Tämä olikin itse asiassa ensimmäinen kirja, jonka kävin lainaamassa uudesta lähikirjastostani muutettuani Helsinkiin vuonna 2002. Kun sitten muutama vuosi myöhemmin löysin sen poistomyynnistä eurolla, pitihän se ostaa. Siitä lähtien se onkin istunut lukematta hyllyssäni, vaikka se onkin yksi lempikirjoistani.
Senkin takia tämä pitää kirjoittaa tässä vaiheessa, koska tuon edellisen jälkeen jo kaksi lukijaa on googlettanut Starship troopersin arvostelua ja he ovat joutuneet pettymään tarjontaani.
Tulevaisuuden yhteiskunnassa ero kansalaisten ja siviilien välillä on selvä. Kansalaiseksi pääsee suorittamalla vapaaehtoisen asepalveluksen, ja siviilejä ovat kaikki muut, eli ne, jotka eivät ole valmiita uhraamaan omaa hyvinvointiaan yhteisön puolesta. Äänioikeus ja muut poliittisen vaikuttamisen mahdollisuudet on vain kansalaisilla, ja muissakin asioissa yhteiskunta asettaa heidät siviilien edelle.
Rikkaan perheen poika Johnny Rico ei halua tyytyä tahkoamaan rahaa isänsä firmassa, vaan haluaa kansalaisuuden kautta omiakin saavutuksia. Niinpä hän värväytyy armeijaan. Koska hänelle ei kuitenkaan ole suotu matemaattista lahjakkuutta tai muitakaan erityistaitoja, hänet määrätään muiden luupäiden mukana liikkuvaan jalkaväkeen, armeijan vaarallisimpaan ja fyysisesti vaativimpaan aselajiin.
Periaatteessa palvelus kestäisi vain kaksi vuotta, mutta pahaksi onneksi käynnissä on loppumaton sota asuttamiskelpoisista planeetoista muurahaisten kaltaisten mutta teknologisesti tasavertaisten alienien kanssa, eikä palveluksesta käytännössä vapauteta ketään yhtenä kappaleena. Ajan mittaan Johnny ihastuu liikkuvaan jalkaväkeen ja sen periaatteisiin niin syvästi, että lähtee kantaupseerin uralle. Koska järjettömien työläis- ja sotilasötököiden tappamisella ei tunnuta saavutettavan mitään, tavoitteeksi otetaan ötököiden kuningatar- ja komentajayksilöiden nappaaminen elävinä.
Pohjimmiltaan tarina noudattaa samaa kaavaa monien tositapahtumiin perustuvien ja elämäkerrallistenkin sotakirjojen kanssa: naiivin nulikan värväytyminen, alokaskoulutuksen rääkki, ensimmäisten taistelujen kauhut ja lopulta sotimaan tottuminen niin, ettei muusta enää välitäkään. Väliin siroteltuna yhteiskunnallista filosofiaa ja päällä kunnon scifikuorrutus. Kantaa otetaan erityisesti kriminaalipolitiikkaan esim. siten, että antisosiaalinen nuoriso oppisi tavoille paremmin julkisilla ruoskinnoilla kuin huomautuksilla, varoituksilla ja ehdollisilla tuomioilla.
Myös kirjan pohjalta tehty elokuva on yksi suosikeistani, mutta kirjan vertaaminen siihen ei oikein onnistu, koska ne ovat luonteeltaan niin erilaisia. Siinä missä elokuva on kieli poskessa tehtyä ja (90-luvun mittapuulla) visuaalisesti näyttävää räiskintää, kirja on paljon rauhallisempi ja pohdiskelevampi. Ei tämäkään silti yleensä tylsäksi jämähdä.
Neljä pistettä viidestä. Scifitoimintana tämä on alansa ehdotonta huippua ja ehdotonta luettavaa genrestä kiinnostuneille, mutta Heinleinillä on ikävä taipumus tunkea sitä yhteiskuntafilosofista luennointia kirjoihinsa niin paljon, että välillä ne muistuttavat enemmän pamfletteja kuin romaaneja. Tämä on kirjoitettu jo 50-luvun puolella, joten pahin hippihörhöily on vasta hänen myöhemmässä tuotannossaan ja monilta osin hän on tämän kirjan pohdiskeluissaan aivan oikeassa, mutta ärsyttävää se silti on, vaikka sisällöstä sinänsä olisikin samaa mieltä.
 |
| Tulevaisuudessa käytetään tyylikkäitä univormuja. |
Starship Troopershan tulikin vasta parisen viikkoa takaperin nelosen "toimintatorstaissa", ja tulihan tuo taas kertaalleen kateltua, vaikka muistankin leffan tapahtumat jo liki ulkoa. Olin aikoinani intissä, kun kyseisen rainan ensimmäistä kertaa näin, taisipa olla vielä kassulla kun katseltiin se eräänä iltana nauhalta, ja synnyttihän tuo väkistenkin tiettyjä mielleyhtymiä silloiseen elinympäristöön... ;)
VastaaPoistaNo eniwei, ihan viihdyttävä tarinahan tuo, tosin jos nyt vähäsen saivarellaan, niin onhan siinä jotain pientä paradoksia, että Liittovaltion asevoimilla on käytössään avaruuslaivoja, jotka lentävät valoa nopeammin, mutta ötököitä vastaan hyökätään lähinnä perus-jv-aseistuksella varustetulla jalkaväellä... No, ainahan tietysti mosurin henki tuppaa olemaan halvanpuoleinen, näin kai sitten tulevaisuuden high-tech-sivilisaatioissakin. Joku kommentaattori taisi aikanaan luonnehtia Troopersia "fasistiseksi", lieneekö sitten kuullut käsitteestä parodia milloinkaan puhuttavan? ;)
Kirja on tehty 50-luvulla, liekö siinä vähän rivienvälissä on luettavissa kommunisminpeikko takana?
VastaaPoistaToi eloukva tais olla kieliposkessa tehtyä kritiikkiä kaikkenlaisesta totarilismista?
Univormut kyllä on tyylikkäitä :P
-jpt-
Huomenta, jpt ja sinä toinen, ja kiitos kommenteista.
VastaaPoistaJep, se tuli TV:stä juuri. Harmi kun en tajunnut kirjoittaa tätä jo silloin, että olisin voinut suositella niille lukijoille, jotka eivät ole vielä nähneet sitä. Itsehän katson sen DVD:ltä vähintään joka vuosi. Pari jatko-osaakin hyllystäni löytyy, mutta ne ovat pienen budjetin, pienen mittakaavan ja tuntemattomien tekijöiden räpellyksiä, ja vaikka ne eivät nyt ihan surkeita ole, ei niitä oikein kehtaa verrata ykkösosaan.
Se jäikin mainitsematta, että kirjassa soltut eivät luottaneet pelkkiin rynkkyihin ja komposiittiliiveihin kuten elokuvassa, vaan heillä oli robottihaarniskat, joilla pystyi hyppimään pilvenpiirtäjien yli ja ampumaan ydinkranaatteja ja muuta mukavaa. Henkilökohtaisesti taivun kuitenkin uskomaan, että realistisemmassa scifissä ei noin kallista kalustoa joka rivijantterille jaettaisi, vaan se rynkky&taikaviitta olisi todennäköisempi vaihtoehto.
Elokuvassa tosiaan irvailtiin militarismille melkoisesti. Kirjassa ei niinkään, koska Heinlein oli ammattiupseeri ennen toista maailmansotaa ja vielä myöhemminkin innokkaasti mukana armeijan projekteissa insinöörinä. Niin, ja kirjassa taidettiinkin ihan suoraan kuvailla ötököitä lajiksi, joilla kommunismi toimi ihan luonnostaan toisin kuin ihmisillä, koska ihmiset olivat itsenäisiä yksilöitä, kun taas ötökät olivat kehittyneet yhdyskuntansa epäitsenäisiksi osiksi.
Minä en ole lukenut tuota kirjaa, ainoastaan katsonut tuon leffan, mikä oli sinänsä ihan toimiva pläjäys. Mutta sen tiimoilta kysymys blogin isännältä. Leffassa oli se (nykyscifissä yleinen) ärsyttävä piirre, että noista kovista nurmiporista 50% oli naisia. Mitenkä kirjassa, oliko siinä realistisempi ote asiaan?
VastaaPoistaMitä muuten tykkäät Heinleinin kirjasta Kuu On Julma? Minusta siinä kuvailtiin varsin toimivasti vastarinta- ja separatistiliikkeen syntyä, toimintaa ja menestystä.
Iltaa Ykällekin, ja kiitos kommentista.
VastaaPoistaKirjassa ei ollut naisia nurmia poraamassa. Sen sijaan avaruuslaivaston piloteista suurin osa oli naisia, koska luontaisten ominaisuuksien takia naiset sopivat niihin hommiin paremmin. Lisäksi armeijassa oli paljon sellaisia työtehtäviä, joihin määrättiin mihinkään muuhun kelpaamattomat tunarit ja jotka olivat olemassa vain sitä varten, että niihin voitiin komentaa tunareita, koska armeijan käyminen oli kaikille taattu ihmisoikeus sen tuoman yhteiskunnallisen nousun takia.
Kuu on julmaa en ole vielä lukenut, mutta kun nyt kysyit, taidanpa lukea sen seuraavaksi, kunhan tämänhetkisen lukuprojektin saan loppuun. Kyllä sekin hyllyssä vuoroaan odottaa.
Paul Verhoovenihan teki sen robocopinki, joka oli hyvä, millanen lie se uusi versio siitä.
VastaaPoistaAinaki total rekallista se 80-luvun versio oli parempi juonellisesti, kuin tämä uusiversio, Tietenki olihan se näyttävä tää uusi, on tuo tehostetekniikka kehittynyt.
-jpt-
Huomenta taas. Joo, alkuperäinen Robocop oli aivan loistava, kuten myös alkuperäinen Total recall, joskin jälkimmäinen oli oletusarvoisesti hyvä jo siksi, että siinä oli Schwarzenegger. Uusintaversioita en ole vielä nähnyt kummastakaan, vaikka pitäisi kai, kunhan saa aikaiseksi.
VastaaPoistaViime vuosina onkin ollut sellaista kehitystä, että elokuvista tehdään mahdollisimman spektaakkelimaisen näyttäviä, ja ikään kuin unohdetaan, että niissä olisi hyvä olla jokin juonikin. Näyttävyyteen panostaminen on ihan ymmärrettävää, ja se johtuu siitä, että nykyään yhä useammat lataavat elokuvansa netistä, jolloin ohjaajien on täytynyt ruveta tekemään elokuvia, jotka eivät näytä juuri miltään tietokoneen ruudulta, vaan jotka pitää mennä teatteriin katsomaan, että niistä saisi jotain nautintoa irti. En sitten tiedä, liittyykö juonten köyhtyminen samaan asiaan tietoisesti, vai ollaanko juonet vain epähuomiossa unohdettu.