Tekniikkaa ja merirosvousta

No niin, joulu alkaa olla vietetty ja lahjat avattu.

Siskolta sain tuollaisen välttämättömän toimistotarvikkeen, joka ainakin hänen kissaansa kiehtoi suunnattomasti.

Emäntä ei ole vielä innostunut pelaamaan hänelle ostamaani Call of Duty: Ghostsia, koska hän osti itselleen Grand Theft Auto 4:n, joka on näköjään paljon mielenkiintoisempi. Ilmeisesti kurinalaisten sotilasoperaatioiden suorittaminen ei ole yhtä hyvää viihdettä kuin viattomien ohikulkijoiden tökkiminen puukolla ja varastetulla autolla poliisilta pakoon kaahaaminen ruuhkaisella jalkakäytävällä. Oli miten oli, pelin asentaminen palautti mieleeni asian, josta valitin jo lokakuussa, eli sen, kuinka tekniikka näennäisesti kehittyy, mutta samalla asettaa uusia, usein typeriä ja joskus tarpeettomia haasteita käyttäjälleen.

Viimeksi kävin vähän läpi Google-hakuosumia. Eräs lukija oli todennut, että:

naiset ovat pilanneet maailman

Onhan se noin. Toisaalta niin ovat miehetkin, ja monet muut ryhmittymät. Voisi sanoa suoraan, että ihmiset ovat pilanneet maailman. Kuten kunnioitettu human resource managementin oppi-isäni J. Stalin sanoi, "ei ihmistä, ei ongelmaa". Tällä kertaa huomaamme, että warettajat, eli mediakielellä ohjelmistopiraatit, ovat pilanneet maailman.

Muistan, kun nulikkana kävin ostamassa kaupasta ihan ensimmäisen Grand Theft Auton. Sekin oli kielletty alle 18-vuotiailta, ja itse olin 15 ja näytin korkeintaan 13-vuotiaalta, mutta silloin näitä ikärajajuttuja ei vielä jaksettu ottaa turhan vakavasti. Silloin homma meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:

1. Mene kauppaan ja osta yksi CD-levy, joka sisältää pelin.
2. Asenna peli koneelle.
3. Uhraa kananverta Quetzalcoatlille, että saat Windows 95:n toimimaan.
4. Pelaa.

Noista ajoista ollaan kuitenkin kehitytty. Toki sisällöllisesti ja graafisesti...

GTA 1

GTA 4

...mutta myös hankaluudellisesti ja sähellyksellisesti. Enää pelin asennus ei ole niin helppoa kuin 90-luvulla, vaan se menee nykyään näin:

1. Asennetaan Steam ja luodaan sinne käyttäjätunnus, jos ei ole jo. Steam on ohjelma, joka toimii yhtäaikaa verkkokauppana, tukikeskuksena, yhteisöpalveluna ja valvontaviranomaisena. Sen kautta voi näppärästi parilla klikkauksella ostaa melkein minkä tahansa uutuuspelin, se pitää pelit automaattisesti päivitettyinä, ja se vahtii, tai ainakin yrittää, ettei kukaan pelaisi laittomalla kopiolla.

2. Ostetaan peli. Kuten sanoin, se on oikein näppärää Steamin kautta, mutta saa sen kaupastakin. Siinäkin tapauksessa Steam pitää kuitenkin olla.

3. Laitetaan peli latautumaan ja asentumaan. Se vie lisäosineen 32 gigaa, joten pitää jättää kone yön yli ruksuttamaan.

4. Yritetään pelata ja havaitaan, että se ei toimi Windows 8:lla.

5. Onneksi vieressä on vanhakin kone, jossa on Vista. Laitetaan peli seuraavaksi yöksi asentumaan siihen.

6. Yritetään pelata, mutta peli vaatii rekisteröitymään ja kirjautumaan Windows Liveen, josta minulla ei ole kokemusta, mutta oletan, että se on Microsoftin versio Steamista.

7. Windows Live ei anna keksiä suoraan itse omaa käyttäjätunnustaan, vaan se arpoo sen jotenkin sattumanvaraisesti. Minulle tulee PrematureMan (ja numeroita perään). Kiitos tästä. Olkoon, ei jaksa vaihtaa.

8. Yritetään pelata, mutta peli vaatii vielä rekisteröitymään ja kirjautumaan Rockstarin (pelin tekijäfirma) omaan nettiyhteisöön.

9. Pelataan. Onneksi vanha kone ei ole ihan niin vanha, etteikö peli pyörisi minimigrafiikoilla siedettävästi.

Täytyy myöntää, että GTA-maailmassa on houkuttelevia laatutuotteita.

Yhtä peliä pelatakseen täytyy siis olla samanaikaisesti kirjautuneena kolmeen eri paikkaan netissä. Vetäkää nyt jo naru kaulaan ja hypätkää kaivoon.

Tällä kertaa ongelmaan on toki järkevä syy. Pelintekijät ja -myyjät joutuvat tekemään epätoivoisia asioita yrittäessään estää laittomien kopioiden leviämisen. Myönnän kyllä itsekin syyllistyneeni waretukseen, joskin olen viime vuosina pyrkinyt vähentämään. Onhan sen puolesta helppo keksiä tekosyitä, kun on niin mukavaa pistää vertaisverkosta valumaan ilmaiseksi jotain, josta joku kehtaa muualla vaatia kymmeniä euroja selvää rahaa. Nämä tekosyyt tietysti ovat järjestään tyhjää lässytystä varsinkin nykyään, kun ei verkkokauppojen takia voi vedota siihen, ettei parin vuoden ikäistä peliä enää löydy kaupoista.

Ylläolevalle kuvalle on paljon naureskeltu. En edes tiedä, onko se oikea vai jotain huumoria, mutta kärjistäen siinä on tietty pointtinsa. Useinhan on julkisesti politiikassakin esitetty väite/vaatimus, että kaiken Internetissä olevan pitäisi olla yhteistä omaisuutta. Ilmeisesti logiikka on se, että jos jokin asia on helposti otettavissa, se pitäisi saada ottaa.

Ehkä kaikkein suosituin argumentti waretuksen puolesta on se, että se ei oikeastaan ole varastamista, koska yleensä varastettaessa uhri menettää tavaransa, mutta ohjelmien kopioinnissa uhri ei menetä mitään. Tässä tehdään ajatusvirhe, koska kauppiaita ei kiinnosta pitää tuotteitaan. Heitä kiinnostaa myydä ne ja tienata siten elantonsa. Oleellista ei siis ole se, että menettääkö myyjä tuotteen, vaan se, että saako myyjä rahaa siitä, että kuluttaja saa tuotteen.

Ainoa vähänkään kestävä argumentti on pelien naurettava ylihinnoittelu. Nykyään pelien tekeminen muistuttaa enemmän ja enemmän suuren budjetin elokuvien tekemistä, joten kustannuksia kertyy, mutta silti on päätöntä joutua maksamaan 60 euroa pelistä, kun elokuva-DVD:tkään eivät maksa edes paria kymppiä. Eipä tuokaan peruste kauaa kestä, kun pelit päätyvät nopeasti alennuskampanjoihin alle kympillä myytäviksi.

Eihän piratismille oikein mitään voi, koska niin varmaa kopiosuojausta ei voi tehdäkään, etteikö joku sen kiertäisi ennen kuin peli ehtii edes tehtaalta kauppoihin, joten tehkää minun puolestani mitä lystäätte. En lupaa itsekään kokonaan lopettaa. Kunhan vain ette kuvittele, että asiaan on minkäänlaista moraalista tai muutakaan oikeutusta. Ja muistakaa, että kaikki kopiosuojaukset ja muu pelaamista häiritsevä vastaava kuona on omaa syytänne.