Pakollinen viisupostaus

Tämän viikon olen periaatteessa ollut kovalla kiireellä tekemässä viimeisiä hienosäätöjä kandityöhön, koska viimeinen palautuspäivä oli määrätty toukokuun loppuun. Nyt tuli kuitenkin professorilta viesti, että koska hän ei ole muistanut aktiivisesti muistutella asiasta, ja hän kuitenkin pyörii koululla vielä kesälläkin, siirretäänkin palautus kesäkuun loppuun.

On se mukavaa olla humanisti. Emännällä vain lähtee verenpaine aina nousuun, kun puhun tiedekuntamme jutuista.

Mutta joo, nyt ehtii vähän bloggaamaankin. Vaikka Euroviisuista. Ihan vain periaatteesta, vaikka yhtään ei tekisi mieli, koska oli niin tylsät kisat tänä vuonna. Muutamia pikkuhuomioita nyt kuitenkin.

Viime vuonna oli kovasti meteliä siitä, että voittaja oli ihan paska, eikä sillä olisi ollut mitään asiaa millekään sijoitukselle, ellei esittäjänä olisi ollut parrakas nainen, jota kaikki seksuaalisesti poikkeavat äänestivät. Oma vastaukseni oli, että esitys oli hyvä, eikä vähemmistöjen mielistelyllä saaduilla äänillä ole ratkaisevaa merkitystä, vaan edelleen voittoon tarvitaan niin hyvä kappale, että siitä tykkäävät nekin, jotka eivät tykkää (seksuaali)vähemmistöistä. Toki etnisten vähemmistöjen levinneisyyden takia joillekin maille riittää vähemmän erinomainen biisi kuin muille, mutta se on eri juttu.

Nythän sitten viime vuoden voittajaa oltiinkin matkittu oikein urakalla. Transuja ei tainnut olla, ja homoiluakin oli vain yhdessä esityksessä (joka jäi siitä huolimatta sijalle 18), mutta lähes oopperaksi meneviä voimaballadeja oli n. kolmella neljäsosalla maista. Ovathan sellaiset ihan kivoja, jos niitä on muutama siellä täällä, mutta kun niitä on kymmenen putkeen, ei jaksa enää.

Suomen esitys oli ainoa, jossa oli vähänkään kovempaa rockia, ja ensimmäisen semifinaalin tulostenlaskun yhteydessä erehdyin hetkeksi luulemaan, että PKN pääsisi jatkoon keräämällä yksin kaikkien rockin ystävien äänet, mutta ilmeisesti rokkikansa ei viisuja seuraa.

Kyllähän sen tiesi etukäteen. Vaikka biisi olikin punkin kontekstissa kova veto, Euroviisujen kohderyhmää ovat aivan toisenlaisen musiikin fanit. Siellä halutaan kauneutta, säihkettä ja tarttuvia melodioita, eikä mitään örinää.

Nyt oli kolme esitystä, joita harkitsin äänestäväni. Ensin Englanti:

Mukava tuollainen 20-luvun tyylinen renkutus maustettuna nykyaikaisilla tietokonesoittimilla. Länsi-Euroopassa ja varsinkin Englannissa on yleistä kansanhuvia äänestää viisuihin tarkoituksella kaikkein noloin biisi, koska evvk. Idässä (+ Ruotsi) viisut otetaan vakavammin, ja se näkyy kyllä tuloksissa. Itse kyllä pidän tuollaisesta kevyemmästä. Toinen vaihtoehtoni oli Israel:

Ehkä olisin pitänyt tuosta vähemmän, ellei kontrasti siihen kaikkeen oopperameininkiin olisi ollut niin suuri, mutta aivan sama. Sitten vielä Australia:

Tuo pääsi viidenneksi. Arvelinkin aussien pääsevän kärkiviisikkoon sillä, että muut äänestävät uutta tulokasta vieraanvaraisuuttaan, mutta itse kappalekin ansaitsee huomiota. Lopulta äänestin sitten Englantia, joka (arvattavasti) jäi neljänneksi viimeiseksi viidellä pisteellä. Israel sentään pääsi yhdeksänneksi.

Ruotsin voittokappale oli ihan jees, ja Virollakin oli ihan kiva, vaikka sen sanoitukset olivatkin niin Suomi-iskelmää, että oikein nauratti.

Jos olisin ulkonäön perusteella äänestänyt, olisin äänestänyt Unkarin Boggieta:

Biisi vain oli sen verran tylsä, etten jaksa edes linkittää sitä tähän. Muutenkin sodanvastaiset laulut ovat aika päättömiä, koska ne tahot, jotka sodista päättävät, eivät protestilauluja kuuntele. Venäjän Polina Gagarina ei myöskään jäänyt kauas jälkeen:

Ja kun nyt tuli Venäjästä puhe, niin Eurooppa, mitä vattua? Kivanoloinen tyttö ja kiva kappale, ja pisteidenjaossa porukka buuaa niin että koko halli raikuu.

Suhtautumiseni Venäjään on tietysti samantyylinen kuin roomalaispoliitikko Cato vanhemman suhtautuminen Karthagoon, ja nykyään ymmärrettävistä syistä sama asenne on levinnyt laajemmaltikin Eurooppaan. Ei se kuitenkaan kenenkään yksittäisen laulajan vika ole. Jos ette halua äänestää Venäjää poliittisista syistä, niin älkää äänestäkö, mutta turha siitä on Polinalle räyhätä.

Eikä asia tullut edes yllätyksenä, vaan halliin oltiin asennettu vehkeet, joilla pahimpia mölyjä saatiin karsittua TV-lähetyksestä. Loppua kohti, kun Ruotsi kasvatti etumatkaansa, hurraukset olivat jo sitä luokkaa, että eivät ne kaikki mitenkään voineet niin suuria Ruotsi-faneja olla, että sen takia olisivat huutaneet, vaan ne iloitsivat siitä, että voittaja on kuka tahansa muu kuin Venäjä.

Sen verran noloa touhua, että itse parrakas nainenkin oli silminnähden sitä mieltä, että nyt jumalauta jotain rajaa tuolle pelleilylle.

Ei kai tässä sitten muuta. Alkaa näyttää siltä, että seksuaalivähemmistöt saavat viisut pian ihan virallisestikin haltuunsa, päätellen siitä, että vaikka esityksissä ei yhtä lukuunottamatta homoiltukaan, alkuesittelyvideossa homoiltiin, eikä lavalla nähty enää juuri lainkaan vähäpukeisia naisia, paria isoa kaula-aukkoa lukuunottamatta. Niinpä vastapainoksi laitetaan tähän loppuun vielä viime vuoden moraalinen voittaja, Puola: