Reilusta tappelusta ja sumeasta logiikasta

Viimeksi kerroin pelaamastani Democracy 3 -pelistä ja siitä, kuinka onnistuin yhdessä kaudessa ajamaan USA:n konkurssiin ja anarkiaan. Noh, pelasin tässä vielä yhden matsin, tällä kertaa Englannilla. Itse asiassa se on vielä kesken, koska en kahdenkaan kauden jälkeen ole saanut potkuja saati giljotiiniä, vaan kannatukseni huitelee yli 60 %:ssa. Olen onnistunut nostamaan maani teknologiseksi suurvallaksi sekä hävittämään köyhyyden, kodittomuuden, rikollisuuden, tasa-arvo-ongelmat, ylipaino- ja melkein kaikki muut terveysongelmat ja valtionvelan. Uskontokin tuli vahingossa ajettua marginaaliin, mutta menköön.

Jotenkin vaikuttaisi siltä, että tukikampanjoilla saa aikaan parempia tuloksia kuin kielloilla ja veroilla. Ei kai nyt niin voi olla. Voiko niin muka olla?

No niin, asiaan. Olen joskus kuullut sellaisesta taruolennosta kuin reilu tappelu. Itse en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jotkut kuulemma ovat. En usko.

Ensinnäkin, jos tappelu on reilu, se päättyy määritelmänmukaisesti tasapeliin. Jos jompi kumpi osapuoli voittaa, hänellä on ollut jokin etu, esim.

a) puukko saappaanvarressa,
b) 20 kg enemmän lihasta,
c) enemmän iskuja kestävä kallo,
d) paremmat tappelutaidot.

Esimerkeistäni a) on yleisesti paheksuttu ja b) vähän tilanteen mukaan, mutta jostain syystä c) ja d) ovat hyväksyttyjä tapoja voittaa. Itse en näe noissa mitään periaatteellista eroa. Mitä reilua siinäkään on, jos joku 70-kiloinen katujengiläinen polkee tonttiin jonkun 80-kiloisen filosofian kandidaatin? Joku voisi tietysti väittää, että ensimmäisillä metodeilla tulee rumempaa jälkeä, mutta siinäkin on vain kyse siitä, että pitäisi tietää, koska tappelu on ohi. Kyllä nyrkilläkin saa ihmisen hengiltä, ja itse asiassa yllättävän helposti.

Toisekseen, pitää tietää, miksi tapellaan. Nyrkkeily, paini ym. urheilukisat ovat asia erikseen, koska niissä vain hyvässä yhteisymmärryksessä katsotaan, kumpi on parempi. Tappelussa on aina jokin motiivi, oli se sitten kohteen lompakon ryöstäminen, omien mielipiteiden läpi ajaminen tai ihan vain hengissä selviäminen. Joka tapauksessa voiton ja tappion seurausten ero on niin suuri, että vastapuolelle ei ole varaa antaa mitään tasoitusta, ja sellaiset herrasmiessäännöt, kuten että muniin ei saa purra ja selkään ei saa ampua, eivät enää päde. Sodastakin joku strategikko joskus sanoi, että tarkoitus ei ole antaa vastustajalle reilua taistelua, vaan pyrkiä järjestämään niin epäreilu taistelu kuin mahdollista, että sen voittaa mahdollisimman vähillä tappioilla.

Itsepuolustustilanteessa jokaisella on tietysti moraalinen oikeus ja jopa velvollisuus puolustaa itseään tehokkaimmaksi katsomallaan tavalla, oli tuomari jälkeenpäin asiasta mitä mieltä tahansa. Ei se tuomio hätävarjelun liioittelusta loppujen lopuksi niin paha ole, jos oma nahka on kuitenkin ehjä.

Jonkun mielestä nämä mielipiteeni saattavat olla raflaavia ja epäkohteliaita, mutta viimeisimpien tietojen mukaan ajatusta on Helsingissä jalostettu vielä pidemmälle.

Nuorisosta koostuva katujengi pahoinpitelee ja ryöstää lapsia ja nuoria pääkaupunkiseudulla. Tapauksia on ollut yhteensä jo noin 70.

Väkivallan uhrit ovat olleet sivullisia, kaikki nuoria.

 Lotan mukaan jengillä on ollut myös aseita, esimerkiksi puukkoja ja kuula-ase. Uhrit ovat saaneet pahojakin vammoja.

Hesari tietää myös kertoa, että:

"Olemme nyt päässeet kiinni ongelman ytimeen. Tiedämme, mistä kenkä puristaa. Silti osa jengistä ei tahdo millään lopettaa pahantekoaan."

Pakottaakaan ei voi, koska siitä voisi tulla lapsille traumoja. Se olisi kohtuutonta varsinkin, koska he ovat jo valmiiksi niin traumatisoituneita,  että on ollut pakko lähteä kostamaan vääryyksiä tuntemattomille.

Kuten edellä totesin, ymmärrän periaatteessa, että jos kerran tapellaan, kannattaa pyrkiä tekemään tappelusta epäreilu omaksi eduksi, ja tappelu on helpointa voittaa, jos 15 puukkomiestä hyökkää varoittamatta yhden ohikulkijan kimppuun. Tämä osoittaa toki tähtitieteellistä mulkkuutta ja erinomaista minkinrehun raaka-ainelaatua, mutta myös taktista pelisilmää. Sitten päästäänkin jännän äärelle:

Nuorten käyttämä väkivalta on joissakin tapauksissa ollut erittäin rajua ja siihen on liittynyt jonkinlaista peliä.

– Pisteitä saa siitä, jos saa ensimmäisellä lyönnillä maahan.

 Pisteitä saa myös siitä, jos uhri on erityisen heikko tai arka.

Olen mielestäni aina ollut hyvä niin loogisessa päättelyssä kuin uusien näkökulmien ymmärtämisessäkin. Joskus harvoin kuitenkin törmään asiaan, jonka taustalla vaikuttava järkeily ei kerta kaikkiaan aukene minulle. Eli siis on kyllä taktisesti järkevää hyökätä heikompien kimppuun, mutta miten siitä voi saada lisäpisteitä? Mietitäänpäs.

- Hyökkääjä haluaa tietää, millaisille vastustajille pärjää omilla taidoillaan? Ei, silloin luulisi saavan bonusta vaikeammista vastustajista.

- Hän haluaa näyttää kavereilleen, kuinka kova jätkä on? Ei, siihenkin pätisi sama kuin edellä.

- Hän haluaa helpon ryöstösaaliin? Ei, silloin luulisi vain saaliin määrällä olevan väliä.

- Hän on herrakansaa ja haluaa nöyryyttää orjakansaa? Ei, kovemmalla vastustajalla herrakansuuden osoittaminen olisi vakuuttavampaa.

- Hän on sorrettu ja syrjäytynyt, ja haluaa kostaa menestyneille? Ei, silloin bonukset tulisivat ulkonäön perusteella arvioidusta yhteiskuntaluokasta.

En keksi. Jos joku keksii, saa kertoa.

Ei kun aha, Hesarissa selitys onkin jo keksitty:

Nuorisotutkija, dosentti Mikko Salasuo syyttää väkivalta-aallosta vain yhtä asiaa: eriarvoistumista.

Ilmeisesti siis koska yhteiskunta on painanut hyökkääjän heikoksi, reiluinta on panna vahinko kiertämään ja kiusata vielä heikompia. Selvä.

Asialla ei voi olla mitään tekemistä sen kanssa, että kasvattamatta jääneiden nulikoiden mielestä turpaanveto vain sattuu olemaan hyvää viihdettä, vaan sellaisistakin kyllä kasvaa ihan itsekseen kunnon kansalaisia, kunhan kellään muulla ei vain ole enempää rahaa kuin heillä.

Kuka näitä kommareita aina päästää ääneen?

Joku oli myös huomannut, että jengi koostuu lähinnä maahanmuuttajien jälkeläisistä, josta syystä jotkut populistiset natsipoliitikot ovat erehtyneet syyttämään ongelmasta maahanmuuttopolitiikkaa. Salasuo kuitenkin tietää paremmin, että:

Jengiongelman ratkaisu ei löydy maahanmuuttopolitiikasta, vaan kaupungin sisäisen eriarvoistumisen torjumisesta.

"Yksi tapa on se, että parannetaan lähiöitä eli nuorten arkiympäristöä ja varmistetaan nuorille maksuttomia ja edullisia harrastusmahdollisuuksia. Myös perheiden tukemisella on iso rooli."

Ei sillä, että vastustaisin nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamista, mutta lyhyemmällä tähtäimellä suosittelen, että riehuvat nulikat pannaan tuntuvaksi ajaksi koppiin, ennen kuin siviilikansalaiset keksivät lähteä ojentamaan nulikoita omin päin. Heillähän ei ole koppeja, joissa kusipäitä voisi istuttaa, joten he joutuvat keksimään jotain muuta, eikä se välttämättä ole miellyttävämpää.

Nythän on nimittäin niin, että juuri tuollainen jengiperseily on kaikkein tehokkain tapa saada tavallinen kansa vastustamaan maahanmuuttoa ja rupeamaan jopa ihan oikeiksi rasisteiksi. Tästä luulisi niin persujen, maahanmuuttajien kuin monikulttuurisuuden kannattajienkin olevan yhtä mieltä, mutta viimeksimainitut noudattavat taas jotain ihan omaa logiikkaansa, joka ei minulle oikein tahdo seljetä.

Mikko Salasuo taas voisi puolestani muuttaa ideologioineen vaikka Pohjois-Koreaan. Siellä olisi kuulemma rakastetun johtajan vakanssi taas avoimena.