Homofobian vaikutuksesta tyylitajuun

Lukijani ovat saattaneet tulla johtopäätökseen, että olen jokseenkin kansallismielinen. Se on oikein, ja olenkin sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on yksi maailman parhaista niin objektiivisesti tarkasteltuna (koska se on onnistunut tuottamaan yhden maailman vauraimmista ja vakaimmista yhteiskunnista) kuin henkilökohtaisten mieltymystenikin kannalta (on mukavaa, että täällä ihmisten ei ole aivan pakko esim. hölistä kaikkien vastaantulijoiden kanssa ihan vain hiljaisuuden täyttääkseen, vaan ihmiset osaavat istua linja-autossakin turvat kiinni ja perseet penkissä tiiviisti ikkunasta ulos tuijottaen ja sivullisia häiritsemättä).

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Suomessakaan osattaisiin hoitaa asiat täydellisesti, vaan käsittämätöntä typeryyttä löytyy niin valtio- kuin yksilötasoltakin. Tyypillisesti typeryyttä perustellaan valtiotasolla sillä, että kun kerran kaikki muutkin tekevät näin, ja yksilötasolla sillä, että ainahan näin on tehty. Kaikilla tasoilla lisäksi suosittu peruste on, että jos teemme näin, vaikka periaatteessa tiedämmekin sen olevan vajaaälyistä, ehkä muut sitten pitävät meitä kovina jätkinä ja tykkäävät meistä enemmän.

Asiaan. Blogistikollegani Korppi on oikeuden blogin kommenteissa tuli sivuttua erästä asiaa, joka varsinkin naisten mielestä on pahasti vialla kulttuurissamme ja josta he jaksavat aina muistuttaa miehiä. On kuulemma niin, että italialaiset ja muut eteläeurooppalaiset miehet ovat seksikkäitä, koska he huolehtivat itsestään ja kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä, kun taas suomalaiset miehet näyttävät lähinnä noloilta kaljamahoineen ja vaarilta perittyine tupakanpolttamine tuulihousuineen. Eteläeurooppalaiset miehet ovat avoimia, tulisia ja seurallisia, kun taas suomalaiset ovat sulkeutuneita ja tunnekylmiä pökkelöitä.

Suomalainen mies flirttailemassa ns. silmäpelillä.

Toisaalta tiedämme myös, että eteläeurooppalainen mies pystyy huolehtimaan ulkonäöstään ja puhumaan tunteistaan, mutta olemaan silti samaan aikaan miehekäs, katu-uskottava ja naisten mielestä vetoava, kun taas samaan pyrkivä suomalainen mies onnistuu vain näyttämään homolta.

Mitähän tässä sitten pitäisi tehdä, kun kaikin päin näyttää menevän väärin? Naiset vastaavat, että lukekaa vaikka joitain muotilehtiä, niin opitte. Katsokaa, miten julkkikset pukeutuvat ja ottakaa naispuolisia kavereita vaateostoksille mukaan. Todellisuudessahan asia ei ole aivan noin yksinkertainen.

Perimmäisenä syynä tähän ongelmaan on suomalaista kulttuuria edelleen riivaava homokammo. Vaikka homofobia terminä onkin puhdasta propagandaa, tähän yhteyteen se sopii. En nyt tarkoita, että homoja vedettäisiin rutiininomaisesti turpaan tai muutenkaan pyrittäisiin syrjimään tai välttelemään. Suurin osa suomalaisista suhtautuu homoihin samoin kuin muihinkin seksuaalisiin poikkeavuuksiin, eli toteaa vain välinpitämättömänä, että tehkööt keskenään mitä huvittaa, kunhan eivät tule koko kansalle sitä esittelemään, koska ketään ei kiinnosta tietää, millaisia röörejä kukakin satunnainen vastaantulija tykkää rassata.

Suomalaiset miehet pääsääntöisesti eivät henkilökohtaisesti välitä, onko joku muu homo vai mikä. Tarkoitankin sitä, että he pelkäävät suunnattomasti sitä, että joku muu saattaisi erehtyä pitämään heitä homoina.

Kuten viimeksikin, tekstin aihe vaatii kuvitukseen kiintiöhomoja.

Jokaisessa kulttuurissahan on aina tiettyjä kirjoittamattomia normeja ja etikettisääntöjä, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä, joskus tiedostamattakin, ja useimmissa kulttuureissa mieheltä edellytetään miehekästä käytöstä. Se, mikä sitten on miehekästä käytöstä, vaihteleekin melkoisesti kulttuurien välillä, mutta yleisesti se on vastakohta nais- tai homomaiselle käytökselle.

Niinpä jos tunnetusti (tai stereotyyppisesti) homot huolehtivat ulkonäöstään ja puhuvat tunteistaan, suomalainen etiketti vaatii, että heteromies ei saa niin tehdä. Se, että mies ei yrityksestä huolimatta onnistu olemaan eteläeurooppalaistyylinen miehekkäällä tavalla, ei siis johdu siitä, että eteläeurooppalaiset osaisivat jotain mitä suomalaiset eivät, vaan siitä, että suomalainen menettää uskottavuutensa jo lähtökohtaisesti yrittäessään.

Eteläeurooppalaisilla on varmaan asiaan liittyen omat sääntönsä, mutta ilmeisesti ne ovat erilaiset kuin suomessa, eikä suomalaisen heteron puku/käytöskoodi siis koske heitä. Suomessa käydessäänkään heiltä ei vaadita suomalaisen normin noudattamista, koska hehän ovat ulkomaalaisia; mistä ne reppanat voisivat tietää, kuinka täällä kuuluu olla?

Mikä nyt sitten oli pointtini? En suinkaan vaadi, että suomalaisten miesten pitäisi ryhtyä porukalla kiinnittämään olemukseensa enemmän huomiota, koska eihän asia minulle kuulu, ja onhan se nyt aivan turhaa näpertelyä, jolla ei ole sielun ja sisällön kannalta mitään merkitystä. Koska olen fanaattinen murehdivainomiaongelmiasismi-aatteen kannattaja, toivoisin vain, että jokainen voisi näyttää juuri niin tyylikkäältä kuin huvittaa ilman, että tuntemattomat sivulliset alkavat tekemään psykoanalyysiä. Tämähän ei tietenkään tarkoita, etteikö rakentavaa palautetta saisi antaa mauttomista tyylivalinnoista, kuten seuraavanlaisista kampauksista:

Äitini on kieltänyt kiroilemasta täällä, mutta nyt on pakko sanoa, että on muuten aika helvetin ruma frisyyri.

Sekä hyvät tavat että itsesuojeluvaisto toki suosittavat, ettei sitäkään harrastettaisi tuntemattomille päin naamaa.

Lisäksi esittäisin sellaisen hartaan toivomuksen, että naiset voisivat vähän hillitä itseään haukkuessaan suomalaisten miesten paskaa tyylitajua, koska kuten selitin, se on asia, jolle emme itse voi mitään.