maanantai 20. tammikuuta 2014

USA vs. Venäjä

Wikipedia-seikkailu on oikein mielenkiintoista ja sivistävää ajanvietettä. Se toimii niin, että luetaan yksi artikkeli, ja sitten klikataan jotain tekstissä olevaa mielenkiintoiselta vaikuttavaa sanalinkkiä ja siirrytään seuraavaan artikkeliin. Sitten saakin ihmetellä, että vaikka meni alunperin lukemaan Ukrainan mielenosoituksista, huomaakin tietävänsä paljon enemmän vaikkapa kummituslentokoneista ja metamorfisista kivilajeista.

Youtubessa on mahdollista seikkailla samalla lailla. Katsotaan yksi video, sen suosituslistalta valitaan toinen ja niin edelleen. Näin löytää silloin tällöin dokumentteja, joita ei Yle näytä, mutta erityisen avartavaa on musiikin kuuntelu tällä metodilla. Vastaan tulee oudompien ulkomaiden suuria hittejä, lahjakkaiden amatöörien epäkaupallisia tuotoksia ja omissa genrepiireissään hyvinkin arvostettua musiikkia, jota ei Suomen radiokanavilta vain kuule. Niin, ja tietysti täysin kieli poskessa väännettyjä häröbiisejä.

Sitten asiaan. Useimmilla ihmisillä on hyvin vahva mielipide siitä, kumpi on parempi: USA vai Venäjä. Usein Amerikasta enemmän tykkäävät perustavat näkemyksensä Hollywood-elokuviin, mutta toisaalta Venäjästä eivät tykkää muut kuin vanhat (ja jostain syystä nuoretkin) kommunistit, joille kukaan ei ole muistanut kertoa, että nyky-Venäjä on riistokapitalismin huvipuisto, eikä siellä ole kommunismista jäljellä juuri muuta kuin korruptio.

Haluankin nyt tarjota lukijalle tilaisuuden muodostaa objektiivinen mielipide ja tehdä valistunut valinta noiden kahden maan välillä käyttäen opetusmateriaalina Youtubesta löytämiäni musiikkivideoita.

Loogisinta on aloittaa vertailu maan ykkösmiehestä. Venäjä:


Amerikka:


Ainakin videoista voi päätellä jotain kyseisten herrojen suosiosta omissa maissaan. Eteenpäin. Koska maat ovat viimeiset n vuotta osoitelleet toisiaan ohjuksilla ja muilla kättäpidemmillä, on asianmukaista vertailla maiden sotavoimia. Venäjä:


Tuo ainakin näyttää tehokkaalta, kun ne alussa treenaavat lentokentän jonotuspuomeja. Kuuluu kai laskuvarjojoukoilla asiaan, että lentokoneeseen pitää päästä nopeasti. Amerikka:


Vähän turhan pitkä intro tuossa; alkaa kunnolla vasta yli minuutin jälkeen. Lopuksi tietysti naiskauneutta. Venäjä:


Amerikka:


Luulin itse olevani ehdottomasti Amerikan kannalla, mutta kun asian esittää tässä muodossa, en ole enää ollenkaan niin varma. Mitä itse sanotte?

Tansanian musiikkiteollisuuden delegaatio olisi halunnut myös heidän maansa mukaan tähän vertailuun. Kieltäydyin, koska vaikka en varsinaisesti Tansaniasta tiedä yhtään mitään, yleisesti ottaen afrikkalaiset presidentit ja naiset, sotaväestä puhumattakaan, eivät herätä minussa positiivisia mielleyhtymiä.


He ilmeisesti pahoittivat torjunnasta mielensä, koska lähettivät tällaisen vastauksen:


11 kommenttia:

  1. Greenpeace Saarelan tapauksen aikana Yle ja muu läntinen media rakensi Venäjästä hyvin negatiivista kuvaa. Sen mukaan venäläisiltä puuttuu kansalaisyhteiskunta – mitä se sitten onkaan – ja demokratia (vielä vaikeampi ilmiö määritellä). Nyt sitten Sotshin kisat ovat seuraava propagandamittely, sen keskiöön voi nousta ”sateenkaariväen” asema. Länsi ei kuitenkaan huomaa miten niin USA:ssa kuin EU:ssa on vaivihkaa rakennettu näennäisdemokraattinen, kansalaisten ja heidän mielipiteidensä kontrollointiin ja muokkaukseen perustuva liberaalifasismi.

    Tilanne on kääntynyt kylmän sodan maailmaan verrattuna ylösalaisin: Neuvostoliiton paikan utopistisen ideologian ohjaamana pakkojärjestelmänä on ottanut länsi (varsinkin EU), kun Venäjällä taas toteutetaan konservatiivisempaa ja pragmaattista nationalistista politiikkaa. Nähdäkseni länttä ärsyttää Venäjässä juuri sen harjoittama arvokonservatismi ja se, että venäläisille näyttäisi kristinusko olevan vielä arvossaan. Koska länsi nöyristelee muslimien edessä, niin Venäjän harrastama kova linja Kaukasuksella on eittämättä lännen johtajille hankala asia.

    Sotahistorian harrastajana olen käynyt Venäjällä usein. En nyt väitä, että venäläinen yhteiskunta olisi jotenkin oma suosikkini, mutta kyllä siinä on paljon hyviä elementtejä. Käytännön ja asenteiden tasolla kulttuureissamme on selviä eroja, riemukkaana esimerkkinä vaikka vessat ja muut vesikalusteet. Silti minulle tulee rajan ylitettyäni Venäjän puolelle jännä tunne, että kuristava tunne kurkun ympäriltä helpottaa. Ja vastaavasti, kun ylitämme rajan EU lipun alle ja näen taas jonkun siilitukkaisen naisrajavartijan ramboilemassa, niin tuttu tunne hiipii kurkun ympärille ja seuraavaa reissua alkaa mielessään jo suunnitella...

    VastaaPoista
  2. http://www.powerlineblog.com/admin/ed-assets/2014/01/Putin-vs-Obama1.jpg

    VastaaPoista
  3. Huomenta, keitä olettekaan, ja kiitos kommentista.

    1. Ano: Kunnollista demokratiaahan vastustetaan juuri sillä argumentilla, että se on enemmistön tyranniaa, koska siinä mikään ei estä enemmistöä sortamasta vähemmistö(j)ä. Minulle ainakin on jäänyt epäselväksi, että mikä mekanismi nykyisessä järjestelmässä sitten estää sortoa tapahtumasta.

    Itse en ole Venäjällä koskaan käynyt, mutta venäläisten ja muiden itäblokkilaisten kanssa on tullut oltua tekemisissä Suomessa ja ulkomailla, ja olen itsekin pannut merkille virkistävän vapaudentunteen heidän kanssaan jutellessani. Asioista voi tulla erimielisyyksiä, mutta turhaa poliittista korrektiutta ei harrasteta, eikä kukaan närkästy siitä, että noin ei olisi saanut sanoa. Länsimaalaisten kanssa joutuu aina olemaan vähän varpaillaan.

    2. Ano: Hieno kuva, hymyilin ääneen.

    VastaaPoista
  4. Itse olen siirtokarjalaisen jälkeläinen, joten perinteisesti suhtautumistani venäläisyyteen on osaltaan ohjannut sukuni kokemukset sodan aikana (esim. punapommikone yritti ampua äitini kotipellolleen keväällä 1944) ja tehdyt evakkoreissut. Venäläisten ystävieni kanssa olemme keskustelleet niinkin aroista aiheista, kuin talvi- ja jatkosota. Vankka näkemyserohan siitä syntyi. Ei voi kun ihmetellä mitä NL:n ja Venäjän aikana ihmisille kouluissa yms. opetetaan kyseisestä asiasta (vaikka sikäläiset tutkijat ovat julkaisseet kirjoja ja tutkimuksia, jotka tukevat ns. suomalaista näkemystä syistä ja seurauksista). Samoin taannoinen Tallinnan patsaskiista sai venäläisten tunteet kuumiksi, itselle asia on kuitenkin etäisempi eikä lämpö päässyt nousemaan. Toisaalta ymmärrän heidän näkökantansa, se on nationalismia venäläisittäin – eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. On vain itsekin ryhdikkäästi esitettävä oma näkökanta ja seistävä sen takana. Jos nationalismi vaihtuisi ns. isovenäläisyyteen, niin tilanne olisi meikäläisittäin jo tukalampi.

    Taannoin Ylen iltauutisissa eräs päivystävistä dosenteista oli kutsuttu kommentoimaan Venäjän sananvapaustilannetta. Ei ollut yllättävää, että dosentti löysi vakavia puutteita sananvapauden toteutumisesta Venäjällä. Hän samanaikaisesti ja omahyväisesti unohti omat ilmeiset ongelmamme Illmanin ja Kalskeen politbyroon suitsiessa sananvapautta poliittisilla oikeudenkäynneillä. Periaatteellisella tasolla näiden oikeudenkäyntien metodit ovat yhteneväisiä NL:n 1937–38 pitämiin poliittisiin näytösoikeudenkäynteihin. Vaihda esimerkiksi kokeeksi syytekohdasta NL:n ”kansanvihollinen” nykyaikaisemmaksi ”kiihotukseksi kansanryhmää vastaan”.

    Nykyvenäjällä on varmasti puutteita sananvapaudessa, kielto kritisoida hallintoa on aina ollut maan tapa riippumatta hallitsijasta, hallitusmuodosta tai käytetystä ideologiasta! Silti näkemykseni on, että 2010 – luvun venäläiset ovat henkisesti terveempiä ja ryhdikkäämpiä kuin heidän läntiset verrokkinsa vaikkapa EU:ssa ja USA:ssa. Jenkeillä on nykyisin enemmän ihmisiä vankiloissaan kuin Venäjällä, jenkkien keskiluokka on pienentynyt ainakin jo 1980-luvulta lähtien kun Venäjällä keskiluokka hiljakseen vahvistuu. USA:n kirkot ovat henkisen ja hengellisen rappion vallassa ja piispat ja papit saarnaavat laumoilleen omaa mädännäisyyttään. Venäjällä ortodoksinen kirkko on ottanut paikkansa yhteiskunnan moraalisena selkärankana. Aika näyttää miten se onnistuu korjaamaan sosialismin aikaansaaman aineellisen ja henkisen tuhon. Entisen itä-blokin maissa on ylipäätään vähemmän intoa osallistua vihervasemmistolaisiin maailman- ja yhteiskunnanparannusideologioihin. Venäjällä on varsinkin kansan kollektiivisessa muistissa vielä tallella kokemus siitä suuresta ja mahtavasta, joskin epäonnistuneesta, ihmiskokeesta. Nyt sitten USA ja EU ovat ottaneet ”vetovastuun” ja historiasta piittaamatta päättäneet onnistua mahdottomassa utopiassa. Tulokset ovat pelottavat jo tähän mennessä. Blogissa esittämääsi kysymykseesi vastaan edellisten perusteella: voi maailman muutosta, mutta annan ääneni Venäjälle USA:n sijaan.

    Tuo Putin vs Obama1.jpg vertailu oli kerrassaan mainio!

    VastaaPoista
  5. Huomenta taas ja kiitos kommentista.

    Joo, kommunisteilla ja muilla ideologiantoteuttajilla on usein tapana muokata historiaa itselleen edulliseksi, ja muistelisin, että neuvostoaikoina talvisota pyyhittiin historiankirjoista kokonaan. Patsaskiista oli erinomainen esimerkki ongelmasta, jonka kanssa kaikki entiset neukkutasavallat kamppailevat, eli suuresta venäläisvähemmistöstä, joka on aina ja kyselemättä aktiivisesti Venäjän puolella joka asiassa. Juuri tuosta syystä Suomeen ei kannattaisi päästää kasvamaan merkittävää venäläisvähemmistöä, vaikka yksilötasolla venäläisistä kovasti pidänkin.

    Euroopan ja Suomen sananvapaustilanne on kyllä mitä on, mutta Amerikassa taitaa silti olla asiat toistaiseksi paremmin. Vaikka sielläkään ei saa n-sanoja hokea, konservatiiveilla on silti vielä sen verran kannatusta, että itse keskustelunaiheita ei saada kiellettyä, vaikka vasureilla kovasti toiveita sellaiseen olisikin.

    Amerikan korkean vankiluvun suurin yksittäinen aiheuttaja taitaa olla vähemmistöjen jengikulttuuri, joten siitä ei vielä voi suoraan vetää johtopäätöstä koko kansan rappeutumisesta. Lehdessä oli pari vuotta sitten juttua siitä, kuinka venäläisillä poliiseilla on kiintiöt, montako pidätystä/sakotusta/rikostutkintaa pitää saada kuukaudessa aikaan, jos haluaa pitää työnsä, ja siitä johtuen hiljaisina kausina johonkin pikkujuttuun syyllistynyt saattoi saada syytteen jostain isommasta. Samalla tuomarit ja lakimiehet pitivät velvollisuutenaan ja kunnia-asianaan saattaa mahdollisimman monta rikollista telkien taakse, minkä seurauksena vapauttavia tuomioita tuli suhteessa vähemmän kuin Stalinin puhdistusten aikana. En sitten tiedä, onko tähän saatu muutosta viime aikoina.

    Ymmärrettävästi itäblokilla on vähemmän hinkuja ideologiseen maailmanparannukseen, mutta toisaalta heillä on kova halu päästä EU:hun, ilmeisesti tukia kuittaamaan ja päästäkseen pois Venäjän etupiiristä. Saa nähdä, onko niillä riittävästi vaikutusvaltaa muutoksen aikaansaamiseen.

    VastaaPoista
  6. Paha noitten perusteella sanoa mitään, aika ristiin rastiin meni plussat ja miinukset kumpaankin maahan.

    Ensimmäinen videopari kertoo joko siitä johtajan arvostuksesta tai sitten siitä että Amerikassa sille pomollekin voidaan suht. rauhassa naureskella ja antaa pilkan viuhua. Mietin mitenkähän Venäjällä Putinille kovasti naureskelevan pilkkavideon tekijälle kävisi? Voi olla ettei mitenkään, mutta jos jotain sattuisi, esim. turvallisuuspoliisi tai Nashit tms. olohuoneeseen, niin en osaisi ihmetellä.

    Seuraavassa parissa näkyy huvittavasti perinteinen stereotypia, että lännestä tulee high techiä (tässä tapauksessa HD:tä) ja venäjällä mennään rupuisemmin, näkeehän sen jo laadusta.

    Toisaalta taas omat mutu mielikuvat jenkki vs. venäläisestä soltusta on, että jenkeillä olisi enemmän pullamössöilyä (mm. rauhanturvaana aikoinaan ollut kaverini ei varauksetta kehunut samaan aikaan paikalla ollutta jenkkiarmeijaa ja sen touhuiluja), mutta sen voi ainakin pienemmissä kahinoissa sitten korvata sillä high techillä, sekä reilulla yli- ja tulivoimalla. Venäjällä ollaan sitten vähän karastuneimpia, siis ne jotka alokaskaudesta hengissä selviävät. Yli- ja tulivoima toki pätee sinnekin.

    Kolmas videopari toimii parhaiten kun vetää venäläisestä versiosta äänet minimiin ja keskittyy kuva-antiin, samalla kun antaa jenkkiversion tuottaa ääniraudan. Vaikka kipale omaan korvaan onkin hiukan kulahtanut voittaa se vaihtoehtoisen jytkytyksen. Tässä nimenomaisessa tapauksessa hassu lisä on että venäjän beibet saapuvat paikalle, sekä puunaavat hyvin jenkkileimallista hmm-liekö-tuota-varaa-edes-siviilissä-tankata-veetä. Uaz olis ollu kova :)

    Putin vs. Obama kollaasi oli kyllä mainio tosiaan. Obamasta on muutenkin jäänyt vaisu kuva. Toki lähtöasetelmat olivat haastavat ja harva sitä ihmeitä saa aikaan, mutta kuinka suuri se odotettu poliittinen muutos sitten lopulta onkaan ollut käytännön kannalta. No ainakin terveydenhuoltoa on ravisteltu hyvässä tai pahassa.

    Mutta se ennenaikainen rauhan Nobel siihen suuntaan oli kyllä varsinainen rimanalitus. Toivottavasti edes joku tajuaa hävetä.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  7. Huomenta Lihapuheellekin, ja kiitos kommentista.

    En nyt muista, mitä sanktiota sai se tyyppi, joka maalasi Putinin ja Medvedevin naisten alusvaatteissa. Ainakin taidettiin julkiken esittäminen kieltää, ellen ihan väärin muista. Tuosta Putin-biisistä tulee jotenkin mieleen se hiuksianostattava Kuuden vuoden kuuliaisuus -biisi. Obaman konkreettiset saavutukset ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia (vaikka toisaalta odotuksetkin olivat kohtuuttomia), mutta hän oikeasti haluaisi saada aikaan muutoksen, mikä jo riittää siihen, että häntä joko rakastaa tai vihaa, ja se näkyy kritiikissä. Tuosta Nobelista muistan huomanneeni, että Obamaa itseään nolotti koko juttu, mutta ymmärtäähän sen, ettei siinä tilanteessa kehtaa sanoa mitään.

    Jenkkiarmeijan rivimiehiä kuvasi valaisevasti kesällä lukemani kirja: http://pekanporstua.blogspot.fi/2013/07/kirja-arvostelu-sebastian-junger-sota.html
    Ollaan olevinaan maailman kovimpia, mutta jatkuvasti on tunteet pinnassa ja niitä käsitellään vetämällä leikillään kaikkia turpaan. Taistelut pääsääntöisesti voitetaan; joskus hyvän koulutuksen ansiosta, mutta yleensä niin, että tilataan ilmaisku vihujen niskaan. Yleensäkin amerikkalaisilla on tuo tunnekontrolli heikoissa kantimissa; joskus olen jääkiekkoa katsoessani havainnut, että silloin kun he ovat voitolla, he ovat maailman parhaita, mutta heti, jos kaikki ei menekään omien suunnitelmien mukaan, koko touhu leviää käsiin. Venäläisistä nykysotilaista en sitten mitään tiedäkään. Hyllyssä kyllä odottaa lukemista entisen venäläissotilaan kirjoittama kirja Tsetsenian sodista.

    Tuo Venäjän tyttövideo on omassa genressään erinomaista jumputusta. Yleensäkin näissä musiikkipostauksissani on lähinnä kyse siitä, että julkaisen kuuntelemaani hyvää musiikkia, ja tekstissä oleva mahdollinen teema on vain tekosyy. (Tuo tansanialainen on sentään mukana vain huumorisyistä, joskin kieltämättä sen kertosäe jää päähän soimaan.) Tuo jenkkivastine on aika kulunut jo, mutta sen tämänkertainen esittäjä on minulle uusi tuttavuus ja nopean tarkastelun perusteella oikein hyvältä vaikuttava bändi. Joka tapauksessa jouduin käyttämään tätä biisiä, koska jostain syystä tuosta aiheesta ei ole amerikkalaisilla kovin montaa eri kappaletta, eikä yhtään venäläisenkaltaista ns. visuaalisesti miellyttävää videota.

    Ja joo, hummeri särähti ikävästi silmään.

    VastaaPoista
  8. Venäjästä puhuttaessa,tuli tässä mieleen Usarissa blokkaava J.Putkinen, joka aina vaahtoaa siitä kunka Venäjä odottelee silmät kiiluen tilaisuutta hyäkätä Suomeen, kysyin kerran että mitä intressejä Venäjällä olis hyökätä Suomeen, kun sillä on esim. rajanaapurina idässä sotilasmahtiaan kasvattava Kiina, mutta en saanut mitään vastausta..

    -jpt-

    VastaaPoista
  9. Huomenta, jpt, ja kiitos jatkokysymyksestä. Olen saattanut kuulla J. Putkisen nimen ennenkin, mutta hänen kirjoituksiinsa en ole tainnut perehtyä. Tuo on kuitenkin sellainen asia, joka suomalaisten on hyvä kysyä säännöllisin väliajoin, joten mietitäänpäs.

    Suomella ei tietenkään ole mitään sellaista, mitä Venäjä tarvitsisi niin kovasti, että pitäisi väkisin ottaa, mutta kyllähän sotia voi muistakin syistä.

    Jos Venäjä joutuukin kiinnittämään enemmän huomiota kaakkoisrajaansa, ei se tarkoita, että Euroopan raja saisi jäädä huomiotta, vaan päinvastoin selusta täytyy varmistaa huolellisesti. Ei Eurooppa välttämättä kärky tilaisuutta iskeä Venäjään heti tilaisuuden tullen, mutta historian perusteella ymmärrän, jos he eivät luota keskieurooppalaisiin yhtään sen enempää kuin suomalaiset venäläisiin.

    Jännitteet Venäjän ja Kiinan välillä eivät sinänsä johda jännitteisiin Venäjän ja Suomen välillä, mutta jos jostain Suomesta riippumattomasta syystä syttyisi sota Venäjän ja EU:n/NATO:n välillä, Venäjä haluaisi Suomen sotilaalliseen kontrolliinsa hyvällä tai pahalla suojatakseen Pietaria ja saadakseen pohjoisen Itämeren hallintaansa. Näinhän se meni jo edelliselläkin kerralla.

    Sitten on se porukka, joka haluaisi koko Itämeren itärannan Venäjälle siitä yksinkertaisesta syystä, että niin on ennenkin ollut. Niitä ei nyt oteta kovin vakavasti, mutta Venäjä on siitä ikävä maa, että se on niin arvaamaton, eikä ikinä tiedä, mihin suuntaan se seuraavaksi kehittyy.

    Ei siis ole syytä murehtia Venäjän hyökkäyksestä lähivuosina, mutta ei myöskään ole syytä olettaa, että ikuinen rauha oltaisiin saavutettu. 1 vastaan 1 -Suomi-Venäjä-ottelua tuskin tulee, vaan kun sota tulee, se on osa suurempaa kokonaisuutta, eikä Suomella ole siinä tilanteessa merkittävästi sananvaltaa.

    Ukrainan tilannetta seuraan mielenkiinnolla. Eurooppalaismielinen kansa osoittaa mieltään venäläismielistä hallintoa vastaan, mielenosoitukset on nyt kielletty ja porukkaa on kuollut poliisin kourissa. Sisällissodan mahdollisuutta on väläytelty. Jos tilanne menee pyssyleikiksi, Venäjä vie aivan varmasti joukkonsa Ukrainaan tekosyynään laillisen hallituksen puolustaminen, todellisena syynään maan pitäminen Venäjän valtapiirissä.

    VastaaPoista
  10. Niinhän se on, vähän kuin naapurin vanhan maalaisisännän sanoin, että eihä se sonni päälle hyökkää, mutten nyt ihan selkää sille käännä kun aituussa käyn.
    Ja oltiin Putinista mitä mieltä tahansa, niin Venäjän tapasessa maassa on varmaan parempi että siellä on joku isäntä, kuin ettei tiedä kuka isäntänä on, etenkin kun maa on ydinasevalta..
    -jpt-

    VastaaPoista
  11. Päivää taas, jpt. Totta joka sana.

    VastaaPoista