Kun feministiä ei kiinnosta

Viime torstaina oli näköjään Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Samalla myös vietettiin rasisminvastaista viikkoa. Joku voisi sanoa, että on melko irvokasta, että tasa-arvon päivän ympärille rakennetaan kokonainen viikko, jonka teemana on keksiä lisää syitä ja tapoja, joilla maahan saataisiin mahdollisimman paljon porukkaa, jonka maailmankuvan mukaan tasa-arvo on rangaistavaa syntiä tai parhaimmillaankin jonkinlaista sketsiviihdettä. Somalit polkaisivatkin viikon komeasti käyntiin joukkoraiskauksella.

Mutta en minä siitä halunnut puhua. Muissa blogeissa ja kolumneissa on jo ihan riittävästi puitu maahanmuuttajien kantaväestöön kohdistamaa rasistista väkivaltaa ja sitä, kuinka hyvin siihen tehoaa sellainen rasisminvastainen viikko, jolla keskitytään kertomaan kantaväestölle, ettei saa olla tykkäämättä erivärisistä. Halusin tämän kaiken keskellä kiinnittää vähän huomiota tasa-arvoteemaankin puhumalla pitkästä aikaa feminismistä.

Porstuan monikulttuurisuuskoordinaattorin Vanessan työnkuvaan kuuluu mm. feminismin ja rasisminvastaisuuden yhdistäminen luontevaksi kokonaisuudeksi.

Blogistikollegani Korppi on oikeus on useasti ja ansiokkaasti kirjoittanut feminismistä ja linkitellyt amerikkalaisille feministisivuille, ja olen niitä sivuja piruuttani lueskellut. Amerikassahan tunnetusti kaikki on suurempaa, myös ideologisten liuottimien imppauksesta syntyneet hahmotushäiriöt, ja on se kuulkaa kovaa kamaa. Perusidea feministien teksteissä on, että valkoinen normaalivartaloinen heteromies (artikkelin teemasta riippuu, mitä em. ominaisuuksista korostetaan) on etuoikeutettu ja kaikki muut ovat sorrettuja, mikä ilmenee siten, että heillä ei ole aina kivaa eivätkä he saa kaikkea haluamaansa. Jos käykin niin, että myös valkoiset normaalivartaloiset heteromiehet kärsivät samasta asiasta, se on eri asia, koska ainakaan heidän sortonsa ei ole järjestelmällistä.

Feministin ja tavallisen naisen ero on siinä, että tavallinen nainen ei ymmärrä miehen järjenjuoksua, mutta hyväksyy asian ja tyytyy kiroilemaan asiasta kaveriporukassaan. Feministikään ei ymmärrä miehen järjenjuoksua, mutta yrittää parhaansa mukaan analysoida ja teoretisoida asiaa. Koska hän ei kuitenkaan ymmärrä tutkimaansa asiaa, ja lähtökohdatkin ovat usein vääriä ja vihamielisiä, lopputulos menee päin seiniä.

Törmäsin sitten tällaiseen kirjoitukseen. Siinä nainen on huomannut, että kun baarissa miehet tulevat vonkaamaan, he lopettavat suosiolla ja poistuvat vain, jos nainen väittää, että hänellä on jo poikaystävä. Tästä hän sitten vetää johtopäätöksen, että miehet eivät kunnioita naisen omaa tahtoa, vaan vain toisen miehen omaisuutta.

Male privilege is “I have a boyfriend” being the only thing that can actually stop someone from hitting on you because they respect another male-bodied person more than they respect your rejection/lack of interest.

Hänen feministinen ohjeensa lukijoille on, että naisten pitää opetella sanomaan vain, ettei kiinnosta ilman mitään selittelyitä, että miehet oppisivat ymmärtämään ja hyväksymään sen, että naisilla ihan oikeasti on päätäntävalta siihen, kenen matkaan lähtevät. Kommenteissa naiset intoilevat, että on oikein hyvä ohje, että eivät malta odottaa pääsevänsä kokeilemaan sitä käytännössä, ja että opettavat saman tyttärilleenkin.

Minä taas väitän, että kirjoittajan ohje on huono, koska hänen johtopäätöksensä on ylianalysoitu ja väärä. Ajattelin kirjoittaa vastineeni tänne, että edes suomalaiset naiset jättäisivät tuollaisen feministisen teoretisoinnin omaan arvoonsa.

Kannatan toki feminismiä ja muutenkin huomaavaisuutta naisia kohtaan jne.

Eivät miehet kunnioita tuntemattomien miesten suhteita niin paljoa, että jättäisivät sen takia heidän naisensa rauhaan ainakaan ilman väkivallan uhkaa. Osaltaan tuossa on kyse siitä, että varatun naisen saaminen mukaan on paljon vaikeampaa ja epävarmempaa kuin sinkun, joten varattuun ei kannata haaskata aikaa.

Suurempi syy on sitten se, että miehet pääsääntöisesti ovat herkkiä ja epävarmoja, vaikka kulttuuri ja yhteiskunta vaativatkin heitä esittämään muuta. Tästä johtuu, että he saattavat loukkaantua ja ajautua puolustuskannalle, jos nainen mitenkään vihjaa miehessä olevan jotain vikaa. Varsinkin jos nainen ei sano mitään syytä, miksi ei kiinnosta, mies tulkitsee sen niin, että vika on miehessä, eikä nainen vain kehtaa sanoa. Yleensä niin varmasti onkin.

Jos siis nainen mitenkään vihjaa miehen olevan epätäydellinen, epävarmalle miehelle tulee paineita todistaa väite vääräksi. Niinpä hän liimautuu naisen seuraan ja alkaa todistella omaa ihanhyvätyyppeyttään, kunnes nainen muuttaa mieltään. Koska sellainen vastaaninttäminen vain vähentää naisen kiinnostusta entisestään, on turha toivoa, että mies ihan heti häipyisi.

Tästä syystä, jos nainen haluaa miehestä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti eroon, hänen on annettava tekosyy, josta mies voi päätellä olevansa oikeasti kiinnostava ja että ehkä jossain muussa tilanteessa olisi onnistunutkin, mutta juuri nyt jonkinlainen force majeure estää etenemisen. Näin mies voi vetäytyä tilanteesta menettämättä kasvojaan.

Varatun esittäminen on kenties helpoin tapa, muttei ainoa. Voi myös väittää olevansa lesbo, joskin siinä on vaarana, että mies pyytää päästä kolmanneksi mukaan tai alkaa kyselemään typeriä lesboudesta. Muitakin voi keksiä. Elegantein näkemäni torjunta oli, kun eräs afrikkalaistaustainen vanhempi herrasmies lähestyi baarissa paria nuorta tyttöä:

Mies: Saanko liittyä seuraan?
Nainen: Et!
Mies: Miksi en?
Nainen: Ei kiinnosta.
Mies: Miksi ei? Oletko rasisti?
Nainen: En... eiku olen!

Tuo ei ollut miehen ensimmäinen lähestymisyritys, vaan naiset olivat selittelemättömällä "ei kiinnosta"-linjalla saaneet jatkettua niitä jo pari tuntia.

Periaatteessahan nuo feministit ovat oikeassa siinä mielessä, että kyllä naisella on oikeus kieltäytyä mistä syystä haluaa tai vaikka ihan ilman syytä. Oikein mukava nainen voisi vielä kertoa rehellisesti, miksi ei kiinnosta, ja täydellisessä maailmassa mies ei närkästyisi, vaan pyrkisi annettujen ohjeiden pohjalta kehittämään itseään.

Ei siinä tekosyistä pidättäytymisessä siis mitään väärää ole. Kunhan vain halusin tällä kirjoituksella selittää, miksi miehet käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, eli että kyse ei ole mistään sovinistisesta perusoikeuksien kyseenalaistamisesta, vaan pelkästä puolustusreaktiosta miehisen kelpoisuuden kyseenalaistamista vastaan. Toisaalta asiaa voisi myös verrata siihen, jos nälkiintynyt etiopialaislapsi tivaa, miksi et anna hänelle ruokaa.

Tästä johtuen miestä ei voi myöskään kouluttaa "kunnioittamaan naisen päätösvaltaa", kuten mainittu kolumnisti vaatii, koska kyse ei ole siitä. Voihan sitä yrittää ja sitkeästi käyttää "ei kiinnosta"-argumenttia, mutta sillä vain helposti pilaa oman iltansa, kun kaikki aika menee miesten väistelyyn.

Niin että ihan kuinka vaan.