Lapsellista

Tänään on marraskuun toinen lauantai, ja tehän tiedätte, mikä päivä se on. Virallinen mongolialaisuuden päivä. Pitäkää hauskaa ja juhlistakaa. Viime viikonloppuna tuli huomatuksi, että amerikkalaiset halloween-perinteet ovat viimein lyöneet itsensä läpi Suomessa, joten vastaavasti odotan, että muutaman vuoden sisällä mongolialaisuuden päivä leviää ympäri maailman tai edes Amerikkaan asti.

No niin, asiaan. Pari tekstiä sitten kerroin, kuinka olin 8-vuotiaana päätellyt toimittajien ammatinkuvaan kuuluvan patologisen liioittelun ja sensaatiohakuisuuden. Tunsin pientä ylpeyttä huomatessani, että jo noin pienenä olen kyennyt noin fiksuihin ja kypsiin johtopäätöksiin.

Sitten tulin pohtineeksi asiaa pidemmälle töissä istuskellessani. Siellä on usein tylsää, joten on aikaa mietiskellä kaikenlaista. Siellä myös kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, mikä joidenkin ekstrovertikkojen propagandasta huolimatta ei ole läheskään aina mukava asia. Tulin siihen johtopäätökseen, että ihminen on henkisesti kypsimmillään ala-asteikäisenä. Tämä saattaa tarkoittaa mielipiteiden oikeellisuutta ja syvällisyyttä, mutta lähinnä tarkoitan käytöstä sekä suhtautumista muihin ihmisiin ja asioihin.

Murrosikään tultaessa tapahtuu nopea romahdus henkisessä kypsyydessä, kuten kaikki tietävät. Parikymppiseksi kasvettaessa pahimpien hormonimyrskyjen laantuessa sisäinen maailma tasaantuu, ja nuoresta kasvaa pääosin asiallinen ja täysjärkinen ihminen, joka toki saattaa olla usein väärässä, mutta se johtuu vain elämänkokemuksen ja muun informaation puutteesta. Kolmeakymmentä lähestyttäessä taantuminen alkaa kuitenkin uudestaan; uskoakseni siksi, koska henkilökohtaisten saavutusten, tulojen ja syntymästä kuluneen vuosimäärän kasvaessa ihminen alkaa kuvittelemaan ns. olevansa jotain ja uskoo siksi omien mielijohteidensa olevan päteviä argumentteja asiassa kuin asiassa.

Verrataanpas lapsia ja aikuisia muutamassa kohdassa.

Ensinnäkin pikkulapset ovat harvoin kännissä. Tämän ansiosta, vaikka heidän älykkytensä ei vielä olekaan kehittynyt lopulliselle tasolleen, he silti kykenevät aina halutessaan kognitiivisiin prosesseihin. Siispä heidän kanssaan pystyy aina kommunikoimaan ja kärsivällisyydellä jopa järkeilemään. Pikkulapsille ei myöskään ole ehtinyt kehittyä machoistista kasvojenmenetys-kunniakulttuuria, joka estäisi heitä myöntämästä olevansa väärässä silloinkin, kun asia on aukottomasti todistettu.

Toiseksi, pikkulapset ovat toki itsekeskeisiä ja itsekkäitä, ja heille on tyypillistä vaatimus, että asiat tehdään joko juuri niin kuin he haluavat, tai sitten ei ollenkaan. Jos siihen ei suostuta, he toteavat, että "mä en sitten ala", ja ryhtyvät istumalakkoon tai jopa lähtevät kokonaan lätkimään. He kuitenkin osaavat yleensä kohdistaa protestinsa suurin piirtein oikeaan osoitteeseen.

Aikuisten maailmassa sen sijaan käy niin, että aina kun Päivi Räsänen höpisee jotain homoihin liittyvää, nelinumeroinen ihmismäärä eroaa kirkosta.

Itse keksin vain kaksi hyvää homoliittoihin liittyvää syytä erota kirkosta:

1) Kannatat homoliittoja, mutta sitten luet Raamatun ja huomaat sen kannan homoihin olevan sen verran yksiselitteisen kielteinen, ettei asiassa ole juuri tulkinnanvaraa, ja siksi toteat, ettei kristinusko ole sinun juttusi.

2) Vastustat homoliittoja, mutta sitten huomaat piispojen ja muiden päättävissä asemissa olevien kirkonmiesten puoltavan homoliittoja sen verran vahvasti, että toteat, ettei kirkko enää edusta oikeaa kristinuskoa.

Kummassakaan tapauksessa Päivi Räsäsen mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, koska hän on kirkossa vain rivijäsen, aivan kuten minä ja ne eroajatkin. Jos joku haluaa erota Kristillisdemokraatit-puolueesta Räsäsen kommenttien takia, se on ihan OK, mutta ei sekään pulju ole mikään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon parlamentaarisiipi.

Jumalauta. Minä olen Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnan rivijäsen. Saatan täällä blogissani olla sitä mieltä, että koulussamme opetetaan joitain yhteiskuntatieteitä liikaa ja/tai vääristä lähtökohdista. Jos joku lukijani närkästyy tällaisesta mielipiteestä, pidän kohtuullisena ja hyväksyttävänä, että hän lopettaa blogini seuraamisen. Blogger-käyttäjätilin poistaminen voisi olla ylireagointia, mutta edes suunnilleen asiaan liittyvää. Mutta olisiko mitään järkeä erota ylioppilaskunnasta sen takia, että siellä on minunkinlaisiani jäseniä?

Kantakaa valitsemanne uskonto ylpeydellä.

Jatketaan. Kolmanneksi pikkulapsilla on tietyt uhmaikänsä, jolloin auktoriteetit kyseenalaistetaan ja rajoja haetaan. Muulloin he pääsääntöisesti kuitenkin kunnioittavat auktoriteetteja ja tekevät niin kuin käsketään ainakin sen viisi minuuttia, jonka keskittymiskyky sallii.

En nyt suinkaan väitä, että kaikkia auktoriteeteiksi itseään väittäviä pitäisi kyselemättä totella, mutta vähän voisi silti miettiä, mitkä kaikki tahot on syytä kyseenalaistaa ja millä perusteilla. Aikuisten maailmassahan saattaa nimittäin käydä niin, että jos vaikka poliisi käskee puhaltamaan alkometriin, kansalaiset suorastaan muotivillityksenomaisesti kieltäytyvät, ihan vain koska ei oo pakko jos ei haluu.

Ei se mitään, että tehtiin omalta osaltaan rattijuoppojen kiinniseulominen hankalammaksi ja siten autettiin niitä olemaan jäämättä kiinni, koska päästiinpähän sentään vähän lällättelemään poliiseille. Enpä usko, että monelle ala-astelaiselle mikään noin lapsellinen tulisi mieleenkään.

Ylipäänsäkin jos pikkulapset perseilevät, se johtuu yleensä siitä, että he eivät vain tule ajatelleeksi siitä olevan kiusaa muille. Aikuisilla sen sijaan on silloin tällöin tapana perseillä tietoisesti pelkästään siitä syystä, että heillä on siihen lain mukaan oikeus eikä siitä rangaista.

Nyt kun asiaa ajattelen, en enää halua olla töissä aikuisten parissa. Jos tätä lukee joku, joka rekrytoi ala-asteen luokanopettajia, kommentteihin saa laittaa työtarjouksia. Tässä ansioluetteloni:

- Valmistuin pedagogiksi vuonna 2001 Satakunnan Tykistörykmentin aliupseerikoulusta.
- Tiedän kaiken oleellisen.
- Huumorintajuni sopii hyvin ala-asteelle.
- Kämppäni lähellä kasvaa pitkä- ja notkeaoksaisia pajuja.
- Olen esimerkillinen roolimalli.