Egyptin loppuraportti

No niin. Kuten viimeksi sanoin, kävin Egyptissä, ja nyt olen palannut. Käydäänpäs viikon tapahtumat läpi täällä, koska tämä on blogini, ja blogeihin on tapana laittaa tällaisia juttuja. Tässä käsittelen vain itse reissua; egyptiläisestä kulttuurista ja elämänmenostakin on paljon sanottavaa, mutta sen eriytän omaksi postauksekseen, että on jotain kirjoitettavaa loppuviikollekin.

Jotenkin ajatus talven keskeyttämisestä viikon kesälomalla tuntuu luonnottomalta. Varmaan johtuu siitä, että lapsena meillä ei ollut rahaa mihinkään niin ylelliseen kuin paikoissa käymiseen pelkän käymisen vuoksi. Etelänmatka tarkoitti luokkaretkeä Särkänniemeen, ja kaukoidässä pääsin pari kertaa käymään isäni mukana, kun hän kävi onkikilpailuissa Saimaan kanavalla. Pohjoisen laskettelureissuja oli vähän useammin, mutta lähinnä siksi, koska paikallinen laskettelukeskus oli niin lähellä, että se näkyi keittiömme ikkunasta.

Nykyään lomareissuissamme on kuitenkin sellainen käytäntö, että emäntä maksaa, joten emäntä päättää. Eipä sillä, kyllähän Egypti on sen verran keskeinen historiallinen kohde, että se pitää nähdä. Sää oli samanlainen kuin Suomessa elokuussa, eli vajaat 30 astetta ja pääosin aurinkoista. Kova tuuli vähän häiritsi.

Hotelli oli Makadi Beach, Punaisenmeren rannalla Hurghadan liepeillä olevassa Makadi Bayn lomakylässä. Koko kylä oli pelkkiä laadukkaita hotelleja varten rakennettu, mistä syystä siellä olikin erittäin siistiä ja rauhallista. Alue oli aidattu ja vartioitu, mutta aivan viiden tähden tasoa se ei ollut, koska vartijoilla ei ollut tuliaseita ainakaan näkyvillä. Erään ohittamamme hienomman hotellin pihanurmikolla oli poliisin konekivääripesäke, mitä voi jo sanoa täysihoidoksi. Tuota käyttämäämmekin voin kyllä oikein hyvin suositella.

Oli hotellimme sentään all inclusive. Jonkin aikaa kesti tajuta, mitä kaikkea se tarkoittakaan. Palvelijat joutuivat selittämään minulle, ettei minun kuulu kiskoa laukkujamme huoneeseemme itse, vaan he vievät ne sillä aikaa kun me kirjaudumme sisään. Respassa seuraavat palvelijat toivat pihdeillä eukalyptuksentuoksuiset kuumat pyyhkeet, ja tuli kiusaantunut olo, kun en tiennyt, mitä sillä olisi pitänyt tehdä. Päätin pyyhkiä naamaa, eikä varmaan mennyt pahasti väärin, koska en lentänyt suoraan pihalle.

Ruokailua varten oli neljä erillistä ravintolaa, niin buffettia kuin alakarttea, ja ne olivat oikein korkeatasoisia ja, kuten all inclusiveen kuuluu, ilmaisia. Hyvät puolet:

+ Munanpaistopisteessä oli erillinen kokki, jolta sai tilata paistettua munaa oman maun mukaan kymmenellä (päivittäin vaihtuvalla) eri lisukkeella.
+ Valikoimat olivat laajoja ja vaihtelivat päivittäin eri teemojen mukaan. Kerran oli sushia, kerran texmexiä jne.
+ Ruuat eivät aiheuttaneet ripulia.
+ Tarjoilijat olivat ripeitä ja muutenkin asiansa osaavia.
+ Ketään ei haitannut, että söin jokaisen illallisen jälkiruuaksi keskimäärin viisi erilaista suklaaleivosta.

Huonoakin oli:

- Ei pekonia.
- Hyvin vähän paikallisia perinneruokia.
- Täytetyissä viiriäisissä oli perkuun jälkeen olemattomasti syötävää. Ei varsinaisesti ravintolan vika, vaan koko ruokalaji on konseptina typerä.
- Tarjoilu loppui jo iltakymmeneltä.
- Ei pekonia.

Myös paikalliset alkoholijuomat olivat ilmaisia, eikä niitä muutenkaan laskeskeltu. Olinkin yllättynyt, että alueella valmistetaan niin olutta, viiniä kuin viskiäkin. Olihan niissä outo sivumaku, mutta hinta/laatusuhteeltaan olivat ihan jees. Kalja tarjoiltiin vain neljänneslitran vetoisista sormustimista, mutta se ei haitannut, koska tuopin tyhjenemisestä ei koskaan ehtinyt kulua minuuttiakaan, ennen kuin tarjoilija oli jo tarjoamassa lisää. Eivätkä he tunnustelleet suomalaistyylisesti "Onko kaikki hyvin, tarvitsetteko jotain?" vaan ihan suoraan, että "Ein bier, bitte?"

Huonesiivooja oli taiteellinen ja väänteli pyyhkeistä kaikkea hienoa, kuten tällaisia kobria.

Tosiaan, hotellivieraista n. 90 % oli saksalaisia, ja niinpä henkilökunnankin oletuskieli oli saksa. Koska osaan vain sen lähisukulaiskieltä korkeajännityssaksaa, en aluksi tunnistanut muita sanoja kuin "danke" ja "jawohl", ja koska jälkimmäistäkään ei seurannut "mein führer", en osannut sijoittaa sitä mihinkään kontekstiin. Loppuviikosta aloin jo ymmärtämään sen verran yksinkertaisia lauseita, että tajusin, mitä asiaa puhujalla oli.

Teimmehän me toki muutakin kuin lihoimme. Kolmantena päivänä menimme snorklaamalla tutkimaan koralliriuttojen elämää. Tämä oli ehkä reissun mielenkiintoisin retki, vaikka minulta paloikin auringossa useita ruumiinosia. Vedenalaisia kuvia ei valitettavasti ole, mutta laitetaan edes yksi delfiinikuva:

Haita en päässyt näkemään, mikä oli minulle suuri pettymys. Muuten kyllä oli vaikka kuinka paljon sellaisia litteitä kirkkaanvärisiä kaloja ja muuta hauskaa, mitä TV:ssä aina näkee.

Neljäntenä päivänä kävimme lähistön suurimmassa kaupungissa Hurghadassa. Siellä on 160 000 asukasta, mutta vain neljät liikennevalot, ja nekin kaikki liikenneympyröiden yhteydessä. Eipä sillä ole väliäkään, koska kukaan ei tiedä tai välitä liikennesäännöistä. Basaarikadulla kävelimme, mikä ei ollutkaan enää mukava kokemus. Paikalliset kauppiaat ovat hyvin innokkaita ja periksiantamattomia, mikä suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle on hyvin ahdistavaa. Kaksi eri kauppiasta kysyikin minulta, miksi suomalaiset aina kävelevät niin kovalla kiireellä ohi ja pakoon. Sehän tietysti johtuu siitä, että basaarikadulla käveleminen tuntuu siltä, kuin uisi krokotiilien täyttämässä joessa.

Hintataso on joko paljon halvempi tai paljon kalliimpi kuin Suomessa, riippuen täysin asiakkaan neuvottelutaidoista. Ei, en kerro, paljonko meni.

Hieno moskeija. Vääräuskoisia ei kuitenkaan päästetty sisään. Ovelta sai vähän kurkkia.

Tyypillinen kaupunkimaisema.

Viides päivä ja aavikkosafari. Ensin päästeltiin hietikolla mönkijöillä ja sitten jollain itsetehdynnäköisellä ranta-autolla, ja lopulta ratsastettiin beduiinileirissä kamelilla. Ovat ne muuten jumalattoman kiikkeriä otuksia. Koko ajan joutui täysillä puristamaan edessä satulannuppia ja takana apuremmiä, että pysyi kyydissä. Yhtään ei auttanut sekään, että elukka ei tainnut tykätä minusta, vaan vähän väliä pyrki kuonollaan tökkimään minut pois. Ehkä kaksikyttyräinen kameli olisi ollut helpompi.

Harvinainen kasvokuva allekirjoittaneesta.

Oletettavasti rakkausaiheista taidetta beduiinileirissä.

Sitten kävimme Luxorissa, eli siellä, missä on kaikki hienot hautakammiot ja muuta vanhaa nähtävyyttä. Pyramideja siellä ei ollut, mutta yhden sentään näin lentokoneesta tulomatkalla. Tutankhamonin haudassa oli vielä muumio sisällä, ja sitä vartioimaan oli ovelle komennettu sotilaspoika AK-47:n kanssa kovat piipussa. Vähän turhaa ehkä sinänsä, koska jos ei se ole kolmeen tuhanteen vuoteen siitä noussut, tuskin se ihan lähiaikoina nouseekaan.

Pylväikköä temppelialueella.

Muutenkin viranomaisten läsnäolo oli kiitettävää, eikä pyssyjä piiloteltu. En edes viitsinyt laskea, monenko tarkastuspisteen läpi muutaman sadan kilometrin matkalla kuljimme. Useimmilla vartijoilla tietysti oli kalashnikov käden ulottuvilla; rynkyllä oli varmasti yleensä tuplasti enemmän ikää kuin kantajallaan, mutta neukkuteknologiahan on tehty kestämään.

Muutamilla siviileilläkin oli aseita; vain yhdellä näin kalashnikovin, mutta pumppuhaulikkoja oli vähän väliä. En sitten tiedä, johtuuko tällainen asevarustelu vallankumouksen aiheuttamasta epävakaudesta, vai onko se siellä päin normimeininki.

Tyypillistä tienvarsiasutusta Luxoria lähestyttäessä.

Näkymä Niililtä Luxorissa.

Kun tuota kuvaa katsoo, voisi kuvitella, että Luxor on hyvin uusi ja nopeasti kasvava kaupunki, kun suurin osa rakennuksista on puolivalmiita. Ei se johdu siitä, vaan tällainen on Egyptissä hyvin yleistä. Siihen on muutama syy:

1) Rakentamattomasta tontista ja valmiista rakennuksesta joutuu maksamaan kiinteistöveroa, mutta keskeneräisestä rakennuksesta ei. Tai oliko se jopa niin, että valtio lunastaa ilman korvausta tyhjän panttina seisovat rakentamattomat tontit itselleen. Niinpä kun tontti ostetaan, pitää heti pistää joku rakennusprojekti pystyyn, että säästää rahaa. Valmiiksi ei tarvitse saada mitään, koska ei näitä kukaan valvo.

2) Tuolla päin on tapana, että kun saadaan joku hyvä idea, sitä lähdetään heti toteuttamaan tuhlaamatta aikaa mihinkään kustannuslaskelmiin tai muuhun mälsään esivalmisteluun. Niinpä joskus Allahin tahto on, että raha loppuu kesken ja projekti jää siihen.

3) Harvemmin asutulla alueella lisäksi on perinne, että naimisiin mennessään mies muuttaa emäntänsä kanssa vanhempiensa yläkertaan asumaan, jolloin yläkerran puuttuessa uusi kerros pitää rakentaa. Sitä varten on hyvä olla betonipaalut jo valmiina.

Viimeisenä päivänä vain maattiin altaalla ja rentouduttiin. Paikallisen kosmetiikkalaitoksen myyntiedustaja, joka kiersi kauppaamassa palveluitaan, luuli ihonvärin perusteella meidän olevan siellä ensimmäistä päivää. Myös asiakkaita etsivä surffausopettaja tuli kettuilemaan, että mistä päin Afrikkaa te olette kotoisin, Tansaniasta vai Zimbabwesta? No mutta ihan hyvin minulle väriä jäi niskaan ja käsivarsiin, vaikka varsinainen auringonotto jäikin kiireisen aikataulun myötä vähemmälle.

Egyptiläinen yöperhonen ei eroa ulkonäöltään suomalaisista kollegoistaan merkittävästi. Yhden ohdakeperhosen näin myös; ne ovatkin tällä hetkellä Pohjois-Afrikassa talvehtimassa, kunnes palaavat Suomeen kesäksi. Huomasin myös sellaisen jännän ilmiön, että muurahaisilla oli selvästi pidemmät jalat kuin Suomessa; ilmeisesti kyse on sopeutumisesta aavikkoympäristöön. Muuten otuksisto oli aika suppeaa. Ennakkotiedoista poiketen paikallisella aavikolla esiintyy safarioppaan mukaan sittenkin aavikkokettuja, mutta eivät ne ihmisten ilmoille uskalla tulla.

Lopuksi suosittelen Egyptin ylpeyttä, karkade-nimistä juomaa. Se on teemäinen juoma, joka tehdään tuollaisista kuivatuista kukista. Heitetään pari mukiin, kaadetaan kuumaa vettä päälle ja annetaan hetki liota, ja juoma on valmis. Maistuu vähän mustaherukkaiselta.

Ripuli alkoi vasta matkan lopussa. Syyksi epäilimme sitä, että Luxorista palatessamme emme ehtineet kymmeneksi illalliselle, vaan jouduimme hakemaan paikallisesta marketista jotain iltapalaa. Emännällä se vaihtui jo flunssaksi, mutta minulla, kun olen muutenkin hidas reagoimaan, se alkoi vasta Suomen puolella, ja pitää katsoa, jos jo huomenna uskaltaisi poistua kotoa kauppareissua pidemmälle.