torstai 30. toukokuuta 2013

Kesämusiikkia

The Voicen kotisivulla on käynnissä äänestys, jossa valitaan 20 musiikkikappaleen joukosta vuoden 2013 virallinen kesähitti. Käytyäni ehdokkaat läpi huomasin, ettei siellä ollut kovinkaan montaa biisiä, jotka eivät olisi olleet hip hopia tai R'n'B:tä.

Arvostan suuresti old school -räppäreitä kuten Tupac Shakuria, Run DMC:tä ja 2 Live Crewta, mutta 2000-luvulla koko genre on pudonnut raiteiltaan. Käsittääkseni on käynyt näin: jostain syystä afroamerikkalainen kulttuuri on tullut suosituksi valtaväestön keskuudessa, minkä seurauksena valkoiset teinitytöt ovat alkaneet kuunnella hiphoppia, koska kaikki muutkin kuuntelevat. Koska he eivät kuitenkaan oikeastaan tykkää kunnon old school -gangstaräpistä, heille suunnattua musiikkia on jouduttu valtavirtaistamaan. Käytännössä tämä on tapahtunut siten, että räpistä on säästetty esiintyjien ulkonäkö ja esiintyminen, ja mukaan on tuotu pop-musiikin sanoituksellisia teemoja ja laulajien äänialat. Tämän epäpyhän unionin seurauksena on kehittynyt musiikkityyli, joka välillä kuulostaa räpiltä ja välillä kissanraiskaukselta, ja jonka jumputuksen tahdissa voi tanssia piripäissään.

Suomalaisille on tässäkin asiassa varattu ihan oma helvettinsä, ja se on tuo edellämainittu, mutta suomenkielisenä. Suomalaisille artisteille sellaiset terveiset, että jos ette kuulu bändiin nimeltä Raptori, niin vetäkää housunne ylös ja keksikää jotain muuta tekemistä. (Nost3 ja Protro sentään saavat täyden synninpäästön, koska heidän musiikkinsa ei ole tarkoituskaan olla vakavastiotettavaa.)

Kuten sanottua, juuri mikään tuolta Voicen listasta ei iskenyt. Pitäähän minun sitten ehdottaa jotain tilalle, ettei menisi pelkäksi rutisemiseksi, joten tässä olisi. Kantri on hyvää, jopa nykypäiväinen. Kuunnelkaa ihmiset kantria.


Tämä on jo pari vuotta vanha, ettei taida kelvata äänestykseen, mutta tällä ilmoituksella se on yksimielisesti valittu Pekan porstuan viralliseksi kesähitiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti