kasvotusten vajaan kuukauden kuluttua. En ollutkaan sellainen kuin hän oli luullut; toisaalta hän lohdutti ettei hänkään ollut sellainen mitä hänestä luulin.
    Toinen seurustelukumppani jätti kirjeellä: olen hyvä mies, mutta. Kolmas ja neljäs vain ghostasivat, joskaan tuota termiä ei tunnettu ainakaan Suomessa viime vuosituhannen lopulla.
    Olen väliinputoaja: tuhmille tytöille vaikutan pahemmalta kuin olen, ja kiltit tytöt pelkäävät minua pahempana kuin olen.
    3) Pihaleikit
    Ei nyky-Suomessa ole enää mitään syytä päästää lapsiaan pihaleikkeihin ilman vartiointia. Eikä välttämättä silloinkaan. Parasta on jättää lapset tekemättä.
    4) Pakkoruotsi
    En ole koskaan tarvinnut mihinkään. Virkamiesruotsin kokeeseen vaadittava osaaminen ei korreloi kielen pakko-opintojen määrään.
    5) Fyysinen turvallisuus
    Minua ei peruskouluvuosina lyöty koskaan naamaan, kaikkialle muualle kylläkin. Onko juuri tosi, että näiltä työtovereiltaisi lyötiin hampaita irti siis koulun yhteydessä?

    Osa 3
    1) Kahvi
    Otan kofeiinini yleensä tabletteina, mutta juon toki mielelläni aina jos tarjotaan, mustana.
    2)
    Savukkeet
    Aloitin tupakoinnin yläasteen 9. luokalla saadakseni katu-uskottavuutta (jos sellaisesta voi puhua pohjoissuomalaisessa tuppukylässä). Lopetin lukion 3. luokalla aloittaakseni taas ennen kirjoituksia. Lopetin, kunnes aloitin taas intissä. Opiskelujeni ajan sekä niiden jälkeen poltin enemmän ja vähemmän säännöllisesti, kunnes lopetin lopullisesti poltettuani uudenvuoden 1999 juhlissa kaksi sikaria.
    En oilut koskaan varsinaisessa nikotiinikoukussa, jota ainakin yksi lääkäri on tiettävästi arvostellut ylimainostetuksi:
    joka neljäs tupakoinnin lopettaja ei saisi mitään fyysisiä oireita.
    3) Mainos-TV
    En katso nykyään televisiota siinä perinteisessä merkityksessä muuten kuin päivän päätteeksi teksti-tv-uutimet yleltä ja mtv3:ltä. Kaikki muut ohjelmat tallennan digiboxille ja katson sunnuntaina.
    4) Kaupat
    Käyn lähes päivittäin ruokakaupassa, mutta suurin osa siitä aika harvasta muusta kaupasta tapahtuu tosiaan verkossa.
    5) Valtamedia
    Tiedonvälitys on siirtynyt syystä ja/tai toisesta tiedon välittämisestä totuudenjälkeiseen aikaan, jossa valehtelu on faktantarkistusta ja totuudenpuhuminen valehtelua.
    Liekö tällä jotain yhteyttä erään rauhanuskonnon käsitteeseen "taqiyya" ja sen mahdoliseen lanseeraamistarpeeseen länsimaihin?

    VastaaPoista
  9. Huomenta, jpt, Tom, Ykä, Korppi, Veijo, KKi, sekä Qroquius, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Jpt: Meillä heitettiin CD-levyt hiljattain roskiin, kun havaittiin, että talouden kaikki CD-soittimet olivat lakanneet toimimasta käytön puutteen vuoksi. LP:t ovat toki siitä hyviä, että ne eivät mene miksikään, kunhan säilyttää sopivassa lämpötilassa. Ja onhan niissä mukava rahina, jota ei digitaalisessa musiikissa kuule, mutta sekin taitaa olla niitä asioita, jotka poistuvat suosiosta niiden sukupolvien mukana, jotka sitä ovat lapsuudessaan kuunnelleet.

    Kävinkin pitkästä aikaa kunnon kivijalkakaupassa eilen. Ostin koottavan T-34:n pienoismallin. Siitä tulikin emännältä välittömästi tiedustelua, että minkä takia meillä on panssarivaunu. Kaikkea ne naiset kyselevätkin.

    Tom: Minulla ei olekaan sitä ylellisyyttä, että voisin jatkaa ruotsin boikotointia, vaan opiskelujen takia pitää sellaisellekin kurssille mennä. Ruokaa tilatessa tulee kyllä vähän turhan kalliiksi hoitaa kaikki ostokset netin kautta, mutta kun tilaa kerralla oikein kunnon lastin pilaantumatonta tavaraa, ei hinta kasva liikaa.

    Ykä: Joo, "jonnet ei muista" taitaa olla jo lähemmäs 15 vuotta vanha ilmaisu. Ja joo, aika muuttuu nykyään nopeammin. Sen huomaa kuunnellessa noita parikymppisiä kollegoja, jotka pitävät menneisyytenä asioita, joita minäkin vielä luulin nykyaikaisiksi. Facebookistakin tuli hiljattain uutinen, että 300 000 suomalaista on lopettanut sen käytön viimeisen vuoden aikana.

    Korppi: Niin, sekin on muuttunut, että lapset voivat kommunikoida muutenkin kuin kasvotusten tai perheen yhteisen lankapuhelimen kautta. Lastenvälinen yhteydenpito siis tuskin on vähentynyt, vaikka sivullisten mielestä siltä näyttäisikin.

    Veijo: Minähän en edes laske tappeluksi sitä, jos jotkut haluavat vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä mätkiä toisiaan turpaan. Hauskaa voi pitää ja itseään kehittää monella tavalla.

    Wikipedian ongelma on toki se, että sinne saa kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, ja ainoa laadunvarmistus on muiden lukijoiden tekemät vastakorjaukset. Sen takia Wikipediaa lukiessa pitää aina tarkistella lähdeviitteitä ja ajatella itsekin. Tiedon kriittinen analysointi onkin taito, jolle on nykyaikana vielä enemmän tarvetta kuin ennen. Eipä silti, ei sekään, että tieto on painettu kirjaan, ole tae puolueettomuudesta tai todenperäisyydestä.

    VastaaPoista
  10. KKi: S24:ssä minäkin emännän tapasin, profiilipuolella. Ihan totta, että tuo baaripokailu alkaa olla sosiaalisesti epäkorrektia, tai ainakin paljon harvinaisempaa. Baareissa ihmiset pysyvät omissa porukoissaan eivätkä pyri vieraisiin pöytiin siten kuten ennen vanhaan. Baariala yleisesti lähti alamäkeen vuoden 2008 lamasta, eikä ole vieläkään kunnolla palautunut. Jotkut etsivät syitä taloudesta ja rahasta, mutta todellisuudessa saattakin olla niin, että kun baariin ei enää mennä vastakkaisen sukupuolen takia, ihmiset ovat alkaneet miettiä, että minkäs takia sinne sitten tarvitsisikaan mennä.

    Qroquius: Hyviä huomioita, joihin on vain vähän lisättävää. Lapsia en kyllä jätä tekemättä, koska vaikka heidän tulevaisuudestaan ei tulekaan yhtä helppoa kuin minun sukupolvelleni, ei maailman keskimääräinen taso ainakaan parane sillä, että suomalaiset jättävät lisääntymättä.

    Osa kavereista on kyllä menettänyt hampaita vapaa-ajallakin, mutta ymmärtääkseni koulunkäynti on heillä merkittävin syy hammaskatoon.

    En usko, että rauhanuskonnolla on tekemistä totuudenjälkeiseen aikaan siirtymisessä. Rauhanuskonto vain on huomannut tilaisuutensa ja on ensimmäisenä haaskalla nokkimassa. Luulen perimmäisen syyn olevan, että vasemmistolaisilla on kovempi hinku propagoimiseen kuin oikeistolaisilla, minkä myötä toimittajakunta on luisunut vasemmistolaispainotteiseksi. Tämä sitten on kiihdyttänyt entisestään oikeistolaisten pakoa ja vasemmistolaisten lisääntymistä alalla, kunnes perinteiset mediat ovat alkaneet ihan huomaamatta ja tahattomasti heijastaa vasemmistoaatteita. Tämä on luonut tilauksen harrastelijapohjaiselle oikeistolaiselle vaihtoehtomedialle, mikä taas on luonut tyhjiön radikaalimmalle vasemmistolaiselle vaihtoehtomedialle.

    VastaaPoista
  11. Pekka, sinun pitäisi päivittää profiilin tekstiä. Se on monta vuotta vanha mutta sen mukaan olet edelleen 30-vuotias. Jos olet 35-vuotias niin et ole enää 30-vuotias. Saivartelua ehkä mutta profiili on hyvä pitää ajan tasalla.

    Minä olen 38 eli syntynyt 1980. Varhaisin muistikuva ylipäätään mistään on vuodelta 1984 kun isoveli meni kouluun. Muistan kun päivää ennen kouluun menoa veli ottatti kuvat itsestään reppu selässä, parin naapuruston kaverin kanssa meidän pihalla. Muistan että minäkin halusin sinne kouluun ja minäkin otatin kuvan reppu selässä. Sitten kun koulu alkoi niin ei se ollutkaan kivaa.

    1990-luvulla syntyneet ovat aikuisia koska nuorimmat eli 1999 syntyneet ovat tänä vuonna 19-vuotiaita. Tänä vuonna on ensimmäiset tällä vuosituhannella syntyneet täysi-ikäiset, siis vuonna 2000 syntynyt on tänä vuonna täysi-ikäinen.

    Jos keitän kämpillä kahvia, niin keitän aina pannukahvia. Siksi ostan kahvin pannujauhatuksella. Kuulun siihen 5 prosenttiin suomalaisista jotka juovat pannukahvia. Pannukahvissa ei ole muuta vikaa kuin pannun puhdistus käytön jälkeen eli purujen huuhetelu. Minulla on kahvimylly joka on tilattu postimyynnistä 1980-luvulta. Kahvimylly on DDR:stä.

    Kauppojen maustehyllyillä oli 80-90-luvuilla semmoinen kuin kahvinselvike, postimerkin kokoinen harmaa neliö. Se pistettiin pannukahvin sekaan tarkoituksena kirkastaa kahvi ettei se olisi samean näköinen. Sitä en ole enää nähnyt tällä vuosituhannella.

    Muistaako jotkut sen että dieselauto piti käynnistää hehkutuksella jossa meni hetki? Muutenkin dieselautot piti semmoista drrdrrdrrdrrdrrdrr ääntä. Semmoiset 80-luvun mersu-taksit oli just semmoisia. Olin penska silloin mutta muistan tuon.

    Markka on semmoinen asia mitä "jonnet ei muista". Olin täysi-ikäinen kun markat vaihtuivat euroksi. Tavallaan ajattelen jossain määrin vieläkin asioita markkoina. Vuonna 1998 sai 150 markalla kaupasta viikon ruuat jos ns. normimeiningillä meni. Nyt ei saa 25,25 eurolla viikon ruokia. Vuoden 1998 150 markkaa on indeksiillä mitattuna 34,04 euroa. Ei silläkään saa viikon ruokia. En siis kannata eurorahaa. Hintojen nousu on kuitenkin eniten päivittäistavarakauppojen duopolin tai kartellin syytä.

    Kun internet yleistyi 90-luvulla, se oli semmoinen dial up-systeemi. Netti kulki puhelinlankoja pitkin. Joten jos joku puhui lankapuhelimella niin ei voinut mennä nettiin samaan aikaan. Kun mentiin nettiin niin kuului se piipittely ja karhea rähinä-ääni ennen kuin yhteys aukesi.

    Kun käynnisti tietokoneen, näyttöön tuli musta näkymä eli DOS koska ne oli DOS-pohjaisia. Jos halusi Windowsiin niin piti kirjoittaa Win. Kun kirjoitti dir niin sai hakemiston näkyville. Jos halusi pelata, kirjotettiin CD pelit...

    Muistan Commodore 64:n ja 128:n sekä Amiga 500:n. Minulla ei ollut mitään noista. Ei tuo ollut jokaisella. Usein oli niin että mentiin kaverin luo pelaamaan. Minä en tainnut käydä kenenään luona pelaamassa noilla.

    Minulla ei ole ikinä ollut konsolia mutta muistan kun Playstation ilmestyi ja siitä oli puhetta.

    Osaan kaunokirjotuksen, siis sen koukeroisen jota opetettiin useita vuosikymmeniä. Muistan kun se muuttui siihen pelkistetympään kirjasintyyppiin jota kuitenkin edelleen nimitettiin kaunokirjoituksesksi. Sekin oli jo mielestäni oudon näköinen.

    Lankapuhelimessa oli se että kun joku soitti niin jos ei ollut talossa niin mentiin ulos huutamaan että puhelimeen. Jos talossa oli kaksi tai useampi puhelin niin pystyi salaa kuuntelemaan toisen puhelua kun otti luurin pois paikaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on lukenut profiileissa kaukaa viisaasti: "Olen syntynyt vuonna 1970." Ei tarvitse päivittää.

      Poista
  12. Iltaa, Vieras ja Tom, ja kiitos kommenteistanne.

    Päivitin profiiliin iän ja samalla pari muutakin juttua. Syntymävuosi olisi ollut varmaankin fiksumpi ratkaisu, mutta olen jo tyylini valinnut. Profiili on hyvä pitää ajan tasalla, mutta toisaalta kun kirjoitusteni aiheet ja äänensävyt ovat mitä ovat, se kannattaa samalla pitää tarkoituksella epätarkkana, ettei kukaan tunnista.

    Minustakin on kuva reppu selässä ensimmäisenä kouluaamuna. Kuulemma olin huolestuneena kysynyt, että ei kai koulussa tarvitse nukkua päivällä, kuten tarhassa. Ala-aste oli ihan kivaa.

    Töissä minun pitää tarkistella ihmisten ikiä henkkareista. Tuntuuhan se hurjalta katsella aikuisia ihmisiä, joilla onkin henkilötunnuksessa viivan tilalla A.

    Yksi työkaveri toi sellaisen espressokeittimen, johon pistetään kapseli sisään ja kone sitten sekoittaa sen haluttuun määrään kiehuvaa vettä. Helppoa ja nopeaa, ja erilaisia valmiita makuvaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Sellaisen hankkisin kotiin, jos ylipäänsä haluaisin jonkinlaiseen kahvivehkeeseen investoida.

    Dieselautoista minulla ei ole lapsuuden kokemuksia, mutta ryypyn muistan. Sellaistakaan ei ole tarvinnut autoille antaa pariin vuosikymmeneen.

    Euroihin siirtymisen jälkeen pari vuotta olikin aika villiä menoa. Kun ihmiset eivät tajunneet rahan arvoa, he maksoivat ihan mielellään saman verran euroja kuin aiemmin olivat maksaneet markkoja. Itse muistan lähinnä sen, kun olin armeijassa, ennen vuodenvaihdetta kokispullo maksoi patterin käytävän automaatissa 6 markkaa, mutta vuodenvaihteen jälkeen 1,20 euroa. Kevyt 20 %:n nousu.

    Tietysti jos nyt vaihdettaisiin takaisin markkoihin, siinä vaihdossa tulisi taas samanlainen hinnannousu. Turha kuvitellakaan, että palattaisiin vanhoihin lukuihin edes indeksillä korotettuna.

    Lankamodeemi oli hauska vehje, varsinkin kun lukiossa piti soittaa opettajalle jotain deadlinea edeltävänä iltana, mutta opettajan penskat roikkuivat netissä aamusta iltaan.

    Commodore 64 oli hieno, mutta turhan monimutkainen käyttää, tai ainakin se sivusta katsoen näytti siltä. Yleensä kavereilla oli Nintendo, ja suurta huvia olikin kokoontua porukalla katsomaan, kun vehkeen omistaja pelasi supermarion läpi. Itse sain ensimmäisenä porukasta oikean tietokoneen (DOS:lla tietenkin), ja se vasta olikin kova juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun itse perustin vuonna 2012 pääblogini, elämäni oli jo siinä pisteessä, ettei ollut kauheasti väliä, vaikka jotkut tunnistaisivat. Siksi olen suurin piirtein joka paikassa esiintynyt omalla nimelläni ja myös naamallani.

      Sääli, että maailma on niin paha, että monet joutuvat esiintymään anonyymeinä todellisuuden pakottamina. Mutta ihminen on paitsi vajavainen biologinen olento, niin myös laumaelukka. Ja lauma saattaa aina ajatella kaikenlaista tyhmää toisesta ihmisestä.

      Poista