keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Siedätyshoitoa ja muuta homoilua

Aijjumalauta että voikin ihmistä ottaa päähän. Olo on kuin sillä oravalla, jonka käpy jäätyi.

Kävi sillä tavalla, että töissä joku nilkki oli juonut kahvia minun mukistani. Ei se nyt sinänsä mitään haittaisi, mutta lisäksi hän oli jättänyt mukin puoliksi juotuna tiskialtaaseen imemään kylmää kahvia pinnoitteensa huokosiin yön yli. Jouduin hinkkaamaan sen kolme kertaa tiskiaineella, ennen kuin sain kunnolla puhtaaksi.

Tästä hermostuneena päätin teettää itselleni mukin, jossa on oma nimeni ja kuvani, ettei enää jää kenellekään epäselväksi, kenen mukista on kyse. Ifolorin nettisivuilta saa näppärästi tilattua, eikä ole edes kallis. Koska postimaksu olisi ollut melkein yhtä kallis kuin itse muki, piti sitten ottaa saman tien kaksi. Tällaisia niistä tuli:


Eräs kollega kommentoi, että kenen tahansa muun tekemänä tuo olisi ollut outoa, mutta minulta tällaista on jo totuttu odottamaan.

Pienestäpä minäkin mieleni pahoitan. Mutta asiaan. Kuten olen joskus puhunutkin, mielestäni Muhammed-pilakuvat ovat hieno juttu.

Mehän tiedämme, että islamilaisessa kulttuurissa kasvaneilla on silloin tällöin taipumusta väkivaltaiseen mellakointiin syistä, jotka eivät suomalaisille ole aina ihan itsestään selviä. Suomalaiselle kulttuurillehan väkivaltainen mellakointi yhtään mistään syystä on täysin vierasta, ja sitten jos perusteeksi vielä ilmoitetaan epämääräinen tuherrus jostain puolitoista tuhatta vuotta sitten eläneestä tyypistä, suomalaisten aivojen logiikkakeskus menee täydelliseen syntax erroriin.

Tyypillinen suomalainen myös ajattelee, että minä en sekaannu teidän asioihinne, kunhan tekään ette sekaannu minun asioihini. Niinpä hän on sitä mieltä, että kehitysmaissa paikalliset saavat käyttäytyä kuten haluavat, mutta jos sieltä tullaan tänne sivistysmaihin, on käytöksenkin muututtava sivistysmaihin sopivaksi.

Suomessa on vuosikymmenien ajan totuttu kaikenmoiseen jumalanpilkkaan. Milloin tehdään taidetta upottamalla krusifiksejä virtsaan, milloin tehdään mediatempauksia perustamalla Raamatut pornolehtiin -vaihtopisteitä. Se ei kiinnosta ketään. Vanhoillisimmat uskovaiset saattavat hiljaa paheksua, mutta sekään ei kiinnosta ketään. Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmiset eivät provosoidu ylimalkaisista mauttomuuksista, eivätkä ala tappelemaan mistään niin henkilökohtaisesta ja tieteellisen tarkastelun ulkopuolella olevasta kuin uskonto.

Jos maahan saapuu porukkaa, joka aloittaa apinakapinan pyhien arvojensa loukkaamisesta, mikä on silloin sivistyneen yhteiskunnan reaktio asiaan? Olettaen siis, että kyseisen porukan lähettäminen kotiinsa ei ole vaihtoehto. No tietysti se, että mainittuja arvoja ruvetaan tietoisesti loukkaamaan oikein urakalla. Kyse ei ole siitä, että haluttaisiin olla ilkeitä ja pahoittaa toisten mieliä, vaan tavoite on, että jos joka päivä joutuu samasta asiasta hermostumaan, ehkä nahka ajan mittaan kovettuu, eikä lopulta enää kiinnosta. Silloin kaikki voittavat.

Minäkin piirsin pilakuvan:


Muhammediksi tuon voisi tunnistaa parrasta ja epämääräisen itämaisen oloisesta päähineestä. Tosin tuo kuvaus pätee noin miljardiin muuhunkin nykyään elävään tai aiemmin eläneeseen ihmiseen, joten varmoja hahmon muhammediudesta ei voida olla. Voi tuo olla Jeesuskin orjantappurakruunu päässään. Sovitaan, että se on panteistinen yleispilakuva.

Miksiköhän minä otin tämän puheeksi nyt? Miten tämä muka on ajankohtainen puheenaihe? No, nythän oli seksuaalivähemmistöjen juhlaviikko, joka huipentui kymmenien tuhanten ihmisten Pride-kulkueeseen Helsingin läpi.

Normaali ihminenhän ei halua kuulla tuntemattomien sivullisten seksijutuista, olivat suuntautumiset mitä hyvänsä, ja niinpä useimpien suhtautuminen prideihin on, että olkoot ihan niin homoja kuin huvittaa, mutta pakkoko sitä on kaikkien naamaan hieroa. Itsekin olin aiemmin sellaista mieltä.

Sitten tajusin, että homopridet ja Muhammed-pilakuvat ovat ihan sama asia. Molemmissa on kyse siedätyshoidosta. Kun herkästi närkästyville aina silloin tällöin näytetään oikein kunnolla keskisormea, muina päivinä voidaan elää rauhassa ilman jatkuvaa pelkoa närkästyjien närkästymisestä jostain aivan mitättömästä.

(No onhan tuossa se aste-ero, että muslimeilta odotetaan vain samaa kuin kristityiltäkin, kun taas prideissä näkee välillä sellaista meininkiä, jota ei katsottaisi hyvällä edes heteroilta, mutta periaate on sama.)

Joidenkin mielestä tässä on riski, että estoton julkihomoilu aiheuttaa vastareaktion, jolloin homoja suvaitsevat ihmiset alkavatkin vastustaa heitä jatkuvaan hypetykseen kyllästyneinä. Itse en usko, että sellainen ilmiö olisi ainakaan kovin merkittävä.Vaikka pridet saavatkin monissa aikaan tietoisen kyllästymisreaktion, tiedostamattaan he silti alkavat pitää normimeininkinä asioita, jotka ilman pridejä eivät tulisi kysymykseenkään.

Kuinka moni esimerkiksi on jaksanut hermostua ja pitää meteliä siitä, että ruokakaupoissa myydään kahvipaketteja homopornolla kuvitettuna? Ja minäkin saan rauhassa juoda mukistani työkavereiden reagoidessa vain tyyliin "hyvä läppä", eikä niinkään "haluatko turpaan?"

Aihe vaatii kuvitukseen kiintiöhomoja.

Hauska yksityiskohta muuten, että Helsinki Priden kotisivu on luettavissa suomen, englannin ja ruotsin lisäksi venäjäksi ja arabiaksi. Ollaankohan siellä sitä mieltä, että venäläiset ja arabit ovat prideilyn otollisinta kohdeyleisöä? Vaiko sitä, että venäläiset ja arabit ovat kaikkein kipeimmin valistuksen tarpeessa?

Mitäs muuta? Vaikka kannatankin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja nykyään näköjään suhtaudun pride-kulkueisiinkin sallivasti, valtionuskonnoista en tykkää. Tiedättekös mistä tunnistaa valtionuskonnon?

Vaikkapa siitä, että valtakunnan merkittävin sanomalehti ihmettelee, miksi poliittisen eliitin top 3:a ei kiinnosta ottaa osaa palvontamenoihin menemällä prideihin mukaan marssimaan, siitäkin huolimatta, että kyseisestä kolmikosta kukaan ei ole aiemmin tullut tunnetuksi homoagendan aktiivisesta edistämisestä omassa poliittisessa toiminnassaan tai muutenkaan osoittanut mitään henkilökohtaista tai ammatillista mielenkiintoa asiaa kohtaan.

Toisaalta luulen, että jos kyseiset herrat kulkueeseen menisivät, sama lehti ihmettelisi yhtä suureen ääneen, että mitä nuo kaksinaamaiset nilkit luulevat tekevänsä muka marssimassa homojen puolesta, vaikka politiikassa eivät tee elettäkään toteuttaakseen niitä uudistuksia, joita prideissä vaaditaan.

On se hankalaa.

10 kommenttia:

  1. "Normaali ihminenhän ei halua kuulla tuntemattomien sivullisten seksijutuista, olivat suuntautumiset mitä hyvänsä...."

    Ei sitä välttämättä tuttujenkaan yksityiskohtia kovin paljon kiinnosta kuulla. :D
    Hyvä vaan että joku saa.... :D :D

    VastaaPoista
  2. Paras kapine tee- tai kahvikupin putsaamiseen on tuotenimillä "Ihmesieni" ja "Taikasieni" myytävä väline. Pinttymät lähtevät ns. laakista.

    Nyt kun pääsin aiheeseen, niin kuinka vaikeaa on osallistua työpaikan kahvikassaan? Vein keittiöön 12 pakettia riistomokkaa ja laitoin lapun, että paketti maksaa x,xx euroa ja raharenki viereen kolikoita varten. Svidu kaiken maailman tinkaajat heti asialla. Riistomokkaa kuulemma saa 3 pakettia kympillä ja toinen suosikki on "tuon paketin tilalle ensi viikolla". Raharenki on edelleen tyhjä ja riistomokkapaketit ovat pikkuhiljaa kadonneet. Ja kysymyksessä ovat sentään ihmiset, joiden kk-palkka alkaa nelosella. Kokeilu loppuu tähän. Ostakoot omansa tai olkoot kahvitta. Kahvimaidon kanssa oli sama juttu, mutta sitten ostin Biltemasta pienen jääkaappiin sopivan kassakaapin, johon Lidlin suljettava maitotiiliskivi sopii oikein hyvin. Loppui anastus.

    Itse muuten olen jo niin iäkäs, että muistan ajan, jolloin ihan joka asiasta ei närkästytty.

    UGH! Olen purnannut!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tehnyt pilakuvan!:

    Yksinkertainen piirros muslimien profeetasta Muhammadista

    Lisäksi voisin tilata sellaisen mukin, jossa olisivat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, Jussi Halla-ahon ja Päivi Räsäsen naamat.

    VastaaPoista
  4. En tiedä, miten syvällisesti se sen tekee, mutta olen huomannut, että ruusunmarjatee liottaa melko hyvin tummentumat pois kahvi- tai teemukeista.

    Siksi en koskaan juo ruusunmarjateetä samasta mukista, jota olen ehtinyt käyttää jo pari päivää ilman pesemistä välillä.

    VastaaPoista
  5. Perussuomalaisia nuoria ei päästetty Pride-kulkueeseen, koska eivät allekirjoittaneet antautumista monikultturismille. Eikö tuota pitäisi vaatia yksityishenkilöiltä myös?

    Lesbolakanat olis kyllä kivat. Saakohan niitä samoista kaupoista kuin ToF-lakanoita?

    VastaaPoista
  6. Huomenta, 1/17, Cheek-fani, Tom ja sinä neljäs, ja kiitos kommenteistanne.

    1/17: Ei yksityiskohtia, mutta ylimalkaisuuksia voi aina kysellä. Onko jo tyttöystävää, koskas lapsia alkaa tulla, jne. Mutta joo, saaminen on positiivista.

    Cheek: En kyllä sijoita penniäkään taukohuoneen varusteluun. Tiskiaine saa luvan kelvata. Kotona meillä noita taikasieniä taitaa ollakin, tai ainakin hämärästi muistan emännän joskus puhuneen sellaisista.

    On se kyllä käsittämätöntä, miten joku kahvi tekee täysjärkisistä ihmisistäkin aivan yhtäkkiä laiskoja ja ahneita mulkkuja. Luojan kiitos meillä firma maksaa kahvin ja jopa maidot, niin ei tarvitse niistä tapella. Meillä tapellaan omien sotkujen tiskaamisesta. Jengi heittää haarukoita roskiin ettei tarvitsisi pestä, ja sitten ihmetellään, kun ne ovat aina loppu.

    Ennen vanhaan närkästymällä sai itselleen ämmän maineen, nykyään sillä saa vapaustaistelijan arvonimen. Ei ihmekään, että nykyään närkästytään innokkaammin.

    Tom: Sinun Muhammedisi hymyilee iloisemmin kuin minun. En ole varma, kumpi olisi muslimien mielestä loukkaavampaa. Toisaalta ainahan puhutaan, että protestit ja mielenilmaisut olisi parempi toteuttaa "ilon kautta".

    Sinä neljäs: En tiennytkään, että prideihin voidaan olla päästämättä porukkaa. Jos asia minua henkilökohtaisesti koskettaisi, esittäisin itse vaatimuksen, että prideihin ei päästetä porukkaa, joka kannattaa monikulttuurisuutta. Meinaan vaan, että jos tarkoitus on puolustaa homoja, en kovin hyvällä omallatunnolla rupeaisi samoissa kekkereissä puolustamaan sellaisia aatteita ja ryhmiä, joissa tykätään hirttää homoja.

    Minäkin kannatan lesbolakanoita. Luulisin, että sellaisille olisi jopa enemmän kysyntää, koska jos naiset ovat uhrihierarkiassa korkeammalla kuin miehet, kaiken järjen mukaan lesbolakanat olisivat vielä edistyksellisempiä kuin ToF-lakanat.

    VastaaPoista
  7. "...ylimalkaisuuksia voi aina kysellä. Onko jo tyttöystävää, koskas lapsia alkaa tulla, jne."

    Ylimalkaisia kysymyksiä:
    Mummot kyselee häissä: Koskas on sun vuoro?
    Ja hautajaisissa kysellään samoilta mummoilta: Koskas on sun vuoro? :D

    VastaaPoista
  8. Jukka Hankamäki on homo mutta kansallismielinen ja hänen näkemykset talousasioista ovat konservatiivisia ja porvarillisia. Hän on näkemystensä takia joutunut sivuraiteille yliopistopiireissä. Syynä lienee se ettei hän vastaa vasemmistoliberaalien ja -radikalien ihannetta homosta.

    Ulkomainen vertailukohde voisi olla britanniankreikkalainen Milo Yiannopoulos, joka on toiminut Breitbart-verkkolehden toimittajana. Hän on homo, konservatiivi ja kansallismielinen, ja kannatti Donald Trumpin valintaa. Hän on aikaansaanut itsestään jonkilaisen brändin ja gay-ikonin. Hän on vasemmistolibereaaleille ja -radikaaleile jotain aivan kammottavaa. Hän ei siis mahdu siihen muottiin minkä vasemmistoliberaalit ja -radikaalit ovat tehneet homoja varten. Hänen vierailuja amerikkalaisilla yliopistoilla on jouduttu perumaan tai hänen tilaisuuksissa on ollut häiriköitä.

    VastaaPoista
  9. Miksi nuo homokulkueet eivät kulje muslimien asuttamien kortteleiden tai lähiöiden kautta? Tai vaikka ählämien pyörittämien kebabbiloiden tai basaarien jne. liikkeiden ohitse? Tai mikseivät kulje moskeijan tai moskeijan virkaa toimittavan rakennuksen ohitse? Tai kulkisivat ählämivaltioiden suurlähetystöjen ohitse?

    VastaaPoista
  10. Iltaa, 1/17 ja Vieras, ja kiitos kommenteistanne. Pyydän taas anteeksi pitkää vastaamattomuuttani, mutta kesälomailu on pahasti rajoittanut koneellaoloaikaani.

    1/17: Jep, kunnon klassikko.

    Vieras: Hankamäen blogia on silloin tällöin tullut selailtua. Ja muistan kyllä, minkä pogromin amerikkalainen vihervasemmisto pisti pystyyn Trumpin valinnan jälkimainingeissa, kun Milon piti mennä johonkin yliopistolle puhetta pitämään. Ja sitten ne vielä vakavalla naamalla väittävät, että Trump on vaarallinen, Trump on fasisti, Trump jakaa Amerikan kansan kahtia. Ai jumalauta.

    Mutta joo, vihervasemmistolaiselle liikkeelle on tärkeää, että kaikki vähemmistöt ovat yksissä tuumin sen takana, ja sen takia muottiin sopimattomat homot on hiljennettävä tavalla tai toisella, ettei äänioikeutettujen tavishomojen massa saa mieleensä, että vaihtoehtojakin on.

    Toki käytännön syy sille, että homokulkueet eivät eksy muslimikortteleihin on se, etteivät ne jaksaisi marssia kymmentä kilometriä keskustasta syrjälähiöihin, vaan pysyvät keskustassa maksimoidakseen näkyvyys/vaiva-suhteen, ja sattuneesta syystä siellä ei juuri verovaroilla asutettuja asu. olisi toki kivaa sellainenkin ihme nähdä. Ruotsissahan jokin aika sitten homokulkueen oli tarkoitus koukata muslimialueen läpi, ja siitä tuli jotain kohua. En nyt vaan muista, mitä sen kanssa kävi. Peruttiinko asia muslimien tunteiden suojelemiseksi tai marssijoiden fyysisen koskemattomuuden turvaamiseksi, vai miten se nyt meni.

    VastaaPoista