keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Uuden polven lastenlauluja

Olen havainnut erään epäkohdan nykyajassa. Ennen vanhaanhan kun ihmiset eivät muuttaneet muille paikkakunnille, lapsia tehtiin enemmän ja muutenkin suvut olivat suurempia ja tiiviimmin yhdessä, myös pieniä lapsia pörräsi ympärillä koko ajan. Niille laulettiin ja loruiltiin koko ajan, jolloin myös ne, joilla ei henkilökohtaisesti lapsia ollut, altistuivat lauluille,leikeille ja muulle sellaiselle, joita tässä kutsun kokonaisuutena pikkulapsikulttuuriksi. Kun nuoret saivat seurata sitä sivusta aikuisuuteen asti, asia oli hyvässä muistissa sitten, kun he itse saivat jälkikasvua. Samalla vanhat kansanperinteet pysyivät voimissaan.

Nykyään on toisin. Suurin osa kokemuksistani pikkulapsikulttuurista on ajalta, jolloin olin itse pikkulapsi, eikä se siis ole kovin tuoreessa muistissa. Kun asia tuli ajankohtaiseksi, tajusin, etten muistanut mitään tuutu- tai lastenlauluja kuin pätkittäin. Eikä muistanut emäntäkään. Emäntä ratkaisi ongelman kaivelemalla Youtubesta videoilla ryyditettyjä ammattilaulajien esittämiä versioita vanhoista lastenlauluista, mutta yöllä, kun virikkeitä pitäisi vähentää ja kämppää pimentää, tuo ratkaisu ei toimi. Pitäisi osata itse.

Eräs työkaveri kertoi ratkaisseensa ongelman laulamalla vauvalleen hempeällä äänellä Petri Nygårdin sanoituksia. Eihän senikäinen sanoja tajua, joten pääasia on, että ääni on unettava.

Niinpä minäkin sitten rupesin lauleskelemaan sellaisia lauluja, joita osaan. En sentään mitään Nygårdia, vaan yritän valikoida lauluni sen mukaan, että ne kuuluukin laulaa tasaisella ja rauhallisella äänellä, eikä tarvitse mitään suuria kieuntaskaaloja, vaan äänenvoimakkuudeksi riittää, että saa rintakehän mukavasti värisemään.

Ensin tällainen klassikko:


Pidän lauluista, joissa kerrotaan tarinaa, koska sellaisten sanat on suhteellisen helppo muistaa. Liikaa pituuttakaan niillä ei olisi hyvä olla. Niinpä tietysti vähän Johnny Cashia:



Erityisesti mieltäni lämmittävät tarinat, joissa öykkäri saa selkäänsä, ja sellaisissa on Jim Croce kunnostautunut parillakin kappaleella:



Sitten pari sellaista, jotka ovat olleet suosikkejani niin kauan kuin muistan, eli jotka voitaisiinkin luokitella lastenlauluiksi:



Tuo CCR:n kappale toki on käsittääkseni lastenlauluksi tarkoitettukin. Sitten vähän lisää suomalaista:


Noin, onhan tuossa jo lista. Jos ei lapsi tuon aikana nukahda, ei se sitten ole ihan heti nukahtamassakaan, eli uusi yritys parin tunnin päästä. Tuli aika vähäsisältöinen kirjoitus, koska olen muutaman tunnin päästä lähdössä reissuun, ja halusin nyt edes jotain rykäistä teille tänne siksi ajaksi. Laitetaan loppuun vielä pari kappaletta, joiden opettelu, tai paremminkin muistiinpalautus, on minulta vielä kesken:



Kauankohan siitä oikein onkaan, kun viimeksi olen tehnyt musiikkipostauksen? No, ehkä tällä taas pärjää vähän aikaa.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kulttuurista, teknologiasta ja Japanista

Lapsi alkaa pikkuhiljaa olla siinä iässä, että sen kanssa uskaltaa lähteä kylille jo tunnin tai parinkin kestoisille reissuille ilman merkittävää pelkoa, että reissu pitää lopettaa kesken lohduttomien huutoprotestien takia.

Kävimme sitten taannoin pitkästä aikaa paikallisessa sushibuffetissa. Sushi on suurta herkkuani, mutta sitä ei suositella raskaana oleville tai imettäville, koska sen sisältämät myrkyt tappavat lapsen, äidin sekä esivanhemmat seitsemänteen polveen. Raskaana ollessaan pitää syödä paljon ja monipuolisesti, kunhan muistaa, että kaikki ruoka-aineet ovat kiellettyjä. Mutta joo, jos emäntä ei saa syödä sushia, en kuulemma saa minäkään, koska se on hänenkin suurta herkkuaan.

Tuli käynnistämme mieleen edellinen kerta, kun siellä kävimme joskus viime vuonna. Silloin opin tärkeän elämäntaidon, jonka saman tien jaoin kavereillekin. Kävi nimittäin ilmi, että jos syö 32 sushipalaa, ei kannata ottaa ruokajuomaksi kaliaa. Se turvottaa ikävästi ja aiheuttaa epämukavan olon. Lähetin heille samalla kuvan lautasestani, jolla lepäsi haarukka suuren sushikasan päällä.

Eräs kaveri huomasi kommentoida haarukkaa. Sellainenhan ei käy päinsä, vaan sushia kuuluu syödä puikoilla. Sushi ja puikot kuuluvat yhteen, koska ovat samaa kulttuuria.

Huoh. Ei. Sushi voidaan kyllä määritellä kulttuuri-ilmentymäksi, mutta syömäpuikot ovat vain primitiivistä ja vanhentunutta tekniikkaa.

Mitä järkeä on kuluttaa aikaa ja roiskia riisiä lattialle opetellessaan tasapainottamaan tikkuja sormiensa välissä ja puristamaan niitä juuri oikealla voimalla, että onnistuu ohjaamaan valmiiksi suupalaksi rakennetun (koska eihän puikoilla voi leikatakaan) rullan suuhunsa, kun olisi niin paljon tehokkaampaa vain tökätä metallipiikit rullasta läpi ja lapioida menemään?

Tuli tässä mieleen vertaus... Ai hitto, viimeksihän lupasin, ettei enää vähään aikaan sotajuttuja. No, kerta kiellon päälle. Pari tekstiä sitten listasin hyviä sotaelokuvia. Jäi silloin mainitsematta ainakin jossain määrin tositapahtumiin perustuva The Last Samurai, jota on laajalti haukuttu muun muassa siksi, koska se joidenkin mielestä antaa nimensä kautta ymmärtää, että Japanin viimeinen samurai olisi ollut Tom Cruisen esittämä valkonaamainen jenkki. On se minun mielestäni silti ihan katsomisen arvoinen elokuva.

Elokuva kertoo siitä, kun 1860-luvulla Japanin keisari totesi, että ikiaikainen feodaalijärjestelmä ja muu menneeseen käpertyminen on tuhon tie, ja rupesi modernisoimaan maataan kovalla kädellä. Vanha kastijärjestelmä sai mennä, ja tilalle tuli länsimainen koulutus, hallinto, pankkijärjestelmä jne. Rautatiet levisivät, ulkomaankauppa kukoisti, ja armeija vaihtoi katanat kivääreihin. Muutos pisti alulle Japanin nopean nousun takapajulasta merkittäväksi suurvallaksi.

Osa vanhoista feodaaliherroista liittyi keisarin puolelle huolimatta siitä, että he menettivät muutoksessa arvonsa ja valtansa, koska uskoivat muutoksen hyvyyteen ja tarpeellisuuteen. Osa taas oli vahvasti sitä mieltä, että mitään ulkomaista hapatusta ei tarvita pilaamaan vanhoja hyväksi havaittuja perinteitä. Seurasi sekava sisällissota, kun keisari joutui kiertelemään ympäri maata näyttämässä samuraille kantapään kautta, miten homma toimii.

Voinhan minäkin havainnollistaa asian teille. Total War: Shogun 2:n lisäosa Fall of the Samurai sijoittuu kyseiseen sotaan. Pistinpä huvikseni pystyyn taistelun, jossa keisarilliset kiväärimiehet puolustautuvat shogunaatin miekkamiehiä vastaan.

Alussa minulla on joukkoja 1698 miestä ja vihollisella 3495, eli vähän päälle tuplaten. Onneksi apuharvennus alkaa jo kaukaa tykistöllä.
Gatling-konekiväärit liittyvät kuoroon vihollisrivistön ollessa sopivasti muniaan myöten jäätymispisteisessä vedessä.
Kun miekkakomppania vihdoin pääsee kuiville, se on harventunut jo kolmasosaan kooltaan.
Muutama harva onnistuu pääsemään hengissä kiväärien kantomatkan päähän, jolloin kiväärimiesten yhteislaukaus tuhoaa komppanian rippeet ja säikyttää muutamat onnekkaat eloonjääneet pakoon.
Kun keskeltä ei päässyt läpi, vihollinen yrittää pihtiliikettä sivuilta.
Vihollisen kenraali yrittää henkivartio-osastonsa kanssa urheaa ratsuväkirynnäkköä...
...joka pysäytetäänkin muutamassa sekunnissa.
Vihollinen kokoaa voimansa vielä yhteen epätoivoiseen rynnäkköön joka suunnasta yhtaikaa.
Pakoon ei kannata juosta, siinä vain kuolee väsyneenä.
Kun savu on hälvennyt, päästään laskemaan ruumiita. Menetin yhteensä 36 miestä, joista vihollisen tappamina 7. Loput 29 kuolivat lähinnä siihen, että tohelot soltut ampuivat toisiaan selkään. Vihollinen menetti kaatuneina kaikkiaan 1952 miestä.

Tämä antanee hyvän käsityksen, mitä siitä seuraa, kun lähtee puukon kanssa pyssytappeluun. Tosielämässä asia ei ollut ehkä ihan noin yksinkertainen, mutta yksityiskohtiin puuttumatta lopputulos oli, että keisari murskasi vanhoillisen vastarinnan. Yksikään armeija nykyaikana ei sodi miekoilla ja keihäillä, vaikka sellainen kuinka kuuluisi kulttuuriperintöön, koska siinä vain tulee turpaan niin että tukka lähtee.

Jos tämä logiikka toimii miekkoihin ja kivääreihin, miksei se toimisi myös syömäpuikkoihin ja haarukoihin?

Mitä siis opimme? Vieraat kulttuurivaikutteet ovat ihan kiva juttu, mutta kyllä niitä saa valikoida järkeä käyttäen. Tuokaa tänne herkkujanne, mutta jättäkää kaikki älyttömyydet tulliin. Syömäpuikot ovat tässä asiassa harmittomimmasta päästä, mutta valistunut lukija varmasti keksii esimerkkejä vakavammistakin asioista, joita kopioidaan, suvaitaan ja perustellaan kulttuurisyillä.

Taantumusta, innovaatioiden torjuntaa ja muuta perse edellä puuhun kiipeämistä ei voi eikä saa perustella sillä, että niin on aina ennenkin tehty, eikä varsinkaan sillä, nuo toisetkin tekevät niin.

Huhhuh. Kaikesta minäkin ärsyynnyn. Laitetaan vielä loppuun vähän työväenmusiikkia sen kunniaksi, että oli vappu:


Edit: Mitähän ihmettä, Blogger oli itsekseen vaihtanut musiikkikappaleen. Korjattu.