maanantai 21. elokuuta 2017

Asiantuntijan näkemys tippikulttuurista

Blogistikollegani Professori kirjoitti jokin aika sitten siitä, kuinka Pohjois-Eurooppaan ja Suomeenkin on pikkuhiljaa leviämässä kulttuuri, jossa on normaalia ja odotettua antaa asiakaspalvelijalle vähän ylimääräistä henkilökohtaista palkkiota palvelun varsinaisen hinnan lisäksi. Siis ns. tippiä eli juomarahaa.

Professorin kirjoitus oli oikein hyvä, mutta asiahan ei varsinaisesti kosketa häntä muuten kuin asiakkaan näkökulmasta, koska tipit eivät ole merkittävä tulonlähde hänen ammattikunnalleen, ainakaan Egyptin ulkopuolella. Itse taas työskentelen ympäristössä, jossa kollegat esim. USA:ssa, Etelä-Euroopassa ja monissa muissa kehitysmaissa elävät pääosin tai jopa kokonaan asiakkaiden avokätisyyden varassa, joten ajattelin itsekin sanoa asiasta jotain.

Ensin nyt tietysti se periaatteellinen näkökulma, että on työnantajan homma maksaa sellaista palkkaa, ettei työntekijän tarvitse enää asiakkailta pummia armopaloja elääkseen.


Mutta Pekka, onhan se kohteliasta ja ystävällistä, ja muutenkin hyvistä suorituksista on asianmukaista palkita.

Joo, onhan ylimääräistä rahaa aina mukava saada, eikä kyseisistä hommista muutenkaan makseta niin paljoa, ettei sille käyttöä löytyisi. En tällä kirjoituksella haluakaan kieltää tippien antamista kokonaan, vaan toiveeni on, että touhu pysyisi sen verran harvinaisena ja pienimuotoisena, ettei tippaamisesta tulisi mikään yleinen ja odotettu käytäntö.

Jos touhusta tulee vakiokäytäntö, silloinhan se ei enää ole hyvän suorituksen palkitsemista, vaan suojelurahaa huonoilta suorituksilta. Jos tarjoilijat muistavat, että joku asiakas ei täytä tippivelvollisuuksiaan, he saattavat todeta, että on turha haaskata energiaa hänen passaamiseensa, kun parempiakin asiakkaita on.

Se kyllä vähän ihmetyttää, että asia koskee vain joitain tiettyjä ammattikuntia. Jos vaikka ruokaa ostetaan ravintolasta, on normaalia jättää tippiä tarjoilijalle, mutta jos ostaa ruokaa Lidlistä, kuinka moni alkaa laskeskella kuitin yhteissummasta kymmentä prosenttia kassaneidille lahjoitettavaksi?

Mutta Pekka, itsekin olen palvelualalla ja olisihan se melkoista juhlaa, kun rahaa virtaisi palkan lisäksi asiakkailtakin.

Uudet työntekijät usein ajattelevat noin, ja heitä saa aina olla vähän toppuuttelemassa. Tämähän johtaisi helposti siihen, että työnantajat toteaisivat, että turhahan noille on palkkaa maksaa, kun saavat ne rahaa asiakkailtakin.

Palvelualoilla päivät eivät ole tasaista puurtamista, vaan on kiireisiä päiviä ja aivan kuolleita päiviä. Eipä monia huvittaisi olla töissä päivinä ja kellonaikoina, jotka tiedetään hiljaisiksi jo etukäteen, jos siitä ei käytännössä maksettaisi. Voi olla, että kiireisten päivien tippisaalis kompensoisi asiaa, jos työajat olisivat säännölliset.

Tällaiset työt eivät kuitenkaan yleensä ole mitään "maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään"-hommaa, vaan on aamua ja iltaa sekä arkea ja viikonloppua sekaisin vähän miten sattuu. Hiljaisina päivinä ketään ei kiinnostaisi olla töissä, kun taas kiireisten päivien vuoroista tapeltaisiin ja niiden saaminen olisi kiinni lähinnä tuurista ja pomolle lirkuttelusta. Sen lisäksi, että tippipalkkaan siirtyminen ei todennäköisesti juuri parantaisi kokonaispalkan tasoa, kuukausitulojen suuruus heilahtelisi huomattavan paljon enemmän.

Mutta Pekka, jos tippipalkkaan siirtyminen alentaisi firmojen työvoimakustannuksia, siitä olisi kuitenkin asiakkaille se hyvä puoli, että hintoja voitaisiin laskea.


Mutta Pekka, suomalaiset asiakaspalvelijat ovat töykeitä mulkkuja. Jos oma työsuoritus näkyisi välittömästi ja konkreettisesti palkkion suuruudessa, se saattaisi patistaa heitä asiakasystävällisempään suuntaan.

Pakko ihmetellä, missä paikoissa tuollaisia kokemuksia saaneet asiakkaat käyvät. Itse en ainakaan koskaan ole Suomessa törmännyt sellaisiin Euroopassa tyypillisiin ilmiöihin kuten "tämä varmaan tuli tähän pöytään, en nyt ehdi katsoa kun TV:stä tulee jalkapalloa", "kyllä ravunpyrstöissä kuuluu olla peräsuolet tallella, näin me ollaan tämä aina tehty" tai "ne parlez pas français? Enculé".

Mutta joo, ihmispsykologia ei toimi noin, vaan säännönmukaisesti huonoja tippejä saava tyyppi ei todennäköisesti tulkitse olevansa itse töykeä mulkku. Ennemminkin hän mieltää asiakkaiden olevan pihejä mulkkuja, mikä ei ainakaan paranna palvelun tasoa. Tässä tilanteessa kaikkien kannalta olisi parempi saada asia pomon tietoon eikä vain esittää hienovaraisia epäsuoria vihjauksia tyypille itselleen.

Oikeaoppinen toimintatapa huonon asiakaspalvelijan kohdatessa ei olekaan ruveta nysväämään minkään prosenttilaskurin kanssa, vaan ottaa tyypin nimilapusta nimi muistiin ja lähettää palautetta firman kotisivuilta löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Nykypäivänä yksikään firma ei ohjeista työntekijöitään siihen malliin, että viekää asiakkaiden rahat ja toivottakaa ne sitten tervemenneiksi helvettiin, vaan pomo on varmasti hyvin kiitollinen, jos hänelle käräytetään firman mainetta pilaavia huonoja työntekijöitä.

(Huomautan kuitenkin, ettei tässä kannata odottaa, että tyyppi saisi siltä seisomalta kenkää. Toisaalta siksi, ettei Suomessa yleensäkään ole tapana jaella mitään Diili-tyyppisiä "you're fired"-pikavoittoja, ja toisaalta siksi, että... no, diplomaattisesti sanottuna asiakkaiden valitukset eivät yleensä ole ihan niin täysijärkisiä kuin asiakkaat itse ehkä luulevat.)

Vastaavasti jos asiakaspalvelija on poikkeuksellisen hyvä, oikea tapa on taas lähettää firmalle asiasta palautetta. Vaikka hän ei varmasti pahastu tipistäkään, ylennykset, palkankorotukset ja työsuhteen jatkumisen varmuus merkitsevät kuitenkin pitkällä tähtäimellä enemmän.

Sitten se omasta subjektiivisesta mielestäni tärkein juttu. Asiakkuussuhde on kaksisuuntainen, ja asiakkaatkin saattavat olla töykeitä mulkkuja. Jokaisella firmalla ja yksittäisillä työntekijöilläkin on oikeus valita asiakkaansa ja heittää pihalle sellaiset asiakkaat, jotka käyvät liikaa mielenterveyden päälle. Tämän takia ei saa päästää muodostumaan tilannetta, jossa työntekijän on palkkansa takia käytännön pakko sietää perseilijöitä.


Monet alalla työskentelemättömät vastaavat tuohon, että alaa voi vaihtaa, jos ei miellytä, ja teoriassahan he ovat ihan oikeassa. Käytännössä taas tuosta ei seuraa, että alalle valikoituu porukkaa, joka sietää perseilyä, vaan sellaista porukkaa, joka ei muita töitä saa. Siihen kun yhdistetään se, että tuon periaatteen myötä työntekijän keskimääräiseksi työuran pituudeksi jää puoli vuotta, jokainen varmaan osaa arvioida, miten se vaikuttaisi työn laatuun.

Ei kai tässä sitten muuta. Älkää yrittäkö tehdä tipin jättämisestä normaalia. Se on kuin housuihin kuseminen pakkasella. Lämmittää hetken aikaa, mutta pidemmän päälle se ei ole kenellekään hyväksi.

maanantai 7. elokuuta 2017

Pekka lukee lehteä 22: Seikkailuja sääntöviidakossa

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää monet odottavat vanhemmat saattavat kuvitella, ettei se nyt niin vaikeaa voi olla. Suurin osa ajasta istuskellaan lapsen kanssa hymyillen kuin perhepotretissa, ja kun lapselta pääsee pissa, hän ilmoittaa asiasta sivistyneesti parahtaen, jolloin voidaan mennä vaihtamaan vaippa. Vaihdon aikana vauva makaa liikkumatta, iloisesti jokellellen ja leikkisästi jahdaten äidin hiussuortuvia haparoivilla kätösillään. Vaihdon jälkeen palataan istuskelemaan ja hymyilemään täydellisen harmonian vallitessa perheen ja koko maailman välillä.

Todellisuudessahan vastasyntynyt lapsi ei vielä ymmärrä, mistä vaipanvaihdossa on kyse, ja se suhtautuu kaikkiin ymmärryksen yli käyviin asioihin hysteerisellä pakokauhulla. Ääni ja vartalon liikkeet ovat asianmukaisia. Koska tuore vanhempikaan ei ole vielä saanut asiasta paljoa harjoitusta, vaipanvaihto saattaa osoittautua työlääksi.

Onneksi neuvolantäti osaa hommansa ja tietää, miten asiaa voi helpottaa. Vauva kuulemma tykkää katsella lämpimiä värejä ja iloisia kasvoja. Tietenkään vauvan hahmotuskyky ja ilmeidentulkintakyky eivät ole huippuunsa kehittyneet, jolloin yksinkertainen punakeltainen hymiö toimii paremmin kuin mikään vanhempien tuskainen virnistely.

Tämän kerrottuaan neuvolantäti kuiskutti, että "Oikeastaan en saisi antaa tätä teille, mutta..." ja livautti meille vaipanvaihtopisteen seinälle ripustettavaksi tällaisen:


Alkukuukausina tämä oli aivan korvaamaton. Se oikeasti toimi: vauva tuijotti sitä huutamatta ja potkimatta riittävän kauan, että vaipat saatiin vaihdettua. Jos minä saisin päättää, näitä tulisi vakiona nivaskallinen äitiyspakkauksen mukana.

Nyt varmaan ihmettelette, että miksiköhän neuvolantäti sanoi, ettei näitä saisi antaa. No, se johtuu tuosta Bona-logosta. Jos jossain on tuotemerkki, se on silloin mainos, eivätkä julkiset tahot, kuten neuvolat, saa mainostaa minkään ulkopuolisen firman tuotteita. Onneksi vielä talvella osattiin noudattaa sitä meilläkin töissä hyväksi havaittua prinsiippiä, että typeriä sääntöjä ei tarvitse noudattaa.

Eipähän noudateta enää, ainakaan pääkaupunkiseudulla:

1. IL: Helsingin tyly päätös: Vauvat jäävät ilman neuvoloiden hymynaama-julistetta.
- Linjaus on ollut jo vuosia, mutta on tullut vähän yllätyksenä, että neuvoloissa sitä on jaettu, koska terveydenhoitajat ja vauvat pitävät siitä, neuvola- ja perhetyön päällikkö, ylihoitaja Tarja Viitamäki korostaa.
 Ohhoh, ai että työntekijät osaavat käyttää järkeään? Kuinkahan siinä noin on päässyt käymään?
Helsinki on ryhtynyt jakamaan omaa hymynaama-versiota neuvoloissaan.
No jotain tolkkua sentään, ja käyhän se noinkin. Olihan minulla armeijassakin yksi kaveri, joka osasi kiivetä puuhun perse edellä. Mutta entäs Espoossa?
Mainontakieltoa sovelletaan tiukasti Espoossakin. Nestlén juliste joutui pannaan Espoossa jo neljä vuotta sitten.
- Viimeksi tänä vuonna olemme muistuttaneet terveydenhoitajia, että kyseistä julistetta ei saa pitää edes neuvoloiden seinillä, Espoon keskuksen neuvolatoiminnan osastonhoitaja Pia Seivo toteaa.
Seivon tietojen mukaan Vantaa noudattaa samaa linjaa. Espoo ei aio painattaa omia julisteita.
Seivo lisää vielä, että:
Vanhempien kasvot ovat parhaat hymynaamat vauvoille.

Entäs muualla sitten?
Muissa suurissa kaupungeissa perinteikkäällä hymynaamalla on edelleen vahva asema, paljastaa Iltalehden kysely. Tampere, Turku ja Oulu jakavat julistetta entiseen tapaan.
- Perheet kyselevät sitä, emmekä ole nähneet estettä sen jakamiselle. Me emme näe sitä mainontana ja aiomme jakaa sitä toistaiseksi, Turun neuvolapalveluiden kehittämisestä vastaava terveydenhoitaja Minna Kulma linjaa.
Jahas, tämä olikin siis vain Kehä III -spesifi ongelma. En tiedä, onko artikkelin loppukaneetti toimittajan vai Nestlén itsensä muotoilema...
Yhtiö ei halua ottaa kantaa, ammutaanko pääkaupunkiseudulla tykillä kärpästä.
...mutta huvittavan osuva se on silti. Jatketaan. Vauvanhoitotuotteiden saatavuuden kontrollointi on uusi juttu, mutta alkoholituotteiden kanssa sellainen on tutumpaa. Esimerkiksi se, minne kaikkialle saa tai ei saa hortoilla kaljatuoppi kourassa, on vaikeasti hahmotettavaa salatiedettä ihan selvinkin päin. Monelle on varmasti vaikkapa yleisötapahtumista tuttu tilanne, että järjestyksenvalvoja tulee huomauttamaan, että "et saa istua tälle penkille kaljan kanssa, koska se ei enää ole anniskelualuetta, mutta voit istua vaikka tuohon parin metrin päässä olevalle penkille."

No joo, vähentäähän se henkilökunnan työtaakkaa, kun tyhjien tuoppien perässä ei tarvitse kierrellä ympäri koko puistoa, joten en minä sitä oikein osaa vastustaakaan. Mutta entäs, kun ulkoilmafestarilainsäädäntö kohtaa Kallion kapeat kadut?

2. HS: Kolmen askeleen matkaa helsinkiläisterassille ei saa kävellä olut kädessä – juomat asetellaan ”anniskelujuomien siirtopisteelle”, josta tarjoilija kantaa ne pöytään

Kuten tuli todettua, juomien kanssa ei sovi haahuilla mihin tahansa, vaan ne tulee nauttia tarkasti määritellyllä anniskelualueella. Ei siinä mitään. Mutta entäs jos anniskelualueen läpi kulkee kaistale, joka ei ole anniskelualuetta? Kai juomansa saa kuljettaa kaistaleen poikki mahd. nop. toiselle puolelle? No ei. Vaikka lupaisi, ettei hörpi matkalla? No ei.


Pitää muistaa pyytää juoman kanssa tarjotin ja jättää se sitten ovenpieleen, että tarjoilija voi tuoda sen, kunhan muilta kiireiltään ehtii. Tarjoilijahan lähtökohtaisesti ei itse juo kanniskelemiaan juomia, joten hän saa kulkea niiden kanssa missä huvittaa.
Suomalainen kyllä ymmärtää tiukan alkoholilain aiheuttamat ongelmat, Mäenpää arvioi. Ulkomaisten asiakkaiden reaktiota Mäenpää sitä vastoin hieman pelkää: ymmärtävätkö he jalkakäytäväkiellon?
Onkin jännä juttu, kuinka hyvin suomalaiset ovat sopeutuneet tällaiseen. Itsekin olen usein huomannut ulkomailla baareissa kyseleväni henkilökunnalta aivan älyttömiä, kuten "saanko mennä tämän kanssa tuonne?" tai "saako täällä syödä omia eväitä?" ja sitten ne ihmettelevät, että ay caramba, el gringo loco.

Nyt näyttäisi siltä, että Suomessa keksittäisiin poikkeuksellisen älyttömiä sääntöjä, joita suomalaiset sitten noudattaisivat poikkeuksellisen kuuliaisesti, mutta tarkemmin ajatellen asia ei olekaan ihan niin. Kun miettii globaalia mittakaavaa, ei suomalainen kieltointo loppujen lopuksi olekaan paljon mitään. Verrataan vaikka Kiinaan, jossa valtio uskoo voivansa kieltää vaikka ilmansaasteet:

3. IL: Kiina kielsi meteorologeiltaan savusumusta varoittamisen

Kiinan suurkaupungeissa savusumu on niin paha ongelma, että paikalliset meteorologit varoittelevat siitä ilmeisesti samanlaiseen tapaan kuin suomalaiset kollegansa keväisin siitepölystä. Valtio on kuitenkin sitä mieltä, ettei ihan jokaisesta pöllähdyksestä kannata hysteriaa lietsoa, ja niinpä moinen onkin nyt kielletty, ja savusumusta tiedottaa jatkossa asialle omistautunut valtion virasto.
Kiinan ilmatieteen laitoksen edustaja kertoi kiinalaissivustolle, että ilmoituksen syynä on meteorologien ja ympäristöviranomaisten erimielisyys siitä, milloin ilmoittaa savusumusta. Vastaisuudessa savusumusta ilmoittaa vain yksi valtion virasto, jonka tiedon luotettavuutta on kritisoitu laajalti.
Ongelma siis ratkeaa, kun siitä varoittaminen kielletään.

Ehkäpä kiinalaiset onnistuvatkin kieltämään savusumun, ovat ne sen verran hardcorea porukkaa. Jos ette usko, katsokaa niiden elokuvia. Itse tilasin DVD:llä sellaisen kuin Story of Ricky - ensimmäisen hongkongilaisen elokuvan, joka sai K18-luokituksen väkivallan takia - ja yllätyin iloisesti.


Lopuksi huomaamme, että maailman mittakaavassa suomalaisten sokea tottelevaisuuskaan ei ole kovin äärimmäistä. Otetaan vaikka tilanne, jossa jenkkien vitsikkäät tullivirkailijat käskevät nuorta huumekuriiria ottamaan kunnon huikat pullosta, jossa nulikka väittää olevan vain omenamehua, vaikka sekä hän että virkailijat hyvin tietävät siellä olevan ihan jotain muuta:

4. IL: Teini kuoli juotuaan nestemäistä metamfetamiinia tullivirkailijoiden edessä

Heti on tietysti haistettu markkinarako ja ruvettu kyselemään korvauksia:
Perhe on nostanut tapauksesta oikeusjutun. He myöntävät pojan rikkoneen lakia.
- On totta, että Cruz teki jotain lain vastaista. Häntä ei osoitettu aseilla tai uhattu fyysisesti, mutta sosiaalinen tilanne oli sellainen, että poika pakotettiin juomaan pullosta, kertoo perheen asianajaja Eugene Iredale.
Asiasta on otettu yhteyttä myös Kalifornian kongressiedustajaan Zoe Lofgreniin.
- Huumeiden salakuljetus on laitonta, mutta tämä teinipoika ei olisi ansainnut kuolemantuomiota, sanoi Lofgren lausunnossaan.
Jaa että sosiaalinen tilanne. En muista kuulleeni, että Suomessa sentään kukaan olisi tappanut itseään viranomaisten kehotuksesta, tai jos niin onkin käynyt, en muista huipputason poliitikkojen kutsuneen tapausta kuolemantuomioksi. Ainakaan sellaisia nootteja ei ole tullut sellaisten valtioiden edustajilta, joissa käytetään ihan oikeaakin kuolemantuomiota.

Siitä voidaan tietysti väitellä, tarvitseeko huumemuuleja välttämättä olla tappamatta, mutta minäkin olen samaa mieltä, ettei tämä kaveri ansainnut kuolla tällä tavalla. Vaatii nimittäin kunnioitettavaa pokerinaamaa ryypätä raakaa piriä ja todeta kylmän viileästi, että omena*köh*mehuahan se vaan.

Tulee mieleen se jonkin Uuno Turhapuro -elokuvan kohtaus, jossa Härski-Hartikainen ja Sörsselssön istuvat baarissa juomassa viinaa omasta pullosta, ja paikalle saapuu tarjoilija, joka ei usko pullossa olevan viinaa, vaan luulee heidän vain härnäävän häntä vesipullolla. Pojat lyövät tarjoilijan kanssa asiasta vetoa. Tarjoilija maistaa pullosta ja huomaa heti tehneensä virheen, mutta päättää silti selvitä tilanteesta voittajana. Hän huitaisee pullon ykkösellä kurkkuun, toteaa: "mitäs minä sanoin, vettähän siinä vain oli" ja hoipertelee voittorahojen kanssa pois.

Joo, kyllä näin kova kaveri olisi ansainnut kuolla tyylikkäämmin esim. pidätystä vastustaessaan tai jossain jengisodassa, kuten luultavasti muutaman vuoden sisällä olisi käynytkin.

Iltalehdellä muuten taitaa olla vanhaa tietoa. Kuulemma asia ei edennyt oikeuteen asti, vaan valtio sopi asian vanhempien kanssa maksamalla miljoona dollaria korvausta. Anteeksipyyntöä ei silti saatu, joten vielä on syytä olla närkästyneitä.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Siedätyshoitoa ja muuta homoilua

Aijjumalauta että voikin ihmistä ottaa päähän. Olo on kuin sillä oravalla, jonka käpy jäätyi.

Kävi sillä tavalla, että töissä joku nilkki oli juonut kahvia minun mukistani. Ei se nyt sinänsä mitään haittaisi, mutta lisäksi hän oli jättänyt mukin puoliksi juotuna tiskialtaaseen imemään kylmää kahvia pinnoitteensa huokosiin yön yli. Jouduin hinkkaamaan sen kolme kertaa tiskiaineella, ennen kuin sain kunnolla puhtaaksi.

Tästä hermostuneena päätin teettää itselleni mukin, jossa on oma nimeni ja kuvani, ettei enää jää kenellekään epäselväksi, kenen mukista on kyse. Ifolorin nettisivuilta saa näppärästi tilattua, eikä ole edes kallis. Koska postimaksu olisi ollut melkein yhtä kallis kuin itse muki, piti sitten ottaa saman tien kaksi. Tällaisia niistä tuli:


Eräs kollega kommentoi, että kenen tahansa muun tekemänä tuo olisi ollut outoa, mutta minulta tällaista on jo totuttu odottamaan.

Pienestäpä minäkin mieleni pahoitan. Mutta asiaan. Kuten olen joskus puhunutkin, mielestäni Muhammed-pilakuvat ovat hieno juttu.

Mehän tiedämme, että islamilaisessa kulttuurissa kasvaneilla on silloin tällöin taipumusta väkivaltaiseen mellakointiin syistä, jotka eivät suomalaisille ole aina ihan itsestään selviä. Suomalaiselle kulttuurillehan väkivaltainen mellakointi yhtään mistään syystä on täysin vierasta, ja sitten jos perusteeksi vielä ilmoitetaan epämääräinen tuherrus jostain puolitoista tuhatta vuotta sitten eläneestä tyypistä, suomalaisten aivojen logiikkakeskus menee täydelliseen syntax erroriin.

Tyypillinen suomalainen myös ajattelee, että minä en sekaannu teidän asioihinne, kunhan tekään ette sekaannu minun asioihini. Niinpä hän on sitä mieltä, että kehitysmaissa paikalliset saavat käyttäytyä kuten haluavat, mutta jos sieltä tullaan tänne sivistysmaihin, on käytöksenkin muututtava sivistysmaihin sopivaksi.

Suomessa on vuosikymmenien ajan totuttu kaikenmoiseen jumalanpilkkaan. Milloin tehdään taidetta upottamalla krusifiksejä virtsaan, milloin tehdään mediatempauksia perustamalla Raamatut pornolehtiin -vaihtopisteitä. Se ei kiinnosta ketään. Vanhoillisimmat uskovaiset saattavat hiljaa paheksua, mutta sekään ei kiinnosta ketään. Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmiset eivät provosoidu ylimalkaisista mauttomuuksista, eivätkä ala tappelemaan mistään niin henkilökohtaisesta ja tieteellisen tarkastelun ulkopuolella olevasta kuin uskonto.

Jos maahan saapuu porukkaa, joka aloittaa apinakapinan pyhien arvojensa loukkaamisesta, mikä on silloin sivistyneen yhteiskunnan reaktio asiaan? Olettaen siis, että kyseisen porukan lähettäminen kotiinsa ei ole vaihtoehto. No tietysti se, että mainittuja arvoja ruvetaan tietoisesti loukkaamaan oikein urakalla. Kyse ei ole siitä, että haluttaisiin olla ilkeitä ja pahoittaa toisten mieliä, vaan tavoite on, että jos joka päivä joutuu samasta asiasta hermostumaan, ehkä nahka ajan mittaan kovettuu, eikä lopulta enää kiinnosta. Silloin kaikki voittavat.

Minäkin piirsin pilakuvan:


Muhammediksi tuon voisi tunnistaa parrasta ja epämääräisen itämaisen oloisesta päähineestä. Tosin tuo kuvaus pätee noin miljardiin muuhunkin nykyään elävään tai aiemmin eläneeseen ihmiseen, joten varmoja hahmon muhammediudesta ei voida olla. Voi tuo olla Jeesuskin orjantappurakruunu päässään. Sovitaan, että se on panteistinen yleispilakuva.

Miksiköhän minä otin tämän puheeksi nyt? Miten tämä muka on ajankohtainen puheenaihe? No, nythän oli seksuaalivähemmistöjen juhlaviikko, joka huipentui kymmenien tuhanten ihmisten Pride-kulkueeseen Helsingin läpi.

Normaali ihminenhän ei halua kuulla tuntemattomien sivullisten seksijutuista, olivat suuntautumiset mitä hyvänsä, ja niinpä useimpien suhtautuminen prideihin on, että olkoot ihan niin homoja kuin huvittaa, mutta pakkoko sitä on kaikkien naamaan hieroa. Itsekin olin aiemmin sellaista mieltä.

Sitten tajusin, että homopridet ja Muhammed-pilakuvat ovat ihan sama asia. Molemmissa on kyse siedätyshoidosta. Kun herkästi närkästyville aina silloin tällöin näytetään oikein kunnolla keskisormea, muina päivinä voidaan elää rauhassa ilman jatkuvaa pelkoa närkästyjien närkästymisestä jostain aivan mitättömästä.

(No onhan tuossa se aste-ero, että muslimeilta odotetaan vain samaa kuin kristityiltäkin, kun taas prideissä näkee välillä sellaista meininkiä, jota ei katsottaisi hyvällä edes heteroilta, mutta periaate on sama.)

Joidenkin mielestä tässä on riski, että estoton julkihomoilu aiheuttaa vastareaktion, jolloin homoja suvaitsevat ihmiset alkavatkin vastustaa heitä jatkuvaan hypetykseen kyllästyneinä. Itse en usko, että sellainen ilmiö olisi ainakaan kovin merkittävä.Vaikka pridet saavatkin monissa aikaan tietoisen kyllästymisreaktion, tiedostamattaan he silti alkavat pitää normimeininkinä asioita, jotka ilman pridejä eivät tulisi kysymykseenkään.

Kuinka moni esimerkiksi on jaksanut hermostua ja pitää meteliä siitä, että ruokakaupoissa myydään kahvipaketteja homopornolla kuvitettuna? Ja minäkin saan rauhassa juoda mukistani työkavereiden reagoidessa vain tyyliin "hyvä läppä", eikä niinkään "haluatko turpaan?"

Aihe vaatii kuvitukseen kiintiöhomoja.

Hauska yksityiskohta muuten, että Helsinki Priden kotisivu on luettavissa suomen, englannin ja ruotsin lisäksi venäjäksi ja arabiaksi. Ollaankohan siellä sitä mieltä, että venäläiset ja arabit ovat prideilyn otollisinta kohdeyleisöä? Vaiko sitä, että venäläiset ja arabit ovat kaikkein kipeimmin valistuksen tarpeessa?

Mitäs muuta? Vaikka kannatankin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja nykyään näköjään suhtaudun pride-kulkueisiinkin sallivasti, valtionuskonnoista en tykkää. Tiedättekös mistä tunnistaa valtionuskonnon?

Vaikkapa siitä, että valtakunnan merkittävin sanomalehti ihmettelee, miksi poliittisen eliitin top 3:a ei kiinnosta ottaa osaa palvontamenoihin menemällä prideihin mukaan marssimaan, siitäkin huolimatta, että kyseisestä kolmikosta kukaan ei ole aiemmin tullut tunnetuksi homoagendan aktiivisesta edistämisestä omassa poliittisessa toiminnassaan tai muutenkaan osoittanut mitään henkilökohtaista tai ammatillista mielenkiintoa asiaa kohtaan.

Toisaalta luulen, että jos kyseiset herrat kulkueeseen menisivät, sama lehti ihmettelisi yhtä suureen ääneen, että mitä nuo kaksinaamaiset nilkit luulevat tekevänsä muka marssimassa homojen puolesta, vaikka politiikassa eivät tee elettäkään toteuttaakseen niitä uudistuksia, joita prideissä vaaditaan.

On se hankalaa.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Puheenjohtajia ja vihreää logiikkaa

En olekaan vähään aikaan ottanut kirjoittaakseni lukijapyyntöjä. Katsotaanpa vaikka hakusanoja, joilla Bloggerin hallintapaneelin mukaan tänne on tultu viimeisen viikon aikana:

isomulkku
tissit

Äh, antaa olla. Onneksi sisko kävi kylässä ja esitti toiveen, että kirjoittaisin jotain Jussi Halla-ahon valinnasta Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Noh, kirjoitetaan sitten siitä, mutta ei mennä siihen ihan vielä. Tämä aihehan on aika tylsä, koska koko juttu meni oikeastaan ainoalla mahdollisella tavalla. Valituksi tuli ehdoton ennakkosuosikki; muut puolueet ilmoittivat saman tien, että me ei leikitä Jussin kaa; ja Soinikin totesi saaneensa jo Persuista irti kaiken saatavissa olevan henkilökohtaisen hyödyn ja että on aika jatkaa matkaa. Yllättävää oli lähinnä vain se, että Soini sai suostuteltua mukaansa niinkin paljon jopa Halla-ahon lähipiiriläisiä.

Mielenkiintoisempi aihe on, että eiväthän Persut olleet ainoa puolue, joka puheenjohtajaansa vaihtoi, vaan sama kävi myös Vihreissä. Siellä valituksi tuli Touko Aalto huolimatta siitä, että monet vihreät olivat etukäteen ilmoittaneet pettämättömällä vihreällä logiikalla, että koska sukupuolella ei saa olla merkitystä puheenjohtajan valinnassa, pitäisi äänestää nimenomaan naista sen varmistamiseksi, että valituksi tulee nainen naiseudestaan huolimatta.

Touko on oikein hyvä valinta Vihreille. En tietenkään tarkoita sitä absoluuttisesti tarkasteltuna - olin artikkelin testin mukaan vain 18,5 %:sesti hänen kanssaan asioista samaa mieltä - vaan Vihreiden omalla mittapuulla, ja parasta Toukossa onkin, että hän ei ole Emma Kari. Emman muistamme siitä, kun hän talvella kävi karkoituspäätöstä vastustavien turvapaikanhakijoiden leirissä ja kertoi löytävänsä sieltä naisia ja lapsia, vaikka kameraan ei sattunutkaan tallentumaan muita kuin karvaisia äijänköriläitä.

Reiluuden nimissä on toki todettava, että Emmalle irvailu tästä aiheesta on ollut vähän liian ankaraa. Tuohan on ihan ymmärrettävä virhe, joka olisi voinut tapahtua kenelle tahansa. Meinaan vain, että jos tyyppien toimintametodi on "me ei aleta, ellei vaatimuksiimme suostuta", en minäkään välttämättä heti tunnistaisi heitä aikuisiksi miehiksi.

Mutta joo, Halla-ahokin kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten vihreistä, että he ovat joko tyhmiä tai epärehellisiä. Heidän mielipiteensä ovat toisistaan irrallisina ihan hyväksyttäviä, mutta yhdistettyinä ne muodostavat niin ristiriitaisia ja epäloogisia kokonaisuuksia, ettei heitä kerta kaikkiaan voi ottaa vakavasti. Hän antoi pari esimerkkiä, jotka jätän toistamatta tässä, ja huomasin, että onhan niitä vuosien varrella tullut lisääkin.


Esimerkiksi se, että Emma Kari ja ex-pj Ville Niinistö ovat aktiivisesti olleet vastustamassa Rautatientorin mielenosoittajien karkoitusta. On sinänsä ihan hyväksyttävä mielipide, että turvapaikan myöntämisen kriteerit ovat liian tiukat, ja ymmärrän jopa senkin, jos jonkun mielestä turvapaikka pitäisi antaa automaattisesti jokaiselle sitä pyytävälle. Ei siinä mitään.

Kriteerit nyt kuitenkin ovat mitä ovat, ja Rautatientorin mielenosoittajat ovat järjestään porukkaa, joiden tapaus on käsitelty useaan otteeseen eri tasoilla ja hylsy on napsahtanut joka ikinen kerta. Valtio on siis vakaasti sitä mieltä, että kyseiset tyypit eivät turvapaikkaa tarvitse, ja ainoa todiste tarpeesta on hakijoiden oma sana. Jos siis heille myönnettäisiin turvapaikka, käytännössä sitä ei voitaisi enää evätä keltään muultakaan, koska totta kai jokainen turvapaikanhakija ilmoittaa tarvitsevansa turvapaikan, ja hakijan oma sana jouduttaisiin katsomaan painavammaksi todisteeksi kuin mikään viranomaisten tutkimus.

Emma ja Ville ovat siis loogisesti sitä mieltä, että ainuttakaan turvapaikanhakijaa ei saa palauttaa. He kuitenkin vastustavat vain karkoituksia, eivätkä kallista, raskasta ja aikaavievää hakuprosessia. Toisin sanoen he ovat sitä mieltä, että on hyvä idea istuttaa hakijoita puolitoista vuotta tyhjän pantteina vastaanottokeskuksissa ja maksaa siitä riemusta miljarditolkulla rahaa, joka muuten tulisi käytettyä kaikenlaiseen humpuukiin, kuten vaikka koulutukseen tai terveydenhuoltoon.

He ovat myös sitä mieltä, että hakemuksiin saa antaa kielteisiä päätöksiä, joista saa sitten tehdä valituksia, joihin niihinkin saa antaa kielteisiä päätöksiä. Ainoa asia, mitä he vastustavat, on kielteisten päätösten toimeenpano.

Eikö olisi sekä turvapaikanhakijoiden että veronmaksajien kannalta järkevämpää vastustaa koko turvapaikanhakuprosessia ja vaatia, että turvapaikka annetaan automaattisesti kaikille, jos kerran lopputulos olisi joka tapauksessa sama?

Loogisesti orientoitunut tarkkailija saattaisi kehittää salaliittoteorian, jonka mukaan vihreät itsekin ymmärtävät, ettei Suomen talous kestäisi sitä tulijavirtaa, jonka heidän ajamansa politiikka aiheuttaisi, ja siksi he räksyttävätkin vain räksyttämisen ilosta siinä uskossa ja toivossa, ettei heitä kuitenkaan oteta vakavasti.

Itse en usko tuohon. Minulle on tullut Vihreistä kuva puolueena, jossa aina joku saa jonkin hyvänkuuloisen idean, ja kaikki muut innostuvat heti, että "joo, tuota me ruvetaan ajamaan!", eikä kukaan pysähdy hetkeksikään miettimään, miten uudet ideat sopivat yhteen toistensa, Vihreiden aiempien linjausten, tai yhtään minkään muunkaan kanssa.


Asiaan. Halla-ahostahan minun piti kirjoittaa, eikä vain jäädä haukkumaan Vihreitä. Eipä tässä juuri ole mitään, mitä ei olisi jo muualla sanottu moneen kertaan. Soini käytti Perussuomalaisia hyväkseen edetäkseen urallaan, eikä siksi riskeerannut ministerikelpoisuuttaan ajamalla niitä asioita, joiden takia Persuja ylipäätään äänestettiin. Asian kääntöpuolena Persujen kannatus romahti, koska meillä oli jo riittävästi isohkoja konsensuspuolueita, eikä neljännelle samanlaiselle enää riittänyt kysyntää eikä markkinaosuutta.

Koska puoluekentän ideologian kulmakivenä ei ollut Soinin henkilökohtaisen uran edistäminen, kenttä äänesti valtaan miehen, jolta tohtii odottaa muutakin. Asia tuskin tuli yllätyksenä kenellekään, edes Soinille. No, Hesarin toimittajille ehkä.

Toimittajathan ovat viime aikoina ruvenneet jopa pitämään Soinista ja hänen hovistaan. Toimittajathan eivät halua, että Persut muuttuisivat sopuisammaksi ja sävyisämmäksi yhteistyö- ja vastuunkantopuolueeksi, vaan että se kuihtuisi ja katoaisi kokonaan pois häiritsemästä hyvää systeemiä. Viime aikoina Soini on tässä tavoitteessa parhaansa mukaan auttanut. Halla-ahon valinnan myötä heille tuli mieleen, ettei niin taida käydäkään, ja vanha "pimeyden aikakausi"-retoriikka palasi journalismiin.

Erinomaisen esimerkin saamme tästä artikkelista, joka pisti silmääni heti jo kauniin otsikkokukkasensa ansiosta: Halla-aho pakotti Sipilän ja Orpon heittämään perussuomalaiset hallituksesta – Halla-aholle sopivat kaikki hallituskumppaneiden vaatimukset.

On se vaan liukas ryökäle. Että kehtaakin suostua kaikkiin vaatimuksiin. Ihan kiusallaan sen teki, että hänet olisi pakko heittää ulos koulukiusaustyylisesti, eikä millään asiaperusteella. Ja olisihan se nyt pitänyt itsekin tajuta, ettei järkiperäisellä maahanmuuttokriittisyydellä ole mitään sijaa nykyeurooppalaisessa päätöksenteossa, ja vetäytyä ihan itse vähintään oppositioon tai mieluumin kokonaan pois politiikasta, julkisuudesta ja kaikesta interaktiosta muiden ihmisten kanssa.
Kyse on nimenomaan heittämisestä, sillä perussuomalaiset pakottivat hallituskumppanit siihen. Itse he eivät suostuneet lähtemään.
Halla-aho teki kaikkensa, että perussuomalaiset saisivat marttyyrin viitan.
Ja sitten vielä vaati, että hallitusohjelmaa noudatettaisiin, jolloin kävi ikävästi ilmi, ettei esim. Soinin kanssa sovittuja maahanmuuttolinjauksia ollut ollut tarkoituskaan toteuttaa, vaan ne oltiin vain nimellisesti kirjoitettu ylös ihan vaan persuäänestäjien hiljentämiseksi.
”Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole.”


Että sellaista. Mitenkäs tästä eteenpäin? Soinin tukijoukot ovat perustamassa uutta puoluetta. Uuden "Sininen tulevaisuus"-puolueen pääteesit ovat:

1. Aurinkokuningas Soinin totteleminen,
2. Aurinkokuningas Soinin poliittisen uran edistäminen,
3. Demokraattisen prosessin määrittäminen "vallankaappaukseksi",
4. Perussuomalaisille tärkeisiin teemoihin suhtautuminen "nollatoleranssilla",
5. Hallituksessa istuinten lämmittäminen Keskustan ja Kokoomuksen armosta ja ehdoilla.

Tämä kun yhdistetään siihen, että vaaleissa he voivat vokotella äänestäjiä käytännössä pelkästään Perussuomalaisten vanhasta äänestäjäkunnasta, en ennusta puolueelle kovinkaan pitkää tai loistokasta tulevaisuutta. Vastaavasti Persuista saattaa tämän myötä tulla taas ihan varteenotettava vaihtoehto.

Ainakin minulle Halla-aho sopii, koska tämän artikkelin testin mukaan olen hänen kanssaan asioista 83,3 %:sesti samaa mieltä. Kun nyt puolueidensa johdossa ovat Jussi Halla-aho ja Touko Aalto, olen heidän kanssaan yhteensä jopa 101,8 %:sesti samaa mieltä, ainakin näin vihreällä matematiikalla. Ei ollenkaan paha.

Lopuksi toivotan lukijoilleni hyvää ja turvallista juhannusta. Sen kunniaksi laitan soimaan perinteistä juhannusmusiikkia:


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kaikenvärisestä roskaväestä

Tehän tiedätte, mitä roskaväki on. Ihmisiä, jotka elävät pääsääntöisesti sosiaalituilla jo monennessa sukupolvessa ja ilmoittavat koulutustaustakseen elämän koulun. He ovat jatkuvasti pienessä kaljapörinässä, ratkovat ongelmiaan mielellään väkivallalla ja viihdyttävät itseään ilkivallalla ja muulla pikkurötöstelyllä. Lapsia he tekevät enemmän kuin viitsivät kasvattaa, koska avaruudellinen hahmotuskyky ei riitä sen oivaltamiseen, miten kondomi laitetaan päälle, ja lapsilleen he antavat nimiä, joiden kirjoitusasu poikkeaa normaalista.

He eivät tietenkään itse pidä itseään roskaväkenä, vaan tuntevat ylpeyttä viiteryhmästään, koska aika kova jätkä pitää olla, että pystyy istuskelemaan veronmaksajien kustantamassa yksiössä jossain Vantaan lähiössä, josta ei edes pääse suoraan junalla Helsinkiin, vaan pitää ensin mennä linja-autolla naapurikaupunginosaan junapysäkille. Joku espoolainen ei kestäisi päivääkään, niin. Ja koska he tuntevat ylpeyttä viiteryhmästä, jossa ei paljoa ylpeiltävää ole, he myös tuntevat vihaa ja katkeruutta muita ryhmiä kohtaan, joita he syyttävät ongelmistaan.

Tehän tiedätte, mitä valkoinen roskaväki on. Se on sama kuin edellämainittu, kunhan vain kiinnitetään huomio heidän ihonväriinsä. Suomen kontekstissahan tuossa ei ole mitään järkeä, kun käytännössä kaikki muutkin ovat valkoisia, mutta koska kaikki amerikkalainen tapaa olla muotia, ollaan tämäkin termi lainattu sellaisenaan Amerikasta miettimättä sen kummemmin mitään niin arkipäiväisiä kuin järkevyys. Suomessa kyseistä termiä on viljellyt kuuluvimmin Jari Tervo, mutta alkaa se vähitellen vakiintua normaaliin kielenkäyttöön muuallakin ja varsinkin antifasistisissa ja muuten vaan rasismia vastustavissa piireissä.


Tietysti antifasistit haluavat kiinnittää huomiota roskaväen valkoisuuteen osoittaakseen, etteivät valkoisetkaan mitään varsinaisia nietzscheläisiä übermenschejä ole, mutta eiväthän he tätäkään asiaa ole loppuun asti miettineet. Meinaan vain, että "valkoinen roskaväki" on itse asiassa rasistisin termi, jonka tiedän. Enkä nyt tarkoita, että tässä etuoikeutettu valkoinen sortaja rutisee, kun kerrankin joutuu itse maistamaan omaa lääkettään, vaan termi on rasistinen nimenomaan muita kuin valkoisia kohtaan.

Katsotaanpas tuota roskaväen määritelmää uudestaan. Huomaamme, että roskaväki käyttäytyy kuten rasistiset stereotypiat väittävät etnisten vähemmistöjen käyttäytyvän. Lisäksi voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että kaikenvärisistä löytyy sekä roskaväkeä että asiallista porukkaa. Siitä huolimatta en ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan esim. "mustasta roskaväestä", vaan ainoastaan valkoiset voidaan erikseen määritellä roskaväeksi.

Blogistikollegani Yrjöperskeleen mukaan toinen blogistikollegani Jaska Brown on joskus esittänyt tällaisen erittäin tarkan huomautuksen:
Jos jokin termi tarvitsee lisämääreen, kyseessä on poikkeus. Ei ole olemassa esimerkiksi ”kiduskalaa”, koska kaikilla kaloilla oletusarvoisesti on kidukset. Sen sijaan on olemassa ”keuhkokala”, koska kala jolla on keuhkot, on poikkeus ja poikkeavaa ominaisuutta on korostettava.

Mitä voidaan siis päätellä siitä, että meillä on olemassa sanat ”oikeistopopulisti” ja ”vasemmistointellektuelli”, mutta ei sanoja ”oikeistointellektuelli” ja ”vasemmistopopulisti”?
(En löytänyt alkuperäistä postausta, vaikka kävin Jaskan koko blogin kirjoitukset läpi. Ehkä se on jossain kommenteissa.)

Mitäs tuosta ylläolevasta seuraa nyt puheenaolevassa kontekstissa? Kaksi asiaa:

1. Jos on olemassa erikseen roskaväkeä ja valkoista roskaväkeä, perusoletus on, että roskaväki on yleensä muunväristä kuin valkoista.

2. Jos on olemassa erikseen valkoisia ja valkoista roskaväkeä, perusoletus on, että valkoiset eivät yleensä ole roskaväkeä. Jos tällainen jaottelu on katsottu tarpeelliseksi tehdä valkoisten kohdalla, mutta kuitenkaan ei olla eritelty muunvärisiä ja muunväristä roskaväkeä, tästä loogisesti seuraa oletus, että muunväriset ovat roskaväkeä, kunnes toisin mainitaan.


Väännetään vielä rautalangasta: Jos puhut "valkoisesta roskaväestä", annat samalla ymmärtää, että muunväriset ovat roskaväkeä lähtökohtaisesti. Samalla myönnät aiemmin mainitut rasistiset stereotypiat tosiksi toteamalla, että valkoisilta voi vaatia jotain, mitä muunvärisiltä ei ole kohtuullista odottaa.

Ei ehkä ihan se tavoiteltu tavoite. Jos välttämättä haluaa yhdistää rasisminvastaisuuden ja joidenkin ihmisryhmien parjaamisen, kannattaisi puhua ihan vain roskaväestä.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Espanjalaisissa häissä

No niin tosiaan, piipahdin pikaisesti Espanjassa. Serkkutyttö meni sikäläisen pojan kanssa naimisiin, joten menimme Sevillaan lähes koko suvun voimin juhlimaan.

On se jännä maa. Sevilla varsinkin on jännä kaupunki. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissahan on se keskiaikainen ns. vanha kaupunki, joka ei yleensä ole halkaisijaltaan kuin ehkä kilometrin kokoinen. Sevillassa kuitenkin on (muistaakseni) Euroopan suurin sellainen, mikä on turistienkin hyvä ottaa huomioon.

Yleensä olen hyvä suunnistamaan vieraissa paikoissa. Muistan senkin, kun 19-vuotiaana nulikkana muutin Helsinkiin, ja päätin huvikseni käydä tutustumassa Akateemisen Kirjakaupan tarjontaan. Menin linja-autolla Kamppiin ja lähdin kävelemään. Siinä vaiheessa tajusin, että olin ensimmäistä kertaa Helsingin keskustassa, minkä lisäksi minulla ei ollut aavistustakaan, missä ko. kauppa sijaitsee. Totesin, että tärkeintä on vain, ettei minua epäillä turistiksi, joten lähdin vain päättäväisin askelin sattumanvaraiseen suuntaan. Lopputulos oli, että löysin kohteeseeni pitkin reittiä, joka myöhemmässä tarkastelussa paljastui lyhimmäksi mahdolliseksi.

Olen tuosta joskus tainnut kertoakin. Mutta joo, Sevilla ei kuitenkaan ole kuten muut kaupungit. Kadut ovat jotenkin oudosti kaarevia, eivätkä ne ole järkevissä kulmissa toisiinsa nähden. Virallinen selitys on, että näin saadaan katutaso pysymään koko päivän ajan varjossa ja siten viileänä, mutta siitä seuraa myös, että suuntavaisto ei toimi mitenkään. Vasta reissun loppupuolella aloin hahmottaa edes suurin piirtein, missä mikäkin on.


Ravintolakulttuuria on pakko kehua. Näillä on sellainen keksintö kuin "tapas", joka tarkoittaa lähinnä välipalaa. Ravintoloissa useimpia ruokalajeja saa kolmessa koossa: tapas, puolikas annos ja kokonainen annos. Tapaksen voi nauttia välipalaksi, tai jos on kunnon nälkä, voi ottaa vaikka kolme eri tapasta. Puolikas annos on yhden ihmisen ateria, ja kokonaisesta riittää syötävää useammalle. Yleinen käytäntö on, että seurue tilaa ison läjän erilaisia tapaksia ja sitten napsivat niitä toistensa lautasilta.

Kun on ravintolassa ulkomailla, täytyy tilata jotain, jonka sisällöstä ei ole pienintäkään aavistusta. Kauan siinä meni, mutta sain lopulta seurueeni taivuteltua suostumaan, että tilataan "iberialaisen kyyneleitä". Tyynnyttelin heidän huoliaan muistuttamalla, että ei ravintola ottaisi listalleen mitään syömäkelvotonta, ja jos ottaisikin, ainakin se olisi paljon kalliimpaa. Lopputulos oli sitten tällainen lautanen:


Ilmeisesti friteerattua sikaa. Oikein hyvää. Muutkin olivat tyytyväisiä. Muita herkkuja:

Sianposkea ja sieniä tapaskoossa.

Sianlihaa viskikastikkeessa, puolikas annos.

Kinder-kakku.

Joo, Allah ei paljoa akbar Espanjassa, vaan sikaa syödään hyvillä mielin. Sevillan alue on myös viimeisiä paikkoja, joissa harrastetaan kunnon vanhan ajan härkätaisteluita. Erään ravintolan seinällä oli hieno kokoelma taisteluissa kuolleiden härkien päitä:


Tutkin sitten, paljonko tuollainen maksaisi, jos toisin sellaisen olohuoneen seinää koristamaan. Ruokapöydän yllä on tyhjä kohta, jota varten emäntä hankki taulun kehykset heti muuton jälkeen, mutta joka on vielä neljän vuoden jälkeenkin täyttämättä ja ripustamatta. Hinnat pyörivät tonnin molemmilla puolilla, halvimmillaan saisi jopa alle viidellä sadalla. Tästä kaikesta huolimatta hankintalupaa ei tullut.

Ei naisia voi ymmärtää.

Ei tullut kuitenkaan käytyä härkätaistelussa, koska liput ovat parin sadan euron luokkaa. Jalkapallo-otteluun osa suvusta kyllä meni, kun paikallinen Betis (tjsp) pelasi Atletico Madridia vastaan. Sinnekin liput olivat melkein satasen, joten väliin jäi.

Sitten juomakulttuurista. Väitetään, että suomalaiset juovat paljon alkoholia. Paskapuhetta. Suomalaiset juovat lähinnä vain viikonloppuisin, kun taas espanjalaiset kittaavat kaljaa aamusta iltaan. Kahviloissa on näppärää kietaista pikkuinen kalja ohimennen, koska kaljaa myydään kahden desin pulloissa ihan vain sitä varten, että sillä saa sammutettua nopean pikkujanon. Tuossa ilmanalassa pitääkin nesteyttää jatkuvasti.

Kahden desin kalja.

Kaljaa saa kyllä isommissakin astioissa, jos välttämättä haluaa, mutta paikallinen erikoisuus on se, että kaksi pientä kaljapulloa tulee usein yhteensä paljon halvemmaksi kuin yksi iso pullo, vaikka sisältöä olisi saman verran.

Toinen kulttuurishokki tuli eräässä fiinimmässä cocktailbaarissa, kun yritin tilata tuplaviskin. Aikani selitettyäni sain baarimikon hämärästi ymmärtämään, että taidan haluta suuremman annoksen kuin normaalisti, jolloin hän alkoi kaataa lasiin hitaasti ja käski minun sanoa kun riittää. Hinta oli silti sama 6 € kuin normaaliannoksellakin. Itse asiassa kaikki juomat kyseisessä paikassa maksoivat saman 6 €, täysin riippumatta siitä, kuinka paljon viinaa tai muita ainesosia juomaan meni. Ja tuo tosiaan oli hieno ja kalliimmanpuoleinen paikka.

Kävimme sitten viinakaupassakin. Tai ei varsinaisessa viinakaupassa, mutta paikallisen marketin viinaosastolla. Erilaisia viinejä oli parikymmentä hyllymetriä, ja halvin pullo maksoi 1,57 €.

Toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, pakkohan alkoholin on olla halpaa. Eihän paikallisilla muuten olisi varaa ryypätä, kun kaikki rahat ovat jo menneet jalkapallolippuihin.

Peruspolttoainetta myydään puolentoista litran pulloissa, litrahinta kympin tuntumassa.

Ostin sitten tällaisen pullon 34 €:lla, lähinnä koska sen mukana tuli pari kaunista viskilasia:


Minullahan ei ennestään ole ollut viskilaseja, joten olen joutunut käyttämään itse tekemääni lasia:


2000-luvun alussa, kun kokispullot olivat vielä kovaa muovia eivätkä sellaista lötköä kuin nykyään, valmistin viskilasin sahaamalla puolen litran kolapullosta pohjan pois. Oikein hyvin toimii edelleen. Emäntä kovasti haluaisi heittää tuon menemään, kun nyt kerran on ihan oikeitakin laseja, mutta enhän minä sellaiseen suostu. Tuolla on tunnearvoa. Glenmorangie-lasit ovat vieraita varten.

Lopuksi vielä on mainittava paikallinen limuviina, sangrian kaltainen tinto de verano, joka täällä tehdään sekoittamalla kolme osaa viiniä yhteen osaan spriteä. Ihan hyvää.

Tuosta tuplajutusta tuli vielä mieleen paikallisten kielitaito. Ne eivät osaa englantia. Ei kukaan, ei yhtään. Kyllähän se tiedettiin, että mitä isompi ja vanhempi eurooppalainen maa on kyseessä, sitä vähemmän niitä kiinnostaa opetella englantia, mutta yllätti silti näin täydellinen ummikkous jopa sellaisten tyyppien kohdalla, jotka ovat asiakaspalveluammatissa ja varmasti kohtaavat turisteja päivittäin.

Joka maassa on omanlaisensa suhtautuminen vieraskielisiin. Italiassakaan ei osata englantia, mutta siellä parhaan mukaan yritetään, tai haetaan paikalle joku, joka osaa. Ranskassakaan ei osata englantia, ja joskus reaktio saattaa olla töykeä, mutta pääsääntöisesti silti hyväksytään se tosiasia, että ihmiset saattavat joskus matkustella maihin, joiden kieltä eivät osaa.

Espanjalaisten kalloihin taas ei lainkaan mahdu sellainen konsepti, että joku ei muka osaisi espanjaa. Eivät he siitä pahastu tai mitään, mutta eivät vain osaa käsitellä tilannetta. Keskustelu noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:

Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*
Minä: Sorry, I don't speak Spanish. Do you speak English?
Espanjalainen: OK.
Minä: How much does this cost?
Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*

Onneksi sisko oli viikon verran opiskellut espanjaa jostain kännykkäsovelluksesta, joten hän osasi sujuvasti keskustella paikallisten kanssa ja toimia tulkkinamme.

Ei mutta osaavathan nämä monia kieliä. Kun kävin pankkiautomaatilla, se tarjosi jopa kuusi kielivaihtoehtoa. Espanjan ja englannin lisäksi oli myös galego, euskara, katalaani ja oliko vielä valencia. Piti oikein ottaa pari askelta taaksepäin ja tarkistaa pankin julkisivusta, että olihan kyseessä varmasti Banco de España, eikä Banco de Star Trek ñörda.

Sevillassa on muuten maailman suurin goottilaistyylinen katedraali. Tekstin ensimmäinen kuva on otettu sen kellotornista. Tornin huipulle ei mene portaita, vaan kierreramppi, koska aikoinaan munkit eivät jaksaneet kiivetä omin jaloin aina tasatunnein kelloja soittamaan, vaan ratsastivat sinne hevosella.

Näkymä sisältä. On siellä kävijöillä kasvunvaraa.

Keskiajalla katedraaleissa käytettiin pekkaniskoja lähemmäs Jumalaa pääsemiseen.
Eräänä päivänä, kun olimme lounaalla, kuului jostain kaukaa sellainen jysähdys, että ensin luulin, että ehkä Allah sittenkin vähän akbar, mutta kun ei kuulunut hälytysajoneuvoja eikä yleistä paniikkia, jatkoin syömistä. Hetkeä myöhemmin jysähti uudestaan, nyt vähän lähempänä. Ja uudestaan. Vähän ajan kuluttua katu ja viereinen tori täyttyi ihmisistä, jotka pällistelivät tällaista hitaasti etenevää viritelmää:


Varmaan neitsyt Maria tai jotain. Pauke tuli perässä marssivasta rumpalikomppaniasta. Kuulemma pääsiäisenä Sevillassa on aivan mahdotonta liikkua ulkona, kun useat tuollaiset kulkueet täyttävät kadut ja hurmoshenkiset uskovaiset törmäilevät toisiinsa.

Paikallista jumalanpalvelusta ei harmikseni päästy näkemään. Häissä sitten vähän uskonnollista meininkiä oli. Alttari näytti tältä:


Hieno ulkoilmapaikka, jonka viidakkomaisuutta korosti mukavasti Jurassic Parkin tunnussäveltä soittava jousitrio. Tarjoilijat kantoivat jatkuvasti pientä suolapalaa ja juotavaa, että varsinaisen aterian koittaessa ei viimeistä ruokalajia enää edes jaksanut.


Yhden tarjoilijan toimenkuvaksi oli määrätty pelkästään veistää siivuja kuivatusta kinkusta. Kinkku oli siasta, jota oli ruokittu pelkillä tammenterhoilla, ja sellaiset erikoiskinkut ovatkin niin harvinaisia ja arvokkaita, ettei niitä saa edes ostettua mistään, vaan tuo oltiin saatu lahjaksi jostain.

Ruokaa ja juomaa riitti, niitä kantamaan oli palkattu arviolta kymmeniä tarjoilijoita. Juhlan budjetti olikin kuulemma 30 000 €. Pääsi serkku vähän hienompaan sukuun.

Vielä pari hajahuomiota. Paikallinen liikennekulttuuri on suomalaisen silmään aika kaoottista, joskin on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Taskuparkkeerauksen kanssa paikalliset eivät jaksa nysvätä, vaan toteavat puskurien olevan sitä varten, että niillä voi näppärästi työntää liian lähellä olevan auton vähän kauemmas. Niinpä useimmissa autoissa on enemmän tai vähemmän naarmuja ja lommoja. Sentään suojateitä paikalliset kunnioittavat, eivätkä parkkeeraa niiden päälle. Esimerkiksi tämäkin tyylikäs suoritus:


Luulen, että turistien itsemurhat ovat yleinen ongelma Sevillassa. Ainakin niin päättelin siitä, että joka paikassa kaivonkansista ja liikenteenestäjistä lähtien on tällainen logo:


Hirttosilmukka ja teksti "no do".

Laitetaanpa loppuun pieni arvaustehtävä. Lentokone teki välilaskun Müncheniin. Sanokaapas, mistä tietää olevansa Saksassa?

No kun menee miesten vessaan, ja siellä on seinällä tällainen automaatti:



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Uuden polven lastenlauluja

Olen havainnut erään epäkohdan nykyajassa. Ennen vanhaanhan kun ihmiset eivät muuttaneet muille paikkakunnille, lapsia tehtiin enemmän ja muutenkin suvut olivat suurempia ja tiiviimmin yhdessä, myös pieniä lapsia pörräsi ympärillä koko ajan. Niille laulettiin ja loruiltiin koko ajan, jolloin myös ne, joilla ei henkilökohtaisesti lapsia ollut, altistuivat lauluille,leikeille ja muulle sellaiselle, joita tässä kutsun kokonaisuutena pikkulapsikulttuuriksi. Kun nuoret saivat seurata sitä sivusta aikuisuuteen asti, asia oli hyvässä muistissa sitten, kun he itse saivat jälkikasvua. Samalla vanhat kansanperinteet pysyivät voimissaan.

Nykyään on toisin. Suurin osa kokemuksistani pikkulapsikulttuurista on ajalta, jolloin olin itse pikkulapsi, eikä se siis ole kovin tuoreessa muistissa. Kun asia tuli ajankohtaiseksi, tajusin, etten muistanut mitään tuutu- tai lastenlauluja kuin pätkittäin. Eikä muistanut emäntäkään. Emäntä ratkaisi ongelman kaivelemalla Youtubesta videoilla ryyditettyjä ammattilaulajien esittämiä versioita vanhoista lastenlauluista, mutta yöllä, kun virikkeitä pitäisi vähentää ja kämppää pimentää, tuo ratkaisu ei toimi. Pitäisi osata itse.

Eräs työkaveri kertoi ratkaisseensa ongelman laulamalla vauvalleen hempeällä äänellä Petri Nygårdin sanoituksia. Eihän senikäinen sanoja tajua, joten pääasia on, että ääni on unettava.

Niinpä minäkin sitten rupesin lauleskelemaan sellaisia lauluja, joita osaan. En sentään mitään Nygårdia, vaan yritän valikoida lauluni sen mukaan, että ne kuuluukin laulaa tasaisella ja rauhallisella äänellä, eikä tarvitse mitään suuria kieuntaskaaloja, vaan äänenvoimakkuudeksi riittää, että saa rintakehän mukavasti värisemään.

Ensin tällainen klassikko:


Pidän lauluista, joissa kerrotaan tarinaa, koska sellaisten sanat on suhteellisen helppo muistaa. Liikaa pituuttakaan niillä ei olisi hyvä olla. Niinpä tietysti vähän Johnny Cashia:



Erityisesti mieltäni lämmittävät tarinat, joissa öykkäri saa selkäänsä, ja sellaisissa on Jim Croce kunnostautunut parillakin kappaleella:



Sitten pari sellaista, jotka ovat olleet suosikkejani niin kauan kuin muistan, eli jotka voitaisiinkin luokitella lastenlauluiksi:



Tuo CCR:n kappale toki on käsittääkseni lastenlauluksi tarkoitettukin. Sitten vähän lisää suomalaista:


Noin, onhan tuossa jo lista. Jos ei lapsi tuon aikana nukahda, ei se sitten ole ihan heti nukahtamassakaan, eli uusi yritys parin tunnin päästä. Tuli aika vähäsisältöinen kirjoitus, koska olen muutaman tunnin päästä lähdössä reissuun, ja halusin nyt edes jotain rykäistä teille tänne siksi ajaksi. Laitetaan loppuun vielä pari kappaletta, joiden opettelu, tai paremminkin muistiinpalautus, on minulta vielä kesken:



Kauankohan siitä oikein onkaan, kun viimeksi olen tehnyt musiikkipostauksen? No, ehkä tällä taas pärjää vähän aikaa.