Vielä vähän anarkisteista

No niin, käydäänpäs vähän läpi lukijakyselyn tuloksia. Vastaajia oli 101, mutta vain yksi tunnustautui tuttavakseni/sukulaisekseni. Joko he ovat lopettaneet seuraamiseni, tai sitten he kaikki vaativat kuorossa lisää tissejä. Niitä nimittäin vaati peräti 17 lukijaa, mikä on merkittävästi enemmän kuin viime vuonna. Ei kai siinä sitten muu auta.

Ei paljaita tissejä kuitenkaan, koska tämä on sentään koko perheen blogi.

56 tunnustautui vakiolukijaksi ja 26 satunnaiseksi paikallehortoilijaksi, mikä on molemmissa lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Ihan hyvä kasvu, eikä pidäkään ahnehtia liikaa. Kuten viimeksikin, taas oli yksi, joka ei hyväksynyt ilosanomaani, mutta prosentuaalisestihan se tarkoittaa selvää laskua, joten jotain hyötyä tästä kirjoittelusta on.

Sitten asiaan. Syyskuussa kirjoitin anarkisteista ja pari tekstiä sitten kommunisteista, mutta on pakko vielä yksi teksti pistää silläkin uhalla, että tää on jo ihan tylsää ja keksi nyt jo jotain muuta. Kävi nimittäin niin osuvasti, että Hesari teki hienon artikkelisarjan anarkisteista ja aatteen eri vivahteista. Artikkelissa on suoria lainauksia siitä, mitä anarkistit tulevaisuudelta toivovat, enkä voi vastustaa kiusausta kumota heidän aivoituksiaan, koska en aiemmin yksityiskohtiin mennyt.

Sinänsä on tiedonvälityksellisistä syistä ihan mukavaa, että Hesari tekee tällaisia juttuja, niin ihmiset näkevät, että noinkin jotkut ajattelevat. Olivat sitten asiasta samaa mieltä tai eivät. Tietysti odotan Hesarin seuraavaksi tekevän vastaavan esim. Suomen Vastarintaliikkeestä, mutta katsotaanpas, mitä anarkistit puhuvat:

Paikalla on kymmenen nuorta aikuista. Kaikilla on farkut, yhdelläkään ei ole irokeesia.

Puheenjohtajaa ei ole, on "fasilitoija" eli keskustelun johdattelija. Puheenvuoroja käytetään hyvässä järjestyksessä, ja jos joku puhuu vahingossa toisen päälle, hän pyytää kauniisti anteeksi. Sitten keskustellaan. Ja keskustellaan. Ollaan kohteliaita ja reiluja. Seksismiä, rasismia tai homofobiaa ei täällä suvaita.

Tuohan kuulostaa oikein mukavalta. Tavallisia kohteliaita nuoria ihmisiä, eikä mitään sellaisia liimanhaistelijoita, jollainen kuva heistä välittyy erilaisten sabotaasi-iskujen yhteydessä. Rento meininkikin on kokouksissa, kun ei edes puheenjohtajaa ole. Tai on, mutta sitä ei saa sanoa puheenjohtajaksi, koska anarkismissa ei ole johtajia.

Mistään ei äänestetä, vaan erimielisyyksistä jutellaan niin kauan, että ne ratkeavat. Sitä kutsutaan konsensuspäätöksenteoksi. Ja jos asia ei ratkea, se siirretään seuraavaan kertaan.

No eipä siinä kauaa mennyt, kun jo sai lukiessaan yskiä juomia monitorille. Edellisen homofobiamaininnan perusteella nuo varmaan toivoivat avioliittomahdollisuutta homoille. Kauankohan luulette, että lainmuutoksen saamisessa olisi mennyt, jos kaikilta kahdeltasadalta kansanedustajalta oltaisiin vaadittu yksimielisyyttä? Entäs jos eduskuntaa ei olisi ja yksimielisyyttä vaadittaisiinkin kaikilta 5,45 miljoonalta suomalaiselta?

Historia muuten tuntee (ainakin) yhden valtion, jonka parlamentin jäseniltä edellytettiin yksimielisyyttä päätöksenteossa: Puola-Liettua. Perinne loppui siihen, kun 1700-luvun lopussa naapurimaat Preussi, Itävalta ja Venäjä napsivat siitä sopivaksi katsomiaan paloja 20 vuoden aikana kolmessa rupeamassa, kunnes mitään ei ollut enää jäljellä vallattavaksi.

Ehkä asiaa helpottaa, jos keskustelu- ja konsensuskumppaneiksi hyväksytään vain muut anarkistit:

"Ei ole sattumanvaraista, mitä hajotetaan. ... Jos asialla ovat anarkistit, paikkojen hajottamiselle on poliittinen motiivi. Jos esimerkiksi puoluetoimiston ikkuna rikotaan tai poliisiauto poltetaan, kyse on hyökkäyksestä poliittista vihollista vastaan."

Kun Sampo Terhon eurovaalitoimiston ikkunat syyskuussa kivitettiin, anarkistit halusivat siis hyökätä perussuomalaisia vastaan ja vaikeuttaa heidän toimintaansa.

Kun valtiot on lakkautettu, siitä ei ilmeisesti seuraa, että rosvojoukot ottavat vallan, vaan että ihmiset alkavat päättää itse omista asioistaan. Myöskään niin ei käy, että suuryhtiöt ottavat valtioiden paikan, koska kapitalismikin lakkautetaan. Kapitalismiahan täytyy tunnetusti ylläpitää pakottamalla ihmiset ostamaan ja myymään asioita, ja muuten ihmiset rupeaisivat holtittomasti jakamaan omaisuuttaan pois ilmaiseksi.

Tehtaassa ei olisi johtajaa vaan työntekijät päättäisivät kaikesta itse. Jos tulisi erimielisyyksiä, niistä keskusteltaisiin.

Vaikuttaa siltä, että anarkistisen talouden kuumin kasvuala on pulla- ja kahviteollisuus, tupakkateollisuutta tietenkään unohtamatta.

Saisimmeko me palkkaa?

Emme ainakaan rahana, sanoo Auvinen. Jonkinlaisia vaihtoyksiköitä ehkä.

Jos joku ihmettelee, niin raha poikkeaa vaihtoyksiköstä siten, että raha on kaiken pahan alku ja juuri, kun taas vaihtoyksiköt ovat välttämättömiä, että ylipäänsä saadaan tavarat liikkumaan tehtailta ihmisille; ja tietysti siten, että ahneet ihmiset pyrkivät haalimaan rahaa ihan vain rahan vuoksi, kun taas vaihtoyksiköitä kukaan ei halua yli oman tarpeensa.

"Yksi työ ei olisi arvokkaampaa kuin toinen. Kaikesta työstä saisi saman verran yksiköitä, joita voi sitten vaihtaa palveluihin tai esineisiin."

Tuo kuulostaa kivalta siihen asti, kunnes muistetaan muutama asia:

1. Jotkin työt vaativat kymmenen vuoden koulutuksen ja niissä ollaan vastuussa ihmisten hengistä, kun taas joihinkin muihin töihin pääsee kymmenen minuutin koulutuksella ja ainoa vastuu on siinä, että jos sattuu nukahtamaan töissä, pitää kaatua sellaiseen suuntaan, ettei ole kenenkään tiellä. Miksi mennä vaativalle alalle, jos saman palkan saa vähemmälläkin?

2. Joissain töissä on vaara kuolla spektaakkelimaisesti tai vammautua, ja joissain muissa töissä istutaan toimistossa lukemassa ja kirjoittamassa artikkeleita feministisen filosofian historiasta. Miksi altistaa itsensä riskeille, jos saman palkan saa turvallisemminkin?

3. Jotkin työt tuottavat yhteisölle sellaista lisäarvoa, että se konkreettisesti lisää yhteisön vaurautta ja elämänlaatua, kun taas joissain muissa töissä istutaan toimistossa lukemassa ja kirjoittamassa artikkeleita feministisen filosofian historiasta. Miksi vaivautua tekemään jotain hyödyllistä, kun höperehtimisestä saa saman palkan ja se on mielenkiintoisempaakin?

4. Se, että kaksi ihmistä viettää yhtä monta tuntia päivässä työmaalla, ei vielä tarkoita, että he olisivat saaneet saman verran aikaan, vaan voi olla, että toinen tekee töitä parhaansa mukaan, kun toinen istuu puolet ajasta tupakalla ja toisen puolen kuluttaa yrittäen juntata kairatankoa maahan poikittain. Miksi nähdä vaivaa ja pyrkiä hyvään tulokseen, jos saman palkan saa perseilemälläkin?

Kakkos- ja kolmoskohtaan vastaus tulikin:

Miten päätetään, kuka saa olla näyttelijä ja kuka viljelee lanttua?

"Jotkut epäsuositut työt on pakko jakaa. Inhoaisin lantun viljelemistä, mutta tekisin sitä tarvittaessa, vaikka kuukauden vuodessa. Kyllä ihminen ymmärtää, että jos kukaan ei halua kasvattaa ruokaa, niin ruokaa ei ole."

En ole koskaan kokeillut lantun tai minkään muunkaan viljelemistä, mutta voisin kuvitella, että siinä pitää osata jotain muutakin kuin heitellä siemenet keväällä peltoon ja käydä syksyllä noukkimassa valmiit lantut pois. Kyseisiä taitoja tuskin opetetaan Teatterikorkeakoulussa, josta edellisen kommentin esittäjä on valmistunut. Sama linja jatkuu:

Puolustus hoituu kansanmiliisillä,

Nykyaikaisessa sodankäynnissä tosin tarvitaan muutakin kalustoa ja osaamista kuin vain äijiä pyssyt kädessä. Ja tietysti sitä, että upseerit komentavat ja miehistö tottelee kyselemättä ja tarvittaessa jopa ilman konsensusta.

tuomiovalta on yhteisöllä tai kansankokouksella,

 ...Josta helposti seuraakin, että tuomiot annetaan "tuo se varmaan oli"-periaatteella. Tuomiot varmaan olisivat huomattavasti nykyistä ankarampia, eli siitä sentään plussaa.

Siinäpä oli aatteesta yleisesti. Mutta minkälaisesta ihmisestä tulee anarkisti, ja millaisessa tilanteessa? Katsotaanpa muutama henkilöhaastattelu. Ensiksi edellä haastateltu anarkofeministi Suvi:

Sain ateistisen kasvatuksen, mutta teini-iässä tulin uskoon ja liityin pieneen, karismaattiseen lahkoon. Siellä oli pari miesjohtajaa, jotka määräsivät, kenen kanssa saimme seurustella, miten pukeuduimme ja mitä teimme. Näin, miten yhteisö vääristyy, kun pienellä patriarkaatilla on valta muiden ihmisten elämiin.

18-vuotiaana muutin Turkuun opiskelemaan nukketeatteria. Ihmiset eivät olleetkaan niin kauheita ja syntisiä kuin minulle oli vuosia uskoteltu. Turku pelasti minut Jeesukselta.

Voi olla, että nukketeatteripiireissä pyörii mukavaa porukkaa. Ehdotan Suville, että menee yökerhoon töihin, niin näkee, että kyllä ihmiset ovat juuri niin vanhatestamentillisen perseestä kuin hihhulit väittävät. Tässä muuten on yksi syy, minkä takia lapsi pitäisi aina kasvattaa tavalliseen puoliagnostiseen tapaluterilaisuuteen. Kun lapsi oppii, että hänellä on uskonto, mutta että sitä ei tarvitse ottaa turhan vakavasti, vältytään ylenpalttiselta käännynnäisyydeltä ja hihhuloinnilta.

Ihmiskuvani on positiivinen. Uskon ihmisen älykkyyteen ja siihen, että meillä on sisäänrakennettu tarve huolehtia itsestämme ja toisistamme.

Voihan se olla. Omat havaintoni vain viittaavat, että noihin "toisiin" lasketaan vain ne, jotka tunnemme ja joista pidämme, kun taas muut ovat kilpailijoita, joita mahdollisuuksien mukaan puukotetaan selkään.

Sadan vuoden päästä 2000-luvun alkua katsotaan ja ihmetellään, että miten nuo nuijat ovat voineet ajatella, että kapitalismi toimisi.

Tjaa... En väitä, etteikö siinä olisi mitään kyseenalaistettavaa, mutta ainakin tähän asti se on toiminut vähemmän huonosti kuin mikään muu vaihtoehto.

Jos joku ei halua olla osa anarkistista yhteiskuntaa, hän voi tehdä jotain muuta. En minä vallankumouksen koittaessa todennäköisesti ole juuri ketään ampumassa. Historiassa ei tosin taida olla yhtään vallankumousta, jossa ketään ei ole kuollut.

Tämä jos mikä herättää luottamukseni.

Sitten on anarkokommunisti Antti, jonka mielestä:

Anarkismi lähtee siitä ajatuksesta, että kapitalismi ei ole elinkelpoinen järjestelmä ja tulee tuhoutumaan väistämättä.

Tuo tulikin jo käsiteltyä. Asenne hänellä ainakin on juuri niin kohdallaan kuin kunnon aatesoturilta voi odottaakin:

Henkilökohtaisesti minulle ei ole väliä, elänkö näkemään anarkistisen yhteiskunnan. Jossain vaiheessa sekin tuhoutuu ja korvataan uudella systeemillä. Ja lopulta ihmiskunta tulee joka tapauksessa tuhoutumaan.

Yllättäen samasta porukasta löytyy anarkokapitalistikin, joka on nuoruuden punaviherryksen jälkeen vaihtanut kovan linjan libertarismiin. Tällä tyypillä on itse asiassa pari ihan hyvääkin huomiota, mutta sitten mennään taas utopian puolelle:

Hyvä tapa järjestää asiat voisi olla se, että yhtiöt alkaisivat ylläpitää oikeuspiirejä. Ne laatisivat omat lakinsa ja tarjoaisivat erilaisia palveluita kuten poliisin ja sosiaaliturvan. Ihminen voisi valita, mikä oikeuspiiri miellyttää häntä eniten ja liittyä siihen. Yhdessä piirissä eutanasia ja huumeet voisivat olla kiellettyjä, toisessa sallittuja. Jos lait eivät miellytä, voi oikeuspiiriä vaihtaa.

Yhtiö määrittelisi, millaista maksua vastaan sen palveluista pääsisi nauttimaan. Jossain piirissä voisi olla kattavat palvelut ja korkea jäsenmaksu, toisessa taas hyvin halpa maksu ja hyvin vähän palveluita.

Keskiajalla tätä kokeiltiin sillä erotuksella, että silloin yhtiöiden tilalla oli aatelisto, ja silloin se tunnettiin feodalismin nimellä. Yleisesti ottaen siitä ei tykätty, koska se on juuri sitä, mistä vasemmistolaiset puhuvat valittaessaan alaluokkien sorrosta ja riistosta. Kyllä työpäivän pitää päättyä siihen, kun työntekijä leimaa itsensä ulos, eikä työnantajalle pidä antaa valtaa tulla perässä kertomaan, miten vapaa-ajalla sopii olla. Muuten on enemmän kuin todennäköistä, että lainsäädännössä priorisoidaan firman tuloskehitystä ja että kansalaisen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota vain sikäli, kuin se tekee hänestä tehokkaamman työmuurahaisen.

Tämä ei enää liity aiheeseen. Väsyttää, pitäisi mennä jo nukkumaan.

Yhteistä anarkisteille näkyy olevan, että kaikki ovat löytäneet aatteensa teini-iässä, vaikka yksityiskohdat olisivatkin tarkentuneet myöhemmin. Käsittääkseni on ihan normaalia, että silloin ihmisellä on radikaaleja ajatuksia ja että ne myöhemmällä iällä ikään kuin vesittyvät. Miksiköhän näille ei ole käynyt niin? Tässä olisi jollekin psykologille mielenkiintoista tutkittavaa.

Tulipas tästä pitkä teksti. Ensi kerralla sitten kirja-arvostelu tai joitain luontokuvia. Luontokuvilla en tarkoita tissejä.