Tappomusiikkia

Joitain viikkoja sitten TV:ssä oli Venäjä-ilta. On oikein kiva, että ne ovat alkaneet pitämään näitä teemailtoja kaikista keskustelua herättävistä aiheista; harvoinhan niissä mitään järkevää keskustelua on, mutta väärässä olevat osapuolet tuppaavat osoittamaan luupäisyytensä viihdyttävillä tavoilla, ja sitten minä pääsen jatkamaan kansalaiskeskustelua täällä omalta osaltani.

Enhän minä itse niitä ehdi katsoa, koska olen yleensä juuri silloin töissä, mutta kaiken oleellisen näkee kyllä seuraavina päivinä lehdestä. Tällä kertaa eräs "vapaa toimittaja ja taiteilija", joka on asunut 20 vuotta Venäjällä (näistä tiedoista voinee jo päätellä jotain hänen maailmankuvastaan), totesi, että "tappajalle ruusu", kun illan päätteeksi keskusteluun osallistunutta sotaveteraania kukitettiin. Jälkeenpäin hän perusteli lausuntoaan näin:

Luulin lähetyksen jo loppuneen.

En kirjoittanut aiheesta tuoreeltaan, koska:

Lähetetään nyt kuitenkin Hyrskylahdelle musiikkiterveiset, joita olettaisin hänen arvostavan.

No niin, asiaan. Miksikös sitten nyt otin edellämainitun puheeksi? No, tänään on kansallinen veteraanipäivä. Sitä täytyy jotenkin juhlistaa. Nykynuorisolle tarjolla olevat vaihtoehdot aktiivisiksi teoiksi veteraanien kunniaksi ovat rajalliset, mutta teen sen, mikä bloginpitäjälle on luonnollisinta tällaisessa tilanteessa, eli postailen asiaankuuluvaa musiikkia. Tästä lähtee:

Kenties kaikkien aikojen nerokkain suomalainen lauluntekijä oli Juha Vainio. Hänen näkemyksensä sotaveteraaneista postasin kuitenkin jo syyskuussa, joten vaihtelun vuoksi soitankin nyt saman kappaleen Mistreatin tulkitsemana. Mistreatin oma tuotanto edustaa aatesuuntia, jotka eivät varsinaisesti tuo lisää poliittista vakavastiotettavuutta kenellekään, joihin ne liitetään, mutta aivan sama.

Ai jaa, se toimittaja-taiteilija jatkoi vielä. Hän oli sitä mieltä, että:

- Puhuin lähetyksessä, että mielestäni on törkeää, että valtiot opettavat kansalaisiaan tappamaan. Jos se on meidän tapa hoitaa asioita, että ihmisten pitää tappaa toisiaan, niin asiat ovat aika huonolla mallilla, Hyrskylahti sanoo.

Maailma ei parane niin, että tappamista jatketaan.

Niin no, paha tuohon on vastaankaan sanoa. On kai se noin. Jos nyt kuitenkin tappajia etsitään, talvisodassa niitä oli tasan yksi, ja hänen nimensä oli Josif Stalin. Jatkosota tietysti oli vähän monimutkaisempi juttu, mutta ei niitä silloinkaan juuri rintamalla pyörinyt.

Ilmeisesti kuitenkin toimittaja-taiteilijan mielestä maailmanrauhan turvaaminen on kaikkien yhteinen tehtävä, jossa kaikilla on tasapuolinen ja toisista riippumaton velvollisuus. Ei siis ole niin, että isojen ja aggressiivisten maiden odotetaan luopuvan armeijoistaan ensin, ennen kuin pienet ja rauhalliset uskaltavat luopua omistaan, vaan pienten ja rauhallisten pitäisi luopua armeijoistaan ensin ikään kuin näyttääkseen isoille ja aggressiivisille hyvää esimerkkiä.

Jos sitten käykin niin odottamattomasti, että isot ja aggressiiviset käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja nielaisevat pienet ja rauhalliset, asian voi kuitata toteamalla, että ainakin me hoidimme oman osuutemme emmekä alentuneet heidän tasolleen.

Joo, enpä usko, että maailma paranee ihan niinkään.

Vanha haitarimusiikki on kyllä parasta. Yksi vielä:

Porstuasta toivotetaan hyvää ja asianmukaisen juhlallista veteraanipäivää, vaikka sitä ei enää montaa tuntia olekaan jäljellä, niin veteraaneille kuin kaikille muillekin lukijoille. Loppuun vielä Sabatonia: