sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Reilusta tappelusta 2: Jihad edition

Kaksi vuotta sitten kirjoitin siitä, kuinka siihen ikään mennessä en ollut vielä kertaakaan päässyt todistamaan sellaista tapahtumaa kuin reilu tappelu. Tätä kirjoittaessani tilanne ei ole vieläkään muuttunut. Kun vertaa vaikkapa siihen, että mm. jumalaisen väliintulon olen nähnyt, voidaan arvioida, kuinka harvinaisia, suorastaan mytologisia, reilun tappelun kaltaisten tapausten täytyy olla.

Kerrataanpas, mitä tuolloin sanoin. Reilu tappelu päättyy aina määritelmänmukaisesti tasapeliin. Jos toinen osapuoli voittaa, hänellä on silloin ollut jokin etu puolellaan, eikä tappelu siis ole ollut reilu. Voi olla, että hän on ollut vain parempi tappelija, tai sitten hän on häviölle jäätyään kaivanut taskusta puukon ja tasoittanut tilannetta sillä.

Yleisesti ottaen noista vaihtoehdoista ensimmäistä pidetään jostain syystä jotenkin "reiluna" tapana voittaa tappelu, kun taas jälkimmäistä paheksutaan. Luusereiden hommaa sellainen. Kyllä pitäisi nyrkeillä pärjätä, ja jos ei pärjää, niin ainakin pitäisi kestää tappionsa kuin mies.

Itse en vaan kerta kaikkiaan tajua, mitä periaatteellista eroa on sillä, voittaako tappelun paremmilla taidoilla vai paremmilla välineillä. Nyrkkeilyä, muuta väkivaltaurheilua tai kavereiden leikkimielistä nahistelua en tietenkään pidä tappeluna. Silloin kun tapellaan, yritetään ihan tosissaan tehdä toiselle pahaa.


Sama pätee suuremmassakin mittakaavassa, eli sodassa. Mitäpä tappelukaan on muuta kuin yksilötason sotaa? Sain juuri luettua Sotaromaanin, eli Tuntemattoman sotilaan sensuroimattoman version, ja täytyy hehkuttaa sitä, koska ei-niin-yllättäen se oli paras kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Siinä alikersantti Lahtinen totesi aseettoman vangin ampumisesta järkyttyneille kollegoilleen näin:
Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuusäännöillä.
Kyllähän sodassa solmitaan kaikenlaisia Geneven sopimuksia ja vastaavia, joita sitten noudatetaan vaihtelevalla tarkkuudella, mikä onkin nykyään aiheuttanut joillekin idealistisia käsityksiä, että sodassa sotilaiden kuuluu ottaa mittaa toisistaan eikä häiritä siviilejä moisella turhuudella. Todellisuudessahan homma meni alun perin niin, että sodassa yksi puoli lahtasi vastustajan kansaa täysin ikään, sukupuoleen ja aseistukseen katsomatta, jolloin vastapuolenkin oli pakko kehittää armeijaansa siviilejä suojaamaan, ja yhä edelleenkin sodassa pyritään kohdistamaan siviileihin erilaisia jekkuja, koska tiedetään, että siviilien kautta vastustajan hallintoon on paljon tehokkaampaa vaikuttaa. Jos ei suoranaisesti tapeta, niin sitten on talouspakotteita, tai ehkä käänteisesti propagandaa, jolla pyritään saamaan hyökkääjä näyttämään houkuttelevammalta kuin oman maan hallinto. Mitä nyt satutaankaan keksimään.

Rupesin taas pohdiskelemaan tällaisia, kun vähän aikaa sitten Ranskan Nizzassa joku allahuakbari päästi 84 ihmistä päiviltä ajamalla rekalla niiden yli. Asiaa puitiin luonnollisesti kaikissa mahdollisissa medioissa ja varmaan puitaisiin vieläkin, ellei Turkin vallankaappausyritys olisi vienyt siltä huomiota. Asiaan painavan sanansa ovat antaneet muiden muassa Ylen ulkomaantoimittaja, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja pääministeri Juha Sipilä.

Lukekaapas nuo artikkelit läpi. Mitä yhteistä niissä huomaatte? Nämä eivät ole ainoat tapaukset, vaan sama yhtäläisyys löytyy monien muidenkin eritasoisten vaikuttajien kannanotoista. Jos ette huomaa, voin auttaa:
1) Nyt maahan on julistettu kolmen päivän suruaika. Raukkamainen isku juhlivaan väkijoukkoon löi Ranskaa päin näköä.
Juuri nyt kyyneleitä tai raivoa raukkamaista tekoa kohtaan on vaikea pidätellä.
2) Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puolestaan luonnehti tekoa ”katalaksi” ja ”raukkamaiseksi” ja tuomitsi iskun ankarin sanoin.
3) – Kyllähän tämä karmaiseva ja raukkamainen teko oli. Vaikuttaa suunnitelmalliselta, ja on ilman muuta terrori-isku. Kansallispäivänä kävelevien ihmisten päälle ajetaan, ilmeisesti paljon lapsia kuollut. Ei tätä voi ymmärtää, puhelimitse Aasian ja Euroopan maiden yhteiskokouksesta Mongoliasta tavoitettu Sipilä kommentoi Huomenta Suomessa.
Isku oli siis ennen kaikkea raukkamainen. Ettäs tiedätte. Tekijä oli surkea nössö, joka hyökkäsi naisten ja lasten kimppuun, kun ei ollut munaa ottaa kohteekseen aseistettuja sotilaita, kuten Tosi Äijä olisi tehnyt. Sen takia pelkuri rupesi terroristiksi, kun ei saanut naisia, tai varmaankin hän itse asiassa halusi niitä lapsia, sen verran pienimunainen rääpäle oli kyseessä. Osoitetaan yhdessä sormella ja nauretaan. Lällällää, raukkis.


Nyt onkin sitten taas Pekka-sedän aika kertoa eräs tosiasia, joka noilta järkyttyjiltä jää säännönmukaisesti tajuamatta.

Talvisodassa, tammikuussa 1940, Neuvostoliitto yritti katkaista Suomen marssimalla valtaamaltaan Suomussalmelta Ouluun. Suunnitelma epäonnistui, kun suomalaiset väijyttivät NL:n kolonnan ja tuhosivat sen lähes viimeiseen mieheen. Kevyesti aseistetut suomalaiset hiihtojoukot hyökkäsivät vähintään kaksi kertaa suuremman vihollisen kimppuun koko kolonnan matkalta, pätkivät kolonnan pieniksi moteiksi ja lahtasivat panikoivat, Suomen oloihin tottumattomat ukrainalaissotilaat hyvin pienillä omilla tappioilla. Kyseessä oli Raatteen tien taistelu, jota edelleenkin muistellaan yhtenä suomalaisten legendaarisimmista sotasaavutuksista.

Kaipa sekin oli katala ja raukkamainen isku, jos noilta kysytään. Hyökätä nyt varoittamatta kylkeen. Kyllähän todellinen miehekäs soturi hyökkää suoraan edestä, mahdollisesti sopien ajan ja paikan etukäteen viholliskomentajan kanssa. Se, että vihollisia on moninkertainen määrä, ei vaikuta asiaan millään lailla, koska toteuttihan Nizzan iskijäkin operaationsa 84-kertaisen ylivoiman edessä.

Joku lukijani saattaa närkästyä siitä, että tällä tavalla rinnastan Suomen sankarilliset puolustajat hihhuloivaan lastenmurhaajaan. Rinnastus on kuitenkin pätevä lastenmurhaajan omasta näkökulmasta. Eivät jihadistit pidä itseään murhaajina. He pitävät itseään sotilaina. Ei heidän toimintansa ole heidän mielestään silmitöntä terrorismia, vaan sotaa, jolle on kirjaimellisesti jumalallinen oikeutus. Omasta mielestään he ovat ihan yhtä oikealla asialla kuin talvisodan taistelijat aikoinaan. Heidän vihollisensa ei ole Ranskan valtio tai armeija, vaan koko länsimainen sivilisaatio ja elämäntapa, jolloin heidän vihollisiaan eivät ole vain aseistetut miehet, vaan myös naiset ja lapset.

Sodassa pätevät sodan lait, enkä nyt tarkoita Geneven sopimuksia, vaan niitä muinaisia alkuperäisiä. Niinpä yllätyshyökkäys siviilien kimppuun ei ole raukkamaisuutta, vaan hyvää taktista pelisilmää. Sillä saadaan maksimivaikutus minimipanoksella.

Jihadisteja ei kiinnosta, kunnioittaako joku länsimainen viranpuolestajärkyttyjä heitä tai heidän metodejaan. Ei heitä kiinnosta, kuinka rumasti heitä nimitellään tai paheksutaan. Eivät he ole etsimässä haastavaa koitosta tai jännittävää mittelöä, jossa tärkeintä ei ole voitto, vaan reilu peli. He ovat suorittamassa sotilaallista operaatiota vihollista vastaan.

Itse asiassa iskujen raukkamaisuuden päivittely on jihadisteille vain eduksi. Se nimittäin osoittaa, etteivät länsimaalaiset johtajat vieläkään ota heitä vakavasti. Niin kauan kuin iskut tuomitaan yksinäisten luusereiden henkisen heikkouden osoituksiksi, jihadistit voivat rauhassa todeta, että koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mökkeilyä ja termodynamiikkaa

Lomailu on rankkaa puuhaa, kun koko ajan pitää olla jossain menossa. Ulkomaanreissua ei tänä kesänä sattuneista syistä tullut, mutta pari mökkikeikkaa tähän muutamaan viikkoon on mahdutettu, ja juuri palasin Pohjanmaalta, josta salama tai vastaava oli rikkonut nettiyhteyden, joka sekin osaltaan esti kirjoittelun. No, nyt vihdoinkin pääsee takaisin töihin kitisemään siitä, että olisipa loma eikä tarvitsisi tehdä mitään.

Pääsisipä pian eläkkeelle. Tuskin sekään mitään auttaa, kun sitten emäntä on kuitenkin koko ajan patistamassa, että mennään bingoon ja sauvakävelylle ja sen jälkeen pitää leipoa viski-valkosuklaakuorrutteisia muffinsseja kun lapsenlapset ovat tulossa kylään.

Mutta mökkeilystähän minun piti puhua. Emännän suvulla on mökki Kouvolan suunnalla jonkin sotilastukikohdan kupeessa. Välillä ylitse pörrää laskuvarjoneekereitä, ja tykistön rauhoittavassa jylinässä on mukava rentoutua. Pieni järvi on täynnä joutsenia ja muita sorsia, ja mökkiä ympäröivät mättäät notkuvat mustikoista.

Nyt oli mukava sää. Lämpötila oli siinä 15 asteen kieppeillä, satoi lähes koko ajan ja järveltä puhalsi jäätävä myrskytuuli. Jotkut ihmiset, kuten isäni, ovat sellaisia, että sääsket eivät syö heitä kuin pakon edessä, ja silloinkaan he eivät saa pistoista allergisia reaktioita, jotka täplittäisivät naaman punavalkoiseksi ja valvottaisivat kutinallaan. Jostain syystä minä en ole kyseisiä ominaisuuksia perinyt. Tuossa säässä pystyi vähän ulkoilemaankin.

Joka päivä tietysti saunottiin. Oli mukavaa, kun oli kunnon puukiuas, jolla saunan sai nopeasti lämmitettyä 120 asteeseen. Tästä tulikin mieleeni eräs modernin taikauskon ilmentymä, josta olen ennenkin kuullut, mutta nyt kauhukseni havaitsin emännänkin uskovan siihen. Tai ei varsinaisesti uskovan, vaan toistavan vain sen kummemmin kyseenalaistamatta muilta kuulemiaan oppeja, mikä toki sinänsä on vielä kauhistuttavampaa.

Oletetaan, että käytössä on kolmenlaista vettä. Kiehuvan kuumaa vettä, jota on kiukaan padassa hyvin rajallinen määrä; kylmää vettä, jota on kaivosta saatavilla käytännössä rajattomasti; ja haaleaa vettä, joka on edellisten sekoitus ja jota sitäkin mielellään säästelisi peseytymiseen. Mitä näistä käytetään löylynheittoon?

Itse tietysti valitsin sen, mitä ei tarvitse säästellä, mutta emäntä närkästyi, että kylmä vesi rikkoo kivet. Pitäisi käyttää lämmintä vettä, että nopean lämmönvaihtelun aiheuttama supistuminen olisi vähäisempää eikä aiheuttaisi kiviin niin suuria sisäisiä jännitteitä.

Seuraavaksi aion käyttää matematiikkaa, ja kuten täällä Porstuassa on tapana, kompensoin sen lukijoissani aiheuttamaa mielipahaa laittamalla kuvia vähäpukeisista naisista:

Viehättävä assistenttini Diana.

No niin. Kyllähän se on totta, että nopea lämpötilan lasku aiheuttaa aineessa enemmän tai vähemmän äkillistä supistumista, ja kiinteässä ja joustamattomassa materiaalissa, kuten kivessä, se aiheuttaa ajan mittaan halkeilua ja rapautumista. Kuulemma kivien kunto vaikuttaa löylyjen laatuun ja sähkökiukaissa myös toimintavarmuuteen, joten asia on syytä ottaa huomioon.

Kylmä vesi on lämpötilaltaan ehkä noin 10-asteista. Lämmin pesuvesi taas korkeintaan 40-asteista. Kiehuvaa vettä ei ole varaa käyttää, joten se jätetään pois laskuista. Jokainen peruskoulussa 7. luokalle asti päässyt muistanee, ettei tuo tarkoita, että lämmin vesi olisi 4 kertaa kylmää lämpimämpää, vaan lämpölaskuissa kuuluu käyttää kelvineitä celsiuksien sijasta, jolloin molempiin lukuihin lisätään 273,15. Pyöristetään blogistin näppäilyjen vähentämiseksi lähimpään kymmeneen, eli kylmä on 280-asteista ja lämmin 310-asteista. Lämmin on siis vajaat 11 % kylmää lämpimämpää.

Sitten halutaan tietää, kuinka kuumiksi kiukaan kivet tulevat. Se tietysti riippuu täysin niin kiukaasta kuin siitäkin, kuinka kuumista löylyistä kukakin tykkää, joten yleispätevää lukua ei voida saada, vaikka kuinka mittailtaisiin. Täällä on sentään joitain mittauksia tehty, jolloin kiukaan saunontalämpötilaksi ollaan saatu n. 550 celsiusta eli 820 kelviniä.

Kiukaan ja veden lämpötilaero kylmän veden kanssa on 540 astetta, lämpimän veden kanssa 510 astetta. Kylmän veden kanssa lämpötilaero on siis 5,9 % suurempi. Eihän tämä vielä tähänkään jää, vaan veden kiehuttaminen kaasuksi vaatii paljon enemmän energiaa kuin lämmittäminen kiehuvaksi. Pieni hetki, lunttaan lukioaikojen taulukkokirjastani...

Lämpömäärän laskukaava on Q = cmΔt, jossa c on aineen ominaislämpökapasiteetti, m on massa ja Δt on lämpötilan muutos. Kirjan mukaan veden ominaislämpökapasiteetti on 4,19 kJ/kgK, ja oletetaan, että heitetään vettä desin verran eli 0,1 kg. Sitten erikseen höyrystymisen kaava, joka on Q = rm, jossa r on aineen höyrystymislämpö, joka vedellä kirjan mukaan on 2260 kJ/kg.

Lyödään luvut kaavaan. Kylmän veden pitää lämmetä 90 astetta, jolloin veden lämmitys kiehuvaksi vie 37,71 kJ. Lämmin vesi lämpiää 60 astetta, jolloin se vaatii 25,14 kJ. Kun vesi on saatu 100-asteiseksi, se pitää vielä muuttaa nesteestä kaasuksi, mikä molemmissa tapauksissa vie saman 226 kJ.

Kylmä vesi siis jäähdyttää kiviä yhteensä noin 264 kJ, ja lämmin 251 kJ. Eroa on 5 %:n verran. Jopa jääkylmän ja kiehuvan veden välinen ero olisi vain 18,5 %.

Jos jollain on termodynamiikka tuoreemmassa kuin 13 vuotta vanhassa muistissa, laskelmiani saa korjata, mutta tämän perusteella johtopäätökseni on, että löylyveden lämpötilalla on merkitystä suunnilleen sen verran, että kestävätkö kivet käyttöä 10 vai 9,5 vuotta. Päättäköön kukin itsekseen, kuinka tärkeää se on. Itse en jaksa edelleenkään ruveta asiasta stressaamaan.

Hitto. Ei minun noin syvällisiin laskuihin pitänyt mennä. Pakko se kuitenkin oli, koska muuten joku olisi huomauttanut. Laitetaan vielä toinenkin kuva.


Noin. Vieläkin joku tulee varmasti vaatimaan, että minun pitäisi samalla laskea, montako astetta kivien pinta ehtii noilla lukemilla jäähtyä ja laskea sen perusteella lämpölaajenemisen tarkka arvo, enkä minä sitä enää osaa. Minä olen humanisti nykyään. Turistaan vaikka kirjallisuudesta tai jostain. Mökillä tuli luettua tekemisen puutteessa melkoinen läjä kirjoja, joten ehkä niistä sitten ensi kerralla.