sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Temppeleitä on ihan liikaa

Espoossa on keskeisellä paikalla mormonien kirkko, ja sitä tulee usein ohi kulkiessa ihasteltua. Suuri ja mahtava laitos se on. Se vain pistää aina ihmettelemään, että onko Espoossa tosiaan niin paljon mormoneja, että ne saavat niin jumalattoman kokoisen kirkon täyteen, sillä eihän hurskaskaan perse vie kuin tilansa verran penkkiä.

Mormonit ovat vähän kuin Amerikan lestadiolaisia, paitsi että ne saavat ottaa useamman vaimon. Lisäksi uskontoon kuuluu jotain että Jeesus eli Amerikassa tai jotain sinne päin, mikä entisestään lisää ihmetystäni, että se on levinnyt Suomeen asti niin voimakkaasti. Mutta en minä mormoneista halunnut puhua. En ole koskaan tavannut heitä, joten minulla ei ole mitään heitä vastaankaan.

Ajattelin vain, että onhan se melkoista julkisen tilan haaskausta, että jokaisella uskonlahkolla pitää olla oma kirkkonsa. Vaikka itsekin olen melko uskonnollinen, en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä. Seinäjoellakin lapset menettivät luistinradan, kun helluntailaisten oli ihan pakko läiskäistä kirkkonsa sen paikalle, vaikka kaupungissa olisi kirkkoja kyllä ollut ennestäänkin.

Kuvituksessa sorsa nauttii tähtiportin läpi kulkemisesta.

Niinpä edellytänkin nyt vähän kristillistä solidaarisuutta. Kyllä kaikkien eri kirkkokuntien pitäisi pystyä tulemaan toimeen keskenään samoissa tiloissa.

Jos jumalanpalveluksissa nyt on joitain yhteensovittamattomia näkemyseroja, voitaisiin ottaa käyttöön vuorojärjestelmä. Vaikkapa niin, että sunnuntaiaamuna kuuden maissa ensimmäisinä vuoron saisivat jehovantodistajat ja mormonit, että sitten pääsisivät hyvissä ajoin lähtemään soittelemaan ihmisten ovikelloja. Sitten helluntailaiset, ortodoksit, katoliset ja niin edelleen. Normaalit luterilaiset voisivat olla viimeisinä joskus iltapäivällä, ettei tarvitse herätä turhan aikaisin.

Alttaritauluja voitaisiin vaihtaa samalla mekanismilla, jolla teatterissa vaihdetaan taustamaisemia.

Ja kun mietitään asiaa loogisesti pidemmälle, ei ole mitään järkeä siinäkään, että eri uskonnoilla on kullakin omat temppelinsä, vaan kaikki mahtuvat kyllä yhteen. Tässä vuorojärjestelmä jopa helpottuu, kun kaikkia ei tarvitse änkeä samalle päivälle. Muslimit voivat pitää menojaan perjantaina ja juutalaiset lauantaina. En tiedä, koska hindut, buddhalaiset, shintolaiset, zarathrustralaiset sun muut pitävät pyhäpäiviään, mutta varmaan heillekin ajat löytyvät. Ateistit voisivat vapaasti valita oman päivänsä.

Näin säästämme paljon julkista tilaa tuottavampaan käyttöön, ja samalla pääsemme eroon erinäisten uskonryhmien valituksesta siitä, ettei heille ole kukaan järjestänyt omaa paikkaa.

Ei mulla muuta.

8 kommenttia:

  1. Mormonit eivät saa ottaa kuin yhden vaimon vaikka Utahin osavaltiossa onkin "lahkoja", jotka toimivat toisin. Mormonien temppeli on tarkoitettu kaikille Suomen mormoneille, ei vain espoolaisille. Se on ainoa temppeli koko Suomessa. Ehkä kannattaisi vähän googletella mormoneista... Niin, kirkot tai temppelit ovat vain rakennuksia enkä minäkään usko, että rakennus tai palvottava itse välittää missä uskoon liittyviä rituaaleja suoritetaan. Roomassahan on pantheon, joka ajaa tätä asiaa, siis 'worship of all gods'. Vähän pitkä matka monelle lähteä sinne...

    VastaaPoista
  2. Aivan loistava idea! Temppeli voisi olla sellainen elokuvastudion tyyppinen iso halli, johon voidaan lavastaa aina kulloisenkin jumalanpalveluksen vaatima rekvisiitta; ikonostaasi voitaisiin laskea alas ortodokseille ja wiccalaisille voitaisiin tuoda paikalle metsälavasteet. Muina aikoina studiota voitaisiin käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen, vaikkapa zumba-ryhmien harjoitteluun.

    Espoon mormonitemppelistä sen verran, että mormonien on suoritettava jotkut rituaalinsa virallisessa temppelissä ja ennen Espoon temppeliä he joutuivat matkustamaan Tukholmaan asti.

    P.S. Temppelien vastustajille löytyy tuollaiset kansalaisaloitteet:
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1303
    https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/1732

    VastaaPoista
  3. Juu, olisin minäkin ollut tuosta sanomassa, että mormonit eivät saa pitää kuin yhtä vaimoa. Mormonismin perustaja Smith oli jossain vaiheessa päättänyt, että mies saa pitää useampaa vaimoa, mutta mormonikirkko perui "ilmoituksen" myöhemmin. Jotkut mormonismia likellä olevat suuntaukset tosiaan ovat myöhemmin hyväksyneet edelleen moniavioisuuden.

    Yksi tuntemani kirjailija kääntyi mormonismiin naisen takia.

    Päässä rupesi soimaan "Tähtiportin" tunnusmusiikki.

    VastaaPoista
  4. Huomenta, sinä yksi, Ibn Matti ja Tom, ja kiitos kommenteistanne.

    Sen tiesinkin, että Suomessa he eivät saa ottaa kuin yhden vaimon, mutta kiitos tiedosta, että se on uskonnon syntysijoillakin nykyään poissa muodista. Periaatteessa heidän kirkkonsa on varmasti koko Suomen mormoneille, mutta kuinka usein siellä käy muita kuin pääkaupunkiseutulaisia? Aika pitkä matka tulee, vaikka ei Roomaan asti lähtisikään. Tai en tiedä, ehkä ajattelen asiaa vain tapaluterilaisen silmin, ja mormonit jaksavatkin lähteä jumalanpalveluksiin pidemmän matkan päähän.

    Siinäkin mielessä ehdotukseni on hyvä, että sitten mormonien ei tarvitsisi lähteä Espooseen asti. Rooman Pantheoniinhan on nykyään enää turha mennä muutenkaan, kun ei siinä turistivilinässä palvonnasta mitään tule.

    Vaikka en periaatteessa haluakaan vastustaa temppeleitä, tuota nimenomaista aloitetta voi kannattaa. Eipä sillä, että sillä olisi mahdollisuuksia mennä eduskunnassa läpi. Vaikka tarvittavat nimet saataisiinkin kasaan, se torpataan uskonnonvapauteen vetoamalla.

    En oikein jaksa ymmärtää niitäkään, jotka naisen/miehen takia vaihtavat uskontoaan. Aika heikoissa kantimissa täytyy vakaumuksen olla. Melkein yhtä vähän ymmärrän niitä, joiden mielestä puolisoilla pitää olla sama uskonto. Kunhan ei ihan jihadiksi mene, niin jokaisen oma asia se kai on.

    VastaaPoista
  5. Ajatuksena erittäin loistava, mutta siinä on iso Mutta. koska silloin, kun siellä ei palvota sitä ainoaa oikeaa mikä se sitten onkaan, niin muina aikoina siellä palvotaan sen ainoan oikean näkökulmasta Väärää jumalaa ja hänen vääriä profeettojaan. Mitä nekin nyt sitten ovatkaan. Eli ei onnistu.
    So so Pekka mees ny porstuaan ja mieti uusiksi:)
    Sanoopi Huru-ukko.

    VastaaPoista
  6. Mormonikaverini tapaa vaimoineen käydä ainakin välillä Espoon temppelissä. En tiedä, miten usein muut kaukana siitä asuvat mormonit käyvät.

    Mutta valtakirkon kannattajien kannalta voi tosiaan olla outoa, että toiset viitsivät matkojen takaa käydä kirkossa, kun itse ei viitsitä käydä esim. (vain) kilometrin päässä sijaitsevassa kirkossa. Minuakaan ei aikoinaan haitannut se, että vapaaseurakunta sijaitsi toisella puolella Vantaata.

    Kaverini sanoo, että hänen uskostaan tuli "syvempi" hänen käännyttyään mormonismiin. Ennen sitä hän oli ollut periaatteessa helluntailainen. Tosin hän oli joutunut eroamaan siitä aikaisemmin, sillä kertaa katolisen naisen takia.

    VastaaPoista
  7. Huomenta, Huru-ukko ja taas Tom, ja kiitos kommenteista.

    Etkös Huru-ukko tiedä, että suvaitsevaisuus on päivän sana? Esim. luterilaisen kirkon viralliset edustajatkin ovat usein julkisuudessa oikein innoissaan siitä, että Suomeen saapuu paljon muslimeita, koska kaikki hengellisyys on hyvää hengellisyyttä tai jotain. Kyllä samaa asennetta pitäisi voida odottaa muiltakin. Säädetään vaikka laki, jos ei muu auta.

    Kaupungin toiselta puolelta kirkkoon meneminen ei vielä ole ongelma, mutta vaikkapa oululaiselle mormonille kirkossakäynti ei enää olekaan puolen päivän reissu.

    Käännynnäiset ovatkin tyypillisesti uskonnosta riippumatta paljon "syvemmin" uskovia kuin uskontoon kasvatetut. Sitten käännynnäisen lähipiiri saa nurista tyypin hihhuloinnista, vaikka samaa uskontoa edustaisivatkin.

    VastaaPoista
  8. No juu Pekka, tunnustan etten ajatellut tuota meikäläistä evlut kirkkoa, kas kun en ole moiseen instituutioon kuulunut sen koommin, kun kirkollisvero oli pennilleen sama kuin vuotuinen mätkyni (silloin oli vielä markka).
    Mutta yhä vielä ja siltikin, jos luetaan pois evlut piispat, edelleen siellä saarnattaisiin vääräuskoisten oppia.
    En luovu kanteestani:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista