maanantai 26. tammikuuta 2015

Kouluessee suomalaisista

Tässä kuussa blogini näyttää taas lipsahtaneen ihan hommafoorumiksi. Suurin osa lukijoistani ei pitäne sitä pahana asiana, mutta itseäni asia harmittaa, koska en blogia perustaessani halunnut kirjoittaa pitkiä manifesteja kurttuotsaisista aiheista, vaan paremminkin kuulua kategoriaan "muu, mikä". Niinpä kevennys tai jonkinlainen vastapaino on paikallaan. Myöskään minulla ei ole kandityön lähestyvän deadlinen takia aikaa syväluotaavaan laatujournalismiin, joten pitää laittaa joku täytekirjoitus, joka on jo ennestään pääosin valmis eikä vaadi paljoa aikaa tai ajatustyötä.

Tähän alkuun varoitus, että jos sinulla on vaikeuksia hahmottaa ironiaa tai olet muuten vaan herkästi närkästyvää sorttia, suosittelen jättämään tämän tekstin väliin. Ettei tänne tulo olisi ollut aivan turha klikkaus, voit lukemisen sijaan vaikka ihailla viehättävää assistenttiani Dianaa:


No niin. Ulkomaankielen toisen vuosikurssin kirjassa oli kotitehtävä, että pitäisi tehdä lyhyt kirjoitelma oman kotimaansa eri alueista, niillä asuvista ihmisistä ja siitä, millaisia stereotypioita vierasmaakuntalaisia kohtaan maassa tunnetaan. Opettaja antoi tämän tehtävän suurella innolla, koska oli itsekin ulkomaalainen eikä ollut asunut Suomessa kuin pari vuotta, ja oli kovasti utelias kuulemaan, millaista porukkaa täällä on vaarana tulla vastaan.

Silloin hyvin harvoin, kun ehdin/muistan/jaksan tehdä läksyt, yritän tehdä ne huolella, enkä siksi tyytynyt pelkkään puolikkaaseen A5:een, jossa listataan, että savolaiset ovat puheliaita ja pohjalaiset eivät. Varsinaista arvosanaa ei annettu, mutta vastaanotto ja palaute oli erityisen positiivinen niin opettajalta kuin opiskelijakollegoiltakin. Tämä teksti tuli mieleen, kun opettaja tässä taannoin naureskellen muisteli sitä, vaikka sen kirjoittamisesta on jo kohta pari vuotta. Ajattelin nyt laittaa sen suomennettuna tänne:


Suomalaisista


Suomi jakautuu moneen osaan, joista jotkin ovat erikoisia ja mielenkiintoisia, ja toiset eivät niinkään. Tässä mielessä suomalaiset ovat samanlaisia kuin valtionsa. Nyt aion kertoa, en stereotypioita, vaan totuuden suomalaisista.

Ensin, menkäämme Lappiin (1). Siellä asuvat lappalaiset; alkuasukkaat, joilla on oma omanlaisensa kulttuuri ja kieli, ja joiden pääelinkeino on porojen kasvatus. Lappi on erittäin harvaan asuttu ja joskus siellä voi olla vaikeaa kohdata muita ihmisiä. Siksi lappalaiset saattavat naida poroja.

Tyypillisiä lappalaisia.

Lappalaiset ovat hyviä bisnesmiehiä ja heillä on monta erinomaista laskettelukeskusta, joissa rikkaat suomalaiset voivat käydä; köyhät joutuvat matkustamaan alpeille. Syksylläkin Lappi on miellyttävä paikka retkeilylle ja telttailulle, mutta ei kesällä, koska silloin siellä on liikaa ihmisiä syöviä ötököitä. Kun olin armeijassa, meillä oli pari kertaa sotaharjoitus Lapissa Rovajärvellä, joka on suuri tykistön ampumaharjoitusalue. Joskus kun ammuimme tykeillä, lappalaiset veivät tahallaan poronsa maalialueelle, koska jos poro kuolee sotaharjoituksessa, valtio maksaa siitä korvauksia enemmän kuin mitä Lappalaiset poron myymisestä saisivat. Kaikki lappalaiset ajavat uusilla isoilla Mercedes Benzeillä.

Leirielämää Lapissa.

Lapin suurin kaupunki on Rovaniemi n. 60 000 asukkaalla. Saksalaiset polttivat sen sodassa, ja nykyään jos tapaamme saksalaisia, tykkäämme sytytellä tulitikkuja heidän nenänsä edessä ja hokea "Rovaniemi". Heitä alkaa pelottaa, ja se on hauskaa.

Lapista etelään on Pohjois- (2) ja Keski-Pohjanmaa (3). Ne ovat oikeastaan savolaisten siirtokuntia, eikä minulla ole mitään erikoista, mitä osaisin niistä sanoa. Pohjois-Pohjanmaan suurimmassa kaupungissa, Oulussa, on paljon informaatioteknologian alan yrityksiä, ja siksi siellä voi tavata paljon nörttejä.

Yöelämää Oulussa.

Pohjois-Pohjanmaasta itään on Kainuu (4). Perinteisesti siellä ei ole ollut mitään muuta kuin metsää, mutta nykyään siellä on myös kaivosten aiheuttamia saasteita. Suuret metsät ovat oikein hyödyllisiä Kainuun elinkeinoelämälle; Suomessa on laitonta valmistaa alkoholia ilman lupaa, mutta Kainuussa se on mahdollista, koska metsissä on helppoa piileksiä. En ole koskaan tavannut ketään kainuulaista. Pohjois-Karjala (5) on vähän niin kuin Kainuu.

Kainuussa ei ole mitään.

Seuraavaksi Pohjois- (6) ja Etelä-Savo (7). Muut suomalaiset ovat tunnettuja rehellisyydestään ja suoruudestaan, mutta savolaiset eivät ole sellaisia. He ovat kieroja, ja siksi heistä tulee usein menestyksekkäitä poliitikkoja ja/tai talousrikollisia. Savo on harvaan asuttu, mutta silti he levittäytyvät länteen Pohjanmaalle. Koska he asuvat idässä lähellä Venäjää, heidän murteessaan on paljon venäläisvaikutteita.

Savolainen talousrikollinen.

Keski-Suomi (8) on alue, jossa sekoittuvat kaikki Suomen heimot, eikä sikäläisillä ole omia erikoispiirteitä.

Minä olen Etelä-Pohjanmaalta (9). Olen onnekas, koska se on Suomen paras osa. Ihmiset siellä ovat vähän itsepäisiä, mutta se ei haittaa, koska he ovat aina oikeassa. Heillä on aina puukot mukana, ja kun he ovat kännissä, he saattavat tapella niillä. Tämä on tavallista varsinkin häissä ja muissa suurissa juhlissa. Siksi muut suomalaiset pitävät eteläpohjalaisia väkivaltaisina, mutta se ei pidä paikkaansa; sieltä on väkivaltaiset jo kauan sitten tapettu.

Eteläpohjalaiset häät.

Heidän murteessaan on paljon sanoja ruotsin kielestä. Se on outoa, koska he vihaavat ruotsalaisia. Ainoa kansallisuus, jota he vihaavat enemmän kuin ruotsalaisia, on venäläiset, eikä ulkomaalaisten välttämättä kannatakaan mennä sinne, koska heitä saatetaan luulla venäläisiksi.

Tyypillinen eteläpohjalainen.

Työttömyys ei ole siellä aivan yhtä suuri ongelma kuin muualla, koska sikäläiset ovat yritteliäitä. Jos heillä ei ole työtä tai maatilaa, he perustavat firman. Siksi he vihaavat myös kommunisteja.

Etelä-Pohjanmaalla on myös maailman kauneimmat maisemat.

Yleensä kun puhumme Pohjanmaasta, tarkoitamme Etelä-Pohjanmaata, mutta on myös maakunta nimeltä Pohjanmaa (10), joka aikaisemmin oli osa Etelä-Pohjanmaata. Siellä ihmiset puhuvat ruotsia, ja he saivat oman maakuntansa siksi, koska senaikainen pääministeri tykkäsi ruotsinkielisistä. Suomen etelärannikon ruotsinkieliset eivät tietenkään saaneet mitään, koska siitä ei olisi ollut kiusaa eteläpohjalaisille.

Itse asiassa ruotsinkieliset hallitsevat Suomea niin laajalti, että he ovat voineet järjestää erilaisia etuoikeuksia itselleen. Esimerkiksi heidän on helpompi päästä yliopistoon kiintiöiden ansiosta, ja suomalaisten täytyy opiskella ruotsia. Ruotsalaiset ovat rikkaita ja paljon paremman näköisiä kuin suomalaiset. Jos ruotsinkieliset miehet haluaisivat hurmata kaikki suomenkieliset naiset, se olisi helppoa, mutta onneksi he ovat kaikki homoseksuaaleja.

Tyypillisiä ruotsinkielisiä.

Seuraavaksi Pirkanmaa (11). En tiedä mitään sen maaseudusta, mutta suurin kaupunki, Tampere, on tunnettu kahdesta asiasta. Ensimmäinen on huumori: monet hyvät koomikot ja huumoriryhmät ovat kotoisin Tampereelta. Toinen on kommunismi: yritimme tappaa kaikki kommunistit jo vuonna 1918, mutta vielä paljon jäi jäljelle. Tamperelaiset tykkäävät syödä verestä tehtyä makkaraa. Se kuulostaa oudolta, mutta se on itse asiassa oikein herkullista.


Tamperelaista huumoria.

Satakunta (12) on hyvin outo paikka. Mitä muuta voisi odottaa maakunnalta, jonka nimi on "satakunta" vaikka siellä ei ole kuin kaksikymmentä kuntaa? Sen suurin kaupunki, Pori, on tunnettu suuresta jazz-festivaalista ja Suomen suurimmasta uimarannasta. Armeijassa tutustuin moniin porilaisiin, ja he kaikki olivat päästään vialla. Älkää koskaan menkö sinne.

Suomen lounaiskulmassa on Varsinais-Suomi (13), joka sai nimensä siksi, koska se oli ensimmäinen Suomen osa, jonka ruotsalaiset löysivät. Sen suurin kaupunki on Turku, ja kaikki muut suomalaiset, etenkin tamperelaiset, vihaavat turkulaisia. En oikein ymmärrä miksi, koska kaikki tapaamani turkulaiset ovat olleet mukavia. En ole koskaan käynyt Turussa, joten en tiedä, jos he käyttäytyvät kotonaan toisin. Sanotaan, että Turussa on Suomen kauneimmat naiset. En tiedä, mutta varmaa on, että 100 %:lla turkulaisista on puhevika.

Turkulaisen miehen keittiö.

Hämeellä on kaksi osaa: Kanta-Häme (14) ja Päijät-Häme (15). Ihmiset ovat siellä hitaita, pohdiskelevia ja sitkeitä, tai ainakin hitaita. He pitävät maanviljelystä.

Neuvostoliitto vei sodassa suurimman osan Etelä-Karjalaa (16), jolloin sikäläiset levittäytyivät ympäri Suomea, mutta vielä vähän on jäljellä. Ihmiset ovat siellä iloisia ja musikaalisia, ja pitävät enemmän kaupankäynnistä kuin maanviljelystä. Karjalaan tulee paljon venäläisiä turisteina, mikä aiheuttaa paikallisille ongelmia; vaikka he tuovatkin Suomeen paljon rahaa, he eivät puhu mitään ymmärrettävää kieltä.

Turismia Karjalassa.

Kymenlaakso (17) on kuin Keski-Suomi; ei selkeästi omanlaisensa, vaan eri heimojen sekoituspaikka. Kaikki tapaamani kymenlaaksolaiset ovat kuitenkin olleet oikein fiksuja.

Suomen etelärannikolla on Uusimaa (18), suomen tiheiten asutettu osa. Se myös kasvaa nopeiten johtuen muuttoliikkeestä muualta Suomesta ja ulkomailta. Käytännöllisesti katsoen kaikki uusimaalaiset ovat oikeastaan helsinkiläisiä, koska Helsinkiin on niin helppoa mennä muualta, eikä Uudenmaan muissa kaupungeissa olekaan juuri mitään, koska ihmiset tekevät isoimmat hankintansa Helsingissä.

Itä-Helsinki

Etenkin somalit haluavat asua Helsingissä, koska se on suuri satamakaupunki, ja he ovat tunnettua merenkävijäkansaa. Helsingissä on myös keskimääräistä enemmän alkoholisteja, narkomaaneja ja vihreiden äänestäjiä, mikä tarkoittaa sitä, ettei siellä ole paljoakaan normaaleja ihmisiä. Siitä huolimatta he pitävät Helsinkiä Suomen parhaana kaupunkina ja muualla asuvia sivistymättöminä juntteina.

Tyypillisiä helsinkiläisiä.

Lopuksi Ahvenanmaa (19). Siellä on mukava lomailla ja luonto on hyvin kaunis, mutta en ymmärrä, miksi emme ole myyneet sitä Ruotsille. Sikäläiset eivät ymmärrä suomea, toisin kuin ruotsinkieliset Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, ja he harvoin poistuvat saareltaan.

Alueellisista eroistaan huolimatta suomalaiset ovat keskimäärin tyypillisesti tällaisia.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Nationalismista objektiivisesti

Suomen suurimpana päivälehtenä Hesarilla on tietysti suuri henkilökunta. Niinpä kolumnistienkaan ei tarvitse olla mitään jokapaikansaarnaajia, vaan he voivat rauhassa keskittyä kirjoittamaan omista kiinnostuksenkohteistaan omista näkökulmistaan ja jättää suosiolla muille sellaiset aiheet, joista eivät mitään sanottavaa keksi. On erikseen feministikolumnistia, perheäitikolumnistia, ruokakolumnistia, juppikolumnistia jne.

Sitten on vielä LSD-psykoosikolumnisti Saska Saarikoski, jonka teksteistä nautin pitkän linjan scifi-fanina suunnattomasti. Scifikirjailijoissakin on kuitenkin eroja; esim. L. Ron Hubbard perusti skientologian härskisti rahastaakseen, kun taas Philip K. Dick myönsi ihan rehellisesti kirjoittavansa piripäissään. Saska sen sijaan vaikuttaa vakavissaan pitävänsä kirjoituksiaan realistisena maailmankuvauksena.

Kuten sattuneesta syystä kaikki muutkin maailman mielipidevaikuttajat viime viikkoina, myös Saska on lykännyt nettiin omia näkemyksiään islamilaisesta terrorismista. Kantava ajatus on vanha tuttu, eli että oikeastaan me olemme pahimpia roistoja, koska keskiajalla jotkut meidän värisemme tappoivat jotain porukkaa jossain muualla, ja sitä paitsi onhan niitä suvaitsevaisiakin muslimeita. Edes Saska ei kuitenkaan uskalla tällä kertaa suoraan puolustella terroristeja, vaan hänen täytyy keksiä tapa, jolla hän voi moittia lähi-itäläisiä huru-ukkoja niin, että onnistuu samalla moittimaan suomalaisia huru-ukkojen vastustajiakin.

Onneksi ratkaisu löytyy helposti edistyksellisten kosmopoliittien arkkivihollisesta, nationalismista. Nationalismin kautta Saska onnistuukin hienosti niputtamaan yhteen ristiretket, Natsi-Saksan, Neuvostoliiton, Jugoslavian hajoamisen, ISIS:n sekä, jos oikein hänen vihjailujaan tulkitsen, minut.

Kiv mii lipörti oor kiv mii deth.

Analysoidaan myöhemmin, mitä nationalismi eli kansallisuusaate Saskan mielestä on, mutta katsotaanpa tässä välissä, mitä se oikeasti on. Se on ajatus, että valtioiden rajat pitäisi vetää suurin piirtein kielten ja kulttuurien rajoja noudatellen niin, että jokaisella kansalla olisi oma valtionsa. Tällaisessa systeemissä olisi muutama selkeä etu muihin vaihtoehtoihin nähden:

1. Kansalaisilla olisi kulttuuriperimän kautta yhteenkuuluvuuden tunnetta, eikä niin helposti kävisi esim. niin, että eri yhteiskuntaluokat samaistuvat mieluumin muiden maiden vastaaviin luokkiin ja alkavat taistella keskenään valtion sisällä, tai niin, että valtion sisällä asuvat toisiaan vihaavat heimot taistelevat keskenään siitä, mikä heimo pääsee kyykyttämään muita.

2. Yhteiskunnan toiminta tehostuu huomattavasti, kun kaikki ymmärtävät samaa kieltä, ja lainsäädännöstä päästään helpommin yksimielisyyteen, kun kaikilla on suurin piirtein sama käsitys siitä, kuinka asiat tulee hoitaa.

3. Kansa, jolla on oma valtio, pystyy vaikuttamaan tulevaisuuteensa paljon tehokkaammin kuin pieni unohdettu vähemmistökansa suuren imperiumin takamailla.

Periaatteessa logiikan voisi viedä vieläkin pidemmälle niin, että jokaisella ryhmällä pitäisi halutessaan olla oikeus itsenäistyä, kunhan pystyy määrittelemään sijaintinsa niin, että kartalta pystyy rajaamaan yhtenäisen alueen, jossa he ovat selvänä enemmistönä. Käytännössä kaupungin kokoiset tai pienemmät valtiot eivät aina välttämättä olisi talousrakenteensa ja muiden käytännön asioiden suhteen elinkelpoisia, mutta se olisi niiden oma ongelma, enkä siis periaatteessa vastustakaan.

Nationalismilla valitettavasti on sellainen imago-ongelma, että se hyvin usein sekoitetaan imperialismiin. Niiden ero on siinä, että kun nationalismi ajaa omaa valtiota joka kansalle, imperialismissa kehitetään tekosyitä sille, että yksi kansa saa vallata muut kansat alaisuuteensa. Vaikka aatteet ovatkin pitkälle toistensa vastakohtia, virhe on sinänsä ymmärrettävä, koska nationalismi voi kehittyä imperialismiksi, jos ahne ja sotahullu diktaattori päättää sen avulla kiihottaa kansaansa sotaseikkailujaan tukemaan. Toisaalta sama pätee useimpiin muihinkin ideologioihin, eikä nationalismin puute tai vastaisuuskaan ole tuollaiselta koskaan pelastanut.

Aika pitkälle pääsee ihan vain silläkin, että luvataan orjia ja ryöstösaalista.

Mutta ei siitä sen enempää. Mitäs se Saska sanoikaan?
Muslimimaiden historiassa riittää esimerkkejä niin raakuudesta ja suvaitsemattomuudesta kuin leppoisasta suvaitsevaisuudestakin.
Jälkimmäisestä todistaa yhä se, että islamilaisessa maailmassa on säilynyt monia ikivanhoja uskonnollisia ryhmiä, kuten Egyptin koptikristityt, Libanonin druusit tai Isisin jalkoihin jääneet jesidit.
Euroopasta useimmat tällaiset vähemmistöt kitkettiin pois jo kauan sitten. Jesidien kaltainen uskonryhmä kataarit yritti keskiajalla pitää puoliaan Ranskan vuoristossa, kunnes paavi lähetti ristiretkeläiset tappamaan koko porukan.
Muslimimaissa samanlaista yhdenmukaisuuden painetta ei ollut pitkään aikaan, sillä maita hallitsi kalifi, sulttaani tai muu kaukainen ruhtinas. Tämä oli tyytyväinen, kun verot maksettiin ja asialliset hommat hoidettiin.
Tosiaan, Euroopassa ei harhaopeille annettu jalansijaa, toisin kuin kalifaateissa. Minä vain vähän epäilen, ettei se niinkään johtunut muslimihallitsijoiden suvaitsevaisuudesta, vaan taloudellisesta käytännöllisyydestä. Muilta kuin muslimeilta kerättiin ankarat verot ja heitä voitiin pakkovärvätä valtion palvelukseen, joten hallitsijat saivat selvää rahallista hyötyä ylläpitämällä uskonnollista orjaluokkaa sen sijaan, että olisivat suoraan tappaneet kaikki. Jos nyt joku on yrittänyt miettiä tapauksia, joissa muslimit ovat toimineet fiksummin kuin länsimaalaiset, niin tässä olisi nyt yksi sellainen.

Mutta nyt vähän harhaudutaan aiheesta. Nationalismista todetaan näin:
Ne, jotka pääsivät inkvisiittoreilta karkuun, joutuivat kansalliskiihkoilijoiden kynsiin. Euroopassa keksittiin 1800-luvulla nationalismin aate, jonka mukaan valtio, kansakunta ja kansallinen kulttuuri kuuluivat samaan pakettiin, mitä harva oli ennen sitä tullut edes ajatelleeksi.
Saska aatetovereineen usein antaa ymmärtää, että tuohon asti kaikki oli hyvin, mutta sitten joku piruparka meni keksimään kansat, ja kaikki meni päin persettä. Sinänsä on totta, että kansallisuusaate on melko tuore keksintö (vain vähän vanhempi kuin esim. ihmisoikeudet tai tasa-arvo), mutta kyllä se keksittiin ihan oikeaan tarpeeseen, koska ei sääty-yhteiskuntakaan hallitsijoiden henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin perustuvien valtionrajojen kanssa mikään paratiisi ollut.

Jos kaikki 1800-luvun villitykset kategorisesti hylätään moderneina hapatuksina, sitten kai tässäkään kuvassa ei ole mitään vikaa.
Kansallisuusajattelu johti vähemmistöjen sortoon, pakkosiirtoihin ja kansanmurhiin monessa maassa, totaalisimmin Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa. Viimeksi nationalismin kauhuja saatiin todistaa 20 vuotta sitten Balkanilla.
Yhdysvaltalaisen Coloradon yliopiston uskontotieteen professori Brian A. Catlos kirjoitti 2. tammikuuta The Washington Post -lehdessä, että kansallisuusaate löytyy itse asiassa myös Isisin taustalta. Unelma kalifaatista on epätoivoinen yritys luoda uudenlaista yhteistä identiteettiä moniarvoistuvassa maailmassa.
No niin. Saska lienee avun ulottumattomissa, mutta käydään nämä silti läpi.

1. Hitlerin Saksa. Tämä onkin heti hyvä esimerkki edellä mainitsemastani ongelmasta, että nationalismi sotketaan imperialismiin. Kansallissosialistit ihan jo nimensäkin mukaan tosiaan vetosivat edellisessä sodassa nöyryytettyjen saksalaisten kansallistunteeseen, mutta todellisuudessa toisessa maailmansodassa oli kyse vain kosto- ja ryöstöretkestä. Tämän huomaa ainakin siitä, että kaikkien naapurimaiden valtaaminen sopii aika huonosti yhteen "yksi kansa = yksi valtio"-periaatteen kanssa.

Nationalismin korostaminen toki toi oman lisävivahteensa, mutta sodan perimmäinen syy oli ensimmäisen maailmansodan lopettaneessa Versailles'n rauhassa, ja jo silloin varoiteltiin, että noilla ehdoilla parinkymmenen vuoden päästä paukkuu uudestaan.

2. Stalinin Neuvostoliitto. Kommunismin periaatteisiin kuului kansallisuuserojen hävittäminen ja uuden etnisyydettömän "neuvostokansalaisen" kehittäminen, ja siksi kansat piti väkisin sekoittaa. Tämä siis menee kyllä Saskan antinationalististen aatetovereiden piikkiin.

3. Jugoslavian hajoamissodat. Tämä onkin jännä. Ongelmana oli joko nationalismi tai kommunismi, riippuen keneltä kysytään. Todellisuudessa asia oli monimutkaisempi ja osansa oli molemmilla, mutta pääsyynä oli talous. Homma meni tiivistettynä näin:

1) Jostain syystä vientiteollisuus keskittyi pohjoiseen Sloveniaan ja kroatiaan.
2) Jossain vaiheessa huomattiin, että BKT-ero pohjoisen ja etelän välillä oli 8-kertainen, eli samanlainen kuin jos vertaisi nykyistä Suomea ja Thaimaata. Pohjoisessa kyllästyttiin rahoittamaan persaukista etelää ja päätettiin itsenäistyä.
3) Serbia ei hyväksynyt asiaa, koska pelkäsi, että Kroatiassa pieneksi vähemmistöksi jääviä serbejä aletaan sortaa. Nationalismiin vedottiin varsinkin Serbiassa, koska vanhat kommunistijohtajat huomasivat sen olevan tehokas keino pitää vallasta kiinni.
4) Bosnian muslimit olivat olleet Jugoslaviassa kohtuullisen tasa-arvoisessa asemassa, mutta karsitussa versiossa he olisivat jääneet vähemmistöksi serbien keskelle, ja päättivät mieluumin itsenäistyä.
5) Bosnian asukkaista puolet olivat kuitenkin serbejä, joten tämäkään ei sopinut Serbialle. Seurasi kansanmurhia, kun jokainen osapuoli yritti puhdistaa omat nurkkansa vastapuolesta, ettei alue jäisi rauhan tullessa vihollisen puolelle.

Tässä nyt voi jokainen pohtia oman ideologiansa kautta muutamaa kysymystä:

- Aiheuttaisiko kommunistinen taloudenpito kuitenkin enemmän ongelmia kuin kansallistunne?
- Lasketaanko nationalismin syyksi nekin ongelmat, jotka syntyvät vastapuolen nationalismin pelosta?
- Jugoslavian perustaminen oli aikoinaan hyvä idea, koska yksikseen osavaltiot eivät olisi pärjänneet ympäröivien suurvaltojen imperialistisille pyrkimyksille, ja olivathan eteläslaavit kuitenkin kulttuurisesti lähempänä toisiaan kuin saksalaisia, italialaisia tai turkkilaisia, mutta oltaisiinko nationalistiselta väkivallalta vältytty, jos Jugoslavian kaltainen luonnoton monikansallinen valtio oltaisiin suosiolla lakkautettu jo toisen maailmansodan jälkeen?
- Kannattaako ylipäänsä pakottaa samaan valtioon keskenään kaveeraamaan ryhmiä, jotka eivät juuri tykkää toisistaan, oli vihanpidon syynä sitten ihan mikä tahansa? Vihanpitoa kun ei kuitenkaan saa loppumaan kirjoittelemalla lehtikolumneihin, että "ei noin saa ajatella".

Ja kun rajoja vedellään, kannattaisiko rohkeasti piirtää uusia rajoja sen sijaan, että pidetään kiinni keskiaikaisista provinssirajoista siitäkin huolimatta, ettei itsenäistyvässä maassa olekaan selkeää valtakulttuuria?

4. ISIS. Saska (tai tuo lainattu amerikkalainen) ajattelee tehneensä terävän havainnon, kun löytää nationalismia muslimiterrorismin taustalta. Sinänsä jännä havainto, kun ajattelee, että kyseiseen järjestöön virtaa kaikkialta maailmasta kaikenvärisiä taistelijoita, joita ei yhdistä kuin islam ja hinku päästä vähän dirlewangeroimaan. ISIS itse pyrkii levittämään aatettaan ja valtaansa mahdollisimman laajalle, ja mikäs se aate olikaan, joka sellaiseen kannustaa?

ISIS:n toiminta voidaan tulkita nationalismiksi vain siinä tapauksessa, että islam ajatellaan kansaksi. Tämähän onkin itse asiassa linjassa saskalaisen maailmankuvan kanssa, jossa uskonnon kritisoiminen on rasismia, eli jossa islam on rotu.

No, mikä siis yhdistää yllämainittuja? Ei ainakaan se ajatus, että jokaisella kansalla kuuluisi olla oma valtionsa. Itse en keksi muuta kuin sen, että kaikissa jokin porukka on tehnyt pahaa joillekin muille sillä perusteella, että he ovat sattuneet kuulumaan toiseen porukkaan. Vedän tästä johtopäätöksen, että Saskan käsityksen mukaan nationalismi on sitä, että joku tekee pahaa muille. Vastaavasti tietenkään yhteiskunnassa, jossa ei ole nationalismia, ei myöskään ole väkivaltaa. Onhan tämä ihan virkistävä näkökanta, kun yleensähän nämä tyypit lässyttävät pelkästään eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä.

Kirjoittikohan Saska mitään siitä, kun ne etnisten nulikoiden jengit kiersivät Helsingissä metsästämässä valkoisia nulikoita? Kiinnostaisi tietää, johtuiko se Saskan mielestä siitä, että sekalaiset maahanmuuttajanuoret riehuivat nationalistisen hurmoksen ajamina, vai siitä, että pahojen suomalaisten nationalismi pelkällä olemassaolollaan pakotti nuoret reagoimaan väkivaltaisesti.

Tai älkää vastatkokaan, osaan kyllä varmasti arvatakin.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kirja-arvostelu: Paulo Coelho - Alef

Kirjamessuilla on noin joka toisessa myyntipisteessä iso alelaari, josta saa tietyn määrän kirjoja pyöreään kohtuuhintaan, yleensä kolme kympillä. Tyypillisesti sellaisesta kasasta löytää kaksi mielenkiintoista kirjaa, mutta kun kaksi ilman alennusta maksaisi yhteensä kympin, on pakko ottaa jokin vielä kolmanneksi, koska se tulee käytännössä ilmaiseksi.

Siinä yhteydessä tulin hankkineeksi tämän. Paulo Coelho on historian menestynein portugalinkielinen kirjailija ja hänen teoksiaan arvostetaan laajalti, koska ne kuulemma ovat henkeviä ja syvällisiä, joten siitäkin syystä täytyi tutustua hänen tuotantoonsa.


Tosiaan, valitsin kirjan pelkästään tekijän nimen tunnettuuden perusteella, eikä itse tarinasta minulla ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä. Takakannessa kirjaa kuvaillaan näin:
Nykyhetken teot muuttavat ihmisen tulevaisuuden.
Päättää. Muuttua. Olla. Löytää itsensä uudelleen. Kävellä. Tehdä. Nousta. Kokeilla. Saavuttaa. Haastaa. Unelmoida. Voittaa. Löytää. Vaatia. Asettua alttiiksi. Miettiä. Uskoa. Voimistua. Kysyä. Kasvaa. Kuulua jonnekin. Herätä.
Paulo Coelhon romaani Alef haastaa meidät toimimaan. Tulee nimittäin aika, jolloin tunnemme että meidän täytyy puntaroida tapaamme elää sekä sitä, olemmeko siellä missä haluamme olla ja teemmekö sitä mitä haluamme tehdä.
Jotkin kirjat luetaan. Alef eletään.
"Alef on merkittävä ja kiehtova teos. Kirjaa voi suositella kaikille, jotka uskaltavat avoimin mielin lähteä sisäiselle matkalle." -Vasabladet
Täytyypä sanoa, että on muuten turhanpäiväisin takakansiteksti, johon olen ikinä törmännyt. Saman asian olisi voinut ilmaista ytimekkäämmin ja vähemmän teennäisesti kirjoittamalla vain, että "tämä on hyvä, kantsii lukea."

Että sellainen vinkki sinne Bazar-kustantamon suuntaan, ettei tuollaisella tuotekuvauksella saada kirjaa kaupaksi muille kuin niille, jotka jo valmiiksi ovat kirjailijan faneja, ja niille kaltaisilleni, joiden on pakko annetuista vaihtoehdoista jokin valita eikä läjässä ole enää yhtään Kyösti Pietiläisen muukalaislegioonakirjaa jäljellä.

Yhtä hyvin voisi laittaa kuvan käärmeestä ja sammakkoeläimestä syömässä toisiaan.

Mutta asiaan. Päähenkilönä seikkailee eläkeikää lähestyvä kirjailija Paulo itse. Kuuluisan kirjailijan elämä on kiireistä, kun pitää matkustella ympäri maailmaa ja kustantamot kaikkialla kärttävät häntä maihinsa vierailulle faneja tapaamaan. Kun venäläiset pyytävät häntä, hän suostuu sillä ehdolla, että Venäjänkiertueeseen kuuluu junamatka Siperian halki, koska hän on aina halunnut kokea sen.

Moskovassa mukaan lyöttäytyy parikymppinen kaunis nainen, jota kirjailija ei ole koskaan tavannut, mutta joka väittää heidän aina olleen rakastuneet toisiinsa. Kirjailija yrittää kovasti karistaa hullun naisen kannoiltaan, mutta nainen ei anna periksi, joten kirjailijalla ja hänen muulla seurueellaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sietää naisen tungettelua ja päästää hänet mukaan Siperiaan. Matka alkaa nihkeissä tunnelmissa, mutta sitten nainen ja kirjailija lipsahtavat sattumalta yhdessä alefiin.

Alef on jonkinlainen aika-avaruusjatkumon solmukohta, jossa kaikki ajat ovat olemassa samanaikaisesti, ja jossa sinne astuva pystyy näkemään menneet elämänsä. Lyhyt välähdys paljastaa kirjailijalle, että hän tosiaan on rakastanut tätä naista satoja vuosia sitten. Matkan luonne muuttuu täysin, kun kirjailija yrittää pakkomielteenomaisesti saada naisen mukanaan takaisin alefiin samalla, kun nainen epätoivoisesti ruinaa kirjailijalta vastarakkautta. Kirjailija kuitenkin pysyy vaimolleen uskollisena, tai niin ainakin kovasti kirjassa väittää.

Japaninmeren ja matkan lopun lähestyessä käy pätkittäin ilmi, että he olivat toisiinsa ihastuneita teinejä keskiajalla, mutta kirjailija onnistui saamattomuudellaan aiheuttamaan sen, että nainen joutui roviolle poltettavaksi, ja tämä oli aiheuttanut ikuisia, kosmisia tiedostamattomia traumoja. Hän joutuu myöntämään, että itsekin rakastaa naista, vaikkakaan ei tavalla, jolla nainen kovasti haluaisi. Matkan varrella filosofoidaan rakkaudesta sun muusta ja ollaan kovasti elämänmyönteisiä.

3,5 pistettä viidestä. Minun mieleni arkistoissa tämä päätyy kategoriaan "ihan kiva", mutta mitään sellaisia suurien tunteiden väristyksiä, joita takakannessa luvattiin, en saanut. Menee kevyenä lukemisena.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kiintiömuhammed

Kun nyt kaikki muutkin blogistit kirjoittavat Charlie Hebdon iskusta, täytyy kai minunkin. Tiedämmehän, että ollakseen suosittu ja kuuluakseen porukkaan, täytyy mennä ryhmän mukana kulloisiakin virtauksia kyseenalaistamatta, ja vastaavasti ollakseen uskottavalla tavalla omaperäinen ja erityinen, täytyy olla omaperäinen ja erityinen juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin omaperäiset ja erityiset tyypit.

Toisaalta kun kaikki muut ovat jo ehtineet, minun on aika hankala sanoa mitään plagioimatta muita, joten tästä ei tulle kovin pitkää tekstiä. Muutama pikkuhuomio vain.

Mutta joo. Jotkut ranskalaiset tekivät muslimeista pilakuvia, eivätkä muslimit tykänneet, vaan menivät tappamaan pilakuvailijat. En nyt jaksa kauhistella sitä, kuinka heidän aatteensa ei jostain syystä käykään dialogia samoin keinoin kuin länsimainen kulttuuri, vaan keskityn rakentaviin ehdotuksiin. Jos yksittäisiin pilakuviin reagoidaan noin, tällä hetkellä paras ratkaisu on, että jokainen julkaisee muhammedkuvia missä vain voi, että a) vastaavia iskuja ei voitaisi tehdä tai ainakaan niitä ei voitaisi todeta yksittäistapauksiksi, kun iskettävää olisi joka puolella; ja b) että äkäisten kilikallojen sietokyky tai ainakin stressitaso kasvaisi, eikä jaksaisi jokaisesta kuvasta lähteä rähisemään. Esimerkiksi minä laitan tähän vanhan kestosuosikkini:


On esitetty, että pilakuvien esittäminen asioista, joita toiset pitävät tärkeinä ja joiden pilkkaamisesta tiedetään heidän pahoittavan mielensä, on pelkkää moukkamaista ja epäkohteliasta perseilyä. Onhan se niin. On se kuitenkin pienempi paha kuin se, että jokainen vastakarvaan silittäjä ammutaan, eivätkä he ikinä opi tavoille, jos ei heiltä minkäänlaista ihmismäistä käytöstä edellytetä.

On myös kysytty, että onko pakko aina provosoida? Jos tiedetään, että muslimit pillastuvat aina, jos heidän ylivertaisuuttaan ja oikeassaoloaan ei jatkuvasti tunnusteta, niin eikö olisi parempi vain istua hiljaa kuin kusi sukassa, ettei vain tulisi häirinneeksi tai loukanneeksi ketään? Itse esittäisin vastakysymyksen, että onko pakko tietoisesti rahdata maahan sellaista porukkaa, jonka tiedetään olevan epävakaata ja herkästi syttyvää?

Sitten on vielä esitetty, että kristinusko se vasta verinen aate onkin ja sen nimeen ollaan tehty kaikki historian kamalimmat verityöt, millä yleensä viitataan ristiretkiin ja inkvisitioon ja mitä kaikkea niitä keskiajalla olikaan, eikä meillä siis ole mitään pelimerkkejä kritisoida muslimeja, jos ne nyt joskus vähän posauttelevat. Väitteen todenperäisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta tätä logiikkaa minä en ihan oikeasti tajua. Homma siis menee niin, että koska yksi porukka tappoi toisen porukan jäseniä joskus tuhat vuotta sitten, jollain kolmannella porukalla on moraalinen oikeus tulla ja tappaa väitteen esittäjä (ja minut ja sinut siinä samalla). Täh? Jatkokysymykseksi voisin esittää, että jos tavallisia muslimeja ja islamia ylipäänsä ei saa mainita terrori-iskujen yhteydessä, millä logiikalla sitten minut voidaan niputtaa yhteen ristiretkeilijöiden kanssa?

Myös Iltalehti on tullut johtopäätökseen, että jos pilakuvista suututaan, ratkaisu on tehdä lisää pilakuvia. Tämä kuva jotenkin hihitytti irvokkuudestaan huolimatta:


Useimmat kuvat kuitenkin olivat blogistikollegani Kumitontun osuvan määritelmän mukaan "lähinnä pasifistista lässytystä asettamalla kynät ja aseet vastakkain".

On esitetty, että kynä on miekkaa mahtavampi. En tiedä miekoista, mutta ei kynä näytä rynnäkkökiväärille pärjäävän. Nythän tilanne on terroristien hyväksi 12-0 pilapiirtäjiä vastaan. Se, että pilapiirtäjät, toimittajat ja poliitikot keskittyvät piirtelemään symbolisia kynänkuvia ja höpisemään ympäripyöreästi sananvapaudesta, osoittaa vain, ettei heillä ole pokkaa suunnata kritiikkiään sinne, missä sitä tarvittaisiin. Halla-ahokin kirjoitti hienosti:
Koska kukaan ei halua kuolla, terrorismin pelko ajaa yhteiskunnan yhä syvempään itsesensuuriin, lepyttelyyn ja myöntyväisyyteen. Tätä on käytännön islamisaatio, islamistien pillin mukaan tanssiminen. Siihen ei tarvita muslimien enemmistöasemaa.
No joo, enhän minäkään koko nimeäni tai naamaani paljasta. Minua ei edes pelota kuolema, vaan se, että joku tunnistaa minut ja tulee väittelemään asioista sellaisissakin tilanteissa, joissa minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta väitellä vastaan. Lisäksi emäntä on kieltänyt. Meinaan vain, että kai niitä pilakuviakin voi tehdä anonyymisti. Oli miten oli, tämä yhtäkkinen innostus sananvapaudesta muistuttaa ruotsalaista muurinrakentamista:

Klikkaa isommaksi.

Olen tässä pelannut emännän kanssa moninpelinä Civilization 5:ä, ja oma sivilisaationi on Ruotsi. Rakensin muurin pääkaupunkini ympärille, mutta jostain syystä kävi niin, että muurin sisällä puolet alueesta on tyhjänä, ja puolet kaupungista jäi muurin ulkopuolelle.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Neekeriorjuuden paluu muotiin

Loppiaisena on mukavaa olla töissä. Pyhälisillä 34 €/tunti siitä, että ryystän anarkiajuomaa firman piikkiin ja katson Deadwoodia.


Harmi vain, ettei sellaisia iltoja ole kuin muutama vuodessa. Mutta pidemmittä introitta asiaan. Kuten kaikki olemme kuulleet, Suomeen tarvitaan maahanmuuttajia. Mitään tarkkaa lukua ei olla annettu, vaan kaikki pitää ottaa, jotka vain saadaan, ja mitä primitiivisemmistä kulttuureista, sen parempi. Tämä on aksiooma eli itsestäänselvyys, eli sitä ei olla päätelty mistään loogisista perusteista, vaan päinvastoin kaikki sitä tukevat perusteet on väkisin kehitetty jälkeenpäin niitä kalkkiksia varten, jotka eivät hyväksy asian itsestäänselvyyttä.

Yksi keskeisistä perusteista on käsittääkseni aina ollut se, että maahanmuuttajia tarvitaan tekemään ns. paskaduuneja, koska suomalaisista on korkean elintason myötä kehittynyt sellaisia prinsessoja, etteivät he enää suostu tekemään mitään sellaista työtä, jossa ei voi esitellä itseään consultantina, managerina tai vault overseer'nä.

Tämä peruste on suosittu niin oikeisto- kuin vasemmistoeliitinkin keskuudessa. Oikeistolaiset ajattelevat, että näin saadaan halpaa työvoimaa, kun taas vasemmistolaiset eivät taaskaan ajattele yhtään mitään, vaan toistavat vain papukaijamaisesti iskulauseita, joiden he uskovat ajavan kivankuuloisia asioita, miettimättä sen kummemmin, millaisia välillisiä tai epäsuoria yhteiskunnallisia vaikutuksia niillä voisi olla.

Eihän kyse ole siitä, etteikö aliarvostettukaan työ kelpaisi suomalaisille. Kyse on siitä, että niistä töistä maksetaan niin huonosti, ettei se maksa vaivaa. Täytyy ymmärtää, että useimmat ihmiset, varsinkin matalapalkkaiset, eivät tee työtään kutsumuksesta, vastuuntunnosta yhteiskuntaa kohtaan tai rakkaudesta alaan, vaan yksinomaan saadakseen rahaa elämiseen. Jos yhteiskunnan tuista jää työttömälle kiinteiden kulujen jälkeen 300 € kuussa käyttörahaa ja työssäkäyvälle palkasta 400 € (luvut karkeita arvioita), se raha, jonka eteen palkollinen raataa, ei ole se palkkakuitissa näkyvä tonni, eikä edes se 400 €, vaan 100 €. Siinä voi jokainen mietiskellä, paljonko töitä viitsisi tehdä satasella kuussa.

Onhan se suuri ongelma, jos tärkeät työt jäävät tekemättä, vaikka samaan aikaan porukkaa makaa kortistossa. Ongelman voisi periaatteessa ratkaista kolmella tavalla:

A) Nostetaan palkkoja, kunnes alkaa kiinnostaa;
B) Lasketaan sosiaalitukia, kunnes alkaa kiinnostaa tai itkettää ja kiinnostaa;
C) Hankitaan maahan laumoittain kehitysmaalaisia, jotka ovat tottuneet elämään riisikupilla päivässä ja jotka eivät tiedä paremmasta, eivätkä siksi ymmärrä vaatia mitään.

Kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta on ideologinen makuasia, kumpaa kannattaa, eikä niistä sen enempää. Kolmannesta nautin aina suuresti, kun pääsen katselemaan monikulttuurisuuden ylistäjien kiemurtelua, kun huomautan, että kehitysmaalaisten rekrytoiminen halpatyövoimaksi sen sijaan, että maksettaisiin työstä kohtuullista palkkaa, ei ole mitään muuta kuin 2000-luvun versio neekeriorjuudesta ja että sellainen johtaa väistämättä etnisen alaluokan syntyyn.

Vihreiden äänestäjiä rekrytoimassa osaajia tulevaisuuden kasvualoille.

Mutta miksi otin tämän nyt puheeksi? No, Mediaseuranta-blogista huomasin, että asiaa on nyt tutkittu erään Amnestyn pakolaissiiven aktivistin toimesta, ja ollaan huomattu, etteivät eriväriset sittenkään välttämättä tykkää lapioida valkolaisen paskaa sen enempää kuin valkolaiset itsekään, mutta kun on pakko, kun ei koskaan tiedä, koska lentää maasta pihalle.
Jukka Könösen väitöskirjatutkimuksesta todetaan, että Suomen työmarkkinat ovat hierarkisoituneet. Ulkomaalaiset tekevät usein matalapalkkaisia töitä, joita suomalaiset karttelevat.
Eikös tähän pyrittykin? Ei kun...
Väitöksestä käy ilmi, että oleskeluluvan saamisen epävarmuus heikentää neuvotteluasemaa ja rajoittaa itsenäistä elämää. On mahdollista, että Suomeen tulleen henkilön on pakko tehdä mitä tahansa työtä oleskeluluvan varmistamiseksi.
Esimerkiksi siivous- ja ravintola-alalla ulkomaalaiset ovat haluttua työvoimaa, koska toimeentulon ja oleskelun epävarmuus tekee heistä motivoituneita.
Eihän kukaan halua työskennellä siivous- ja ravintola-alalla. Eipä heitä siitä kyllä voi moittiakaan, mutta itse ratkaisisin ongelman, kuten yllä vihjasin, kehittämällä aloja sellaiseen suuntaan, että niitä voisi työntekijä sietää. Alkaisi tekijöitä löytyä muutenkin kuin nälkäkuoleman ainoana vaihtoehtona. Könösen ratkaisu taas on globaalinvastuuntuntoisempi:
Tilapäinen elämä, joustava työ -väitöskirjatutkimus kritisoi myös oleskelulupajärjestelmää. Sen mukaan ulkomaalaiset ovat keskenään erilaisessa asemassa maahan jäämisen, perhe-elämän, työnteko-oikeuden ja sosiaaliturvan suhteen.
Kehitysmaalaisille olisi siis turvattava oikeus tulla Suomeen ja pysyä täällä sosiaaliturvalla ilman pelkoa siitä, että he joutuisivat hanttihommiin tai että kateelliset tsuhnat potkisivat heidät takaisin kotiin. Koska Könönen on valtio- eikä taloustieteilijä, ei hänen tarvitse miettiä sitä, miten tämä kustannettaisiin.

Eihän minun tarvinnut lukea asiasta kertovasta uutisesta kuin vähän alkua, kun jo tiesin, että tuohon johtopäätökseenhän siinä tullaan. Eikä siinä mitään, Amnestylaisena tämä kuuluu Könösen toimenkuvaan. Ymmärrän myös, ettei tämä kuulunut väitöksen varsinaiseen aihepiiriin, mutta olisi hän silti voinut jossain sivulauseessa mainita, että kenen ne siivous- ja ravintola-alan "epähalutut matalapalkkaiset työt" sitten olisi tarkoitus tehdä?


Toisaalta, onkokaan kehitysmaalaiselle länsimaissa muuta kuin orjan paikka? Hollantilaisella Joulupukilla on apurinaan etnisvähemmistöläinen Zwarte Piet eli Musta Pekka, johon Aku Ankan lukijat ovat Suomessakin törmänneet hollantilaisten piirtäjien sarjoissa. Joku voisi ajatella, että onpas pukki suvaitsevainen, kun on hankkinut diversiteettiä työympäristöön, tai jopa että kai se nyt on aivan sama, minkä värisiä tonttuja pukilla on. Mutta ei:
Suomessa neekerinpusut ovat nykyään Brunbergin suukkoja ja Fazerin lakritsin kikkarapää on jouduttu poistamaan tuotepakkauksista korrektiussyistä. Näin pitäisi monen mielestä tehdä myös Hollannissa. Kriitikoiden mukaan Zwarte Piet on rasistinen hahmo, joka loukkaa ihmisoikeuksia.
Ymmärrän kyllä, että hahmo on kolonialismin ajoilta, eli siis ihan oikeasti orja, mutta kai siihen voisi jonkin modernimman työsuhteen sepittää, jos nyt aivan pakko on. Vaikka että jouluna Piet heittää pukille keikkaa tuntuvilla pyhälisillä, esim. 34 €/tunti, ja loput vuodesta hän kaupittelee turisteille avaimenperiä Eiffel-tornin juurella.

Valtavirtaa tuollainen näkemys ei ole, vaan 91 % hollantilaisista ei pidä mustaa tonttua rasistisena, ja he saattavat jopa hermostua, jos sellaista ehdottaa. Aktivistien mukaan se ei johdu niinkään siitä, että aggressiivinen rasisminetsintä itsessään ärsyttäisi ikvisition tutkittaviksi joutuneita, vaan:
”Luulen, että ihmisten jyrkät mielipiteet johtuvat siitä, että he pelkäävät tehneensä jotakin väärin. Ei ole helppoa myöntää, että on vuosia pitänyt hyvänä jotakin, joka loukkaa muita”, sanoo Musta Pekan vastaisessa aktivistiryhmässä toimiva parikymppinen Marieke.

”Vaikka moni vastustelee nyt, asenteiden on pakko muuttua jossain vaiheessa. Nuoremmat sukupolvet ja kansainvälinen paine ovat jo synnyttäneet muutoksen kipinän, muiden on vain seurattava perässä.”
Toisaalta vähemmistöjä pitäisi saada vähintään väkiluvun edellyttämässä suhteessa kaikkiin paikkoihin, missä on valtaväestöäkin, mutta jos jossain neekeri vilahtaa, se täytyy varmuuden vuoksi tuomita rasismiksi. Esimerkiksi töissäkäyvä tummaihoinen on varmaan orja, jos hän ei ole esimiesasemassa. Vähän samaan tapaan kuin ennen vanhaan ei haitannut, jos tuli muutama syytön tyttö poltettua roviolla, kunhan yksikään noita ei päässyt karkuun.

On tämä hankalaa.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Passiivista estämistä

Lukijakuntani sukupuolijakaumaa kartoittavaan kysymykseen vastasi 45 henkeä, joista naaraspuolisia oli 3, urospuolisia 37 ja muita 5. Jonkinlaisia kiintiöitä varmaan pitäisi olla tasa-arvon saavuttamiseksi, mutta jätetään myöhempään harkintaan, tulisiko naisia pakottaa vai miehiä kieltää. Kuitenkin on hyvä, että viime aikoina on tehty kaikenlaisia lainmuutoksia sukupuolineutraalien hyväksi, koska heitä yllättäen näyttää olevan kansasta enemmistö; lukijoikseni viimeksi ilmoittautuneista 101:stä alle puolet suostui määrittelemään sukupuolensa, vaikka vaihtoehtoja oli peräti kuusi.

No niin, asiaan. Tietyillä koiraroduilla on tapana haukkua kovaan ääneen kaikkien näkemiensä otusten suuntaan, kun taas toisilla on itsetuhoinen hinku juosta autojen perässä. Kissa iskee kynsillä kiinni kaikkeen heiluvaan ja kuopii maata paskakasansa päälle. Jos paska tulee sisällä, korvikkeeksi riittää repiä sohvan kylkeä paskan vieressä hetken aikaa. Mistä ne kaikki osaavat tämän? Sen täytyy olla geeneihin koodattua rotu- ja lajityypillistä käytöstä.


Poliitikko-nimisestä haittaeläinlajista tavataan useita rotuja, joilla on omat rotutyypilliset käyttäytymismallinsa. On sellaisia, joiden mielestä lainsäädännöllä voidaan ohjata ihmisen elämä virallisesti hyväksyttyyn muottiin, jossa ihminen on määritelmän mukaan onnellinen ja turvassa, ja onnellisuuslakeja vastaan potkivia täytyy rankaista ankarasti; ja sitten on sellaisia, joiden mielestä ihmiselle on parasta, että saa päättää itse omasta elämästään, eikä asiaan pidä turhan päiten sotkeutua kielloilla tai määräyksillä.

Suomessa ollaan onnistuttu kehittämään em. rotujen risteytys, ja tämä sekarotu onkin meillä niin suosittu, ettei muita rotuja eduskunnassamme, oikeuslaitoksessamme ja virastoissamme juuri käytetäkään. Tälle suomensäätäjä-rodulle on ominaista, että kielto- ja sääntelyvietti on edelleen hyvin voimakas, mutta pakottamista ja rankaisemista se kammoaa. Tämän seurauksena maassamme on paljon asioita, jotka ovat yhtaikaa sekä kiellettyjä että sallittuja. Tähän voisi ottaa esimerkeiksi vaikka tupakan ja alkoholin saatavuus- ja mainostuslakeja sekä ylipäänsä kaiken, mistä jaetaan ehdollisia tuomioita, mutta en nyt viitsi. Onhan niistä ollut puhetta ennenkin. Uutena voisi mainita, että nykyään samaa linjaa ollaan alettu soveltaa myös terrorismiin, koska eihän se nyt ole vakavaa, jos ihan vain vähän värvää pyssymiehiä maailman kriisipesäkkeisiin. Nehän ovat niin kaukanakin, ja sellainen on siellä ihan normimeininkiä.

En tiedä, liittyykö asiaan, mutta tänään ajattelin kirjoittaa jostain pienemmästä. Tiesittekös, espoolaiset lukijani, että kunnassamme loppui juuri kuutisen viikkoa kestänyt kampanja Estä överit, jolla pyrittiin vähentämään aamuyön kännäyskilpajuoksua valomerkkiä vastaan?
Tarkoituksena on kiinnittää huomiota kohtuulliseen alkoholinkäyttöön ja illanvieton ajankohtaan ravintoloissa. Juhlinnan painopistettä halutaan siirtää aamuyöstä alkuiltaan, sillä se edistää asiakkaiden viihtymistä ja ympäristön turvallisuutta.
Ei se mitään; en minäkään olisi tiennyt, ellei yhteiskunnallisen blogin pitäminen olisi herkistänyt aistejani hölmöilyä kohtaan. Tosiaan, vielä viitisen vuotta sitten baarit täyttyivät juhlijoista joskus klo 22:n ja 23:n välisenä aikana, mutta nykyään suurin osa menee vasta yhden maissa. Tämä johtunee siitä, että baarissa saa yhden tai kaksi juomaa sillä rahalla, millä Alkosta saa koko illan kännit, ja heikentyneessä taloustilanteessa ihmiset mieluumin juovat ensin kotonaan ja menevät baariin vasta myöhemmin valmiiksi kännissä. Tämä ei ole ongelma pelkästään tuloistaan huolestuneille kapakoitsijoille, vaan myös kansanterveydestä huolestuneille viranomaisille, koska olisi kaikille parempi, jos ihmiset joisivat vähemmän ja valvotusti.

En kyllä voi väittää vastaankaan.

Mutta se kampanja. Siihen osallistui neljä ravintolaa/juottolaa, joista kahdessa piipahdin kampanja-aikana itse. Toisessa kampanja näkyi niin, että henkilökunnalla oli asiasta mainitsevat rintanapit; toisessa en muista nähneeni mitään asiaan viittaavaa.

Ei sillä, että pitäisin valistuskampanjoita huonompana vaihtoehtona kuin sitä, että pannaan kapakat kiinni puoliltaöin ja todetaan kansalle, että kunnon yöunet te tarvitsette ettekä mitään viinaa, mutta voisihan tässä vähän laskeskella, että kuinkahan monta överiä loppujen lopuksi tuli estettyä.

Kuinkahan moni ryyppääjä kiinnittää huomiota pinsseihin baaritytön rinnuksia bongaillessaan tai tuulikaapin julisteihin pihalle lentäessään?
Kuinkahan moni heistä muistaa/keksii/viitsii aamulla googlettaa näkemäänsä iskulausetta ottaakseen selvää, mistä siinä oli kyse?
Kuinkahan moni heistä toteaa, että on oikein hyvä idea ohjailla kansan ryyppäämistottumuksia kampanjoin?
Kuinkahan moni heistä tajuaa, että se koskee myös heitä itseään ja sitten vielä muuttavat juomiskäyttäytymistään?

Ei mutta mikäs siinä. Ihan hyvä, että edes yritetään, ja on jotain puuhaa virkamiehillekin. Muutenhan ne olisivat aivan tyhjän pantteina. Jollekin voisi jopa tulla mieleen, että virkamiesten määrää voisi vähentää, eikä sellainen nyt ainakaan käy päinsä.

Tuo kissa oli niin hieno, että pitää laittaa vielä uudestaan.