Onhan tuo tietysti ymmärrettävää. Markkina-alue on pieni, joten kustantamoiden on pakko myydä kirjoja, jotka vetoavat mahdollisimman suureen yleisöön. Amerikassa on mahdollista tienata rahaa pienemmillekin kohdeyleisöille räätälöidyillä teoksilla, mutta täällä moinen olisi väistämättä tappiollista bisnestä.
Sattuneesta syystä siis Suomessa ei juuri scifiä julkaista. Siksi olin erittäin iloinen törmätessäni tämänkertaiseen arvostelukohteeseeni: klassista avaruusscifiä Suomesta.
Kuten kirjailija jälkipuheessa kertoo, romaani sai alkunsa useista erillisistä novelli-ideoista, jotka hän sulautti yhteen samaan ympäristöön. Sen huomaa: tarina koostuu viidestä osasta, jotka kuljettavat tarinaa pääasiassa aikajärjestyksessä, mutta eri päähenkilöillä.
Alshain on karu, lähes täysin veden peittämä planeetta, jonka ihmiset ovat vasta hiljattain asuttaneet. Parimiljoonainen väestö elää eristyksissä muusta ihmiskunnasta, koska tavara ja tieto 50 valovuoden päässä olevasta Maasta kulkevat hyvin pitkällä viiveellä, ja kulttuuri ja politiikka kehittyvät aivan omia teitään.
Alussa keski-ikäinen mies muuttaa Maasta Alshainiin musiikinopettajaksi. Hän tutustuu nopeasti ryhmään naiskaveruksia, jotka olivat hurjassa nuoruudessaan kapinallisia ja kärsivät edelleen enemmän tai vähemmän sen antamasta leimasta. Päähenkilön kautta tutustutaan Alshainin historiaan, kulttuuriin ja arkeen.
Maastosta löytyy paraabeliantennin kaltaisia kuoppia, jotka ovat liian säännöllisiä ollakseen luonnon muovaamia, ja niitä täytyy lähteä porukalla ihmettelemään, ja samalla päähenkilöksi vaihtuu nuori nainen, eräs edellisen päähenkilön ensimmäisistä tuttavuuksista uudella planeetalla. Ovatko ne jonkin älykkään lajin tekosia, vai onko paikallisella vähäjärkiseltä päällisin puolin näyttävällä eliöstöllä jotain tekemistä asian kanssa? Sivujuonet rönsyilevät runsaana päähenkilöyden vaihtuessa hahmojen kesken eteenpäin, eikä tarinan päähuomio ei olekaan juonessa, vaan henkilöiden välisissä suhteissa. Kirjan parasta antia onkin se, kuinka kaikkien henkilöiden tarinat nivoutuvat sulavasti yhteen. Häiritsemään jää vain se, kuinka loppupäässä alkupään hahmot unohdetaan kokonaan, ja heidän tarinansa jää kesken.
Kirja on hyvin uskollinen esikuvalleen, 70-luvun amerikkalaiselle scifille, mutta siitä silti huomaa selvästi suomalaiset juuret niin hyvässä kuin pahassakin. Ripuloinnit ja muut ruumiintoiminnot käsitellään virkistävän arkipäiväisesti, mutta tarinaa vaivaa jonkinasteinen kliseisyys, josta amerikkalainen scifi on jo pääosin kasvanut ulos. Silmille hyppää myös koomisen selkeästi ongelma, joka usein ilmenee mieskirjailijan kirjoittaessa naishahmoista: kaikki planeetan naiset ovat hyvin kauniita, kiimaisia, usein biseksuaaleja ja tapaavat katsella itseään alasti peilistä.
Neljä pistettä viidestä. Tämä on oikein viihdyttävä kirja, kunhan ei välitä epämääräisestä tunteesta, että on lukenut saman monta kertaa ennenkin. Wikipedian mukaan tämä on viisiosaisen sarjan ensimmäinen osa, ja toivon, että vanhoihin hahmoihin palataan jatko-osissa. Kakkososa ainakin pitää vielä lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti