perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kuin luodut toisilleen

Ennen kuin mennään päivän aiheeseen, haluan tuoda lukijoideni tietoon tärkeän varoituksen, jonka tulin maininneeksi edellisen kirjoitukseni kommenteissa:

Ruuvimeisseliä ei ole tarkoitus työntää penikseen.

Muistakaakin sitten. No niin, asiaan. Olen muutamaan otteeseen kirjoittanut tekstin, jossa esittelen havaintojani miesten ja naisten eroista ja kommentoin niitä mielestäni nokkelasti. Nyt kuitenkin kävi niin, että törmäsin lehdessä (tai siis joku linkitti emännän facebookissa) artikkeliin, josta sukupuolten samanlaisuus ilmenee yllättävällä tavalla.

Kyse on tästä artikkelista, jossa julkaistaan tuhansien naislukijoiden keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen tulokset siitä, millainen on täydellinen poikaystävä. Asia ei sinänsä herättäisi huomiotani - näitähän on iltalehtien parisuhdeosioissa monta joka päivä - mutta muutamaa päivää aikaisemmin oltiin julkaistu vastaava artikkeli, jossa miehet määrittelevät täydellisen tyttöystävän. Katsotaanpas, mitä eroja löytyy.

Pituus- ja painoihanteet nyt tietenkin ovat miehillä ja naisilla erilaiset. Melko keskikokoisista näytetään tykkäävän. Täydellinen kuukausipalkka on miehelle 3000-3500 €, mutta naiselle riittää 2000-2500 €. Ihannenainen juo siideriä, minkä ymmärrän, koska onhan se mukavampaa, että daamin henki lemahtaa raikkaan omenaiselta eikä kaljalta, mutta ihannemies juo silti olutta.

Siihen ne erot sitten jäävätkin. Kaikki muut kriteerit ovat sanasta sanaan identtiset:

Vartalon tyyppi urheilullinen
Luonne: rehellinen
Asema: työntekijä
Haluaa lapsia
Lihansyöjä
Harrastaa kuntosalilla käyntiä
Trendikäs
Asuu isossa kaupungissa omistusasunnossa
Siniset silmät
Ruskeat hiukset
Harrastaa seksiä 1-3 kertaa viikossa ja on innokas kokeilemaan uusia asioita petipuuhissa
Omistaa koiran
Ei polta
Tatuoitu
Viettää mieluiten iltaa ystävien kanssa
Kannattaa HIFK:ta ja HJK:ta
Suosikkiautomerkki on Audi
Katsoo Salattuja elämiä
Äänestää kokoomusta
Ei usko Jumalaan
Ei kannata kuolemantuomiota eikä turkistarhausta tai Natoa
Kannattaa armomurhaa ja EU:ta


En nyt ala ihmettelemään, että millä alalla perusduunari tienaa yli kolme tonnia ja asuu isossa kaupungissa omistusasunnossa. Ajattelin vain, että kai tästä yksimielisyydestä voi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen. Mieleen tulee muutama vaihtoehto:

A) Tasa-arvo on toteutunut Suomessa erinomaisesti.
B) Suomalaiset ovat aika androgyyniä porukkaa.
C) Suomalainen mies ja nainen ovat kuin luodut toisilleen.
D) Muu, mikä?

Mutta ei tämä tähän jää. Siltä varalta, että lukija ei osaa itse verrata itseään yo. listaan, meille on tarjottu testi, jolla jokainen voi mitata oman täydellisyytensä tason. Naisille täällä ja miehille täällä. Noh, ei kai siinä muuta kuin testaamaan. Nämä tällaiset ovat aina hauskoja.

"Mitä joukkuetta kannatin lätkässä kaudella 2013-2014? HIFK/Kärpät/Jokerit/En mitään näistä."
Seinäjoen kiekkoa. En tiedä, pärjäsivätkö. En edes tiedä, missä divarissa ne pelaavat. Kerran kävin niiden matsissa yläasteikäisenä, kun saatiin koulusta vapaaliput; toisen erän jälkeen ne johtivat 2-1, mutta onnistuivat silti häviämään 2-8. Kävinkin samalla lipulla katsomassa peliä kaksi kertaa: ensimmäisen kerran ja viimeisen kerran.

"Automerkkini on... Audi/BMW/Mersu/Ei mikään näistä."
Hohhoh, onpas siinä vaihtoehdot. Eikä näillä palkoilla ole varaa ylläpitää edes polkupyörää. Sitten kun auton joskus hankin, valintani on Chevrolet Corvette. Ymmärrän autoista suunnilleen saman verran kuin kommunisti matematiikasta, mutta valintani perustuukin lähinnä esteettisille syille.


"Millainen on ruokavaliosi? Syön kaikkea mahdollista/kasvissyöjä/vegaani."
Syön mitä eteen laitetaan. Molemmat sukupuolet suosivat lihansyöjiä, enkä yhtään ihmettele; useimmat miehet eivät halua kuunnella jatkuvaa närkästynyttä moralisointia eläinten oikeuksista, ja useimmat naiset eivät halua miestä, jonka käsivarret ovat ohuemmat kuin naisella itsellään.

"Miten kuvailisit pukeutumistasi?"
Annetuista vaihtoehdoista täytynee valita business/pikkutakki. En ole trendikäs, kuten naiset vaikuttavat toivovan, vaan tyylikäs. Ne ovat toistensa vastakohtia.

"Missä asut?"
Valitettavasti isossa kaupungissa, mutta mieluumin asuisin pienemmässä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä varsinkin naisilla yleistä hinkua, että pitää päästä sinne, missä on mahdollisimman paljon muitakin. Ikään kuin seuran huonoa laatua voisi jotenkin kompensoida määrällä.

"Onko sinulla lemmikkieläin?"
On, mutta koiraa ei ole eikä tule. En myöskään huoli naista, jonka mukana tulee koira, ellei hän ole vähintään Ruotsin prinsessa tai Summer Glau. Kissat, matelijat, hyönteiset ja araknidit ovat enemmän minun makuuni.

"Kannatatko turkistarhausta?"
Minulle on vähän epäselvää, miksi ihmiset ostavat aitoja turkiksia, kun tekoturkit ovat ihan yhtä hyviä ja paljon halvempia, mutta eipä se minulle kuulu. Ei minulla mitään sitä vastaankaan ole. Jos ette tykkää turkiksista, jättäkää ne ostamatta ja antakaa muiden tehdä omat päätöksensä. En minäkään vaadi leggingsien valmistamisen kieltämistä, vaikka ne ovat vähintään yhtä epäeettisiä, ainakin jos niiden päällä ei käytä mitään muuta.

"Onko sinulla tatuointia?"
Ei, eikä tule (paitsi jos voitan lotossa, koska olen luvannut). Joku tyylikäs ja taitavasti tehty tatuointi ei haittaa, mutta en kyllä näe niissä mitään erityisen hienoakaan.

"Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?"
Kyllä. Tämä kuitenkin vaatii sen verran pitkän selityksen, että pitää katsoa, jos jaksaisin jossain vaiheessa kirjoittaa aiheesta kokonaisen erillisen kirjoituksen.

"Kannatatko armomurhaa?"
Kyllä ihmisellä pitää olla oikeus päättää päivänsä, jos välttämättä haluaa. Sitä minä en tajua, miksi tätä aihetta pitää vieläkin vatkata. Eivätkö lääkärit voisi vain sopivasti unohdella syanidikapseleita paikkoihin, joista asianosaiset voisivat niitä valvotusti löytää?

"Näistä paras ohjelma telkkarissa on... Salatut elämät/Vain elämää/Voice of Finland/Avara luonto."
Avara luonto. Luontodokumenteissa on jotain rauhoittavan hypnotisoivaa; niitä voi katsoa yhteen menoon vaikka kuinka kauan. Samalla oppii uutta ja näkee söpöjä eläimiä.


"Kannatatko kuolemantuomiota?"
Ehdottomasti. En mistään yksittäisestä rikoksesta, mutta jos samalla henkilöllä on tilillään jo useita vakavia rikoksia, on hän osoittanut kyvyttömyytensä ja haluttomuutensa elää sivistyneessä yhteiskunnassa, ja silloin yhteiskunnalla on oikeus ja suoranainen velvollisuus ottaa hänet hyötykäyttöön esim. minkinrehuna.

"Suosikkialkoholijuomani on: Olut/Viini/Siideri/En juo alkoholia."
Mihin viski katosi? No kaljaa sitten, jos noista pitää valita. Tummana. Naiset juokoot viiniä, jos jotain pitää juoda; onhan se nähty, mitä siideri tekee heidän vyötärönsä ympärysmitalle.

"Mitä puoluetta äänestät? Kokoomus/Perussuomalaiset/Vihreät/En äänestä."
Oletan, että kokkareista saa pluspisteen ja persuista miinuspisteen. Hartaasti toivon, että vihreistä saa myös miinuspisteen, mutta tuskinpa vaan. Viimeksi äänestin Muutos 2011:a, mutta näistä kyllä valinta kallistuu persuihin.


No joo, eiköhän tuo jo riitä. Testi näyttää arpovan 12 kysymystä isommasta joukosta. Usean suorituskerran jälkeen arvosanani vaihteli 25 %:n ja 63 %:n välillä. Toisaalta edellytän naiselta vain 47-74 %:n täydellisyyttä, ja voin kompensoida omaa epätäydellisyyttäni timmeillä vatsalihaksilla.

No mutta oli miten oli, on mukavaa, että vihdoinkin on jotain, josta eri sukupuolet ovat samaa mieltä.

5 kommenttia:

  1. Däämn, noilla kriteereillä olen yhtä houkutteleva kumppani, kuin tunkio on houkutteleva piknik-paikaksi. :D Ainoastaan työpaikkasuus, siniset silmät, tupakoimattomuus (ja sekin retkahdellen), armomurhan kannattaminen ja ateistisuus täsmää, muuten ei kyllä mikään, kun nopsaa kattelen tuota listaa tuossa. Palkkakin on vain vähän päälle 1000/kk pintaa. Ei hyva.

    Testiä kokeilin ihan uteliausuudesta, vaikka noin lyhyt testi jättää niin skeptiseksi, ettei tiedä kannattaako edes kokeilla, mutta 53 - 55% tulos aika tasasesti.

    VastaaPoista
  2. Iltaa, Lonegaru, ja kiitos kommentista.

    On sinulla sentään parempi keskiarvo kuin minulla. Joo, nuo Iltasanomien testit ovat aina tuollaisia puolivillaisia. Jos haluaa löytää hyviä persoonallisuustestejä, pitää mennä OkCupidiin.

    VastaaPoista
  3. Piti sitten näyttää tuo kuva. Pelkkä ajatus sai vemputtimen vetäytymään niin syvälle nivusiin, että iltakusella taitaa tarvita pinsettejä ja sokeripalaa.

    Mitä tulee naisten preferensseihin miesten suhteen, niin varmin tapa saada selville mitä nainen ei ainakaan halua, on kysyä häneltä mitä hän haluaa.

    VastaaPoista
  4. Tykkään näistä sun bloggauksista . Ovat oikeellla tavalla ilkikurisia. Tulee semmonen olo et tultais varmaan hyvin toimeen noin ihan naamakkain. Ja ei. Ei homoerotiikkaa.

    VastaaPoista
  5. Huomenta Jaskalle ja nimettömälle kannattajalleni, ja kiitokset kommenteista.

    Jaska: Tuo on vielä siedettävää. Itselläni on sen verran neuroottinen mielenlaatu, vai mikä se sana nyt oli, että vaikka ajatus aiheuttaa yhtälailla inhonpuistatuksia, jossain mielen perukoilla alkaa itää pakkomielle, että kaikkea pitää kokeilla. Ei kiva.

    Olet toki ihan oikeassa, etteivät naiset puhu totta kertoessaan, mitä haluavat. En kuitenkaan usko, että he suoranaisesti valehtelevat, vaan he kertovat, mitä he haluaisivat haluta. Sitten he pitävät itseään huonoina ja heikkoina ihmisinä, kun retkahtavat vääriin tyyppeihin.

    Toisaalta, eipä tällaisia listoja miestenkään kohdalla kannata ottaa turhan vakavasti. He ovat kyllä lähempänä totuutta, mutta ovat valmiita tinkimään kriteereistään hyvinkin paljon. Tarpeeksi kauan kun mies on yksin, ainoat vaatimukset kumppanille ovat se, että hänellä on vagina eikä ajanvietto hänen kanssaan aiheuta itsetuhoisia ajatuksia.

    Ano: Kiitos kehuista. Joo, jätetään homoerotiikka postimerkkeihin, mutta minä tulenkin helposti hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Oikeastaan ainoa vaatimus on, että vastapuoli haluaa tulla kanssani toimeen. Toisaalta ehkä suurin syy bloggausharrastukselleni on se, että kirjoittaminen on minulle kaikkein luontevin ja sujuvin itseilmaisutapa. Suullisesti en ole läheskään yhtä viiltävän viihdyttävä.

    VastaaPoista