tiistai 22. lokakuuta 2013

Sata lasissa

Tämä on blogissani sadas julkaistu kirjoitus. Ihan aluksi sen kunniaksi musiikkia:


Aikaa on kulunut reilut 5 kuukautta. Käyntien kokonaismääräni tällä hetkellä on 12 729, jos jotakuta kiinnostaa, ja uusia tulee keskimäärin 150 päivässä. Tuosta ei kuitenkaan voi päätellä, montako lukijaa minulla on, ja siksi lisäsin tuonne vasempaan reunaan pienen kyselyn, jolla pyrin ihan vain uteliaisuudesta kartoittamaan asiaa.

Markkinointipäällikköni Candice kävi huomauttamassa, etten ole koko lokakuun aikana julkaissut kuvia vähäpukeisista naisista.

Tulikin tuosta edellisestä biisistä mieleen pari muutakin:


80-luvun elokuvien soundtrack-musiikissa on kyllä sitä jotakin. Pitää tässä jossain vaiheessa polttaa CD täyteen sitä ja soittaa sitä aina punttitreeneissä. Vaikutus tulee olemaan sama kuin jos annostelisi hevosen kasvuhormonia suoraan aorttaan.

En nyt pistä Eye of the tigeria, koska senhän kaikki osaavat muutenkin ulkoa. Tämäkin toki kuuluu yleissivistykseen:


Kuulemma uudessa Karate kidissä lauloi Justin Bieber. En ole katsonut, enkä aiokaan. Niin se länsimaisen sivistyksen rappio etenee, mikään ei ole pyhää.

No niin, yksi vielä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti