torstai 17. joulukuuta 2015

Selitys anarkismille biologian kautta

Toivottavasti tämä on toistaiseksi viimeinen kirjoitukseni anarkisteista. Pitäähän sitä nyt muitakin puheenaiheita olla.

Mutta kuten tekin olette varmasti huomanneet, yhteiskunnissa on tapana osoittaa mieltä. Kaikissa niistä. Esim. Kiinassa saatetaan olla huolissaan demokratian puutteesta. Kreikassa protestoidaan rahojen loppumista vastaan, ja Amerikassa mellakoidaan siksi, koska paikallisella poliisilla on tapana huvitella ammuskelemalla tummaihoisia. Ja niin edelleen, maailmahan on täynnä enemmän tai vähemmän järkeviä syitä lähteä riehumaan.

Suomessa taas riehumista perustellaan näin:
Me olemme kirjava joukko vihaisia lintuja, joiden vapautta pakkotyö, rotuerottelu, sukupuolisyrjintä, köyhyys ja lisääntyvä kontrolli uhkaavat.
Ensimmäisenä sivullinen saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen pakkotyö? No joo, jos asia tulkitaan niin, ettei vielä toistaiseksi saa palkkaa tekemättä mitään, ja olisi paljon enemmän vapautta jos joku muu maksaisi elämisen ja itse saisi vain olla rauhassa, onhan se niin. En nyt sitten ole varma, onko tuo varsinaisesti yhteiskunnallinen epäkohta. Sitten voidaan ihmetellä, että mikä rotuerottelu ja sukupuolisyrjintä, mutta se ei liity tämänpäiväiseen aiheeseen.

En väitä, etteikö suomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä olisi mitään parantamisen varaa, mutta tilanne on kuitenkin se, että merkittävänkokoinen ihmisryhmä vaahtoaa fasismista ja luokkasodasta kenties maailman rauhallisimmassa ja tasa-arvoisimmassa maassa. Laitetaanko Suomessa juomaveteen joitain hallusinogeenejä, vai voisiko asialle olla jokin muu selitys?


No, minähän olen vanha biologiaekspertti, ja eräänä päivänä koin jonkinlaisen valaistumisen pohtiessani ekologisia lokeroita. Tehän tiedätte, mitä ne ovat. Kaikilla eläin- ja kasvilajeilla on tietty selkeä paikkansa luonnon kiertokulussa. Jokainen syö vain tiettyjä eläimiä ja kasveja, ja tulevat lopulta tiettyjen eläinten syömiksi. Syömistään odotellessaan ne viettävät aikansa istuen tietyllä oksalla tiettynä vuorokaudenaikana, ja saattavat tehdä hyödyllisiä oheistoimintoja, kuten kuljettaa siemeniä ulosteessaan, kerätä havunneulasia kasoihin tai kuohkeuttaa maaperää.

Jos yksikin lokero tyhjenee, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Saalistajat kuolevat nälkään, saalistettavat lisääntyvät räjähdysmäisesti, ja saalistettavien ruoka vuorostaan tulee syödyksi sukupuuttoon. Uuden tasapainon saavuttaminen vie kauan, se vaatii tuhoa ja kuolemaa, ja lopputulos on joka tapauksessa alkuperäistä köyhempi.

Teoriani on, että moderni, pitkälle järjestäytynyt yhteiskunta on kuin ekosysteemi. Siinä on omat ekologiset lokeronsa, ja yksi niistä on varattu riehuville anarkisteille. Yhteiskunnassa siis nyt vain on aina riehuvia anarkisteja, ja se, riehuvatko ne hyvästä syystä vai jostain räkänaurun ansaitsevasta, päätetään vasta jälkeenpäin.

Tulee mieleen vain yksi yhteiskunta, jossa riehuvia anarkisteja ei ole: Pohjois-Korea. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, ettei se ole kiva yhteiskuntamalli. Voi toki olla, ettei anarkistien puuttumisella ja yhteiskunnan paskuudella ole tässä tapauksessa yhteyttä, mutta oletetaan silti, että jokaisella lokerolla on tarkoituksensa ja niinpä riehuvista anarkisteistakin on jokin hyöty. Mikä se voisi olla?

Väitän, että riehuvien anarkistien tarkoitus on heijastaa yhteiskunnan tilaa. Jos vaikka Venäjällä Pussy Riotin likat osoittavat mieltään naisen aseman parantamiseksi, ja saavat siitä ehdottomia vankeustuomioita, ihmiset ulkomaita myöten tajuavat, että Venäjällä on ongelmia niin naisen aseman kuin mielipiteenvapaudenkin kanssa. Jos Amerikassa yksi valkoinen kyttä niittaa yhden mustan teinipojan, se ei ole vielä muuta kuin henkilökohtainen tragedia, mutta jos se on niin yleistä, että asiasta järjestetään protesteja säännöllisin väliajoin, voidaan jo olettaa, että sitä sattuu useammin kuin saisi.

Jos yhteiskunnan epäkohdat ovat suuria - eli anarkismille on tarjolla yllin kyllin ravintoa - anarkistien kanta kasvaa suureksi ja äänekkääksi. Jos epäkohdat ovat vähäpätöisiä tai täysin kuviteltuja, anarkistikannat supistuvat, vaikka eivät kuolekaan kokonaan pois. Samalla huomataan, että jos meteliä pidetään naurettavista pikkujutuista, yhteiskunnassa ei ole mitään oikeita ongelmia, jotka vaatisivat välitöntä huomiota.

Ennen vanhaan kapinoinnissakin oli jotain tyyliä.

Jotenkin tämä ei nyt täsmää Suomen tilanteeseen. Täällä meteliä saadaan aikaan suhteettoman paljon vähäpätöisistä ja täysin olemattomista ongelmista, kun samaan aikaan ihan oikeat ongelmat sivuutetaan täysin tai niitä jopa pyritään edistämään.

Selitys löytyy taas biologiasta ja ekologisista lokeroista. Jostain syystä anarkistit ovat täällä onnistuneet pääsemään ravintoketjun huipulle.

Media on mielipiteissään anarkistien puolella, vaikka ilmaisussaan pyrkiikin olemaan neutraalimpi ja sivistyneempi. Vanhojen valtapuolueiden poliitikot (+ persut) eivät ole huomaavinaankaan anarkisteja, ja pikkupuolueet ovat usein avoimesti anarkistien puolella. Poliisi ja oikeusjärjestelmä tekee vain välttämättömän minimin, että anarkistien riehuminen pysyisi joten kuten aisoissa, eikä riehumisesta yleensä seuraa mitään. Kansalaisaktivistiryhmistä oikeastaan vain Suomen Vastarintaliike yrittää tarjota jonkinlaisen vastapainon anarkisteille, mutta heidänkään touhunsa ei ota tuulta alleen, koska sattuneesta syystä tavallinen kansa ei innostu natsismista yhtään sen enempää kuin anarkismistakaan.

Kaikki tahot, jotka normaalissa maailmassa haastaisivat anarkistit, loistavat siis poissaolollaan. Tämänkaltaisia blogeja ei lasketa, koska eiväthän anarkistit tänne tule lukemaan.

Mikä siis on johtopäätös? En minä vaan tiedä. Joku voisi vaikka tehdä jotain. Jotkut toimittajat tai poliitikot voisivat vaikka ruveta ottamaan kantaa tai jotain. Selittää anarkisteille kielellä, jota he ymmärtävät, että sikäli kun Suomessa epäkohtia onkin, ne johtuvat jostain aivan muusta kuin hallituksen aynrandilaisuudesta ja fasistisuudesta tai suomalaisesta raiskauskulttuurista.

Anarkisti kuuluu Suomen luontoon, vähän kuin sudet ja karhutkin. Toivottavasti oikeilla riistanhoidollisilla toimenpiteillä saamme kuitenkin pidettyä kannat niin pieninä, etteivät ne jatkuvasti ole tunkemassa taajamien roskalaatikoille ja hätyyttelemässä ihmisiä.

Huh. Ei enää tätä aihetta, pliis. Ensi kerralla sitten vaikka luontokuvia pitkästä aikaa.

11 kommenttia:

  1. Aika pitkälle varmaan näin. Näkisin tosin, että nämä ekologiset lokerot eivät sinänsä ole yhteiskunnalle välttämättömiä, vaan niitä tulee silloin, jos yhteiskunta on kasvanut liian vakavaraiseksi ja se pystyy tekemään jonninjoutavuudesta itseisarvon. Sen myötä tulee ekologinen lokero näitten ns. anarkistien (ne mitään anarkisteja ole, koska elävät yhteiskunnan tulonsiirtojen varassa, ja oikea anarkistihan haluaa hajottaa yhteiskunnan) lisäksi myös tyypeille, joita kutsun nimellä ”mitätöijät” ja nehän ovat yhteiskuntataiteilijoita ja toimittajia, jotka omassa ”työssään” pyrkivät mahdollisimman paljon halveksimaan sitä suomalaista yhteiskuntaa ja ennen kaikkea sen ns. haalariväestöä, jota ilman he kuolisivat nälkään ja jostain kummallisesta syystä näitä tyyppejä pidetään intellektuelleina.

    Muistuttaisin myös, että toisin kuin ne ihmiset, jotka muualla maailmassa osoittavat mieltään ihan oikeita epäkohtia vastaan, nämä meidän vessukat ovat leikkipartisaaneja, jotka tykkäävät omanlaisestaan sissiroolileikistä mahdollisimman turvallisessa ympäristössä. Jotkut oikeat sissit, sanotaanko vaikka Vietnamin sissit olisivat nauraneet itsensä tärviölle nämä nähdessään.

    Ja hei Pekka, kyllä sinä vieläkin kirjoitat anarkisteista. Niin kuin minäkin. Kun ne tulevat kumminkin antamaan aihetta kirjoitukseen. Se on loputon luonnonvara.

    VastaaPoista
  2. Siteeraan jotakuta: "Jos joku ei ole vapaa, niin minäkin olen pieni kanatäytteinen piiras."

    Lisäksi minun pitää kohta protestoida MTV:lle siitä, ettei Microsoft Silverlight toimi minun koneellani, kun yritän katsoa ohjelmia Katsomosta.

    VastaaPoista
  3. Huomenta, Ykä ja Tom, ja kiitokset kommenteistanne.

    Tosiaan, kuten sanoin, lokeroituminen vaatii modernin ja pitkälle järjestäytyneen yhteiskunnan. Mitätöijät ovatkin vielä anarkistejakin mielenkiintoisempi ryhmä, koska heidän lokerolleen en ole ainakaan vielä keksinyt minkäänlaista funktiota.

    Ja kyllä, monet näistä anarkisteista haluavat hajottaa yhteiskunnan valtarakenteet ja samalla elävät saman yhteiskunnan tuilla, eivätkä näe tässä mitään ristiriitaa. Se johtuu käsittääkseni siitä, että heidän näkemyksessään anarkistinen yhteiskunta on automaattisesti ja itsestäänselvästi sellainen, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia kavereita keskenään ja kaikki jaetaan yhteisesti. Kapitalismihan kun on keinotekoinen rakennelma, eikä ihmisille tulisi mieleenkään "ostaa" ja "myydä" asioita, ellei järjestelmä heitä siihen pakottaisi. Tai jotain.

    On varmasti myös niin, että anarkistien lokero on yhteiskunnissa olemassa, mutta se, mitkä yksilöt lokeroon päätyvät, riippuu sitten epäkohdista. Kunnon epäkohtia vastaan protestoivat kunnon ihmiset, ja naurettavista epäkohdista meuhkaavat naurettavat ihmiset.

    Ja tiedänhän minä, että kirjoitan anarkisteista jatkossakin. Mutta jos muutaman kuukauden saisi taas hengähtää. Kyllähän kirjoitettavaa riittäisi vaikka joka päivälle, mutta siinä hämärtyisi blogini alkuperäinen idea, eli se, ettei siinä mitään varsinaista ideaa olekaan.

    Tom, tuohon en osaa vastata muuta kuin että meillä töissä palavereissa ollaan viime aikoina otettu tavaksi syödä jollain kanatahnalla täytettyjä croissantteja, ja ne ovat valtavan hyviä. Onneksi kaikki eivät niistä pidä, jolloin ketään ei haittaa, että minä hotkaisen niitä neljä tai viisi.

    Silverlightista en ole kuullutkaan. Meillä emäntä vastaa kaikesta tieto- ja muusta tekniikasta.

    VastaaPoista
  4. Silverlight on Microsoftin kehittämä videotekniikka, joka sisältää tuen digitaalisten oikeuksien hallinnalle (DRM), ja tämä on yksi syy sille, miksi MTV on halunnut ottaa sen käyttöön. Ja luonnollisesti Mikkisofta ei ole tehnyt siitä versiota Linuxille. On kuitenkin kehitetty Pipelight-laajennos Firefoxille, jonka avulla siis pystyy Linuxissa käyttämään aitoa Microsoft Silverlightiä, ja nyt tämä lisäpalikka on siis tehnyt ainakin minun Linuxissani tenän. Pipelight toimii Wine-ei-emulaattorin avulla, joka mahdollistaa ainakin joidenkin Windows-sovellusten toimimisen Linuxissa.

    Moonlight on avoimen lähdekoodin implementaatio Silverlightista, mutta se ei sisällä tukea DRM:lle, joten siksi en saa sen avulla Katsomon Silverlight-videoita näkymään.

    VastaaPoista
  5. Iltaa, adventtia ja mitä vielä jälleen porstuaan.

    Korvaan aktiivisuuteni puutteen ripulipostauksella - ei se tuntiaktiivisuus, vaan ne maalailevat esseevastaukset, vai miten se oli...

    Mutta niin. Protesteja säännöllisin väliajoinpa hyvinkin. En suosittele niidenkään perusteella automaattisesti vielä liiallisia johtopäätöksiä vetämään.

    Esim. Pussy Riot taisi olla erään patriarkan henkilökohtainen projekti, joka vielä valitsi henkilökohtaisesti silmää miellyttävimmät sihteeriköt eturiviin, kuten Natashan, Aliisan ja Ketunkuonot.

    No, ainakin länsimaisessa lehdistössä se on saanut huomiota, joskin sen paljastamat epäkohdat eivät liene olleet kovin suuria valtionsalaisuuksia etenkin jos on puhuttu maasta, jossa vallanpitäjiä kritisoivia toimittajia, sekä oppositiopoliitikkoja joutuu mystisten onnettomuuksien ja salamurhien ja muiden onnettomuuksien uhreiksi vaikka vallanpitäjien kannatusluvut huitelevatkin siellä 99.9% paremmalla puolella.

    Toisaalta osa protesteista on taas ollut tyyliä perheen viisivuotias heittää housut nurkkaan ja paskoo lattialle ja sitten sitten huutaa opressio kun sitä kannetaan käsivarren mitan päässä pesulle.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  6. Kun taas toisaalta myös esim. #BLM (black lives matter) liikkeeseen on tarkemmin tutustunut, niin protestien aiheet ovat pääosin kuumaa ilmaa, jos näin aiheen varjolla anglismiin turvaudutaan.

    Hienoja hetkiä on mm. katsoa kun aktivistit jotka haluavat "vain keskustella", pitävät mielenosoituksia jossa kärki harppoo edessä megafonien kanssa nyrkit ilmassa messuten Black Power, Black power ja sitten toisaalla mukavat kännykkävideot taas näyttävät vastaavasta takarivistä huutoja ja mielipiteitä mm. miten kaikki poliisit ja niiden perheet pitäisi tappaa.

    Ei ne kaikki mustat aktivistit varmaan rasisteja oo, kovasti vain yrittävät sellaisilta näyttää.

    Em. mielenosoituksiin liittyen eräs collegeissa ja yliopistoissa mustien aktivistien vaatimuksena on ollut mm. Safe Spaces for blacks and other minorities, joihin ei päästetä kuin tietyn ihonvärin ja/tai sukupuolen perusteella.

    Ehkäpä myös julkisiin liikennevälineisiin voisi alkaa hankkimaan istumapaikkoja varattuna eri ihonvärien mukaan. Ne voisi kätevästi värikoodata ja sitten nimetä esim. Rosa Parks - penkeiksi, historiaa kunnioittaen, sano.

    Mutta entäs itse purnauksen aihe?
    Ei, poliisit eivät tapa Amerikassa enemmän mustia, vaan valkoisia, joka on sinänsä luonnollista, koska kyseessä on kuitenkin ollut pääosin valkoinen maa sen jälkeen kun Eurooppalaiset aikoinaan sen valtasivat.

    Tuolla on itseasiassa esim. melko ironisesti* Guardianin tietokanta jossa tilanne myös näkyy. Vertaa filttereistä esim. Black vs. White.
    http://www.theguardian.com/us-news/ng-interactive/2015/jun/01/the-counted-police-killings-us-database
    (* Ironisesti koska kyseessä hyvin vasemmalle kallellaan oleva julkaisu jonka juttuja lukiessa saa nykyään jo varata jo vähintään yhtä paljon ellei jopa enemmän höyryäviä naamapalmuja käden ulottuville kuin vaikka Fox newsin "uutisia" katsellessa. Ja esim. erilaiset vähemmistöaktivistit kuten vaikka #BLM ovat olleet viimevuosina sen lempilapsia.)

    Siviiliväkivallan puolelle mustat kuitenkin tekevät henkirikoksia määräänsä nähden suhteessa ahkerammin kuin valkonaamat, asia joka todennäköisesti johtuu osin köyhyydestä, mutta myös tietynlaisesta kulttuuriperinteesta, jos esim. koulussa menestyvät voivat saada hellittelytermejä kuten "käyttäytyy kuin valkolainen".

    Tämä koska gänstat, pyssyt ja bling bling on niin paljon kevlimpää ja tavoittelemisen arvoisempaa kuin vaikka koulumenestys.

    Hieman toisin kuin eräs toinen syrjitty vähemmistö, juutalaiset jotka ovat ottaneet päinvastaisen lähestymisen juuri koulutuksen ihannoinnin kautta, ja tuolta netistä olenkin lukenut että he muka hallitsisivat maailmaa - mutta tämäkin on todennäköisesti juutalaisen internetin tuottamaa propagandaa.

    Tilanne ei ole ollut ettei erilaisia mustia yhteisöjä olisi esim. valtion tasolta yritetty auttamaan, ja siihen tähtäävät monet nykyisetkin affirmative action -toimet, jossa esim. yliopistoihin pääsee helpommin tietyillä ihonväreillä kuin toisilla. Valko- ja keltanaamat listan hännillä, koska ne on niin hyviä muutenkin.

    Mutta ainakin vertaispainetta vastustavilla on kuitenkin mahdollisuus menestyä, vaikka lähiympäristön paine ei välttämättä siihen kannusta.

    Mutta ne jotka niitä mustia oikeasti pääosin tappavat, ovat toiset mustat, mutta jostain syystä tämä ei tunnu mustien elämien merkityksellisyydestä protestoijia, tai vasemmalle kallellaan olevaa liberaalia lehdistöä paljon kiinnostavan. Jostain kumman syystä. Väärä narratiivi, oletan.

    Sellaiset yhteisöjen poikkeusjäsenet, joita se kiinnostaa ja sen ääneen sanovatkin, saavatkin kunnianimiä kuten Uncle Tom, tai heidät pyritään vaikenemaan kuoliaaksi, kuten erään drive by jengiväkivallan takia kuolleen pikkutytön isoäiti joka jokseenkin avautui aiheesta miksi täällä mouhataan joidenkin poliisien takia, kun mustat itse tappavat toisiaan läjäpäin, mutta moista soraääntä ei paljon huomioitu itse liikkeen parissa.

    Koska rasistinen valkoinen Amerikka ja väkivaltaiset poliisit.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  7. Ja viimein itse blokauksen aiheesta.

    Suomessa anarkistit näyttäisivät syntyneen yltäkylläisyydestä, ja tämän sanon vielä henkilönä joka ei itsekään pitkälti hyvän tuurin ansiosta ole joutunut mitään erityisen järkyttäviä vastoinkäymisiä kokemaan. Elämää ja sen puolia toki, mutta oikeasti vakavaa.

    Nälässä ei ole tarvinnut olla, tai kodittomana värjötellä ja terveyskin on ollut suunnilleen kohdillaan ja bonuksena vielä on ollut duuniakin, joskin sen eteen on joutunut myös tekemään vähän töitä.

    Mutta mikäs tässä muuten porvaristoutuessa - bourgeoisie, köhi hän vetäessään sikaristaan kunnon keuhkosauhut.

    Mutta anarkistisen liikehdinnän tyhjyyden näkee etenkin sen tempauksista, jotka ovat tasoa erilaista ilkivaltaa ja näkymättömän oikeiston ja fasistipoliisien vastustamista. Mm. erilaiset ikkunat näyttäisivät olevan erityisen opressiivisia kun katsoo mitä tämän maailmanjärjestyksen uudelleen järjestämiseksi paikallisten anarkistien toimesta tehdään.

    Tai sitten ollaan vain juhlimassa, tai ehkä pelaamassa vain lätkää, tai heittelemässä fassesikoja ja heppoja tiiliskivillä. Tai määrittelemässä taas uutta asiaa äärioikeistolaiseksi, kun ne pirun natsit ovat niin harvalukuisia ja piileskelevät yhteiskunnan rakenteissa että joutuu vähän luovimaan että moisia yleensä löytää.

    Anarkistit ovatkin siitä ikäviä köllyköitä, kun yksi voi olla suht. asiallinen ja pohdiskeleva, ja viereinen tyyppi valmis räjäyttämään kaiken tasaiseksi liikoja kysymättä. Kun polttopullojen tuotantovolyymi nousee tarpeeksi suureksi, uusi maailma on enää vain tenniskyynärpään päässä.

    Vähän sama kuin ateisteja, eikun kissoja paimentaisi.

    Mutta yhteinen asia yleensä on, että perusanarkistilla ei ole minkäänlaista käsitystä mitä sitten jos se hänen toiveensa uudesta uljaasta yhteiskunnasta toteutuisi.

    Eikä se että hän olisi joko sen ensimmäisiä teloitettavia, tai vain yksinkertaisesti jäisi hiljaisempien, mutta tehokkaampien toimijoiden jalkoihin, jotka eivät tyydykään seisomaan suhteellisen kiltisti aidan takana, vaan vastaa ensimmäiseen poikkipuoliseen sanaan astetta jämerämmin niin, ettei siitä jää paljon lehdille itkijöitä kun tuli mustelma tai hieman paprikaa silmäkulmaan.

    Mutta hyviä jouluja kaikesta tästäkin huolimatta, jos sellaisesta välittää

    - kinkkupuhe

    VastaaPoista
  8. Pitää vielä lisätä tuosta Moonlightista, että vähän aikaa sitten olin huomannut, että sitä ei enää kehitetä. Joten ei edes periaatteessa kannata Linuxin käyttäjän sitä käyttää.

    VastaaPoista
  9. No niin. Huomenta taas Tomille ja Lihapuheelle, ja kiitos kärsivällisyydestänne. On se kurjaa, kun pienellä ihmisellä on joulunakin sellainen kiire, ettei edes nettiin kerkiä.

    Tom, olen tainnut sanoa jo muutaman kerran ennenkin, mutta vaihda nyt jo hyvä ihminen Windowsiin. Ei sekään täydellinen ole, mutta vähentää huomattavasti säätämistä ja ihmettelyä.

    Lihapuhe, minähän olen nykyään humanisti, joten vastauksen sanamäärä on suoraan verrannollinen arvosanaan. Hyvä. Pussy Riotista voidaan toki olla montaa mieltä, mutta mielestäni oleellista on se, että niille jaetaan seppolehtomaisesti monivuotisia ehdottomia tuomioita pelkästä poskensoitosta. Harmi muuten, ettei Seppo ole kaunis nainen. Sillä lailla saataisiin hänenkin tapaukselleen kansainvälistä tai edes jotain huomiota. Sepon tapaus oli jopa räikeämpi, koska Venäjällä voi ymmärtääkseni saada ehdottomia tuomioita muutenkin aika helposti.

    Jenkkien mustat liikkeet ovat usein surkuhupaisia ja varsinkin tuolle collegeiden safe space -vinkunalle olen saanut nauraa paljon. Poliisit tietysti tappavat enemmän valkoisia, mutta valkoisiahan on Amerikassa niin paljon enemmän kuin muita, että outoa olisikin, jos asia olisi toisin. Väkilukuun suhteutettuna mustia tapetaan enemmän, mutta siihenkin syynä on varmaan enemmänkin mustien jengiytymistaipumus ja känstäkulttuuri kuin poliisien rasismi.

    Suurimmat mielenosoitukset kuitenkin ovat tulleet melko selkeistä tapauksista, joissa poliisi on ampunut kyselemättä jonkun nulikan, jolla on saattanut kädessä olla joko rynnäkköase tai karkkipussi tai sitten ei mitään. Tässäkään ongelmana ei ole poliisin rasismi kuin toissijaisesti, ja päähuomio on ehkä poliisin räiskintäinnokkuudessa ylipäänsä. No, Amerikassa on vähän eri asekulttuuri kuin Suomessa, joten osittain sen ymmärtää, mutta silti.

    Anarkistien liikehdintä Suomessa on tyhjää ja suunnatonta, ja sehän olikin kirjoitukseni pointti. Yhteiskunnassa on väistämättä enemmän tai vähemmän anarkisteja, koska ne ovat osa modernia yhteiskuntaa, ja riehunnan aiheet keksitään jälkeenpäin. Jos yhteiskunnassa ei ole suurempaa valittamisenaihetta, protestitkin jäävät epämääräiseksi riehumiseksi.

    Kuten jo Ykällekin vastasin, tuosta anarkistien unelmayhteiskunnasta olen saanut käsityksen, että anarkistien mielestä ihmiset ovat luonnostaan solidaarisia homo sovieticuksia, ja joku pirulainen vain on rakentanut niskaamme sortavan kapitalismijärjestelmän, joka pakottaa meidät luonnottomaan ahneuskilpailuun. Jos paha järjestelmä romutetaan, kansa osaa itsekseen siirtyä rauhalliseen kolhoosielämään, jossa ketään ei tarvitse käskeä, eikä kukaan halua mitään yli oman tarpeensa. Tämä oletus on itsestäänselvyys, joten ei ole syytä keskustella siitä, mitä tapahtuu, jos näin ei olekaan.

    Joulu meni, mutta hyvää uutta vuotta sinnekin päin.

    VastaaPoista
  10. Ei minun ole ikinä tarvinnut viruksia Linuxista poistaa. Eikä ole tarvinnut sitä käyttäessä säätää palomuuriohjelmiston kanssa.

    Perinteinen Linux on minusta raikas asia, ja sen käyttäminen on syvähenkistä elämää. Olen irti Microsoftin taikapiiristä, ja varsinkin nyt, kun Silverlight ei enää koneessani toimi. *<:]

    Android on sitten asia erikseen.

    "Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
    se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee."

    Muuten, Pekka, laitoin nk. huonommassa kakkosblogissani 15.1. julkaistumaan viisautesi: "Jos yhteiskunnassa ei ole suurempaa valittamisenaihetta, protestitkin jäävät epämääräiseksi riehumiseksi."

    VastaaPoista
  11. Huomenta taas, ja kiitos ilosanomani levittämisestä.

    Eipä viruksista Windowsissakaan tarvitse huolehtia, kun pitää turvaohjelmiston ajan tasalla, mikä sekään ei juuri vaivaa vaadi. Maksaahan se jonkin verran.

    Kuulemma minullakin on puhelimessa Android, mutta siitä en sitten osaakaan sanoa mitään.

    VastaaPoista