Monopolirahaa

Vaikka vastakkainasettelu on viime vuosina hiljalleen hiipinyt takaisin politiikkaan kaikkien muiden kuin kokkesksdp-puolueen ammattipoliitikkojen riemuksi, politiikassa tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista sekä oikeisto että vasemmisto ovat riemastuttavan yksimielisiä.

Yksi esimerkki on vanha fraasi "monikulttuurisuus on rikkaus". Kapitalisteille monikulttuurisuus on rahassa mitattava rikkaus, koska neekeriorjuus työvoiman vapaa liikkuvuus tulee halvemmaksi kuin kantaväestön duunarien vaatiman palkkatason maksaminen. Vasemmisto taas saa monikulttuurisuudesta arvokasta rikkautta, kuten kivoja pelihetkiä, ja maksaa siitä mielellään arvotonta rikkautta, kuten rahaa.

Toinen samanlainen on ajatus, että Veikkaus Oy, uhkapelejä tarjoava valtion monopolifirma, on perseestä. Vasemmisto on sitä mieltä, koska Veikkaus vääryydellä ja väkisin riistää köyhiltä heidän viimeiset ruoka- ja vuokrarahansa; oikeisto taas koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli.

Pari viikkoa sitten Veikkaukselta tuli kohua kohun perään. Lopulta se meni jopa aika säälittäväksi väkisinvääntämiseksi, kun otsikoita revittiin siitäkin, että Veikkauksen työntekijät saavat bonuksia hyvistä tuloksista. Joka tapauksessa keskustelu tiivistyi jälleen siihen, että köyhiä ei saa pakottaa väkisin tunkemaan rahojaan markettien aulojen pelikoneisiin, tai ainakin siihen bisnekseen pitäisi päästää sijoittajat osille.

Sinänsä asialla ei ole minulle mitään periaatteellista merkitystä, mutta pari huomiota minulla on. Tasapuolisuuden nimissä yksi oikeistolle ja yksi vasemmistolle.

Ensiksi, Veikkauksesta ei koskaan tule mitään sellaista uutista, jota ei välittömästi ruvettaisi käyttämään perusteena monopolin purkamiselle, riippumatta siitä, liittyykö uutisoitu asia mitenkään monopoliasemaan. Katsokaa kuitenkin ensin tätä:

Veikkauksen jakamat avustukset.

Kaikki peliraha, joka monopolin purkamisen myötä virtaisi luxemburgilaisten sijoittajien ja pietarilaisten mafiosojen taskuihin, olisi pois hyväntekeväisyyskohteilta. Siihen on helppo todeta, että "sitten ne joutuvat pärjäämään vähemmällä", mutta todellisuudessahan se ei menisi niin, vaan katseet kääntyisivät poliitikkoihin, jotka paineen alla ryhtyisivät rahoittamaan noita kohteita veronmaksajan laskuun.

Tuohon vastataan, että "kyllähän yksityiset pelifirmat maksaisivat veroja, joilla sitten voitaisiin rahoittaa samat asiat". Jaa että pelifirmojen tuotot kasvaisivat niin paljon, että ne voisivat maksaa Veikkauksen nettotuloksen verran veroja ja samalla tehdä voittoa kovassa kilpailuympäristössä, mutta samaan aikaan ongelmapelaamisen haitat vähenisivät? Joo ei.

Sitten se toinen huomio. Kaupat ja muut eivät saa mielin määrin pelikoneita ihan vain pyytämällä. Veikkauksella on lupa vain tiettyyn määrään pelikoneita (olisiko ollut noin 20 000 kpl), joten jos johonkin viedään, jostain muualta täytyy ottaa pois. Kaupat siis joutuvat kilpailemaan niistä. Veikkaus ei väkisin tunge niitä mihinkään, eikä joidenkin salaliittoteorioiden vastaisesti niitä ainakaan tarkoituksella viedä nimenomaan köyhien ihmisten alueille. Niitä viedään sinne, missä niillä pelataan eniten. Se on sitten toisen tutkimuksen aihe, miksi köyhät pelaavat negatiivisen odotusarvon tuuripelejä enemmän kuin rikkaat, ja olisiko pelaamisella ja vähävaraisuudella jonkinlainen kausaatiosuhde.

Ainakin matemaattiset perusasiat pitäisi hyväksyä. Jos pelin palautusprosentiksi on ilmoitettu vaikka 90 %, se ei tarkoita, että satasen sijoituksella jää keskimäärin 90 € voitolle, eikä se varsinkaan tarkoita, että pelissä on 90 %:n todennäköisyys voittaa, eikä se tarkoita edes sitä, että koneen ääressä voi seistä koko päivän ja illan päätteeksi ottaa ulos 90 % aloitussummastaan. Se tarkoittaa, että kun on sijoittanut satasen ja pelannut sata kierrosta euron panoksella, jäljellä on 90 €. Jos sen rahan pelaa uudestaan läpi (ja tietenkin pelaa, koska ihmispsykologia ei anna lopettaa 10 % tappiolla), jäljelle jää 81 €, ja niin edelleen.

(Joo, työpaikallani on pelikoneita, ja rahansa hävinneet asiakkaat katsovat toisinaan aiheelliseksi mennä lähimmälle henkilökunnan edustajalle valittamaan, että kone on rikki tai kusettaa. Ei, kyllä se toimii juuri niin kuin sen on ilmoitettukin toimivan.)

Hyväksykää sekin, että kun pistätte rahaa pelikoneeseen, teette lahjoituksen. Saatatte saada jotain takaisin, mutta se ei ole tarkoitus. Jos te annatte Greenpeacen feissarille tilinumeronne, ette te silloinkaan ihmettele, että mitäs kusetusta tämä on, kun joka kuukausi se vain ottaa tililtä rahaa eikä ikinä laita sinne mitään päävoittoa.

Oma näkemykseni? Aikuinen ihminen tunkee omat rahansa ihan mihin itseään huvittaa. Jos joku kokee saavansa rahoilleen vastinetta ja elämäänsä sisältöä kultajaskan rullien pyörimisestä, antaa palaa vaan. Jos ei koe, on omalla vastuulla keksiä jotain muuta tekemistä. Toisaalta politiikassa ei ole mitään väliä sillä, mikä on oikein, vaan vain sillä, mikä toimii, joten hyväksyn senkin näkökulman, että holtiton pelinarkkaus aiheuttaa täysin tarpeetonta kärsimystä. Se pakollinen tunnistautuminen pelikoneisiin olisi ihan OK.


Ei enempää Veikkauksesta. Siirrytään toiseen otsikoissa olleeseen monopolifirmaan, eli Postiin. Valtion firmaan, joka päätti, että duunarit tienaavat niin paljon liikaa, että niiltä voidaan aivan hyvin napsaista palkasta 30-50 % pois. Päätös tehtiin sellaisen kaverin johdolla, joka tienaa duunarin vuosipalkan verran kahdessa viikossa.

Yleisö reagoi kuten arvata saattaa, valtio puuttui peliin, ja tämänhetkinen tilanne taitaa olla, että duunarien palkkoja ei lasketa, mutta johtoportaan palkat otetaan lähempään tarkasteluun. Tässä kohdassa voisi naurahtaa pilkallisesti ja todeta johtoportaalle, että kukaan tuskin olisi kiinnittänyt huomiota heidän turvonneisiin palkkioihinsa, jos he vain olisivat malttaneet olla perseilemättä.

No mutta sitä se on, kun vauhtisokeus iskee. Sekä johtajat että duunarit pyrkivät parantamaan omaa asemaansa kaikin laillisin keinoin, tarvittaessa jopa toisen kustannuksella, ei siinä sen kummempaa. Lähinnä minua kummastuttaa monen sivustaseuraajan aito ihmetys ja järkytys, että eikö muka yrityksen johto saakaan päättää, millaisia palkkoja yrityksessä maksetaan.

Olisihan se kiva, jos saisi. Se vain edellyttäisi sitä, että johto ei käyttäisi valtaansa duunarien talouden romahduttamiseen tiputtamalla heidät mielivaltaisilla ja yksipuolisilla päätöksillä yhteiskuntaluokasta toiseen, vaan duunarit voisivat luottaa siihen, että heitä kohdeltaisiin yrityksen jäseninä eikä pelkkinä kuluerinä.

Se edellyttäisi sitä, että isojen firmojen pomot eivät ilmoittelisi, että syöminen on duunarille ihan turhaa luksusta. Se edellyttäisi sitä, että vasemmistohallituksen ei tarvitsisi pelastella duunareita tällaisilta. Erityisesti se edellyttäisi sitä, että oikeistolaiset eivät komppaisi firmojen pomoja, että ihan oikein ja mitä ne vassarit taas sekoilevat. Ihmettelen, jos demarien kannatus tämän sotkun seurauksena nousee vähemmän kuin prosenttiyksikön verran.

Ehkä omituisin argumentti, jolla duunarien palkkojen polkemista perustellaan, on "kuka tahansa osaa tehdä tuota työtä". Samaa sanottiin jokin aika sitten, kun lastenhoitajat vaativat palkankorotusta. Joo, niin osaa, mutta kuka viitsii? Suomessa ei ole mikään pakko tehdä töitä, jos ei halua, ja mitä lähempänä työläisen elintaso on työttömän elintasoa, sitä vähemmän työnteossa on järkeä.

Ei kyse ole osaamisesta. Kyse on ahkeruudesta ja luotettavuudesta. Jos palkka on huono, avoimiin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi hakemuksia, jolloin on pakko ottaa huonoja hakijoita. Sen lisäksi, että he ovat jo lähtökohtaisesti huonoja työntekijöitä, huono palkkataso ei motivoi heitä yrittämäänkään, jolloin esimiehen rooli muuttuu työnjohtajasta rottapaimeneksi. Kyllä sillä vuoropäälliköllä on ihan riittävästi omiakin hommia, ettei tarvitse kuluttaa työaikaa muiden jälkien korjaamiseen.

Jos postilaisten palkka-ale olisi mennyt sellaisenaan läpi, viimeistään talvella olisimme saaneet lukea otsikoita Postia riivaavasta ankarasta työvoimapulasta. Toimitusjohtaja olisi 82 tonnin kuukausipalkallaan liittynyt kuoroon huutamaan, että "monikulttuurisuus on rikkaus", ja vaatimaan, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on kiireellisesti lopetettava, koska Suomessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa pitämään yllä huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä postinlajittelupalveluita.

Me oltais tienattu tällä.