If you want happy you must don,t for get allh

Egypti, osa 2. Viimeksi kerroin mitä itse tein matkallani, mutta sivuutin paikalliskulttuurin suurimmaksi osaksi, koska ajattelin sen ansaitsevan kokonaan oman postauksensa.

Koska en ole tuolla päin muualla reissannut, en tiedä, kuinka suurelta osin nämä ovat yleisislamilaisia piirteitä, ja mikä on tyypillistä nimenomaan Egyptille. Nyt kuitenkin törmäsin, kuten jo viimeksi kommenteissa mainitsin, ensimmäistä kertaa sellaiseen kulttuuriin, jossa ihan mielelläni pysyttelin hotellikylän vartioidun aidan sisäpuolella mahdollisimman kaukana kantaväestöstä.

En tarkoita, että olisin tuntenut oloni mitenkään uhatuksi, koska (kaupusteluun liittymätöntä) ahdistelua ei tullut vastaan minkäänlaista. Se voi toki johtua siitäkin, että Hurghadan seutu elää aivan täysin turismista, ja vallankumouksen jälkeen turismi on muutenkin puolittunut. Jos siis joku paikallinen alkaisi hätyyttelemään turisteja, hänet varmasti lynkattaisiin muiden paikallisten toimesta siihen paikkaan, turistilta vuolaasti anteeksi häiriötä pyydellen.

Paikalliset olivat muutenkin hyvin ystävällistä, joviaalia ja humoristista porukkaa, eli yksilöistä minulla ei ole pahaa sanottavaa. Kulttuurissa oli kuitenkin muutamia piirteitä, joilla ei ole mitään sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Päällimmäisenä nousee mieleen kaksi:

Ensinnäkin tinkiminen. Hyvin kuvaava on tämä Monty Python -klassikko:

On tapana, että jos mennään kauppaan ostamaan jotain, ei saa heti tarttua siihen tavaraan, jonka haluaa, vaan pitää katsella ja odottaa myyjän ehdotuksia, ja lopulta hienovaraisesti ohjata huomio haluamaansa tavaraan välinpitämättömän oloisena. Tämä siksi, koska jos myyjä tietää ostajan haluavan juuri kyseisen tuotteen, hän tohtii vaatia enemmän hintaa.

Joka tapauksessa hän vaatii aluksi naurettavaa ylihintaa, mistä sitten lähdetään neuvottelemaan alaspäin, ja neuvottelu saattaa kestää hyvinkin kauan. Kuten viimeksi sanoin, hintataso saattaa olla paljon korkeampi tai matalampi kuin Suomessa, riippuen siitä, kuinka pitkälle kärsivällisyys ja neuvottelutaidot riittävät.

Esimerkiksi se, kun basaarin matkamuistokojusta ostimme kaksi massatuotettua hyllynkoristetyyppistä matkamuistoa ja kaksi huivia, joiden yhteishinta missä tahansa päin Eurooppaa olisi korkeintaan 30 €. Kauppiaan aluksi tarjoama hinta (jossa kuulemma oli jo paljousalennus mukana) oli n. 130 €.

En minä nyt sano, etteikö saisi pyytää alennusta, jos ei rahat riitä, mutta tällainen laajamittainen tinkauskulttuuri on taloudelle tuhoisaa: ensinnäkin tehottomuutensa vuoksi, kun viiden minuutin kauppareissuun menee helposti pari tuntia, ja toiseksi siksi, koska se aiheuttaa täysin ylimääräistä ja tarpeetonta köyhyyttä siinä väestönosassa, joka jostain syystä ei tinkimistä osaa. Sitähän on turha kuvitella, että tinkimiskulttuurista olisi asiakkaille hyötyä, koska ei kauppias tappiolla kuitenkaan myy.

Moskeijan sisäpuoli imaamin kuvaamana.

Toinen on sitten tippaaminen. Jo Euroopassakin joutuu kiroamaan sitä, kun ei ikinä tiedä, pitääkö ravintolassa tarjoilijalle jättää tippiä vai ei ja paljonko, mutta Egyptissä asia on laajennettu ihan uuteen ulottuvuuteen, kun joka Jumalan välissä pitää olla antamassa hiluja vastaantulijoille. Julkisten vessojen siivoojille, nähtävyyksien vieressä notkuville kahden minuutin turistioppaille, linja-auton kuljettajalle, ihan viralliseksi turistioppaaksi palkatulle yliopiston egyptologille jne. Ymmärrän, että kuumalla aavikolla tarvitaan paljon juomaa ja siksi tarvitaan myös paljon juomarahaa, mutta siinä vaiheessa, kun moskeijan imaami ei päästä vääräuskoista sisään, mutta tarjoutuu ottamaan vääräuskoisen kameralla kuvia sisältä juomarahaa vastaan, luulisi jo jollain tulevan mieleen, että ehkä touhu on jo mennyt vähän liian pitkälle.

En minä sitäkään sano, etteikö tippiä saisi antaa. Onhan rahaa kivaa saada. Jos kulttuuri sen myötä kuitenkin taantuu siihen, että tippiä ruvetaan odottamaan ja pitämään yleisenä käytäntönä, ajaudutaan taas rasittavaan ja tehottomaan sähellykseen. Jos joku haluaa antaa tippiä siinä toivossa, että saa erikoishyvää palvelua, siitä vaan, kunhan vain sen seurauksena minun ei ole pakko ruveta antamaan tippiä, että saisin normaalia palvelua.

Lisäksi tuosta on vain lyhyt matka sellaiseen ruohonjuuritason korruptioon, jossa kaiken haluamansa saa ohi virallisten kanavien, kunhan vain voitelee rahalla oikeita tahoja. Esim. Egyptissä tämä on johtanut siihen, että juuri kukaan ei oikein tunne liikennesääntöjä, koska ajokortin voi saada lahjuksillakin. Tästä taas ei ole pitkä matka sellaiseen entisissä neukkumaissa kuulemma tuttuun tapaan, jossa virallisiakaan kanavia myöten ei tahdo saada mitään, ellei voitele välikäsiä joka portaalla.

No niin, katsotaanpas, mitä muuta.

Ylikuormaa? Mitä ylikuormaa?

- Rekkojen avonaiset perävaunut lastataan n. 1,5 kertaa korkeammiksi kuin Suomessa. Viritys pysyy kasassa pressuilla ja liinoilla.

- Moottoriteillä ei ole nopeusrajoituksia, mutta kovin lujaa ei kannata ajaa, koska ne ovat melko epätasaisia. Muista päällystetyistä maanteistä vain sen verran, että kerrankin kun istuimme linja-autossa, emäntä luuli meidän olevan soratiellä.

- Traktoria ei luokitella ajoneuvoksi, vaan maatalouseläimeksi, ja niinpä sen ajamiseen ei tarvita mitään lupia tai ikää.

- En ole varma, mistä nuo hankkivat ruokansa. Kävimme parissa paikallisessa supermarketissa (maailmalla "supermarket"-nimellä kulkevat kaupat vastaavat suunnilleen Suomen R-kioskeja), eikä niissä kehuttavasti tavaraa ollut. Maitoa niistä saa ja leipäpaketteja sun muuta huoneenlämpöistä. Toisessa kaupassa oli oikein lihatiski, mutta se oli tyhjä lukuunottamatta yksinäistä lauantaimakkaran pötköä leikkurin päällä. Jos ne piruparat joutuvat käymään erikseen neuvottelemassa hintoja liha-, vihannes- ja maitokauppiaan sekä leipurin kanssa, ensimmäiset ostokset ehtivät jo mädäntyä kassiin, ennen kuin on kauppareissupäivä pulkassa.

- Erilaisia säädöksiä on vähemmän kuin Suomessa. Minulla oli vähän vaikeuksia sopeutua tähän, mikä ilmeni refleksinomaisena tapana kysyä "suomalaisia" kysymyksiä, kuten että saanko syödä omia eväitä baarin pöydässä tai saanko mennä drinkkini kanssa ulos. Henkilökunta taisi pitää minua vähän tärähtäneenä.

Työturvallisuuslainsäädäntö? Mikä työturvallisuuslainsäädäntö?

- Kaikki varmasti arvaavat, että tuolla uskonto otetaan paljon vakavammin kuin Suomessa, mutta yllättää se silti, kun paikalliset turistioppaat alkavat tauoilla kertomaan uskonnollisista näkemyksistään ja jumalasuhteestaan. Tämän kirjoituksen otsikkokin tuli bongatuksi taksin takaikkunan yläreunasta.

- Ihmisten elämänasenne on jännän fatalistinen. Ihmisille tapahtuvat asiat eivät ole seurausta heidän omasta toiminnastaan, vaan kaikki, niin menestymiset kuin epäonnistumisetkin, ovat Allahin tahto.

- Kuten tunnettua, kulttuuri on hyvin miesvaltainen. Asia ilmeni lähinnä siten, että minun oletettiin olevan kaikesta vastuussa ja tekevän päätökset. Ei emäntää varsinaisesti syrjitty, mutta aina kauppiaiden tai hotellihenkilökunnan kanssa keskustellessamme heidän huomionsa keskittyi minuun n. 90 % ajasta. Se oli sen verran hienovaraista, ettei sitä varmaan olisi huomannutkaan, ellei olisi tottunut pohjoismaiseen tasa-arvomentaliteettiin. Samasta asiasta johtunee, että paikallisia naisia ei juuri näkynyt, vaan jokaista naispuolista työntekijää kohtaan oli ainakin kymmenen miespuolista.

- Minä olen kuulemma egyptiläisen näköinen. On minua eksoottisista kansallisuuksista ennenkin epäilty, mutta tämä olikin uusi. Voisin koittaa kerätä koko sarjan.


Nyt ei tule enää muuta mieleen. Kuten alussa sanoin, paikalliset olivat hyvin ystävällisiä ja muutenkin hauskaa seuraa, vaikka en voikaan olla varma, kuinka suurelta osin se johtui kaupankäyntitarkoituksista tai muusta turistien mielistelystä. Tämän analyysin - ja varsinkin kahden ensimmäisen kohdan - perusteella täytyy kuitenkin sanoa, että toivon egyptiläisen ja sen sukuisten kulttuurien vaikutuksen suomalaiseen kulttuuriin pysyvän mahdollisimman vähäisenä.