tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pekka lukee lehteä 23: Jouluspecial

Lapsi meni päiväkotiin ja emäntä palasi töihin, ainakin sen verran, mitä flunssakierteeltä harvoja terveitä päiviä jää. Kun nyt sen seurauksena olen jäänyt viettämään arkipäiviä yksin kotona, olen innostunut pitkästä aikaa harrastamaan tietokoneohjelmointia. Olen koodannut päivät pitkät niin pakkomielteisesti, että bloggaaminenkin on unohtunut lähes kokonaan.

Emäntäkin mietti, että mitäköhän tietokonepeliä hän pelaisi seuraavaksi. Rakentelupelit alkavat kuulemma jo kyllästyttää, mutta Call of Duty -taidot ovat pitkän tauon jälkeen niin ruosteessa, että räiskintäpelit vain turhauttavat. Parempien ideoiden puutteessa laitoin hänet pelaamaan Genital Joustingia, jossa letkeät pippelit ottavat toisistaan mittaa.


Naurusta päätellen oikein viihdyttävä peli.

Asiaan. Kun nyt monet edellisistä kirjoituksistani ovat olleet pitkiä ja osin järkeviäkin, ajattelin tänään vain käydä lyhyesti läpi muutamia pikku-uutisia osoittaakseni, ettemme edelleenkään elä järkevässä maailmassa. Aloitetaanpa pelijutuilla, koska niistä oli jo puhe:

1. Videopelin aseen koristeesta maksettiin 61 052,63 dollaria

Tästä aiheesta olen puhunut jo pari vuotta sitten, mutta koska on saatu uusi ennätys, mainitaan asia uudestaan. Eli siis Counter-Strikessä voi saada, ostaa, myydä ja vaihtaa aseiden pintakuviointeja eli skinejä. On yleisiä, joita saa ostettua muutamalla sentillä, ja harvinaisia, joiden hinta voi nousta satoihin euroihin. Sitten on niitä, jotka ovat käytännössä ainutlaatuisia ja joista kehtaa pyytää ihan mitä tahansa, koska peliä pelaa myös paljon öljysheikkien ja oligarkkien pikkuprinssejä, joilla ei ole pikkuhiluista pulaa.

CS on jossain määrin välineurheilua, jossa hyvällä näppäimistöllä, hiirellä ja kuulokesetillä voi saada pientä etua, mutta skinit ovat täysin kosmeettisia eivätkä vaikuta peliin mitenkään. Jos siis joku ostaa 60 000 dollarin skinin, hän maksaa ihan vain siitä, että pääsee kehumaan muille, kuinka hieno skini hänellä on.

Eipä tuokaan silti enää iso raha noissa piireissä ole. CS:n isoissa turnauksissa on tyypillisesti miljoonan dollarin palkintopotti, josta puolet jaetaan voittajajoukkueen viiden pelaajan kesken. Tämä taas on pikkuhiluja verrattuna vielä suositumman Dota 2:n palkintopotteihin. Suomalaisen Lasse Urpalaisen joukkue voitti syksyllä turnauksen, ja palkintorahoista hänelle tuleva henkilökohtainen osuuskin oli n. 2 miljoonaa euroa.

Mutta olihan nyt hiljattain olympialaisetkin, ja nekin ovat kuulemma aika arvostettuja kisoja.

Kai sinäkin maksaisit tästä erosta useamman vuoden palkan?

2. Paavi lahjoitti rauhanmedaljongin Erdoganille

Paavi, islamin tai jonkin muun vastaavan uskonnon ylin auktoriteetti, antoi rauhantunnustuksen Turkin diktaattorikkeelle Erdoganille siinä toivossa, että Erdogan puolestaan kehuisi Paavin toimia muslimien tukemiseksi kristittyjen ja juutalaisten kustannuksella. Öö, hetkinen...
Erdoganin puolestaan odotettiin kiittävän paavi Franciscusta siitä, että tämä vastusti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.
 Ei kun joo, kyllä siinä noin sanotaan.

Rauhanjohtaja Erdogan reagoi medaljonkiinsa vähän aikaa sitten lähettämällä rauhanpommittajansa rauhoittamaan Syyrian kurdialueet pois kuljeksimasta, koska kurdit ovat niin leppoisaa porukkaa, että niitä on pakko saada lisää vaikka sitten valloittamalla.

Pasifismin nimeen vannovat kurdit ovat vastanneet pistämällä pystyyn rauhanosoituksia Suomessa ja muissa länsimaissa, koska jos protesteja esittäisi Turkissa tai kurdien omilla mailla, olisi vaarana joutua tappelemaan turkkilaisten kanssa, kun taas länsimaissa saa riehua rauhassa.

3. Turun yliopisto palkkasi opiskelijoiden häirintään syyllistyneen amerikkalaisprofessorin

Kalifornialainen tähtitieteilijä lähenteli alaisinaan työskennelleitä opiskelijoita ja sai kenkää. Ymmärrettävästi tämän jälkeen hänen uranäkymänsä olivat heikot, mutta Suomesta hän sai sympatiaa ja sen myötä työtarjouksen.

Tämä vastaavasti herätti Suomen mediassa feministisen raivon, ja ellen väärin muista, professori jätettiin sittenkin palkkaamatta. En kyllä ymmärrä, miksi tämä tapaus herätti niin ankaran vastareaktion. Tuollaisen touhun suvaitseminenhan on ihan linjassa sekä Suomen valtion että feministien periaatteiden kanssa.

Meinaan vaan, että jos laittomat maassaolijat ovat nykyään "paperittomia maahanmuuttajia", eivätkö seksuaalirikollisetkin sitten samalla logiikalla ole vain paperittomia gynekologeja?

4. Pepsi kehittelee sipsejä naisille - toimitusjohtaja: Tavalliset sipsit ovat naisille liian sottaisia ja äänekkäitä

Entäs mitä sitten tapahtuu, kun feministit pääsevät suuryhtiön johtoon? No, he tietysti julistavat, että naiset ovat erilaisia kuin miehet ja että siksi entiset sukupuolineutraalit tuotteet, kuten sipsit, täytyy sukupuolittaa.
Toimitusjohtaja Indra Nooyi hehkutti Freaknomics-nettiradion podcastissa, että yhtiö antaa naisille viimein mahdollisuuden nauttia rasvaisista naksuista samalla tavalla kuin miehetkin. Nooyin mukaan naiset eivät ole kyenneet tähän asti nauttimaan esimerkiksi yhtiön Doritos-sipseistä.
– Useat nuoret miehet sipsejä syödessään nuolevat innoissaan sormiaan, Nooyi kommentoi.
Hänen mukaansa naiset eivät nuole sormiaan sipsien mussutuksen jälkeen.
Olen ollut usein tilaisuuksissa, joissa on paikalla sekä naisia että sipsejä, enkä kyllä muista koskaan kenenkään valittaneen, että haluaisi kyllä syödä, mutta kun niistä lähtee niin kova ääni eikä niitä saa koskematta suuhun. Ihan yhtä mielellään he ovat sipsinsä syöneet kuin miehetkin.
– Naiset eivät rouskuttele sipsejä kovaäänisesti, he eivät nuole sormiaan ja naiset eivät myöskään kaada pussin pohjalta viimeisiä murusia suuhunsa, vaikka he haluaisivat kyllä tehdä niin, Nooyi julisti podcastissa.
Indra, kaada ihan rohkeasti vaan ne murut suuhusi. Viimeiset murut maistuvat parhailta, ja niiden syömisessä on sekin hyvä puoli, että kun suu on täynnä sipsinmurenoita, ei pysty sanomaan mitään niin typerää kuin tuo yllälainattu.
Toimitusjohtajan mukaan sipsit myös mahtuvat helposti käsilaukkuun, sillä hänen mukaansa naiset ihmettelevät jatkuvasti kuinka he saisivat herkkunsa mahdutettua mukaan.

Tosin tähän täytyy suhtautua pienellä varauksella, koska ainakaan jutun kuvituskuvan ilmeen perusteella hän ei näytä olevan tosissaan, vaan vain kokeilee, että kuinka älytön trollaus menee läpi. Pidän myös mahdollisena, että kun uudet naissipsit on saatu lanseerattua ja niiden edistyksellisyyttä kehutaan mediassa, Indra vetää kuminaamarin naamaltaan ja alta paljastuukin valkoinen mies, joka jää virnuillen katsomaan, muuttavatko feministit mielipidettään saman tien, vai huomaavatko he vasta jälkeenpäin, että naissipsit ovat aivan käsittämättömän misogynistinen konsepti.

5. Milleniaalit katsoivat Sean Conneryn Bond-elokuvat ja järkyttyivät näkemästään – naisia vikittelevälle salaiselle agentille täystyrmäys

Isäni opetti minut katsomaan Bond-elokuvia nelivuotiaasta asti, eli heti kun osasin lukea tekstityksiä. Sarjan jokainen osa on siis minulle hyvin tuttu ja rakas. No, Daniel Craigin aikakaudella sarjaa on kehitetty väärään suuntaan, mutta se on vain minun mielipiteeni.

Nykyisissä osissa Bond ei enää vaivaudu vokottelemaan naisia mitenkään, vaan hän vain vetää vaatteet pois ja sitten naidaan. Ennen vanhaanhan Bond hurmasi naisia typerillä vitseillä ja kovalla itsevarmuudella. Oma mielipiteeni on ollut, että yksi nykybondien huonoista puolista on juuri tuo flirttailun ja karisman poisjättö ja korvaaminen suoralla painokairausäksönillä.

Kuulemma olen väärässä. Raiskaushan se on, jos miehen flirttailumetodi perustuu typerille sovinistisille vitseille eikä esim. olemiselle naisen kanssa samaa mieltä keskeisistä intersektionalistisen feminismin teeseistä ja sen jälkeen kysymiselle kohteliaasti, että saanko tarjota soijalatten.

No joo, onhan se totta, että alkuaikojen naishahmot olivat usein sellaisia bimboja, että Bondin toiminta heitä kohtaan voitaisiin luokitella vajaamielisen hyväksikäytöksi muissakin kuin seksijutuissa, joten siinä mielessä närkästyminen on ihan oikeutettua. Sitä vaan ihmettelen, että jos 60-luvun Bondin toiminta aiheuttaa nykynuorissa vastalauseita, millä ihmeen logiikalla nyky-Bondin naisstrategia sitten on hyväksyttävää?

Sitten vielä loppuraskautus:

6. Kaksikko yritti riuhtoa kolmen eri R-kioskin kassakaappia irti auton avulla – hovioikeuden mukaan ei pystytty todistamaan, että nykimisen tarkoituksena oli varastaminen

Tuossahan tulikin jo oleellinen mainittua. Tiivistetäänpä.

1. Murtaudu autokorjaamoon ja varasta pakettiauto.
2. Murtaudu ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi autolla ulos, mutta mokaa homma, koska typeryyttäsi kiinnität vetoremmit puskuriin etkä vetokoukkuun.
3. Murtaudu toiseen autokorjaamoon ja varasta toinen pakettiauto.
4. Murtaudu toiselle ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi ulos, mutta älä onnistu vieläkään.
5. Murtaudu kolmannelle ärrälle, sido remmit tällä kertaa vetokoukkuun ja vie kassakaappi mukanasi.
6. Pyydä oikeudessa lievempää tuomiota, koska 1) et oikeasti meinannut varastaa kassakaappia ja 2) et uskonut, että siellä olisi ollut niin paljoa rahaa.
7. Saa lievempi tuomio, koska se, että murtaudut vuorokauden sisällä kolmelle eri ärrälle repimään niiden kassakaappeja irti, ei riitä todisteeksi siitä, että olisit yrittänyt varastaa kassakaappeja.

En nyt taas tiedä, mitä tästäkään pitäisi sanoa.


4 kommenttia:

  1. Ensinnäkin täytyy onnitella Pekkaa loistavasta otsikosta joka olettaakseni pohjautuu nykylänsimaiseen fiilispohjaiseen ajatteluun. Eli jos nainen tuntee joutuneensa ahdistelluksi, niin hän ON TULLUT ahdistelluksi. Ja jos Pekka mieltää että maaliskuun puolessavälissä on joulu niin totta munassa silloin on joulu. Niinpä hotellin respassa vietetään tänään jälkijoulua Porstuan kunniaksi ja sitä kunnioittaen. Mutta sitten itse asioihin:

    1. Kun ottaa huomioon että olen reilusti yli viisikymppinen ukko jonka pelikokemukset jäivät 1980-luvulle ja Commodore 64:een niin uskotko huviksesi että tuo uutinen sai minut tuntemaan itseni hyvin, hyvin vanhaksi.

    2. Näkisin että tämä länsimainen islamin nuoleminen johtuu joko:

    a) Ajatuksesta että kun sitä nuolee tarpeeksi niin se ei ala riehumaan (Münchenin sopimus ja sen seuraukset, anyone?) tai sitten:

    b) Nuoleminen ei kohdistu islamiin ollenkaan vaan länkkäreitten omassa päässään luomaan mielikuvaan länsimaisesta, demokraattisesta, naisia kunnioittavasta ja rauhanomaisesta islamista. Eli kumarretaan oman houreen edessä. Ja pyritään samalla säilyttämään siihen houreeseen perustuva asema ja välttämään kasvojen menetys.

    3. Sopivan poliittisen ajatusmallin omaavia professoreita on käsittääkseni palkattu suomalaisiin yliopistoihin ennenkin. Tosin kyseiset professorit toimivat enempi selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan puolella.

    4. Tuo kuminaamarin poisto ja miehen pärstän paljastuminen olisi kyllä yksi historian parhaimpia sketsejä. Annettiinhan muuten haastattelukin ”Freaknomics”-sivustolla. Mutta itse juttu (monen muun ohella) pistää miettimään tilannetta jossa jossain valtiossa, esim. Suomessa olisi hallitus joka koostuisi kokonaan ns. edistyksellisistä liberaaleista naispuolisista feministeistä. Näinköhän yhden hallituskauden aikana saataisiin leipäkortit käyttöön?

    5. Koska nuo uusimmat Bondit on jäänyt katsomatta niin en osaa sanoa tuohon mitään. Se vaan kuulostaa varsin pahalta että fiktiokin pitäisi tehdä tietyn utopian mukaisesti. Vaan ovathan ne toisaalta Ruotsissa kirjoittamassa uusiksi niitä Peppi Pitkätossujakin.

    6. Tuo on sitä nykyistä – liekö demlalaista – linjaa eli jos oikeus pystyy päättelemään (ei siis todistamaan) että rikollinen ei ole rikollinen niin silloin se jätetään tuomitsematta ja todetaan että yhteiskunta on kohdellut rikosepäilystä vapautettua epäoikeudenmukaisesti. Tämä ei tietenkään koske sitten talous-, vero- ja vihapuherikollisia. Mitähän muuten pitää takanaan tuon uutisen termi ”kolmekymppiset nuorukaiset”?

    VastaaPoista
  2. Laitoin penistaistelukuvan näytönsäästäjääni, koska pidän bonoboista.

    Lisäksi haluaisin sanoa, että naiset eivät syö sipsejä äänekkäästi, eivätkä myöskään piereskele saatikka käy pöntöllä.

    VastaaPoista
  3. Mee toosta tuli mieleen, tuo mainos kaupallisella radiokanavalla, missä joku siluetti mainostaa tissien isonnusta ja samaan aikaan vouhkataan kuinka jopa naisten tuijottelu on seksuaalista häirintää ...

    -jpt-

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Ykä, Tom ja jpt, ja kiitos kommenteistanne.

    Ykä: Otsikon oli tarkoitus korostaa valittujen uutisten etäisyyttä mihinkään, jota voisi kutsua täysjärkisyydeksi, mutta sinunkin tulkintasi on osuva. Itse asiassa se on jopa parempi, joten mennään sillä. Hyvää jälkijoulua teillekin. Itse asiassa vasta nyt huomasin saaneeni blogisähköpostiini joulutervehdyksen. Pyydän anteeksi vastaamattomuuttani ja toivotan nyt kuitenkin hyvää loppuvuotta.

    1. Joo, tietokonetekniikka on kolmessa vuosikymmenessä kehittynyt valtavasti, ja sen myötä pelitkin ovat kehittyneet ulkonäöllisesti ja sisällöllisesti lähinnä pikkulapsia kiinnostavasta piippailusta täysin tasavertaiseksi viihdemuodoksi television rinnalle ja nuorison joukossa jopa televisiosta ohi. Näin suuria teknologisia murroksia näin lyhyessä ajassa ei ole varmaan ikinä ennen tullut, joten sen kohtaaminen on ymmärrettävästi hätkähdyttävää.

    2. Joo, noistahan se johtuu. Ihmettelin vaan, että minkä ihmeen takia paavi lähtee siihen mukaan. Katolinen kirkko kun ymmärtääkseni, toisin kuin Suomen ev.lut., ottaa vielä tosissaan omat opetuksensa omasta oikeassaolostaan, minkä lisäksi paavi on ihan kirjaimellisesti Jumalasta seuraava, eikä hänellä pitäisi olla tarvetta nuoleskella ketään. Kiinnostaisi kyllä tietää, mikä vaikutus tällaisilla kannanotoilla on katolisen kirkon jäsenmäärään.

    4. Ei saataisi leipäkortteja tuossa tilanteessa. Ruoka voisi loppuakin, sitä en epäile, mutta leipäkorttijärjestelmän käyttöönotto edellyttäisi ensinnäkin sen tosiasian tunnustamista, että ruoka loppuu, ja sitten jonkinmoista organisointikykyä, että kattava järjestelmä saataisiin luotua.

    5. Ymmärrän, ettei vanhoista Bondeista tai Pepeistä tykätä, mutta mitähän vikaa on siinä vaihtoehdossa, että jättää vaan ne katsomatta/lukematta? Eihän se tietenkään sovi nyky-"liberaalille", jonka perusasetus on, että jos itse ei tykkää jostain, kenenkään muunkaan ei ole sopivaa tykätä siitä ja on ihan väärässä olevien junttien itsensäkin kannalta vaan parempi kieltää asia kokonaan pois häiritsemästä.

    6. Niinpä. Sinänsä on totta, että vankilat ovat olemassa sitä varten, että ihmisiä ei tarvitsisi laittaa niihin, mutta oikeusjärjestelmässämme tämä periaate käsitetään säännöllisesti nurinkurisesti. Koska nuorukaisten suomalaisuutta ei korostettu, voidaan vahvasti olettaa, että etninen tausta on jokin muu. Tuskin kuitenkaan mikään islamiin viittaava, koska toiminta oli suunnitelmallista ja tavoitteellista. Veikkaan jotain itäblokkimaata.

    Tom: Bonobot ovatkin irstaita pirulaisia. Olen joskus tavannut naisen, joka piereskeli ja kävi pöntöllä, mutta hän oli lesbo, joten häntä ei lasketa.

    Jpt: Nykyään en juuri katsele radiota enkä kuuntele telkkaria, niin mainokset eivät ole tuttuja. Ilmiö on silti tuttu, molemmanlaisia naisia on. Sehän se suuri ongelma onkin, että miehille on helposti epäselvää, miten kunkin naisen kohdalla menetellään. Helppo ohje tuohon on, että ei tuijoteta ennen kuin lupa on saatu, mutta kyllähän tuollainen syö tehokkaasti uskottavuutta kaikilta tuijotusraiskausvalituksilta.

    VastaaPoista