maanantai 9. helmikuuta 2015

Kauneimmat laulajattaret

Muutama kuukausi sitten kirosin, kun ABC poisti valikoimastaan megapekonihampurilaisen. Olin kovasti näreissäni ja henkilökohtaisesti loukkaantunut, ja ihmettelin, miten suhteemme kestää tällaisen myrskyn. Keskiviikkona kuitenkin kävi ilmi, että megapekonin poisto oli ollut vain aprillipila, sillä sen paikalle valikoimaan oli nyt lanseerattu sellainen tuote kuin mahtipekoni. Siinä on pekonin alla kolme pihviä päällekkäin.

Well played, ABC. Haksahdin jäynään täysin. Ei se mitään. Torstaina ei sitten tarvinnutkaan syödä varsinaista lämmintä ateriaa lainkaan. Vähän iltapalaksi viskillä terästettyä proteiinijuomaa vain.

Mutta asiaan. Viimeksi oli puhetta näteistä naisista ja ajattelin, että jatkettaisiin samalla teemalla. Vuosi sitten listasin mielestäni kauneimmat TV-näyttelijättäret, mutta jätin muut julkkikset pois laskuista toisaalta siksi, ettei lista paisuisi liikaa, mutta ennen kaikkea siksi, että voisin myöhemmin tehdä vastaavia listoja lisää.

Tällä kertaa vuorossa on kymmenisen kauneinta laulajatarta, jotka tähän hätään tulevat mieleeni. Musiikkinäytteillä ryyditettynä, totta kai.

Edellistä listaani kritisoitiin siitä, että se oli pahasti keskittynyt Hollywoodiin. Se on ihan totta, koska Amerikan ulkopuolelta tulee hyvin harvoin katsomisenarvoisia sarjoja, ja vaikka tulisikin, niiden näyttelijävalinnoissa keskitytään näyttelytaitoihin ym. turhanpäiväiseen ulkonäön sijasta. Musiikkibisneksessä sen sijaan Amerikassa ollaan viime vuosina menty enenevissä määrin tällaiseen:


...joten ymmärtänette, että tässä listassa amerikkalaiset ovat aliedustettuina. Tietenkään listalleni ei kukaan pääse myöskään pelkän ulkonäön siivittämänä, vaan pääosassa on edelleen hyvä musiikki. No niin, katsotaanpas.

Otetaan ensiksi korealainen Hyuna. Tämä lista ei sitten ole missään paremmuusjärjestyksessä, koska eihän naiskauneutta voi sellaiseen laittaa. Tai voisi kai, mutta se ei ole kohteliasta.



Korealaisessa musiikkimaailmassa pyörii muutenkin paljon nättejä naisia. Joku voisi moittia heitä siitä, että he kaikki näyttävät samalta, mikä johtuu osaltaan genetiikasta ja toisaalta erityispiirteitä korostamisen sijaan peittelevästä meikkaustyylistä, mutta siihen voi vastata, että ainahan nimenomaan kehoitetaan olemaan sörkkimättä asioita, jotka toimivat.

Sitten ranskalainen poppiprinsessa Alizée:


En ymmärrä tuosta mitään, ja muutenkin ranska on yksi maailman rumimmista kielistä, mutta oikein miellyttävää tuota on kuunnella.

Sitten ranskalaisten rakkaan naapurimaan Saksan kaksinkertainen euroviisuedustaja Lena Meyer-Landrut:


Hänen lavaliikehdintänsä muistuttaa enemmänkin vessajonossa kärvistelyä kuin tanssimista, mutta sehän pätee nykyään oikeastaan kaikkeen tanssimiseksi kutsuttuun, joten en kiusaa häntä asiasta sen enempää.

Sen sijaan jatketaankin Venäjälle, joka onkin kaikissa yhteyksissä tunnettu kauniista naisistaan. Sieltä ensiksi Zhanna Friske:


En ole nähnyt, mutta kuulemma hän myös näyttelee mainion Yöpartio-kirjan elokuvaversiossa. Sitten hänen maannaisensa Sati Kazanova:


Tarkkaan ottaen hän ei ole venäläinen, vaan kuuluu maan adygei-vähemmistöön, joskin Venäjällä nämä kansallisuus- ja etnisyysasiat ymmärretään vähän eri lailla kuin lännessä. Tuon videon olen linkittänyt ennenkin, mutta tuskin ketään haittaa.

Jotain englanninkielistä välillä. Kanadalainen Shania Twain:


Slovenialaista musiikkia olen linkittänyt enemmän kuin heidän väestöosuutensa edellyttäisi, mutta minkäs sille mahtaa. Tanja Žagar:


Slovenialaisia musiikkimakuni huvittaa, koska tällainen on siellä suunnilleen samassa asemassa kuin iskelmä Suomessa. Eräskin totesi, että tällaista musiikkia on mukava katsella, joskaan ei kuunnella. Toinen vielä, Saša Lendero:


Tämän naisen musiikin soidessa yleensä tuvan puolelta huudetaan, että hänen äänensä on liian hilpeä, mutta minä tykkään. Yleensäkään emäntä ei pidä slovenialaisesta musiikista, koska kyseisessä kielessä hänen etunimensä tarkoittaa hullua, ja ymmärrettävästi häntä hermostuttaa kuulla nimensä mainittavan jossain, josta ei muuten saa mitään tolkkua.

Täytyypä laittaa jotain suomalaistakin. Kauneinta laulajaa miettiessä päällimmäisenä mieleen tulee Kirsi Ranto:


Vielä yksi. Kenetköhän keksisi... no, vaikka Romanialainen Inna. Yleisesti ottaen hänen musiikkinsa ei edusta sellaista genreä, jota pystyisin kuuntelemaan ilman työperäisen PTSD:n oireilua, mutta tämä kappale on jotenkin kiva:


Siinäpä se. Laitetaan vielä loppuun bonukseksi eräs toinenkin venäläissävytteinen video, jonka olen linkittänyt jo aikaisemmin, mutta joka sopii päivän teemaan:


17 kommenttia:

  1. Siinäpä vielä:

    https://www.youtube.com/watch?v=l5S8NToSz68

    https://www.youtube.com/watch?v=5JTelNcuqu8

    VastaaPoista
  2. Oma suosikkini on tuo sympaattinen ranskalaistyttö, kappalekin on tämän valikoiman paras. Sati Kazanova puhuttelee myös, joskaan ei hänen musiikkinsa.

    Pakko muuten ihmetellä tuota ryssien fiksaatiota synapoppiin. Ei, että siinä genressä vikaa olisi, mutta ryssät aivan palavasti rakastavat sitä. Olisi hauska tutkia, mikä siinä nykii venäläisten naruja.

    Noi musavideot on kyl aika hirveitä, venäläiset osaa olla yhtä mauttomia kuin jenkit :D

    VastaaPoista
  3. Kommentoin tässä vielä tuota vanhempaa näyttelijälistaa, tykkää Pekkakin näemmä Summer Glausta ja Deborah Ann Woollista. Kesätyöpaikallani sattui olemaan töissä viimeksi mainitun näköinen tyttö ja vieläpä isommilla hinkeillä varustettuna. Johan kelpasi, kaunis työympäristö lisää hyvinvointia.

    VastaaPoista
  4. Jumalauta, toi Alizee on sama mimmi, joka laulaa tän hauskannimisen biisin:

    https://www.youtube.com/watch?v=zfXBNQMj2SE

    En oo kuullu tota varmaan kymmeneen vuoteen, me gusta!

    VastaaPoista
  5. Päivää tuntemattomalle lukijalleni ja Korpille, ja kiitos kommenteista.

    Ano: Tuo Katja oli hyvä lisäys, enkä ollut häneen ennen törmännytkään. Kiitoksia. Suosittelen muitakin katsomaan; varsinkin tuo ensimmäinen kappale näyttää ja kuulostaa kivalta.

    Korppi: Arvasinkin sinun kommentoivan tätä, koska tiedän sinun arvostavan sekä musiikkia että kauniita naisia.

    Kuunneltuani musiikkia ympäri maailmaa olen ollut havaitsevinani, että jokaisella kansalla on oma saundinsa. Esim. slovenialaisesta musiikista tykkään, koska ne tunkevat haitaria joka paikkaan. Tässä olisi mahdollisuuksia suuremmallekin tieteelliselle tutkimukselle.

    Venäjähän on luonnostaan mauttomuuden mallimaa, mutta siellä asiassa on kuitenkin jonkinmoista ideaa, eikä se niin helposti mene pelkäksi perseenlevittelyksi kuten Amerikassa. Nuo linkittämänihän olivat vielä oikein hyvällä maulla tehtyjä, ainakin jos vertaa tähän Gangnam Style -tribuuttiin:

    https://www.youtube.com/watch?v=Xnnpi2VI89c

    Viehättävä työympäristö on tosiaan oleellista työssäjaksamisen kannalta, ja jos siellä Deborahin näköistä porukkaa pyörii, ongelmaksi ei muodostu niinkään hyvinvointi vaan keskittymiskyky. Ja Alizee on onnistunut viehättämään yleisöään tuolla barely legal -lookillaan jo toistakymmentä vuotta, mikä on melkoinen saavutus jo sinänsä. Aluksi mietin, pitäisikö pistää tuo linkittämäsi video Alizee-esimerkkibiisiksi, koska se on hänen läpimurtohittinsä, mutta päädyin sitten tuohon toiseen, koska siinä hänen kroppansa pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  6. Joo, toi Alizee oli semmoinen, jota en tiennyt nimeltä aiemmin. Äidillä oli ollut Moi Lolita kasetilla, ja sen olin aikanaan kuullut. Mukava oli löytää tämä, pitää katsastaa jos löytyy lisää hyviä biisejä, pidän ainakin hänen äänestään. En ihmettele, että hän herättää myös himoja, sanotaanhan videon ensimmäisessä kommentissakin: "
    I promised myself I would stop fapping to Alizée. sigh, unzip"

    Yksi omista suosikeistani on hollantilainen Anneke Van Giersbergen, entinen The Gathering-yhtyeen laulaja. Hänellä on heleä ääni ja hän on kauhean söpö. Kunnon milffi, mutta söpö.

    https://www.youtube.com/watch?v=b2FPxUROlPA

    Ja tämän löysinkin aivan vastikään: https://www.youtube.com/watch?v=H37Kj3dtNQI

    VastaaPoista
  7. Hyvät herrat, Demy:

    https://www.youtube.com/watch?v=FfATuLjfsyE

    https://www.youtube.com/watch?v=MHoaTKWobzA&list=RDMHoaTKWobzA&index=1


    T: V...Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M.O.T: https://www.youtube.com/watch?v=mrJS1jO_mEw


      t: Vit...Stad....

      Poista
  8. Joku aikoinaan linkitti Alizéen J'en Ai Marre:n kauppalehden keskustelupalstalle, josta löysin.
    Tuoretta Alizéeta: https://www.youtube.com/watch?v=cJpVlFMHz1E

    Ja saksanmaan polkkaa: https://www.youtube.com/watch?v=haECT-SerHk
    (Saksankielisen Ave Marian kautta bongattua.)

    VastaaPoista
  9. Hoh hoo, katson merkinnän ja kommenttien videot loppuun nyt tiistaina, jos ehdin. Siis herättyäni. Ja raportoin omalta puoleltani sitten. Toivottavasti loppupäätelmäni kuuluu: mi piace molto.

    VastaaPoista
  10. Huomenta taas Korppi, V-Stadilainen, 1/17 ja Tom, ja kiitokset kommenteistanne. Kiitokset myös musiikkinäytteistä. Odotinkin, että tällaisen postauksen parasta antia on kommenttiosio, jossa lukijat voivat täydentää alkuperäistä tekstiä tutustuttamalla omiin suosikkeihinsa.

    Joo, Alizée on vielä kolmekymppisenäkin yhtä söpö, nätti ja seksikäs kuin Moi Lolitan vuosinaan. Ainoastaan harmittaa tuo karsea tatuointi hänen käsivarressaan.

    Helene Fischer on oikein viehättävä, samoin kuin Demy. Kreikkalaiseen musiikkiin ylipäänsä en olekaan ennen tutustunut. Anneke on oikein söpö, mutta alkaa olla jo vähän vanhanpuoleinen.

    VastaaPoista
  11. Jää näköjään edelleentarkastelu myöhemmäksi. Tissit.

    VastaaPoista
  12. Huomenta taas Tomille ja kiitos kommentista. Eipä näiden kanssa kiirettä kannata tai tarvitsekaan pitää, vaan on paljon mukavampi kuunnella ja katsella kaikessa rauhassa. Katsotaan, jos ensi viikon julkaisuaikatauluun saisi taas mahtumaan tissejä.

    Edelliseen tekstiini joku anonyymi kommentoi epäillen väitettäni, ettei Hollywoodin ulkopuolelta tule hyviä TV-sarjoja, ja suositteli japanilaista Steins;Gate-scifiä. Kiitokset vielä suosittelusta, jos vaikka joskus ehtisin jopa vilkaisemaan. Otaksun, että kommentti oli tarkoitettu tähän tekstiin, joten taidan kopioida vastauksenikin sieltä tänne:

    "Niin, enhän minä väitä, etteikö niitä lainkaan olisi. Ero on kuitenkin siinä, että muualla maailmassa keksitään jokin tarinantynkä ja lähdetään katsomaan, mitä siitä saadaan aikaan, kun taas Amerikassa juonen kehittäminen, jännityksen rakentaminen, toiminnan jaksottaminen ym. on kehitetty suorastaan omaksi tieteenalakseen. Sen ansiosta Amerikassa saadaan typerästäkin ideasta säännönmukaisesti aikaan viihdettä, jonka ääressä jaksaa paremman tekemisen puutteessa istua, kun taas muualla sarjat ovat hyviä lähinnä sattumalta, jos sarjan idea sattuu kiinnostamaan muitakin kuin tekijöitä.

    Japani nyt on kokonaan oma lukunsa. Sieltä kyllä tulee paljonkin hyvää, mutta Suomeen asti päätyy harmillisen vähän. Steins;Gatestakaan en ollut aiemmin kuullut."

    VastaaPoista
  13. Tuo korealainen on liian geneerinen.

    Minusta(kin) ranskan kieli on romaaniseksi kieleksi hieman outo. Mutta onneksi Alizée on korsikalainen. Joten annan anteeksi. Kivan oloinen ja nätti samalla lisäksi.

    Lena Meyer-Landrut oli ihan nätti.

    Zhanna Friske on melkein haahkaikäinen, mutta en viitsi olla tämän enempää seksisti.

    Sati Kazanova ei ole sitten ainakaan venäläinen. Nätti on.

    Ja kuten laulussa sanotaan:

    We'll give you Alan Thicke
    But Shania Twain is ours

    Tanja Žagarista en sano mitään. Saša Lenderostakaan en.

    Kirsi Rantostakaan.

    Innastakaan.

    Enkä viimeisestä videosta.

    Laittelin kuitenkin jotain levyraatikansioon.

    Kommentoin lukijakommenttien listauksia myöhemmin vielä.

    VastaaPoista
  14. Huomenta taas, ja kiitos täydennyksestä.

    Kuten sanoinkin, korealaiset hyvin usein näyttävät toistensa klooneilta. Annan sen heille kuitenkin anteeksi, koska he näyttävät niin hyviltä.

    Zhanna Friske tosiaan on jo nelikymppinen, mutta ei sitä hänen videoidensa pohjalta uskoisi, ja kyllä vanhenevakin nainen voi olla huikaisevan kaunis, jos vain osaa säilyttää naisellisuutensa.

    En minäkään mieltäisi Satia venäläiseksi, mutta Venäläisillä onkin ihan oma määritelmänsä kansallisuuksille. Ymmärtääkseni venäläinen on heidän mielestään henkilö, joka a) puhuu äidinkielenään venäjää, tai b) on syntynyt Venäjällä. Riittää, että ehdoista toinen täyttyy.

    Joskus jollain foorumilla joku venäläinen ihmetteli paikallisten vähemmistökansojen autonomiahaaveita ja oli vahvasti sitä mieltä, että heidänkin pitäisi vain keskittyä rakentamaan heidän kaikkien yhteistä Venäjäänsä. Silloin minulla ei ollut voimassaolevia tunnuksia; muuten olisin kysynyt häneltä, että jos natsit olisivat voittaneet 2. maailmansodan, keskittyisikö hänkin vain rauhassa rakentamaan heidän yhteistä kolmatta valtakuntaansa.

    VastaaPoista
  15. Iltaa porstuan puolelle.

    Tuohon viimeisimpään 2ms heittoon - touché, toki tosiasiallisesti vain tuhnü, koska se jäi käyttämättä. Olisipa tosiaan ollut loistava piikin paikka.

    Tuo alun Cyryksen kuva on kyllä surkea esitys, heijastuksista johtuen näyttää että sillä olisi jotkun mystiset suonikohjut ja eipä tuo ko. poppari ole habitukseltaan muutenkaan itseeni iskenyt sen sekoamisensa jälkeen. Sitä ennen näytti kuitenkin vielä ihan perus naapurintyttösöpöltä.

    http://www.onlymileycyrus.com/wp-content/uploads/2010/09/Miley-Cyrus-Pictures-100.jpg

    Taisin jopa tänne johonkin aiempaan vastaankaltaiseen blogitekstiin kommentoida, että itseeni iskevät tietyt lyhyempihiuksiset kaunottaret, mutta tuo MC on kyllä hyvä esimerkki täysin päinvastaisesta. Ei vain toimi, mutta jos itse on tyytyväinen uuteen lookkiinsa niin sou vat.

    Mutta jos musiikin puolelle siirrytään, niin voisin heittää vaihdossa kanadanranskalaista Cœur de Piratea (Béatrice Martin).

    Ei mikään trad. kauneuskuningatar, ja runsaasti tatuoidut naiset eivät iske tännekään, mutta muuten kivan näköinen ja tuo musiikki jatkotodistaa että ranskastakin saa taivuteltua sulaa korvakultaa. Bonuksena vielä singer/songwriter, joten ei voi kuin kumartaa ja nostaa knallinkulmaa.

    Astetta popimpaa:
    https://www.youtube.com/watch?v=UIrIlJ3ZzFM

    ja rauhallisempaa:
    https://www.youtube.com/watch?v=2WiRIsq3lN8

    Swiftin Taylori sitten edustaisi ulkonäköakselilla sorjaa gasellia, ja mahtuu sille jotain mukavia biisejäkin, tuo on kantrivaiheesta:
    https://www.youtube.com/watch?v=jYa1eI1hpDE

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  16. Huomenta, Lihapuhe, ja kiitos lisäyksistä.

    Vähän luulen, ettei se venäläinen olisi edes tajunnut koko rinnastusta, vaan olisi vain alkanut mesota siitä, kuinka Venäjä on Vapaus ja fasismi on Äärimmäinen Paha. Sellaiseenkin niillä on taipumusta.

    Saatoit mainitakin pitäväsi lyhythiuksisista naisista, ja jos niin kävi, minä saatoin vastata omana mielipiteenäni, että yleisesti ottaen mitä pidemmät hiukset naisella on, sen parempi. Kyllähän lyhyetkin hiukset voivat olla viehättävät, mutta niiden kanssa on erittäin suuri riski ns. kananperseeseen tai lesbo-lookkiin. Miley ei ole onnistunut. Vielä vuonna 2011 hän olisi voinut jopa päästä tälle listalle, mutta nyt...

    Periaatteessa kyllä ymmärrän häntä. Hänhän oli nuorena jonkinlanen Disney-tähti ja fanipohja koostui pelkästään pikkutytöistä. Kai se on kivaa teini-ikäisenä, mutta ei sitä vanhemmiten jaksa, ja aikuisten artistina saa muutenkin enemmän rahaa ja mainetta. Hänen siis piti seksualisoida brändiään päästäkseen irti pikkutyttöimagostaan, mutta olisi hän voinut vaikka palkata jonkun heteromiehen konsultiksi kertomaan, mikä on seksikästä ja mikä ei.

    Tuo ranskankielinen on ihan kiva. Mietinkin aluksi, pitäisikö Taylor Swift pistää listalle, koska hän on kovin viehättävä ja olen kuullut hänestä paljon hyvää artistina ja ihmisenä, mutta jostain syystä hänen musiikkiaan ei ole juuri tullut vastaan.

    Itse laitan listalle vielä yhden lisäyksen. 1kautta17 laittoi tänne saksalaista musiikkia, ja sen kautta löysin kaunottaren nimeltä Beatrice Egli. Tämänkuisessa lehtijuttukokoelmatekstissäni kritisoin pitkästä aikaa sitä, kuinka sanaa "kurvikas" käytetään kiertoilmauksena lihavalle. Tämä neito sen sijaan on sitä, mitä kurvikas oikeasti tarkoittaa:

    https://www.youtube.com/watch?v=jm3Fr9XG9Hw

    VastaaPoista