Kirja-arvostelu: Antti Tuuri - Pohjanmaa

Tässäpä onkin eräs kotimaisen kirjallisuuden keskeisistä klassikoista. Monet teistä, jotka kuulutte ikäpolveeni, olette varmaan katsoneet koulun äidinkielen tunneilla tämän pohjalta tehdyn elokuvan, tai jos ette muuta ole nähneet, niin ainakin tämä kohtaus kuuluu yleissivistykseen:

No niin, asiaan:

Talvisota-kirjan (ja elokuvan) päähenkilön Martti Hakalan neljä poikaa ovat kokoontuneet perheineen jakamaan Amerikassa kuolleen vaarinsa vaatimatonta perintöä. Samalla käydään läpi erilaiset elämänpolut valinneiden veljesten perhe-, raha- ja työasiat ja muutenkin juoruillaan kaikesta, mistä sukutapaamisissa yleensäkin on tapana puhua.

Pääpuheenaiheena on kuitenkin se, kuinka yksi veljeksistä on menettänyt konkurssissa rahansa petolliselle liikekumppanille. Hänen tekisi kovasti mieli mennä ja tappaa roisto niille sijoilleen, mutta eräs fiksumpi veli kehittää juonen, jolla hän vie koko nelikon muualle alibia hankkimaan sillä aikaa, kun nuoremman polven pojat menevät pitämään huijarille puhuttelua.

Veljeksillä on taipumusta aggressiivisuuteen ja känniääliöilyyn, ja niinpä he kulkevatkin ympäri maakuntaa ryyppäämässä, haastamassa riitaa ja ammuskelemassa samalla kun vaimoväki odottaa kotona ja itkee. Nuoremmat pojat eivät onnistu yhtään sen paremmin, eikä putkalta ja sairaalalta vältytä.

Viisi pistettä viidestä. Tuurin kirjoitustyyli on terävä ja humoristinen, ja varsinkin dialogi on aivan hulvatonta. Loppuratkaisun suhteen saattaa joutua pettymään, jos odottaa kirjalta Hollywood-tyylistä toimintatarinaa, jossa paha saa palkkansa ja kaikki päättyy onnellisesti; paremminkin tämä on 70-luvulle siirretty realistinen häjyilytarina, ja loppuratkaisu on sen mukainen.