tiistai 29. joulukuuta 2015

Hardcoreja eläimiä ja muuta jännää

Miehen karvoitus on jännä juttu. Pikkupojille kerrotaan, että murrosiässä alkaa kasvaa karvaa uusiin paikkoihin, kuten leukaan, muniin ja joillekin jopa rintaan. Se, mitä heille ei kerrota, on, ettei tämä prosessi rajoitu murrosikään, vaan läpi koko elämän ilmestyy uusia karvapeitteitä erikoisiin paikkoihin, kuten esim. korviin.

Hiuksetkin muuttuvat iän karttuessa. Joillain ne alkavat harventua, joillakin harmaantua. Entäs minä? No ei. Minun hiukseni ovat alkaneet kihartua. On kuulemma harvinaista, mutta ei mahdotonta, että kiharuusgeeni aktivoituu vasta myöhemmällä iällä. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin jo laulaa karaokessa uskottavasti Hasselhoffia.

Mutta asiaan. Puoli vuotta sitten tein satunnaispostauksen, jossa esittelin hienoja eläimiä, ja minua pyydettiin vastaavasti tekemään postaus rumilla eläimillä. En tiedä kovinkaan montaa rumaa eläintä tiettyjä ruttuturpaisia koirarotuja lukuunottamatta, koska yleensä rumat eläimet ovatkin tavallaan aika hienoja. Niinpä postaankin tänään otuksia, jotka ovat tavalla tai toisella hardcoreja.

Ensimmäisenä peikkohai:


Eikä tuossa vielä mitään, mutta katsokaa kuinka sen leuat menevät, kun se haukkaa:


Ei kannata härnätä tuollaisia heiluttelemalla sormia sen naaman edessä.

Merten syvänteistä löytyykin suurin osa maailman hienoimmista eläimistä. Toinen sellainen on Chiasmodon niger, musta nielijä:



Tämä kala on kovimmasta päästä siksi, koska venyvän mahalaukkunsa ansiosta se pystyy nielemään itseään suurempia saaliita.

Ai niin, joulukin oli. Käytiin taas emännän perheen kanssa kirkossa. Siinä sitten virsiä veisatessani tajusin yhden jännän asian. Joululla on nimittäin ihan oma sanastonsa, jota ymmärretään lähinnä vaistonvaraisesti.

Esimerkiksi "seimi". Se on hevosen ruokakaukalo, mutta kuinka moni nykyään tietää sen? Seimi on vain se juttu, mihin Jeesus-vauva laitetaan, eli varmaan jokin kehdon tapainen. Kaikki silti tietävät, että vastasyntynyt Jeesus laitettiin seimeen tietäjien pällisteltäväksi, ilman sen kummempia selittelyjä.

Toinen on "kapaloida". Pyysin emäntää selittämään, mitä se on, jolloin hän itsekin huomasi, ettei oikein tiennyt. Jotain vauvan käärimistä pakettiin se kai on. Kuinka moni tuore äitikään sanoo "kapaloivansa" lapsensa? Silti kaikki osaavat kertoa, että vastasyntynyt Jeesus kapaloitiin ennen "seimeen" panemista.

Niin, ja sitten kaikki tietävät, että Jeesus sai lahjaksi "mirhamia", mutta kuka tietää googlettamatta, mitä se on? Kiinnostaako se edes ketään? Jeesus sai sitä ja sillä siisti.

Kai näitä muitakin on. Sanoja, joita käytetään vain jouluna ja joiden merkitystä monetkaan eivät tiedä, mutta joita silti säännöllisesti käytetään, koska niin on tapana.

Takaisin asiaan. Seuraavakin listamme otus on kala, Etelä-Amerikan suurissa joissa elävä candiru:


Ei näytä kovinkaan pelottavalta. Tuolla vain on sellainen ikävä taipumus, että se tykkää tunkea itsensä ahtaisiin paikkoihin, kuten ihmisten ruumiinonteloihin. Sillä on myös terävät selkäruodot, joten sen poistamisen yrittäminen pyrstöstä vetämällä ei ole hyvä idea.

Vaginoista noita on jouduttu poistelemaan, mutta onneksi tarinat noiden tunkeilemisesta miesten virtsaputkiin ovat (varmaankin) (pääosin) myyttejä.

Mitäs muuta asiaa sitä olisi? No jos ottaisin pari yleisökysymystä. Ne ovat aina jänniä.

avointyöhakemus

Suosittelen välttämään avoimia työhakemuksia, kunnes opit yhdyssanat. Sellaiset rasti ruutuun -tyyppiset ovat muutenkin mukavampia, kun ei mene koko päivää sen täyttämisessä, koska kuitenkin niitä pitää lähettää toista sataa ennen kuin tärppää.

camel spider

No, miksipä ei. Arolukit, nuo luonnon omat kofeiinitabletit, toki ansaitsevat tulla mainituiksi hardcorejen eläinten listalla.


Ei ihme, että arabit ovat niin kärttyisiä. Eiväthän ne piruparat ole uskaltaneet mennä nukkumaan tuhansiin vuosiin.

Sitten mennäänkin hyönteisten puolelle. Torakka:


Näitä oli Maltalla. Mutta syy, miksi mainitsen ne tällä listalla, on, että hiljattain sain tietää, että islanninkielinen torakkaa tarkoittava sana on "kakkalakki".

Kakkalakki. Miettikää.

Seuraava kysymys:

kuinka voittaa tappelu

Tappelu on helppo voittaa, kun seuraa näitä ohjeita:

1. Lyö aina ensimmäisenä, mielellään ennen kuin vastustaja edes tietää olevansa tappelussa.
2. Jos mahdollista, lyö takaapäin.
3. Jos mahdollista, lyö jollain raskaalla ja/tai terävällä esineellä.
4. Munat ja kurkku ovat herkkiä kohtia, mutta niihin on vaikea osua. Ohimoon tai niskaan kolauttamalla vastustaja tipahtaa äkkiä.
5. Älä jätä todistajia. Turvakameroiden rikkominen auttaa vain etukäteen tehtynä.

Porstuan virallinen kanta kuitenkin on, että älkää tapelko. Vaikka joku kaataisikin juomasi, ei se kalja takaisin tuoppiin lyömällä mene. Ja jos joku tulee pokaamaan naistasi sinun seistessäsi vieressä, ja uskot, että nainen lähtee tyypin matkaan, ellet viipymättä katkaise tilannetta lyömällä, suosittelen naisen vaihtoa.

Sitten taas Etelä-Amerikkaan. Siellä viidakoissa elää luotimuurahainen:


Toisin kuin suomalaisilla muurahaisilla, tuolla on myrkkypistin. Sen myrkky ei ole vaarallista, mutta se on eläinmaailman tuskallisinta. Se aiheuttaa 24 tuntia kestävän kivun, joka on verrannollinen ammutuksi tulemiseen, mistä otuksen nimikin on peräisin.

Tällainen normaali länsimaalainen saattaisi järkeillä, että on fiksuinta pysyä mahdollisimman kaukana tuollaisista, mielellään kokonaan toisella mantereella. Paikalliset alkuasukkaat ovat kuitenkin ehtineet miettiä asiaa jo kauemmin, ja ovat keksineet toisenkin vaihtoehdon: niistähän voidaan vaikka tehdä miehuuskoe jumalauta. Punotaan lehdistä hanska, johon muurahaisia laitetaan kiinni pistimet keskelle päin, ja laitetaan teinipoika tunkemaan kätensä sinne.

Oppiipahan olemaan.

No mutta kun sen kerran on saanut hoidettua pois alta, sittenhän siitä ei enää tarvitse murehtia, vai mitä? No ei. Sama toistetaan kaksikymmentä (20) Jumalan kertaa, että varmasti nulikka oppii, miltä tuntuu olla mies.

Ja sitten suomalaisesta miehuuskokeesta eli armeijasta rutistaan, ettei pitäisi olla pakko kun metsässä sataa eikä siellä edes toimi 3G, nyt jotain suhteellisuudentajua hei.

Söpöjä eläimiähän minun ei pitänyt tänään postata, mutta Porstua ei olisi Porstua ellei siellä olisi myös nuolimyrkkysammakoita, joten kas tässä:


milloin joululauluja on ruvettu laulamaan

Joskus siinä lokakuun lopussa.

minkä ikäiselle korvakorut

Suoraa vastausta en osaa tähän antaa, mutta sanotaanko, että sen ikäiselle, joka sinun puolestasi saa jo ruveta vokottelemaan miehiä.

korvakorut pojille

Ks. ed. vast.

Sitten jotain Suomestakin. Viime aikoina tänne on levinnyt sellainen elukka kuin kyynelyökkönen:


Elikkäs perhonen, joka imee ihmisten verta. Haistakaa nyt jo paska, geeni-insinöörit. Ensin te keksitte kissan, joka haukkuu ohikulkijoille kuin koirat, ja nyt tämä. Mitä seuraavaksi? Ehkä kärpänen, joka tappaa ihmisiä munimalla toukkansa niiden aivoihin? Tai peukalonkokoinen ampiainen, jonka myrkky syövyttää lihaa? Entäs tappavan myrkyllinen käärme, jonka nahka on lehtien peitossa, ettei sitä erota pusikosta ennen kuin on liian myöhäistä?

En halua enää jatkaa. Yksi vielä, eli kärpäsloukku:


Vaikka se ei teknisesti ottaen olekaan eläin, mainitsen sen silti, koska lihansyönti indikoi korkeampaa älykkyysosamäärää tai ainakin parempaa MBTI-persoonallisuustyyppiä.

Ei tässä sitten enää muuta. Kovasti tuli kala/ötökkäpainotteinen teksti, mutta ei voi mitään. Korjataan myöhemmissä julkaisuissa. Kovien elukoiden vastapainoksi vielä loppuun tällainen hyvin sympaattisen oloinen hämis:


torstai 24. joulukuuta 2015

Pikainen joulutervehdys

Vastailen kommentteihin myöhemmin - on ollut ja on edelleenkin vähän kiirettä - mutta nyt vain kokeilen, pystyykö kännykällä bloggaamaan. Kirkossa olen nyt. Ei ole syntiä blogata, koska traileritkaan eivät vielä ole alkaneet, varsinaisesta ohjelmasta puhumattakaan. Ja tietysti toivotan rakkaalle lukijakunnalleni hyvää joulua.


Kuva on vieläkin vanha. Olen appivanhempien luona Helsingissä, ja täällä on vieläkin melkein t-paitakelit.

Appivanhempien kakkosauto on valkoinen, mistä sainkin neronleimauksen. Joitain vuosia sitten armeija tutki satelliittikuvista, mitä vihreän sävyjä Suomen metsissä esiintyy, ja sen pohjalta saatiin optimoitua Suomen oloihin parhaiten soveltuva maastopuku.

Ideani on, että tutkitaan, mitä harmaan ja ruskean sävyjä Suomen katupölyssä esiintyy. Sen pohjalta sitten maalataan auto vaikka jollain digital disruptive patternilla.

Ja näin olen keksinyt auton, jota ei tarvitse ikinä pestä.

Emäntä saa käydä pistämässä patentin vetämään, kun seuraavan kerran käy kaupoilla.

Mutta joo, hyvää joulua.

torstai 17. joulukuuta 2015

Selitys anarkismille biologian kautta

Toivottavasti tämä on toistaiseksi viimeinen kirjoitukseni anarkisteista. Pitäähän sitä nyt muitakin puheenaiheita olla.

Mutta kuten tekin olette varmasti huomanneet, yhteiskunnissa on tapana osoittaa mieltä. Kaikissa niistä. Esim. Kiinassa saatetaan olla huolissaan demokratian puutteesta. Kreikassa protestoidaan rahojen loppumista vastaan, ja Amerikassa mellakoidaan siksi, koska paikallisella poliisilla on tapana huvitella ammuskelemalla tummaihoisia. Ja niin edelleen, maailmahan on täynnä enemmän tai vähemmän järkeviä syitä lähteä riehumaan.

Suomessa taas riehumista perustellaan näin:
Me olemme kirjava joukko vihaisia lintuja, joiden vapautta pakkotyö, rotuerottelu, sukupuolisyrjintä, köyhyys ja lisääntyvä kontrolli uhkaavat.
Ensimmäisenä sivullinen saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen pakkotyö? No joo, jos asia tulkitaan niin, ettei vielä toistaiseksi saa palkkaa tekemättä mitään, ja olisi paljon enemmän vapautta jos joku muu maksaisi elämisen ja itse saisi vain olla rauhassa, onhan se niin. En nyt sitten ole varma, onko tuo varsinaisesti yhteiskunnallinen epäkohta. Sitten voidaan ihmetellä, että mikä rotuerottelu ja sukupuolisyrjintä, mutta se ei liity tämänpäiväiseen aiheeseen.

En väitä, etteikö suomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä olisi mitään parantamisen varaa, mutta tilanne on kuitenkin se, että merkittävänkokoinen ihmisryhmä vaahtoaa fasismista ja luokkasodasta kenties maailman rauhallisimmassa ja tasa-arvoisimmassa maassa. Laitetaanko Suomessa juomaveteen joitain hallusinogeenejä, vai voisiko asialle olla jokin muu selitys?


No, minähän olen vanha biologiaekspertti, ja eräänä päivänä koin jonkinlaisen valaistumisen pohtiessani ekologisia lokeroita. Tehän tiedätte, mitä ne ovat. Kaikilla eläin- ja kasvilajeilla on tietty selkeä paikkansa luonnon kiertokulussa. Jokainen syö vain tiettyjä eläimiä ja kasveja, ja tulevat lopulta tiettyjen eläinten syömiksi. Syömistään odotellessaan ne viettävät aikansa istuen tietyllä oksalla tiettynä vuorokaudenaikana, ja saattavat tehdä hyödyllisiä oheistoimintoja, kuten kuljettaa siemeniä ulosteessaan, kerätä havunneulasia kasoihin tai kuohkeuttaa maaperää.

Jos yksikin lokero tyhjenee, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Saalistajat kuolevat nälkään, saalistettavat lisääntyvät räjähdysmäisesti, ja saalistettavien ruoka vuorostaan tulee syödyksi sukupuuttoon. Uuden tasapainon saavuttaminen vie kauan, se vaatii tuhoa ja kuolemaa, ja lopputulos on joka tapauksessa alkuperäistä köyhempi.

Teoriani on, että moderni, pitkälle järjestäytynyt yhteiskunta on kuin ekosysteemi. Siinä on omat ekologiset lokeronsa, ja yksi niistä on varattu riehuville anarkisteille. Yhteiskunnassa siis nyt vain on aina riehuvia anarkisteja, ja se, riehuvatko ne hyvästä syystä vai jostain räkänaurun ansaitsevasta, päätetään vasta jälkeenpäin.

Tulee mieleen vain yksi yhteiskunta, jossa riehuvia anarkisteja ei ole: Pohjois-Korea. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, ettei se ole kiva yhteiskuntamalli. Voi toki olla, ettei anarkistien puuttumisella ja yhteiskunnan paskuudella ole tässä tapauksessa yhteyttä, mutta oletetaan silti, että jokaisella lokerolla on tarkoituksensa ja niinpä riehuvista anarkisteistakin on jokin hyöty. Mikä se voisi olla?

Väitän, että riehuvien anarkistien tarkoitus on heijastaa yhteiskunnan tilaa. Jos vaikka Venäjällä Pussy Riotin likat osoittavat mieltään naisen aseman parantamiseksi, ja saavat siitä ehdottomia vankeustuomioita, ihmiset ulkomaita myöten tajuavat, että Venäjällä on ongelmia niin naisen aseman kuin mielipiteenvapaudenkin kanssa. Jos Amerikassa yksi valkoinen kyttä niittaa yhden mustan teinipojan, se ei ole vielä muuta kuin henkilökohtainen tragedia, mutta jos se on niin yleistä, että asiasta järjestetään protesteja säännöllisin väliajoin, voidaan jo olettaa, että sitä sattuu useammin kuin saisi.

Jos yhteiskunnan epäkohdat ovat suuria - eli anarkismille on tarjolla yllin kyllin ravintoa - anarkistien kanta kasvaa suureksi ja äänekkääksi. Jos epäkohdat ovat vähäpätöisiä tai täysin kuviteltuja, anarkistikannat supistuvat, vaikka eivät kuolekaan kokonaan pois. Samalla huomataan, että jos meteliä pidetään naurettavista pikkujutuista, yhteiskunnassa ei ole mitään oikeita ongelmia, jotka vaatisivat välitöntä huomiota.

Ennen vanhaan kapinoinnissakin oli jotain tyyliä.

Jotenkin tämä ei nyt täsmää Suomen tilanteeseen. Täällä meteliä saadaan aikaan suhteettoman paljon vähäpätöisistä ja täysin olemattomista ongelmista, kun samaan aikaan ihan oikeat ongelmat sivuutetaan täysin tai niitä jopa pyritään edistämään.

Selitys löytyy taas biologiasta ja ekologisista lokeroista. Jostain syystä anarkistit ovat täällä onnistuneet pääsemään ravintoketjun huipulle.

Media on mielipiteissään anarkistien puolella, vaikka ilmaisussaan pyrkiikin olemaan neutraalimpi ja sivistyneempi. Vanhojen valtapuolueiden poliitikot (+ persut) eivät ole huomaavinaankaan anarkisteja, ja pikkupuolueet ovat usein avoimesti anarkistien puolella. Poliisi ja oikeusjärjestelmä tekee vain välttämättömän minimin, että anarkistien riehuminen pysyisi joten kuten aisoissa, eikä riehumisesta yleensä seuraa mitään. Kansalaisaktivistiryhmistä oikeastaan vain Suomen Vastarintaliike yrittää tarjota jonkinlaisen vastapainon anarkisteille, mutta heidänkään touhunsa ei ota tuulta alleen, koska sattuneesta syystä tavallinen kansa ei innostu natsismista yhtään sen enempää kuin anarkismistakaan.

Kaikki tahot, jotka normaalissa maailmassa haastaisivat anarkistit, loistavat siis poissaolollaan. Tämänkaltaisia blogeja ei lasketa, koska eiväthän anarkistit tänne tule lukemaan.

Mikä siis on johtopäätös? En minä vaan tiedä. Joku voisi vaikka tehdä jotain. Jotkut toimittajat tai poliitikot voisivat vaikka ruveta ottamaan kantaa tai jotain. Selittää anarkisteille kielellä, jota he ymmärtävät, että sikäli kun Suomessa epäkohtia onkin, ne johtuvat jostain aivan muusta kuin hallituksen aynrandilaisuudesta ja fasistisuudesta tai suomalaisesta raiskauskulttuurista.

Anarkisti kuuluu Suomen luontoon, vähän kuin sudet ja karhutkin. Toivottavasti oikeilla riistanhoidollisilla toimenpiteillä saamme kuitenkin pidettyä kannat niin pieninä, etteivät ne jatkuvasti ole tunkemassa taajamien roskalaatikoille ja hätyyttelemässä ihmisiä.

Huh. Ei enää tätä aihetta, pliis. Ensi kerralla sitten vaikka luontokuvia pitkästä aikaa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Perusasioiden kertausta antifasisteille

Käydäänpä aluksi vähän läpi lukijakyselyäni. Vastaajia oli 130, mikä on 29 enemmän kuin viime vuonna. Vaikka vastausmäärä kasvoikin suhteellisen vähän, vakiolukijoiden määrä oli taas lähes tuplaantunut (98, kun edellinen oli 56), mikä on mukava kehityssuunta. Koska lisäystä on tapahtunut blogini olemassaoloaikana n. 70 % vuosittain, odotusarvo ensi vuodelle on 167.

Satunnaiskävijöiden määrä sen sijaan oli laskenut 23:een. Vain yksi lähipiirini jäsen myönsi käyneensä, kuten viimeksikin. Kaksi ei ymmärtänyt ja kolme ei tykännyt, mikä on melko paljon aikaisempiin vuosiin nähden, mutta mahtuu silti vielä marginaaliin. Kolme myönsi googlettaneensa kyrvänkuvia, mutta vähän epäilen, etteivät läheskään kaikki vastanneet, koska keväinen Iso kyrpä -tekstini on tähän mennessä noussut 1610 lukukerrallaan kaikkien aikojen toiseksi suosituimmaksi artikkelikseni.

Heidän mielikseen vielä yksi kyrvänkuva, olkaa hyvä.

Mutta asiaan. Vietimme taas itsenäisyyspäivää, ja sitä juhlittiin perinteisin menoin. Nykyaikaisessa moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassahan pyritään hyväksymään kaikenlaiset maailmankatsomukset ja suvaitsemaan erimielisyyksiä, ja niinpä kaikenlainen kansallistunteen osoittaminen onkin äärinatsismia, joka on juurittava populaatiosta vaikka väkivalloin. Onneksi nuorista toivoistamme nousee satamäärin epäitsekkäitä sankareita, jotka ovat valmiita vetämään naamarit päähänsä ja heittelemään poliiseja kivillä silläkin uhalla, että loppukuun viikkorahat menevät sakkoihin.

Kansallismieliset siis järjestivät soihtukulkueen, ja antifasistit järjestivät vastamielenosoituksen (josta he raportoivat täällä). Välissä oli poliiseja vahtimassa, ja siitäkös antifasistit suuttuivat. En nyt aio ottaa kantaa siihen, kumpi osapuoli oli oikeassa, koska se ei varsinaisesti liity asiaani. Antifasistien toiminta ja retoriikka sinällään herättivät muutamia ajatuksia, joiden pohjalta haluaisin nyt ihan vilpittömästi antaa heille muutamia vinkkejä, joiden avulla he saisivat muokattua toimintaansa vähemmän noloksi, ja kertoa muutamia faktoja, että he lopettaisivat olemattomista rutisemisen. Samalla kysyn pari kysymystä, koska heidän logiikassaan on muutamia sumeita kohtia, joihin tahtoisin selvennystä.

No niin, arvon antifasistit. Katsotaanpas raporttianne. 347-sanaisessa tekstissä käytätte sanoja "kansallissosialismi", "äärioikeisto", "rasismi" ja "fasismi" eri muodoissaan yhteensä 27 kertaa, mikä on ihan kunnioitettava suoritus. Tiheys on melkein yhtä hyvä kuin sanalla "vittu" keskivertoyläastelaisen ulosannissa.

1. Vinkki: puhukaa asioista suoraan, eikä väkinäisen sankarillisilla kiertoilmauksilla.
Vapaus pelissä -vastamielenosoitus häiritsi äärioikeistolaisen 612-kulkueen marssia käyttäen kansalaistottelemattomuutta fasismia vastaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä.
Minä kun olin siinä luulossa, että kansalaistottelemattomuutta voi käyttää vain valtiota vastaan, eikä yksityisiä siviilejä. Siviilejä ei muutenkaan ole mikään pakko totella, joten sitä ei voi oikein mainostaa suurena urotekona. Tietysti jos "kansalaistottelemattomuus" on vain kiertoilmaus turpaanvedolle, asia on toinen, mutta sitten olisi kiva, jos asia sanottaisiin suoraan, että natsikin tajuaa.

2. Vinkki: eläkää opetuksienne mukaan.
– Vastamielenosoituksen tarkoitus oli ilmaista, että rasistisesta, äärioikeistolaisesta ja väkivaltaan kannustavasta toiminnastaan tunnetut marssijat 612-kulkueessa eivät ole tervetulleita Helsingin kaduille.
Jos tarkoitus on vastustaa "väkivaltaan kannustavaa toimintaa", kaikkein uskottavin tapa ei välttämättä ole riehua niin, että poliisi joutuu käyttämään mellakka-aseita riehumisen lopettamiseksi.

3. Kysymys: miten minä olen naisvastainen?
Tapahtuma pyrki vastustamaan rasismin, misogynian ja fasismin normalisoitumista suomalaisessa katukuvassa ja julkisessa keskustelussa, kertoo Lauri, yksi tapahtuman järjestäjistä.
Rasismista ja fasismista lopussa lisää, mutta edelleen haluaisin jonkun selittävän, että miten misogynia tähän liittyy? Sanokaa nyt jo, milloin kansallismieliset tahot ovat sanoneet mitään naisvihaan viittaavaa?

4. Vinkki: älkää vetäkö turpaan, ellette ole valmiita myös saamaan turpaan.
Poliisi ampui mielenosoittajia paineilma-aseella
Mielenilmauksen aikana poliisi ampui yhtä vastamielenosoittajaa paineilma-aseella silmään, toista jalkaan.
Jos kahtena edellisenä vuonna rauhaa ja solidaarisuutta ollaan julistettu särkemällä kaikki vastaantuleva ja heittelemällä poliisia kaikella käsiin osuvalla, oletteko te muka oikeasti yllättyneitä siitä, että kolmantena vuonna poliisi varautuu asiaan ja pistää kovan kovaa vastaan?

Headshot jumalauta.

5. Vinkki: poliisi ei käytä voimaa, ellette anna sille perusteita.
Poliisin käyttämä paineilma-ase tunnetaan myös nimellä “vähemmän tappava ase” (“less lethal weapon”), ja se on poliisin käytössä tunnetusti tappanut maailmalla useita ihmisiä.
Propagandamielessä on ihan fiksua valehdella käsitteistä. Jotkut kyllä tietävät, ettei se oikeasti ole "less lethal weapon", vaan "less than lethal weapon", mutta ehkä kaikki eivät tiedä, joten antaa mennä vaan.

Ja kyllä, niilläkin ollaan saatu ihmisiä hengiltä, mutta niitä käytetään silloin, kun jollakin on pakko ampua, eikä vielä huvittaisi kaivaa esiin glockeja ja MP-vitosia. Uskon, että tuonkin kaverin mielestä, joka sai mustan silmän, kumiluoti tuntuu silmässä mukavammalta kuin lyijykuula.

Jos on sitä mieltä, ettei halua minkäänmallista projektiilia silmäänsä, on myös olemassa sellainen vaihtoehto, ettei osallistu sellaisiin kokouksiin, joissa heitellään poliisia esineillä.

6. Fakta: poliisi kohtelee teitä edelleen silkkihansikkain, jos vertaa oikeastaan mihin tahansa muuhun maahan, ja varsinkin niihin oikeasti fasistisiin.
Poliisi on jo ennen mielenosoitusta pyrkinyt tiedottamalla demonisoimaan vastamielenosoitusta, samalla kun se on suhtautunut neutraalimmin äärioikeistolaisten toimijoiden 612-marssiin.
Kyseessä ei ole niinkään demonisointi, vaan kokemusperäinen varautuminen siihen, että 612-marssilla vain marssitaan, kun taas vastamielenosoituksessa harjoitetaan ilki- ja väkivaltaa.

Jos poliisi olisi oikeasti fasistisen valtion kätyri, se olisi ampunut muullakin kuin kumiluodeilla, kiinniotetut olisivat vieläkin säkki päässä jossain perunakellarissa, ja järjestyshäiriöihin syyllistyneet olisivat saaneet muunkinlaisia pikavoittoja kuin pelkkiä sakkoja.

Aika jännä on muuten sekin, että fasistis-rasistinen oikeuslaitoksemme on toistaiseksi antanut tuomioita sananvapauden väärinkäytöstä vain ns. äärioikeistolaisille, kun taas äärioikeistoa on saanut vastustaa hyvinkin kärkevästi lainvalvojien asiaan puuttumatta.

Laitetaan vielä toinen. Counter-Strikeen lisättiin viime yönä tuollainen magnumi, ja sillä on oikein mukavaa lasautella päitä. Kuvassa kirjoituksen teemaan sopivasti ammuskellaan terroristien vapaustaistelijoiden puolella erikoisjoukkoja fasistien kätyreitä.

7. Vinkki: Puhukaa oikeasti politiikasta sen sijaan, että ilmoittaisitte suureen ääneen vastustajienne olevan väärässä ja pahoja vain sillä perusteella, että he vastustavat teitä.
– Kamppailu rasismia vastaan jatkuu myös huomenna. Hallituksen tekemä elinkeinoelämää myötäilevä taloudellista eriarvoisuutta lisäävä politiikka lisää ihmisten turvattomuuden tunnetta, joka voi kanavoitua rasismiksi. Antirasistien pitää siksi vastustaa syrjintää, kohdistui se etnisyyteen, kulttuuriin, sukupuoleen tai luokka-asemaan.
Melkein kuin olisi järki tuolla jossain pilkahtanut. Epäilemättä pitää paikkansa, että paska hallituspolitiikka saattaa kurjistaa maan tilannetta ja sitä kautta aiheuttaa rasismia. Se on sitten eri asia, onko politiikka paskaa siksi, koska se "myötäilee elinkeinoelämää" vai siksi, että ensin leikataan pienituloisilta ja sitten kulutetaan leikkauksilla säästetyt rahat pakolaisten kestitsemiseen, mutta väitellään siitä joskus toiste.

Oli miten oli, jos jokin epätoivottu ilmiö johtuu paskasta politiikasta, eikö fiksumpaa olisi vastustaa paskaa politiikkaa itseään, eikä paskan politiikan aiheuttamia oireita? Paraneeko ihmisen turvattomuuden tunne sillä, että häntä vedetään turpaan?

Lopuksi vielä pari yleisluontoista huomiota:

8. Olette varmasti panneet merkille, että viime vuosina teidän ns. äärioikeistolaisenne ovat keränneet yhä enemmän kannattajia sekä mediahuomiota, kun taas teidän kannattajalukunne polkevat paikoillaan ja koostuvat yhä enemmän takkutukkaisista lukiolaisista ja muista idealistisista nuorista. Ns. äärioikeisto on tullut yhä yleisemmin hyväksytyksi, kun taas teitä pidetään yhä useammin pelkkinä liimanhaistelijoina, joista ei ole muuhun kuin riehumiseen. Oletteko miettineet, mistä tämä johtuu?

No tietysti siitä, että vastustajanne perustelevat näkemyksensä tilastoilla ja muilla faktoilla. Vastustajanne keskustelevat sivistyneesti ja esiintyvät rauhallisesti. Vastustajanne ovat pääosin perheellisiä ja työssäkäyviä tavallisia ihmisiä.

Voi olla, että teidän mielestänne heidän faktansa ovat vääriä, mutta sitten teidän pitäisi pystyä osoittamaan ne oikeat faktat sen sijaan, että vain hoette, että "mutku ne on natseja". Voi olla, että teidän mielestänne heidän esiintymisensä on tunnekylmää psykopatiaa, jolla on aikoinaan toimeenpantu montakin kansanmurhaa, mutta iskulauseiden vaahtoturpainen huutaminen ei ole yhtään sen vakuuttavampaa. Voi olla, että teidän mielestänne keskiluokkaisuus on sou lääst siisön ja erilaiset sateenkaarielämäntavat ovat paljon modernimpia, mutta useimpia sellainen vain ei henkilökohtaisesti liikuta.

Kuten alussa sanoin, en tässä kirjoituksessa ota kantaa siihen, kumpi on oikeassa. Sanon vain, ettei teidän kuulu vakuuttaa oikeassaolostanne minua tai muuta "äärioikeistoa", vaan ne tavallisen kansan laajat massat, jotka eivät jaksa aktiivisesti ottaa kantaa tai innostua mistään. Ne näkevät tässä väittelyssä yhdellä puolella asiallisia ja fiksuja ihmisiä, ja toisella puolella pelkkiä vattuilevia huligaaneja.

Kumpia itse kannattaisitte?


9. Sitten vielä yksi asia, jota olen aina ihmetellyt. Nimittäin sanojen "rasismi" ja "fasismi" merkityserot. Rasismi on sitä, kun syrjitään ihmisiä rodun perusteella. Fasismi on sitä, kun valtio pakottaa ihmiset tiettyyn muottiin ja työskentelemään valtion hyväksi yksilöitä uhraten, ja ottaa pois yksilönvapauksia - kuten vaikka mielipiteenvapauden - väkivaltaa käyttäen. Sitten on vielä "kansallissosialismi", joka on vähän kuin fasismi, mutta siinä on lisäksi sosialismi, eli se aate, jota te itse usein kannatatte.

Periaatteessa ymmärrän, jos jonkun mielestä kaikenlaiset "Suomi suomalaisille"-iskulauseet ja pakolaisten vastaanoton rajoittaminen on rasismia, vaikka itse olenkin eri mieltä. Sitä sen sijaan en ymmärrä mitenkään päin, että miten ihmeessä se on fasismia, kansallissosialismista puhumattakaan.

Ilmeisesti onkin niin, että kannabiksen haperoittamien aivojenne kapasiteetti ei riitä kovin suureen sanavarastoon, ja siksi niiden on luotettava tulkinnoissaan assosiaatioihin. Koska "fasismi" ja "rasismi" kirjoitetaan ja lausutaan melkein samoin, on niiden tarkoitettavakin melkein samaa.

Odotan innolla, milloin alatte heitellä terveyskeskuksia polttopulloilla, koska ideologinen ristiriitanne jääkäriliikkeen kanssa saa teidät vastustamaan lääkäreitä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Suomalaisesta raiskauskulttuurista

Törmäsinpä eräänä päivänä tällaiseen kirjoitukseen, jossa joku feministi taivastelee sitä, että minkä takia ketään kiinnostaa joku turvapaikanhakijan tekemä raiskaus, kun kumminkin Suomessa raiskaaminen on yleinen maan tapa. Olin jo aloittamassa vastineeni kirjoittamista, kun blogistikollegani Lone julkaisi omansa, ja ajattelin, että ei minun enää tarvitsekaan.

Sitten tapahtui ns. punavihreä perhosvaikutus. Noissa piireissähän on tyypillistä, että kun yksi saa jonkin oivalluksen, se leviää nopeasti koko yhteisöön, eikä nytkään mennyt kuin pari päivää, kun niin Facebook kuin kaikki yleisönosastotkin tulvivat asiantuntevaa valistamista, että turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista huolestuminen on mitä synkintä rasismia ja naisvihaa, koska se kertoo itse asiassa suomalaismiehen mustasukkaisesta halusta omia naiset itselleen raiskattaviksi.

Hesarin uutisartikkeleita myöten tiedettiin kertoa, että:
Jos poliisille vuonna 2015 ilmoitettuja tapauksia vertaa suomalaisten yli 15-vuotiaiden miesten määrään ja yli 15-vuotiaiden turvapaikanhakijamiesten määrään, raiskauksia on molemmissa ryhmissä ollut suunnilleen saman verran.
Ja Iltalehdessä, että:
Jos turvapaikanhakijoiden määräksi arvioidaan noin 30 000, noin yksi 3 000 turvapaikanhakijasta on ollut epäiltynä raiskauksesta. Suomalaistaustaisilla luku oli viime vuonna suunnilleen 1:10 000:een.
Sillähän ei ole mitään merkitystä, että molemmissa vertailuissa suomalaiset ovat ehtineet tehdä pahojaan viitisen kertaa kauemmin, koska matematiikka yleisesti ja tilastomatematiikka erityisesti on nörttipoikien hommaa, ja toimittajattaren mielestä likainen tukka on sexy vain jos sen kiertää rastoille.


En nyt halunnut puhua turvapaikanhakijoista ja heidän tekemistään rikoksista, vaan feministeistä ja heidän vähintäänkin mielenkiintoisesta todellisuusnäkemyksestään, ja analysoida vähän heidän tekstejään. Muutamia esimerkkitapauksia alussa linkitetyn lisäksi vaikka tässätässä, tässä, tässä ja tässä.

Tyypillinen kirjoitus alkaa sillä, että kirjoittaja kertoo, kuinka häntä ahdistellaan ja käpälöidään kaikkialla, minne hän meneekin. Hänet on raiskattu, tai ainakin läheltä on pitänyt monet kerrat, ja samaa kertovat kaikki naispuoliset kaveritkin. Tekijänä ovat aina kantasuomalaiset miehet, mistä voidaan päätellä, että suomalainen kulttuuri on raiskauskulttuuri.
Hieman hämmennyin tajutessani, että olen kokenut seksuaalista ahdistelua ja häirintää yläkoulusta lähtien. Baarissa takapuoltani on nipistelty usempaan kertaan, rintojani on kommentoitu julkisesti moneen otteeseen ja minua on yritetty suudella väkisin raitiovaunussa. Kerran alaikäisenä, ollessani tuhdisti juovuksissa, yritti eräs pari vuotta vanhempi mies riisua paitani väkisin. Pari vuotta myöhemmin, ollessani täysi-ikäinen, ryhtyi humalainen mies kourimaan rintojani lähijunan vaunussa ja yrittäessäni siirtyä syrjään veti hän minut kuristusotteessa käytävälle. Tekijät ovat joka ikinen kerta olleet suomalaissyntyisiä, valkoisia miehiä.
Eihän tuohon voi muuta sanoa, kuin että perseestä tuollainen on. Ei tuollaista käytöstä voi mitenkään puolustella; ei edes sillä, että tekijät ovat lähes aina kännissä. Mutta kai te teette jokaisesta ahdistelutapauksesta rikosilmoituksen poliisille? Jos ette tee, te itse ylläpidätte raiskauskulttuuria suvaitsemalla ahdistelua.

Eihän poliisi vaivaudu tutkimaan kaikkia yksittäisiä perseenkourimisia; tai vaikka vaivautuisikin, tuskin kourijaa enää saataisiin kiinni; tai vaikka saataisiinkin, tuskin hän kovin kovaa rangaistusta saisi. Mutta ei kyse ole siitä.

Meillä pitää töissä tehdä kirjallinen raportti jokaisesta uhkaavasta asiakaskohtaamisesta, vaikka tilanne ei eskaloituisikaan eikä kenellekään sattuisi mitään pahaa. Tämä siksi, koska johtoportaassa tiedetään kenttätyön arjesta vain sen verran, mitä raporteista luetaan. Jos tapauksesta ei ole mustaa valkoisella, sitä ei ole koskaan tapahtunutkaan, ja vaikka kentällä kylvettäisiin veressä joka Jumalan päivä, ilman raportteja todettaisiin vain, että kaikki on kunnossa eikä ole syytä mihinkään turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin.

Sama pätee poliisiin. Jos joltain alueelta ei saada rikosilmoituksia, alue on turvallinen, eikä ole syytä tuhlata resursseja sen vartioimiseen. Jos rikosilmoituksia tulee, alueella lisätään partiointia ja näkyvyyttä, minkä seurauksena kourijat eivät uskalla kouria, tai ainakin naisten avunhuudoista saattaa olla jotain hyötyä.

Saavat perseenkourijat maistaa omaa lääkettään, ja vielä taktisesti toteutettuna.

Raiskauskulttuurin olemassaolosta kertoo se, että Suomessa raiskauksiin suhtaudutaan sallivasti, ja siitä puolestaan todistaa se, että täällä raiskauksista ei saa kunnon tuomioita.
Mitä se kertoo oikeuslaitoksemme suhtautumisesta seksuaalirikoksiin, että Suomen laki määrittelee raiskauksen yhä väkivallan määrän pohjalta - ei suostumuksen puutteen? Oikeusistuimet antavat naurettavan lieviä tuomioita perusteenaan se, että teko ei täytä "törkeän" raiskauksen tunnusmerkkejä koska sen yhteydessä ei käytetty tarpeeksi väkivaltaa tai teko ei ollut tarpeeksi nöyryyttävä.
Kyllä minun nähdäkseni tästä on puhuttu ihan valkoisen heteromiehenkin taholta jo kauan. Raiskauksista ja ylipäätäänkin väkivaltarikoksista pitäisi saada kovempia rangaistuksia. Jotkut ovat vaatineet raiskaajien kemiallista kastraatiota. Itse ihmettelen, että miksi sen pitää olla nimenomaan kemiallinen, eikä esim. kirveellinen, mutta miten vaan.

Jos tuomioita katsotaan, oikean raiskauskulttuurin tunnistaa siitä, että siellä uhrillekin annetaan tuomio raiskatuksi tulemisesta. Ja siitä, että raiskatuksi tulemisen aiheuttama häpeä ei ole lähinnä uhrin oman pään sisällä, vaan siitä tulee oikeasti turpaan yhteiskunnan muilta jäseniltä.

Mutta sitten on vielä tällaista:
Minua ja muita naisia on nuoresta saakka koulutettu siihen, että raiskatuksi tuleminen tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen on omissa käsissämme. Mutta - yllätys, yllätys - ei se ole! Seksuaalivalistus ei perustu siihen, että poikia opetettaisiin suhtautumaan naisiin yhdenvertaisesti, vaan siihen, että tytöt opisivat varomaan. Suomalaisessa koulussa pojille ei sanota, että "ei saa raiskata".
Kyllä sanotaan. Ongelma vain on siinä, ettei sanominen mene kaikille perille, minkä takia potentiaalisten uhrienkin on hyvä pitää silmänsä auki. Kaikille on sanottu sekin, ettei toisten koteja saa ryöstää, mutta silti kaikkia kehotetaan pitämään ovensa lukossa, eikä lukituista ovista vedetä johtopäätöstä, että elämme murtovarkauskulttuurissa.

Seuraavaksi, koska puhe on pohjimmiltaan suomimiesten rasismista, täytyy vetää ulkomaalaiset mukaan:
Tämä suomalaisten miesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on erittäin ei-toivottu ilmiö, mutta ketä se kiinnosti ennen kuin kantasuomalaisten miesten reviirille astui joku kasvoton, rodullistettu ulkomaalainen nuori mies?
Ja:
Miksi se, että naapuri, kollega, setä, aviomies, poikaystävä tai kaveri raiskaa ei aiheuta kansalaisissa samanlaista raivoa kuin ulkomaalaisten tekemät raiskaukset?
Kyllähän se kiinnosti, ja kyllähän se aiheuttaa. Ero on vain siinä, että kotimaiset raiskaajat ovat ja pysyvät täällä, ja asialle on hyvin vähän tehtävissä. Ulkomaiset raiskaajat sen sijaan ovat täällä tietoisen politiikan seurauksena ja heistä päästäisiin hyvin helposti ja nopeasti eroon, jos huvittaisi.


Koska feministiseen teoriaan kuuluu valittaminen sortavista valtarakenteista, täytyy myös poliitikot ottaa puheeksi:
Suomalaisten, valkoisten naisten turvallisuuden käyttäminen muukalaisvihan pönkittämiseen on kuvottavaa tekopyhyyttä. Sen sijaan että suomalaiset miespoliitikot pitävät kriisikokouksia koskien raiskauslainsäädäntöä, koska se hetkellisesti ajaa heidän poliittisia päämääriään, he voisivat kriittisesti tarkastella koko miesvaltaista yhteiskuntaamme ja siihen sisältyvää raiskauskulttuuria.
Jaa että "muukalaisviha" on poliitikkojen poliittinen päämäärä? Mietitäänpäs.

Sipilä luo maailmalla kuvaa Suomesta maailman pakolaisystävällisimpänä maana luovuttamalla oman kämppänsä pakolaisten käyttöön. Stubb hokee ympäripyöreitä latteuksia, kuten "monikulttuurisuus on rikkaus". Sisäministeri Orpo on sisilialaisessa lakossa. Edes Soini ei sano yhtään mitään, minkä seurauksena persujen kannatus onkin sulanut puoleen.

Kansainvälisten sopimusten nojallahan hallituksella olisi koska tahansa täydet valtuudet lyödä rajat kiinni ja palauttaa joka ikinen näistä uusista turvapaikanhakijoista Ruotsiin. Ei heidän sitä varten tarvitsisi pönkittää tai lietsoa mitään. Jos valtapoliitikoilla olisi mitä tahansa muita poliittisia päämääriä kuin "refugees welcome", he olisivat tehneet sen jo ensimmäisenä päivänä.

Jos poliitikot kokoustavat pakolaisten tekemistä raiskauksista, keskustelun aiheena ei ole se, miten pakolaiset saataisiin pois maasta, vaan se, miten saataisiin pidettyä tavallinen kansa sen verran rauhallisena, ettei se ala liian voimakkaasti vaatia pakolaisten poistamista.

Lopuksi täytyy rajoja rikkova ja establishmenttia haastava kirjoitus tietysti lopettaa asiaankuuluvan kärkevästi:
Siksi, että jos joku on vielä pahempi kuin pelko siitä että "ne tulee ja vie meidän naiset", se on pelko siitä että "ne tulee ja raiskaa meidän naiset" - sillä suomalaisen naisen saa raiskata vain suomalainen mies.
Kuinkahan pitkälle pitää matkustaa, että pääsee nuolemaan samoja sammakoita kuin feministipiireissä? Minäkin haluan kokeilla.



Mutta joo, tänään vietetään taas itsenäisyyden muistopäivää. Jotkut ovat uhanneet aiheuttaa pahennusta järjestämällä militaristishenkisen vihakulkueen, jossa poltetaan vihasoihtuja ja ollaan passiivisaggressiivisesti hiljaa ja rauhassa, ja tietenkin anarkistitahot ovat sen vuoksi pakotettuja järjestämään rauhanomaisen, rakkautta ja solidaarisuutta julistavan vastademonstraation riehumalla, vetämällä kaikkia turpaan ja pistämällä kaiken vastaanosuvan paskaksi, kuten tapana on.

Kirjoitettavaa siis riittänee ensi viikollekin.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kirja-arvostelu: Teuvo Pakkala - Vaaralla

Kävin tuossa syksyllä kurssin suomalaisesta 1800-luvun kirjallisuudesta. Puoliakaan kurssin lukemistosta en ehtinyt saada luettua, mutta kuitenkin ne oleellisimmat, joista piti sitten palauttaa kaksi analyysiesseetä. Kuukausi oli aikaa tehdä ne, ja koko ajan emäntä hiillosti minua asiasta. Sitten tein ne viimeisenä iltana, ja oikein hyvin ehdin palauttaa ne 15 minuuttia ennen deadlinea. En minä ymmärrä, minkä takia naisilla on aina niin kova kiire kaikkien asioiden tekemisen kanssa.

Kotitöiden kanssa on sama juttu. Jos olen luvannut jotain tehdä, kyllä minä sen teen, kunhan kerkiän. Ei siitä tarvitse joka viikko muistuttaa.

Mutta asiaan. Realismi taiteellisena tyylisuuntana tarkoitti sitä, että taiteessa kuvattiin tavallista rahvasta (eikä mitään ritareita tai prinsessoja, kuten romantiikan aikakaudella) tavallisen arjen ongelmineen ja samalla otettiin kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sitten realismi kehittyi naturalismiksi, jolloin aihepiiri laajeni hyvinkin rumaksi ja mukaan tuli pessimistinen asenne, että kaikki on paskaa eikä muuksi muutu.

Teuvo Pakkalan vuonna 1891 ilmestynyt Vaaralla on tyylipuhdas esimerkki naturalistisesta kirjallisuudesta.


Kirjassa ei ole selkeää päähenkilöä, vaan siinä seurataan useiden perheiden elämää Oulun Vaaran köyhälistökaupunginosassa. Jokaisella perheellä on omat ongelmansa: yhdessä ainoa poika on kuollut, isäntä on invalidi ja emäntä dementoituu hyvää vauhtia; toisessa isäntä on kuollut ja töitä pitää tehdä kellon ympäri nälkäpalkalla; kolmannessa lapset uhkaavat kasvaa kieroon; ja neljännessä lasten täytyy kerjätä, koska työttömän isännän tulot eivät riitä heidän ruokkimiseensa, ja niin edelleen. Kaikille yhteistä on köyhyys ja siitä seuraava jatkuva nälkäkuoleman vaara.

Jokaisella on kuitenkin omat psyykkiset selviämiskeinonsa. Joku luottaa Jumalaan, jollain taas on muuten vaan optimistinen asenne. Naturalismille tyypillisesti mitään pelastusta ei tule, vaan asiat vain huonontuvat loppua kohti. Näennäisetkin onnenpotkut kostautuvat; esimerkiksi jos köyhän perheen lapsi pääsee ottopojaksi rikkaalle rouvalle, perhe köyhtyy entisestään, kun poika ei ole enää auttamassa kerjäämisessä.

Kontrastina köyhien kärsimyksille seurataan välillä hienostorouvien elämää. He puuhastelevat lähinnä omassa kerhossaan keräten hätäapua Afrikan köyhille lapsille, mutta omalle ovelle tulevat kotimaiset kerjäläislapset ajetaan tylysti hankeen. Kun köyhä lapsi ilmaisee halunsa syödä jouluruuaksi jotain muutakin kuin kuivaa leipää, hienostorouvat tuomitsevat heidät huonoiksi ja syntisiksi ihmisiksi, jotka eivät mitään apua ansaitsekaan.

Kirjan maailmassa lapset ovat ainoat onnelliset. Vaikeutensa on toki heilläkin, mutta he ovat tottuneet asiaan ja osaavat tyytyä vähään ja nauttia pienistä asioista. Vähän väliä annetaan kuitenkin ymmärtää, ettei asia jatku kauaa, vaan aikuistuttuaan heistä väistämättä tulee yhtä köyhiä, syntisiä ja surkeita kuin vanhemmistaankin. Muu ei ole mahdollista, kun he joutuvat kasvamaan sellaisessa ympäristössä.

Neljä pistettä viidestä. Vaikka kirjassa ei olekaan kovin kummoista juonikaarta, on mielenkiintoista seurata elämää yli sadan vuoden takaa.

Ilmestymisaikanaan kirjalla oli merkittävä vaikutus yhteiskunnallisten ongelmien esillenostamisessa, ja nykyään asiat onkin niiltä osin saatu pääosin kuntoon. Nykylukijan kannalta mielenkiintoisinta onkin verrata nyky-yhteiskuntaa ja ihmisten asennetta silloiseen. Sosiaaliturvaa oli silloinkin, mutta se oli niin kamala kohtalo, että ihmiset eivät turvautuneet siihen, ennen kuin kuolema oli ainoa toinen vaihtoehto. Kaikki tunsivat toisensa, ja jos rahat loppuivat, naapurilta sai aina lainattua sen verran, että pärjäsi seuraavaan tilipäivään. Lapset tappelivat toki keskenään, mutta yleensä heidät pidettiin tiukassa kurissa, ja varsinkin tytöt peloteltiin lähes vainoharhaisiksi varoittelemalla synnistä.

Samankaltaisuuksiakin nykyiseen löytyy. Kuten se, kuinka humanistiaktivistit edelleen murehtivat muiden mantereiden ihmisten kärsimyksiä, ja hyökkäävät vihaisina niiden kimppuun, jotka ovat sitä mieltä, että oman yhteiskunnan vähäosaisista kannattaisi huolehtia ensin, ennen kuin lähtee koko maailmaa pelastamaan.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Toverini totaalikieltäytyjä

Kuulinpa huhun, että eräällä tuttavallani on tuomio alkamassa. Hän kun on totaalikieltäytyjä. Nykyäänhän totaaleja ei enää panna vankilaan, vaan heidät laitetaan kotiarestiin, jota valvotaan pannalla, ja luvan kanssa he saavat käydä esim. töissä ja muissa valvojan hyväksymissä riennoissa. Scifielokuvissa on tapana, että tällaiset pannat räjähtävät, jos sallitun alueen rajat ylittää, mutta tämä panta tietääkseni vain lähettää poliisille hälytyksen, mikä mielestäni on aika antikatarttista.

Joku voi ajatella sinänsä ihan pätevästi, että turha on viattomia hippejä laittaa oikeiden rikollisten sekaan, mutta sitten täytyy tarkastella koko "oikean rikollisen" määritelmää. Kyllä vankilaan pienemmistäkin rikkeistä joutuu, ja vastaavasti monista pahemmista rikoksista ei joudu, vaikka kuinka yrittäisi.

En nyt halunnut puhua siitä. Rupesin vain miettimään totaalikieltäytymisen tausta-ajatuksia. Totaalithan tyypillisesti eroavat sivareista siinä, että sivarien aatteet ovat yksioikoisempia ja yksilökeskeisempiä, tyyliin "en halua opetella tappamaan" tai "en tykkää, kun minulle huudetaan". Totaalit sen sijaan kyseenalaistavat koko systeemin mielekkyyden ja yksilöiden velvollisuudet sen osina.

Hekin usein uskovat, että tappelun saa loppumaan kieltäytymällä lyömästä takaisin, mutta kenties vielä keskeisempi argumentti heille on, että armeija on pakko-, jopa orjatyötä, jollaiseen sivistysvaltio ei saa pakottaa kansalaisiaan, tai ainakin siitä pitäisi maksaa kunnon palkkaa. Tästä minä halusin tänään puhua.

Armeija-aiheinen teksti vaatii kuvitukseen aseita ja maastopukuja.

Ensimmäinen selvä huomio on tietenkin se, että eihän armeijassa mitään töitä tehdä. Se saattaa toki tuntua työltä, koska siinä tulee hiki, mutta ei siellä tuoteta mitään rahanarvoisia tuotteita tai palveluita. Armeijassa opiskellaan. Siellä opetellaan toimimaan organisoidusti ja tehokkaasti hyökkäyksen torjumiseksi, että jos hyökkäys joskus tulee, kaikki eivät sitten säntäile päättömästi ympäriinsä ihmettelemässä, onko rynnäkkökiväärillä helpompi tähdätä etu- vai takatähtäimen läpi.

Joku saattaa väittää, että vaikka intin käyminen ei olekaan rahanarvoista palvelua valtiolle, taistelu mahdollisen sodan aikana on. No ei. Jossain Venäjällä voi olla, että tykinruoka sotii valtiota ruokkiakseen, mutta koska Suomi keskittyy vain itsepuolustukseen, sotiminen on jokaisen henkilökohtaista omaisuuden ja oikeuksien puolustamista, ja armeija vain tarjoaa mahdollisuuden tehdä se organisoidusti ja tehokkaasti.

Armeija kestää 6-12 kuukautta. Ei varmaan ihan sitäkään enää nykyään. Toinen tarpeellisia kansalaisvalmiuksia opettava pakko-orjalaitos, peruskoulu, kestää 9 vuotta. Senkin tarjoamista opeista suurinta osaa ei tavallinen kansalainen koskaan tule tarvitsemaan, ja ne loputkin oppii kotona, jos vanhemmat viitsivät kantaa pienintäkään vastuuta ipanoidensa kasvatuksesta. Silti kukaan ei vaadi oppivelvollisuuden poistoa. Varsinkaan en ole kuullut kenenkään vaativan, että lapsille pitäisi maksaa koulunkäynnistä tuntuvaa kuukausipalkkaa.

Mutku emmä haluu!

Toiseen huomioon tarvitsemme vähän matematiikkaa. Jos ajatellaan, että sellainenkin persaukinen paskanlapioija kuin minä joudun maksamaan palkastani parikymmentä prosenttia veroja ja muita pakollisia maksuja, tarkoittaa se käytännössä, että työviikosta yhden päivän palkka menee suoraan valtion kassaan. Valkoisen miehen töitä tekevillä tämä osuus on jopa suurempi.

Samalla laskukaavalla, jos työuran oletetaan kestävän 40 vuotta, tästä 8 vuotta on pelkkää veronmaksua. Eikä yksikään pitkätukka tule tässä yhteydessä puhumaan vapauksistaan, vaikka stereotyypin vastaisesti he jopa usein käyvät töissä. Mitä ihmettä?

Ymmärrän toki, että järjestäytyneen yhteiskunnan pyörittäminen maksaa rahaa eikä veroista koskaan päästä eroon, mutta jos valittavanani olisi kaksi vaihtoehtoa, eli

A) soutaa kaleeria sormet verillä lähemmäs 10 vuotta, että valtio saisi lisää rahaa jaettavaksi Irakin armeijan käpykaartille,

tai

B) retkeillä luonnossa korkeintaan vuosi ja ottaa se (melko pieni) riski, että joskus hamassa tulevaisuudessa minut laitetaan ammuskelemaan venäläisiä,

on selvää, että vaihtoehto B olisi pienempi riesa.

Mikä on siis yhteenveto? Ihminen joutuu uhraamaan elämästään valtiolle helposti 15-20 vuotta, ellei enemmänkin, eikä sitä juuri kyseenalaisteta. Tässä kontekstissa jonkun puolivuotiskauden paisuttaminen joksikin merkittäväksi ihmisoikeuskysymykseksi on aivan naurettavaa.


Ei siitä sen enempää, mutta kun nyt tuli nämä armeijajutut puheeksi, on aivan pakko suositella peliä, jonka taannoin ostin hyvällä alennuksella: Spec Ops: The Line.


Mekaniikaltaan ja ulkonäöltään peli ei merkittävästi poikkea CoDeista sun muista räiskinnöistä, mutta pelin vahvuus onkin juonessa, joka on vapaa mukaelma Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän (johon perustuu myös elokuva Ilmestyskirja nyt).

Vaikka pelissä mennäänkin amerikkalaisilla, vastassa ei ole mitään epämääräisiä terroristeja, vaan toisia amerikkalaisia. Mitään hyvää ja pahaa ei ole, vaan pelaaja tarinan edetessä itsekin luisuu väkisinkin pahan puolelle. Vaikka kuinka yrittäisi auttaa siviilejä, aina tulee munattua asiat niin, että siviilit kärsivät vain enemmän. Joskus saattaa tulla vahingossa pudotettua fosforipommeja niiden niskaan, ja muuta sellaista pikkujäynää.


Tarina on psykologista mindfuckia, jollaista rakastan, oli siinä sitten mukana räiskintää tai ei. Heikkohermoisille tätä ei voi suositella, koska sodan jälki on rumaa eikä sitä mitenkään yritetä kaunistella tai peitellä, mutta muille suosittelen vaikka täysihintaisena. Ei se sittenkään ole kuin 20 €.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Lippuja ja kirjoja

No niin. Vaikka edellisestä tekstistäni on vasta vähän toista viikkoa, paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtua. Ensinnäkin täytin 33, mikä on jo ihan liikaa. Logan's Runissakin tämänikäiset oltiin jo aikaa sitten tapettu pois resursseja haaskaamasta.

Samana päivänä Pariisissa suoritettiin väestön apuharvennusta, eikä tarvitse montaa kertaa arvata, minkä porukan toimesta. Viime päivinä sosiaalisessa mediassa ja muuallakin on ollut muotia ilmaista tukea ja sympatiaa Ranskalle julkaisemalla kuvia, joissa esiintyy Ranskan lippu. Finlandia-talokin värjättiin valonheittimillä sinivalkopunaiseksi.

Koska en halua olla ajastani jäljessä, julkaisen minäkin nyt täällä Ranskan lipun. Koska kuitenkin haluan olla uniikki lumihiutale ja erottua massasta, en laita kuvaa siitä tavallisesta trikolorilipusta, kuten kaikki muut, vaan käytän Ranskan asevoimien sotalippua:


Luulenpa, että tuo tulee olemaan ahkerassa käytössä nyt lähipäivinä, kun mietitään, miten terrorismin tukemiin ideologioihin jatkossa suhtaudutaan ja mitä toimenpiteitä terrorismin ehkäisemiseksi tehdään.

Seuraavana päivänä vietimmekin kansallista mongolialaisuuden päivää. Toivottavasti muistitte juhlia ankarasti. Itsehän olin taas töissä pitkälle aamuyöhön, joten jäi juhliminen vähemmälle.


Mutta se lipuista. Siirtykäämme keveämpiin aiheisiin. Muutama viikko sitten oli taas Helsingin kirjamessut, ja koska olin edellisellä kerralla ostamistani 17 kirjasta lukenut jo neljä, oli pakko käydä hakemassa lisätäytettä hyllyyn. Katsotaanpas:

20 metrilakua. Tällä kertaa ei tullut riitaa emännän kanssa, kun molemmat saivat valita kymmenen.

Sotaelokuvat Red dawn Kiinasta, Kunnian kentät Koreasta ja Hamburger hill Amerikasta, ja lisäksi No country for old men. Jos vaikka katsoisin sen tässä illemmalla.

Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari - Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla. Tätä sarjaa olen lukenut ennenkin (1, 2, 3, 4), joten tämä oli pakko ostaa. Tämä osa on ohuempi kuin aikaisemmat, mutta eiköhän siinä silti toimintaa riitä. Google-osumien perusteella muuten Pietiläis-sarja on hyvin suosittu, lähes samalla tasolla Nälkäpeli-sarjan kanssa. Juhannustanssit on silti edelleen selvä ykkönen.

Ivan Jefremov - Andromedan tähtisumu. Neuvostoliittolaista scifiä 60-luvulta. Sen luulisi olevan tavallisuudesta poikkeavaa.

Risto Isomäki - Kurganin varjot. Vaikka Isomäki onkin ilmastoaktivisti, jonka kirjojen juoni tapaa mennä niin, että maailma tuhoutuu ilmastonmuutokseen just nyt, ovat hänen kirjansa muuten taitavasti tehtyjä ja jänniä.

Clifford D. Simak - Aika pettää. Sarjassamme "kirjoja, jotka luin lukiossa, ja joita olen siitä lähtien yrittänyt löytää itselleni". Aikamatkustustarinat ovat poikkeuksetta täynnä loogisia aukkoja, mutta tämä oli muistaakseni viihdyttävä ja epätavallinen.

Alastair Reynolds - Terästuulen yllä. Kuten viimeksikin, ostin Reynoldsia, koska kaveri on joskus suositellut, vaikka en ole itse koskaan lukenutkaan. Ja sen sai halvalla.

Esa Sirén - Kannaksen kostajat. Sirén on suomalaisista sotakirjailijoista ehkä kaikkein hollywoodmaisin. En odota realismia enkä syvällistä tarinaa, vaan räiskettä ja kuolleita kommunisteja.

Ville Kaarnakari - Hakaristin leimaama: suomalaisen SS-soturin tarina. Tämä saattaa ollakin edellistä syvällisempi.

Frederick Forsyth - Tappolista. Jotain vakoojatoimintaa. Ostin, että saan kolme kympillä -tarjouksen täyteen, mutta eihän se sinänsä tarkoita, etteikö se olisi mielenkiintoinen.

Thórarinn Eldjárn - Sininen torni. Tositarina 1600-luvun Islannissa eläneestä papista, jota epäiltiin noidaksi. Messuilla oli alue, jossa oli kaikenlaisia sekalaisia kirjoja eurolla kappale, ja kyllähän siihen hintaan näin härön kirjan voi ostaa.

Paulo Coelho - Paholainen ja neiti Prym; Yksitoista minuuttia; ja Valkyriat. Kympillä sai kolme Coelhoa. Edellinen kokemukseni riitti vakuuttamaan minut siitä, että hän on sen verran omaperäinen tapaus, että ansaitsee maineensa Nobel-voittajana ja yhtenä maailman luetuimmista kirjailijoista.

Philip K. Dick - Rakennamme sinut. Dickiä tarvitaan aina.

Hugh Howey - Dust. Siilo-sarjan kolmas osa. En minä kovin pahasti muistanut väärin, kun ostin Sand-kirjan luullen sitä Siilo 3:ksi. Voisi Howey opetella antamaan parempia nimiä kirjoilleen.

Hermann Hesse - The glass bead game. Piti ostaa englanniksi, kun tätä ei suomenkielisenä mistään löydä. Se divarinpitäjäkin, jolta tämän ostin, sanoi taannoin saaneensa suomenkielisen version, mutta vieneensä sen heti kotiin omaan hyllyynsä. Mutta joo, klassikko, ja kuulemma hyvä sellainen.

Sergei Lukjanenko - Hämärän partio. Yöpartio-sarjan kolmas osa. Nelosta ei vielä näkynyt, mutta eiköhän sekin ensi messuihin mennessä ilmesty suomennettuna.

Sokal - Koiran paluu; Rasputinin merkki; ja Porvarisnaisen hillitön charmi. Tarkastaja Ankardon tutkimuksia siis.

Niin ja tietenkin uusi Asterix, Caesarin papyrus.


Kuvan otin uudella, emännältä synttärilahjaksi saamallani älypuhelimella. Muuta en osaakaan sillä vielä tehdä.

torstai 5. marraskuuta 2015

Kielletään kaikki

Pistin tuonne ylänurkkaan taas jokavuotisen kyselyn, jolla pyrin kartoittamaan lukijamääräkehitystäni. Toivottavasti te kaikki vastaatte taas.

Asiaan. Olen tämän kanssa vähän jälkijunassa, koska on ollut vähän kiireitä. Kaiken maailman kirjallisuusesseitä pitänyt kirjoittaa, ja samalla töissä minut on pistetty tekemään yhdeksäntuntisia päiviä aiemman viiden sijasta. Kyllähän minulle palkka kelpaa, mutta jatkuva töissäolo rajoittaa mahdollisuuksiani tehdä mitään järkevää tai hyödyllistä.

Mutta joo, viime kuussa tiedotettiin, että EU miettii (pitkästä aikaa) pyssyjen kieltämistä. Voi olla, että kaikki puoliautomaattiset aseet lähtevät, mutta ainakin tiedetään jo, että:
Ampuma-aseiden nettimyyntiä rajoitetaan, sarjatuliaseet sekä deaktivoidut sarjatuliaseet kielletään kokonaan sekä siviileiltä että asekeräilijöiltä,
Varsinkin deaktivoidut aseet ovat vaarallisia, koska niillä voi mm. säikytellä ihmisiä, mikä on melkein sama kuin ampuminen. Sanotaanhan raamatussakin, että jos ajattelee syntiä, on jo sydämessään tehnyt sen. Lisäksi:
Rynnäkkökivääreitä ja konepistooleja muistuttavat itselataavat aseet siirretään nykyisen tuliasedirektiivin A-luokkaan, mikä tarkoittaa, etteivät yksityishenkilöt käytännössä saa niihin lupia,
Toimintaelokuvista tiedämme, että vaikka se on kovin jätkä, jolla on isoimmat hauikset, toiseksi kovin on se, jolla on isoin pyssy. Koska edelleen viattomat sivulliset saattavat saada henkisiä traumoja nähdessään tosielämässä sennäköisiä pyssyjä, joita he ovat nähneet elokuvissa, on ne välttämättä kiellettävä. Sillä ei ole niin väliä, millaisia toimintoja aseesta itse asiassa löytyy.

Tyypillisiä suomalaisia viikonlopunvietossa. Huomatkaa kulttuurimme rakenteellinen misogynia; nainen kokee syrjintää, koska hänelle ei olla annettu pyssyä.

Tällä kertaa ei puhuttu kertatulikonepistooleista tai lähes sarjatulta ampuvista aseista, eli jotain kehitystä sentään on nähtävissä. Mutta mikäs olikaan syynä tämänkertaiseen kieltoinnostukseen?
Komission paine liittyy Ranskan terroristi-iskuihin, joissa käytettiin maahan salakuljetettuja rynnäkkökivääreitä.
Aha, eli kun muslimiterroristit lahtaavat vääräuskoisia salakuljetetuilla, eli siis jo lähtökohtaisesti kielletyillä aseilla, ongelma ratkeaa parhaiten keräämällä aseet pois em. vääräuskoisilta. Pohditaanpas tätä logiikkaa hetki.

- EU näyttää ennustelevan, että jos muslimit aikansa räiskivät, ennen pitkää vääräuskoiset alkavat ampua takaisin.
- Jos tulee aseellisia yhteenottoja, niissä kuolee porukkaa molemmin puolin.
- On itsestään selvää, että kuolonuhreja tulee välttää. On vähän niin kuin valtion hommakin estää ihmisiä tappamasta toisiaan.
- Koska kuitenkin kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo, ainoastaan säästettyjen henkien määrällä on väliä, ei niinkään laadulla.
- Koska riitaan tarvitaan kaksi, yhteenottojen välttämiseksi riittää, että aseet kerätään vain toiselta osapuolelta.
- Ei ole vaikeaa arvata, kummalta osapuolelta aseet kerätään, koska vaihtoehdoista toinen on edistyksellisyyttä ja toinen rasismia.

Kyllä kai tuo toimii. Noinhan saatiin Bosnian sodassakin tehokkaasti ehkäistyä serbien kansanmurha, kun ei suostuttu toimittamaan bosnialaisille aseita. En nyt kuitenkaan halunnut keskittyä aselakeihin. Tuli vain mieleeni, että edellisessäkin kirjoituksessani käsittelin tilannetta, jossa halutaan kieltää jotain, nimittäin tupakointi kaikilta tämän vuosituhannen puolella syntyneiltä. Kumpikaan asia ei varsinaisesti kosketa minua; tupakkaa kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa, eikä minulla aseitakaan ole. No, aseet kiinnostaisivat, mutta minun mielenterveydelläni tekee tiukkaa saada edes kalastuslupaa.

Mutta kun ajattelemme kielto- ja vapausjuttuja, miellämme usein ihmisten jakaantuvan kahteen ryhmään: konservatiiveihin, jotka haluavat pakottaa ihmiset tiettyihin muotteihin, koska niin on aina ennenkin tehty; ja yksilönvapauksia korostaviin ja perinteisiä ajattelumalleja murtaviin liberaaleihin.

Tarkemmin tarkastellessamme huomaamme paradoksaalisesti, että jos konservatiivi ei pidä aseista, hän ei osta sellaista. Jos taas vapaudenkaipuinen liberaali ei pidä aseista, hän haluaa kieltää aseet kaikilta. Sama koskee tupakkaa ja aika montaa muutakin asiaa.


Ei mutta tämähän onkin hyvä juttu. Minäkin haluan valtaa päättää muiden elämisestä, ja minä jos kuka vastustan monia asioita. Mitähän kaikkea sitä keksisinkään kieltää? Katsotaanpas.

1. Teekkarivuosinani kuuluin sähköinsinöörikiltaan. Siellä meillä oli ikiaikainen vastakkainasettelu koneinsinöörikillan kanssa, joten minulla oli ja on oikeastaan velvollisuus vastustaa konetekniikkaa. Kieltoon vaan. Kuka muutenkaan tarvitsee mitään koneita? Teollisuus vain saastuttaa ja tuhoaa luontoa.

2. Hupparit. Voiko rumempaa vaatetta olla? Nehän peittävät kaikki vartalonmuodotkin. Joidenkin mielestä tämä on jopa hyvä asia, mutta todellisuudessa tällä länsimaisella burkhalla on tupakointiakin tuhoisampi vaikutus kansanterveyteen. Kireämmissä vaatteissa ihmisillä olisi enemmän motivaatiota pitää huolta kunnostaan.

3. Älypuhelimet. Emäntä osti minulle sellaisen, ja nyt pitäisi opetella käyttämään sitä. On kuitenkin paljon helpompaa tuomita kuin ottaa selvää, joten en taida viitsiä. Jos EU:n asekomitealle riittää asian kieltämiselle perusteeksi se, ettei tajua ko. asiasta mitään, kai se riittää minullekin.

4. Kaupunkiasunnoista kaikki sellaiset lemmikit, joiden luontainen reviiri on yli kymmenen neliömetriä. Ne vain ulvovat siellä päivisin yksikseen ja paskantavat protestiksi sängylle. Tehkää lapsia mieluumin. Niistä saa valtiolta rahaa.

5. Kaupunkiasunnotkin voisi saman tien kieltää. Alakerran naapuri on jo useaan otteeseen laittanut postilaatikkoomme vihaisia viestejä, että kävelemme iltaisin liian kovaäänisesti. No minkä minä sille voin, että lattiamme narisee vaikka kuinka keijukaismaisesti sipsuttelisi? Laittakoon seuraavan lappunsa mukana sen lattiaremppaan tarvittavan kymppitonnin ja tulkoon talkoohommiin. Vähintään voisi säätää sellaisen lain, että joka toinen asunto niin pysty- kuin sivusuunnassakin jätettäisiin tyhjilleen äänieristeeksi.

6. Sukupuolisiveellisyyden rappio. Kun katsoo hakusanoja, joilla tähän blogiin tullaan, sieltä ei muuta löydykään kuin pelkkää tissiä ja kyrpää, mitä nyt silloin tällöin joku marjaliköörin tai pekonimuffinien resepti. En edes keksi tähän mitään sanottavaa, joten annan viehättävän assistenttini Denisen vastata:

"Nyt jumaliste jotain rotia tuohon."

7. Äijähaara. Kuulemma joitain ärsyttää se, kun miehet istuvat julkisissa kulkuvälineissä jalat liian levällään, ja sellainen pitäisi kieltää. Kannatan ehdottomasti. Muutenhan joku saattaisi joutua tuhlaamaan päivittäisestä kommunikaatiomaksimistaan neljä sanaa ja pyytää vierustoveria tekemään tilaa. Se jos mikä olisi kohtuutonta.

8. Kuulemma poliisia on kielletty tiedottamasta, jos jostain rikoksesta epäillään turvapaikanhakijaa. Tällaiset kiellot ja ohjeistukset pitää ehdottomasti kieltää. En tiedä teistä, mutta ainakin minun Facebook-virrassani on useaan otteeseen monen kirjoittajan toimesta vakuutettu, että turvapaikanhakijat eivät tee rikoksia, tai jos tekevätkin, eivät ainakaan yhtään enempää kuin suomalaisetkaan. Miten me voimme muka vakuuttua turvapaikanhakijoiden lainkuuliaisuudesta, ellemme saa tarkkaa tietoa, vaan joudumme jokaisen uutisen kohdalla spekuloimaan tekijän taustalla? Ollaanko poliisihallituksessa rasisteja?

9. Energiajuomat. No joo, ideat loppuivat, ja nyt vain listaan asioita, joita lojuu pöydällä edessäni.

Oho, kello on jo kohta kuusi. Pitää mennä nukkumaan, mutta kai noillakin jo alkuun pääsee. Ei sellaista asiaa olekaan, jota joku ei haluaisi kieltää.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jotain rajaa ikärajoihin

Kerronpa tarinan. Isäni pelaa innokkaasti peliautomaatteja, ja niinpä hän opetti minutkin jo pienestä pitäen niiden ihmeelliseen maailmaan. Kävin usein hänen mukanaan Täyspotissa ja sain muutaman markan pelirahaa, että voisin kierrellä paikkaa kokeilemassa muita koneita hänen pelatessaan pokeriautomaatilla.

Kerran sitten sattui niin, että paikan työntekijä tuli hätistämään minut pihalle, koska eihän minulla ollut ikää vielä kuin ehkä kymmenen vuotta. Yritin kovasti väittää, että olen isäni seurassa, mutta ei hän uskonut. No, eihän minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä salin oven viereen ulkopuolelle odottamaan isää tulevaksi pois. Vartin verran siinä ehdin seisoskella, kunnes kassatäti päätteli, että ehkä sittenkin puhuin totta, ja päästi minut takaisin sisään.

No, kävin taannoin paikallisessa peliluolassa hakemassa oman osuuteni kansanterveysrahoista. Huomasin, että vanhasta hyvästä "ehkä noin 15, jos ei ole vanhempia mukana"-ikärajasysteemistä ollaan siirrytty totalitaristisempaan "ei jumalauta alle 18 ikinä"-systeemiin. Ulkopuolella norkoili useita lukiolaisryhmiä tuijottaen sisään, ja heti, kun työntekijät selkänsä käänsivät, ne riensivät pelaamaan puoleksi minuutiksi, kunnes taas lensivät pihalle. Lopulta yhden tytön piti jäädä ovelle portsariksi päivystämään.


En voi ymmärtää, mikä siinä on niin kauheaa, jos joku nulikka pääseekin livauttamaan viikkorahansa pelikoneeseen. Siinähän ne oppivat rahan arvon, kun miettivät, kuinka monta kaljaa olisivat silläkin rahalla voineet isoveljellä haetuttaa.

En tietenkään syytä asiasta peliluolan henkilöstöä, koska hehän vain tekevät sen, mitä on käsketty, ja he siinä saavat paskaa niskaansa, jos jättävät annetut ohjeet noudattamatta. 40-luvun saksalaisiakin moititaan aina siitä, että he piiloutuvat "noudatin vain määräyksiä"-tekosyyn taakse eivätkä ota henkilökohtaista vastuuta siitä, etteivät nousseet kapinaan, mutta siinä näppärästi unohdetaan, että natsit tykkäsivät ampua vastaanväittäjiä.

Tiukkaa ikärajaa tietysti perustellaan sillä, että jos nuorena oppii pelaamaan, sitten on vanhana peliriippuvainen. Olen eri mieltä. Voisin viitata tämän tekstin alkuun ja mainita pelaavani itse vain keskimäärin pari euroa viikossa, mutta eihän yhtä yksilöä voi käyttää tieteellisesti pätevänä otoksena. Sen sijaan mainitsen toisen tekemäni havainnon: isompien panosten pöytäpeleissä, siis pokerissa ja ruletissa, aikaansa viettävät asiakkaat ovat lähes järjestään kotoisin jostain Marokon ja Intian välistä. En nyt osaa varmaksi sanoa, mutta luulisin, että siellä uhkapelaamiseen ei suhtauduta edes niin sallivasti kuin Suomessa. Tuosta voinee jo jotain päätellä.

Alentamis- ja löysäämisvaraa on, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikista ikärajoista kokonaan luopuminenkaan ole mikään ratkaisu. On kuitenkin järjetöntä, että niiden rikkomisesta rangaistaan (vain) rikkonutta firmaa ja henkilökuntaa. Niin kauan, kuin yrittäminen on ilmaista, niistä ovella päivystävistä nuorisoparvista ja isoveljen autonavaimia esittelevistä kaljanostajista ei päästä eroon. Voisin kuvitella, että sellainen työ on aivan riittävän epäkiitollista jo sellaisenaan, ilman hermoja raastavia ipanoita.


Teinit, keksikää joitain oikeita harrastuksia. En minäkään tuon ikäisenä norkoillut kauppakeskuksissa terrorisoimassa viattomia ruletinpyörittäjiä. Minä istuin kotona pelaamassa tietokoneella. Fallout 2 oli kova. Suosittelen. Fallout-sarja on tämän viikonlopun alennuksessa, ja ostinkin juuri tätä kirjoittaessani kolmosen ja New Vegasin. Mutta joo, vaadin siis, että (myös) ikärajaa rikkovaa alaikäistä ruvetaan kiinnisaadessa sakottamaan. Jos hänellä ei iän takia ole oikeudellista vastuuta, sakko siirtyy vanhempien maksettavaksi, ja he ottavat sitten asiallisiksi katsomansa kasvatukselliset keinot käyttöön.

Uskonko, että tähän oikeasti ruvetaan? No en. Realistisesti odotan, että seuraavaksi televisioon keksitään liittää pakollinen lapsilukko, jonka voisi avata vaikkapa kirjautumalla sisään pankkitunnuksilla. Onhan se väärin, ettei kukaan valvo, ettei kukaan 17-vuotias pääse näkemään Walking deadia.

Laitetaanpa loppuun yksi aihetta sivuava uutinen. Kovasti haluttaisiin, että tällä vuosituhannella syntyneet eivät koskaan saisi ostaa Suomesta laillisesti tupakkaa. Tämä on oikein mukava uutinen. Kun tämä tulee voimaan, alan tienata hakemalla tupakkaa aikuisille. Tuskin voin lopettaa työssäkäyntiä tuon ansiosta, koska sama idea on varmaan miljoonalla muullakin, mutta jos jotain suolarahaa saisi.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Tutustukaa blogi-isäntäänne: musiikki

Ihan alkuun pahoitteluni, että olen laiminlyönyt blogini päivitysvelvollisuudet jo kolme viikkoa. Minulla on ollut töissä lisäkoulutusta, minkä seurauksena olen joutunut tekemään parhaimmillaan 14-tuntisia päiviä. Läksyjäkään en ole ehtinyt tehdä, joten saatan lentää ulos eräältä kurssilta, joka on pakollinen ja jonka voi suorittaa seuraavan kerran kahden vuoden päästä.

Energiajuoma ei riitä, tarvitsisin vahvempia piristeitä.

En kuitenkaan ole unohtanut teitä. Tässä miettiessäni, millaista täytettä tänne laittaisin, muistin, etten ole tehnyt musiikkipostausta pitkään aikaan.

Tumblr-blogialustasta olen maininnut ennenkin, että siellä blogistien välinen vuoropuhelu päivitysten kautta onnistuu näppärästi, mikä tietysti näkyy yhteisön kommunikointitavoissa. Esimerkiksi siellä kiertää blogista blogiin enemmän tai vähemmän järkeviä kysymyslistoja (kuten tällaisia), joista lukijat voivat poimia esitettäväkseen kysymyksiä, joihin blogistin on sitten vastattava. Hauska seuraleikki.

Eihän minulta kukaan ole mitään kysynyt, mutta ajattelin silti vastata tuohon esimerkkilistaan. Pitäähän näissä jokin kantava teema olla. Siispä, minä ja musiikki:

1. Milloin viimeksi kävit konsertissa? Mikä se oli?

Jahas, hankala heti alkuun. Olen kyllä käynyt tapahtumissa, joissa on ollut kuuluisiakin live-esiintyjiä, mutta en muista menneeni mihinkään ihan vain musiikkia kuunnellakseni. Viime vuosina olen ollut erilaisilla keikoilla työtehtävissäkin, viimeksi joskus keväällä. Vasta työmaalle päästyäni sain tietää, että siellä on Vasemmistoliiton vaalitapahtuma, jossa musiikista vastasi mm. Paleface. Onhan se jännä käydä aina välillä tuollaisissakin katsomassa, millainen meininki siellä on.

2. Onko mitään musiikkityyppiä, jota et voi sietää?

Joo, dubstep. Se kuulostaa enemmän rakennustyömaan taustahälyltä kuin miltään musiikilta. Yhteen aikaan muutama vuosi sitten se oli suurtakin muotia, mutta luojan kiitos ihan mikä tahansa paska ei mene läpi edes kaikkein pahiten trendien riepoteltavissa oleville laumasieluille, vaan kaikki ovat palanneet kuuntelemaan suomihiphoppia, mikä toki sekin on paskaa, mutta sentään pääsääntöisesti musiikiksi tunnistettavissa olevaa sellaista.

3. Soitatko mitään instrumenttia?

Hah. Musiikillinen lahjakkuuteni ei riittäisi edes triangelin soittamiseen.

4. Montako CD-levyä omistat? Miltä artistilta sinulla on eniten CD:itä?

Enhän minä sellaisia juuri käytä, enkä jaksa mennä kaivelemaan, mutta neljä tulee näin yhtäkkiä muistiin. Artisteina Jope Ruonansuu, Turo's Hevi Gee, Johann Strauss nuorempi ja Tšaikovski.

5. Nimeä 3 bändiä, jotka haluaisit tavata. Miksi?

No miksi minä haluaisin tavata bändejä? "Hei, tykkään teidän musiikistanne." "Ai, kiitos." "Joo. Öö... no, nähdään."

6. Mitä mieltä vanhempasi ovat kuuntelemastasi musiikista?

Samaa mieltä, tai ainakaan eivät ole koskaan valittaneet. Esimerkiksi, kuten olen tainnut ennenkin sanoa, minä ja isäni pidämme molemmat CCR:stä. John Fogerty on vieläkin kovassa vedossa, kuten tämä tällä viikolla julkaistu pätkä todistaa:


7. Ostatko vielä CD-levyjä? Mikä oli viimeisin, jonka ostit?

Aika vähän olen ennenkään niitä ostellut. Viimeisin taisi olla tuo mainittu Tšaikovski, jonka hankinnasta ei ehkä ole vielä aivan kymmentä vuotta. Levyn nimikkokappaleena oli tämä:


Tähän väliin täytyy sanoa, että kyllä venäläiset ovat nokkelaa kansaa. Kenelle muulle olisi tullut mieleen käyttää tykistöä klassisen musiikin soittimena?

8. Kiinnitätkö enemmän huomiota melodiaan vai sanoitukseen?

Näin enemmänkin kirjallisesti kuin musikaalisesti suuntautuneena ihmisenä täytynee sanoa, että sanoitukseen, mutta kovasti riippuu siitä, mihin mitäkin kappaletta tehdessä on enemmän panostettu.

9. Nimeä 3 parasta albumia lempiartistiltasi.

Täh. Kuka niistä nyt pitää kirjaa? Eivätkös kaikki levyt ole sellaisia, että niissä on yksi tai kaksi hyvää hittiä, ja loput ovat sitten lähinnä vain täytettä?

10. Onko mitään bändiä, josta pidit 10 vuotta sitten, mutta josta et pidä nyt?

Eipä oikeastaan. Paremminkin on käynyt niin, että olen ruvennut pitämään bändeistä, joita inhosin nuorena. Luultavasti tämä johtuu siitä, että nykymusiikin yhä huonontuessa vanhat huonot kappaleet kuulostavat suhteellisesti paremmilta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä:


Nykyään suorastaan ilahduttaa, kun tuo pärähtää soimaan.

11. Voitko keskittyä muihin asioihin kuunnellessasi musiikkia?

Riippuu vähän musiikista. Sen pitää olla hyvää, muttei liian hyvää.

12. Listaa 5 parasta musiikkivideota.

En nyt viitsi niin montaa laittaa, että jää tilaa muillekin vastauksille. Laitetaan yksi, johon liittyy hauska tarina. Armeijassa meillä oli patterin alakerrassa luokkahuoneita, joissa oli televisioita ja videotykkejä, joita saatiin katsoa illalla ennen nukkumaanmenoa. Eräänä iltana kuljeskelin siellä aikeenani mennä katsomaan jotain elokuvaa, mutta astuessani yhteen luokkaan, huomasin sen olevan jo varattu. Lähes koko patteri, toistasataa miestä, istui penkeillä täydellisessä hiljaisuudessa tuijottaen tiiviisti seinää, jolle joku oli videotykillä heijastanut tämän videon:


Esiintyjän pukeutumisella saattoi olla tekemistä asian kanssa.

13. Laita soittolistasi shufflelle ja postaa 5 ensimmäistä kappaletta, jotka tulevat.

Tuon teinkin jo vuosi sitten, joten katsokaa siitä.

14. Laulatko suihkussa?

No en. Tai jos laulankin, lauluni on yleensä tämä:



15. Paljonko aikaa kulutat päivittäin musiikin kuunteluun?

Aika vähän nykyään. Töissä kun soi (huonoa) musiikkia taustalla koko ajan, se on vaikuttanut minuun niin, että kyllästyn helposti hyvänkin musiikin kuunteluun.

16. Jos voisit soittaa mitä tahansa instrumenttia, mikä se olisi?

Ehdottomasti haitari. Siinä on kunnon tyyliä. Soittelisin naapureiden iloksi kaiket päivät Säkkijärven polkkaa, Eldankajärven jäätä ja tietenkin tätä:


Vanhemmillani taitaa vielä olla vintillä vaarin vanha haitari kolmattakymmentä vuotta käyttämättömänä. Pitäisi käydä hakemassa. Tosin häätöhän siitä tulisi. No sitten, jos joskus pääsen asumaan omakotitaloon.

17. Jos olisit laulu, mikä laulu olisit?

Tämäpä olikin helppo kysymys.


18. Millainen luulisit maailman olevan ilman musiikkia?

Melko samanlainen. Teinitytöt fanittaisivat jotain muuta. Baareissa ryypättäisiin nopeampaan tahtiin, kun ei aikaa haaskaantuisi tanssimiseen. Television nolojen kykyjenetsintäkilpailujen määrä ei muuttuisi miksikään, koska kyllä siellä jumalauta aiheita keksitään. Kyllähän musiikin puuttuminen jättäisi suuren aukon viihteiden ja tunteidenilmaisun kenttään, mutta uskon, että kirjallisuus eri muodoissaan paikkaisi sen suurimmaksi osaksi nopeasti.

19. Mistä muusikoista pidit 5 vuotta sitten? Entä 10 vuotta sitten?

Turha puhua muusikoista, musiikkilajit saavat riittää. On myös turha puhua 5 vuotta sitten olleista asioista, koska sehän oli aivan äsken. 10 vuotta sitten pidin tietysti samanlaisesta musiikista kuin nykyäänkin, mutta kuuntelin enemmän räppiä. Siis sitä oikeaa, enkä sitä, mitä nykyään väitetään räpiksi. Amerikasta, eikä minkään valkolaisen naamasta. Esim.:


Joo, tuo kestää melkein 15 minuuttia. Siinä loppuu Cheekiltä äkkiä strepsilsit kesken, jos samaa yrittää.

No niin, eipä tässä muuta. Laitetaanpa vielä loppuun jotain, jonka minun olisi pitänyt tietää jo lapsuudesta asti, mutta jonka löysin vasta äsken tätä postausta tehdessäni: