torstai 27. huhtikuuta 2017

Onks pakko jos ei haluu: Militära numret

Ruotsissa tehtiin vihdoinkin kauan odotettu terrori-isku. Hieno juttu.

Ai miten niin? No, en minä itse niinkään tiedä, mitä hienoa siinä on. Äkkiseltäni voisin kuvitella, että on ihan perseestä, että viattomia sivullisia scanioidaan ja henkiinjääneetkin joutuvat tästä lähtien säikkymään aina kun diesel lemahtaa ja yö yskäisee. Minä kuitenkin olen vain yksittäinen blogisti ja kylähullu, eikä minulla ole samaa visiota ja pitkän tähtäimen organisaatiokykyä kuin kunnioitetuilla eurooppalaisilla valtiomiehillämme ja -naisillamme.

Ovathan he pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti jo vuosikausia tehneet senlaatuista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka väistämättömänä loogisena seurauksena saamme terrori-iskuja kotialueillemme. Tälle on kolme mahdollista selitystä: A) he eivät osaa tehdä loogisia johtopäätöksiä, eli he ovat tyhmiä; tai B) he toimivat johtopäätöksistä välittämättä, eli ovat vastuuttomia; ja koska kumpikaan noista ei tietenkään voi pitää paikkaansa, oikean vaihtoehdon on oltava, että C) eurooppalaiset päättäjät tietoisesti haluavat terrorismia, eivätkä he niin tekisi, ellei terrorismissa olisi jotain suurempaa hyvää, joka kaltaisiltani junteilta vain jää pimentoon.

Iskun jälkeen kuulimme monen eritaustaisen poliitikon suusta, että "ei saa antaa pelolle valtaa". Tämä on aivan totta. Jos me nyt alamme panikoida tai, Luoja armahtakoon, tehdä minkäänlaisia toimenpiteitä terrorismin ehkäisemiseksi, päättäjiemme hienot suunnitelmat menevät sotkuun, ja terrorismin pienestä harmista myöhemmin seuraava mystinen suurempi hyvä saattaa jäädä meiltä kokonaan saamatta. Rauhoittukaamme siis, jatkakaamme entiseen malliin ja luottakaamme sokeasti rakastettujen johtajiemme rautaiseen osaamiseen.


Sarkasmi sikseen. Pidin pienen hiihtoloman ja kävin kavereiden kanssa viettämässä muutaman päivän Rovaniemellä. Emmehän me varsinaisesti hiihtäneet, mutta ihan hauskaa silti oli. Ei yhtä hauskaa kuin parina edellisenä kertana, jolloin olen alueella seikkaillut, koska silloin pääsin pistämään metsiköitä mataliksi johtamalla niihin tykistötulta, mutta ihan hauskaa silti.

Yhtenä päivänä käväisimme Haaparannassa tuliaistenhakureissulla. Itse kun en mitään huulensisäisiä urheiluravinteita harrasta, mukaan tarttui lähinnä vain muutamia kiloja irtokarkkeja. Samalla tuli kokeiltua paikallista Max-pikaruokalaa, joiden toivoisin leviävän äkkiä Suomeenkin. Ajetaan vaikka McDonaldsit mereen, jos ei muuten markkinaosuutta riitä. Se niiden pihviliha oli vaan niin paljon parempaa kuin mikään Suomessa syömäni hampurilaisliha. Lisäksi niillä oli näppärä kosketusnäytöllä toimiva itsepalvelutilauspömpeli, joka jopa toimi hyvin, vaikka noutopisteellä tilauksia kasailleet tarjoilijat hortoilivatkin toistensa ympärillä vähän eksyneen näköisinä.

Ihan kiva paikka oli Ruotsi tällaisen tunnin kokeilun perusteella.

Tykistötulituksesta tuli mieleen, että onhan Ruotsista kuulunut viime aikoina muitakin sotauutisia kuin pelkkiä pyhään sotaan liittyviä. Joitain aikoja sittenhän Ruotsi teki radikaalin päätöksen siirtyä asevelvollisuudesta ammattiarmeijan ylläpitoon. Jo silloin armeijan päällystö varoitteli, että jos Ruotsiin jatkossa hyökätään, puolustustaistelujen kestoa ei enää mitata kalenterilla, vaan sekuntikellolla.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, poliitikotkin ovat oivaltaneet, ettei asia ihan niin voi olla, ja ovat päättäneet palauttaa asevelvollisuuden jossain pienessä mittakaavassa. Ongelmana on ollut, että vapaaehtoisia hakijoita ei ole ollut niin paljoa kuin odotettiin, eikä heistä siksi olla saatu kasattua riittävän suurta armeijaa. Sodankäynnissähän taistelijoiden laatu on tärkeämpää kuin määrä, mutta vain tiettyyn rajaan asti, eikä asiaa voida ottaa uudelleen tarkasteluun ennen kuin keksitään ne Starship Troopersin kirjaversiossa esitellyt taisteluhaarniskat, jotka voivat hyppiä pilvenpiirtäjien yli ja ampua ydinkranaatteja ja joilla yksittäinen sotilas voi hallita useiden neliökilometrien kokoisia alueita.

Tai Gears of Warin varustus, jossa on rynnäkkökivääriin integroitu moottorisaha.

Kaikenkarvaiset pasifistit ja ihmisoikeusteoreetikot ovat tietysti innostuneet vastustamaan. Asepalvelukseen ja sitä kautta sotimaan pakottaminen on kuulemma ehdottomasti väärin siinäkin tapauksessa, että se määrittää, tappaako armeija vihollisensa ampumalla vai nauruun. Ruotsin uudessa ehdotuksessa sisäänottomäärät ovat niin pieniä, että on epätodennäköistä, että kukaan joutuisi armeijaan ilman minkäänlaista mielenkiintoa, mutta kumminkin.

Eräs vastustajien vakioperusteista on, että jos maa koetaan puolustamisen arvoiseksi, vapaaehtoisia kyllä löytyy riittämiin, eikä pakottamiselle ole tarvetta. Jos ei löydy, kuten Ruotsissa on havaittu, ei maata silloin kannata puolustaakaan. Tämä väite ei tietenkään pidä paikkaansa, ja nyt aionkin perustella, miksei.

Ensiksi tietysti se itsestäänselvyys, ettei kyse olekaan mistään periaatteesta, vaan käytännöstä. Vaikka hyvään tottuneet kansalaiset kuinka rutisisivatkin, että oma maa on ihan paska, kun opintotukea ei makseta kuin muutamia satoja euroja kuussa ja linja-autokin kulkee vain puolen tunnin välein, miehityksen kohteeksi joutuminen on kuitenkin lähes poikkeuksetta muutos huonompaan. Loppuu nimittäin opintotukien maksu ja linja-autojen kulkeminen helposti kokonaan. Siinä vaiheessa on enää turha vikistä, että "ainakin me olimme periaatteessa oikeassa".

Hyvissä yhteiskunnissa on eräs valuvika. Ihmiset nimittäin ovat hyvin nopeita tottumaan hyvään, ja kun ihmiset tottuvat saamaan suhteellisen paljon suhteellisen vähällä, he alkavat kuvitella, että se on universumin luontainen tila, joka ei vaadi erikseen ylläpitoa, tai jos vaatiikin, joku muu kyllä varmaan tekee sitä ihan työkseen. Tästä seuraa tilanne, jossa ihmiset ovat kyllä sitä mieltä, että heidän yhteiskuntansa on puolustamisen arvoinen, mutta samalla ajattelevat, että ei se nyt voi heidän omalla vastuullaan olla. Kyllä kai joku muukin voi puolustuksen hoitaa.


Ruotsissa on varmasti paljon nuoria, jotka kokevat maansa puolustamisen arvoiseksi. Sellaisia, jotka ihan mielellään menisivät armeijaan. Jopa sellaisia, jotka asiaa vakavasti jossain vaiheessa harkitsevat. Valitettavasti nuorella on muitakin kiireitä. Pitää mennä opiskelemaan ja töihin, pitää nähdä maailmaa, pitää perustaa perhe. Ajatus armeijaan menosta on koko ajan taustalla, mutta sitä lykätään muiden kiireiden tieltä vuosi vuodelta, kunnes ikäraja tulee vastaan ja onkin jo liian myöhäistä. No, ei se jää kaihertamaan mieltä, koska ei sinä aikana sotaa ehtinyt tulla ja ilman armeijaakin pärjättiin.

Vapaaehtoisessa armeijassa käy helposti niin, että sinne menevät lähinnä ne, jotka eivät parempaakaan tekemistä keksi, jolloin ei saada sen paremmin määrää kuin laatuakaan. Kutsunnoissa voidaan toki suorittaa enemmän tai vähemmän karsintaa kyvykkyyden ja halukkuuden mukaan, mutta Ruotsi on kuitenkin nyt osoittanut, että passiivinen kansalaisten omaehtoisen riveihinhortoilun odottaminen ei toimi. Aloitteen on tultava valtiolta, että nuorille tulee selväksi, että asia koskee heitäkin ja on juuri sillä hetkellä ajankohtainen.

OK, asevelvollisuus on kaikenmoista sortoa, fasismia ja orjuutta, selvä. Mutta asevelvollisuuden puuttumisella maa luo alueelleen sotilaallisen tyhjiön. Eiköhän tuo ensinmainittu kuitenkin ole se pienempi paha.

Hohhoijaa. Kesti kolme viikkoa saada tämä juttu jyrsittyä kasaan. Jotain kevyempää ensi kerralla, ei enää sotajuttuja.

6 kommenttia:

  1. Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita Pekalta useammastakin asiasta. Ruotsin armeijan alennustila on hyvä esimerkki siitä, että romuttaminen on helppoa ja nopeaa mutta rakentaminen vaikeaa. Vielä 1980-luvulla Ruotsin armeija oli ihan oikeasti kova luu. Kuudensadantuhannen miehen reservi jonka varustetaso oli selvästi parempi kuin silloin Suomella ja yksi maailman voimakkaimmista ilmavoimista. Nyt tilanne on mitä on ja tykistöäkin on tietääkseni komeat 24 putkea. Ne kun pannaan Skånen ja Kiirunan välille tasaisin välimatkoin niin on tulenjohtajilla melko pitkä huutoholli.

    VastaaPoista
  2. Olisiko paha, jos Suomi, Norja, Tanska ja Islanti jakaisivat Ruotsin alueen keskenään? Sikäli tietysti on, että sellainen ei ole välttämättä rauhantahtoista politiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun olisin näin äkkiseltään taipuvainen näkemään tuon melkeinpä parhaana vaihtoehtona. Sen rauhantahtoisuutta uhkaavaa elementtiä en myöskään pysty hahmottamaan, jos tehtäisiin niin, että Suomi lopultakin saa vuoden 1809 oikeudenmukaisen rajalinjan Kainuunjokeen ja sen myötä Kiirunan raudan.

      Islannista en osaa sanoa mitään, sen sijaan tietääkseni Ruotsin Kaarle X Kustaalla oli tilaisuutensa Roskilden rauhan jälkeen saatuaan Ruotsin haltuun Trondheimin läänin, eli Keski-Norjan.

      Herman Lindquist arveli kollegoidensakin arvelleen, että jos tämä asiantila olisi jäänyt pysyväksi, olisi se tiennyt kuoliniskua itsenäiselle Norjalle: Tanska olisi tiukentanut otettaan Etelä-Norjasta, samalla kun Pohjois-Norja olisi lähentynyt Ruotsia ensin taloudellisesti, sitten poliittisesti ja lopulta hallinnollisesti. Pohjanmeren öljylöydöt olisivat silloin olleetkin jotain aivan muuta kuin Islannin ja Britannian "turskasota".

      Mutta Kaarle X Kustaa sitten vähän kuoli kesken, ja myötään kuoli myös keskinorjalainen Ruotsi, tai ruotsalainen Keski-Norja.

      Niinpä siis:

      Suomelle Pohjois-Ruotsi Uumajajokea myöten. Norja saakoon heille oikeudenmukaisesti kuuluvat Malmbananin rajoittamattomat kulkuoikeudet, kunhan luovuttavat Suomelle Jäämeren sataman.

      Tanskan saatua Skoonen ja muut Ruotsin ryöväämät alueet on valtavasti vielä jaettavaa jäljelllä. Islantikaan ei ole saanut siivuaan. Tottapa tästä jatketaan?

      Poista
    2. Minä jakaisin näin:
      1) Linjan Trondheim-Åre-Östersund-Örnsköldsvik pohoispuoli Suomelle

      2) Linjan Oslo-Karlstad-Örebro-Tukholma eteläpuoli Tanskalle

      3) 1 ja 2 väliin jäävä alue Norjalle.

      Poista
  3. Meille on tolkutettu Median taholta vuosikaudet miten paha asia kansallistunne on. Se on heti natsismista seuraava. IS jauhaa tätä huttua päivittäin. Sitten pistetään sekaan sankaritarinoita talvisodasta. Se on niin absurdia. IS on yhtä monikulttuurin ja globalisaation ylistystä.

    Mummolassa olin lapsena kesät heinätöissä. Miten mukava oli iltaisin aitassa kynttilän valossa lueskella Kansa Taisteli -lehteä. Olihan siellä hiton hyviä artikkeleita. Ne sivistivät nuorta kollia kovasti. Mahtaako IS kopioida nykyiset sankaritarinansa Kansa Taisteli -lehdestä? Nehän löytyvät muuten näköisversioina netistä. Suosittelen. Mahtaa olla IS:n toimittajille todellinen aarreaitta. Miten Eliitti kuvittelee kehittävänsä kansan syvissä riveissä maanpuolustustahtoa näillä tarinoilla? Viha kyllä kytee, mutta kipinä voi aiheuttaa toisenlaisen reaktion mitä Eliitti odottaa...

    VastaaPoista
  4. Iltaa, Ykä, Tom, Qroquius ja sinä neljäs, ja kiitos kommenteistanne.

    Ykä: Ilmeisesti Ruotsi on myös laskenut puolustusbudjettiaan ja kuluttaa nykyään sotimiseen BKT:stään jopa pienemmän osan kuin Suomi. Euromääräisesti toki edelleen paljon enemmän, mutta kumminkin. No, heillähän onkin nykyään toiset prioriteetit rahankäytölleen. En kyllä usko, että Ruotsiin lähiaikoina kohdistuu sotilaallisia uhkia ulkopuolelta, mutta eihän se sitä tarkoita, ettei siellä silti tulisi akuuttia tarvetta iskukykyiselle armeijalle. Saa nähdä, mitä siitäkin loppujen lopuksi tulee.

    Tom ja Qroquius: Niin, olisihan Suomella ihan vakaviakin aluevaatimuksia Ruotsilta. En kyllä sitten tiedä, miten suomalaisina tai edes suomenkielisinä tuon alueen asukkaat enää itseään pitävät. Muuten Ruotsin alueiden omiminen olisi paha sikäli, että siinähän tulisivat mukana kaikki ruotsalaisetkin. Ei kiitos, kun nyt vihdoin ollaan hitaasti saamassa varvasta ovenrakoon pakkoruotsista luopumisen suhteen.

    Sinä neljäs: Olen itsekin ihmetellyt tuota, miten varsinkin IS suoltaa samaan hengenvetoon sekä punaviherrystä että talvisotaa. Luulen, ettei niillä mitään omaa agendaa edes ole, vaan yrittävät vain maksimoida levikkinsä kulkemalla virran mukana vaikka joka suuntaan yhtaikaa. Ei kai niitä kansan reaktiot tai tahdot kiinnostakaan, kunhan vain ottavat rahat pois kun vielä voi.

    VastaaPoista