Yhteiskuntamme suurin vitsaus

Nykyisistä maailman yhteiskuntajärjestelmistä ja kulttuureista länsimainen systeemi, jonka variaatiota myös Suomessa noudatetaan, on kenties paras. Täällä ihmiset ovat pääsääntöisesti tasa-arvoisia, tai ainakin tasa-arvoisempia kuin muualla; hallituksen vaihto onnistuu ainakin periaatteessa ilman sisällissotaa; ruokaa, vettä ja muita perustarpeita on niin paljon, että niitä voidaan pitää itsestäänselvyyksinä; ja yhdenkään perheen selviäminen ei edellytä sitä, että kaikki perheen kymmenen 5-vuotiasta lasta viettävät sata tuntia viikossa romahdusalttiissa teollisuushallissa lenkkareita ommellen. Ja niin edelleen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että järjestelmämme olisi täydellinen, vaan vikojakin löytyy. Poliittinen järjestelmä kannustaa äänestämään sitä ehdokasta, joka tarjoaa omalle viiteryhmälle eniten verorahoja; perustarpeiden tyydyttymistä pidetään siinä määrin itsestäänselvyytenä, etteivät ihmiset koe tarpeelliseksi ottaa niiden turvaamisesta vastuuta, vaan keskittyvät maksimoimaan omat lyhyen tähtäimen nautintonsa; kansa ryyppää ja syö itsensä hengiltä; ja asioista päätetään tunteen ja ideologian perusteella logiikan ja käytännön kokemusten sijasta. Ja niin edelleen.

Käydessäni toissayönä paikallisella juna-asemalla hakemassa suklaapatukoita automaatista, törmäsin erääseen pahaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Tämä vika on niin perustavanlaatuinen, että voi jopa olla, että useimmat muut viat juontavat juurensa tästä. Onnistuin taltioimaan ongelman kännykkäni kameraan, ja tässä se nyt on:

Haluaisin uskoa, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka eivät mene junanradalle hortoilemaan, koska siinä saattaa kuolla; ja niitä, jotka menevät juuri siksi, koska siinä saattaa kuolla. Ilmeisesti on kuitenkin lisäksi olemassa ihmisryhmä, joka ei halua kuolla, mutta joka ei silti ymmärrä olla menemättä junanradalle hortoilemaan, ellei sitä sekä kielletä rangaistuksen uhalla että tehdä fyysisillä esteillä mahdollisimman hankalaksi toteuttaa. Pikkulasten kohdalla asian voisi vielä ymmärtää, mutta uskoisin, että jos joku on tarpeeksi vanha osatakseen lukea, on myös tarpeeksi vanha tajutakseen tuon lukemattakin.

Tämä ihmisryhmä on myös niin merkittävän kokoinen, että yhteiskunta katsoo tarpeelliseksi kuluttaa miljoonia euroja ylikulkusiltojen ja alikulkutunnelien rakentamiseen ja pakottaa itseni kaltaiset näkö- ja reaktiokyvyllä siunatut ihmiset kiertämään kusenhajuisten portaikkojen kautta, vaikka olisi niin näppärää vain kipaista raiteiden poikki toiselle puolelle jonkinlaisen suojatietyylisen ratkaisun yli.

En ymmärrä. Junanradan ylittäminenhän on turvallisempaa kuin autotien, koska junia kulkee vähemmän, näkyvyys on yleensä parempi ja junan nopeus on ennalta-arvattavampi. Lisäksi rataa ylittäessä ei edes tarvitse katsoa kuin toiseen suuntaan, koska juna ei voi tulla kuin yhdestä suunnasta kerrallaan, kuten jo isälleni autokoulussa opetettiin.

Kai siinä on se, että juna ei voi tehdä äkkipysähdystä kuten auto, ja autoteilläkin puusilmäisten hortoilijoiden hyvinvointi on sysätty autoilijoiden vastuulle säätämällä laki, jonka mukaan autoilijan pitää pysähtyä ja päästää jalankulkijat ylittämään suojatie, ennen kuin saa jatkaa matkaa, mikä näin jalankulkijankin näkökulmasta ottaa päähän joka kerta. Eihän sitä suojatietä kuitenkaan tohdi lähteä ylittämään ennen kuin selvästi näkee, että auto hidastaa, koska ei voi ikinä tietää, onko autoilijakaan täysillä valoilla matkassa, ja vaikka mahdollisessa törmäystilanteessa laki olisikin omalla puolellani, minuun se enemmän sattuu.

Mutta asiaan. Miksi yhteiskunnassamme pidetään normaalina ja hyväksyttävänä sitä, että ihmiset säntäilevät päättömästi ympärilleen katselematta ja ajatellaan, että siitä seuraavat onnettomuudet ovat jonkun muun tai jopa koko ympäröivän yhteiskunnan syy? Tässä tulee taas mieleen itsenäisyyspäivän juhlilla tapaamamme hevostenkouluttaja.

Jos asia jäisikin vain tuohon, ei sillä olisi niin suurta merkitystä, mutta veikkaanpa, että tällä on kiinteä yhteys siihen vallalla olevaan ideologiaan, että asiat tehdään sen mukaan, mikä ensikuulemalta tuntuu vatsanpohjassa mukavimmalta, ja jos hommat menevätkin perseelleen, se ei haittaa, koska olihan ajatus kuitenkin niin kaunis ja tuhojen korjaaminenkin on jonkun muun ongelma. Mitä Charles Darwin sanoisi?

"Ei jumalauta jätkät, nyt joku roti siihen touhuun ja ne kieltokyltit alas, ennen kuin menee teoriat uusiksi."