tiistai 24. helmikuuta 2015

Asiantuntijan näkemys baarien aukioloajoista

17.2. blogimaailmaa kuohahdutti suru-uutinen, kun arvostettu blogistikollegani ja moottoripyöräkerhoveljeni, tunnettu kissojen ja kauniiden naisten ystävä Tapio Tuuri kuoli ärhäkän sairauden nopeasti riuduttamana. Porstuasta toivotetaan voimia jatkoon omaisille, sekä blogiyhteisölle, jolle menetys on myös merkittävä. Nyt kaduttaa, että tulin kommentoineeksi hänen sivuillaan niin vähän, jos lainkaan. Se johtuu vain siitä, että hänen teksteihinsä oli harvoin mitään lisättävää.

Tapion muistoa kunnioittaen.

Suunnitelmani oli tehdä 200:n kirjoituksen juhlapostaus, mutta näissä merkeissä se ei tunnu soveliaalta. Sen sijaan taidan taas vain keksiä jotain valittamista jostain.

Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja sitä varten nettiin alkaa jo ilmestyä vaalikoneita, kuten tämä Hesarin versio. Teen lähempänä vaaleja varsinaisen vaalikonepostauksen, mutta eräs kysymys (tai miksei useampikin) pisti sen verran silmään, että ajattelin sen ansaitsevan tulla käsitellyksi erikseen. Eli:

Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin.

Tästä asiastahan on viime aikoina väännetty lähes yhtä hartaasti kuin homoliitoista tai NATO:sta. Väittelyn johtajina ovat yhtäällä Päivi Räsänen, joka on viimeksi käynyt baarissa joskus Välirauhan aikaan; ja toisaalla kapakoitsijat, joiden pääintressi on nyhtää asiakkailta rahaa niin kauan kuin laki suinkin sallii. Osapuolia tukevat yhtäällä ne, jotka eivät alkoholia juo ja joiden mielestä muidenkaan ei tarvitsisi juoda; ja toisaalla ne, jotka naamioivat viinanhimonsa ideologiseksi ihmisoikeustaisteluksi.

Itsehän periaatteessa olisin sitä mieltä, että antaa ihmisten tehdä itse vapaasti omat päätöksensä ja sitten kantaa niiden seuraukset, ja muutenkin ärsyttää kaikki älytön aukiolojen rajoittaminen, mutta kyllä näitä asioita pitää miettiä käytännön kautta. Minullehan työn puolesta (muiden ihmisten) viikonloppujuhlinta on kirjaimellisesti arkipäivää, joten uskoisin tietäväni, mistä puhun.

Nykyään laki sanoo suunnilleen niin, että (jatkoluvan kanssa) valomerkki tulee viimeistään 03:30 ja kapakan ja sen edustan on oltava asiakkaista tyhjänä neljään mennessä. Minun ehdotukseni on aikaistaa sulkemista tunnilla niin, että valomerkki tulisi jo 02:30.

Tämä perustuu havaintooni, että puoli kolmeen asti ihmisillä on hauskaa ja he ovat useimmiten fiksuja ja asiallisia, mutta siitä eteenpäin he ovat jo niin naula päässä, etteivät tajua enää mistään mitään ja vastaavat asioihin, joita eivät ymmärrä, varmuuden vuoksi aggressiivisuudella. Ilmiö toistuu aina niin tarkasti samaan aikaan, että sen avulla voisi vaikka tarkistaa kellonsa.

Mutta jos kotiin saisi lähteä omaan tahtiin, se tasaisi asiakaspaineen pitkin yötä, eikä tulisi ruuhkapiikkejä. Jos porukka pannaan kotiin kun vielä virtaa riittää, tulee järjestyshäiriöitä. 

Keskimääräinen suomalainen poistuu baarista tasan kolmesta syystä:

1) Hän löytää seksiseuraa,
2) Hänet kannetaan ulos joko nyrkit tai jalat pystyssä,
3) Kapakka menee kiinni.

Tästä syystä jos paikka on aamuun asti auki, siitä ei seuraa se, että asiakkaat poistuvat, kun ovat mielestään juhlineet tarpeeksi, vaan puoli kolmen jälkeiset tunnit kuluvat tehokkaasti kannellessa heitä yksitellen pihalle sitä mukaa kun he sammuilevat pöytiin. Tässä ottaisin huomioon, että nousuhumalassa tärisevän jantterin kyky suunnistaa kotiovelle omin jaloin paleltumatta matkalla hankeen on paljon suurempi kuin sellaisen tyypin, joka sammuilee seisaalleen.


Voi olla, että järjestyshäiriöt olisivat asian haittapuoli, mutta siihen auttaisi kunnon sakot häiriökäyttäytyjille. Uskon myös, että vaikka siihen aikaan porukka voi ollakin eläväisempää, varsinaista väkivaltaa esiintyisi vähemmän, koska ihmisten kommunikaatiokyky olisi vielä tallella.

Mutta Pekka, eihän baarissa voi tulla överikännejä, koska siellä ihmiset juovat valvotusti.

Nythän on niin, että alkoholi vaikuttaa ihmiseen sellaisella viiveellä, että siinä vaiheessa, kun hänestä selvästi huomaa, ettei hänelle voi enää yhtään antaa, myynti olisi pitänyt lopettaa jo tuoppi tai pari sitten. Myös humalatilan silmämääräinen arviointi on hyvin epätarkkaa, koska horjahtelu alkaa eri ihmisillä hyvin eri vaiheessa. Tietysti voisi yrittää pelata varman päälle ja lopettaa myynti heti, kun humala näkyy, mutta sellainen kapakka menisi äkkiä nurin, koska eihän siellä kukaan kävisi. Näistä syistä baarimikon suorittama juomavalvonta överien ehkäisemiseksi on suunnilleen yhtä tehokasta kuin Merkelin suorittama neuvottelu Ukrainan sodan ehkäisemiseksi.

Olivat aukioloajat ja myyntikäytännöt mitä tahansa, eivät ne mitenkään estä jatkoryyppäämistä kotona kuitenkaan.

Kävin kesällä Bulgariassa ja sielläkin on vapaat aukioloajat, se auttaisi alkoholikulttuurin kehittämisessä sivistyneeksi eurooppalaistyyliseksi.

Monilla on se käsitys, että suomalainen humalahakuinen kossunkippaus johtuu 1900-luvulla keksitystä sääntelystä ja rajoittamisesta. Tällainen osoittaa vähäistä historiantuntemusta.

Suomessa ei kasva satoja rypälelajikkeita, joista voisi kehittyä monipuolinen viinikulttuuri. Suomessa ei ole tiheää kyläverkostoa, jonka tavernoissa olisi saanut alkunsa sadat oluttyypit. Suomessa ollaan perinteisesti eletty puolet vuodesta kylmässä, pimeässä ja eristyksissä muista ihmisistä. Siksi täällä on kehittynyt juomakulttuuri, jossa tungetaan mitä tahansa käsiin osuvaa biomassaa pannuun ja keitetään jotain, jonka maulla ei ole niin väliä, kunhan se edes vähän lämmittää ja viihdyttää.

Ehkä asia joskus muuttuu eurooppalaisempaan suuntaan. Tuskin kuitenkaan ihan lähivuosina, eikä ainakaan siten, että matkitaan eurooppalaisen juomakulttuurin ulkoisia puitteita.

Entäs saamatta jäävät verotulot, ja eikös sinultakin voi mennä työpaikka alta, jos näin tehdään?

Uskon vakaasti, etteivät ne rahat käyttämättä jää, jotka nykyään baariviinaan käytetään, vaan ne tuottavat verotuloja jotain muuta kautta. Työllisyystilanteesta sopiikin olla huolissaan, mutta jos sitä halutaan parantaa, toivoisin ensisijaisesti toimenpiteitä jollekin sellaiselle alalle, joka tuottaa jotain muutakin kuin päänsärkyä ja kondyloomatartuntoja.

Minä sain juuri kandin valmiiksi, minä pääsen vaikka politiikkaan töihin, jos nämä hommat loppuvat.


15 kommenttia:

  1. Muuten hyvä, mutta minusta olisi hauskaa ehdottaa sellaista, että klo 21-9 välillä saisi pitää alkoholia tarjoilevaa tilaa auki, mutta silloin saisi ostaa korkeintaan 3,0-prosenttisia juomia.

    Luotan arviointikykyysi joka tapauksessa asian suhteen.

    VastaaPoista
  2. "Tietysti voisi yrittää pelata varman päälle ja lopettaa myynti heti, kun humala näkyy, mutta sellainen kapakka menisi äkkiä nurin, koska eihän siellä kukaan kävisi."

    Damn, anniskelupassi-kurssilla sanottiin, että näin pitäs tehdä / aina tehdään, taas tosielämä onkin erilaista, kun se, mitä kurssilla kalvolta syötettiin. :( Ei sen puoleen, että epäsosiaalisena otuksena tulisi baareissa edes käytyä, ellei kyseessä ole jonkin conin jatkot.

    Mutta odottelen jo innolla vaaleihin liittyviä postauksia, ne tuppaavat olemaan viihdyttäviä.

    VastaaPoista
  3. Vaalit...

    "Linja on vedetty pimeyttä vastaan..."

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Tom ja Lone, ja kiitos kommenteista.

    Tom, tuollainen voisikin olla mielenkiintoinen kompromissi. Aika harvat paikat varmaan käyttäisivät mahdollisuutta hyväkseen, koska siinä vaiheessa, kun paremmat hanat menevät kiinni ja enää ei saa kuin kakkoskaljaa, suurin osa asiakaskunnasta saattaakin lähteä kotiin, ja baari menee kiinni vapaaehtoisesti, koska sen jälkeen ei enää kannata pitää auki, vaikka saisikin.

    Lone, itsekin pääsen silloin tällöin mentoroimaan vasta-alkajia, ja monissa tilanteissa joudun sanomaan heille, että unohtakaa, mitä kurssilla opetettiin ja tehkää mieluumin niin kuin minä opetan, koska kurssilla opetetaan paljon sellaista, mikä ei vain toimi käytännössä.

    Anonyymius on kyllä kivaa, kun voi suoraan sanoa tuollaistakin. No, en minä muistaakseni ole kehottanut lakia rikkomaan kuitenkaan.

    Katsotaan vaalipostauksia joskus kuukauden päästä. En ole vielä tehnyt tilaamiasia ruokapostauksiakaan. Olisi kyllä mielessä mielenkiintoinen resepti täytetyille paprikoille.

    VastaaPoista
  5. Tapio Tuurin poismeno oli suuri menetys. Ja ikävää on myös se, että hänen bloginsa on nyt käytännössä deletoitu. Miehen vuosien työ napsaistiin pois tuosta vaan.

    Mitä tulee itse kirjoituksesi aiheeseen, niin perusteesi ovat kyllä hyvät. Itse en ole käynyt kapakoissa enää vuosiin, sillä minulla se tietäisi taksimatkaa puoleen ja toiseen ja mieluummin sen taksirahankin juon viinassa kotona.

    Mutta vanhasta muistista muistan eräänlaisen usein esiintyneen prototyypin, jannun, joka on klo 02 yöllä umpikännissä ja heppu on koko yön etsinyt naista siinä onnistumatta. Heppu ottaa koko ajan lisää keittoa, on totaalisen räkä poskella ja kuvittelee, että ne naiset odottavat juuri häntä sinne 03.30 saakka. Eihän se ikinä onnistu. Eikä siinä kunnossa olevasta häiskästä kyllä enää naisillekaan mitään mainittavaa iloa olisi.

    Henk koht ajatellen paras tapa törpötellä on tutussa herraseurassa jossain mökillä. Nimenomaan siinäkin mielessä tutussa seurassa, että tiedetään, ettei yhdellekään myydä rähinäviinaa. Siinä voi keskittyä saunomiseen, törpöttelyyn, lenkinpaistoon ja paskanpuhumiseen ilman, että naiset häiritsevät keskittymistä.

    VastaaPoista
  6. Huomenta, Ykä, ja kiitos kommentista.

    Minuakin surettaa ja ihmetyttää Tapion omaisten päätös ottaa tekstit pois, mutta kaipa heillä omat syynsä oli. Kuulemma tekstit ovat vielä tallessa, mutta vähän pelkään, että blogiasia on heidän mielestään nyt loppuun käsitelty, eivätkä he enää katso taakseen.

    Epätoivoiset naisenvonkaajat ovatkin baarin parasta viihdettä. Sinänsä kyllä ymmärrän ilmiötä, koska miehet pääsääntöisesti menevät baariin ensi sijassa naisia metsästämään, ja naisen puute voi tehdä hyvinkin epätoivoiseksi (ja vähän turhankin sinnikkääksi) ja muutenkin kasvattaa kieroon.

    Mökillä tutussa äijäseurassa tapahtuvaa ryyppäämistä kannatan minäkin. Sen verran kuitenkin lisäisin, ettei siinä haittaa mitään, jos osalla äijistä onkin pippelin tilalla pimppi, kunhan porukka on sen verran tuttua, ettei asiassa ole sijaa millekään ihmissuhdedraamoille.

    Meillä nettipelipiireissä ollaan jalostettu konsepti vieläkin pidemmälle niin, että jokainen on huppelissa kotonaan ja yhteyttä pidetään netin välityksellä. Samalla saatetaan pelata porukassa jotain räiskintäpeliä. Se tietysti rajoittaa illan aktiviteetit vain sellaisiin asioihin, joita voi tehdä netin välityksellä, mutta käytännön järjestelyjen suhteen se on yliveto. Ei tarvitse miettiä, kenen luo mennään tai mistä saadaan mökki. Ei tarvitse miettiä, kuka tuo mitäkin tai tarvitaanko kuskia. Voi aloittaa ja lopettaa ihan milloin haluaa ja aamulla herää valmiiksi kotona. Emäntäkin tykkää, kun äijä mölyää rauhassa koneella viereisessä huoneessa, eikä tarvitse murehtia sen sijainnista tai hyvinvoinnista.

    VastaaPoista
  7. Itse olen aina välillä sähköpostijuopotellut tutun naisen kanssa. Tämäkin tapahtuu sillä lailla, että kumpikin on kotonaan ja nauttii suhteellisen korkealaatuisia oluita. Ja samalla sähköposteilemme toisillemme.

    PS Hän on naimisissa toisaalla.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut kandin valmistumisesta!
    T. sisko

    VastaaPoista
  9. Iltaa vielä Tomille ja siskolleni, ja kiitokset kommenteistanne.

    Sähköpostitse tapahtuva oluenmaistelu kuulostaakin juuri sellaiselta laatuajalta, jota tarkoitan. Suosittelen kuitenkin, että hankkisitte mikrofoni-kuulokeyhdistelmän ja keskustelisitte esim. Skypen kautta. Äänikommunikointi on kuitenkin paljon nopeampaa ja tehokkaampaa.

    Jos tarkkoja ollaan, kandista on vasta ensimmäinen versio valmis. Olen saanut palautetta, miten sitä voisi parantaa, ja se on vuorossa tässä kevään mittaan. Kyllä se tuollaisenaankin läpi menisi, mutta arvosanassa olisi parantamisen varaa.

    VastaaPoista
  10. Jops, tuttuni sanoi että kerran kun olivat baarikierroksella kemissä, että oli muuten hyväreissu, ainoastaan viimesessä baarissa tanssikaveri oli vähän jäykähkö, johon toinen mukana ollut: että se oli portsari joka vei sinua ulos..
    Onko muuten hesassa viellä zetorbaari olemassa, parikertaa siellä tullut käytyä joskus vuosituhannen vaihtees.

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten minäkin siellä olen käynyt. Eräs väärää mieltä oleva eli vihreä nainen, joka on yksi parhaista ystävistäni, vei minut kerran sinne. Nautin Zetorin omaa olutta tuopillisen. Oli muistaakseni ihan hyvää. Ystäväni oli pubin oman olutkerhon jäsenkin. Koska ei ole minulle asiasta muuta kertonut, lienee vielä baari olemassa.

      Poista
  11. Lausun vielä seuraavaa:

    Siihen levyraatiini laittelen tipoittain näitä blogissasi esiintyneitä tai mainittuja kappaleita. Ja lisäksi meillä on nykyisin jo isompi henkilökunta vetämässä sitä, joten en pääse koko ajan muutenkaan pitämään mokomaa. Mutta kiva että näistä on kuitenkin apua, kun oma mielikuvitukseni soitettavien kappaleitten suhteen on jo aikoja sitten ollut loppumassa.

    Lisäksi olen liittynyt nyt lyhyen ajan sisällä sekä Naamakirjaan, Google Plussaan että Diasporaan.

    VastaaPoista
  12. Huomenta, jpt ja Tom, ja kiitos kommenteistanne.

    Zetor taitaa kyllä olla olemassa. Itse en ole koskaan käynyt, mutta eräs vanha kaveri, joka satunnaisesti käy Helsingissä, on sinne pari kertaa kysellyt mukaansa. Työaikani vain kun ovat mitä ovat, en ole valitettavasti päässyt.

    Hyvä, että musiikkivalintani jatkavat leviämistään. Pitäisi varmaan yrittää palailla Facebookiin, kun nykyään ihmisten yhteydenpito tuntuu tapahtuvan suureksi osin siellä. Google plussaan en mene, koska se välttämättä haluaa tuoda sukunimenikin kaikkien nähtäville. Diasporasta en sinun postauksiasi lukuunottamatta ole kuullutkaan, mutta mitä vähemmän paikkoja, joissa aikaa pitää viettää, sen parempi.

    VastaaPoista
  13. :D Ai että bulgaria esimerkkinä sivistysmaasta. Voi hyvänen aika, Pekka pikkuinen.

    Muutenkin hyvä blogi sulla mutta toi itäeuroopan paskaslovakialaisten kehitysmaiden ihannointi hämmästyttää.

    Halpojahan ne on. Ja se lienee ainoa syy miksi sinne kakan hajuun maskustetaan.

    VastaaPoista
  14. Iltaa, nimetön karpaasi, ja kiitos kommentista.

    Bulgarian maininta tässä yhteydessä oli ihan pelkkää sarkasmia. Viittasin sillä siihen, että yleensä väittelyn tuossa vaiheessa nostetaan esim. Ranska tai Italia esimerkeiksi vanhoista eurooppalaisista sivistysmaista, joista Suomen pitäisi ottaa kyselemättä mallia kaikissa asioissa, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna ne ovat Suomeen verrattuna monissa asioissa täysiä kehitysmaita. Toisaalta olen kyllä kuullut ihan vakavissaankin esitetyn argumentin, että aukioloajat pitäisi vapauttaa, koska Bulgariassakin on ja ihan hyvin toimii.

    En kyllä muista juuri ihannoineeni Itä-Euroopan maita. No, Sloveniaa ehkä jonkin verran, mutta se onkin kulttuuriltaan paljon lähempänä saksalaistyyppistä Keski-Eurooppaa kuin mitään Balkania tai Neuvostoliittoa. Siellä haisee paskakin vähemmän kuin Helsingissä. Muiden maiden osalta olen lähinnä kehunut yksittäisiä asioita silloin, kun aihetta on ollut.

    En olekaan koskaan käynyt niin paskassa paikassa, etteikö sieltä mitään hyvää sanottavaa olisi. Bulgariassa en itse asiassa olekaan koskaan käynyt, joten siitä en tiedä. Kymmenen minuuttia sitten palasin Egyptistä, mutta sitä kehun/haukun sitten tulevissa postauksissani.

    VastaaPoista