tiistai 24. joulukuuta 2013

Pekan joulutervehdys



...ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni, niin vakioyleisölle kuin satunnaisille paikallehortoilijoillekin. (Kuva on viime vuodelta. Nyt ei maassa ole enää edes sitä räntää, joka päivällä satoi.)

Pääsin livistämään sivistyksen pariin Peräseinäjoelle joulunviettoon. Täällä on aina mukava olla, koska ihmisiä on niin paljon vähemmän, ja tunnetusti pidot eivät parane jos ei väki vähene. On myös vapauttava tunne, kun kaikki puhuvat normaalisti eivätkä millään vieraalla murteella. Kaikki esimerkiksi ymmärtävät sanan "mihinä" heti ilman, että sitä täytyy toistaa useaan kertaan kovalla äänellä.

Emäntä meni omien vanhempiensa luokse Helsinkiin, tai niin ainakin väitti. Todellisuudessa hän varmaan jäi kotiin pwnaamaan noobeja Ghostsissa tai pelaamaan läpi itse itselleen lahjaksi ostamansa Grand Theft Auto 4:n. No, jokainen rentoutukoon tavalla, jonka itse kokee rentouttavimmaksi.

Uudenvuodenaatoksi pitää palata töihin, mutta siihen asti pyrin olemaan niin rauhassa kuin viimeisiltä rästissä olevilta koulutöiltä pystyn. Palaillaan siis ensi vuonna asiaan.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Emännän joululahja

Näin joulukuun 22. päivän aamuna useimmille miehille tulee mieleen ruveta miettimään, että mitähän sitä ostaisi ihmisille joululahjaksi. Varsinkin hameväen lahjojen kanssa saa olla tarkkana, että tulee varmasti ostettua jotain miellyttävää, koska sen tietää kyllä, mitä siitä tulee, jos erehtyy taas ostamaan jonkin nenäkarvaleikkurin tai tiskiharjan. Ja Luoja armahtakoon, jos jää lahja kokonaan ostamatta.

Siispä tarjoan lukijoilleni viime hetken vinkin ja kerron, mitä itse emännälleni ostin: Call of Duty -pelisarjan uusimman osan, Ghostsin.

Tietysti pelasin sen itse heti läpi varmistuakseni siitä, että se on riittävän tasokas, ettei tule huutoa. Katsotaanpas.

Tähänastisistä CoD-peleistä tämä on näyttävin ja graafisesti ylivoimaisesti kaunein.

Call of Duty -sarjaa tekee kaksi pelifirmaa: Treyarch on tehnyt Black Opsit, ja Infinity Ward on vastuussa Modern Warfareista. Ghosts on Infinity Wardin käsialaa, minkä kyllä huomaa pelin mekaniikasta. Peli muistuttaa hyvin paljon Modern Warfare 3:a, mikä on sääli, koska se on jotenkin aneemisen oloinen. Johtuukohan vaimeista laukausäänistä vai mistä, en tiedä. No Ghostsiin on sentään vähän enemmän särmää saatu kehitettyä.

Realistinenkin se on. Ohjuksia satelee, talot ja autot lentelevät ympärillä ja nämä kaverit sen kun kuvaavat kännyköillään.

Ghostsia mainostettiin sillä, että kerrankin on sotapeli, jossa Amerikka on heikompana osapuolena. Juoni menee niin, että lähitulevaisuudessa eteläamerikkalaisten maiden muodostama "federaatio" - jonka lippu muistuttaa erehdyttävästi EU:n lippua - lähtee pohjoiseen valloitusretkelle. Päähenkilö ja hänen veljensä ovat tavallisia sotilaita, kunnes heidän isänsä, korkea-arvoinen upseeri, värvää heidät johtamaansa eliittiyksikköön, Ghosteihin.

Federaation puolella päävihollisena on entinen Ghost-sotilas, joka kantaa entiselle yksikölleen kaunaa ja yrittää muun sotimisen ohessa napata ja tappaa muut Ghostit. Juoni eteneekin samalla kaavalla kuin Modern Warfare -pelit, kun vuorotellen jahdataan pääpahista tai muuten vaan taistellaan pitkin katuja siivoten kaupunkeja vihuista. Välillä touhu menee suorastaan kliseiseksi.

Taistelua nollapainovoimassa.

Hyvänä puolena sanottakoon, että peli on monipuolinen ja siinä on paljon uusia innovaatioita. Räiskimään päästään veden alla ja jopa avaruudessa, ja ohjastetaan mm. panssarivaunua, taisteluhelikopteria, kauko-ohjattua maataistelukonetta, ohjussatelliittia ja sotakoiraa. Pääasiassa kuitenkin meno on pitkälti samaa vanhaa, ja valitettavan vähän hyödynnetään alkuasetelmaa, jossa Amerikan on tarkoitus olla valmiiksi lyötynä ja vähissä voimissa.

Maihinnousun torjuntaa Santa Monicassa.

Yksinpelikampanjasta lyhyesti siis sanottakoon, että hyvä, mutta olisin varmaan itse osannut tehdä vielä paremman. Moninpeli ärsyttää; Modern Warfare 1:n moninpelistä tykkäsin kovasti, kakkosta en ole kokeillut, ja kolmosessa se on ihan paska. Jossain välissä ollaan menty pieleen; en ymmärrä, minkä takia servujen pelaajamääriä on pitänyt pienentää. Ghostsissa moninpeli on samanlainen kuin MW3:ssa. Yllättäen Black Ops 2:n moninpeli on ilahduttavan uskollinen MW1:lle, ja meillä ollaan viime päivinä mätettykin sitä. Emäntä varsinkin on kovasti innostunut siitä, ja odottaa iltaisin töihinlähtöäni, että pääsee rauhassa räiskimään.




Hait eivät tykkää kun niitä ammutaan.

Black Ops -sarjassa on sekä yksin- että moninpelinä toimiva zombiemoodi, joka on kovin suosittu. Ghostsiin piti siis tietysti saada jotain samanlaista. Lopputulos oli infestaatiomoodi, jossa tarkoitus on yksin tai porukalla tuhota Maata valloittamaan tulleiden avaruusmörköjen pesiä. Ihan hauskaa.


Eli siis Ghosts on oikein kaunista katseltavaa ja muutenkin jännää ajanvietettä, kunhan ei odota siltä mitään mullistavaa. Soveltuu kyllä hyvin joululahjaksi.

Vanhat kaverit suostuttelivat jokin aika sitten pelaamaan Counter-Strike: Global Offensivea. Siellä on näköjään joku joulukampanja, jossa joka paikassa pyörivillä kanoilla on päässään tonttulakit tai poronsarvet. Söpöä.


Pelaan nimimerkillä Sandscorpion. Moikatkaa, jos törmätään servulla. Voi se kyllä olla emäntäkin, koska meillä on yhteinen Steam-tili.

Boom,
headshot.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulun aika, homoilun aika

Kolmas kansalaisaloite saatiin eduskuntaan asti, tällä kertaa homoliitoista. Kahta edellistä käsittelin tuolla ja tuolla, joten käsitellään nyt tätäkin ihan johdonmukaisuuden vuoksi, vaikka olenkin aiheesta periaatteessa sitä mieltä, että minun puolestani homoille voidaan antaa vaikka yksinoikeus avioliittoon, jos sillä saadaan tämä jatkuva homoista lässyttäminen loppumaan.

Aloitteet pakkoruotsista ja turkistarhauksesta ohjattiin enempiä ihmettelemättä Ö-mappiin, koska persut ja kettutytöt eivät ole virallisesti vakavastiotettavia kansanryhmiä, eikä heidän mielipidettään siten tarvitse ottaa huomioon. Homot sen sijaan ovat muotia, joten heidän asioidensa julkisesta ajamisesta saa poliittista XP:tä, joten tämä aloite voi jopa mennä läpi.

Esitänpä siis kannanottoni ja odotan, että tätä tekstiä tullaan käyttämään eduskunnassa ohjenuorana asiasta päätettäessä.

Tämä kirjoitus antaa myös näppärän tekosyyn postailla kuvia vähäpukeisista naisista pussailemassa.

Suomi, kuten monet länsimaat, on siitä jännä, että täällä on lain mukaan uskonnonvapaus, mutta siitä huolimatta ei juurikaan uskonnollista vaihtelua tai kilpailua. Ne, jotka eivät ole luterilaisia, ovat pääasiassa lestadiolaisia, jehovantodistajia, mormoneja ja mitä näitä nyt on; porukkaa, jotka poikkeavat luterilaisista lähinnä siinä, että ne jaksavat käydä jumalanpalveluksissa ja kertovat uskonnostaan myös kysymättä. Ateistitkin pääasiassa huomaamattaan noudattavat kristillistä etiikkaa, mikä tietysti johtuu siitä, että kristinuskossa korostetaan harvinaisen paljon lähimmäisenrakkautta vääräuskoisten mestauksen kustannuksella.

Oli miten oli, tästä syystä homoliittoasiaa pitää tarkastella erikseen maallisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta. Aloitetaan sillä maallisella.

Homoliittojen vastustajilla ei juuri ole maallista näkökulmaa, vaan argumentit perustuvat tavalla tai toisella uskontoon. Silloinkin, kun ei hoeta suoria raamatunlainauksia, puhutaan "avioliiton pyhyydestä", jota ilmeisesti ei vielä Anna Nicole Smith saanut rapautettua naimalla itseään 62 vuotta vanhemman miehen tienatakseen toista miljardia dollaria perintörahoja. Tai se, että puolet avioliitoista päättyy eroon.

Jos maassa on uskonnonvapaus, kaikki uskontoon perustuvat argumentit täytyy sivuuttaa huomiotta, koska omalla uskonnolla ei voi säädellä muiden ihmisten elämää, jos heitä ei ko. uskonto kiinnosta. Henkilökohtaisesti uskonnollisena ihmisenä en vastustaisi jonkinasteista kristillistä moraalia lainsäädännössä, mutta siinä on se ongelma, etten kuitenkaan pääsisi itse vaikuttamaan siihen, minkätasoinen hihhuli lakeja sitten olisi säätämässä. Tulilinjalle joutuisi helposti sellaisiakin asioita, joista pidän. Ylläolevaa kuvaakaan ei varmaan jonkun mielestä olisi saanut näyttää. Kaikkien kannalta on siis parempi olla menemättä tuolle linjalle ollenkaan.

Homoliittojen kannattajat taas horisevat tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ikään kuin se, että homojen ja heteroiden liitoille on eri nimet on yhtä paha juttu kuin homojen mestaus, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Liberaaleilla on yleensäkin tapana keksiä uusia ihmisoikeuksia aina, kun he haluavat tehdä jotain eivätkä keksi loogisia perusteluja sille, miksi heidän pitäisi saada.

Tilanne on siis se, että vastustajien kantava argumentti on, että "me ei vaan haluta, että homot pääsee naimisiin", kun taas kannattajien argumentti on, että "me vaan halutaan, että homot pääsee naimisiin".

Itsenäisyyspäivän porstuanjuhlien jatkoilta on vain hämärät muistikuvat, mutta onneksi emäntä oli salaa virittänyt riistakameran ovenpieleen dokumentoimaan.

No kummat sitten ovat oikeassa? Ero on siinä, että homoja itseään asia koskettaa, kun taas vastustajille (joissa en usko olevan juurikaan homoja) asia ei millään tavalla kuulu. Vapautta arvostavana ihmisenä olen edellämainittujen liberaalien kanssa samaa mieltä siitä, että kaiken pitäisi olla sallittua, mitä ei ole syytä erikseen kieltää. Olemme toki usein eri mieltä siitä, mitä asioita sitten on syytä kieltää ja millä perusteilla, mutta en keksi mitään syytä olla päästämättä homoja naimisiin.

Toivoisin tosin homoliittojen kannattajilta rehellisyyttä. Ei ketään kiinnosta, lukeeko papereissa siviilisäädyn kohdalla avioliitto vai rekisteröity parisuhde. Oikeastihan tässä on kyse homoparien adoptiosta; kannattajat tietävät, että se ei menisi eduskunnassa läpi sellaisenaan, vaan pitää ajaa helpommin hyväksyttävää lakia, että voidaan jälkeenpäin todeta, että huppista, tulikin adoptio-oikeus vahingossa samalla.

En tiedä, mitä sukupuolta nuo ovat. Neutraaleja varmaan.

Sitten on se uskontopuoli, josta olen tainnut kirjoittaa aiemminkin. Hurmoksessaan homoliittojen kannattajat vaativat, että kun nyt kerran ruvetaan, saman tien pitää homoille saada kirkkohäätkin. Kirkko puolustaa pyrkimyksiä oikein arkkipiispan suulla.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että onkohan tuo Mäkinen valinnut nyt ihan varmasti oikean uskonnon. Raamatussa kun homoilu kielletään sen verran suoraan, ettei siinä juuri tulkinnanvaraa jää. Uskonnonvapauden luonnollisena kääntöpuolena on, että jos kirkot eivät saa sanella valtiolle, mitä saa tehdä, ei valtiokaan saa sanella sitä kirkoille.

Raamatun homoilukieltoon usein vastataan, että kyllähän siellä kielletään monta muutakin sellaista asiaa, joita suvaitaan. Syödään simpukoita ja jäniksiä, pukeudutaan sekoitekankaisiin, jätetään lepopäivä pyhittämättä ja mitä näitä nyt on. Että ei homoilusta olisi mitään sellaista vahinkoa, mitä ei olisi jo tehty. Niin, kaikenlaisia syntejä suvaitaan, koska anteeksianto on oleellinen osa kristinuskoa, mutta ei niille pyydetä Jumalan siunausta. Muistetaan myös, että Raamatussa tuomitaan vain homoilu, ei homoja itseään, eikä Raamattu tunne lainkaan sellaisia käsitteitä kuin "homo" tai "hetero". Uskonnollinen avioliittoon vihkiminen on nimenomaan siunauksen pyytämistä seksisuhteelle, eikä sillä raamatullisessa mielessä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Tässä voisi taas valittaa Suomen ev.lut. kirkon nolosta alennustilasta ja nöyristelystä jäseniä kerätäkseen sellaisten tyyppien edessä, joita kristinusko ei muutenkaan kiinnosta, mutta siitäkin olen kirjoittanut jo aikaisemmin.

Vielä yksi.

Yhteenveto: homot menkööt naimisiin maistraatissa kaikessa rauhassa, mutta jättäkööt kirkot rauhaan. Jos maailmankuvanne on ristiriidassa uskontonne kanssa, vaihtakaa uskontoa sen sijaan, että yrittäisitte moukaroida uskontonne miellyttävämmäksi itsellenne. Jos yritätte tuollaista moukarointia, ylennätte oman arvostelukykynne valitsemanne jumalan yläpuolelle, enkä osaa oikein kuvitella uskontoa, jossa sellaista katsottaisiin hyvällä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kirja-arvostelu: Antti Tuuri - Rauta-antura

Taas yksi koulukirja. Piti valita luettava viiden uudehkon suomalaisen kirjan listasta, ja muina vaihtoehtoina oli Sofi Oksasta, Jari Tervoa ja pari sellaista, joista en ollut kuullutkaan. Otin ainoan, joka vähänkään vaikutti kiinnostavalta.

Toisaalta harmittaa, kun kirjamessuilla tätä olisi joka paikassa ollut vitosella tarjolla, mutta en pitkän harkinnan jälkeen viitsinyt ostaa, koska suhtaudun Antti Tuurin sotakirjoihin jotenkin kaksijakoisesti. Nyt piti sitten maksaa normaalihinta, joka oli yli kaksinkertainen. No kumminkin, aihepiiri on Lapin sota, joka on kirjallisuudessa jäänyt pahasti jatkosodan ja sen kaukopartioretkien jalkoihin. Onhan se sinänsä ymmärrettävää, kun jatkosodassa taisteltiin olemassaolosta vanhaa perivihollista vastaan, ja Lapin sodassa vain vedettiin kaveria turpaan, kun isompi käski.


Kirjan päähenkilö on 19-vuotias kauhavalaispoika Heikki, joka on kaverinsa Paulin kanssa kunnostautunut jatkosodassa pelottomana tankintuhoojana. Sota loppuu, mutta heitä ei päästetäkään kotiin, vaan tulee tieto, että saksalaiset pitää vielä hätistää Lapista pois. Pojat ja Paulin veli Arvo (jokaisen sotakirjan vaatima kiintiökommunisti) lähetetään Tornioon.

Aluksi uutta sotaa ei kukaan ota vakavasti, ja aika kuluu paimentaessa suomalaisia sotilaita, jotka ovat jatkuvasti kännissä päällystöä myöten. Ennen pitkää taisteluunkin päästään, mutta kun joukkueenjohtaja kaatuu, poikien ryhmä ei enää tiedä mitä tehdä, ja eksyy osastostaan. He päättävät seurata eteneviä suomalaisjoukkoja, jos sattuisivat löytämään omansa.

Noin puolessavälissä he kohtaavat vangiksi otettuja saksalaisten hylkäämiä suomalaisia sotamorsiamia, ja saavat käskyn saattaa nämä Ouluun tuomittaviksi. Kävellen ei huvittaisi lähteä, mutta kyytiäkään ei ole helppo saada, koska kenenkään mielestä sellaiset naiset eivät sellaista ylellisyyttä ansaitse. Loppupään taistelut ovatkin enää suullisia konflikteja vastaantulevien suomalaisten kanssa.

Kuten sanoin, suhtaudun Tuuriin kaksijakoisesti. Toisaalta hän on oikein taitava kirjoittaja ja yksi niistä hyvin harvoista kirjailijoista, jotka ovat ymmärtäneet, että suomenkieli ei kerta kaikkiaan taivu suoraan dialogiin. Toisaalta hän kuvaa sotaa vähän turhankin todenmukaisesti: 90% hänen sotakirjoistaan on marssimista, nakkisuojassa nukkumista, saunomista, taistelujen äänten kuuntelemista kaukaa, sekalaista perseilyä ja muuta sotilaselämän oheistoimintaa, ja varsinaisille taistelukohtauksille liikenee vain parikymmentä sivua. Onhan se toki realistista, mutta ei se oikein viihteenä toimi.

Neljä pistettä viidestä. Tuurin kirjojen joukossa tämä on keskitasoa; ei niin erinomainen kuin Talvisota - josta tehdyn elokuvan linkitinkin edellisessä kirjoituksessani - mutta monipuolisempi ja syvällisempi kuin Elämä isänmaalle ja Rata, jotka ovat pääasiassa pelkkää marssimista. Jos tykkää rauhallisemmasta ja realistisemmasta, tätä voi oikein hyvin suositella. Jos haluaa räiskettä ja ruumiita Esa Sirénin malliin, kannattaa jättää väliin.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän jälkiselvittelyt

Kävijäkyselyni tulokset tulivat. Vastaajia oli 60, joista vakiolukijaksi tunnustautui 6 kaveriani ja 33 tuntematonta. 14 satunnaista kävijää ilmoitti pitävänsä tarjonnastani; heistä varmaan ainakin osa tulee toistekin, joten oletan, että minulla on vakiolukijoita n. 50. Yksi ei tykännyt ja toinen ei tajunnut, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Viisi vaati lisää tissejä, ja yritän tehdä parhaani epäkohdan korjaamiseksi.

Asiaan. Toivottavasti kaikilla lukijoillani oli mukava itsenäisyyden muistopäivä. Itselläni työkiireet vähän häiritsivät, minkä huomaa jo siitä, että ehdin kirjoittaa aiheesta vasta 9. päivä. Aina ennen päivä on ollut vapaana, ja tapanani on ollut järjestää kunnon juhlat, joissa viini virtaa ja shrapnellit räiskähtelevät, mutta nyt kun vihdoin asun sellaisessa kämpässä, jonne olisi kehdannut kutsua muitakin juhlimaan, ei se onnistunutkaan.

Porstuanjuhliin kutsuttiin jälleen vain henkilökunta. Viehättävä assistenttini Katarina esitteli uusinta iltapukumuotia kättelyjonossa.

Sentään ehdittiin katsoa Talvisota-elokuva, kuten vuosittain on tapana. Se on parempi kuin Tuntematon sotilas. Vaadin kuitenkin, että myös Talvisodan alkuperäinen sarjaversio julkaistaisiin DVD:llä. Oli miten oli, tästä lähtee:


Ja sitten musiikkia:


Maailmalla itsenäisyyspäivää juhlittiin perinteisin menoin. Kyseenalaisesti ansioituneille poliitikoille myönnettiin mitaleita, koska on niin noloa pyöriä Brysselissä kollegojen pilkattavana, kun kaikilla muilla on niitä ja itsellä ei. Sotaveteraaneillakin on mitaleita, ja olisi jotenkin outoa, jos niitä voisi saada ihmisten ammuskelusta, mutta ei yhteiseurooppalaisesta vastuunkannosta.


Anarkistit ja muut liimatilhet kokoontuivat tapojensa mukaisesti kännäämään ja riehumaan protestoimaan, koska on väärin, että yläluokka pröystäilee veronmaksajien rahoilla samalla, kun alaluokkaa kuolee köyhyyteen kuin kärpäsiä, ja itse joutuu juomaan pelkkää pussikaljaa pakkasessa veronmaksajien rahoilla.

Suhtaudun noihin protesteihin melko kaksijakoisesti. Nykyhallintoa sopiikin kritisoida, mutta muutama huomio protestoijien metodeissa ja argumenteissa pisti silmään. Ensinnäkin tuo ryyppääminen. Se on selvä todiste, että tapahtuman pääasia ei ollut mikään protesti, vaan protestointi oli vain tekosyy estottomalle bilettämiselle. Lisäksi voitaisiin tehdä pieni looginen päättelyketju:

1. Alkoholi on kallista ja hyödytöntä.
2. Alkoholi on siis ylellisyystuote.
3. Köyhällä määritelmänmukaisesti ei ole varaa ylellisyystuotteisiin, koska kaikki raha menee hengissäpysymiseen.
4. Tämänkertaiset mielenosoittajat eivät siis ole köyhiä.

Tai no joo, kaikkihan tässä köyhiä ollaan. Ymmärrän senkin, ettei työttömyys ole yleensä oma valinta, ja voi olla, että joukossa oli muutamia, jotka ihan oikeasti luulivat, että tapaus olisi ollut oikea yhteiskunnallinen kannanotto. Silti tämä porukka liioitteli ankarasti meuhkatessaan "luokkasodasta" ja huudellessaan, että "köyhyys tappaa".


Sitten tuli vastaan tapaus, jossa eräs harvinaisen tyylikkääseen hattuun sonnustautunut, poliisihevosten kouluttajana työskentelevä nuorimies tulee poliisihevosen töytäisemäksi. (Mikähän siinä on, ettei Bloggerin videonlisäysnapin kautta löydy kaikkia Youtuben videoita? No kyllä te linkkiäkin voitte klikata.)

Ensin haastattelija toteaa pojan jääneen hevosen alle, ja toivoisin toimittajalta vähän parempaa tarkkuutta. Ainakin minun määritelmäni mukaan jos joku on jäänyt hevosen alle, jostain ruumiinosasta löytyy kavionjälkiä. Oli miten oli, konsensus on, että ihminen saa hortoilla päättömästi missä haluaa, ja muiden velvollisuus on väistää, eikä esim. että kannattaisi pitää silmänsä auki. Huvittavaa on, että poika itse yrittää suhtautua tapahtuneeseen melko asiallisesti, joten toimittaja joutuu puoliväkisin tunkemaan pojan suuhun poliisiväkivaltasyytöksiä.

Kaikkein parasta kuitenkin oli, että väki oli kuulemma "rauhaa ja solidaarisuutta julistamassa". Jos he julistavat rauhaa ja solidaarisuutta pistämällä kaiken vastaantulevan paskaksi ja pieksemällä virkavaltaa jääkiekkomailoilla, en halua ajatellakaan, millaisia demolition maneja he olisivat, jos sotaan pääsisivät. Varmaan kävisi niin kuin nurmolaisille Tuntemattomassa sotilaassa, että pidettäisiin komentopaikalla rautahäkeissä ja päästettäisiin irti sitten, jos tosipaikka tulisi.

Jumalauta, jos jatkosodassa olisi ollut noin kovia jätkiä, Suomen itäraja olisi nykyään vähintään Ohotanmerellä.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jumalainen interventio

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa tuli vakiokommentoija Caesarin kanssa puheeksi poltergeistit. Poltergeist eli räyhähenki on kummitus, joka terrorisoi talon asukkaita viskomalla tavaroita ympäriinsä. Aiheesta on tehty samanniminen kauhuelokuvasarjakin, josta pienenä tykkäsin.

Halusin jakaa oman kokemukseni aiheesta lukijoilleni. En kyllä tiedä, oliko kyseessä poltergeist, Jumalan väliintulo, kotitonttu vai muu-mikä. Tietysti on mahdollista, että asialle on täysin luonnollinenkin selitys, mutta siinä tapauksessa kiinnostaisi kovasti tietää, mikä se voisi olla.

No niin. Oli marraskuinen torstai kaksi vuotta sitten, jolloin vielä asuin yksikseni surkean pienessä yksiössä. Tulin koulusta kotiin kello 17:00. Olin kovin väsynyt, koska olin edellisenä yönä ehtinyt nukkua vain 3-4 tuntia. Tiesin, että seuraavanakin yönä saisin nukuttua vain saman verran, koska suurin osa yöstä menisi töissä, joten päätin ottaa niin pitkät päiväunet kuin aikataulu sallisi.

Töissä piti olla iltakymmeneltä. Säädin herätyskelloon hälytysajaksi 21:30, mikä antaisi minulle juuri riittävästi aikaa vetää vaatteet rauhassa päälle ja kävellä työmaalle. Kelloni oli halpa analogimalli, jossa hälytys säädettiin kääntämällä rullasta hälytysviisari oikeaan kohtaan ja nostamalla takaosasta hälytysnappi ylös. Olin kuitenkin jo niin väsymyksestä tokkurassa, että unohdin nostaa napin ylös, eikä kello siis hälyttänyt.

Olisin nukkunut onnellisesti työvuoroni ohi, mutta sitten kello 21:40 ilman mitään järkevää syytä putosi kirjahyllystäni kirja lattialle, ja heräsin sen aiheuttamaan kolahdukseen. Heitin äkkiä kamppeet niskaan ja kipitin parasta mahdollista vauhtia työmaalle. Perillä olin täsmälleen kymmeneltä.

Jumalan välikappale.

Kirjan putoaminen itsekseen hyllystä ei sinänsä ole mikään ihme, vaikka onkin epätodennäköistä. Erikoisempaa on tarkka ajoitus; jos se olisi pudonnut minuuttia myöhemmin, olisin myöhästynyt, ja jos minuuttia aiemmin, minulle olisi jäänyt luppoaikaa. Erityisen jännän tekee asiasta se, että vaikka kirja ei ehkä ollutkaan hyllyssä mahdollisimman tukevasti, oli se pysynyt siellä samassa asennossa jo viikon.

Nyt olisi sitten jonkun ateistin tai muun skeptikon vuoro selittää, että mitä tässä nyt oikein tapahtui.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pekka lukee lehteä 9: Ravistettuna, ei vangittuna

Länsimaisessa yhteiskunnassa kenties vähäisintä yleistä hyväksyntää nauttiva asia on lasten ja muiden puolustuskyvyttömien pahoinpitely. Miehet ovat vapaata riistaa, ja sekin on aika söpöä, kun naiset läpsivät toisiaan, mutta lasten rääkkääminen saa niin kansalaiset kuin poliitikotkin välittömään raivoon.

Toisaalta niin lainsäädännössä kuin varsinkin tuomionjakelussa lähdetään siitä, ettei kukaan ole rikollinen omasta halustaan ja syystään, vaan epäreilu maailmankaikkeus on pakottanut heidät reagoimaan kurjuuteensa. Jos vaikka kukaan ei ole antanut rahaa, sitä on pakko ryöstää jostain. Tai jos tekee mieli antaa ihmisille turpaan, se johtuu siitä, että on itse nuorempana saanut turpaan liikaa tai liian vähän ja muutenkin on ADHD ja peräpukamia. Rikollinen on siis itse asiassa uhri, eikä ole oikeudenmukaista pistää uhria kärsimään vielä lisää rankaisemalla häntä. Rikollisen uhrit ovat vain sekundäärisiä uhreja, eräänlaista collateral damagea, joten heille riittää kun sanoo, että tällaista nyt sattuu, minkäs sille mahtaa.


Kun nämä asiat yhdistetään, oikeuslaitos on vaikean ristiriidan edessä. Miten saadaan esitettyä uhrina vaikkapa tyyppi, joka on väännellyt pikkuvauvalta luut poikki, ravistellut sitä ja ruiskuttanut sen nenään maitoa?

1. IS: Vauvalle aivovaurio - isälle kolme vuotta vankeutta

Pakkohan tuollaista tyyppiä nyt jonkin aikaa on linnassa istuttaa. Lynkatuksihan siinä muuten joutuu, niin tyyppi itse kuin tuomarikin. Maksimirangaistus törkeästä pahoinpitelystä olisi kuitenkin jopa 10 vuotta, joten onneksi alentamisen varaa on reippaasti. Muutamia oikeuden antamia perusteluja, miksi aivovamman tuottaminen pikkuvauvalle voi olla tietyissä tapauksissa ihan jees, tai ei ainakaan niin kovin paha juttu:
- Isällä oli alttiutta vihan ja väkivallan purkauksiin, taipumus toimia hetken mielijohteesta ja kyvyttömyys pitää yllä toimintaa, joka ei tuota välitöntä palkkiota.

- Isän kuurous vaikutti niin, ettei hän pystynyt kuulevan henkilön tavoin täysin ymmärtämään lapsen itkulla ilmaisemaa hätää ja tuskaa.

- Ulkomaalaistaustaisen isän mukaan hänen kulttuurissaan vain naiset hoitavat vauvoja.

- Siihen asti, kunnes lapsi tekee muutakin kuin rääkyy, imee tissiä ja paskantaa, se on vain irtaimistoa, jolle omistaja voi tehdä mitä lystää. Hävitys kuitenkin vain biojätteiden mukana.
Edellisistä vain yksi oli minun itse keksimäni.

2. IL: Jennan surma: Lilolle tuhansien korvaukset valtiolta?

Kaikki varmasti tietävät tapauksen. Käräjäoikeus tuomitsi tyypin elinkautiseen murhasta, mutta hovioikeus vaihtoi nimikkeeksi avunannon tappoon ja pudotti samalla vankeusaikaa, jolloin tyyppi pääsi saman tien vapaalle. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa kiittänyt luojaansa ja pysytellyt hyvin hiljaa, mutta ei Lilo. Lilo on voimiensa tunnossa ja tietää, ettei kukaan voi hänelle mitään. Siispä luonnollinen toimintamalli on elvistellä julkisuudessa ja uhkailla uhrin omaisia.

Onko uusin käänne se, että hänen toimintaansa käytettäisiin raskauttavana tekijänä mietittäessä hänen ehdonalaisensa jatkumisen edellytyksiä, tai edes käräjäoikeuden antaman tuomion lieventämisen järkevyyttä? No ei, vaan hän ansainnee rahallisen korvauksen siitä hyvästä, että hän joutui ensimmäisen tuomion perusteella istumaan kauemmin kuin uuden tuomion perusteella olisi tarvinnut. Ja muistetaan nyt, että hän ei istunut tuomiotaan loppuun ja yliaikaa päälle, vaan hän vain kärsi rangaistuksestaan ehdottomana suuremman osan kuin yleisen käytännön mukaan on ollut tapana.

Olen kuullut, että maailmalla väestön liikakasvu on suuri ongelma. En kuitenkaan arvannut, että se on Suomessakin jo niin vakava asia, että valtio on ryhtynyt maksamaan kansalaisista tapporahaa. Tai kenties tapporahaa maksetaan vain tietyistä yksilöistä; siinä tapauksessa toivoisin valtion julkaisevan ko. henkilöistä listan, koska minullakin olisi muutamalle tonnille käyttöä.

3: IL: Äiti jätti lapset yksin nukkumaan: sai sakot

Vaikka yleensä pahoinpitelijät saavat vähän turhan lieviä tuomioita, joskus käy niin, että alussa mainitsemani ristiriita saa tuomarin reagoimaan päinvastaisesti, mikä on ihan yhtä tragikoomista.

Tässä tapauksessa nainen oli lähtenyt illalla huumepäissään autoilemaan ja jättänyt 9- ja 3-vuotiaat lapsensa yksin kotiin nukkumaan. Hän jäi ratsiaan ja sai huumeista tuomion, mikä ihan oikein onkin, mutta päälle tuli ekstraa lasten heitteillepanosta. Tuonikäisillä kuulemma pitäisi olla aina joku vahtimassa.

Jumalauta. Kun minä olin 9-vuotias, ei kukaan hälyttänyt karhuryhmää apuun, vaikka olin jatkuvasti iltapäivät yksin kotona vanhempieni ollessa töissä, enkä silti onnistunut polttamaan kämppää tai juomaan ksyleeniä. On turha valittaa, että nuoriso on avutonta, jos jopa valtion taholla oletetaan, ettei kouluikäinenkään voi olla kuolematta omaan typeryyteensä, ellei koko ajan ole joku holhoamassa.

4: IS: ”Raparperi” hyväksyttiin tytön nimeksi – tässä ovat vuoden 2013 erikoisimmat lasten nimet

Vaikka lasten fyysiseen pahoinpitelyyn kiinnitetään paljon huomiota, henkisestä pahoinpitelystä pääsee kuin koira veräjästä. Millainen mielipuoli antaa lapselle nimeksi Raparperi?

Eipä tuo kyllä voita läntisen pallonpuoliskon kohtalosisaria. Eräälläkin ghettoneekerittärellä oli nimenä "Abcde", ja toisella "La-a" (lausutaan "Ladasha"). Brasiliassa on eräs nainen nimeltä "Madeinusa".

Itse aion antaa seuraavalle lapselleni nimeksi MacGyver. Siitä ainakin kasvaa henkisesti tasapainoinen.



perjantai 29. marraskuuta 2013

Musiikkia ja vasemmistoa

Viikonloppuna oli puhetta siitä, kuinka suomalainen yöelämä (ts. kapakoissakäynti) on alennustilassa. Ihmiset yksinkertaisesti eivät halua käydä baareissa. Haastateltu ravintoloitsija epäili syyksi sitä, että liian korkeilla veroilla ollaan höylätty ihmisten ostovoima niin matalaksi, että köyhien kansalaisten on pakko hakea humalansa Virosta.

Tuo on varmasti yksi osatekijä, mutta ei ainoa eikä edes merkittävin. Muiksi syiksi ollaan ehdotettu baarimikkojen kylmäkiskoista palveluasennetta, baarien persoonattomuutta ja geneerisyyttä, järjettömän korkeita hintoja ja sitä, että ihmiset ovat vihdoin hankkineet itselleen elämän ja keksineet parempaakin tekemistä kuin ryyppäämisen. Varmasti nuo kaikki ja monet muut syyt ovat osaltaan vaikuttaneet enemmän tai vähemmän.

Minä väitän, että suurin yksittäinen tekijä on kuitenkin musiikki. Yökerhoissa nykyisin soitettava musiikki on niin kertakaikkisen paskaa, että ihmiset eivät yksinkertaisesti viihdy. Eräässä espoolaisessa baarissa siirryttiin hiljattain käytäntöön, että joka perjantaina soitetaan vain 90-luvun musiikkia, ja vaikutus on huomattu. Toki jotkut alaikäiset huppariolennot ovat valittaneet muutoksen olleen huonompaan suuntaan, mutta henkilökunta sanoo toista: kun tavallisesti lauantai oli ennen viikon kiireisin ilta, nyt on perjantai noussut ohi.

Siksipä tänään tällä kanavalla soitetaankin 90-luvun musiikkia.


Kun asiaa tarkemmin miettii, ei se 90-luvun musiikkikaan yleisesti ottaen niin erikoista ollut. Se vain kuulostaa hyvältä, kun sitä vertaa nykyiseen. 80-luvun musiikkiin verrattuna se on aika huonoa, ja 80-luvun musiikki vuorostaan ei aivan pärjää 70-luvun musiikille. Olemmekin palanneet 60-luvulle, jolloin musiikkia tehtiin sillä oletuksella, että sitä kuunnellaan huumeiden vaikutuksen alaisena.


Ero nykypäivään on kuitenkin se, että silloin käytettiin lähinnä luonnontuotteita kuten marihuanaa ja heroiinia ja mitä näitä nyt on, joiden vaikutus riitti tekemään keskinkertaisesta musiikista hyvää ja hyvästä erinomaista. Nykyään käytössä on erilaisia synteettisiä design-mömmöjä, jotka pistävät kuupan niin ankaraan resettiin, että näiden traagisten ihmisraunioiden harhaisissa mielissä jopa Skrillexin tuotanto kuulostaa hyvältä musiikilta, tai ylipäänsä musiikilta.


Kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla ei ole vielä näkyvissä muutosta parempaan suuntaan. Ehkä sitten 20-luvulla taas. Suomestakaan muutos tuskin tulee alkamaan ainakaan niin kauan kuin kulttuuriministerinämme on sellainen tapaus kuin Paavo Arhinmäki. Iltalehdessä hän on taas jatkanut aiheesta Cheek. Cheekin olympiastadionkeikan viisinumeroinen lippumäärä myytiin äkkiä loppuun, ja Paavo kommentoi asiaa jotenkin kryptisesti.
...ei pitänyt Olympiastadionin Cheek-keikan varausmyrskyä ihmeellisenä asiana.
- Monty Python veti kuitenkin alle minuutissa.
Oltiin vasureista mitä mieltä tahansa, heissä on kuitenkin yleensä se hyvä puoli, että he eivät peittele mielipiteitään. Kok/Kesk/SDP-akselin poliitikot kiertelevät ja selittelevät, koska he itsekin tietävät yrittävänsä vain suhmuroida etuja itselleen ja kavereilleen, mutta vihervasemmisto uskoo vilpittömästi olevansa Oikeassa ja Hyvällä Asialla, eikä siis katso asialliseksi häpeillä. Nyt en kuitenkaan ymmärrä, mitä Paavo vertauksellaan ajaa takaa. Kehuuko hän Cheekiä, vai solvaako Monty Pythonia? Veikkaan jälkimmäistä, koska noissa piireissä katsotaan eduksi, jos ei tajua mistään mitään.


Siinä esimerkkiä Monty Pythonista. Millainen ihmishirviö voisi olla pitämättä tuota hauskana? Ja Cheek, tuo Suomen Will Smith, on toki nykyisistä suomiräppäreistä paras, mutta sillä ei paljoa voi ylpeillä, koska se ei ole mikään suuri saavutus. En nyt linkitä tähän mitään Cheekiä, vaan ihan oikeaa räppiä ajalta, jolloin sitä eivät olleet vielä pilanneet kastroidut pop-laulajat:


Aiemmin kovin sanoin Cheekiä tylyttänyt Arhinmäki mietti ohjelmassa, "onko rahalla, autoilla ja vähäpukeisilla naisilla rehentely nyt ihan se juttu, ottamatta kantaa musiikin tasoon".
Aiemmin, kuten muistamme, hän on sanonut, että:
- Pidän yhteiskunnallisesta Suomi-rapista.
Kaikki lukijani varmasti haluavat esimerkkejä mainitusta Arhinmäen fanittamasta "yhteiskunnallisesta Suomi-rapista" saadakseen jotain käsitystä siitä, mikä "se juttu" nyt sitten olisi. No, eräs mainitunkaltainen artisti, jonka kanssa Arhinmäki on ollut tekemisissä, on Steen1. Hänen tuotannostaan löytyy esim. seuraavat sanoitukset:

"Vitun koulukiusattu, vitun pikkuäpärä, mitä vittuu, vitun homot,
teidät pitäis kaikki saatana tappaa,
mikä vitun syy teil on vittu hakkaa jengii vittu kun ne vähän vittu,
tägää johonkin vitun seinään, vitun homot, vittu,
vittuun koko vitun virkavalta ja vittu muu vitun laki, saatana."

100-prosenttista vihaa ja väkivaltaa,
en suostu virkavaltaa kunnioittamaan.
100-prosenttista vihaa ja väkivaltaa, väkivaltaa, väkivaltaa.

Steen Christensen, voiks sitä syyttää?
Sehän vaan pisti kylmäks pari kyttää.
Tommonen tapa pitäis idäs säilyttää ja aina ku kyttä nähä,
niin sitä turpaan mättää.
Christensen on itäpuolen sankari,
sille pitäis antaa kytäntappomitali.


Muistammehan jo entuudestaan Arhinmäen näkökulman laulussa mainittuun tapaukseen. Takaisin asiaan, vielä yksi kappale:


EDIT: Ai niin, tätä ei saa unohtaa:


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Synttärijuhlat

Minulla oli syntymäpäivä jo pari viikkoa sitten, mutta vasta nyt ehdin juhlimaan sitä. Eipä siitä tässä iässä enää jaksa pitää niin tarkkaa lukua, ja juhlatkin on kivempi pitää pieninä. Emäntä sitten järjesti jotain pientä; hän tykkää juhlia muiden syntymäpäiviä, koska on itse ollut 19-vuotias jo 5 vuotta, eikä siis usein pääse juhlimaan omiaan.

Mentiin ensin Kampissa sijaitsevaan aasialaisravintolaan Tang Dynastyyn, jossa oli buffet viitisellätoista eurolla. Kyseessä on nimenomaan aasialainen ravintola (eikä esim. kiinalainen, japanilainen tai thaimaalainen), jossa em. kansallisuuksien ruuat nököttivät laareissa kauniisti sekaisin. Onkohan Kiinassa eurooppalaisbuffetteja, joissa on samassa pöydässä prosciuttoa ja karjalanpiirakoita?

Oikein hyvä ja suositeltava paikka se silti oli, vaikka olikin ruuhkainen aika ja kersat kiljuivat. Erityismaininnan ansaitsee paikan wasabi. Wasabi, Aasian merkittävin kontribuutio sivistykselle, on siis se vaaleanvihreä tahna, joka maistuu vähän sinapilta, mutta on hardcorempi, koska sitä ei olla suunniteltu nössöille valkonaamoille. Lähes aina wasabissa on sellainen outo vika, että sen aromit nousevat takakautta nenään ja laittavat silmät vuotamaan, mutta noiden tahna oli tulista ilman epämiellyttävää nenäreaktiota.

Ruokailun jälkeen jatkoimme elokuviin.

Mistähän se johtuu, että irtokarkkeja ei ole saatavilla alle kilon satseissa?

Siellä katsoimme kahden aikamme parhaimman näyttelijän, Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin, yhteistyön tuloksen, elokuvan nimeltä Escape Plan. Onhan se romanttista, kun emäntä tietää, mistä tykkään.

Siinä Stallone on entinen lakimies, joka nykyään työkseen karkaa vankiloista paljastaakseen niiden turvallisuuspuutteet. CIA palkkaa hänet testaamaan uutta huippuvarmaa vankilaa, mutta CIA:n yhteyshenkilö katoaakin, ja Stallone joutuu karkaamaan oikeasti henkensä kaupalla apuaan hänelle tyrkyttävän Schwarzeneggerin esittämän sekopäisen saksalaisvangin avustamana. Myös Kohde-sarjan pääosan esittäjä Jim Caviezel tekee loistavan suorituksen vankilanjohtajana; aiemmin Kohdetta katsoessani olenkin sanonut monta kertaa, että hän on niin kova jätkä, että hänen pitäisi tehdä toimintaelokuvia.

Ainoa asia, mikä harmittaa, on se, että Stallone ja Schwarzenegger keskittyivät koko 90-luvun vain tekemään leikkimielistä pilaa toisistaan elokuvissaan, ja ymmärsivät vasta vanhoilla päivillään ruveta tekemään filmejä yhdessä. Toisaalta ehkä he joutuivat odottamaan pientä hiipumista, koska jos he olisivat voimainsa huipulla ryhtyneet tähän, kaikkien muiden olisi ollut aivan turha tehdä elokuvia. Kuka niitä muka olisi katsonut?

Escape Plan ei ehkä aivan pärjää heidän edelliselle yhteisteokselleen The Expendables 2:lle, mutta on se silti oikein hyvä, jännittävä ja juonensa puolesta mielenkiintoinen ja yllättävä. Toisaalta The Expendables 2 on täydellinen elokuva, ja sen laatua voivat muut elokuvat vain lähestyä, eivät saavuttaa, samalla tavoin kuin liikkuva kappale ei voi saavuttaa valonnopeutta.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Suomalaisen asiakaspalvelun puolesta

Suomalaisilla on alkoholiongelma. Nimittäin sellainen, että ihmiset eivät enää käy tarpeeksi kapakoissa ryyppäämässä, ja sen seurauksena kapakoitsijat murehtivat elantonsa puolesta. Jotenkin ihmiset pitäisi saada kotisohviltaan kalsarikännäämästä takaisin baareihin, mutta ymmärrettävästi se on hankala tehtävä. Kotona kavereiden kanssa juhliessa seura on parempaa, tai ainakin sen saa itse valita. Musiikkikin on parempaa, ja sen voi säätää sellaiselle volyymille, että voi vielä keskustella huutamatta. Baarissa saa kaksi drinkkiä samalla hinnalla millä Alkosta saa koko pullon, ja kaljakin maksaa 3-4 kertaa enemmän kuin marketissa. Oikeastaan ainoa syy mennä baariin on naisten vokottelu, mutta niitäkin voi nykyään tavata netissä, ja siellä daamin luoma ensivaikutelma ei todennäköisesti perustu kengille oksenteluun ja itkuiseen angstiin.

Ratkaisuksi haastateltu ravintoloitsija ehdottaa alkoholiveron alentamista. Ei sillä, että hintoja sitten alennettaisiin, mutta jäisipä ravintoloitsijalle enemmän katetta, mikä vähän helpottaisi rahapulaa. En sinänsä vastusta verojen laskua ylipäänsä, mutta mielestäni sen voi tehdä paremmistakin syistä kuin siitä, että sitten ihmisillä olisi varaa ryypätä enemmän. Kyllä omien havaintojeni mukaan kansalaisilta näyttää aina siihen rahat löytyvän.

Helsinkiläiset ovat edelläkävijöitä tulevaisuuden ihanne-Suomen rakentamisessa.

En minä kuitenkaan tuosta halunnut puhua. Vaikka arvostankin kaikkea yrittäjyyttä periaatteellisella tasolla, on ihan oikein, että rahan vähetessä karsiminen aloitetaan sieltä turhimmasta päästä, kuten juottoloista. Se, mikä artikkelissa pisti silmään, oli tekstin oikealla puolella oleva gallupkysymys: "Onko suomalaisten ravintoloiden palvelu huonoa?" Vähän jäi epäselväksi, mitä tekemistä tällä on artikkelin kanssa, mutta reippaasti yli puolet vastanneista on sitä mieltä, että on, ja samaan päätelmään päädytään kommenteissakin monta kertaa.

Lopettakaa nyt jo.

Tämä ongelmahan ilmenee yleensä silloin, kun valittaja käy ulkomailla ja havaitsee, että sikäläiset ihmiset ovat erilaisia kuin suomalaiset: he hymyilevät, juttelevat ja vaikuttavat ihan oikeasti nauttivan vieraiden ihmisten seurasta. Varsinkin tarjoilijat näyttävät nauttivan työstään niin, että tulee miettineeksi, että tarvitseekohan noille maksaa palkkaa ollenkaan, eikä välttämättä tule mieleen, että palvelun tasoon saattaa vaikuttaa se, että he olettavat saavansa kunnon tipit vastineeksi.

Tällaisen kokemuksen jälkeen mieleen nousee kaksi valituksenaihetta, joita ei ennen reissua olisi tullut edes ajatelleeksi: tuntuu töykeältä, kun suomalainen tarjoilija ei virnuilekaan suupielet korvissa koko aikaa, ja nököttää baaritiskin takana odottamassa asiakkaita sen sijaan, että aktiivisesti itse juoksisi pöydissä kyselemässä, voisiko vielä jotenkin olla avuksi.

Vaikka suomalainen palvelu ei olisikaan ylitsevuotavan nuoleskelevaa, se on asiallista. Tarjoilija hymyilee vain, jos hymyilyttää, enkä suomalaiseen kulttuuriin tottuneena haluaisikaan ympärilleni ihmisiä, jotka hymyilevät jatkuvasti. Karmivaa sellainen on. Toisaalta suomalaiset tarjoilijat eivät ala suhtautua asiakkaaseen kylmäkiskoisesti jos asiakas ei vaikkapa osaa puhua tarjoilijan kieltä, kuten Euroopan vanhoissa sivistysmaissa saattaa joskus käydä.

Suomalainen kulttuuri oli tiedettävästi jo esihistoriallisella ajalla poikkeuksellisen tasa-arvoinen. Feodalismi ja vanhoilliskristillinen näkemys esim. naisten oikeuksista olivat vain päälleliimattua tuontitavaraa, ja siksi tasa-arvon kehitys nyky-yhteiskunnassa on ollut nopeampaa ja luontevampaa kuin useimmissa muissa maissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka puhutaan asiakaspalvelijoista, he eivät koe asiakkaiden olevan millään lailla parempia ihmisiä, vaan tasa-arvoisia itsensä kanssa. Tästä syystä jos asiakas jättää asian sisäistämättä ja erehtyy komentelemaan tai tytöttelemään/pojittelemaan, vastaus saattaa olla ilkeänsävyinen. Tätä ei saa erehtyä pitämään huonona palveluna, vaan se on täysin ansaittu ja oikeutettu näpäytys. Ei, asiakaspalvelijalle ei makseta suunsoiton kuuntelusta.

Yksittäisiä poikkeuksia tietenkin on niin parempaan kuin huonompaankin suuntaan. Yleisesti ottaen kuitenkin suomalainen asiakaspalvelu on hyvää, ja silloinkin kun se ei ole, se on silti niin hyvää kuin asiakas ansaitsee.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kirja-arvostelu: Toni Morrison - Sula

Onkin jo kertynyt iso läjä kirjoja tuohon pöydänkulmalle arvostelua odottamaan. Pitää yrittää vähän purkaa sumaa, joten älkää ihmetelkö, jos lähitulevaisuudessa täällä näkyy kirja-arvosteluja tavallista tiheämmässä tahdissa.

Tekstianalyysin kurssilla annettiin luettavaksi Nobel-voittaja Toni Morrisonin Sula. Ensimmäinen reaktioni luettuani takakannen oli, että onks pakko jos ei haluu. Kirja "tutkii feminiinisyyden myyttistä voimaa köyhässä mustien maalaisyhteisössä", ja avaruusaluksia, kung fu -taisteluita, mutanttihirviöitä ja muita laatukirjallisuuden tunnusmerkkejä lupaillaan hyvin vähän.


Kirjan nimi ei tarkoita jäätyneen vastakohtaa, vaan se on päähenkilön etunimi. Pikkutytöt Sula ja Nel ovat parhaat kaverukset pienen ja eristyneen ohiolaiskaupungin vielä pienemmässä ja eristyneemmässä neekerighetossa 20-luvulla. Elämä yhteisössä on kovaa, mutta se vain tekee ihmisistä sitkeitä ja päättäväisiä. Arvokasta kuolemaa pidetään parempana vaihtoehtona kuin nöyryyttävää olemassaoloa, mikä ilmenee välillä hyvinkin brutaalisti ihmisten päästellessä toisiaan tuskistaan.

Kylän ihmiset ovat toinen toistaan oudompaa porukkaa, ja heidän parissaan tytöille kehittyvät erilaiset maailmankuvat. Aikuiseksi kasvettuaan Nel menee naimisiin ja jää kotikylään lapsia tekemään, kun taas Sula lähtee kiertämään maailmaa.

Kymmenen vuotta kuluu, ja Sula tulee takaisin. Hän kuitenkin huomaa, ettei häntä enää hyväksytä osaksi yhteisöä. Hän ei suostu alistumaan perinteiseen naisen rooliin, eikä hän kouluja käyneenä muutenkaan ole enää samalla aaltopituudella lukutaidottomien kotirouvien kanssa. Ulkonäkökään ei ole hänellä rupsahtanut tarpeeksi, eikä naapurisuhteita paranna se, että hän koeajaa kaikki kaupungin miehet kaverinsa Nelin miehestä alkaen.

Tämä kirja kuuluu "literary fiction" -genreen, eli kirjoihin, joissa päähuomio keskittyy taitavaan ja tyyliteltyyn tekstiin varsinaisen juonen jäädessä ohuemmaksi. Mukava sitä olikin lukea. Pelkäsin sen olevan pelkkää tunteilevaa jankkausta, mutta se olikin yllättävän hardcore, ja henkilöhahmot olivat syviä ja mielenkiintoisia.

3,5 pistettä viidestä. Tämä ei ollut mielestäni ajanhaaskausta, mutta tätä on hankala suositella. Minuun itseeni vetosivat kerronta, henkilöt ja aikakauden elämän karuuden kuvaaminen, mutta juonen konsepti on sellainen, että minun on vaikea siitä innostua. Toisaalta joku, joka nimenomaan haluaa feminististä draamaa, saattaa järkyttyä kohtauksista, joissa mm. sotatraumoja hoidetaan polttamalla potilas elävältä.

Nyt pitäisi vielä kirjoittaa essee aiheesta "Miten henkilöhahmojen rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, yhteiskuntaluokka ym. näkyvät teoksen kokonaismerkityksessä?"


perjantai 15. marraskuuta 2013

Pekka lukee lehteä 8: Demokratiaa, fasismia ja kauniita ajatuksia

Pisti tuossa aamulla silmään uutinen, jonka mukaan aivokuollut unkarilainen nainen synnytti terveen poikavauvan. Sinänsä tuo on jännä juttu, ja muutenkin pidän kovasti unkarilaisista, mutta täytyy silti todeta, että veljeskansamme jää meille kirkkaasti toiseksi. Suomessahan on tavallista, että aivokuolleet akat synnyttävät meille jopa uusia lakeja noudatettaviksi.

Asiaan. Mitä eroa on demokratialla, fasismilla ja kauniilla ajatuksilla?

- Demokratiassa ihmisten annetaan tehdä mitä ne haluavat (ja sitten kantaa vastuu tekemisistään).
- Fasismissa ihmiset tekevät niin kuin käsketään, tai itkevät ja tekevät niin kuin käsketään.
- Kauniita ajatuksia ajattelevat ihmiset haluavat, että kaikilla olisi kivaa ja hyvä mieli.

Äkkiä ajatellen voisi kuvitella, että nuo kolme eivät olisi kovin helposti sovitettavissa yhteen. Se on kuitenkin harhaluulo, sillä suomalaisessa lainsäädännössä tuota kolminaisuutta käytetään ohjenuorana hyvinkin usein. Esimerkkejä on paljon, mutta ehkä oppikirjamaisin niistä on suhtautuminen tupakointiin. Olen maininnut asiasta ennenkin, ja olen edelleen henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei minua voisi vähempää haitata, vaikka tupakointi kiellettäisiinkin kokonaan. Jonkin aikaa vieroitusoireista kärsivät addiktit olisivat kärttyisiä mulkvisteja, mutta sellaisiahan monet ovat muutenkin. Periaatteessa vain ihmetyttää.

Tupakka aiheuttaa paljon epätoivottavia terveysvaikutuksia, esim. kuoleman, joten kaunis ajatus on, että ihmisten tupakointia tulisi saada vähennettyä. Kun fasistisesti suuntautunut lainsäätäjä kohtaa ikävänä pitämänsä asian, hänen ensimmäinen impulssinsa on kieltää se. Koska kuitenkin elämme virallisesti demokratiassa, jonkin suurta kansansuosiota nauttivan ilmiön suoraa kieltämistä on vaikea toteuttaa. Koska tupakointia itseään ei voi kieltää, täytyy kieltää mahdollisimman paljon tupakointiin liittyviä pikkuasioita ja toivoa, että kansalaiset ymmärtävät vetää oikeat johtopäätökset. Tästä päästäänkin päivän mitävattuaan:

1. IS: Muumipapan tupruttelu liikaa - Muumeihin K-18-ikäraja?


Jollekin demariministerille ollaan valmisteltu raportti nimeltä "Tupakkapolitiikan uusi maailmanjärjestys aika". Kuulostaapa lupaavalta.
Raportissa esitetään reilua 60 toimenpide-ehdotusta, joilla koetetaan saada Suomea tupakoimattomaksi.

Eräällä ehdotuksista haluttaisiin kieltää alaikäisiltä elokuvat ja ohjelmat, joissa poltetaan.

”Tupakkatuotteita, tupakan jäljitelmiä, vastikkeita sekä tupakointikohtauksia ja tupakointia esittävät elokuvat ja kuvatallenteet merkitään kielletyksi alaikäisiltä 18 vuoden ikärajalla”, raportissa kirjoitetaan.
Tupakointia ei tohdita kieltää, joten kielletään 60 tupakointiin etäisesti viittaavaa asiaa silläkin uhalla, että se vaikuttaa yhtä ärsyttävästi tupakoimattomien elämään, eikä juuri vaikuta tupakoinnin määrään.
Tarkoittaako tämä, että jatkossa vain täysi-ikäiset saavat katsoa Muumeja, koska Muumipappa tupruttelee piippua?- Ei se ihan sitä tarkoita, vaan sitä, että siihen tulisi varoitusmerkintä, Hara vastaa.
Minkälainen varoitusmerkintä Muumeihin tulisi?
- No siinä voisi vaikka lukea: "tässä käytetään tupakkatuotteita".
Käsi ylös ne, jotka uskovat, että tuollainen merkintä vaikuttaa kenenkään katselupäätökseen, tai että lapset ovat tähän asti katsoneet muumipapan tupakointia ihaillen ja varoitustekstin jälkeen alkavatkin suhtautua siihen inhoten, eikä käy esim. niin, että aikaisemmin lapset eivät ole kiinnittäneet asiaan lainkaan huomiota ja nyt vasta tajuavat, että muumipappahan tykkää poltella. Kädet alas te vanhat stalinistit siellä takarivissä, ei teiltä kysytty.
Mikä sitten olisi oikea ikärajamerkintä Muumeille, jossa poltellaan piippua ja jossa on myös Nuuskamuikkunen? - Nuuskamuikkunen on vain nimellään mukana. Se piipun polttaminen on minimaalista, joten tervettä järkeäkin voi käyttää.
Niinhän sitä voi. Pakko ei ole jos ei halua.


Seuraava erikoisuus tuleekin kansainväliseltä tasolta. Sama kolminaisuus vaikuttaa jossain määrin myös ulkomailla, joskin siellä painotukset saattavat olla erilaiset. Universaalien ihmisoikeuksien toteutumiseen kiinnitetään enemmän huomiota, koska siellä niitä saatetaan sortaa oikeasti eikä vain hippien mielikuvituksessa, ja myös olosuhteet ovat erilaiset esim. sotien vuoksi.

2. HS: Ysimillinen Hamlet

Afganistanissa soditaan. Vastakkain ovat yhtäällä iso joukko länsimaita, ja toisaalla muslimiterroristit, jotka tykkäävät huvitella teloittamalla vääräuskoisia, ja miksei oikeauskoisiakin, jos ne eivät ole riittävän fanaattisia uskossaan.

Nyt on käynyt pähkinänkuoressa näin: Taleban-kapinallinen kiusasi brittejä niin kauan, että britit tympääntyivät ja lähettivät taisteluhelikopterin lopettamaan perseilyn. Kapinallista ei ihan saatu hengiltä, joten muutama sotilas lähetettiin viimeistelemään työ. Sotilaat löysivät kapinallisen kitumasta, ja päästivät hänet tuskistaan.

Tarjosiko komentaja pojille kaljat hyvin hoidetusta tehtävästä? No ei. Lätkäistiinkö pojille murhasyyte? No totta kai. Vihollissotilaan tappamisesta sodassa. Vihollisen jauhaminen silpuksi helikopterin tulivoimalla on siis ihan kosher, mutta kituvaa vihollista ei saa enää lopettaa. Muistetaan nyt vielä, että ruosteisella kalashnikovilla aseistautuneen taistelijan puolustautumismahdollisuudet taistelukopteria vastaan ovat suurin piirtein yhtä hyvät kuin rammaksi ammutun ja kuiviin vuotavan aseettoman miehen puolustautumismahdollisuudet ympärille kertyneitä kolmea vihollista vastaan.

Tietysti on ihan hyvä, että meillä on Geneven sopimukset, joilla pyritään pitämään ihmisten tappaminen kokemuksena, josta jää kaikille osapuolille hyvä mieli, enkä halua kannustaa ketään rikkomaan niitä. Jos brittisotilaat tekisivät vaikkapa tällaista, murhasyytteet voisivat tulla kyseeseen. (Tuossa nyt tekijänä olivat ne talebanit, mutta siis kumminkin.) Nyt kyseessäolevasta sotarikoksesta pitäisi kyllä mielestäni riittää parin viikon poistumiskielto.

Toimittajan mielestä erityisen järkyttävän tästä rikoksesta tekee se, että ampuessaan murhaaja siteerasi Shakespearen Hamletia. Yhteys väkivaltaviihteen ja väkivaltaisen käytöksen välillä on siis selvä. Onneksi kuitenkin on syytä olettaa, ettei hän tiennyt sitaattinsa olevan Shakespearelta, joten toimittaja voi edelleen uskoa sotilaiden olevan sivistymättömiä juntteja.

To be or not to be? Not to be.

Lopuksi asiaan liittymätön uutinen suositussa sarjassamme "turhia tutkimuksia":

3. Jättivertailun yllättävä tulos: Pekoni parantaa ruoan kuin ruoan

Tuonkin minä olisin voinut kertoa ilman erillistä tutkimusta. Poikkeuksellisen turhan tästä tutkimuksesta tekee se, että kaiken lisäksi loppupäätelmä meni väärin:
Pastasta ja jälkiruoista se tosin kannattaa tämän vertailun mukaan jättää pois.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hyvää mongolialaisuuden päivää!

Muutama päivä sitten vietimme ruotsalaisuuden päivää. Liputettiin, mutta ei saatu palkallista eikä edes palkatonta vapaata.

Suomessahan on tiettyjä tahoja, jotka jaksavat aina revitellä sillä väitteellä, että kaikki hyvä, mitä Suomessa on, on Ruotsista peräisin. Olemme ruotsalaisten sivistämiä, rahoittamia ja jopa geneettisesti rikastamia, ja oikeastaan mitään varsinaista suomalaisuutta ei ole olemassakaan. Ruotsalaisten kielikin on parempaa kuin suomi, koska sen avulla oppii saksaa ja voi käydä ulkomaankauppaa, jos ei osaa englantia.

Pohjanlahden toisella puolella asiaan ei kuitenkaan suhtauduta ihan yhtä suurella innolla, enkä muista ainakaan kuulleeni, että siellä olisi TV-sarja nimeltä "Ruotsi on suomalainen". Ruotsalaiset rotutieteilijät tulivat viime vuosisadan alkupuolella johtopäätökseen, että suomalaiset polveutuvat mongoleista, ja asiaa opetettiin koulukirjoissa vielä vuosikymmeniä toisen maailmansodan jälkeenkin. En tiedä, vaikka opetettaisiin vieläkin.

Nyt kun Absolutin ja mädän silakan maku on keskiviikon jäljiltä ehtinyt hälvetä kurkusta, ehdotankin, että säästääksemme länsiserkkumme suomalaisten Ruotsi-fanien aiheuttamalta kiusaantumiselta ja myötähäpeältä, säädämme tämän päivän, marraskuun toisen lauantain, mongolialaisuuden päiväksi. Lauantai sen täytyy olla siksi, koska silloin on paras aika juhlistaa asiaa hartaalla ryyppäämisellä. Tutkimusten mukaan mongoleilla on geenimuunnos, joka heikentää viinapäätä, ja sillä ollaan joskus yritetty selittää suomalaisten itsetuhoista suhdetta alkoholiin. Tšingis-kaanin muuten tiedetään sanoneen näin (en nyt muista sanatarkasti):
Sopiva määrä alkoholinkäytölle on kaksi kertaa kuussa. Jos mies ryyppää vain kerran kuussa, hän ansaitsee kehut. Kaikkein parasta olisi tietysti olla ryyppäämättä kokonaan, mutta mistä muka löytyy sellainen mies, joka ei ikinä juo?
(No jos totta puhutaan, minun piti kirjoittaa tämä jo viikolla, mutta on niin paljon muutakin kirjoitettavaa, ettei meinaa ehtiä. Nytkin pitäisi olla kirjoittamassa esseetä siitä, miten kertovat tasot ja kertojan suhde yleisöön vaikuttavat Joseph Conradin Pimeyden Sydämen tulkintaan. Kaikenlaiseen sitä meneekin pieni ihminen itsensä tunkemaan.)

Hiljentykäämme kuulemaan Mongolian kansallislaulu suloisen lapsikuoron esittämänä:


Mongoleilla oli 1200-luvulla historian suurin yhteinäinen imperiumi, ja vaikka he, toisin kuin ruotsalaiset, eivät koskaan Suomeen asti päässeet, se oli hyvin pienestä kiinni; Laatokalle ja Suomenlahdelle he jo ehtivät. Heillä oli jo valmiina suunnitelmat koko Euroopan valtaamiseksi, mutta Ögödei-kaanin äkillinen kuolema sydänkohtaukseen keskeytti suunnitelmat ja käänsi huomion sisäpolitiikkaan. Suomalaiset eivät siis päässeet auttamaan mongoleja Euroopan valloituksessa kuten ruotsalaisia muutama sata vuotta myöhemmin, mikä on tietysti harmi, koska meitä jatkuvasti muistutetaan suomalaisten sotaisasta ja verenhimoisesta kansanluonteesta, ja tuo jos mikä olisi ollut hyvä tappelu.

Se ainakin on varmaa, että mongolit hallitsivat kauan suomensukuisten kansojen alkukotia Keski-Venäjällä - tosin kauan sen jälkeen, kun suomalaiset olivat sieltä jo lähteneet - ja väitteen mukaanhan kaikki suomalaisuus, mikä ei ole ruotsalaisuutta, on itse asiassa venäläisyyttä.

Mongoliassa, aivan kuten Suomessakin, äärioikeisto on nousussa.

Mongolialainen ruokakulttuuri on hyvä ja kuuluisa varsinkin liharuoistaan, joskin asiasta esiintyy eriäviäkin mielipiteitä. Nuorena poikana asuin vuoden verran Teknillisen Korkeakoulun opiskelija-asuntolassa, jossa minulla oli kämppäkavereina kaksi kiinalaista. Samoihin aikoihin aloin itse opetella kokkausta, ja löysin netistä hyvänkuuloisen mongolialaisen liha-sieni-nuudelipatareseptin. Hyvää oli, ja tein kerralla niin ison lastin, että siitä olisi riittänyt seuraavaksikin päiväksi.

Kun seuraavana päivänä menin keittiöön etsimään tähteitäni, löysin ne roskiksesta. Toinen kiinalaisistani oli haistanut ruokaani, todennut sen olevan pilaantunutta ja heittänyt menemään. En kuitenkaan tiedä, oliko vika minun kokkaustaidoissani, mongolialaisessa ruoassa yleensä vai kiinalaisten rasistisuudessa. Hän oli kyllä asiasta pahoillaan, ja selitti luulleensa sen olleen sen toisen kiinalaisen kokkausta. Hänen kokemuksensa aiemmista suomalaisista kämppäkavereista oli antanut hänen ymmärtää, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu, että mies laittaa itse ruokaa.

Viehättävä sisustussuunnittelijani Battsetseg (englannintaitoiset pidättäytykööt vääntämästä vitsiä nimestä) on kotoisin Mongoliasta.

Olisin sanonut tähän jotain nasevaa mongolinkielellä, mutta sitä ei valitettavasti löydy Google Translatesta. Kielen puhujia löytyy kuitenkin maailmasta lähes yhtä paljon kuin suomen, ja on spekuloitu, että kielet olisivat altailaisen kielikunnan kautta jopa sukua keskenään. Mongolinkielen opiskelusta olisi siis suomalaiselle hyötyä ulkomaankaupan edistämisen lisäksi myös oman kulttuurinsa arvostamisessa, ja se myös auttaisi muiden eurooppalaisten kielten, kuten kalmukin, opiskelussa.

Vielä tähän eräs saksalaisen suomalaisen kulttuurin kulmakivistä:


maanantai 4. marraskuuta 2013

Oikeutta ja eufemismeja

Amerikasta on lähtöisin monta kivaa asiaa. Esimerkiksi suuren budjetin toimintaelokuvat, sananvapaus ja sykliset hiukkaskiihdyttimet. Toisaalta sieltä on kotoisin myös monta ikävämpää asiaa, kuten poliittinen korrektius.

Poliittinen korrektius kielen tasolla tarkoittaa sitä, että jos jokin asia on epämiellyttävä, sitä kuvaavalle ytimekkäälle ja kansantajuiselle sanalle on keksittävä korvike, joka on pidempi ja hankalampi, mutta pehmeämpi. Esimerkiksi sokeita ja halvaantuneita ei saa sanoa sokeiksi ja halvaantuneksi, vaan näkö- ja liikuntarajoitteisiksi. Näin he eivät enää ole ihan yhtä sokeita ja halvaantuneita, tai ainakin heillä on parempi mieli.

Neekereitäkään ei saa sanoa neekereiksi, koska myös rasistit käyttävät sitä sanaa, ja niin ollen sana itsessään on rasistinen. Heitä pitää sanoa värillisiksi. Sitten havaitaan, että rasistitkin ovat siirtyneet puhumaan värillisistä, jolloin ennen kohtelias sana on nahistunut rasistiseksi. Pitää ruveta puhumaan afroamerikkalaisista. Sitten huomataan, että osa heistä asuu Euroopassa tai Afrikassa, mutta se ei haittaa, koska ainakaan ei olla rasisteja.

Periaatteessahan asialla ei yleensä ole väliä, mutta ongelmia voi tulla, jos uudella kiertoilmauksella on jo ennestään jokin muu merkitys. Esimerkki:

IS: Kurvikkaat naiset haastoivat Lagerfeldin oikeuteen lihavuuskommenteista
Kurvikkaiden ranskalaisten ryhmä nimeltä Belle, Ronde, Sexy et je M'assume on haastanut Karl Lagerfeldin oikeuteen.
Naiset saivat tarpeekseen lihavia ihmisiä arvostelleesta muoti-ikonista. Karl Lagerfeld on solvannut muun muassa Adelea liian lihavaksi eikä pidä lihavista ihmisistä.
- Kukaan ei halua nähdä kurvikkaita naisia. On olemassa lihavia äitejä, jotka syövät päivät pitkät sipsejä sohvan äärellä ja sanovat, että laihat mallit ovat rumia, Lagerfeld on sanonut.
Karl Lagerfeldille sallittakoon se lipsahdus, että yhdistää lihavuuden ja kurvikkuuden, koska hän ei taida olla naisista kiinnostunut muuten kuin muotiluomustensa kantotelineinä. Sen sijaan Belle, Ronde, Sexy et je M'assume -ryhmän ("kaunis, pyöreä, seksikäs ja hyväksyn sen" tai jotain sinnepäin) edustajille ja kaikille muillekin todettakoon, että lihavuus ei ole kurvikkutta. Verratkaa itse:

Viehättävä assistenttini Denise on kurvikas...

...kun taas em. aktivistiryhmän puheenjohtaja Betty on jotain ihan muuta.

Jos asia jäi vielä epäselväksi, esitän sen tieteellisessä muodossa:


Lihavuutta pidetään yleisesti rumana, kurvikkuutta kauniina ja tavoiteltavana. Näiden tyyppien oletus siis on, että sama henkilö voi silmänräpäyksessä muuttua rumasta kauniiksi ihan vain vaihtamalla termiä, jolla häntä saa kuvailla. Lukekaa ihmiset vähemmän Orwellia, jos olette noin alttiita vaikutuksille.

Jos tämä jäisi tähän, minua ei niin kauheasti kiinnostaisi. Mitäpä se minulle kuuluu, mitä mieltä muut ihmiset ovat läskin kauneudesta. Eniten minua tässä häiritsee toinen Amerikasta tuttu ikävä asia, eli se käytäntö, että jos jokin asia ei miellytä, haastetaan joku oikeuteen. Ilmeisesti on tai ainakin pitäisi olla laitonta olla pitämättä lihavista naisista. Argumenttina käytetään sitä, että jos julkkikset puhuvat tuollaisia, se aiheuttaa nuorille lihaville tytöille itsetunto-ongelmia.

Voihan se olla, mutta itse veikkaisin, että nuoria tyttöjä kiinnostaa paljon enemmän tuntemiensa nuorten poikien mielipiteet kuin jonkun 80-vuotiaan muotisuunnittelijan mielipiteet. Sen ainakin voin varmuudella sanoa, että nuoret pojat eivät piittaa tuon taivaallista 80-vuotiaiden muotisuunnittelijoiden mielipiteistä, moralisoivista aktivisteista puhumattakaan.

Odotan kuitenkin innolla sitä päivää, kun minä pääsen haastamaan oikeuteen naiset, jotka kieltäytyvät lähtemästä treffeille kanssani. Päivääkään en tee töitä sen jälkeen. Mutta oli minulla vielä toinenkin asia:

HS: Nestepommiterroristi yrittää saada vankeustuomionsa peruttua
Tuhansien ihmisten surmaamista suunnitellut brittiterroristi yrittää saada pitkän vankeustuomionsa peruttua, koska hänen ihmisoikeuksiaan loukattiin oikeudenkäynnin aikana.
En tiedä onko Amerikasta vai mistä lähtöisin ajatus, että jos rikollista ei kohdella kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, se jotenkin neutraloi hänen tekemänsä rikoksen, ja hänet pitäisi päästää takaisin luontoon. Rikolliset kuitenkin käyttävät ajatusta ahkerasti hyväkseen, ja keksivät uusia ihmisoikeuksia jatkuvalla syötöllä. Mitäs tällä kertaa?
Alin mukaan hänen mahdollisuutensa oikeudenmukaiseen tuomioon tuhottiin laajalla julkisuudella.
Nykyisessä ajattelutavassa rikollinen on oikeastaan uhri, koska paha yhteiskunta on painostanut hänet rikoksen poluille, ja eihän uhria saa rangaista. Tästä syystä sana 'oikeudenmukainen' on nykyään yhtä kuin 'lievä'.

Oikeasti oikeudenmukainen tuomiohan tuollaiselle tyypille olisi nappi otsaan ja tunkiolle. Alin mahdollisuudet oikeudenmukaiseen tuomioon ollaan siis tuhottu jo kymmeniä vuosia sitten, mutta ei hänellä henkilökohtaisesti luulisi olevan asiasta mitään kitisemistä.