Kulkuvälineitä ja sukupuolirooleja

Harrastan silloin tällöin pienoismallien rakentelua. En ole sen suhteen mitenkään aktiivinen, intohimoinen tai erityisen hyväkään, mutta joskus on vain kiva syventyä pikkutarkkaan näpertelyyn. Valmiit tuotokset voi laittaa kirjahyllyä koristamaan. Emännälläkin on siellä tuoksukynttilöitä.

Vedän tuohon maalit ja suomitunnukset joskus, kun jaksan.

Luonnollisesti tätä voi harrastaa vain silloin, kun lapsi on tarhassa, koska millinpituisten muovinsirpaleiden pitäminen ojennuksessa on ihan riittävän vaikeaa jopa ilman uteliasta 2-vuotiasta tahmatassua. Samalla voi ottaa vaikka pienen lasillisen Lagavulinia ja laittaa taustalle jotain teemaan sopivaa tunnelmallista musiikkia, kuten tämä:

Asiasta toiseen, inhoan joukkoliikennettä. Lähinnä siksi, koska varsinkin paikallisjunat ovat täynnä kaikenmoisia laitapuolen kulkijoita, ja koska ruuhka-Suomessa saa olla tekemisissä tuntemattomien kanssa ihan liikaa muutenkin.

Kuljen junalla silti, koska inhoan ajamista vielä enemmän. Ja vaikka en inhoaisikaan, en jaksaisi sitä säätämistä ja kustannuksia, joita auton omistaminen mukanaan toisi. Julkinen liikenne on kaikesta huolimatta pienempi riesa.

Jotkut ovat samaa mieltä, jotkut eri mieltä. Tarkemmin sanottuna, usein naiset ovat samaa mieltä, miehet eri mieltä. Helsingin julkisissa liikennevälineissä 62 prosenttia matkoista on naisten tekemiä.

Hesarin artikkelissa on pitkä liuta matkustajien haastatteluja, miksi he matkustavat julkisilla ja jotkut heidän tuntemansa ihmiset eivät. Ei välitetä niistä, vaan hypätään suoraan artikkelin loppupäähän, jossa asiantuntija, "kaupunkiliikenteen sukupuolittuneisuuden historian" tutkija pohtii yleisiä syitä, miksi julkista liikennettä käyttää melkein 2 kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Yhteenvetona:

”Voi olla, että miehet kokevat nolona, jos pitää mennä yksin bussilla. Eivät tietenkään kaikki. Auto liittyy vahvasti miehenä olemiseen. Sitähän ruvetaan heti tyrkyttämään, kun pojaksi oletettu vauva syntyy”, Männistö-Funk sanoo.

Kyseinen tiedehenkilö kuvailee itseään Instagram-profiilissaan mm. vihaiseksi feministiksi:

Jollekin voisi tulla mieleen kysyä, että onko tällainen tietolähde varmasti puolueeton ja objektiivinen, mutta ei mennä siihen. Pekan Porstuassahan otetaan sukupuolistereotypioiden toksisuus vakavasti ja pyritään tekemään asialle jotain. Mutta mitä?

Tavoiteltavaa ei ilmaston kannalta ole, että naiset alkaisivat miesten tavoin suosia yksityisautoilua, vaan miesten tulisi kiinnittää huomiota naisille tyypillisiin liikkumisen muotoihin sekä tukea ja suosia niitä.

Joo. Kuten sanottua, niinhän minä teenkin. Mutta entäs tulevaisuus? Enhän halua uusintaa haitallisia malleja jälkikasvussani. Tässä vain on se ongelma, ettei minulla ole poikaa, jolle voisin tyrkyttää tyttöoletettuja liikennevälineleluja, kuten poneja tai mitä niitä nyt on. Minun on pakko purkaa sukupuolirooleja toisesta päästä. Niin pääsikin jo käymään, tosin ihan vahingossa.

Tilasin netistä pari uutta pienoismallia. Ensimmäinen virheeni oli, että toin postipaketin kotiin lapsen nähden. Hän innostuu aina postipaketeista ja vaatii niiden välitöntä avaamista, ja miksipä ei innostuisi, koska yleensä ne tarkoittavat, että hän on saamassa jonkin uuden lelun tai vaatteen.

Avasin paketin ja vedin ulos pienoismallilaatikot näyttääkseni ne lapselle. Toki niidenkin sisään piti heti katsoa, ettei jää mysteeri vaivaamaan. Lapsi meni kovin hiljaiseksi ja vakavaksi ihmetellessään, ettei paketissa ollutkaan mitään Ryhmä Hauhun* viittaavaa. Kerroin, että ne ovat panssarivaunuja, johon hän vastasi, että "Aaaaa, paspa..."

(*Ai niin, tuosta tuli mieleeni. Nyt kun olen kierrellyt markettien lastenvaateosastoja ja perehtynyt niiden tarjontaan, olen vihdoin tullut vakuuttuneeksi, että sukupuolia on olemassa vain tasan kaksi. Ainoat olemassaolevat sukupuolet ovat Frozen ja Ryhmä Hau.)

Mutta asiaan. Annoin muoviosaritilöitä lapselle ihmeteltäväksi sillä oletuksella, että kun hän ymmärtää, ettei ymmärrä niitä, hän jättää ne rauhaan ja unohtaa koko jutun. Se oli toinen virheeni. Hän tajusi äkkiä homman jujun ja hetken aikaa ritilöitä pyöriteltyään osoitti ylläolevan kuvan aiemmin kokoamaani T-34:ää ja hihkaisi: "Sama!"

Noh, te varmaan arvaattekin, mitä tuli seuraavaksi.

"Isi, auta! Rakenta paspa!"

Siinä sitten yritin selittää, että hän on vielä liian pieni sellaiseen kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja osiasyömättömyyttä vaativaan hommaan. Puoli tuntia myöhemmin sain pantua osat takaisin laatikoihin ja laatikot kirjahyllyn päälle turvaan. Päivien mittaan lapsi aina silloin tällöin osoitteli kirjahyllyn päälle ja pyyteli: "Paspa, paspa!" Emäntä ei suostunut ottamaan niitä esille, mutta minä yhden kerran suostuin. Kolmas virhe. Välittömästi alkoi uudestaan "isi, auta! Rakenta paspa!"

Kieltäydyin taas, mutta koska pienen viattoman lapsen pettymys on niin sydäntäraastavaa katseltavaa, jotain oli pakko tehdä. Ruokaostoksilla käydessäni nappasin marketin leluosastolta mukaan pienen ja kohtuuhintaisen koottavan pienoismallin:

Valikoima ei päivittäistavaramarketissa ymmärrettävästi ollut laaja, joten se oli joko tuo tai neukkujen T-55, mutta olisin varmaan valinnut tuon isommastakin valikoimasta. Oppiipahan lapsi homman nimen ja kunnon meiningin heti alusta lähtien.

Tarhasta lasta hakiessani kerroin, että olen ostanut hänelle oman panssarivaunun. Heti kotiin päästyämme hän ryntäsi kirjahyllyn juurelle hyppimään ja kurkottelemaan kohti pienoismallilaatikoita. Nyt olemme sitä tässä yhdessä rakennelleet. Voi olla, että vielä menee hetki, ennen kuin saamme sen valmiiksi, koska keskittymiskyky on vielä mitä on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Kerroin tämän tilanteen eräälle työkaverilleni. Hän kovasti naureskeli ja arveli, että tuollaisilla asenteilla on varmaan Pohjanmaan suunnalla hyvin arvostettu vieras, tämä nuoriherra. Kun korjasin, että kyseessä on itse asiassa nuori neiti, kollegan suu loksahti auki ja hän tuijotti sanattomana hyvän tovin.

Että näin. Olen tehnyt osani sukupuolistereotypioiden murtamisessa, mitä tulee liikennevälineisiin. 2-vuotias tyttäreni on hyvin innostunut panssarivaunuista. Toivottavasti te vihaiset feministit olette nyt tyytyväisiä.

Tälle videollekin kikateltiin kovaan ääneen monta minuuttia.