tiistai 24. joulukuuta 2013

Pekan joulutervehdys



...ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni, niin vakioyleisölle kuin satunnaisille paikallehortoilijoillekin. (Kuva on viime vuodelta. Nyt ei maassa ole enää edes sitä räntää, joka päivällä satoi.)

Pääsin livistämään sivistyksen pariin Peräseinäjoelle joulunviettoon. Täällä on aina mukava olla, koska ihmisiä on niin paljon vähemmän, ja tunnetusti pidot eivät parane jos ei väki vähene. On myös vapauttava tunne, kun kaikki puhuvat normaalisti eivätkä millään vieraalla murteella. Kaikki esimerkiksi ymmärtävät sanan "mihinä" heti ilman, että sitä täytyy toistaa useaan kertaan kovalla äänellä.

Emäntä meni omien vanhempiensa luokse Helsinkiin, tai niin ainakin väitti. Todellisuudessa hän varmaan jäi kotiin pwnaamaan noobeja Ghostsissa tai pelaamaan läpi itse itselleen lahjaksi ostamansa Grand Theft Auto 4:n. No, jokainen rentoutukoon tavalla, jonka itse kokee rentouttavimmaksi.

Uudenvuodenaatoksi pitää palata töihin, mutta siihen asti pyrin olemaan niin rauhassa kuin viimeisiltä rästissä olevilta koulutöiltä pystyn. Palaillaan siis ensi vuonna asiaan.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Emännän joululahja

Näin joulukuun 22. päivän aamuna useimmille miehille tulee mieleen ruveta miettimään, että mitähän sitä ostaisi ihmisille joululahjaksi. Varsinkin hameväen lahjojen kanssa saa olla tarkkana, että tulee varmasti ostettua jotain miellyttävää, koska sen tietää kyllä, mitä siitä tulee, jos erehtyy taas ostamaan jonkin nenäkarvaleikkurin tai tiskiharjan. Ja Luoja armahtakoon, jos jää lahja kokonaan ostamatta.

Siispä tarjoan lukijoilleni viime hetken vinkin ja kerron, mitä itse emännälleni ostin: Call of Duty -pelisarjan uusimman osan, Ghostsin.

Tietysti pelasin sen itse heti läpi varmistuakseni siitä, että se on riittävän tasokas, ettei tule huutoa. Katsotaanpas.

Tähänastisistä CoD-peleistä tämä on näyttävin ja graafisesti ylivoimaisesti kaunein.

Call of Duty -sarjaa tekee kaksi pelifirmaa: Treyarch on tehnyt Black Opsit, ja Infinity Ward on vastuussa Modern Warfareista. Ghosts on Infinity Wardin käsialaa, minkä kyllä huomaa pelin mekaniikasta. Peli muistuttaa hyvin paljon Modern Warfare 3:a, mikä on sääli, koska se on jotenkin aneemisen oloinen. Johtuukohan vaimeista laukausäänistä vai mistä, en tiedä. No Ghostsiin on sentään vähän enemmän särmää saatu kehitettyä.

Realistinenkin se on. Ohjuksia satelee, talot ja autot lentelevät ympärillä ja nämä kaverit sen kun kuvaavat kännyköillään.

Ghostsia mainostettiin sillä, että kerrankin on sotapeli, jossa Amerikka on heikompana osapuolena. Juoni menee niin, että lähitulevaisuudessa eteläamerikkalaisten maiden muodostama "federaatio" - jonka lippu muistuttaa erehdyttävästi EU:n lippua - lähtee pohjoiseen valloitusretkelle. Päähenkilö ja hänen veljensä ovat tavallisia sotilaita, kunnes heidän isänsä, korkea-arvoinen upseeri, värvää heidät johtamaansa eliittiyksikköön, Ghosteihin.

Federaation puolella päävihollisena on entinen Ghost-sotilas, joka kantaa entiselle yksikölleen kaunaa ja yrittää muun sotimisen ohessa napata ja tappaa muut Ghostit. Juoni eteneekin samalla kaavalla kuin Modern Warfare -pelit, kun vuorotellen jahdataan pääpahista tai muuten vaan taistellaan pitkin katuja siivoten kaupunkeja vihuista. Välillä touhu menee suorastaan kliseiseksi.

Taistelua nollapainovoimassa.

Hyvänä puolena sanottakoon, että peli on monipuolinen ja siinä on paljon uusia innovaatioita. Räiskimään päästään veden alla ja jopa avaruudessa, ja ohjastetaan mm. panssarivaunua, taisteluhelikopteria, kauko-ohjattua maataistelukonetta, ohjussatelliittia ja sotakoiraa. Pääasiassa kuitenkin meno on pitkälti samaa vanhaa, ja valitettavan vähän hyödynnetään alkuasetelmaa, jossa Amerikan on tarkoitus olla valmiiksi lyötynä ja vähissä voimissa.

Maihinnousun torjuntaa Santa Monicassa.

Yksinpelikampanjasta lyhyesti siis sanottakoon, että hyvä, mutta olisin varmaan itse osannut tehdä vielä paremman. Moninpeli ärsyttää; Modern Warfare 1:n moninpelistä tykkäsin kovasti, kakkosta en ole kokeillut, ja kolmosessa se on ihan paska. Jossain välissä ollaan menty pieleen; en ymmärrä, minkä takia servujen pelaajamääriä on pitänyt pienentää. Ghostsissa moninpeli on samanlainen kuin MW3:ssa. Yllättäen Black Ops 2:n moninpeli on ilahduttavan uskollinen MW1:lle, ja meillä ollaan viime päivinä mätettykin sitä. Emäntä varsinkin on kovasti innostunut siitä, ja odottaa iltaisin töihinlähtöäni, että pääsee rauhassa räiskimään.




Hait eivät tykkää kun niitä ammutaan.

Black Ops -sarjassa on sekä yksin- että moninpelinä toimiva zombiemoodi, joka on kovin suosittu. Ghostsiin piti siis tietysti saada jotain samanlaista. Lopputulos oli infestaatiomoodi, jossa tarkoitus on yksin tai porukalla tuhota Maata valloittamaan tulleiden avaruusmörköjen pesiä. Ihan hauskaa.


Eli siis Ghosts on oikein kaunista katseltavaa ja muutenkin jännää ajanvietettä, kunhan ei odota siltä mitään mullistavaa. Soveltuu kyllä hyvin joululahjaksi.

Vanhat kaverit suostuttelivat jokin aika sitten pelaamaan Counter-Strike: Global Offensivea. Siellä on näköjään joku joulukampanja, jossa joka paikassa pyörivillä kanoilla on päässään tonttulakit tai poronsarvet. Söpöä.


Pelaan nimimerkillä Sandscorpion. Moikatkaa, jos törmätään servulla. Voi se kyllä olla emäntäkin, koska meillä on yhteinen Steam-tili.

Boom,
headshot.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulun aika, homoilun aika

Kolmas kansalaisaloite saatiin eduskuntaan asti, tällä kertaa homoliitoista. Kahta edellistä käsittelin tuolla ja tuolla, joten käsitellään nyt tätäkin ihan johdonmukaisuuden vuoksi, vaikka olenkin aiheesta periaatteessa sitä mieltä, että minun puolestani homoille voidaan antaa vaikka yksinoikeus avioliittoon, jos sillä saadaan tämä jatkuva homoista lässyttäminen loppumaan.

Aloitteet pakkoruotsista ja turkistarhauksesta ohjattiin enempiä ihmettelemättä Ö-mappiin, koska persut ja kettutytöt eivät ole virallisesti vakavastiotettavia kansanryhmiä, eikä heidän mielipidettään siten tarvitse ottaa huomioon. Homot sen sijaan ovat muotia, joten heidän asioidensa julkisesta ajamisesta saa poliittista XP:tä, joten tämä aloite voi jopa mennä läpi.

Esitänpä siis kannanottoni ja odotan, että tätä tekstiä tullaan käyttämään eduskunnassa ohjenuorana asiasta päätettäessä.

Tämä kirjoitus antaa myös näppärän tekosyyn postailla kuvia vähäpukeisista naisista pussailemassa.

Suomi, kuten monet länsimaat, on siitä jännä, että täällä on lain mukaan uskonnonvapaus, mutta siitä huolimatta ei juurikaan uskonnollista vaihtelua tai kilpailua. Ne, jotka eivät ole luterilaisia, ovat pääasiassa lestadiolaisia, jehovantodistajia, mormoneja ja mitä näitä nyt on; porukkaa, jotka poikkeavat luterilaisista lähinnä siinä, että ne jaksavat käydä jumalanpalveluksissa ja kertovat uskonnostaan myös kysymättä. Ateistitkin pääasiassa huomaamattaan noudattavat kristillistä etiikkaa, mikä tietysti johtuu siitä, että kristinuskossa korostetaan harvinaisen paljon lähimmäisenrakkautta vääräuskoisten mestauksen kustannuksella.

Oli miten oli, tästä syystä homoliittoasiaa pitää tarkastella erikseen maallisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta. Aloitetaan sillä maallisella.

Homoliittojen vastustajilla ei juuri ole maallista näkökulmaa, vaan argumentit perustuvat tavalla tai toisella uskontoon. Silloinkin, kun ei hoeta suoria raamatunlainauksia, puhutaan "avioliiton pyhyydestä", jota ilmeisesti ei vielä Anna Nicole Smith saanut rapautettua naimalla itseään 62 vuotta vanhemman miehen tienatakseen toista miljardia dollaria perintörahoja. Tai se, että puolet avioliitoista päättyy eroon.

Jos maassa on uskonnonvapaus, kaikki uskontoon perustuvat argumentit täytyy sivuuttaa huomiotta, koska omalla uskonnolla ei voi säädellä muiden ihmisten elämää, jos heitä ei ko. uskonto kiinnosta. Henkilökohtaisesti uskonnollisena ihmisenä en vastustaisi jonkinasteista kristillistä moraalia lainsäädännössä, mutta siinä on se ongelma, etten kuitenkaan pääsisi itse vaikuttamaan siihen, minkätasoinen hihhuli lakeja sitten olisi säätämässä. Tulilinjalle joutuisi helposti sellaisiakin asioita, joista pidän. Ylläolevaa kuvaakaan ei varmaan jonkun mielestä olisi saanut näyttää. Kaikkien kannalta on siis parempi olla menemättä tuolle linjalle ollenkaan.

Homoliittojen kannattajat taas horisevat tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ikään kuin se, että homojen ja heteroiden liitoille on eri nimet on yhtä paha juttu kuin homojen mestaus, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Liberaaleilla on yleensäkin tapana keksiä uusia ihmisoikeuksia aina, kun he haluavat tehdä jotain eivätkä keksi loogisia perusteluja sille, miksi heidän pitäisi saada.

Tilanne on siis se, että vastustajien kantava argumentti on, että "me ei vaan haluta, että homot pääsee naimisiin", kun taas kannattajien argumentti on, että "me vaan halutaan, että homot pääsee naimisiin".

Itsenäisyyspäivän porstuanjuhlien jatkoilta on vain hämärät muistikuvat, mutta onneksi emäntä oli salaa virittänyt riistakameran ovenpieleen dokumentoimaan.

No kummat sitten ovat oikeassa? Ero on siinä, että homoja itseään asia koskettaa, kun taas vastustajille (joissa en usko olevan juurikaan homoja) asia ei millään tavalla kuulu. Vapautta arvostavana ihmisenä olen edellämainittujen liberaalien kanssa samaa mieltä siitä, että kaiken pitäisi olla sallittua, mitä ei ole syytä erikseen kieltää. Olemme toki usein eri mieltä siitä, mitä asioita sitten on syytä kieltää ja millä perusteilla, mutta en keksi mitään syytä olla päästämättä homoja naimisiin.

Toivoisin tosin homoliittojen kannattajilta rehellisyyttä. Ei ketään kiinnosta, lukeeko papereissa siviilisäädyn kohdalla avioliitto vai rekisteröity parisuhde. Oikeastihan tässä on kyse homoparien adoptiosta; kannattajat tietävät, että se ei menisi eduskunnassa läpi sellaisenaan, vaan pitää ajaa helpommin hyväksyttävää lakia, että voidaan jälkeenpäin todeta, että huppista, tulikin adoptio-oikeus vahingossa samalla.

En tiedä, mitä sukupuolta nuo ovat. Neutraaleja varmaan.

Sitten on se uskontopuoli, josta olen tainnut kirjoittaa aiemminkin. Hurmoksessaan homoliittojen kannattajat vaativat, että kun nyt kerran ruvetaan, saman tien pitää homoille saada kirkkohäätkin. Kirkko puolustaa pyrkimyksiä oikein arkkipiispan suulla.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että onkohan tuo Mäkinen valinnut nyt ihan varmasti oikean uskonnon. Raamatussa kun homoilu kielletään sen verran suoraan, ettei siinä juuri tulkinnanvaraa jää. Uskonnonvapauden luonnollisena kääntöpuolena on, että jos kirkot eivät saa sanella valtiolle, mitä saa tehdä, ei valtiokaan saa sanella sitä kirkoille.

Raamatun homoilukieltoon usein vastataan, että kyllähän siellä kielletään monta muutakin sellaista asiaa, joita suvaitaan. Syödään simpukoita ja jäniksiä, pukeudutaan sekoitekankaisiin, jätetään lepopäivä pyhittämättä ja mitä näitä nyt on. Että ei homoilusta olisi mitään sellaista vahinkoa, mitä ei olisi jo tehty. Niin, kaikenlaisia syntejä suvaitaan, koska anteeksianto on oleellinen osa kristinuskoa, mutta ei niille pyydetä Jumalan siunausta. Muistetaan myös, että Raamatussa tuomitaan vain homoilu, ei homoja itseään, eikä Raamattu tunne lainkaan sellaisia käsitteitä kuin "homo" tai "hetero". Uskonnollinen avioliittoon vihkiminen on nimenomaan siunauksen pyytämistä seksisuhteelle, eikä sillä raamatullisessa mielessä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Tässä voisi taas valittaa Suomen ev.lut. kirkon nolosta alennustilasta ja nöyristelystä jäseniä kerätäkseen sellaisten tyyppien edessä, joita kristinusko ei muutenkaan kiinnosta, mutta siitäkin olen kirjoittanut jo aikaisemmin.

Vielä yksi.

Yhteenveto: homot menkööt naimisiin maistraatissa kaikessa rauhassa, mutta jättäkööt kirkot rauhaan. Jos maailmankuvanne on ristiriidassa uskontonne kanssa, vaihtakaa uskontoa sen sijaan, että yrittäisitte moukaroida uskontonne miellyttävämmäksi itsellenne. Jos yritätte tuollaista moukarointia, ylennätte oman arvostelukykynne valitsemanne jumalan yläpuolelle, enkä osaa oikein kuvitella uskontoa, jossa sellaista katsottaisiin hyvällä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kirja-arvostelu: Antti Tuuri - Rauta-antura

Taas yksi koulukirja. Piti valita luettava viiden uudehkon suomalaisen kirjan listasta, ja muina vaihtoehtoina oli Sofi Oksasta, Jari Tervoa ja pari sellaista, joista en ollut kuullutkaan. Otin ainoan, joka vähänkään vaikutti kiinnostavalta.

Toisaalta harmittaa, kun kirjamessuilla tätä olisi joka paikassa ollut vitosella tarjolla, mutta en pitkän harkinnan jälkeen viitsinyt ostaa, koska suhtaudun Antti Tuurin sotakirjoihin jotenkin kaksijakoisesti. Nyt piti sitten maksaa normaalihinta, joka oli yli kaksinkertainen. No kumminkin, aihepiiri on Lapin sota, joka on kirjallisuudessa jäänyt pahasti jatkosodan ja sen kaukopartioretkien jalkoihin. Onhan se sinänsä ymmärrettävää, kun jatkosodassa taisteltiin olemassaolosta vanhaa perivihollista vastaan, ja Lapin sodassa vain vedettiin kaveria turpaan, kun isompi käski.


Kirjan päähenkilö on 19-vuotias kauhavalaispoika Heikki, joka on kaverinsa Paulin kanssa kunnostautunut jatkosodassa pelottomana tankintuhoojana. Sota loppuu, mutta heitä ei päästetäkään kotiin, vaan tulee tieto, että saksalaiset pitää vielä hätistää Lapista pois. Pojat ja Paulin veli Arvo (jokaisen sotakirjan vaatima kiintiökommunisti) lähetetään Tornioon.

Aluksi uutta sotaa ei kukaan ota vakavasti, ja aika kuluu paimentaessa suomalaisia sotilaita, jotka ovat jatkuvasti kännissä päällystöä myöten. Ennen pitkää taisteluunkin päästään, mutta kun joukkueenjohtaja kaatuu, poikien ryhmä ei enää tiedä mitä tehdä, ja eksyy osastostaan. He päättävät seurata eteneviä suomalaisjoukkoja, jos sattuisivat löytämään omansa.

Noin puolessavälissä he kohtaavat vangiksi otettuja saksalaisten hylkäämiä suomalaisia sotamorsiamia, ja saavat käskyn saattaa nämä Ouluun tuomittaviksi. Kävellen ei huvittaisi lähteä, mutta kyytiäkään ei ole helppo saada, koska kenenkään mielestä sellaiset naiset eivät sellaista ylellisyyttä ansaitse. Loppupään taistelut ovatkin enää suullisia konflikteja vastaantulevien suomalaisten kanssa.

Kuten sanoin, suhtaudun Tuuriin kaksijakoisesti. Toisaalta hän on oikein taitava kirjoittaja ja yksi niistä hyvin harvoista kirjailijoista, jotka ovat ymmärtäneet, että suomenkieli ei kerta kaikkiaan taivu suoraan dialogiin. Toisaalta hän kuvaa sotaa vähän turhankin todenmukaisesti: 90% hänen sotakirjoistaan on marssimista, nakkisuojassa nukkumista, saunomista, taistelujen äänten kuuntelemista kaukaa, sekalaista perseilyä ja muuta sotilaselämän oheistoimintaa, ja varsinaisille taistelukohtauksille liikenee vain parikymmentä sivua. Onhan se toki realistista, mutta ei se oikein viihteenä toimi.

Neljä pistettä viidestä. Tuurin kirjojen joukossa tämä on keskitasoa; ei niin erinomainen kuin Talvisota - josta tehdyn elokuvan linkitinkin edellisessä kirjoituksessani - mutta monipuolisempi ja syvällisempi kuin Elämä isänmaalle ja Rata, jotka ovat pääasiassa pelkkää marssimista. Jos tykkää rauhallisemmasta ja realistisemmasta, tätä voi oikein hyvin suositella. Jos haluaa räiskettä ja ruumiita Esa Sirénin malliin, kannattaa jättää väliin.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän jälkiselvittelyt

Kävijäkyselyni tulokset tulivat. Vastaajia oli 60, joista vakiolukijaksi tunnustautui 6 kaveriani ja 33 tuntematonta. 14 satunnaista kävijää ilmoitti pitävänsä tarjonnastani; heistä varmaan ainakin osa tulee toistekin, joten oletan, että minulla on vakiolukijoita n. 50. Yksi ei tykännyt ja toinen ei tajunnut, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Viisi vaati lisää tissejä, ja yritän tehdä parhaani epäkohdan korjaamiseksi.

Asiaan. Toivottavasti kaikilla lukijoillani oli mukava itsenäisyyden muistopäivä. Itselläni työkiireet vähän häiritsivät, minkä huomaa jo siitä, että ehdin kirjoittaa aiheesta vasta 9. päivä. Aina ennen päivä on ollut vapaana, ja tapanani on ollut järjestää kunnon juhlat, joissa viini virtaa ja shrapnellit räiskähtelevät, mutta nyt kun vihdoin asun sellaisessa kämpässä, jonne olisi kehdannut kutsua muitakin juhlimaan, ei se onnistunutkaan.

Porstuanjuhliin kutsuttiin jälleen vain henkilökunta. Viehättävä assistenttini Katarina esitteli uusinta iltapukumuotia kättelyjonossa.

Sentään ehdittiin katsoa Talvisota-elokuva, kuten vuosittain on tapana. Se on parempi kuin Tuntematon sotilas. Vaadin kuitenkin, että myös Talvisodan alkuperäinen sarjaversio julkaistaisiin DVD:llä. Oli miten oli, tästä lähtee:


Ja sitten musiikkia:


Maailmalla itsenäisyyspäivää juhlittiin perinteisin menoin. Kyseenalaisesti ansioituneille poliitikoille myönnettiin mitaleita, koska on niin noloa pyöriä Brysselissä kollegojen pilkattavana, kun kaikilla muilla on niitä ja itsellä ei. Sotaveteraaneillakin on mitaleita, ja olisi jotenkin outoa, jos niitä voisi saada ihmisten ammuskelusta, mutta ei yhteiseurooppalaisesta vastuunkannosta.


Anarkistit ja muut liimatilhet kokoontuivat tapojensa mukaisesti kännäämään ja riehumaan protestoimaan, koska on väärin, että yläluokka pröystäilee veronmaksajien rahoilla samalla, kun alaluokkaa kuolee köyhyyteen kuin kärpäsiä, ja itse joutuu juomaan pelkkää pussikaljaa pakkasessa veronmaksajien rahoilla.

Suhtaudun noihin protesteihin melko kaksijakoisesti. Nykyhallintoa sopiikin kritisoida, mutta muutama huomio protestoijien metodeissa ja argumenteissa pisti silmään. Ensinnäkin tuo ryyppääminen. Se on selvä todiste, että tapahtuman pääasia ei ollut mikään protesti, vaan protestointi oli vain tekosyy estottomalle bilettämiselle. Lisäksi voitaisiin tehdä pieni looginen päättelyketju:

1. Alkoholi on kallista ja hyödytöntä.
2. Alkoholi on siis ylellisyystuote.
3. Köyhällä määritelmänmukaisesti ei ole varaa ylellisyystuotteisiin, koska kaikki raha menee hengissäpysymiseen.
4. Tämänkertaiset mielenosoittajat eivät siis ole köyhiä.

Tai no joo, kaikkihan tässä köyhiä ollaan. Ymmärrän senkin, ettei työttömyys ole yleensä oma valinta, ja voi olla, että joukossa oli muutamia, jotka ihan oikeasti luulivat, että tapaus olisi ollut oikea yhteiskunnallinen kannanotto. Silti tämä porukka liioitteli ankarasti meuhkatessaan "luokkasodasta" ja huudellessaan, että "köyhyys tappaa".


Sitten tuli vastaan tapaus, jossa eräs harvinaisen tyylikkääseen hattuun sonnustautunut, poliisihevosten kouluttajana työskentelevä nuorimies tulee poliisihevosen töytäisemäksi. (Mikähän siinä on, ettei Bloggerin videonlisäysnapin kautta löydy kaikkia Youtuben videoita? No kyllä te linkkiäkin voitte klikata.)

Ensin haastattelija toteaa pojan jääneen hevosen alle, ja toivoisin toimittajalta vähän parempaa tarkkuutta. Ainakin minun määritelmäni mukaan jos joku on jäänyt hevosen alle, jostain ruumiinosasta löytyy kavionjälkiä. Oli miten oli, konsensus on, että ihminen saa hortoilla päättömästi missä haluaa, ja muiden velvollisuus on väistää, eikä esim. että kannattaisi pitää silmänsä auki. Huvittavaa on, että poika itse yrittää suhtautua tapahtuneeseen melko asiallisesti, joten toimittaja joutuu puoliväkisin tunkemaan pojan suuhun poliisiväkivaltasyytöksiä.

Kaikkein parasta kuitenkin oli, että väki oli kuulemma "rauhaa ja solidaarisuutta julistamassa". Jos he julistavat rauhaa ja solidaarisuutta pistämällä kaiken vastaantulevan paskaksi ja pieksemällä virkavaltaa jääkiekkomailoilla, en halua ajatellakaan, millaisia demolition maneja he olisivat, jos sotaan pääsisivät. Varmaan kävisi niin kuin nurmolaisille Tuntemattomassa sotilaassa, että pidettäisiin komentopaikalla rautahäkeissä ja päästettäisiin irti sitten, jos tosipaikka tulisi.

Jumalauta, jos jatkosodassa olisi ollut noin kovia jätkiä, Suomen itäraja olisi nykyään vähintään Ohotanmerellä.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jumalainen interventio

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa tuli vakiokommentoija Caesarin kanssa puheeksi poltergeistit. Poltergeist eli räyhähenki on kummitus, joka terrorisoi talon asukkaita viskomalla tavaroita ympäriinsä. Aiheesta on tehty samanniminen kauhuelokuvasarjakin, josta pienenä tykkäsin.

Halusin jakaa oman kokemukseni aiheesta lukijoilleni. En kyllä tiedä, oliko kyseessä poltergeist, Jumalan väliintulo, kotitonttu vai muu-mikä. Tietysti on mahdollista, että asialle on täysin luonnollinenkin selitys, mutta siinä tapauksessa kiinnostaisi kovasti tietää, mikä se voisi olla.

No niin. Oli marraskuinen torstai kaksi vuotta sitten, jolloin vielä asuin yksikseni surkean pienessä yksiössä. Tulin koulusta kotiin kello 17:00. Olin kovin väsynyt, koska olin edellisenä yönä ehtinyt nukkua vain 3-4 tuntia. Tiesin, että seuraavanakin yönä saisin nukuttua vain saman verran, koska suurin osa yöstä menisi töissä, joten päätin ottaa niin pitkät päiväunet kuin aikataulu sallisi.

Töissä piti olla iltakymmeneltä. Säädin herätyskelloon hälytysajaksi 21:30, mikä antaisi minulle juuri riittävästi aikaa vetää vaatteet rauhassa päälle ja kävellä työmaalle. Kelloni oli halpa analogimalli, jossa hälytys säädettiin kääntämällä rullasta hälytysviisari oikeaan kohtaan ja nostamalla takaosasta hälytysnappi ylös. Olin kuitenkin jo niin väsymyksestä tokkurassa, että unohdin nostaa napin ylös, eikä kello siis hälyttänyt.

Olisin nukkunut onnellisesti työvuoroni ohi, mutta sitten kello 21:40 ilman mitään järkevää syytä putosi kirjahyllystäni kirja lattialle, ja heräsin sen aiheuttamaan kolahdukseen. Heitin äkkiä kamppeet niskaan ja kipitin parasta mahdollista vauhtia työmaalle. Perillä olin täsmälleen kymmeneltä.

Jumalan välikappale.

Kirjan putoaminen itsekseen hyllystä ei sinänsä ole mikään ihme, vaikka onkin epätodennäköistä. Erikoisempaa on tarkka ajoitus; jos se olisi pudonnut minuuttia myöhemmin, olisin myöhästynyt, ja jos minuuttia aiemmin, minulle olisi jäänyt luppoaikaa. Erityisen jännän tekee asiasta se, että vaikka kirja ei ehkä ollutkaan hyllyssä mahdollisimman tukevasti, oli se pysynyt siellä samassa asennossa jo viikon.

Nyt olisi sitten jonkun ateistin tai muun skeptikon vuoro selittää, että mitä tässä nyt oikein tapahtui.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pekka lukee lehteä 9: Ravistettuna, ei vangittuna

Länsimaisessa yhteiskunnassa kenties vähäisintä yleistä hyväksyntää nauttiva asia on lasten ja muiden puolustuskyvyttömien pahoinpitely. Miehet ovat vapaata riistaa, ja sekin on aika söpöä, kun naiset läpsivät toisiaan, mutta lasten rääkkääminen saa niin kansalaiset kuin poliitikotkin välittömään raivoon.

Toisaalta niin lainsäädännössä kuin varsinkin tuomionjakelussa lähdetään siitä, ettei kukaan ole rikollinen omasta halustaan ja syystään, vaan epäreilu maailmankaikkeus on pakottanut heidät reagoimaan kurjuuteensa. Jos vaikka kukaan ei ole antanut rahaa, sitä on pakko ryöstää jostain. Tai jos tekee mieli antaa ihmisille turpaan, se johtuu siitä, että on itse nuorempana saanut turpaan liikaa tai liian vähän ja muutenkin on ADHD ja peräpukamia. Rikollinen on siis itse asiassa uhri, eikä ole oikeudenmukaista pistää uhria kärsimään vielä lisää rankaisemalla häntä. Rikollisen uhrit ovat vain sekundäärisiä uhreja, eräänlaista collateral damagea, joten heille riittää kun sanoo, että tällaista nyt sattuu, minkäs sille mahtaa.


Kun nämä asiat yhdistetään, oikeuslaitos on vaikean ristiriidan edessä. Miten saadaan esitettyä uhrina vaikkapa tyyppi, joka on väännellyt pikkuvauvalta luut poikki, ravistellut sitä ja ruiskuttanut sen nenään maitoa?

1. IS: Vauvalle aivovaurio - isälle kolme vuotta vankeutta

Pakkohan tuollaista tyyppiä nyt jonkin aikaa on linnassa istuttaa. Lynkatuksihan siinä muuten joutuu, niin tyyppi itse kuin tuomarikin. Maksimirangaistus törkeästä pahoinpitelystä olisi kuitenkin jopa 10 vuotta, joten onneksi alentamisen varaa on reippaasti. Muutamia oikeuden antamia perusteluja, miksi aivovamman tuottaminen pikkuvauvalle voi olla tietyissä tapauksissa ihan jees, tai ei ainakaan niin kovin paha juttu:
- Isällä oli alttiutta vihan ja väkivallan purkauksiin, taipumus toimia hetken mielijohteesta ja kyvyttömyys pitää yllä toimintaa, joka ei tuota välitöntä palkkiota.

- Isän kuurous vaikutti niin, ettei hän pystynyt kuulevan henkilön tavoin täysin ymmärtämään lapsen itkulla ilmaisemaa hätää ja tuskaa.

- Ulkomaalaistaustaisen isän mukaan hänen kulttuurissaan vain naiset hoitavat vauvoja.

- Siihen asti, kunnes lapsi tekee muutakin kuin rääkyy, imee tissiä ja paskantaa, se on vain irtaimistoa, jolle omistaja voi tehdä mitä lystää. Hävitys kuitenkin vain biojätteiden mukana.
Edellisistä vain yksi oli minun itse keksimäni.

2. IL: Jennan surma: Lilolle tuhansien korvaukset valtiolta?

Kaikki varmasti tietävät tapauksen. Käräjäoikeus tuomitsi tyypin elinkautiseen murhasta, mutta hovioikeus vaihtoi nimikkeeksi avunannon tappoon ja pudotti samalla vankeusaikaa, jolloin tyyppi pääsi saman tien vapaalle. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa kiittänyt luojaansa ja pysytellyt hyvin hiljaa, mutta ei Lilo. Lilo on voimiensa tunnossa ja tietää, ettei kukaan voi hänelle mitään. Siispä luonnollinen toimintamalli on elvistellä julkisuudessa ja uhkailla uhrin omaisia.

Onko uusin käänne se, että hänen toimintaansa käytettäisiin raskauttavana tekijänä mietittäessä hänen ehdonalaisensa jatkumisen edellytyksiä, tai edes käräjäoikeuden antaman tuomion lieventämisen järkevyyttä? No ei, vaan hän ansainnee rahallisen korvauksen siitä hyvästä, että hän joutui ensimmäisen tuomion perusteella istumaan kauemmin kuin uuden tuomion perusteella olisi tarvinnut. Ja muistetaan nyt, että hän ei istunut tuomiotaan loppuun ja yliaikaa päälle, vaan hän vain kärsi rangaistuksestaan ehdottomana suuremman osan kuin yleisen käytännön mukaan on ollut tapana.

Olen kuullut, että maailmalla väestön liikakasvu on suuri ongelma. En kuitenkaan arvannut, että se on Suomessakin jo niin vakava asia, että valtio on ryhtynyt maksamaan kansalaisista tapporahaa. Tai kenties tapporahaa maksetaan vain tietyistä yksilöistä; siinä tapauksessa toivoisin valtion julkaisevan ko. henkilöistä listan, koska minullakin olisi muutamalle tonnille käyttöä.

3: IL: Äiti jätti lapset yksin nukkumaan: sai sakot

Vaikka yleensä pahoinpitelijät saavat vähän turhan lieviä tuomioita, joskus käy niin, että alussa mainitsemani ristiriita saa tuomarin reagoimaan päinvastaisesti, mikä on ihan yhtä tragikoomista.

Tässä tapauksessa nainen oli lähtenyt illalla huumepäissään autoilemaan ja jättänyt 9- ja 3-vuotiaat lapsensa yksin kotiin nukkumaan. Hän jäi ratsiaan ja sai huumeista tuomion, mikä ihan oikein onkin, mutta päälle tuli ekstraa lasten heitteillepanosta. Tuonikäisillä kuulemma pitäisi olla aina joku vahtimassa.

Jumalauta. Kun minä olin 9-vuotias, ei kukaan hälyttänyt karhuryhmää apuun, vaikka olin jatkuvasti iltapäivät yksin kotona vanhempieni ollessa töissä, enkä silti onnistunut polttamaan kämppää tai juomaan ksyleeniä. On turha valittaa, että nuoriso on avutonta, jos jopa valtion taholla oletetaan, ettei kouluikäinenkään voi olla kuolematta omaan typeryyteensä, ellei koko ajan ole joku holhoamassa.

4: IS: ”Raparperi” hyväksyttiin tytön nimeksi – tässä ovat vuoden 2013 erikoisimmat lasten nimet

Vaikka lasten fyysiseen pahoinpitelyyn kiinnitetään paljon huomiota, henkisestä pahoinpitelystä pääsee kuin koira veräjästä. Millainen mielipuoli antaa lapselle nimeksi Raparperi?

Eipä tuo kyllä voita läntisen pallonpuoliskon kohtalosisaria. Eräälläkin ghettoneekerittärellä oli nimenä "Abcde", ja toisella "La-a" (lausutaan "Ladasha"). Brasiliassa on eräs nainen nimeltä "Madeinusa".

Itse aion antaa seuraavalle lapselleni nimeksi MacGyver. Siitä ainakin kasvaa henkisesti tasapainoinen.