torstai 16. toukokuuta 2013

Pohjamaalit

Uudessa kämpässäni on harvinaisen tilava parveke. Se osoittaa lounaaseen, joten iltapäiväaurinko osuu siihen lähes suoraan, ja lisäksi kämppä on ylimmässä kerroksessa, joten parvekkeella voi norkoilla vaikka munasillaan* ilman että kukaan närkästyy. Näin ollen se on täydellinen paikka auringonotolle.


Tänään oli vuoden ensimmäinen kunnollinen auringonottopäivä, joten pakkohan sitä oli käydä ottamassa pieni väripinnoitus. Ihan vähän vaan, ettei heti kärähdä. Näköjään muutkin olivat huomanneet saman, koska aiemmin kaupungilta tullessani huomasin sisäpihan olevan  täynnä makoilevia kloppeja.

Asiasta toiseen, chili-istutuksiini ovat puhjenneet ensimmäiset kukat kolmen kuukauden iässä. Tuossa on puolet habaneroja ja puolet Vampire F1 -chilejä. Nekin löytävät itsensä parvekkeelta heti, kunhan luotan siihen, että lämpimät ilmat ovat tulleet jäädäkseen.


En olekaan ennen yrittänyt kasvattaa chilejä. Viime vuonna onnistuin saamaan tavallisesta paprikasta satoa yhden hedelmän verran, joten päätin kokeilla ostaa kukkakaupasta tavallisehkoja chilinsiemeniä. Jos tämä onnistuu hyvin, ensi vuonna tilaan netistä jotain erikoisempaa.


*Korjaus: tuvan puolelta huudettiin, että parvekkeelle ei ole asiaa munasillaan missään olosuhteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti