Viikon verran kesää

En ole sopeutunut hyvin töihinpaluuhun. Paikkoja särkee ja väsyttää jatkuvasti. Alan varmaan olla liian vanha työntekoon. No, lomailu oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Tänä vuonna minä sain päättää lomamatkakohteen, joten menimme Maltalle, missä olenkin aina halunnut käydä. Nyt kun kuvat on vihdoin saatu koneelle, voinkin tässä vähän käydä reissua läpi.

Päivä 1. Pienessäkään flunssassa ei ole hyvä idea mennä lentokoneeseen, koska päänsisäinen paineentasaus ei onnistu. Nousu vielä menetteli, mutta laskeuduttaessa korvat meinasivat räjähtää ja tuntui, kuin oltaisiin isketty puukolla silmien väliin. Kunnolla korvat aukesivat vasta kuuden tunnin jälkeen.

Hotelli oli oikein kiva, ja huone vielä varustettu sellaisella ulkomaanmukavuudella kuin kylpyamme. Jännä kokemus sekin.

Lämpötila oli koko viikon noin 35 astetta, eikä pilviä näkynyt missään vaiheessa. Voi siis sanoa, että tänäkin vuonna tuli kokeiltua, miltä kesä tuntuu. Ihan jees.

Tuollaiseen veneen perässä menevään lentojuttuun en tohtinut, mutta rantakallioilla jouduin makoilemaan ja jahtaamaan katkarapuja rantavedessä. Heitin myös ns. talviturkin pois. Suomessahan en luonnonvesiin mene, koska tuo välimerikin on siinä rajoilla, onko riittävän lämmintä.

Heti ensimmäisenä iltana piti kokeilla kuuluisinta paikallista perinneherkkua, jänistä. Oikein hyvää, vaikka rakenteeltaan ja luiden perkaamiseltaan se muistuttikin kovasti kanaa. Tuossa pitää vain olla tarkkana, ettei ota seuralaisekseen kovin vegaanisesti suuntautunutta daamia; vaikka hän lihansyönnin pystyisikin hyväksymään, nenä saattaa nyrpistyä siinä vaiheessa, kun kavaljeeri alkaa imeskellä ydinpötköä selkäranganpätkistä.

Päivä 2. Aamupala kuului hotellin hintaan. Viereisessä pöydässä istui joku muslimiperhe, jonka isukki mulkoili suuntaani vihaisen oloisena. Asia saattoi liittyä siihen, että jos minä saan kasata aamiaisen buffetista, lautaselle tulee niin paljon munakokkelia ja pekonia, että sillä pärjää iltaan asti. Mutta siinähän mulkoilee, omapa on asiansa.

Tekemistä oli keksitty koko viikolle niin paljon, että ensimmäinen kokonainen päivä pyhitettiin vain auringonotolle hotellin kattoterassilla.

Kuvassa näkyvä rantakatu reunustaa koko valtion kaupunkialuetta, ja oikeastaan koko saaren elämä keskittyy kadun varrelle. Muualle on turha lähteä hortoilemaan. Illalla paikallisetkin lähtevät kadulle, eikä kaltaiseni erakko enää viihdy siinä tungoksessa.

Paikalliskulttuurista ei valitettavasti voi sanoa mitään, koska turisteja on niin paljon, ettei tiedä, mikä oikeastaan on paikallista. Italialaistyylistä jäätelökulttuuria täytyy kuitenkin kehua. Jokainen koju tekee itse omansa, ja maku on täyteläinen.

Päivä 3. Vaikka saaren kaupungit ovatkin kasvaneet yhteen, virallisesti pääkaupunki Valletta on vain muutaman tuhannen asukkaan keskiaikainen linnoituskylä. Käytiin katsomassa opastettuna.

Katukaupustelija arvioi minut pärstän perusteella joko suomalaiseksi tai islantilaiseksi. Islanti olikin uusi lisäys kokoelmaani.

Päivä 4. Kävimme paikallisilla kalamarkkinoilla. Kaikkea nuo paikalliset suuhunsa pistävätkin. Haita ja mustekaloja. Eipä siinä mitään, proteiinia kuin proteiinia. Sitten menimme veneellä tutkimaan rantakallioiden luolastoja:

Veneilystä tulikin mieleen, ettei saarella näkynyt afrikkalaisia kumivenepakolaisia läheskään niin paljoa kuin olisin luullut. Sellaista turistiattraktiota meinasin ehdottaa, että kun joissain paikoissa on kiikareita, joilla voi katsella nähtävyyksiä hetken aikaa, jos niihin laittaa rahan, niin tuonne voisi kalliolle pystyttää konekiväärejä, joihin voisi laittaa rahan ja sitten saisi pari minuuttia rätkyttää siirtolaisveneitä. Vaan eipä noilla määrillä bisnes kannattaisi.

Ai hitto, noin ei kyllä olisi saanut sanoa. Irtisanoudunkin tästä tekstistäni, ennen kuin minua vastaan järjestetään mielenosoitus.

Päivä 5. Uusi reissu Vallettaan, tällä kertaa ilman ryhmää ja opasta, että voi kierrellä omaan tahtiin.

Päivä 6. En muista, kai me silloinkin jotain teimme. Kamerassa ei tältä päivältä ollut kuin tämä yksi kuva:

Ravintoloita pitää kehua siitä, että niillä on yhdenmukaiset standardit. Ei tarvitse ihmetellä, pitääkö tilata pihvin kanssa erikseen perunat, vaan ne tulevat vakiona. Ei tarvitse ihmetellä, pitääkö tilata yksi vai kaksi ruokalajia, vaan yksi riittää. Vaikka vastustankin periaatteessa tippikulttuuria, on hyvä, ettei tarvitse sitäkään ihmetellä, vaan kymmenen prosenttia on normaali käytäntö. Ja tietysti ruoka on hyvää eikä suomalaisittain kovin kallista.

Päivä 7. Kävimme Maltan kakkossaarella Gozolla, jossa näimme tällaisen kuuluisan nähtävyyden:

Minua tosin enemmän kiinnostivat kallioita täplittävät fossiilit:

Olivatkohan nuo joitain simpukoita tai meduusoja, en tiedä, mutta niitä oli paljon.

Eipä siltä reissulta sitten muuta. Yhteenvetona paikan hyvät puolet:

+ Hyvin vähän kaupustelijoita Vallettan ulkopuolella.
+ Hyvin vähän katumuusikoita.
+ Hyvin vähän kerjäläisiä.
+ Ravintoloiden ruokalistoja saa tutkia rauhassa ilman, että heti on joku gigolo heittämässä sisään.
+ Jäätelö on hyvää.
+ Ei tule kylmä.
+ Ruuaksi saa jänistä.
+ Paikalliset eivät ole juuri lainkaan ärsyttäviä.

Haittapuolet:

- Vääränpuoleinen liikenne saattaa aiheuttaa sotkuisen kuoleman.
- Vähän turhan paljon turisteja.

5/5, käykää ihmeessä.