tiistai 4. kesäkuuta 2019

Jos olisin hyvä työssäni

Paikallisessa marketissa käydessäni pisti silmään mainoslappu, jolla viestitetään, että ostosten yhteydessä on mahdollista nostaa käteistä rahaa. Lapussa lukee, että "osta & nosta":


Onhan tuo mahdollisuus ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja se taitaa olla jo aika laajalle levinnyt perusjuttu. Vasta nyt vain tuli mieleeni, että jos perustaisin asekaupan, sen tiskillä voisi sitten lukea, että "osta & kosta".


Hehheh. Hauska juttu. Asiaan. Aseista puheenollen, seikkailin taas Wikipediassa, ja vastaani tuli artikkeli Lahti-Saloranta M/26 -pikakivääristä. Asia ei olisi muuten maininnanarvoinen, mutta huomioni kiinnitti seuraava kappale:
Palvelus- ja varsinkin sotakäytössä M/26 sai epäluotettavan aseen maineen. Aimo Lahden mielestä pääsyynä toimintahäiriöihin oli, ettei aseen tukin sisässä olevaa rekyylijousta puhdistettu paksusta varastorasvasta. Tämän toimenpiteen vaatima aseen purkaminen oli tavallisilta sotilailta nimenomaan kielletty, ja se olisi pitänyt suorittaa asevarikoilla ennen aseitten käyttöön jakamista.
Kuinka monelle muulle on esim. työelämästä tuttu seuraavanlainen keskustelu?

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. Joo... varaston moka, niiden olisi pitänyt korjata.
2. Ei se mitään, voin minäkin--
1. Ehdottomasti ei! Se on varaston poikien ongelma.
2. Miten sitten ajattelit, että suoriudun tehtävästäni toimimattomalla työkalulla?
1. Se on sinun ongelmasi. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit kyllä keinon.

Toinen versio:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. No tässä on toinen.
2. Tämäkään ei toimi.
1. Entäs tämä kolmas?
2. Sekään ei toimi, ja nyt täällä ei enää mahdu liikkumaan, kun kaikki paikat ovat täynnä romua.
1. Mitä ihmettä sinä vielä nillität? Sinulla on jo kolme kappaletta pyytämääsi työkalua. Kyllä niillä luulisi jo pärjäävän.

Lopuksi oma lempparini:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Et saa.
2. Miksi en? Ei se vaatisi edes mitään hankintoja tai investointeja, vaan niitä pitäisi kyllä olla varastolla käyttövalmiina.
1. Ei käy. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit keinon suoriutua tehtävästä ilmankin.

Oli ihan mukavaa lukea se Wikipedia-artikkeli. On hyvä tietää, että tällaiselle touhulle on sentään Suomessa jo pitkät perinteet.

"Laukaus! Laukaus! Herra vänrikki, tämä ei tunnu toimivan!"
"No huuda lujempaa!"

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Putin mun ääntäni syö

Joo, tiedän, että etusivulla näkyvistä seitsemästä uusimmasta kirjoituksesta noin joka toisessa mainitaan Persut, mutta ei voi mitään. On ollut tiivis vaalikevät. Yritetään ottaa kesäkuu vähän epäpoliittisemmin, mutta yksi vielä pitää eurovaalien kunniaksi vääntää.

Vaalihuuman huipentuessa vastuullisimmat mielipidevaikuttajat ovat pitkästä aikaa muistaneet, että "kansallismielinen" on pelkkä koodisana "Venäjä-mieliselle". Euroopan kansallismieliset puolueet kilpailevat siitä, kuinka nopeasti saisivat myytyä Euroopan Venäjälle, ja miksipä eivät kilpailisi, koska Putinin trolliarmeija määrää tässä maailmassa kaikesta, uusien Star Warsien saamista arvosteluista aina USA:n presidentinvaalien tuloksiin.


Kirjoitin aiheesta jo kolme vuotta sitten, mutta aihe pysyy sitkeästi pinnalla. Uusimpana asiaan otti kantaa Hesarin kolumnisti Yrjö Rautio, jolla vanhana kommunistina on asiaankuuluvaa kokemusta itänaapurin etujen ajamisesta.

Mutta tosiaan; ajatus, että ainoa merkittävä puolue, jonka mielestä kansallisvaltio on tehokkain työkalu yhteisten asioiden hoitoon, olisi kaikkein innokkaimmin tyrkyttämässä päätösvaltaa ulkomaisille valloittajille, on niin laatikon ulkopuolelta, että yleensä sellaisen voisi ohittaa olankohautuksella. Koska uskomus kuitenkin nauttii niin laajaa ja sitkeää kannatusta, ei se voi olla pelkkää höperehtimistä. Jokin logiikka siinä on pakko olla taustalla. Itse olen keksinyt kolme mahdollista selitystä.

1. Kulttuuristen ajatusmallien peruste. Kuten Rautio kolumnissaan sanoo:
Esimerkiksi Suomen ”isänmaallinen” äärioikeisto oli ennen sotia ja sotien aikana valmis myymään maansa natsi-Saksalle.
Tosiaan, suomalaisilla on aina ollut mielenkiintoinen hinku pyrkiä vähemmistöksi johonkin suurempaan, tai vähintään jonkin suuremman komennettavaksi. Jo ennen toista maailmansotaa Suomessa tapeltiin verissä päin siitä, pitäisikö Suomen olla Saksan vai Venäjän satelliittivaltio, ja kiista jatkui sotien jälkeenkin kymmeniä vuosia. Radikaaleimmat väläyttelevät toisinaan jopa Ruotsin yhteyteen palaamista. Nyky-Suomessa tämä ajattelu tulee useimmin vastaan siinä, että politiikkaa linjatessa kommentit "mitä ulkomailla ajatellaan meistä?" ja "olemme länsimaiden viimeinen maa asiassa X" nähdään väkevinä argumentteina.

En tiedä, mistä tällainen ajattelu juontaa juurensa, mutta ei nyt mennä siihen. Kun tällaiselle ihmiselle sanoo, että integraatiota EU:n kanssa ei pidä syventää, hän ei vastaa, että "pitäisikö sitä sitten vähentää?" Sellaista kalua ei hänen pakissaan ole. Hän kysyy, että "minkäs kanssa sitten?" Eikä niitä kilpailevia vaihtoehtoja tässä lähialueilla kovin monta ole.

2. Taktinen peruste. Mehän tiedämme, tai ainakin oletamme, että erityisesti Suomen kansallismielisissä piireissä ryssäviha elää edelleen vahvana. Kaikkeen itärajan ja varmuuden vuoksi etelärajankin takaa tulevaan kuuluu suhtautua lähtökohtaisella epäluulolla ja vihamielisyydellä, koska vaikka voissa paistaisi ja silleen.

Silloin kannattaa kokeilla heittää, että "olet itse asiassa Venäjän puolella, koska, öö... no, varmaan tajuat itsekin". Ei sen ole tarkoituskaan olla mikään vakavastiotettava argumentti, johon itsekään uskottaisiin. Tarkoitus on vain säikäyttää kansallismieliset ja saada heidät epäröimään. Ehkä joku niistä jopa muuttaa mielensä ja alkaa vastustaa Persuja Putinin pelossa.

Tai ehkä ei, mutta aina voi yrittää. Ei siinä mitään menetäkään.


3. Vilpitön peruste. Itse luulen, että tämä on näistä kolmesta merkittävin. Kun katsomme jenkkien aiempia vaaleja, huomaamme jännän jutun. Valituiksi on tullut hyvin kiistanalaisia tyyppejä, kuten konservatiivinen presidentti Donald Trump, sekä liberaalit kansanedustajat Ilhan Omar ja Alexandria Ocasio-Cortez. Kaikkien näiden valinta vatutti ja vatuttaa edelleen ankarasti heidän vastustajiaan.

Ero on kuitenkin siinä, että konservatiivit yleisesti ymmärtävät Omarin ja AOC:n valinnan. Kyllähän se tiedettiin, että vihervasemmisto kasvattaa kannatustaan Amerikassakin, eikä asialle oikein voi muuta kuin yrittää itse olla parempi ja vakuuttavampi.

Sen sijaan liberaalien maailma romahti Trumpin valinnasta totaalisesti. Vaikka he kyllä näkivät, että Trump keräsi valtavia hurraavia yleisöjä, he olivat loppuun asti varmoja, että kannatus koostuu muutamista fanaatikoista, eikä se riitä vaalipäivänä mihinkään. Vaalien jälkeen alkoi riehuminen ja vaatimukset, että Trump pitää panna viralta, ennen kuin virka oli ehtinyt alkaakaan, ja erikoisesti vaatimuksia perusteltiin nimenomaan demokratialla.

Konservatiivit sietävät liberaalien ehdokkaiden valintaa, koska he tietävät, että monilla nyt vain on liberaali maailmankuva ja he äänestävät liberaalisti. Liberaalit eivät vastaavaa siedä, koska on nyt vain kerta kaikkiaan ihan mahdotonta, että ihmiset olisivat tarpeeksi hulluja äänestääkseen konservatiiveja valtaan.

Mistä tällainen johtuu? Siitä on mielenkiintoisia tutkimuksia. On havaittu, että konservatiivi pystyy yleensä selittämään liberaalien ajatusmalleja ja teeskentelemään liberaalia uskottavasti; ymmärtää siis, miten ja miksi liberaali on näkemyksiinsä päätynyt, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Liberaali taas ei pysty samaan, vaan pyrkii selittämään konservatismin tyhmyydellä, pahuudella tai muulla mielenvikaisuudella.

Moral foundations -teorian mukaan ihmiset arvioisivat tekojen moraalisuutta kuuden akselin perusteella. Liberaaleille ja konservatiiveille ovat yhteisinä hyvänteko, oikeudenmukaisuus ja yksilönvapaus, mutta konservatiiveilla on näiden lisäksi auktoriteettien kunnioitus, pyhyys ja ryhmäuskollisuus. Liberaaleille niillä on paljon vähemmän merkitystä, jos he ylipäänsä edes tunnustavat niiden olemassaolon, eivätkä he siksi ymmärrä päätöksiä, jotka perustuvat niihin.

Koska liberaali ei ymmärrä eikä hyväksy vahvasti konservatiivisiin moraaliakseleihin perustuvaa kansallismielisyyttä, mutta toisaalta ei halua uskoa, että niin monet ihmiset olisivat niin tyhmiä ja pahoja, että olisivat kansallismielisiä rehellisesti omasta halustaan, tarvitaan jokin ulkopuolinen selittäjä. Siihen sopivat mukavasti Putinin trollit. Eivät ihmiset olekaan tyhmiä ja pahoja luonnostaan, ne on vain maksettu tai aivopesty sellaisiksi. Maailma loksahtaa taas paikoilleen.


Ei siitä sen enempää. Joo, ihan totta, että jos EU:ssa alennutaan kinastelemaan keskenään epäoleellisuuksista ja kieltäydytään puuttumasta oikeisiin ongelmiin, siitä on Venäjälle etua, jos Venäjä joskus päättää lähteä hakemaan elintilaa lännestä. Näistä ongelmista ei kuitenkaan voi Putinia syyttää. Ihan itse EU on kieltäytynyt puuttumasta ongelmiin, joiden ratkaisua EU:lta olisi toivottu. Ihan itse EU murentaa demokratiaa laajentamalla vaikutusvaltaansa kansallisten parlamenttien tonteille. Ja ihan itse eurooppalaiset ovat äänestäneet valtaan poliitikkoja, joiden mielestä tämä on ihan hyvä juttu.

Sitten teille, jotka kannatatte EU:ta ja olette vakavissanne huolissanne Putin-mielisten voimien kasvusta EU:ssa. Lopettakaa se nillitys. On väärä taktiikka vedota siihen, että "joo, EU:ssa on ongelmansa, mutta ei se sentään mikään Venäjä ole", vaikka se ihan totta onkin. Tuollainen asenne on syy, miksi Hillary Clinton hävisi Trumpille, ei mikään Putin-trollailu. Jos kampanjan keskeinen sanoma on "joo, olen minäkin aika paska, mutta en sentään ole Trump", sillä ei vakuuteta ketään, joka ei ole jo valmiiksi vakuuttunut.

Keskittykää mieluumin kehittämään EU:ta niin, että se olisi osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa.

Lopuksi pitää vielä kehua nuorisoa. Nuorisovaalien tuloksissa - en tiedä, mitkä ovat "nuorisovaalit", mutta ilmeisesti joku kysely, johon on vastannut kymmenisentuhatta alaikäistä - toiseksi tuli se tyyppi, jonka äänestysnumero on 69.


Nuorissa on tulevaisuus. Itse äänestän kerhon suosituksen mukaisesti Matti Vireniä numerolla 162.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Lawful evil

Fantasiaroolipelejä pelanneet tietävät, että hahmojen - pelattavien sekä NPC-sivuhahmojen - moraalikäsitys esitetään yksinkertaistettuna yhdeksänruutuisena kenttänä, jolla seurataan kahta akselia: "hyvä" vastaan "paha", sekä "laillisuus" ja sen vastakohtana "kaoottisuus".

Tämä johtuu siitä, että vaikka joku on hyvä ihminen, se ei vielä tarkoita, että hänen mielestään lakeja pitää noudattaa niiden itsensä vuoksi, vaan voi olla, että hänen mielestään moraalittomia ja vääriä lakeja saa hyvällä omallatunnolla rikkoa. Vastaavasti paha ihminen ei automaattisesti ole lainrikkoja, vaan hän saattaa nähdä lait hyvänä työkaluna omien kusipäisten päämääriensä edistämiseen.

Tässä hyvä selvennys Game of Thronesia katsoneille:


Tosielämässä asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Osittain siksi, koska oikeat ihmiset ovat monivivahteisempia, eikä mikään yksinkertainen kenttäruutu määritä heidän jokapäiväistä toimintaansa, ja siksi, koska lähes kaikki oikeat ihmiset yrittävät vain tulla toimeen, jolloin he viettävät suurimman osan ajastaan "true neutral"-ruudussa, piipahtaen vain hetkittäin muissa ruuduissa tilanteen mukaan.

Ennen kaikkea kuitenkin siksi, koska siinä, missä fantasiapelien pahat hahmot tietävät olevansa pahoja ja pitävät pahuuttaan ihan hyvänä juttuna, oikeassa elämässä jokainen on omasta mielestään hyvyyden ja oikeuden puolella, vaikka käytännön teot osoittaisivat jotain ihan muuta.

Silti pahojakin ihmisiä on. Chaotic evil -tyyppisiä kavereita näkyy paljon otsikoissa, mutta heitä on saamaansa mediahuomioon suhteutettuna hyvin vähän, ja heistäkin vain osa on vapaalla jalalla. Neutral evilit ovat itsekeskeisiä mulkkuja, joista voi olla harmia, mutta hekään eivät yleensä erikseen hakeudu tilanteisiin, joissa pääsisivät kyykyttämään viattomia sivullisia ilman selkeää hyötyä. Kaikkein eniten minua inhottavat lawful evil -ihmiset. Hyväksi esimerkiksi lawful evilistä ilmoittautui kirjailija Natasha Tynes:



Eli kun hän näki paikallisjunan työntekijän syövän junassa eväitään, hänen moraalinen impulssinsa oli järkätä työntekijälle potkut, eikä edes suoralla yhteydenotolla työnantajalle, vaan Twitterin kautta, jolloin poispotkittavan työntekijän naama tuli julkiseen tietoon Amerikasta jopa tänne Suomeen asti.

Joo, junissa ei saa syödä. Varsinkin jos univormupukuinen työntekijä syö junassa, se on hyvin noloa mainosta firmalle, ja voisin olettaa, että firman sääntöjen mukaan sellaisesta saa potkut. Pykälien mukaan on siis ihan oikein, että sääntöjä rikkovat työntekijät käräytetään firmalle, että sellaisista voidaan hankkiutua eroon.

Joku muu (itse asiassa miljoonat muut) voisi olla sitä mieltä, että tuollainen rike ei ole niin paha, että siitä ansaitsee potkut ja lisäksi maailmanlaajuisen häpäisykampanjan. Palaute oli niin rajua, että yli kymmenen vuotta Twitterissä vaikuttanut ja itsensä "social media stategistiksi" brändännyt Tynes päätyi poistamaan Twitter-tilinsä.

Asia ei jäänyt tähän, koska Tynesin uhri oli musta nainen, jotka ovat muutenkin korkealla uhrihierarkiassa. Voi olla, että samanlaista kohua ei olisi syntynyt, jos kyseessä olisi ollut valkoinen mies, mutta ei minua edes kiinnosta. Kohun seurauksena hänen kirjansa kustantaja irtisanoi sopimuksen ja kirjan painaminen lopetettiin. Se tuskin edes vaikutti enää kovasti myyntituloihin, kun katsoo, millaisia arvosteluja hänen kirjansa on saanut kohun jälkimainingeissa:
Would you still go ahead and buy a book if you know it was written by a bigot who went out of her way to get an African American lady fired for eating on her way to work? I asked myself this question, then decided I'd rather give my money to someone more deserving.
Ei mennyt social media -strategia ihan putkeen. Ja mitä Tynes olisi parhaassakaan tapauksessa hyötynyt ilmiannostaan? Pahaa hyvää mieltä siitä, että pääsi kusemaan rankasti toisen muroihin ihan vaan koska voi.


Seuraava tapaus tulee Suomesta. Lawful evilin ja chaotic goodin ongelma on, että ne menevät ihmisiltä helposti sekaisin. Kun ihminen kokee olevansa epätavallinen maailmassa, joka syrjii epätavallisia, hän helposti uskoo taistelevansa hyvän puolesta järjestelmää vastaan, vaikka käytännössä hänen toimintansa on pelkkää kiukuttelua viattomia sivullisia kohtaan järjestelmän sallimien rajojen puitteissa.

Esimerkiksi vegaaniravinto on siitä hankala, että se vaatii vaivannäköä. Sekasyöjä voi lappaa turpaansa mitä tahansa, kun taas vegaanin pitää erikseen valikoida tuotteita, joissa ei ole eläinperäisiä osia. Tästä saattaa joillekin tulla tunne, että lihanormatiivinen yhteiskunta syrjii vegaaneja. Tämä ymmärrettävästi suututtaa, ja kun suuttumus pysyy yllä ja vahvistuu arjessa päivä päivältä enemmän, se tekee ihmisestä kyllästyneen ja kärttyisän, eikä hän enää jaksa kohdata sortajia ja niiden kätyreitä sivistyneesti.

Sortajien kätyreitä, kuten vaikka ravintoloiden tarjoilijoita. Kun ihminen menee ravintolaan, hän ihan oikeutetusti odottaa saavansa hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Asiakashan on aina oikeassa ja silleen. Kaikki ravintolat eivät ole erikseen erikoistuneita vegaaniravintoloita, mutta toki jos asiakas vegaaniruokaa haluaa, häntä ei yleensä ohjata v-alkuisin saatesanoin suoraan takapihalle voikukkia järsimään, vaan vegaaniruokaa pyritään järjestämään hänelle parhaan mukaan. Helsingin vihreälle kaupunginvaltuutetulle, Kaisa Hernbergille se ei riitä:


Artikkelista:
Ravintola Baskeri & Basson päivitykseen jättämän kommentin mukaan ei pidä paikkaansa, että tarjoilija olisi sanonut seurueelle, etteivät vegaanit olisi tervetulleita ravintolaan.
– Tämä oli suhteellisen kärjistetty tulkinta eilen käydystä keskustelusta, minkä varmasti pystyt itsekin myöntämään, ravintola toteaa kommentissaan.
– Itse emme kuitenkaan luokittele Baskeri & Basso Bistroa vegaaniravintolaksi. Sen tarjoilijamme totesi sinullekin ihan rehellisesti eilen ja sanoi myös, että tämän viestin voi kaikin mokomin viedä eteenpäin.
Ravintola: Emme luokittele itseämme vegaaniravintolaksi.
Hernberg: Haluatte siis vegaanien pysyvän poissa ravintolastanne?

(Toki tässä on vain ravintolan sana Hernbergin sanaa vastaan, mutta itsekin melkoisen todellisuusrajoitteista asiakaspalautetta kuulleena uskon lähtökohtaisesti ravintolaa.)

Mutta joo, asiakkaalla on oikeus vaatia rahoilleen vastinetta ja kertoa asiasta sosiaaliselle piirilleen, jos ei ole tyytyväinen, vaikka se sosiaalinen piiri olisi koko Suomi. Ei siinä mitään. Tarkemmin artikkelia lukemalla saamme kuitenkin tietää, että tarjoilija on saatu itkemään, eli reagointi ja kielenkäyttö ovat olleet paljon ankarammat kuin artikkeli antaa ymmärtää.

Onneksi Hernberg sentään ymmärsi kohun myötä, että ketutuksen purkaminen satunnaisiin työntekijöihin ei ole asiallista, ja pyysi anteeksi:
– On ollut tosi ikävä jälkeenpäin kuulla, että tarjoilija oli purskahtanut itkuun tapahtumien seurauksena. Selvästikin esitystapani oli tarpeettoman kärjekäs ja olen siitä pahoillani. Asiakaspalvelijoiden tylyttäminen ei ole fiksun ihmisen käytöstä, Hernberg kirjoitti.
– Tilanne on ikävä kaikille osapuolille. Omalta osaltani pyydän anteeksi, että huonoa palvelua saatuani käyttäydyin itsekin epäasiallisesti.
Tämä riittäisi minulle, eikä minulla olisi enempää syytä hermoilla Hernbergille, mutta syy, miksi otin tapauksen tähän kirjoitukseen, on tuo viimeinen lause. Vika ei Hernbergin mielestä ollut hänen omassa käytöksessään, vaan se oli vain ylimitoitettu reaktio koettuun vääryyteen. Hän ei hahmota, että tapaus on täysin sama, kuin jos minä menisin vegaaniravintolaan tilaamaan pihviä ja järjestäisin kohtauksen, jos nenäni eteen tuotu annos ei täyttäisi tasokkaan pihviravintolan standardeja.

Aika vähän on sellaisia ravintoloita, joista voi odottaa saavansa millaista ruokaa tahansa. Ravintoloilla on tyylinsä ja teemansa, joiden mukaan ruokalistat on suunniteltu. Listan ulkopuoleltakin voi tilata, mutta silloin on ymmärrettävä, että saatetaan astua kokin mukavuusalueen ulkopuolelle, eikä lopputulos välttämättä ole sama kuin ravintolassa, jonka kokit vääntävät kyseisenlaisia annoksia joka päivä aamusta iltaan.

Jos Hernbergin oikuttelulle ei naureta päin naamaa, vaan päinvastoin pyritään loppuun asti miellyttämään, ja jos hän edelleen pitää toimintaansa periaatteen tasolla oikeana, vaikka tuskin sallisi vastaavaa minulle, se ei osoita, että hänen valitsemansa viiteryhmä on syrjitty. Päinvastoin, perseilyn pitäminen periaatteessa oikeutettuna ja hyväksyttävänä silloinkin, kun sen myöntää olevan ylimitoitettua ja vääriin tahoihin kohdistettua, pudottaa hänet lawful evil -kategoriaan.


En nyt jaksa kaivella aiheesta enempää esimerkkejä. Olen harvinaisen ärhäkässä flunssassa, joten aion kuluttaa suurimman osan viikonlopusta luurit korvilla Call of Dutya pelaten. Lopuksi vielä kiitos Hernbergille ravintolasuosituksesta. En ollut aiemmin kuullut Baskeri & Basso -ravintolasta, mutta kotisivujensa perusteella se näyttää hyvin viihtyisältä paikalta. Pitää joskus käydä.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Havaintoja lapsimessuilta

Mainosbannerit ovat hauskoja. Ne yhdistelevät selaajan henkilötietoja esim. Facebookista ja hiljattaisista Google-hauista niin, että niissä markkinoidaan aina sitä, minkä voisi olettaa selaajaa kiinnostavan. Jos vaikka olen käynyt Fitnesstukun sivuilla tilaamassa proteiinijauhetta, voi olla varma, että seuraavan viikon ajan joka puolella netissä mainokset tyrkyttävät minulle kaikkia mahdollisia ravintolisiä. Jos ei pitkään aikaan googleta mitään erityistä, mainokset gravitoituvat pikkuhiljaa yleisteemoihin, jotka Porstuan riippumattoman tutkijaryhmän havaintojen mukaan ovat 30+v. naiselle vaippoja ja muita lastentarvikkeita, ja samanikäiselle miehelle kehitysmaalaisia postimyyntimorsiamia.

Ihmettelin, että olinkohan ohittanut jonkin ikärajapyykin, vai olinko vain googletellut taas jotain epämääräistä, kun yhtäkkiä minulle ruvettiin mainostamaan "kypsiä kaunottaria":


Sitten muistin, että edellisen tekstini kuvitukseen olin etsinyt ihmisoikeuksiaan perääviä ISIS-morsiamia. En kyllä tiedä, miksi minulle tarjotaan kypsiä morsiamia, koska olinhan etsinyt nimenomaan raakoja morsiamia, kuten tällaisia:


Toisaalta kyllähän aika moni alkaa jo olla kypsä tuollaiseen touhuun, mikä näkyy mm. siinä, että Perussuomalaiset nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi siitä huolimatta, että sen kannatus käväisi välillä jossain RKP:n ja Vasemmistoliiton välissä ja kaikki ministerikokemusta saaneet korkean profiilin jäsenet päättivät jo pari vuotta sitten porukalla, että politiikka on jo ihan tylsää, mennään vain pois.

Heh, Sininen tulevaisuus. Nythän on niin, että Kokoomuksen vahvuus on loistava julkisuuskuva: vaikka äänestäjät eivät olisikaan samaa mieltä Kokoomuksen toteuttaman käytännön politiikan kanssa, he äänestävät sitä silti, koska kokoomuslaisia pidetään nuorekkaina, kauniina ja menestyvinä, ja ihmiset haluavat samaistua sellaiseen. Perussuomalaiset taas ajavat politiikkaa, jonka kanssa moni äänestäjä on samaa mieltä, mutta koska Persut on saatu profiloitua kaljanhuuruisiksi junteiksi, puoluetta äänestävät vain ne, jotka ovat valmiita hyväksymään huonon imagon hintana mieleisestään politiikasta.

Tässä tilanteessa Sinisten tavoitteena oli olla puolue, jossa yhdistyisi Kokoomuksen imago ja Persujen poliitiikka, mutta koska Siniset eivät tietenkään pystyneet olemaan kokoomuksempi kuin Kokoomus ja persumpi kuin Persut, todellisuudessa heidän markkinaraokseen jäi se äänestäjäsegmentti, joka kannattaa Kokoomuksen käytännön politiikkaa, mutta joka haluaa samaistua Persujen imagoon. Tuskin kovin monia yllättää, että sillä äänimäärällä ei eduskuntaan ollut asiaa.

Sori. Ei enempää politiikkaa. Kuten sanottua, se on jo ihan tylsää. Asiaan. Yksi Helsingin hyvistä puolista on Pasilan messukeskus. Vaikka tällaisen introvertin mettäpöyröön v-käyrä lähtee heti eksponentiaaliseen nousuun suuressa väkijoukossa vietetyn ajan funktiona, messuilla on kivaa, koska siellä tulee aina vastaan asioita, joiden olemassaolosta ei ole ennen tiennytkään. Kävin pitkästä aikaa messuilla pari viikkoa sitten. En tällä kertaa kirja-, vaan lapsimessuilla. Perhe meni edeltä jo aamulla, mutta koska olin päässyt töistä kotiin vasta aamuviideltä, seurasin äijäporukalla vasta iltapäivällä. Lapsiosasto jäi tietysti siinä seurassa vähemmälle huomiolle, mutta kyllä siellä katseltavaa silti riitti.


Tuollaisia ostoksia tarttui mukaan. Katsotaanpas:

- Säilöttyä kilohailia, 9 purkkia 20 €:lla. Monenmoista kalaruokaa olen syönyt, mutta en kilohailia. Oikein hyvää leivän päällä.

- Savustettua hirvimakkaraa. Vielä parempaa leivän päällä. Sen kanssa vain kävi huonosti: niistä lähti niin vahva koko kämppään leviävä savunhaju, että emäntä vaati niitä säilytettäväksi ilmatiiviisti. Homeeseenhan ne menivät, ennen kuin ehdin syödä puoliakaan.

- Metrilakua, kaikkien messujen vakiotuliaista.

- Kuvaan jäi ottamatta mukaan puolalaisten veljesten myymä englantilainen toffee. Viiden sentin levyisiä kuutioita monta eri makua. Olivat hyviä, mutta tuli niille hintaakin; kymmenisen palaa maksoi melkein pari kymppiä.

- Dynamite warrior, thaimaalainen toimintaelokuva. Takakannessa sitä kuvaillaan näin:
Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Thaimaan maaseudulle, missä kostonhimoinen Zieng taistelee jokaista vastaantulijaa vastaan toivoen, että tämä olisi hänen etsimänsä murhaaja. Murskaavat iskut ja räjähteet hallitseva mies kiitää vailla pelkoa taistelusta toiseen.
Ei tuollainen voi olla huono edes teoriassa. Lisäksi tällä on sivistävä funktio, koska en ole aiemmin saanut tilaisuutta tutustua thaimaalaiseen elokuvataiteeseen.

- Men In Black -animaatiosarja. Kaikki tuntevat ne Will Smithin tähdittämät elokuvat, mutta harvempi tietää, että niiden pohjalta tehtiin 90-luvulla piirrossarjakin. Tässä on sen seitsemän ensimmäistä jaksoa. Kun ei maksanut kuin kaksi euroa, ostin katsoakseni, onko se vielä niin räävittömän hauska kuin silloin teininä katsoessani.

- Tietokirjallisuutta: Stefan Forss: Tali-Ihantala 1944, elokuva ja historia.

- Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918, pääkaupunki ja sota.

- Jarkko Kemppi: Isänmaan puolesta, jääkäriliikkeen ja jääkärien historia.

Kirjojen nimet kertovatkin sisällöstä kaiken oleellisen. Ei sillä, että olisin niin fanaattinen lahtari, että lukisin tällaisia kirjoja pääasialliseksi viihteekseni, mutta minulla on työn alla eräs aihepiiriin liittyvä akateeminen projekti, joka vaatii laajaa taustaperehtymistä. Kirjojen myyjää täytyy kyllä kehua. Aina, kun vilkaisinkaan jotain kirjaa myyntipöydällä, alkoi myyntipuhe: "Tuon saat vitosella. Tuossa on lapussa 15 €, mutta saat kympillä. Tuosta pitää saada kymppi, kun se on viimeinen kappale." Ja mukaan asiantunteva selostus kunkin kirjan sisällöstä. Tykkäsin, ja hän sai myytyä minulle tuollaisen läjän, vaikka tarkoitus oli ostaa korkeintaan yksi. Hintaakin tuli alle puolet siitä, mitä noista olisi pitänyt maksaa missä tahansa nettikaupassa.

- Lopuksi seurapeli, Cards Against Humanity. Tämä on ollut kauan hankintalistalla, mutta sitä on vaikea löytää Suomesta. Peli toimii niin, että jokaiselle jaetaan muutama valkoinen vastauskortti. Vedetään esiin musta kysymyskortti, ja jokainen pelaaja antaa omista korteistaan kysymykseen parhaiten sopivan vastauksen. Jokainen on vuorollaan tuomari, joka valitsee parhaan vastauksen, ja sen antaja saa pisteen.


Sellaista. Parasta messuilla ei kuitenkaan ole tavaran ostaminen, vaan ihmisten ja asioiden havainnointi. Tuli puheeksi, että on aika alhainen temppu, kuinka myyntityössä käytetään asiakaspalvelijoina kauniita nuoria naisia. Sellainen ihminen on luonnostaan tehokkain mahdollinen suostuttelija ainakin miesasiakkaille, minkä lisäksi joku saattaa innostua tuhlaamaan ihan vain osoittaakseen, että on millä mällätä eikä meidän suvussa ole ollut muutenkaan tapana nuukailla, reh reh.

Tämä ei päde vain messu- ja torimyyjiin, vaan kaupan alaan kokonaisuutena. Myös apteekkeihin, mitä olen aina ihmetellyt. Apteekin kassalla kun kommunikointi viehättävän asiakaspalvelijan kanssa on yleensä muotoa "tässä tämä peräpukamavoiteeni ja jalkasienilääkkeeni, ja... joo, minäpä tästä jatkan matkaa vähin äänin". Harva ajattelee siinä vaiheessa, että "otanpa tuosta vielä tuota extravahvaa kaljuuntumisenestolääkettä, ihan vain koska se on kallista ja muutenkin hiustenlähtö johtuu testosteronista, joten se jos mikä on varma alfakarjun merkki ja naisten mieleen".

(Aiemmin mainittu kirjakauppias oli vanha mies, eli ei liity tähän ilmiöön.)

Messuilla oli maatalouspuoli, jossa oli esittelyssä alpakoita ja ties mitä muita karjaeläimiä. Isossa aitauksessa esiteltiin lammaspaimenkoiraa, josta juontaja kertoi, että se tuntee neljä eri komentoa, joista se tietää, mihin suuntaan lampaita pitää ohjata. Ensimmäinen ajatus minulla, kuten varmaan hyvin monella muullakin katsojalla, oli, että onpas se koira fiksu eläin.

Tarkemmin ajatellen, se todella fiksu eläin tässä kuviossa on ihminen. Koirahan vain tekee, mitä sille on opetettu, mutta mietin sitä kivikautista keskustelua, jonka seurauksena lammaspaimenkoiria on ylipäänsä olemassa.

1: Lampaanliha on hyvää ja ravitsevaa, mutta lampaita on niin hankala löytää ja saada kiinni.
2: Ehkä meidän pitäisi napata lammaslauma elävänä ja pitää se heimon mukana, niin siitä saataisiin lihaa aina tarvittaessa.
1: Hyvä idea, mutta miten estämme niitä karkaamasta?
2: No, öö... Sudet ovat nopeampia kuin lampaat. Otetaan tuosta heimon liepeillä roikkuvasta susilaumasta muutama ja opetetaan ne pitämään lampaat kurissa. Opetetaan niille vaikka joitain komentoja, että ne tietävät, mitä me haluamme niiden tekevän.
1: Tuossa vain on se pieni aukko, että sudet syövät lampaita.
2: Jaa, joo... No, otetaan laumasta muutama sellainen yksilö, joita lampaansyönti kiinnostaa vähiten, ja tapetaan loput. Sitten tehdään niiden pennuista uusi susilauma ja tehdään sama uudestaan niin kauan, että niitä ei enää kiinnosta lampaansyönti ollenkaan.
1: Jumankauta, jätkä on nero.

"Hei, jos koulutetaan susia tuomaan nuo sarvikuonot tänne, niin saadaan syötyä tällä viikolla."
"Oletko ihan vajaa? Jos me mennään susille jotain tsetseä huutelemaan, niin ne ovat ne sudet, jotka pääsevät syömään tällä viikolla."
"No, kai me voidaan rakentaa noiden ympärille aitakin. Hae kirves ja..."
"Joo joo, okei okei, missä niitä susia on?"

Kolmas havainto tuli lemmikkipuolelta. Fretit ovat aivan mahtavia otuksia. En ollut ennen nähnyt sellaista livenä, mutta kävi ilmi, että ne ovat mahdottoman söpöjä luikeroita, minkä lisäksi niillä on oikea asenne. Kouluttaja yritti esitellä fretin ketteryyttä ohjastamalla sitä talutusnuorassa pikku esteradan läpi, mutta otus vain makasi lötkönä maassa ja lähinnä raahautui radan läpi.

En jaksaisi minäkään. Paha haju niistä lähtee, mutta niinhän lähtee minustakin.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Paskapuheen hälytysmerkeistä politiikassa

Blogistikollegani Jaska Brown julkaisi muutama päivä sitten erinomaisen osuvan kirjoituksen eduskuntavaalien tärkeimmistä asiakysymyksistä. Itse asiassa se oli uusinta edellisten vaalien alta, mutta eipä mikään ole neljässä vuodessa muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan. Koska hänen kirjoituksensa käsitteli keskustelujen asiasisältöä, hän varoitti:
Listaan ei ole otettu mitään maailmaasyleileviä blankosanoja vailla sisältöä tyyliin Vapaus, Siskous ja Tasa-arvoisuus, ainoastaan jollain lailla konkreettisia faktoja vähintäänkin sivuavia asioita.
Kuinkas sattuikaan, että minulla oli juuri työn alla se kirjoitus, jonka hän tuossa epäsuorasti tilaa.

Mutta asiaan. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja ehdokkaat ovat jalkautuneet kylille jakelemaan mainoslehtisiä. Emäntä onkin tuonut niitä pöydälle hyvän läjän. Niitä selaillessa tulee väkisinkin mieleen, että kylläpäs netin vaalikoneet ovat mahtava juttu. Toki vaalikoneita voi moittia monesta asiasta, ja onpa ollut nähtävillä merkkejäkin, että vaalikoneen toteuttajatahon oma ideologia näkyisi koneen antamissa tuloksissa, mutta mikä realistisesti ajatellen olisi toinen vaihtoehto? Ilman sivustoja, joilla pääsee vaivattomasti selaamaan ja vertailemaan ehdokkaiden selkeitä kannanottoja tärkeisiin kysymyksiin, suurin osa kansasta tekisi äänestyspäätöksen sen perusteella, kenellä ehdokkaista on sympaattisimmannäköinen hymy.

Lisäriskiä tuo se, että Suomessa kaikilla puolueilla ja yksittäisillä ehdokkaillakin on käytännössä samat perusarvot, ainakin puheissa. Erot tulevat siitä, mikä on kenenkin mielestä kyseisten arvojen paras ilmenemismuoto, ja mitkä ovat parhaat tavat pyrkiä niihin. Tästä seuraa, että kun joka ikisessä mainoksessa mahdollisimman karismaattiseksi ammattilaiseksi meikattu kaveri kertoo, että "minä olen fiksu ja kannatan kivoja asioita", äänestäjällä ei ole mitään turvaa sen suhteen, ovatko ne kivat asiat juuri samoja, joita äänestäjä pitää kivoina.

Kaiken kukkuraksi tämä on juuri se tilanne, jota poliitikot toivovat, ja he pyrkivät tietoisesti hämärtämään tarkkaa asiakeskustelua epämääräisellä mielikuvakeskustelulla. Muutenhan he saisivat ääniä vain samanmielisiltä, kun nyt he voivat toivoa saavansa ääniä myös niiltä, jotka luulevat olevansa samanmielisiä.


Koska siis vaalimainostaminen on suurelta osin sisällötöntä paskapuhetta, jonka ainoa tarkoitus on mielikuvamarkkinointi ja oman julkisuuskuvan kiillottaminen, ajattelin kirjoittaa oppaan, jolla pahimmat sumutusyritykset voi tunnistaa tiettyjen varoittavien avainsanojen perusteella. Eli sanojen, joista kaikki tykkäävät, mutta jotka samanaikaisesti tarkoittavat kaikkea ja eivät yhtään mitään. Katsotaanpas.

1. Tasa-arvo. Otetaan kaikkein räikein esimerkki ensin. Kaikkihan kannattavat tasa-arvoa. Aika harvassa ovat ne suomalaiset, jotka vakavissaan ovat sitä mieltä, että ihmiset pitäisi jaotella eri tavoin kohdeltaviin kategorioihin synnynnäisten ominaisuuksiensa pohjalta ihan vain koska niin on aina ennenkin tehty.

Koska kuitenkin ihmiset ovat erilaisia, kaikki eivät pääse eivätkä välttämättä edes halua samoista lähtökohdista samoihin tuloksiin, jolloin väistämättä joku alkaa jossain vaiheessa rutista, että nyt tasa-arvo ei toteutunut, tehtiin mitä tahansa. Pitää siis priorisoida ja valita näkökulma. Pitäisikö siis mieluumin:

A) pitää huoli siitä, että kaikki pääsevät aloittamaan samoista lähtökohdista ja edetä sitten rauhassa mihin rahkeet riittävät, vai

B) pitää huoli siitä, että kaikki pääsevät samaan lopputulokseen, tarvittaessa vaikka suosimalla heikompia, syrjimällä parempia ja kieltämällä tekemästä epätasa-arvoisia valintoja?

Jos valitaan B, seuraava kysymys onkin, että jaksetaanko ihmisten etuoikeusasemia tarkastella yksilöllisesti, vai ruvetaanko tasa-arvon nimissä suosimaan ja syrjimään ihmisiä ryhminä synnynnäisten ominaisuuksien pohjalta muodostetuissa kategorioissa.

2. Oikeudenmukaisuus. Sehän onkin jo sananmukaisesti asia, jota ei voi vastustaa olematta avoimesti vääryyden puolella. Varsinkin oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta puhutaan innokkaasti niin vasemmistossa kuin oikeistossakin.

Otetaan esimerkkitapaus. Ulosteenlapiointifirmassa on matalapalkkainen lapiomies, joka suorittaa varsinaisen lapioinnin, sekä firman omistaja, joka on hyödyntänyt mahdollisuutensa vetäytyä lapiohommista kevyempiin toimistotöihin. Kumman pitäisi tienata enemmän?

Vasemmistolaisen mielestä lapiomies ansaitsisi suuremmat tulot, koska hän tekee kaiken varsinaisen suorittavan työn. Oikeistolaisen mielestä omistajalle kuuluu suurempi tulotaso, koska kuka tahansa pölvästi osaa lapioida ulostetta, mutta koko firmaa ja työpaikkaa ei olisi olemassakaan ilman omistajaa.

Vastaavasti jos puhutaan oikeudenmukaisista rikostuomioista, pitää ensin selvittää, onko ehdokkaan mielestä rikollisuus peräisin yhteiskunnan sortorakenteista vai yksilöiden kusipäisyydestä. Siitä riippuu, tarkoittavatko oikeudenmukaiset tuomiot ehdokkaan mielestä mahdollisimman lievää vai mahdollisimman ankaraa linjaa.


3. Vapaus. Kaikkihan tykkäävät vapaudesta. Sitäkin vain on kahdenlaista: on vapautta tehdä asioita, ja vapautta olla tekemättä asioita. Toisin sanoen on vapautta toteuttaa itseään, ja vapautta huolista ja murheista. Toisin kuin voisi luulla, ne eivät ole samaa jatkumoa, ja joskus ne jopa ovat ristiriidassa keskenään.

Jos siis poliitikko lupaa ajaa kansalaisten vapautta, haluaako hän silloin:

A) pudottaa veroprosenttia ja leikata julkista sektoria niin, että kansalaisille jää palkasta suurempi osuus omaan käyttöön, sekä vähentää holhouslakeja, että ihmisillä olisi suurempi oikeus päättää elämästään ja tekemisistään; vai

B) luoda perustulomallin, jolloin työttömien ei enää tarvitsisi murehtia, miten saa milloinkin sosiaaliviranomaiset vakuutettua rahantarpeesta, ja rahoittaa tämän uudistuksen tarvittaessa korottamalla työssäkäyvien verotusta, sekä tiukentaa lainsäädäntöä, että ihmisten ei tarvitsisi tehdä huonoja päätöksiä ja sitten murehtia niiden seurauksista?

4. Edistys. Tämä onkin kaikkein vaarallisin. Tätä ei enää nykyään tässä muodossa kovin usein kuule, koska menneiden vuosikymmenten Neuvostoliitto-fanit jättivät sanaan ikävän jälkimaun, mutta nykyään sillä on muita synonyymejä, kuten kehitys, tulevaisuus, muutos, uudet tuulet tai sukupolvenvaihdos.

Eikä siinä mitään; eiväthän asiat ikinä niin hyvin ole, etteivät ne voisi olla vielä paremmin, ja siksihän poliitikkoja valitaan, että ne muokkaisivat valtiota parempaan suuntaan. Ongelma vain on siinä, että monille ihmisille itse matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Näille ihmisille muutos itsessään on tärkeää, eikä niinkään se, onko muutos parempaan vai huonompaan. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta ihmisestä on mieleeni jäänyt eräs ylipainoinen nettiväittelijä, joka oli sitä mieltä, että koska ihminen väistämättä lihoo vanhetessaan, omasta kunnosta ja painosta ei kannata eikä edes saa huolehtia. Luonnollisempaa ja ihanampaa on vain heittäytyä muutoksen vietäväksi, ja kaikki, jotka eivät ole ylipainoisia, ovat syömishäiriöisiä.

Tästä syystä, vaikka kuinka pitäisi nykypolitiikkaa ummehtuneena hyvävelikähmintänä, ja kovasti haluaisi äänestää ehdokasta, joka pyrkii radikaaleihin muutoksiin, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisia muutoksia hän tarkalleen ottaen suunnittelee.

5. Ihmisoikeudet. Samoin kuin tasa-arvon kohdalla, ihmisoikeuksistakaan puhuttaessa Suomesta ei juuri löydy ihmisiä, joiden mielestä YK:n ihmisoikeusjulistus tai muut asiaan liittyvät sopimukset olisivat pelkkää liberaalia lumihiutaleunelmaa. Kaikkien mielestä ihmisoikeudet ovat hyvä juttu. Tästä huolimatta suomalainen poliittinen kenttä on täynnä porukkaa, joka on vahvasti sitä mieltä, että Suomen ihmisoikeustilanne on karmaiseva ja että juuri he ovat ainoat oikeat tyypit korjaamaan asian.

Koska kaikki kannattavat YK:n ihmisoikeussopimuksia, asiasta pitävätkin meteliä lähinnä ne, joille sovitut oikeudet eivät riitä, vaan joilla on mielessä ihan oma ihmisoikeuspatteristo, joka pitäisi saada lainsäädäntöön, ettei asiasta tarvitsisi enää väitellä vastustajien kanssa.

Eikä siinäkään mitään. On ihan perusteltua vaatia, että ihmisiä kohdeltaisiin paremmin ihan vain koska ei ole mikään pakko kohdella huonommin. Äänestäjän on kuitenkin oltava tarkkana, koska vaikka kaikkien mielestä ihmisillä pitäisi olla oikeus olla kuolematta nälkään ja jihadistien luoteihin, asiasta puhuvat poliitikot voivat olla hyvin eri mieltä siitä, saako maailmassa turvaa muualtakin kuin Suomen kansaneläkelaitoksen luukulta.


6. Ilmasto. Näissä vaaleissa kaikkein eniten julkisuutta saanut höpösana. Ilmastosta puhumalla on helppo saada kannatusta, koska ihmisiä on kolmenlaisia:

1) niitä, jotka uskovat, että maailma tuhoutuu hiilipäästöjen takia just ny ja ovat valmiita sen vuoksi äänestämään ihan ketä tahansa, joka lupaa vetää hiilipäästöt nolliin keinolla millä hyvänsä;
2) niitä, joihin maailmanlopun julistaminen ei uppoa, mutta jotka ovat silti huolissaan ilmaston kehityksestä ja joille sen vuoksi ilmaston puolesta kampanjoijat näyttäytyvät mukavan samanmielisinä ja trendikkäinä; ja
3) niitä, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen tai ihmisen kykyyn vaikuttaa siihen, mutta joille luonnonsuojelu ja biodiversiteetin hyvinvointi ovat silti kannatettavia asioita, ja joiden mielestä ympäristöaktivismi on ihan kiva ja harmiton harrastus.

Sen sijaan ihmisiä, jotka kannattaisivat luonnon tuhoamista ja sen takia vastustaisivat ilmastoaktivisteja ja muita luonnonsuojelijoita, ei juuri esiinny kaivosfirmojen johtokuntien ulkopuolella.

Itsekin mielelläni äänestäisin puoluetta, joka olisi huolissaan ilmastoasioista, mutta jonka kannanotot asian suhteen olisivat järkeviä ja oikeasti ilmastoa hyödyttäviä. Ongelma on, että ilmastosta puhuttaessa vain taivas on rajana sen suhteen, mitä kaikkea epäoleellista kiusaa keksitään. Kasvisruokapäiviä, kaiken mahdollisen verotuksen lisäämistä, ihmisten valinnanvapauden rajoittamista liikkumis- ja asumismuotojen tai oikeastaan minkä tahansa suhteen, toimivien talousjärjestelmien korvaamista toimimattomilla ja mitä niitä nyt on.

7. Työperäinen maahanmuutto. Suurin osa kansasta on sitä mieltä, että ulkomaalaiset ovat tervetulleita Suomeen, kunhan heistä on hyötyä, eikä merkittävästi haittaa. Vähintään lakeja pitäisi noudattaa ja töissä käydä. Vaikka slogania "rajat kiinni" käytetäänkin innokkaasti, harva tarkoittaa sitä kirjaimellisesti niin, ettei ketään pitäisi päästää rajan yli. Tämän takia on ruvettu puhumaan paljon "työperäisestä" maahanmuutosta vastakohtana "humanitaariselle" maahanmuutolle, jonka tervetulleudesta on paljon enemmän erimielisyyttä. Valitettavasti poliitikkojen puheita analysoidessa työperäiselle maahanmuutolle nousee (ainakin) viisi eri määritelmää:

1) jos joku ulkomaalainen asiantuntija on saanut työpaikan Suomesta, hänet kannattaa päästää tänne;
2) ei haittaa päästää Suomeen asiantuntijoita aloille, joilla on pulaa työvoimasta, vaikka heillä ei olisikaan valmista työpaikkaa odottamassa, koska he luultavasti työllistyvät kyllä äkkiä;
3) Suomeen kannattaa päästää töihin kaikki halukkaat, koska sitten ei enää tarvitse maksaa korkeita palkkoja eikä käydä mitään tylsiä TES-neuvotteluja;
4) Suomeen kannattaa päästää töihin kaikki halukkaat ja toivoa, että kyllä hommia aina jostain löytyy, vaikka töitä ei olisi edes omalle väelle, koska kyllähän tarjonta luo kysyntää, vai miten päin se nyt meni; ja
5) Suomeen täytyy hankkia kaikki mahdollinen väki keinolla millä hyvänsä, ja sitten heitä voidaan sanoa työperäisiksi maahanmuuttajiksi, vaikka he jäisivät suoraan eläkkeelle, koska kyllähän he olisivat työperäisiä maahamuuttajia, jos he menisivät töihin.


Lisääkin sanoja keksii, mutta lopetetaan nyt ja tehdään yhteenveto. En tosiaan vastusta mitään listatuista sanoista. Tuskin moni muukaan. En myöskään vastusta poliitikkoja, jotka noista puhuvat, koska silloin vaihtoehdot jäisivät aika vähiin. Kehotan vain jokaista puoluekantaan katsomatta kiinnittämään huomiota siihen, mitä se oma ehdokas oikeasti sanoo, kun käyttää näitä sanoja.

No, ketäs minä meinaan äänestää? Tänä vuonna jäi perinteinen vaalikonekirjoitus tekemättä. Korvatkoon tämä sen. Heti, kun vaalikoneita alkoi ilmaantua, sain jostain koneesta tällaisen kärkinelikön:

Keskustaa en tietenkään äänestä. Sori, Sanna.

Eri koneet saattavat antaa hyvinkin erilaisia ehdokkaita, mutta varsinkin Perussuomalaisten Jenni Lastuvuori ja Tanja Vahvelainen esiintyvät kärjen tuntumassa kaikissa vaalikoneissa säännöllisesti. Koska molemmat ovat melko tasaväkisiä, valinta kallistuu Vahvelaiseen, koska hän perustelee vastauksensa huolellisesti ja Lastuvuori ei, ja kuten olen aiemminkin vaalikoneiden yhteydessä sanonut, en äänestä ehdokkaita, jotka eivät perustele sanallisesti, ellei ehdokas sitten satu olemaan jotain muuta kautta tuttu. Enhän silloin voi tietää, onko hän kanssani sama mieltä loogisen päättelyn seurauksena, vai ihan vahingossa.

Se hänessä vähän häiritsee, ettei hän halua ostaa hävittäjiä, mutta ei kukaan ole täydellinen, ja puoluettahan näissä vaaleissa vain äänestetään.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kulkuvälineitä ja sukupuolirooleja

Harrastan silloin tällöin pienoismallien rakentelua. En ole sen suhteen mitenkään aktiivinen, intohimoinen tai erityisen hyväkään, mutta joskus on vain kiva syventyä pikkutarkkaan näpertelyyn. Valmiit tuotokset voi laittaa kirjahyllyä koristamaan. Emännälläkin on siellä tuoksukynttilöitä.

Vedän tuohon maalit ja suomitunnukset joskus, kun jaksan.

Luonnollisesti tätä voi harrastaa vain silloin, kun lapsi on tarhassa, koska millinpituisten muovinsirpaleiden pitäminen ojennuksessa on ihan riittävän vaikeaa jopa ilman uteliasta 2-vuotiasta tahmatassua. Samalla voi ottaa vaikka pienen lasillisen Lagavulinia ja laittaa taustalle jotain teemaan sopivaa tunnelmallista musiikkia, kuten tämä:


Asiasta toiseen, inhoan joukkoliikennettä. Lähinnä siksi, koska varsinkin paikallisjunat ovat täynnä kaikenmoisia laitapuolen kulkijoita, ja koska ruuhka-Suomessa saa olla tekemisissä tuntemattomien kanssa ihan liikaa muutenkin.

Kuljen junalla silti, koska inhoan ajamista vielä enemmän. Ja vaikka en inhoaisikaan, en jaksaisi sitä säätämistä ja kustannuksia, joita auton omistaminen mukanaan toisi. Julkinen liikenne on kaikesta huolimatta pienempi riesa.

Jotkut ovat samaa mieltä, jotkut eri mieltä. Tarkemmin sanottuna, usein naiset ovat samaa mieltä, miehet eri mieltä. Helsingin julkisissa liikennevälineissä 62 prosenttia matkoista on naisten tekemiä.

Hesarin artikkelissa on pitkä liuta matkustajien haastatteluja, miksi he matkustavat julkisilla ja jotkut heidän tuntemansa ihmiset eivät. Ei välitetä niistä, vaan hypätään suoraan artikkelin loppupäähän, jossa asiantuntija, "kaupunkiliikenteen sukupuolittuneisuuden historian" tutkija pohtii yleisiä syitä, miksi julkista liikennettä käyttää melkein 2 kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Yhteenvetona:
”Voi olla, että miehet kokevat nolona, jos pitää mennä yksin bussilla. Eivät tietenkään kaikki. Auto liittyy vahvasti miehenä olemiseen. Sitähän ruvetaan heti tyrkyttämään, kun pojaksi oletettu vauva syntyy”, Männistö-Funk sanoo.
Kyseinen tiedehenkilö kuvailee itseään Instagram-profiilissaan mm. vihaiseksi feministiksi:


Jollekin voisi tulla mieleen kysyä, että onko tällainen tietolähde varmasti puolueeton ja objektiivinen, mutta ei mennä siihen. Pekan Porstuassahan otetaan sukupuolistereotypioiden toksisuus vakavasti ja pyritään tekemään asialle jotain. Mutta mitä?
Tavoiteltavaa ei ilmaston kannalta ole, että naiset alkaisivat miesten tavoin suosia yksityisautoilua, vaan miesten tulisi kiinnittää huomiota naisille tyypillisiin liikkumisen muotoihin sekä tukea ja suosia niitä.
Joo. Kuten sanottua, niinhän minä teenkin. Mutta entäs tulevaisuus? Enhän halua uusintaa haitallisia malleja jälkikasvussani. Tässä vain on se ongelma, ettei minulla ole poikaa, jolle voisin tyrkyttää tyttöoletettuja liikennevälineleluja, kuten poneja tai mitä niitä nyt on. Minun on pakko purkaa sukupuolirooleja toisesta päästä. Niin pääsikin jo käymään, tosin ihan vahingossa.

Tilasin netistä pari uutta pienoismallia. Ensimmäinen virheeni oli, että toin postipaketin kotiin lapsen nähden. Hän innostuu aina postipaketeista ja vaatii niiden välitöntä avaamista, ja miksipä ei innostuisi, koska yleensä ne tarkoittavat, että hän on saamassa jonkin uuden lelun tai vaatteen.

Avasin paketin ja vedin ulos pienoismallilaatikot näyttääkseni ne lapselle. Toki niidenkin sisään piti heti katsoa, ettei jää mysteeri vaivaamaan. Lapsi meni kovin hiljaiseksi ja vakavaksi ihmetellessään, ettei paketissa ollutkaan mitään Ryhmä Hauhun* viittaavaa. Kerroin, että ne ovat panssarivaunuja, johon hän vastasi, että "Aaaaa, paspa..."

(*Ai niin, tuosta tuli mieleeni. Nyt kun olen kierrellyt markettien lastenvaateosastoja ja perehtynyt niiden tarjontaan, olen vihdoin tullut vakuuttuneeksi, että sukupuolia on olemassa vain tasan kaksi. Ainoat olemassaolevat sukupuolet ovat Frozen ja Ryhmä Hau.)

Mutta asiaan. Annoin muoviosaritilöitä lapselle ihmeteltäväksi sillä oletuksella, että kun hän ymmärtää, ettei ymmärrä niitä, hän jättää ne rauhaan ja unohtaa koko jutun. Se oli toinen virheeni. Hän tajusi äkkiä homman jujun ja hetken aikaa ritilöitä pyöriteltyään osoitti ylläolevan kuvan aiemmin kokoamaani T-34:ää ja hihkaisi: "Sama!"

Noh, te varmaan arvaattekin, mitä tuli seuraavaksi.

"Isi, auta! Rakenta paspa!"

Siinä sitten yritin selittää, että hän on vielä liian pieni sellaiseen kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja osiasyömättömyyttä vaativaan hommaan. Puoli tuntia myöhemmin sain pantua osat takaisin laatikoihin ja laatikot kirjahyllyn päälle turvaan. Päivien mittaan lapsi aina silloin tällöin osoitteli kirjahyllyn päälle ja pyyteli: "Paspa, paspa!" Emäntä ei suostunut ottamaan niitä esille, mutta minä yhden kerran suostuin. Kolmas virhe. Välittömästi alkoi uudestaan "isi, auta! Rakenta paspa!"

Kieltäydyin taas, mutta koska pienen viattoman lapsen pettymys on niin sydäntäraastavaa katseltavaa, jotain oli pakko tehdä. Ruokaostoksilla käydessäni nappasin marketin leluosastolta mukaan pienen ja kohtuuhintaisen koottavan pienoismallin:


Valikoima ei päivittäistavaramarketissa ymmärrettävästi ollut laaja, joten se oli joko tuo tai neukkujen T-55, mutta olisin varmaan valinnut tuon isommastakin valikoimasta. Oppiipahan lapsi homman nimen ja kunnon meiningin heti alusta lähtien.

Tarhasta lasta hakiessani kerroin, että olen ostanut hänelle oman panssarivaunun. Heti kotiin päästyämme hän ryntäsi kirjahyllyn juurelle hyppimään ja kurkottelemaan kohti pienoismallilaatikoita. Nyt olemme sitä tässä yhdessä rakennelleet. Voi olla, että vielä menee hetki, ennen kuin saamme sen valmiiksi, koska keskittymiskyky on vielä mitä on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Kerroin tämän tilanteen eräälle työkaverilleni. Hän kovasti naureskeli ja arveli, että tuollaisilla asenteilla on varmaan Pohjanmaan suunnalla hyvin arvostettu vieras, tämä nuoriherra. Kun korjasin, että kyseessä on itse asiassa nuori neiti, kollegan suu loksahti auki ja hän tuijotti sanattomana hyvän tovin.

Että näin. Olen tehnyt osani sukupuolistereotypioiden murtamisessa, mitä tulee liikennevälineisiin. 2-vuotias tyttäreni on hyvin innostunut panssarivaunuista. Toivottavasti te vihaiset feministit olette nyt tyytyväisiä.

Tälle videollekin kikateltiin kovaan ääneen monta minuuttia.

torstai 14. helmikuuta 2019

Hyödytöntä idiotismia itsenäisyyspäivältä

Kun on jo joulukuun tammikuun helmikuun puoliväli, on aika jokatalviselle "näin olet anarkisti paremmin"-tekstille. Tosiaan, oli taas kuudes joulukuuta, eli se päivä, jolloin on tapana lähteä kaduille ottamaan kantaa Suomen itsenäisyyteen, oli se kanta sitten myönteinen tai kielteinen. Jo viiden vuoden yrittämisen jälkeen antifasistit onnistuivat viimein siinä, minkä ei pitäisi olla vaikeaa millekään pandakarhua kehittyneemmälle eliölle.

(En tietenkään halua pandojen tai muidenkaan uhanalaisten lajien kuolevan sukupuuttoon, ja olen WWF:n kuukausilahjoittaja jne., mutta onhan se nyt myönnettävä, että jos eläinlajilla on kiima-aika vain parina päivänä vuodessa ja se on erikoistunut syömään ravintoa, jossa on niin vähän ravinteita, että sen on kulutettava 14 tuntia vuorokaudesta pelkästään syömiseen, ei kyse ole enää mistään uhanalaisuudesta, vaan pelkästä yllytyshulluudesta. "Ai meinaatte pelastaa meidät sukupuutolta? No v*ttu katotaanko?!")

Uhanalaisista kiinalaisista otuksista suojelisin itse mieluiten jättiläissalamanteria.

Mutta joo, antifasistit onnistuivat vihdoin näyttämään julkisuudessa vähemmän huonoilta kuin natsit, eikä se vaatinut muuta kuin sen, että he malttoivat olla riehumatta liikaa. Kukapa tätäkään olisi osannut heille kertoa? Toki natsitkin auttoivat kaivamalla vintiltä ihan oikeat hitlerinaikaiset old school -hakaristiliput. Todennäköisesti kyse oli pelkästä trollaamisesta, koska ei nykymaailmassa kukaan ole niin pösilö, että tosissaan odottaisi saavansa kenenkään sympatioita natsi-Saksan valtiolipulla, mutta oletetaan kuitenkin, että minkä tahansa tunnuksen julkiheiluttelija on tosissaan, kunnes toisin osoitetaan.

Olihan mediassa vanhan tavan mukaan kova vääntö siitä, onko 612-kulkue natsikulkue, ja logiikka siis menee jotenkin niin, että jos jokin tapahtuma ei erikseen kiellä natseja tulemasta, se on silloin lähtökohtaisesti natsistinen. Antifasisteille tuntuu myös olevan vaikeaa käsittää termiä "kaikille avoin". Jos he ovat sitä mieltä, että kulkue muuttuu natsikulkueeksi sillä, että siihen liittyy natseja, he olisivat voineet muuttaa kulkueen antifasistiseksi liittymällä siihen itse mukaan sen sijaan, että vain huutelisivat reunoilta.

Muutenkin kiinnostaisi tietää, miten 612-marssijoiden olisi edes teoriassa tarkoitus poistaa natsit kulkueesta. Turpaanko niitä pitäisi vetää, että päästäisiin lukemaan otsikoita siitä, kuinka "äärioikeiston marssi yltyi mellakaksi", vai pitäisikö vain todeta, että jos kulkuetta ei voi järjestää ilman natseja, on parempi jättää se kokonaan järjestämättä? Molemmat vaihtoehdot varmasti sopivat antifasisteille niin hyvin, että he tuskin viitsivät muita ehdottaakaan.

Ei siitä sen enempää. Kun itsenäisyyspäivä sujui verrattain rauhallisesti, ja aikaakin ehti jo vierähtää, ajattelin vain tällä kertaa vain höpistä yleisluontoisesti ääriajattelusta. Kun keskustellaan maahanmuutosta (tai oikeastaan mistä tahansa mielipiteitä jakavasta asiasta) käydystä keskustelusta, jossain vaiheessa kuulee väistämättä seuraavan dialoginpätkän:

Kommentti: "Keskustelu maahanmuutosta on paskaa, koska se on liiaksi molempien ääripäiden hallitsemaa."
Vastaus: "Ei tässä ole mitään 'molempia ääripäitä,' koska ihmisoikeuksien puolustaminen ja vihan vastustaminen eivät ole äärimielipiteitä. Eivät ne ole mielipiteitä ollenkaan, vaan niiden luulisi olevan kaikille itsestäänselvyyksiä."

Tuohan ei tietenkään pidä paikkaansa. Ääriajattelu on mahdollista ihan missä tahansa aatteessa, ideologiassa, filosofiassa tai mielipiteessä ihan jo siitä lähtien, saako pizzaan laittaa ananasta. Nyt annan muutaman tunnusmerkin, joista ääriajattelun voi tunnistaa.

1. Olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan!

Ääriaatteiden vastustaminen ei sinänsä ole äärimielipide. Nyt vain on niin, että useimmat eivät halua minkään aatteen sturmabteilungeja kaduille riehumaan, riehuivat ne sitten natsismin puolesta tai sitä vastaan. Kovin usein, kun tällaisen näkemyksen heittää ilmoille, saa kuulla olevansa natsien "hyödyllinen idiootti," koska jos ei ole konkreettisesti kadulla vetämässä natseja turpaan, silloin on hiljaisella tuellaan edesauttamassa natsismin leviämistä. Se on äärimielipide.

Viimeksi, kun tästä huomautin antifasistille netissä, sain kuulla olevani Venäjän trolli, koska onhan nyt aivan mahdotonta ajatellakaan, että kukaan voisi vastustaa yleistä riehumista ja sattumanvaraista tuhoamista ilman pahoja taka-ajatuksia.


Tämän ajattelun heikkouksia ovat ensinnäkin se, että kerran hyväksyttyä huonoa ideaa ei sen myötä voi enää vastustaa vastustamatta itse ideologiaa ja leimautumatta siten viholliseksi, ja toisaalta se, että ihmiset kokevat tarvetta kannattaa huonojakin ideoita ihan vain periaatteesta, koska niiden esittäjät ovat omien puolella. Tällainen ajattelu menettää itsekorjaavat prosessinsa ja muuttuu äkkiä älyttömäksi parodiaksi itsestään.

2. Meidän puolellamme ei voi olla "ääri", vaan voi olla vain oikeassa tai vielä oikeammassa.

Ihmisoikeuksien puolustaminen ei tietenkään ole äärimielipide. Maahanmuuttokeskustelussa kuitenkin silloin tällöin julistetaan ilman perusteluja ihmisoikeudeksi myös oikeus kenen tahansa muuttaa halutessaan Suomeen elämään Suomen veronmaksajien rahoilla. Aina tätä ei sanota ääneen, eivätkä vaatijat itsekään aina myönnä tai edes ymmärrä vaativansa tätä, mutta usein se on looginen seuraus muista esitetyistä vaatimuksista.

Ajatusmalli, jonka mukaan omassa ajattelussa ei voi tulla ylilyöntejä, johtaa usein tovereiden puhdasoppisuuden kyttäämiseen. Jos maltillisempi toveri kyseenalaistaa radikaalimman toverin esittämät näkemykset vaikkapa omin päin laajennetuista ihmisoikeuksista, hänet saatetaan todeta uskossaan heikoksi ja potkia pois, jolloin radikaalimpi ajattelu saa tilaa ihan vain siksi, koska sitä ei uskalleta kyseenalaistaa.

Loistavan esimerkin tarjosi Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto, joka erehtyi olemaan kieltäytymättä hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa heti lähtökohtaisesti. Kuulemma "asiat ratkaisevat, eivätkä puolueiden nimet". Tämä ei tietenkään tarkoittanut, että Vihreät suostuisivat vaikkapa kompromissina laittamaan rajat kiinni, vaan viittasi vain siihen täysin teoreettiseen mahdollisuuteen, että jos Persut kääntäisivät kelkkansa kokonaan vihervasemmistolaiseen suuntaan, silloin heillekin voisi löytyä paikka vihervasemmistolaisessa tulevaisuudessa. Tämä ei kelvannut Vihreiden kentälle, vaan monet kannattajat ilmoittivat Pekalle hyvin jyrkästi, että identiteettipolitiikka on tärkeämpää kuin asiakysymykset, eikä Persuja vastusteta näkemyserojen takia, vaan siksi, koska ne ovat Persuja. Se on äärimielipide.

3. Koska kenelläkään ei voi olla järkevää syytä olla kanssamme eri mieltä, meidän vastustamisemme voi perustua ainoastaan tyhmyyteen, pahuuteen, ennakkoluuloisuuteen ja/tai mielenvikaisuuteen.

Useinkin ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää erimielisten logiikkaa. Se, että pitää jotain väärässäolijaa tyhmänä, ei vielä ole äärimielipide. Onhan se usein tottakin. Yleensä kuitenkin kun vastapuolen ajatuksiin perehtyy, niiden alta paljastuu erilaista informaatiota ja erilainen maailmankatsomus, joiden puitteissa väärässäolijan logiikka on sisäisesti yhtenäinen. Esimerkkinä aiempi kirjoitukseni siitä, kuinka vasemmistolainen verotus- ja jakopolitiikka on täysin looginen siitä (tietysti virheellisestä) lähtöoletuksesta, että kaikki varallisuus kuuluu yhteiskunnalle eikä yksilöille.

Että jotain aatetta voisi tehokkaasti vastustaa, täytyy ensin tajuta logiikka aatteen takana. Muuten ei voi muodostaa argumentteja, jotka eivät kuulosta sivustaseuraajien korvaan trollaukselta tai haistattelulta, ja vaikka sillä saakin kavereilta selkääntaputuksia, ei sillä ketään muuta vakuuteta.

Esimerkkihenkilömme vastustaa sitä, että suomalaismiehet vastustavat raiskauksia, koska suomalaismiehet vastustavat raiskauksia vain siksi, että sitten heille itselleen jää enemmän raiskattavia.

Kun tästä mainitsee, saa usein kuulla olevansa "tolkun ihminen" tms. idiootti, joka on valmis kompromissina hyväksymään kansanmurhat, jos murhataan ihan vähän vaan. On kuulemma natsien tukemista tulla uikuttamaan, että "natsejakin pitää ymmärtää". Ja kuten minulle joku Twitterissä kertoi,
natsiks alkaa porukka, joka haluaa potkia vähemmistöjä ja niiden oikeuksia päähän, ei siinä mitään sen vaikeampaa ole :/
Se on äärimielipide. Syiden ymmärtäminen on eri asia kuin sympatiseeraaminen. Jos vaikka liian löysä maahanmuuttopolitiikka huolestuttaa ihmisiä niin paljon, että he ovat valmiita kannattamaan jopa natseja, kun mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ole tarjolla, silloin on syytä pohtia, olisiko niitä vaihtoehtoja mahdollista tarjota kehittämällä maahanmuuttopolitiikkaa ei-natsistisesta näkökulmasta. Tämä ei vaadi mitään yhteistyötä natsien kanssa, vaan pelkkää oman toiminnan tarkastelua. Tietysti jos oma maailmankuva on sellainen, että kaikki rajoitukset maahanmuuttoon ovat natsismia, silloin tämä on vähän hankalampaa, mutta en minä olekaan täällä kertomassa, mitä ajatella, vaan miten ajatella.

4. Meidän näkemyksemme ei ole mikään "mielipide", vaan lopullinen totuus.

Monille ihmisille on valehdeltu, että kaikki mielipiteet olisivat lähtökohtaisesti yhtä hyviä, ja siksi kaikkien ja kaikkia mielipiteitä pitäisi kunnioittaa. Kun tällainen ihminen kohtaakin mielipiteen, joka ei sovi mitenkään yhteen omien arvojen kanssa, iskee kognitiivinen dissonanssi. Toisaalta tekisi mieli inttää vastaan, mutta toisaalta teoria ei anna siihen lupaa. Pitää antaa tilaa ja kunnioittaa.

Silloin tulee suuri kiusaus määritellä vastapuolen mielipide joksikin alempitasoiseksi kuin mielipiteeksi, että sitä ei tarvitsisi kunnioittaa. Ja kun sitä ei tarvitse kunnioittaa, sen voi sulkea pois häiritsemästä ilman turhia selittelyjä. Sivutuotteena tulee oma mielipide samalla määritellyksi joksikin ylempitasoiseksi kuin mielipiteeksi, jolloin se ei enää ole mielipiteen tavoin jokaisen oma makuasia, vaan se velvoittaa sivullisiakin.


Tällaisen ajattelun heikkous on se, että kun oma näkemys julistetaan totuudeksi, sitä ei enää viitsitä perustella. Siitä eteenpäin kampanjointi on vain omalle kuorolle saarnaamista, ja sivulliset joutuvat enenevissä määrin ihmettelemään, että tunteekohan biologia noille mitään parannuskeinoa.

Yllättäen huomaamme, että "kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä" on äärimielipide. Eivät ne ole. Jotkut mielipiteet ovat selvästi huonompia kuin toiset, ja yleensä silloin asia on helppo perustella. Jos ei henkilölle itselleen, niin edes sivustakuuntelijoille. Sananvapaus on siitä hieno asia, että sen myötä huonot mielipiteet saavat rauhassa esitellä huonouttaan, jolloin parempaa mieltä olevat saavat tilaisuuden perustella ne nurin.

Edellämainitunkaltaisilla ihmisillä on usein käsitys, että jos he alentuisivat väittelemään vääränmielisten kanssa, he silloin antaisivat väärille näkemyksille tilaa ja vakavastiotettavuutta. Todellisuudessahan asia on juuri päinvastoin. Kieltäytymällä väittelystä nimenomaan annetaan vastapuolelle tilaa, koska silloin ei kukaan ole kyseenalaistamassa heidän väitteitään. Minkään aatteen vakavastiotettavuudesta kun eivät päätä vastustajat, vaan kannattajat.