perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pekka lukee lehteä 13: Oikeutta meillä ja muualla

Nyt onkin virkistynyt olo, kun pidimme työporukan kanssa virkistystapahtuman. Ensin menimme sotimaan värikuulilla, ja 30 hengen porukalla saatiinkin oikein hyvänkokoiset armeijat aikaan. Otin Counter-strike-oppini käyttöön ja sainkin ammuttua oikein taitavia headshotteja. Kaikkein hienointa oli, kun osuin takaviistosta yhtä kaveria maskin alle leukaluuhun ja jätin siihen komean naamamustelman. Harmi vain, että hän oli omien puolella.

Itselleni reissu oli siinä mielessä pettymys, että otin osumaa lähinnä kypärään, olkapäihin ja sääriin, enkä siis saanut kroppaa täyteen näyttäviä ruhjeita kuten edellisellä kerralla paintballia pelatessani. Oli miten oli, tästä jatkoimme merenrannalle mökkikylään loppuyöksi saunomaan, eväänä sekalaisia maustettuja grillimakkaroita sekä aurinkoon jätetyssä autossa kypsytetty pullo Highland way -viskiä.

Mökkikylässä oli patsas pojasta, joka yrittää raiskata kukkoa.

Krapula kesti puolitoista vuorokautta. Vaikka se olikin uusi ennätys, emännältä ei herunut onnitteluja eikä edes sympatiaa.

Se siitä. Päivän varsinaisena aiheena on pitkästä aikaa lempiaiheeni, eli se, mitä pitäisi tehdä, kun joku perseilee. Eri kansoilla on joskus hyvinkin eri käsitykset siitä, mitä pitäisi tehdä, ja jopa siitä, mikä lasketaan perseilyksi ja mikä ei. Joku voisi tietysti väittää, että erilaisuus on rikkaus, ja sehän pitää tietysti paikkansa siinä mielessä, että jos oman elinympäristön meininki ei miellytä, ympäristön voi halutessaan vaihtaa sopivampaan sen sijaan, että joutuisi lusikoimaan samaa paskaa sijainnista riippumatta. Katsotaanpas:

1. HS: Uskonsa takia kuolemantuomion Sudanissa saanut nainen vapautetaan

Sudan on sivistynyt, humaani ja moderni oikeusvaltio. Tästä syystä siellä on tietysti myös uskonnonvapaus, joten vaikka maa on muslimienemmistöinen, siellä saa vapaasti olla kristitty ilman että kukaan tulee rutisemaan. Sehän ei tietenkään tarkoita, että uskontoa saisi vaihtaa kuin kalsareita, vaan islamista luopumisesta tulee hakkaus- ja hirttotuomio.

Itse ei edes tarvitse olla muslimi, vaan riittää, että isä on. Tuomio tulee jälkeläiselle, jos muslimi-isä häippäisee ennen lapsen syntymää ja kristitty äiti kasvattaa kristityksi. Tällä kertaa rikollinen vapautettiin, eli hyviä uutisia, joskaan uutisesta ei käy ilmi, armahdettiinko hänet kansainvälisen painostuksen ansiosta vai käyttikö hän vain tarjotun mahdollisuuden palata kiltisti islamiin. Joka tapauksessa, tuomioon johtanutta lakia tuskin kuitenkaan voidaan vielä kumota, koska sen perustelut ovat edelleen voimassa:
"Ei näin ole vain Sudanissa. Saudi-Arabiassa ja kaikissa muslimimaissa muslimien on kiellettyä vaihtaa uskontoaan", Sudanin viestintäministeri Ahmed Bilal Osman sanoo AFP:lle.
Kun perustelut ovat noin kiistatta totta, täytyy kai johtopäätöksenkin olla oikea.

2. HS: Tanskassa saa muuttaa sukupuolen omalla ilmoituksella

Tanskassa ollaan edetty jo seuraavalle asteelle. Kun Sudanissa uskonto määräytyy vielä biologian mukaan, Tanskassa jopa oman sukupuolensa saa vapaasti päättää itse. (Suomessa vielä lääkärin pitää tarkistaa, että onko se nyt varmasti tosissaan, ja tämä on ilmeisesti jotenkin syrjivää ja sortavaa ja muutenkin väärin.) Mutta mitäpäs tuo minua haittaa. Onnea vaan tanskalaisille transuille. Nyt vain jäi askarruttamaan pari asiaa, jotka uutisesta eivät vielä tulleet ilmi:

1. Pitääkö sukupuoli päättää tasan kerran ja se on sitten siinä, vai voiko sitä vaihtaa aina halutessaan?

2. Onko Tanskassa voimassa sukupuolikiintiöitä esim. työpaikkoihin tai koulutuksiin?

3. Jos kiintiöitä on, miten estetään miehiä ilmoittautumasta naisiksi ihan vain päästäkseen töihin tai kouluun naiskiintiössä tai päinvastoin? Tietysti jos koko lain taustalla on tavoite päästä lopultakin eroon kaikista kiintiöhapatuksista, tuen asiaa täysin rinnoin.

3. HS: Moni rattijuoppo selviää ilman vankeutta

Palataanpas hetkeksi kotimaahan. Kuten tunnettua, suomalainen lainsäädäntötyö ei ole kovin tehokasta. Välillä kansa innostuu vaatimaan ankarampia rangaistuksia johonkin rikokseen, mihin asiantuntijat säännönmukaisesti vastaavat, etteivät rikolliset siitä mitään opi ja huomauttavat, että ennen pitkää siatkin oppivat elämään pellossa siististi, kunhan kukaan ei paimenna niitä. Samoja repliikkejä veivataan sitten edestakaisin vuodesta toiseen.

Rattijuopot tappavat lapsia, joten rattijuoppouteen kohdistuu erityisen suuri paine, mutta aina kansakaan ei osaa pitää asioita yksinkertaisina. Nytkin mietitään, pitäisikö rattijuopoille antaa vakiona ehdotonta vankeutta ja laittaa niiden autoihin alkolukot, joita ei varmaankaan ole helppoa kiertää, ellei ole käynyt amista tai tunne ketään joka olisi.

Sanokaa nyt, miksei vain voitaisi takavarikoida rattijuopoilta autoja valtiolle. Olisi niin yksinkertaista, tehokasta ja vielä oikeudenmukaistakin.

Käärmeelläkin on kyrpä otsassa.

Ja sitten välillä käy näin. Rattijuoppo tappoi 11-vuotiaan tytön ja joutui vankilaan. Mutta:
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 54-vuotiaan naisen kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Itä-Suomen hovioikeus laski tuomiota viidellä kuukaudella muun muassa lyhyen ajomatkan takia.
Eli jos tappaa pikkutytön esim. kilometrin ajon päätteeksi, se on pienempi paha kuin jos olisi ottanut vauhtia vaikka 20 km. Haluaisin uskoa, että nämä jutut, jossa hovioikeus väkisin alentaa tuomioita joillain lässynlääperusteilla, ovat vain murto-osa tapauksista. Haluaisin uskoa, että useimmissa tapauksissa hovi pitää tuomion samana tai joskus jopa koventaa sitä. Olisi vain kiva joskus lukea sellaisia uutisia.

4. IS: Poliisit joukkoraiskasivat naisen poliisiasemalla Intiassa

Viime aikoina Intiassa on puhuttu paljon joukkoraiskauksista. Itse asiassa tuntuu, että Intiasta ei tulekaan mitään muita uutisia kuin joukkoraiskauksiin liittyviä. Joka ikinen ihminen niin Intiassa kuin muuallakin on ihmetellyt, että mitä vattua, ja vaatimuksia kyseisen kansallisurheilun lopettamiseksi ollaan esitetty. Muutamia kansallisurheilijoita ollaankin jo saatu lopetettua, mutta se ei menoa hidasta.

Toisaalta kun paikallisviranomaistenkin näkökanta asiaan on yllämainitun kaltainen, ei välttämättä ole ihme, jos rikosten selvitysprosentti jää pieneksi.

Oma käsitykseni ongelman syystä on (tietämättä yhtään, miltä Intian katukuvassa näyttää), että vanhoillisen ja patriarkaalisen yhteiskunnan suhtautuminen naisiin ja seksuaalisuuteen on erittäin kielteinen ja tukahduttava. Sen seurauksena yhteiskunnassa on paljon kolmikymppisiä jätkiä, jotka eivät edes tiedä, miltä alaston nainen näyttää. Väkisinhän siinä kasvaa kieroon.

Ukrainassa kuulemma on porno kielletty muuten kuin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Vaadinkin siis, että samaan tyyliin Intiaan saataisiin pornoa humanitäärisiin tarkoituksiin.

Koska Pekan porstuassa yhteiskunnalliset velvollisuudet otetaan vakavasti, lähetän viehättävän assistenttini Kanganan kotimaahansa kehitysaputyöhön.

5. HS: Syyttäjä vaatii yliopistoiskun suunnittelusta lähes enimmäisrangaistusta

Huh, onpas näitä paljon tänään. Noh, kohta loppuu. Pari sekopäätä meinasi suorittaa kouluammuskelun minun koulullani, mutta jäivät kiinni ennen suoritusta. Koska mitään konkreettista ei ehditty saada aikaan, syytetyt ovat luonnollisesti sitä mieltä, että:
Syytettyjen puolustukset kiistivät omissa loppulausunnoissaan odotetusti syytteet ja pysyivät kannassaan, ettei syytettyjen aikomuksena ollut toteuttaa iskusuunnitelmiaan.
"Ei me hei tosissaan, läpällä vaan."

Tuomio julistetaan 27.6. Tuolloin lähden itse etelään. Jos em. selitys menee läpi, en tule takaisin.

Mutta mihinkäs sitten menisin? Tämän katsauksen perusteella järki on hukassa vähän siellä sun täällä. Onneksi yksi paikka sentään vaikuttaa lupaavalta:

6. IL: Nöyryyttävä rangaistus mursi kiusaajan: "Tuomari tuhosi minut"

Ohiossa joku äijä oli aukonut päätään vammaiselle lapselle ja tämän äidille siinä määrin, että huumorintajun rajat tulivat vastaan. Rangaistuksena tuomari määräsi äijän istumaan kadunvarressa seuraavan kyltin kanssa:


Oli kuulemma tehokasta. Juuri näin tällaiset pitää hoitaa.

Ohiossa saa myös ampua murtovarkaita, mikä on aina iloinen asia. Ehkä jonain päivänä pääsen tuonne.

9 kommenttia:

  1. Ohio kuulostaa tuon perusteella kivalta paikalta hysteerisen poliittisesti korrektiin länsi-Eurooppaan verrattuna. US olis muutenkin kivan kuulonen sinänsä, mutta kun ne kaiken ymmärryksen ylittävät sairaalakulut, vielä pimeämpi opiskelun hinta ja pari muutakin asiaa.

    Itselläni meni sukupuoliasian kanssa lopullisesti aivot solmuun, kun lueskelin argumentteja siitä, miten klinefelterin oireyhtymät (mies XXY krom.) ja Jakobsin oireyhtymä (mies XYY krom.) todistavat XY ja XX sukupuolikromosomeihin perustuvan jaottelun taantumukselliseksi tavaksi jaotella sukupuolta. Yritin ihan tosissani tajuta logiikkaa tässä takana, kun sinänsä mietin sitä faktaa, että suurin osa ihmisistä ovat XY:tä tai XX:ää ja kyseiset tilat ovat tietääkseni kehityshäiriöistä johtuvia, mutta raavin täällä silti vain hämmentyneenä päätäni.

    Tuosta rangaistuksiin liittyvästä osuudesta tuli mieleen tämä:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061318405141_uu.shtml
    En tiedä, mutta jos itse olisin kys. pedofiili ja onnistuisin tuossa tuolla rangaistuksella, lähtisin oikeudesta varmaan partaani naureskellen.

    VastaaPoista
  2. Rattijuopoilta ei voi takavarikoida autoa varsin yksinkertaisista syistä:

    1) Paatuneimmat eivät autoa itse omista, vaan se on lainattu kaverilta tai jopa varastettu.

    Varastettua autoa ei tietenkään voi takavarikoida. Näin ollen jos haluaa lähteä kännissä ajelulle, niin kannattaa varast... siis anteeksi, luvattomasti käyttöönottaa jonkun muun auto, koska siitä ei saa kuin vähän sakkoja (paljon vähemmän kuin ylinopeudesta, btw) ja ehkä muutaman kuukauden ehdollista jos vastaavia rikkeitä on kaksinumeroinen määrä. Auton omistaja ei saa tekijältä mitään korvauksia. (Viimeiset 2 lausetta nimimerkillä "kokemusta on x2", nimittäin rikkeen uhrin näkökulmasta.) Ennemmin varastetulla kuin omalla autolla känniajeluun ohjaava laki ei ole kovinkaan toivottava.

    No entäs se kaverilta lainaaminen sitten? Ei kai minun autoani voida takavarikoida jos sillä on ajanut kännissä joku muu kuin minä. Tietenkään päihtyneelle ei autoa saa luovuttaa, mutta entäs jos Pasi tulee lainaamaan minulta autoa perjantaina aamulla selvin päin. Mistä kristallipallosta katson, aikooko hän mahdollisesti illalla ryypätä ja ajaa samaan aikaan? Sivuhuomautuksena: mikäli arvelen että aikoo, niin en varmasti lainaa hänelle autoani nykyisenkään lainsäädännön aikaan.

    2) Rattijuopoilla, joilla on oma auto, se auto ei yleensä ole kovinkaan arvokas. Jos poliisisetä takavarikoi auton, niin nettiautosta uusi halvin 200€ katiska alle ja matka jatkuu. Lisärangaistus on pieni, tai oikeastaan jopa helpottava, kun sitä (mahdollisesti kolaroituakin) autoa ei tarvitse putkareissun jälkeen käydä hakemassa tienposkesta. Lisäksi valtio tuskin saa liikennemerkkiin keulakolaroidusta '86 Nissan Sunnystä suuria myyntivoittoja.

    3) Parempituloiselle kansanosalle lätkäistään jo nykyäänkin rattijuoppoudesta sentään kohtuullisen kokoinen päiväsakkorangaistus, mikä jollekin yrityspomolle on jo viisinumeroinen lukema. Sitä paitsi tällaisille henkilöille sakko on vain rahaa, eikä se aiheuta kovin suurta pelotetta. Positiivisena puolena valtio saa sentään hyvitystä.

    4) Keskivertokunnollinen töissäkäyvä ihminen on oma lukunsa. Perheen auton menetys kirpaisisi tällöin huomattavan paljon - ellei ole tajunnut hankkia ennalta muutaman satasen kesäautoa kännikulkineeksi. Tällöin ollaan taas siinä tilanteessa, että suunnittelemalla rikos ennalta saadaan pienempi rangaistus, ja tämäkin on käsittääkseni lakien yleistä ideologiaa vastaan (vrt. tappotuomio ja murhatuomio).

    Ehdotankin mallia, missä tuomiot menisivät seuraavasti:

    1. rattijuoppous: sakkotuomio (voipi olla vähän ankarampikin kuin nykyään)

    2. rattijuoppous/1. törkeä rattijuoppous: ajo-oikeus vain alkolukollisella autolla X vuotta. Rikoksen tekijä kustantaa itse alkolukon jokaiseen autoon, jolla haluaa ajaa. Lisäksi sakkotuomio ja ehdollista.

    3.rattijuoppous/2. törkeä rattijuoppous: sakkotuomio ja 3-24 kk ehdotonta vankeutta.

    Tämän jälkeen edelleen törttöileville minulla olisi tarjota vielä askeleen pidemmälle menevä ratkaisu, mutta koska se ei ole Suomen solmimista kansainvälisistä sopimuksista johtuen toteuttamiskelpoinen (ainakaan tällä hetkellä), niin jätetään sanomatta.

    VastaaPoista
  3. Huomenta Lonelle ja Ghettomaksajalle, ja kiitokset kommenteistanne.

    Lone: Joo, tietysti joka paikassa on huonotkin puolensa; pitääkin valita paikka sen mukaan, mikä omiin ominaisuuksiin parhaiten sopii. Niin harvoin tulee käytyä lääkärissä, että uskoisin tulevani toimeen isompienkin laskujen kanssa, ja kyllähän siellä käsittääkseni halpoja ja jopa ilmaisiakin korkeakouluja on. Huipputöihin toki pääsee paremmin huippukoulujen papereilla.

    Noista sukupuolisekoilijoista tulee itselleni mieleen, että heillä on vain vääristynyt käsitys siitä, mitä sukupuoli on ja mitä sen pitäisi olla. Esim. joku miespuolinen kasvaa siinä käsityksessä, että normaali mies ravitsee itseään oluella ja lenkkimakkaralla, seuraa urheilua ja tuunaa autoja, eikä itse tunne vetoa näihin asioihin, jolloin hän kokee, ettei oikeastaan ole mies vaan jotain muuta, sen sijaan, että tajuaisi, ettei se ole tuollaisesta kiinni. Tuo syndroomien mukaantuonti taitaa olla vain epätoivoinen yritys saada jotain tieteellistä tai sellaiselta kuulostavaa oman agendan taakse.

    Tuosta pedofiilistä, kyllähän se kuulostaa halvalta, että saa raiskata lapsia alle vuodella per laaki. Toisaalta rikollisillakin on yleensä omanlaisensa kunnia ja moraali, ja pääsääntöisesti heidänkin mielestään lapset pitää jättää rauhaan. Tästä syystä muut vangit tykkäävät tehdä pedofiilien elämän vankilassa hyvin hankalaksi.

    Mihin muuten tumblr-blogisi hävisi?

    Ghettomaksaja: Hyviä pointteja, saatat olla oikeassa. Muutama asia vain jäi kaivelemaan.

    Halvoilla ja muiden autoilla pelailun voisi estää sillä, että takavarikoidaan se varsinainen oma auto sillä logiikalla, että sillä se kuitenkin yleensä ajaa. Ongelmaksi jäisivät vain ne, joilla ei omaa autoa ole. Sinänsä se, ettei luvattomasta käyttöönotosta saa kunnon rangaistusta, ei ole mikään argumentti muiden rikosten tuomioita mietittäessä, vaan ihan oma epäkohtansa, jonka voisi korjata erikseen. En myöskään ehdottaisi, että auton menetys olisi ainoa rattijuoppoudesta seuraava sanktio, vaan se tulisi muiden jo voimassaolevien päälle.

    Alkolukko kuulostaa periaatteessa oikein hyvältä, mutta suhtaudun siihen skeptisesti siksi, koska teknisissä laitteissa on aina se riski, että joku keksii jonkun vippaskonstin, miten se kierretään. Nykyään, kun on netti ja Google, ei myöskään mene montaa tuntia, kun sen konstin tietävät kaikki muutkin. Jos kuitenkin voidaan osoittaa, että systeemi on toimintavarma, en tietenkään vastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa. Vastaus kysymykseesi: Tumblr blogipuoli on nyt vähän väännön alla, koska suunnitelmissa on tehdä eri blogit eri jutuille ihan seuraajien toivomuksesta ja koko homma on nyt vähän jäässä ja uusi blogikin katosi alkuunsa. Se palailee jossakin vaiheessa, kun innostus iskee.

      Poista
  4. "Varsinainen oma auto" lienee melko vaikea määritellä lakiteknisesti. Esimerkiksi meillä on taloudessa useampia autoja, joilla ajetaan tarpeen mukaan. Mikä näistä on se "varsinainen" auto? Se kalleinko? Ja kuka sen kalleimman määrittää - ei nimittäin ole ihan helppo juttu? Lisäksi, tämä vaatisi todella rankkoja muokkauksia lakiin, sillä valtiolle voidaan takavarikoida vain a) rikoksentekovälineitä b) laittomia objekteja c) luvanvaraisia objekteja, jos luvan ehdot eivät enää esim. rikoksen tai sairauden takia täyty. Auton omistaminen ei ole luvanvaraista, eikä siitä sellaista saa käytännössä tehtyä, joten aika hankala tuota on niputtaa mihinkään näistä. Vaikka homman saisi toteutettua, niin suurin kärsijä on se keskivertosuomalainen ja autovarkaat saavat koheltaa edelleen.

    Nämä "auto valtiolle"-kohkaajat tekevät ajattelussaan sellaisen perustavaa laatua olevan virheen, että he kuvittelevat kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan kunnollisia ja työtätekeviä veronmaksajia. Sama virhe toistuu Suomen laissa todella monessa paikassa. Tavalliselle ihmiselle verrattaen pienetkin rikostuomiot voivat tuoda todella rankkoja seurauksia esim. työpaikan menetyksen muodossa (joku hyökkää snagarijonossa kimppuun ja puolustautuessasi kaadat hepun katuun, tämä iskee päänsä ja saa aivovamman -> pahoinpitely/törkeä vammantuottamussyyte ja esimerkiksi opettajan hommat voi unohtaa). Sen sijaan yhteiskunnasta paskat nakkaavalle perseilijälle toistakymmentä aanelosta pitkä rikosrekisteri, sata tonnia ulosotossa ja kolme ehdollista vankilatuomiota eivät ole mitään muuta kuin naurunaihe.

    Sivuhuomautuksena, poliisina toimivan sukulaiseni mukaan etenkin törkeistä rattijuopoista 80% on juuri tätä perseilijätyyppiä. Loput ovat lähinnä sellaisia tapauksia, missä on lähdetty rattiin esim. parisuhdeongelmien eskaloituessa ylivoimaisen tuntuisiksi, ja silloinhan ei juuri seurauksia tule ajateltua vaikka laissa seisoisi mitä. Ja tähänastiset kokemukset alkolukosta ovat olleet erittäin rohkaisevia. Se laite asennuksineen nimittäin maksaa lähemmä tonnin, ja sen maksaa rattijuoppo itse (jos meinaa ajaa).

    Mitä tuohon jenkkeihin muuten tulee, niin tuossa vuosi sitten tutkailin tilannetta sillä saralla ja totesin että täydellinen sairausvakuutus maksaisi itselleni vain pari tonnia vuodessa. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta koska veroprosenttini olisi jenkeissä reilusti alle puolet nykyisestä, niin loppupeleissä minulle jäisi silti vuositasolla aika monta tonnia enemmän käteen. Tämä siis huomioimatta sitä, että sikäläinen palkkataso on omalla alallani selkeästi parempi + usein työnantaja maksaa sairausvakuutuksen palkanlisänä. Jos saisin Green cardin niin lähtisin saman tien, ehkä joskus vielä lähdenkin.

    VastaaPoista
  5. Paska tietokone, päättää tehdä restartin juuri kun olen kirjoittamassa vastausta, eikä kirjoitetuksi saatu osuus tietenkään pysy välimuistissa. Oli miten oli, huomenta taas ja kiitos vastauksistanne. Lone, odotan innolla. Itse päädyin aikoinani käyttämään bloggeria enkä tumblria, koska anonyymikommentointimahdollisuuden puute ärsyttää, mutta tykkään silti lurkkailla blogeissa, joissa jaetaan outoja kuvia.

    Ghettomaksaja: "Nämä "auto valtiolle"-kohkaajat tekevät ajattelussaan sellaisen perustavaa laatua olevan virheen, että he kuvittelevat kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan kunnollisia ja työtätekeviä veronmaksajia."

    Eihän siinä tuosta ole kyse, koska ei auton takavarikointi sulkisi pois sitä mahdollisuutta, että lisäksi laitetaan vankilaan tms. Suomalaisen oikeuskäytännön haluttomuus yleensäkin laittaa vankilaan ne, jotka sinne kuuluisivat, on kyllä jotain ihan käsittämätöntä.

    "Varsinainen oma auto" tarkoittaisi tietysti kaikkia autoja, eikä auton omistamisen muuttaminen luvanvaraiseksi olisi teknisesti iso juttu, koska auton ajaminen on jo luvanvaraista. Käytännössä se ei sitten toimisi, koska se vaatisi autojen viemistä syyttömiltä perheenjäseniltäkin, joten siinä mielessä myönnän sinun olevan oikeassa.

    Noista Amerikan sairausvakuutuksista olen tainnut muualtakin kuulla, etteivät ne ole kovin kohtuuttomia. Toisaalta eräs amerikkalainen kaveri kertoi makselleensa tuhansien dollarien laskuja umpisuolileikkausesta vielä vuosienkin jälkeen, enkä nyt muista, miksi vakuutus ei auttanut. Mutta vaikka laskujen maksamisen saisikin ulkoistettua vakuutusyhtiöille, se ei kuitenkaan muuta sitä pohjimmaista epäkohtaa, että laskuissa on päättömästi ylihintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khyl tumbrlissakin saa blogeihin anonyymikommentit, tosin mahdollisuutta kommentoida pitkiä viestejä ei oikein ole. En silti kyllä suosittele tumblria kenellekään täysjärkiselle. Blogggaustyyli on ihan kiva "reblog" mahdollisuuden takia (itse saan sillä ihan kivasti huomiota kun teokset leviävät tän avulla kuin kulovalkea suoraan oikean yleisön silmien eteen ja mm. uuteen blogiin löysi parissa päivässä lähemmäs 100 seuraajaa), mutta ilmapiiri on sellainen, että jos et ole samaa mieltä, että kaikki maailman paha johtuu valkoisista miehistä (joiden mielipiteellä ei ole väliä, koska he ovat etuoikeutettua roskasakkia), niin olet väärässä ja sinua pitäisi sivistää. Se paikka on hieno näyte siitä, mitä tapahtuu kun yhteen paikkaan päätyy tarpeeksi tyhmiä ja itsetärkeitä ihmisiä, joilla on valtava kilpailu siitä kuka on hyvin ihminen. Hyvä näyte sen paikan mentaliteetista:

      http://38.media.tumblr.com/96326924ea61620c00699347a2caaa04/tumblr_n66myehwLg1sxs2mko1_1280.png

      Poista
  6. Tuosta Ohion rangaistuskäytännöstä voitas ottaa oppia Suomeenki, rattijuoppo laitettas jalkapuuhun pärisemään torinlaitaan penkille ratti kädessä, sakko tai vankilarangaistuksen sijaan. Oikeus ampua murtovarasta on kaksiteräinen miekka (paitsi jos sallittas mustanaamion tyyli, että sais vetästä pahista pääkallosormus sormessa:))

    -jpt-

    VastaaPoista
  7. Iltaa Lonelle ja jpt:lle, kiitokset kommenteista.

    Lone: Aha, en vain ole ikinä törmännyt tumblr-blogiin, joka olisi huolinut kommenttejani. Kun et suosittele tumblria täysjärkisille, otan sen suosituksena itselleni. Harkitsen siis asiaa. Haluaisin uskoa, että olet vain päätynyt johonkin tiettyyn sekopäänurkkaan, kun tulee tuollaista porukkaa vastaan, ja että täytyy siellä olla muunlaisiakin. Mutta aivan sama sinänsä vaikka ei olisikaan; tuollaisia olisi hauska trollata.

    jpt: En lainkaan periaatteessa vastusta sitä, että Suomessa otettaisiin häpeärangaistukset käyttöön rattijuopoille ja miksei laajemminkin. Siinä vain on se ongelma, että ne tehoavat vain niihin ihmisiin, jotka tuntevat häpeää. Joku spurgu saa siitä vain nautintoa, kun kerrankin joku huomaa.

    Murtovarkaiden ampumislupa toisi tietysti omat ongelmansa mukanaan, koska ei täydellistä järjestelmää olekaan. Minusta vain on moraalisesti täysin väärin, että itseään ja omaisuuttaan ei saa puolustaa. Tai siis saa, mutta vain ns. reilun tappelun säännöin, jolloin on suuri riski jäädä itse alakynteen.

    VastaaPoista