maanantai 6. lokakuuta 2014

Vihdoin sain oman valtion

Eurovaalien alla Ylioppilaslehdessä oli hauska artikkeli, jossa toimittaja haastoi jokaisesta puolueesta ehdokkaan pelaamaan Democracy 3 -peliä. Eipä siitä muuta, mutta heti alkoi tehdä mieli kokeilla peliä itsekin. Pelissä säädetään lakeja, talouspolitiikkaa, valtion tukia ja mitä politiikassa nyt yleensäkin tehdään. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen, ja ihmisten pitäminen tyytyväisinä niin, ettei se johda yhteiskunnan tai talouden romahtamiseen, ei ole niin helppoa kuin luulisi.

Se ei kuitenkaan ollut mikään ilmainen selainpeli, jollaiselta se grafiikkansa puolesta näyttää, vaan sillä oli hintaa yli 20 euroa, joten jouduin laittamaan sen Steamissa seurantaan alennusmyyntipäivää odottamaan.

Se päivä oli tänään. Pelaanpas nyt yhden matsin ja raportoin livenä tähän.

Maita ei virallisessa versiossa ole kuin kuusi: Englanti, Ranska, Saksa, USA, Kanada ja Australia, mutta lisää saa kyllä netistä ladattua. Pelasin jo kerran Saksalla, mutta kannatukseni romahti yhdessä vaalikaudessa 60 %:sta 10 %:iin. Koska saksalaiset ovat näköjään kiittämättömiä paskoja, muutan Amerikkaan. Puolue pysyköön samana: The Pekka Is Fyhrer Party, eli PIFP. Oppositiopuolueena toimikoon The Liberal Conservatives.

Selkeän näköistä: valkoiset pallot ovat lakeja, siniset niiden vaikutuksia, punaiset ongelmia ja vihreät toivottavia asiaintiloja. Keskellä kannatus eri eturyhmien kesken jaoteltuna.

No niin. Budjetti on reilut sata miljardia alijäämäinen, mutta näin isossa maassa sellaisen luulisi menevän marginaaliin. Keskitytään ennemmin saamaan terveydenhuolto ja koulutus kuntoon.

Ihan ensiksi 50 %:n haittavero roskaruoalle. Oppivatpa olemaan. Seuraavaksi tuen kotona työskentelyä ja puhtaita polttoaineita, jos saataisiin saasteen aiheuttama astmaepidemia kuriin. Sitten kysellään, pitäisikö antaa toimilupa pikavippifirmoille, jotka saattavat periä saataviaan kyseenalaisin keinoin. Antaa mennä vaan; ei kukaan pakota kansaa ottamaan lainaa, jota ei ole varaa maksaa pois.

Kodittomuutta on valtavasti. Laitetaan valtion asuntoprojekti. Koulutetun työvoiman puute on myös ongelma, joten tuetaanpa yliopistoja. Sitten kysellään, pitäisikö alkoholin TV-mainonta kieltää. Aivan sama, antaa mennä vaan. Joku ihmisoikeusjärjestö kehottaa kansalaisia aktiivisesti vastustamaan hallintoani. En tiedä, miksi.

Ohhoh, budjetin alijäämä melkein tuplaantui. Pitää kai leikata jostain tai nostaa veroja. Laitetaan kartanovero, vaikka siinä onkin riski, että rikkaat alkavat muuttaa ulkomaille. Luottoluokitus putosi silti. Rikollisuus on onneksi silti laskussa.

Laitetaan tuontivero, koska kansa näyttää haluavan. Saa nähdä, miten se vaikuttaa budjettiin ulkomaankaupan vähetessä. Jotain pientä voisi vielä... voisin vaikkapa aloittaa kampanjan pienyrittäjyyden aloittamisen tukemiseksi ja kiristää kansallisuustestien kriteerejä. Lapsityövoima haluttaisiin kieltää, ok.

Kansa vaatii virastoa, joka vahtii sosiaalitukien väärinkäyttöä. Annetaan. Luottoluokitus tippuu taas. On se nyt jumalauta.

Perustetaan ympäristönsiisteyskampanja, koska puhdas luonto pienentää astmaepidemiaa. Verotetaan suuria automarketteja, koska sillä tienaa ja se vähentää liikennettä. Ettei nyt kuitenkaan liikaa kapitalisteja kiusattaisi, asetetaan verokatto.

Kansa haluaa kansallisen bisnesneuvoston, joten annetaan, kun ei maksakaan paljoa. Rahaa pitäisi silti saada lisää. No, laillistetaan uhkapeli ja pannaan se verolle, vaikka se hermostuttaakin uskovaisia. Luottoluokitus putosi taas, haistakaa nyt jo paska. Ja kommunistit organisoivat vastarintaliikettä. Mitähän pahaa minä niille olen tehnyt?

Sosialisteja on amerikkalaisista 50,75 %.

Armeija on suurin yksittäinen rahasyöppöni. Kyllä kai riittää, että joukot ovat "highly trained" eikä "overwhelming force". Luulisi hiljentävän nuo kommaritkin. Kysellään, haluttaisiinko sallia valaiden kalastus (valastus?) Japanin vesillä. En nyt kehtaa suostua. Ai hitto, kommunistien vastarinta-armeija vain kasvaa.

Ilmainen kouluruokailu. Alkaa mennä hermo, kun koko ajan valitetaan, etten tuota tarpeeksi koulutettua työvoimaa. Tuetaan saman tien nuorisokerhojakin, etteivät nulikat olisi kadulla riehumassa ja saataisiin rikollisuutta hillittyä. Organisoitu naapurustovahti myös tuetuksi, koska tällä hetkellä epäorganisoiduilla lynkkauspartioilla on tapana hirttää rikollisia kaduilla, ja jostain syystä tämä esitetään ongelmana.

Kas vaan, etniset vähemmistötkin alkavat uhkailla salamurhalla, koska olen kuulemma rasisti. En kyllä ymmärrä miksi, koska en edes harrasta mitään etnistä profilointia, vaikka mahdollisuus olisi. No en kuitenkaan perusta mitään positiivisen syrjinnän ohjelmaa. Muuttakoot takaisin Afrikkaan, jos ei kelpaa samat säännöt kaikille. Luottoluokitus putosi taas, ja maahan muodostui järjestäytynyttä rikollisuutta ilmeisesti laillistamani uhkapelin seurauksena.

Kokeilenpas piruuttani ottaa pois testit kansalaisuutta haluavilta, jos se rauhoittaisi noita etnoja ja auttaisi saamaan koulutettua työvoimaa. Joskin työttömyys on varkain räjähtänyt käsiin. Ai työttömyyskorvauksetkin lisäävät työttömyyttä? No hitto, heti nolliin sellaiset.

Vaalikausi pääsi vasta puoleenväliin, ja nyt jo etniset jengit yrittivät salamurhata minut. Ulkoministeri ruikuttaa jotain politiikastani. Yhtäkkiä iski velkakriisikin ja sen mukana mukava 40 %:n kannatukseni romahti nollaan. Tuon ulkoministerin kyllä potkin pihalle ja palkkaan paremman.

Perustetaan ohjelma, jolla koulutetaan nuoria yrittäjiksi. Sijoittajille verohelpotuksia.

Asiaan liittymättä, emäntä huomautti siitä, että blogini kuva-arkistokansiossa on liikaa vähäpukeisia naisia. Niinpä täytyy laittaa tähän kuva viehättävästä assistentistani Xeniasta, että voin siirtää sen "käytetyt"-kansioon häiritsemästä.

Uusi salamurhayritys, ja nyt teollisuusministeri uhkaa erolla. Sain aikaan korkean tuottavuuden, että jotain hyvää sentään. Ehkä sittenkin laitan voimaan sen positiivisen syrjinnän, että selviän edes yhdestä kaudesta hengissä. Perutaan tuollainen, jolla köyhät pääsevät valtion tukemana yksityiskouluun, koska se maksaa liikaa.

BKT on romahtanut. Se tosin ei ole (kokonaan) minun vikani, vaan on globaali lama. Valvontakamerat kaduille, ihan vaan koska. Työttömyys on jotain 90 %, mutta sentään saasteongelma ratkesi. Budjetti on 500 miljardia alijäämäinen, ja tästä 200 miljardia on lainojen korkoa. Lumipalloefekti on mennyt jo sellaiseksi, että tästä ei enää taideta nousta. Mitä tästä opimme? Velkaantuminen pitää pitää kurissa alusta alkaen.

Ohjelma, jolla narkkarit saavat puhtaita neuloja. Heh, sain valvontakameroilla "antisosiaalisen käytöksen" loppumaan. Rikollisuus on vihdoin siedettävissä lukemissa. Sitten ei kansalaistenkaan tarvitse enää lynkata toisiaan. Laitoin valtion tukemaan robotiikan kehitystä; se ei ole hyväksi työllisyydelle, mutta eiköhän se juna ole jo mennyt.

Laitanpa lapset laulamaan kansallishymniä aina koulupäivän aluksi, jos se helpottaisi tätä tappiomielialaa. Etnot ovat rauhoittuneet, mutta kommarit uhittelevat enenevissä määrin. No perhana, kielletään aseet. Milläs sitten riehutte? Eläinkokeet haluttaisiin kieltää. Ei kielletä, koska hipit rakastavat ja kapitalistit vihaavat minua, ja olisi kiva vähän tasoittaa.

Lama loppui, se vähän helpottaa. Kielletään alkoholi ja perustetaan kansallinen armeijaviikko. Jahas, nyt liberaalitkin rakentavat vastarintaliikettä ja uhkailevat väkivallalla. Poliisi haluaisi perustaa globaalin DNA-rekisterin, no joo joo. Talous näyttää menevän jopa niin hyväksi, että saan budjetin plussalle, kunhan vedän kansaneläkkeen minimiin.

Jahas, kausi tuli päätökseen, ja uudet vaalit pidettiin. Tältä näytti:

Ei mennyt ihan putkeen tälläkään kertaa.

Hauska peli, vaikka vaikea. Pitääpä seuraavaksi kokeilla pelata ihan vain jonkin ideologian mukaisesti piittaamatta kansan mielipiteistä tai muista realiteeteista, ja katsoa, mitä tulee. Ei sillä, että olisin antanut tuollaisten häiritä nytkään, mutta kuitenkin. En päässyt vielä edes säätämään lakia pakollisesta kirkossakäynnistä.

Helpompi politiikkapeli, jonka sain muutama päivä sitten alennuksella, on 1700-luvulle sijoittuva Empire: Total War. Siinä ei tarvitse kuin rekrytoida vähän musketöörejä, julistaa sota naapureille ja lähteä valtaamaan maailmaa.

Venäläinen ratsuväkeni iskee turkkilaisten linjat hajalle.

Tuli sisällissota, ja Moskovan linnoituksen muuri täytyy vallata lojalisteilta pistintaistelussa.

Hardcore meininki siinäkin.

7 kommenttia:

  1. Damn. Kuulostaa sellaista peliltä, että vois itsekin kytätä jos originissa olis vastaavaa tyrkyllä.

    Ootkos koskaan pelannut age of empirejä? Itse joskus kauan sitten pelailin ja ne ovat kaikkien pelien aatelia.

    VastaaPoista
  2. Iltaa, Lone, ja kiitos kommentista.

    Joo, AoE:t ovat tuttuja. Muistan, kun yläasteella kaikkien piti osallistua valtakunnalliseen matematiikkakilpailuun. Taisin tulla koulussani toiseksi ja kaupungissani viiden parhaan joukkoon, jos en pahasti väärin muista. Palkinnoksi sain Suomalaisen kirjakaupan lahjakortin, joka periaatteessa oli tarkoitettu laskimen ostoon, mutta käytinkin sen Age of Empires ykköseen.

    Kaikin puolin kova peli. Ainoa asia, mikä siinä harmitti, oli naurettavan matala yläraja yksiköiden määrälle. Sai olla vain 50, ja se kattoi niin sotaväen kuin työläisetkin. Oli turha toivo saada varustettua sellaisia hienoja massa-armeijoita, joilla peliä laatikon takakannessa mainostettiin. Kakkos- ja kolmososissa asiaa oltiin vähän parannettu nostamalla raja kahteensataan, mutta aivan liian vähän sekin on.

    Vielä nykyäänkin on silloin tällöin tapana viettää emännän kanssa laatuaikaa pelaamalla kolmosta lanissa, kun on kaksi tietokonetta vierekkäin. Samalla puolella tietysti, ettei tule tappelua.

    Jos sinuakin häiritsee tuo mainitsemani yksikkörajoitus, voin suositella sellaista peliä kuin American Conquest (ja saman tekijän Cossacks-sarja). Touhu on käytännössä samaa kuin AoE 3:ssa, mutta resurssit eivät lopu maastosta kesken, eikä yksikkörajoitusta periaatteessa ole, vaan parin tuhannenkin miehen armeijat eivät ole mahdottomia. Tietysti se huono puoli siinä on, että yhdessä pelissä saattaa vierähtää kahdeksankin tuntia.

    VastaaPoista
  3. Itselläni lienee taipumusta tykätä politiikkapeleistä paljonkin, mutta kun alustana on Linux, niin ei ole ihan niin paljoa pelivaraa.

    VastaaPoista
  4. Iltaa Tomille, ja kiitos kommentista. Juuri tuosta syystä kannattaakin suosia Microsoftia. Windows XP olisi paras, mutta sen ylläpito valitettavasti lopetettiin. Vistan ja 8:n kanssa on myös noita yhteensopivuusongelmia, että vanhemmat pelit eivät toimi, enkä edes tarkoita mitään DOS-aikakauden pelejä.

    Tuon Democracy 3:n kauppasivulla kyllä luvataan, että se toimii Macilla ja Linuxillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin XP:n poismenon jälkeen asentaa sellaisen virtuaalikoneeseen, mutta jostain syystä ei onnistunut.

      Ja kävin katsomassa nyt Steamissä. Peli on tosiaan globaalitoiminen! Nyt vain sitten päättämään, että lainaanko kaverin luottokorttia.

      Poista
    2. Et tarvitse luottokorttia välttämättä; Steamiin saa siirrettyä rahaa Paypalista, ja sinne taas saa talletettua verkkopankin kautta. Niin minäkin teen. Harmi vain, että tuon alennusmyynti taisi jo loppua, ja hinta on taas parissakympissä.

      Poista
    3. Ookei, kiitos tiedosta. Pohdin peli-strategiaani.

      Poista